Katumaasturivertailu

99 kommenttia
«134

Kumma ettei tästä ole vielä jutusteltu. "Hedelmällistä" vääntöä saadaan todennäköisesti aikaan pisteytyksistä, joiden mukaan Tiguan päihitti selkeästi Foresterin, Kugan ja Koleoksen. Tällä kertaa oli myös testattu hieman autojen maasto-ominaisuuksia. Tai no, ajeltu lumessa ja rullilla, sekä katseltu autojen alle. Yllättävää ettei Subaru hyötynyt maavarastaan tai jatkuvasta nelivedosta. Mikähän siinä on ettei näihin "maastureihin" voida tehdä kunnon ajovaloja? Korkea keula luo sinänsä hyvät lähtökohdat, mutta taas on menty sieltä missä aita on matalin, ja oikein porukalla.

  • Testiä ei ole tullut vielä luettua, mutta itse olen jo jonkin aikaa uskonut että kytkeytyvät nelivedot ovat jo niin kehittyneitä että kiinteän nelivedon aika alkaa pikkuhiljaa olla lopussa. Kun nelivetoa ei kerran tarvita kuin murto-osassa ajoa, niin miksi sen pitäisi olla koko ajan päällä?

    Useimmissa lukemissani testeissä Torsen/Subbe tyylinen neliveto on vienyt voiton rankoissa maastotesteissä tai kun vain yksi pyörä on vetävällä pinnalla. Ero vain on kutistunut koko ajan.

    Tiguanin voitto ei kyllä muuten ole mikään yllätys, VAGin autot ovat yleensäkin aika tasavahvoja luokasta riippumatta.

  • Ainoa mihin kiinnitin huomiota oli se, että Tiguan oli nyt selvästi äänekkäämpi kuin aiemmin mitattu versio. Renault taisi olla noista nyt testatuista hiljaisin. Varsinkin Kuga:ssa takana karmea melutason nousu vauhdin myötä.

  • Ei mitään uutta alla auringon. Lähes kaikki testin esilletuomat asiat on täälläkin nostettu esille monet kerrat. Edelleen Haldex 3 pyöräyttää rengasta ennenkuin lähdetään. Toimii rullilla, entäs "jumi" tilanteessa? Vai onko ne kaikki Foresterilla puukuormiansa haalaavat olleet aina väärässä?

    VW:stä tehdään mestari, oli mikä oli.

    Esimerkki: melumittauksissa arvot pysyy +-2 desibelin sisällä. Pisteitä jaetaan 7-9 väläillä painoarvolla 10%. Kiihtyvyydestä 0-100 on huonoimman ja parhaimman välillä eroa 2.sek, näille annetaan kummallekkin sama 9 pistettä painoarvolla 10%. Sanomattakin selvää, että tässä jälkimmäisessä osiossa VW ei ole vahvoilla.

    Syyksi kerrotaan erojen pienuus joten ei lähdetä pisteitä jakelemaan. Kriteerit oli 0-400m, 60-120 ja 0-100kmh. Järjestys kaikissa osioissa aikalailla sama. Kaikille 9 pistettä.

    Tavatilojen pisteytys ihmetyttää suuresti? Nostokynnyksellä ei mitään merkitystä?

    Nooh, kyllähän tuo Tiquan selvästi on tasapainoisin näistä autoista ja soveltuu käyttötarkoitukseensa (kaupunkiajoon) varmasti testatuista parhaiten. Silti on meille salaliittoteoria faneille jätetty herkullisesti jossiteltavaa. Maastoajosta kaikki (poislukien Rellu) saivat 9 pistettä.

    :lol:

    Maastoajo painoarvo 5%, maantie 10% ja kaupunki 10%.

    ps.

    Pari mainitsematonta autoa ilmoittivat pariin otteeseen testin aikana, että neliveto ei ole käytössä! monilevykytkimen öljyn lämmettyä liikaa. Hys hys tämmösistä asioista, joku pian ei uskalla ostaa tosi käyttöön semmosta...

    Voi kun joskus ottaisivat tällaiseen testiin "jokeriksi" esimerkiksi Octavia Scoutin (tai ihan perus 4x4 TDI:n lisämaavaralla).

    Saa jatkaa...

  • Kun nelivetoa ei kerran tarvita kuin murto-osassa ajoa, niin miksi sen pitäisi olla koko ajan päällä?

    Käännetään toisinpäin, miksi ei pitäisi? Ainakaan testin kulutus mittaukset eivät osoittaneet kytkeytyvästä järjestelmästä saatavan mitään hyötyä kulutuksessa. Päinvastoin.

    Tän asian ymmärtää kun ajaa polanteista ja jäistä tietä pidemmän matkan talvioloissa. Mitä eroa on sillä, että tasaisella nopeudella 4 pyörää vetää koko ajan autoa eteenpäin, vaiko vain 2, autoa saman aikaisesti ohjaavaa pyörää?

  • juuso01:

    Kumma ettei tästä ole vielä jutusteltu.

    Katumastureiden hinnat on noussut ihan älyttömälle tasolle. Jokunen aika sitten niitä vielä pystyi vertailemaan ylemmän keskiluokan autoihin, mutta nyt hinnat alkaen-mallit on jo ylemmän keskiluokan parempien mallien kanssa tasoissa tai sitten Audi A4, BMW 300 jne tyylisten autojen kanssa.

    Ehkä se rajoittaa kiinnostusta noihin autoihin, etenkin kun (tavara)tilaa katumaastureissa on yllättävän vähän. Tuossakin testissä litramäärät liikkuivat 400 molemmin puolin. Tavallisessa alemman luokan farkussa (Focus, Golf jne) löytyy 100 litraa enemmän. Ja jos Golfiin laitetaan neliveto, hinta pysyy edelleen selvästi Tiguania alempana (eroa noin 7 ke). Kalliita on maavaran muutamat ylimääräiset sentit, 2300 e/cm, jos Golfiin ottaa korotetun alustan (lisähinta noin 500 e). Sen voisi ymmärtää, jos ero olisi tuo markoissa, mutta kun ollaan euroissa.

    Itse en tunne mitään mielenkiintoa ko. autoluokkaa kohtaan. Sen sijaan Scout, Outback yms. voisi jo kiinnostaakin, jos niitä saisi kaksivetoisena (=n. 4 tonnia nykyistä halvemmalla) ja tarjontaa olisi nykyistä enemmän.

  • Aeronautti:

    Kun nelivetoa ei kerran tarvita kuin murto-osassa ajoa, niin miksi sen pitäisi olla koko ajan päällä?

    Käännetään toisinpäin, miksi ei pitäisi? Ainakaan testin kulutus mittaukset eivät osoittaneet kytkeytyvästä järjestelmästä saatavan mitään hyötyä kulutuksessa. Päinvastoin.

    Tän asian ymmärtää kun ajaa polanteista ja jäistä tietä pidemmän matkan talvioloissa. Mitä eroa on sillä, että tasaisella nopeudella 4 pyörää vetää koko ajan autoa eteenpäin, vaiko vain 2, autoa saman aikaisesti ohjaavaa pyörää?

    Itse en ole ollut nostamassa Haldexia kiinteän nelivedon tasalle, ja uskon edelleen sen päihittävän kytkeytyvän noin yleensä. Silti uskon että kytkeytyvät nelivedot ovat tulevaisuutta turbojen tapaan. Eivät vielä ole syrjäyttäneet, mutta vain ajan kysymys.

    Ehkä me voimme joskus nauttia kytkeytyvistä nelivedoista joissa vetoa voi itse säätää tai pakottaa. Onhan jo uusin Haldex koko ajan aavistuksen (ainakin Saabissa) takapyörille ohjaava.

    Jos esim mainitsemallasi liukkaalla neliveto on poikaa, sen voisi kytkeä päälle, tai auto tunnistaisi olosuhteet ja pitäisi erilaista vetosuhdetta päällä? Kesämotarilla taas kiihdytyksiä lukuunottamatta nelivetoa ei tarvita ja polttoainetaloudellisuuden vuoksi ajetaan edestä tai takaa vetävänä pelkästään?

    Toinen kysymys on että voiko kytkeytyvällä nelivedolla oikeasti säästää polttoainekustannuksissa, voiko tulevaisuudessa oman nelikkons "tuunata" ja kumpi on oikeasti edullisempi rakentaa. Nämä tekijät tietysti vaikuttavat siihen mihin kehitys menee.

  • Aeronautti:

    Voi kun joskus ottaisivat tällaiseen testiin "jokeriksi" esimerkiksi Octavia Scoutin (tai ihan perus 4x4 TDI:n lisämaavaralla).

    Aivan, tuossa autossa on sentään jotain järkeä näihin verrattuna ja halvempikin kai.

    Bugracer:

    ... tai auto tunnistaisi olosuhteet ja pitäisi erilaista vetosuhdetta päällä? Kesämotarilla taas kiihdytyksiä lukuunottamatta nelivetoa ei tarvita ja polttoainetaloudellisuuden vuoksi ajetaan edestä tai takaa vetävänä pelkästään?

    Näinhän sen pitäisi toimia jos kytkeytyvää halutaan käyttää. Luulisin että jo automaattisten törmäyksenestojärjestelmien vuoksi autoihin tarvitaan pian tien kitkatason tunnistava järjestelmä. Samaa tietoa voisi käyttää nelivedon ohjaukseenkin ennakoivasti.

  • Testissä näin: Foresterin selkein heikkous on laimean alväännön vuoksi luvattoman herkästi sammahteleva moottori. Haastavammasta paikasta lähdettäessä kytkintä joutuu hieman luistattamaan, mitä kytkimen kitkapinta protestoi hajumerkein. Joko bokserissa päivitykyksen paikka vai testaajien vaihto?

  • koivuniemen herra:

    Testissä näin: Foresterin selkein heikkous on laimean alväännön vuoksi luvattoman herkästi sammahteleva moottori. Haastavammasta paikasta lähdettäessä kytkintä joutuu hieman luistattamaan, mitä kytkimen kitkapinta protestoi hajumerkein. Joko bokserissa päivitykyksen paikka vai testaajien vaihto?

    Eihän nämä alaväännökkäät dieselit voi herkästi sammua? :lol:

  • 235+255:

    koivuniemen herra:

    Riippuu luonnollisesti koneesta. Subarun diesel on todella nätisti käyvä ja sivistynyt, mutta tuo sammahtelutaipumus on pantu muuallakin merkille.

  • Bugracer:

    Itse en ole ollut nostamassa Haldexia kiinteän nelivedon tasalle, ja uskon edelleen sen päihittävän kytkeytyvän noin yleensä. Silti uskon että kytkeytyvät nelivedot ovat tulevaisuutta turbojen tapaan. Eivät vielä ole syrjäyttäneet, mutta vain ajan kysymys.

    Ehkä me voimme joskus nauttia kytkeytyvistä nelivedoista joissa vetoa voi itse säätää tai pakottaa. Onhan jo uusin Haldex koko ajan aavistuksen (ainakin Saabissa) takapyörille ohjaava.

    Jos esim mainitsemallasi liukkaalla neliveto on poikaa, sen voisi kytkeä päälle, tai auto tunnistaisi olosuhteet ja pitäisi erilaista vetosuhdetta päällä? Kesämotarilla taas kiihdytyksiä lukuunottamatta nelivetoa ei tarvita ja polttoainetaloudellisuuden vuoksi ajetaan edestä tai takaa vetävänä pelkästään?

    Toinen kysymys on että voiko kytkeytyvällä nelivedolla oikeasti säästää polttoainekustannuksissa, voiko tulevaisuudessa oman nelikkons "tuunata" ja kumpi on oikeasti edullisempi rakentaa. Nämä tekijät tietysti vaikuttavat siihen mihin kehitys menee.

    Itseasiassa nelospolven Haldex osaa nuo jutut. Siinä on jonkinlainen olosuhdetunnistus ja valitsee vetosuhteen sen mukaan. Esipaineistuksen vuoksi takapyörille menee kuitenkin se vähintää 5%. Tämä on se neliveto, joka on mm. 9-3 Saabissa. Saa jo muihinkin kuin GM:n merkkeihin (mm. Volvo, Opel, Freelander), mutta toistaiseksi ilman perälukkoa, koska GM osti sen lukon oikeudet itselleen.

    Jo tuo kolmannen polven Haldex pitää esipaineistusta takana. Siinä se on 10%. Testin Tiguanissa oli tämä neliveto.

    Kyllähän noilla kytkeytyvilläkin pääsee suht´ tukalasta paikasta. Esimerkiksi Freelander osoitti sen aika selvästi, kun sitä testattiin "oikeita" maastureita vastaan. Epäilen, että Subarullakin tekee todella tiukkaa mennä samoista paikoista. Autoexpressinkin testissä XC70 mene etevämmin A6 Allroad. Eli nuo ovat aika autokohtaisia kuinka pahasta paikasta menee.

  • Simpan kanssa olen samaa mieltä monesta asiasta.

    Itseasiassa nelospolven Haldex osaa nuo jutut. Siinä on jonkinlainen olosuhdetunnistus ja valitsee vetosuhteen sen mukaan.

    Ja näinhän piti olla myös Nissan Xtrailissä (Renalus Koleos).

    Autoexpressinkin testissä XC70 mene etevämmin A6 Allroad. Eli nuo ovat aika autokohtaisia kuinka pahasta paikasta menee.

    Tämä pitää varmasti hyvin paikkansa. Olen Outbackillä löytänyt jo rajoja ihan normaali paikoista. Keulaylitys on aika pitkä ja esimerkiksi Tiquan sillä lyhyellä keula vaihtoehdolla menisi ongelmitta. Niin varmaan myös muut TM:n testaamat katumaasturit.

    Boxerin alakierrosvääntöä on tosiaan moitittu ja myyjän mukaan siihen tulli Foresterin tulon myötä parannusta, eli uudempi ohjelmaversio.

    Esimerkki tästä ongelmasta ( Outbackillä ), n 10cm lunta joka on päivällä käynyt kosteana ja yöllä pinta jäätynyt. Pilkkireissulla haettiin paikkaa aamutuimaan ja maasto oli edellä kuvaillun kaltaista. Kun auton pysäytti paikoilleen, ei enää tahtonut päästä liikkeelle, kun tuo jää pintainen lumi piti autoa paikoillaan ja moottori sammui heti kun yritti liikkeelle. Kolmen sammutuksen jälkeen onnistui nostaa tarpeeksi kierroksia että sai kytkimellä avitettua menoa. Ja kuten tuolla edellä kerrottiin, kytkin protestoi KAUHEALLA hajulla.

    Kunnollinen automaattivaihteisto korjaisi tämän ongelman.

  • Simppa:

    Riippuu luonnollisesti koneesta. Subarun diesel on todella nätisti käyvä ja sivistynyt, mutta tuo sammahtelutaipumus on pantu muuallakin merkille.

    Sivistynyt, ei alavääntöä :flower:

  • Aeronautti:

    Pari mainitsematonta autoa ilmoittivat pariin otteeseen testin aikana, että neliveto ei ole käytössä! monilevykytkimen öljyn lämmettyä liikaa. Hys hys tämmösistä asioista, joku pian ei uskalla ostaa tosi käyttöön semmosta...

    Minä käsitin sen niin, että kyse oli kahdesta Renaultista. Ensimmäinenhän "kärsi auton lamauttaneen vaurion" ja testeihin jouduttiin hakemaan toinen, tehokkaammalla moottorilla varustettu Renault, jonka 6000€ muita korkeampi hinta kompensoitiin arvostelemalla kaikkien autojen valot ksenoneilla. 20kW muita tehokkaammasta koneestaan huolimatta Renault ei ollut edes mitenkään erityisen ripeä, soppa sen sijaan maistui muita enemmän.

    Testi sinänsä jättää aika kylmäksi kun edes lopullisia pisteitä ei (taaskaan) ole osattu laskea oikein. Lyhyelläkin matematiikalla luulisi näkevän suoraan, ettei esim. Subarun kokonaisarvosana voi millään olla alle 8, kun seiskoja on vain kaksi kappaletta. Olisikohan syytä lopettaa painotettujen keskiarvojen käyttäminen, kun se on noin vaikeata?

  • simppa:

    Kyllähän noilla kytkeytyvilläkin pääsee suht´ tukalasta paikasta. Esimerkiksi Freelander osoitti sen aika selvästi, kun sitä testattiin "oikeita" maastureita vastaan. Epäilen, että Subarullakin tekee todella tiukkaa mennä samoista paikoista. Autoexpressinkin testissä XC70 mene etevämmin A6 Allroad. Eli nuo ovat aika autokohtaisia kuinka pahasta paikasta menee.

    Onkohan tuo sellainen asia, millä on monellekaan käyttäjälle oikeasti merkitystä. Katumaastureita tuskin maastokäyttöön hankitaan, ellei ostaja hämäännyt luulemaan katumaasturia vain tavallista edullisemmaksi maasturiksi. Kaksivetoiseen verrattuna varmaan kaikkien noiden etenemiskyky on ihan eri luokkaa, joten veikkaan sen olevan useimmille riittävä, eikä siten enää merkittävä asia. Ihan sama kuin henkilöautoissa vaikka ääritilannekäytös. Varmaan kaikki autot ovat riittävän hyviä, mutta autokuumeessa suhteellisuuden taju heikkenee ja autetestejä lukiessaan pienistä eroista jossain rata-ajossa haetaan apua valintaan. Kuitenkaan renkaita ei vaihdeta uusiin vaikka 5 millin kohdalla, vaikka ne kovasti kaivatut ominaisuudet ovat jo heikentyneet.

  • Mikähän se on kun noita kytkeytyviä 4-vetoja kohtaan tunnetaan epäluuloja. Varmaankin johtuu eka sukupolven CR-V:stä :sunglasses: Ei se jatkuva 4-veto välttämättä tee auto paremmaksi etenemään. Tärkeämpää etenemisen kannalta on kuitenkin renkaat ja lukot sekä epätasaisella pinnalla jousitus. Minulla on ollut parikin jatkuvaa 4-vetoa (Torsen ja planeettapyörästö ) ilman lukkoja ja olen saanut havaita miten voima karkaa jostain pyörästä ja Haldexilla varustetut jättävät liukkaalla kiihdyttäessä. Kävipä kerran niinkin ettei päässyt autopesusta pois kun takapyörät sutivat peilijäällä ja etupyörät jäi kiinni n. 5cm kynnykseen. Tilanteesta selvisi vanhanaikaisella takavetomiesten manuaalilukolla eli käsijarrulla. Citymaasturitestikin osoitti sen että viskolukkokin tarvitsee pyörimiseron ennen kuin kytkeytyy.

    Itse testin autoista voisin todeta että Koleos on niistä mielestäni mukavin vaikka puutteensa siinäkin. Kaikissa noissa jää kaipaamaan penkin istuinosan kallistuksen säätöä jotta saa reisituen kunnolla sekä Kugaa lukuunottamatta ei tainnut olla ristiselän tuen säätöjä. Koleokseen sen saa vasta korkeimman varustetason nahkapenkkien mukana. Ajossa myös Renaultin mukavuus tuntuu, meno on mukavan jykevää kuten isolla autolla eli matka sujuu lepposasti. Lisäksi Koleokseen saa dieselin jatkeeksi automaatin. Sen saa myös VW:n mutta autona Tiguan ei herätä kiinnostusta vaikka kuinka ylivoimaisesti testin voittikin.

    Tämän luokan autoa en valitse ajo-ominaisuuksien tai taloudellisuuden enkä edes 4-vedon paremmuuden perusteella vaan tärkeimmäksi nousee mukavuus ja helppokäyttöisyys ja niissä näistä neljästä Koleos vie voiton.

  • Bugracer:

    Aeronautti:
    Kun nelivetoa ei kerran tarvita kuin murto-osassa ajoa, niin miksi sen pitäisi olla koko ajan päällä?

    Käännetään toisinpäin, miksi ei pitäisi? Ainakaan testin kulutus mittaukset eivät osoittaneet kytkeytyvästä järjestelmästä saatavan mitään hyötyä kulutuksessa. Päinvastoin.

    Tän asian ymmärtää kun ajaa polanteista ja jäistä tietä pidemmän matkan talvioloissa. Mitä eroa on sillä, että tasaisella nopeudella 4 pyörää vetää koko ajan autoa eteenpäin, vaiko vain 2, autoa saman aikaisesti ohjaavaa pyörää?

    Itse en ole ollut nostamassa Haldexia kiinteän nelivedon tasalle, ja uskon edelleen sen päihittävän kytkeytyvän noin yleensä. Silti uskon että kytkeytyvät nelivedot ovat tulevaisuutta turbojen tapaan. Eivät vielä ole syrjäyttäneet, mutta vain ajan kysymys.

    Ehkä me voimme joskus nauttia kytkeytyvistä nelivedoista joissa vetoa voi itse säätää tai pakottaa. Onhan jo uusin Haldex koko ajan aavistuksen (ainakin Saabissa) takapyörille ohjaava.

    Jos esim mainitsemallasi liukkaalla neliveto on poikaa, sen voisi kytkeä päälle, tai auto tunnistaisi olosuhteet ja pitäisi erilaista vetosuhdetta päällä? Kesämotarilla taas kiihdytyksiä lukuunottamatta nelivetoa ei tarvita ja polttoainetaloudellisuuden vuoksi ajetaan edestä tai takaa vetävänä pelkästään?

    Toinen kysymys on että voiko kytkeytyvällä nelivedolla oikeasti säästää polttoainekustannuksissa, voiko tulevaisuudessa oman nelikkons "tuunata" ja kumpi on oikeasti edullisempi rakentaa. Nämä tekijät tietysti vaikuttavat siihen mihin kehitys menee.

    Mielenkiintoinen ratkaisu tulee olemaan Citroenin Hymotion4-tekniikan sovellus, joka tulee parin vuoden kuluessa Citroenin hybridimalleihin (Hypnos Crossover esiteltiin Pariisissa).

    Niissä poltomoottori vaikuttaa etupyöriin ja sähkömoottorit ovat takapyörillä.

  • Penteles:

    No tuollainen mielenkiintoinen järjestelmä on Lexus RX 400h:ssa jo ollut vuosia.

  • Ja sama tulee Lexus HS250h:hon.

  • juuso01:

    Yllättävää ettei Subaru hyötynyt maavarastaan tai jatkuvasta nelivedosta.

    luin vain kiireessä loppuarvioita, ja subarustahan sanottiin muistaakseni että ''liikkuu maastossa kiitettävästi''. ( Oli muuten myös tämänkin testin ripein, kuitenkin kohtuu kulutuksella )

    Tässä sammuiluongelmassahan on ''ongelma'' vain tottumaton kaasun ja kytkimen käyttö. Ei se mihinkään sammu, jos kuljettaja ei anna sen sammua. Kaikki subarudieselin ostaneet joita olen haastatellut, ovat kertoneet että alavääntö on aluksi yllättävän heikkoa, ja sammuilua voi käydä, jos siihen ei kiinnitä huomiota, mutta kun oikeaan kaasun ja kytkimen käyttöön tottuu, ei ole mitään ongelmaa. Pahoissa paikoissa kuten mäkilähdössä raskaan kärryn kanssa voi sitten tulla näitä käryämishaittoja, joka on tietysti ärsyttävää.

    Mutta eipä tuo forester ole tarkoitettukaan miksikään raskaan työn juhdaksi.

    Tätä alavääntö asiaa on myös mielestäni liioiteltu aivan tolkuttomasti. Uskon, että kaikki uuden auton ostavat koeajavat kyllä auton. Siihen kuuluu varmasti liikkeellelähtöjä, ja monet varmaan testaavat myös vaativampia tempauksiakin. Ei kukaan osta autoa joka sammuilee alvariinsa, tai jos tuon asian kanssa eläminen olisi niin vaikeaa kuin nämä trollaajat väittää.

    Foresterista on tullut käsittääkseni toiseksi suosituin maasturi.

    Maanvarasta hyötyy taatusti joka sentistä, jos sitä tarvitsee. Sitä ei tarvita mitään tekniikan maailmaa kertomaan.

    Mutta voivotelkaa vaan kuorossa, jos tulee parempi mieli.

  • Subarun dieselin akilleeenkantapää todellakin on tuo alaväännön puute. Ainakin heti koneen markkinoille tulon jälkeen kokeilemassani Outbackissa se oli suorastaan kelvoton ainakin siihen käyttöön, johon itse nelivetoautoa tarvitsen. Siis liikkeelle lähtö enemmän tai vähemmän jyrkällä/pehmeällä/liukkaalla luiskalla raskas venetraileri kyydissä.

    Varsinaisilla maasto-ominaisuuksilla ei tosiaan paljon merkitystä tosielämässä monelle katumaasturin tai edes maasturin omistajalle taida olla, mutta etenemis- ja vetokyvyllä on ehkä useammalle - esimerkiksi juuri tuossa kuvaamassani käyttötilanteessa tai yleensäkin raskaan perävaunun siirtelyssä. Veneiden nostopaikoilla ihan oikeasti esiintyy semmoisia tapauksia, että nelivetoautokaan ei hommasta suoriudu kunnialla. Mahdollisia syitä on kaksi: joko neliveto toimii huonosti tai sitten koneen ominaisuudet eivät riitä. Alaväännöttömällä koneella kulkevalla manuaali-katumaasturilla on varminta pysyä vain siellä kadulla (tosin itse en tajua, mihin pelkässä katuajossa tarvitsee korotettua maavaraa tai edes nelivetoa).

    Kytkeytyvät nelivedot ovat vuosien mittaan parantuneet ominaisuuksiltaan niin oleellisesti, että esimerkiksi minä pudottaisin itselleni sopivien vetureiden joukosta autoja pois pikemmin moottorin kuin nelivedon ominaisuuksien perusteella - jos siis olisi otettava manuaalivaihteinen veturi. Nykyisinhän jo katumaastureistakin löytyy useita dieseleitä automaattina. Automaatti on ehdottomasti fiksuin, jos sillä katumaasturilla on oikeasti tarkoitus tehdä jotain vähänkin maasturimaista. Jos koneella ei ole sammahtelutaipumusta ja sen lisäksi kaasun annostelu ja kytkin toimivat hyvin, manuaalillakin voi toki pärjätä.

    TM:n testissä ilmennyt joidenkin kytkeytyvien nelivetojen kuumenemisongelma on oleellinen asia ja todellinen ongelma, jos on tarve esimerkiksi edetä pidempiä matkoja lumessa. Tuollaisessa käytössä Subarun kaltainen jatkuva neliveto lienee varmempi valinta (tässä ketjussa on muuten herttaisesti mennyt jatkuva ja kiinteä neliveto sekaisin. Kiinteää nelivetoa ei sentään ole tarjolla katumaastureihin, ellei Dodge Nitroa lueta katumaasturiksi. Kiinteässä nelivedossa ei ole keskitasauspyörästöä mistään nykyajan monilevykytkimistä puhumattakaan. Kiinteä neliveto on kiinteä. Etenee kyllä jorpakoissa hienosti, mutta asvaltilla ei kannata paljon kääntyillä...)

  • petos:

    juuso01:

    Yllättävää ettei Subaru hyötynyt maavarastaan tai jatkuvasta nelivedosta.

    luin vain kiireessä loppuarvioita, ja subarustahan sanottiin muistaakseni että ''liikkuu maastossa kiitettävästi''. ( Oli muuten myös tämänkin testin ripein, kuitenkin kohtuu kulutuksella )

    Tässä sammuiluongelmassahan on ''ongelma'' vain tottumaton kaasun ja kytkimen käyttö. Ei se mihinkään sammu, jos kuljettaja ei anna sen sammua. Kaikki subarudieselin ostaneet joita olen haastatellut, ovat kertoneet että alavääntö on aluksi yllättävän heikkoa, ja sammuilua voi käydä, jos siihen ei kiinnitä huomiota, mutta kun oikeaan kaasun ja kytkimen käyttöön tottuu, ei ole mitään ongelmaa. Pahoissa paikoissa kuten mäkilähdössä raskaan kärryn kanssa voi sitten tulla näitä käryämishaittoja, joka on tietysti ärsyttävää.
    Mutta eipä tuo forester ole tarkoitettukaan miksikään raskaan työn juhdaksi.

    Tätä alavääntö asiaa on myös mielestäni liioiteltu aivan tolkuttomasti. Uskon, että kaikki uuden auton ostavat koeajavat kyllä auton. Siihen kuuluu varmasti liikkeellelähtöjä, ja monet varmaan testaavat myös vaativampia tempauksiakin. Ei kukaan osta autoa joka sammuilee alvariinsa, tai jos tuon asian kanssa eläminen olisi niin vaikeaa kuin nämä trollaajat väittää.

    Foresterista on tullut käsittääkseni toiseksi suosituin maasturi.

    Maanvarasta hyötyy taatusti joka sentistä, jos sitä tarvitsee. Sitä ei tarvita mitään tekniikan maailmaa kertomaan.

    Mutta voivotelkaa vaan kuorossa, jos tulee parempi mieli.

    Tuskin se subarun ongelma aivan liioiteltu on. Ei noista kirjoitettaisi ellei olisi kokemusta. Jos TM testaa merkkejä ja kytkin haisee subarulla eikä muilla testattavilla, niin onhan se ongelma. Eikös boxerdiesel kertonut myöskin samanlaisesta kytkimen hajuongelmasta ja sammahteluista. Hänellä kait kokemusta.

  • koivuniemen herra:

    Tuskin se subarun ongelma aivan liioiteltu on

    no onhan se nimenomaan liioiteltu, jos asia ei kerran totuttelun jälkeen haittaa elämää.

    Ei tuulesta temmattu, mutta hieman liioiteltu.

    Sanoin jo argumentiksi tuon että 1) foresterilla nykyisin on valtaisa suosio, ja että ostaako porukka autoa joka muka sammuilee alvariinsa ja kytkin käryää, sekä 2) tuon että TM sanoo sen menevän kiitettävästi maastossa. Maastossa liikutaan hyvin hiljaa -miten se onnistuu ''kiitettävästi'' foresterilla, jos nuo ongelmat on niin massiivia kuin nämä näädät väittää?

    Kommentoi noita äläkä lässytä hevonpaskaa tunneperustalla.

    Itse olen kokeillut tuota legacy sedanin nokalla, myös kärryn kanssa. Sanoisin ettei siitä todella vaativiin vetohommiin ole, mutta ihan normaaleissa tai vähän vaativimmissakin tilanteissa mitään sammuilua ei tapahdu kuin korkeintaan tottumus yllätyksenä.

    Näitä trolleja ja näköjään kaikenmaailman saatanan luopioitakin näyttää kyllä palstoilta löytyvän valitettavasti.

    Jos testissä on ongelma subarulla ja samoissa olosuhteissa muita merkkejä, ei se tee sitä ongelmattomaksi. Jos sinä tulet toimeen asian kanssa, niin hyvä. On varmaan vaikea hyväksyä asiaa, ymmärrän kyllä tunteesi. Tunteethan usein vastassa tosiasioita.

  • Katumaasturi, mikä se on? :snotty:

    Ajetaanko sillä katumaastossa vai maastokadulla? :tongue:

  • Metsähaka:

    Katumaasturi, mikä se on? :snotty:
    Ajetaanko sillä katumaastossa vai maastokadulla? :tongue:

    Nieletkö takaisin mistä tuli, hyi sinua. Kop kop kop, avaa hakas :smile:

  • petos: "Tässä sammuiluongelmassahan on ''ongelma'' vain tottumaton kaasun ja kytkimen käyttö. Ei se mihinkään sammu, jos kuljettaja ei anna sen sammua."

    Voihan siihen noinkin suhtautua. Ihan kuten Volkkarin lämmityslaitekaan ei ole huono, kunhan mustaa laittaa tarpeeksi vaatteita päälle. Ikkunatkin pysyy auki, kun puhallin on jatkuvasti täysillä. Eikä etuvetoinen tavisrivinelosp***ka ole huono, kunhan muistaa ajaa kurvit maltillisesti. Sama juttu korkean painopisteen kanssa. Volkkari sentään on yksi eniten myydyistä autoista Suomessa.

    "Ei kukaan osta autoa joka sammuilee alvariinsa, tai jos tuon asian kanssa eläminen olisi niin vaikeaa kuin nämä trollaajat väittää."

    Kuinka vaikeaksi mainitsemasi trollaajat ovat asian kanssa elämistä väittäneet?

    "Tätä alavääntö asiaa on myös mielestäni liioiteltu aivan tolkuttomasti."

    Onneksi Subarun painopisteasiaa yms. teknisten erojen merkitystä taviksiin verrattuna ei yhtään ole liioiteltu näissä keskusteluissa.

  • TC05:

    Penteles:
    Bugracer:
    Aeronautti:
    Kun nelivetoa ei kerran tarvita kuin murto-osassa ajoa, niin miksi sen pitäisi olla koko ajan päällä?

    Käännetään toisinpäin, miksi ei pitäisi? Ainakaan testin kulutus mittaukset eivät osoittaneet kytkeytyvästä järjestelmästä saatavan mitään hyötyä kulutuksessa. Päinvastoin.

    Tän asian ymmärtää kun ajaa polanteista ja jäistä tietä pidemmän matkan talvioloissa. Mitä eroa on sillä, että tasaisella nopeudella 4 pyörää vetää koko ajan autoa eteenpäin, vaiko vain 2, autoa saman aikaisesti ohjaavaa pyörää?

    Itse en ole ollut nostamassa Haldexia kiinteän nelivedon tasalle, ja uskon edelleen sen päihittävän kytkeytyvän noin yleensä. Silti uskon että kytkeytyvät nelivedot ovat tulevaisuutta turbojen tapaan. Eivät vielä ole syrjäyttäneet, mutta vain ajan kysymys.

    Ehkä me voimme joskus nauttia kytkeytyvistä nelivedoista joissa vetoa voi itse säätää tai pakottaa. Onhan jo uusin Haldex koko ajan aavistuksen (ainakin Saabissa) takapyörille ohjaava.

    Jos esim mainitsemallasi liukkaalla neliveto on poikaa, sen voisi kytkeä päälle, tai auto tunnistaisi olosuhteet ja pitäisi erilaista vetosuhdetta päällä? Kesämotarilla taas kiihdytyksiä lukuunottamatta nelivetoa ei tarvita ja polttoainetaloudellisuuden vuoksi ajetaan edestä tai takaa vetävänä pelkästään?

    Toinen kysymys on että voiko kytkeytyvällä nelivedolla oikeasti säästää polttoainekustannuksissa, voiko tulevaisuudessa oman nelikkons "tuunata" ja kumpi on oikeasti edullisempi rakentaa. Nämä tekijät tietysti vaikuttavat siihen mihin kehitys menee.

    Mielenkiintoinen ratkaisu tulee olemaan Citroenin Hymotion4-tekniikan sovellus, joka tulee parin vuoden kuluessa Citroenin hybridimalleihin (Hypnos Crossover esiteltiin Pariisissa).
    Niissä poltomoottori vaikuttaa etupyöriin ja sähkömoottorit ovat takapyörillä.

    No tuollainen mielenkiintoinen järjestelmä on Lexus RX 400h:ssa jo ollut vuosia.

    Tarkoitin mielenkiinnolla enemmänkin sitä että tälläinen järjestelmä tulee keskihintaisiin autoihin. Voisin kuvitella että hinta on lähes puolet halvempi kuin Lexus. Mallisarjaan DS4 ja DS5?

  • nelivetoinen:

    Subarun dieselin akilleeenkantapää todellakin on tuo alaväännön puute. Ainakin heti koneen markkinoille tulon jälkeen kokeilemassani Outbackissa se oli suorastaan kelvoton ainakin siihen käyttöön, johon itse nelivetoautoa tarvitsen. Siis liikkeelle lähtö enemmän tai vähemmän jyrkällä/pehmeällä/liukkaalla luiskalla raskas venetraileri kyydissä.

    Subaru on tehnyt emämunauksen jättämällä 6-lovisesta manuaalista(kin) pois sen alennusvaihteen, joka 5-pykäläisessä vielä on saatavilla (surkean bensakoneen yhteydessä ). Miksi näin? Se jos mikä olisi traileri-, tms. maastoajomaisessa tarpeessa toimivaa.

  • Herbert:

    Voihan siihen noinkin suhtautua. Ihan kuten Volkkarin lämmityslaitekaan ei ole huono, kunhan mustaa laittaa tarpeeksi vaatteita päälle. Ikkunatkin pysyy auki, kun puhallin on jatkuvasti täysillä. Eikä etuvetoinen tavisrivinelosp***ka ole huono, kunhan muistaa ajaa kurvit maltillisesti. Sama juttu korkean painopisteen kanssa. Volkkari sentään on yksi eniten myydyistä autoista Suomessa.

    -tyhmä vertaus, luuletko olevasi nokkela. Oikea kaasun annostelu ei minusta ole niin iso vaiva kuin tuo vertaamasi ''tarpeeksi vaatteita päälle''.

    Sitä en kyllä puolustele, että nuo hajuhaitat tulee subarun ominaisuutena, jos kytkimellä vähänkin kauemmin luistatellaan. Ja tuosta diesel Foresterista ( nimenomaan diesel, KAIKKI bensathan on mainioita vetoautoja ) ei mihinkään raskaan kuorman kanssa sompailuun tunnu valitettavasti olevan.

    Mutta kerro nyt sinäkin kunnon TM uskovaisena, että miten tuo luonnehdinta ''kiitettävä'' maastoajo on mahdollista, jos kerran kuski pyörtyy hajuhaittoihin jo liikkeellelähdössä?

    Näyttää edelleen pännivän nämä painopisteasiatkin. Ei ehkä kannattaisi ottaa parin hifistelijän pilke silmäkulmassa- sanomisia turhan vakavasti, kai nyt jokainen ymmärtää että rivinelosenkin painopiste on sen verran hyvä, ettei sillä volttia heitä.
    Tuosta asiasta on minun puoleltani aikanaan jankattu lähinnä periaatteen takia, ja muutoinkin koko asia puitu joukolla mielestäni päätökseen tuolla toisessa ketjussa.

    Kuinka vaikeaksi mainitsemasi trollaajat ovat asian kanssa elämistä väittäneet?

    -no, ei tässä sentään liian poskettomia väitteitä ole tullut. Mutta eri forumeilla aijoittain sellaisiksi ettei sillä tyyliin pääse mäkeä ylös, jos pysähtyy kesken ja ottaa lähdön. Tai että sammuilee vähän väliä.

    On huvittavaa lukea noita, kun samaan aikaan voi lukea käyttökokemuksia ( varsinkin muista merkeistä dieseliin siirtyneiltä joilla ei ole mitään laseja päässä ) niiltä jotka tuon ongelman kanssa pärjäävät just fine.
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit