Lexus IS

3 kommenttia

Nyt täytyy toistaa itseään. Kyselin jo aikaisemmin mielipiteitä ja kokemuksia uudesta Lexus is mallista. Kiitokset muutamalle vastaajalle. Mutta onko sitten talven tullut lisää ko. auton omistajia? Haluaisin kuulla mielipiteitänne autosta.

Eniten mietityttää miten auto toimii ajettavuuden puolesta Suomen talvessa.


  
  • Minähän en Lexusta omista, mutta lähipiiristä IS:iä löytyy parikin kappaletta. Siksi niillä on ollut mahdollista ajaa useampaankin otteeseen.

    Sattumalta pisimmälle ajamalleni pätkälle sattui eräs huonoimmista ajokeleistä, mitä olen kohdannut. Joku muukin saattoi törmätä pääsiäisen alla Keski- ja Pohjois-Suomessa yhdellä ja samalla ajomatkalla sekä jäätävään tihkuun, aivan älyttömään lumisateeseen, että hurjiin tuulenpuuskiin. Lyhyesti sanottuna kaikki mahdolliset ongelmakelit yhdellä ja samalla matkalla.

    No, kyllähän IS kiemurtelee peilijäällä, kun paikaltaan lähdetään tai kaupunkialueella pyöritään kadunkulmissa. Niissä olosuhteissa etuvetoinen on parempi ja nelivetoinen on paras, ei siitä mihinkään pääse. Aivan yhtä liukkaalla en ole uutta 3-sarjan bemaria ajanut, mutta todennäköisesti siinäkin on pitoa jonkin verran enemmän. Kunnon nastarenkailla Lexuskin oli silti aivan kelpo: kyllä sillä toimeen tulee.

    Varsinainen yllätys oli kuitenkin se, että isommilla baanoilla ja nopeuksilla IS oli todella hyvä ajaa puuskaisessakin tuulessa ja liukkaalla alustalla. Itse olen aiemmin ajanut paljon mm. A4-Audilla, joka tuntui aina olevan omimmillaan tuollaisissa olosuhteissa. Lexus ei kuitenkaan hävennyt ajettavuudeltaan lainkaan, kunhan kaasupoljinta käytti edes puolijärkevästi. Suuntavakaus ei juurikaan horjunut, vaikka välillä puhuri oli todella hurja ja kitka taas lähes olematon. Vaikka määränpäässä olikin hiukan nuutunut olo, niin auton syytä se ei ollut. Kokemus oli erittäin positiivinen, mitä IS:n ajettavuuteen tulee.

    Sen kyllä sanon, että dieseliin saatava VDIM-ajonhallinta on todellakin hankkimisen arvoinen, perus-VSC toimii aika kulmikkaasti. Tuolla selostamallani ajomatkalla alla oli nimenomaan VDIM-versio. On todella harmi, ettei bensakoneiseen saa VDIM:iä edes lisähintaan.

      
  • Kiitokset vastauksesta, joka oli selventävä. Ilmeisesti auto on niin vähän myyty, ettei vielä ole palstan väelle tuttu.

      
  • Itse olen tuolla muutaman rundin heittänyt, ja pääosin erittäin positiivinen tunnelma jäi. Auto on hiljainen, laatuvaikutelma on hyvä, ja ajoasentokin selvästi parempi kuin esim. 3-sarjalaisessa. Automaatti toimi moitteetta sekin. Varusteitahan tuollaisessa on ainakin Elegance-paketilla aivan pirusti.

    Kaksi isoa miinusta tulee kuitenkin hieman levottomasta perästä, ja sen pidosta liukkaalla sekä ESP:n toiminnasta, joka on vähintäänkin kulmikasta ilman VDIM-järjestelmää.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit