Katumaasturivertailu

99 kommenttia
13
  • :smile: ...he he, juurikin tuolla otsikon nimellä eräs kaverini kuvaili tätä laatulehteä, jonka kestotilaajana itsekin olen viihtynyt jo kaksi vuosikymmentä.

    Kun historiaa muistelee, on VAG-konsernin tuotteet usein vierailleet podiumin keskikorokkeella, silloinkin kun kilpailevien lehtien vastaavissa vertailuissa ne eivät ole yltäneet pronssisijaa korkeammalle.

    No, erot autojen välillä eivät välttämättä ole kovinkaan isoja ja omaa mielipidettäänhän kaikki jakavat.



    Tässä vertailussa pisti silmään tavaratilojen arvostelu, tokihan Tiguaani sai siitä korkeimman jaetun pistemäärän. En vain omasta mielestäni voi olla samaa mieltä, sillä taannoin Tiguanin koeajolla ihmettelin kyseisen takaluukun aukon ahtautta ja toimivuutta. Mieleeni tuli tällöin tarina gynekologista, joka alaa vaihtaneena joutui kerran asiakkaan myöhästymisen takia maalaamaan kerrostaloasunnon eteisen postiluukun kautta. - Niin ahtaalta se Tiguaninkin luukun aukko tuntui. En siis voi suvaita että Volkkari sai edes samaa pistemäärää kuin Ford, vähempikin olisi riittänyt tavaratiloja arvosteltaessa.



    ...onnea Venäjälle lätkän maailman mestaruudesta!

      
  • Jospa nyt hillittäisiin tätä katkeruutta VW konsernituotteiden menestyksestä :wave: ?



    Itselläni oli viikonloppuna suuria vaikeuksia vetää Saabillani kivilastissa ollutta peräkärryä mökkitontiltani aika jyrkästi nousevaa tietä pitkin. Pito-ongelmat eivät ole ensimmäinen kerta, ja seuraavassa autossa onkin neljä vetävää pyörää.



    Onko raadilla kokemusta uudemman sukupolven Haldexeista ym tapaisista tilanteista? Olen samassa paikassa vetänyt Quattrolla painavammankin lastin ylös, mutta Haldex tyyppinen neliveto on paikassa kokeilematta.



    Kiitokset asiallisista :flower: vastauksista.

      
  • Vai että Saabilla pito ongelmia.. Ei voi olla.. :grin:



    No joo. Testattu tuo on itsekin. Ei se yhdellä ( 1 ) renkaalla kovin kummoisia vedä. Varsinkin jos kuormaa on reilusti ja pitoa vähemmän.



    Haldex toimii mun nähdäkseni ihan siinä kuin muutkin, vaikka sitä moitittukin on. Veneen vetohommissa kaverin 4x4 TDI Octavia on aika epeli. Ainakin siis verrattuna mun etuvetoiseen. En ole havainnut yhtään käytännön tilannetta, jossa se ois jotenkin huono.



    Varmaan nuo Quattro / Symmetrical AWD ja muut jatkuvat on ääritilanteessa hieman etevämpiä, mutta taitaa olla vähässä ne paikat että sellaiseen edes yrittää.



    Huonona puolena vain mainittakoon että juuri tuosta em. Ocusta kyllä meni Haldex kytkin heti alkutaipaleella. Vaihtoivat takuuseen ja sen jälkeen on pelannut moitteitta.



    Kyllä tulee tännekin seuraavaksi neliveto. Haldex tai joku muu.

      
  • Aeronautti:

    Vai että Saabilla pito ongelmia.. Ei voi olla.. :grin:

    Haldex toimii mun nähdäkseni ihan siinä kuin muutkin, vaikka sitä moitittukin on. Veneen vetohommissa kaverin 4x4 TDI Octavia on aika epeli. Ainakin siis verrattuna mun etuvetoiseen. En ole havainnut yhtään käytännön tilannetta, jossa se ois jotenkin huono.




    Jep jep. JOPA Saabin saa kyykkyyn :grin:



    Tilanne on sellainen että jyrkän nousun päässä auton joutuu kääntämään toiselle tielle risteyksessä, ja vauhti on kapealla tiellä hidastettava minimiin. Ratti on kaakkoon ja peräkärry on edelleen alamäessä vetämässä keulaa ylös. Lopun arvaakin...



    Kuulostaa siltä että tuo Octavian neliveto olisi jo riittävä minun tarpeisiini. Näin tulee paljon valinnanvaraa nelivetoautoista kun auton vaihto on pian edessä. Onko Ocun Haldex uusinta vai edellista generaatiota???

      
  • Hommatkaa nyt hyvät miehet vaikka nelivetoiset Saabit ennemmin :innocent:



    Tai siis: tottahan te olette saabiinkin tutustunut, miksei se ole kilpailukykyinen?

      
  • petos:

    Hommatkaa nyt hyvät miehet vaikka nelivetoiset Saabit ennemmin :innocent:

    Tai siis: tottahan te olette saabiinkin tutustunut, miksei se ole kilpailukykyinen?




    Tästä ei ole kysymys. Kyselin vain erilaisten nelivetojen toimivuutta mainitsemassani tilanteessa. JOS haldex tyyppiset nelivedot ovat ok, tämä lisää valinnan mahdollisuuksia. Saab on varmaankin kilpailukykyinen(?), mutta joka kerta autoa valitessani katson kaikki vaihtoehdot läpi, enkä satu olemaan merkkiuskollinen.



    Saabin lisäksi (tällä hetkell&#228:wink: kiinnostavia malleja ovat esim Forester, Outback, Insignia, pari VW mallia, tuleva Audin A4 Allroad jne. Skoda ei oikein "nappaa", vaikka kelpo peli onkin.



    Valintaan lopulta vaikuttaa nelivedon toimivuus(?), laatuvaikutelma, tilat, moottorivaihtoehdot, hinta, automaatti, varustelu jne, sekä tietty se kuuluisa "fiilis".



    Näillä kriteereillä (ja omalla vaatimustasolla) vaihtoehtoja on aika paljon. Varmaa on vain että madallettua alustaa ei seuraavassa mallissa ole.... :weary:



      
  • Aivan, asia ymmärretty :smile:



    Madallettu alusta ja huonompi tie ei tosiaan kuulosta hyvältä :xmas:

      
  • Saabin neliveto on varmaan hyvä toiminnaltaan, mutta juuri edelläkuvattuun käyttöön se ei liene välttämättä järkevin vaihtoehto. Jos maavaraa tarvii, niin 9-3X jonka saa liikkeestä ulos haluamillaan varusteilla alkaen n. 48k€. Ei dieseliä tarjolla nelivetoon, hmph.



    Skoda nousee esille, kun se maksaa alle 33k€ farkku / neliveto / hyvät varusteet / korotettu alusta. Toisaalta taas eittämättä tosi peliä tarvitessa Outback on omassa luokassaan. Hinta vain nousee siinäkin aikalailla. Ajettavuus on kyllä tuossa suhteessa hintaankin parempi. Forester on aika pehmeä menijä. Mutta on toki mukavuutta haluavalle todellinen namupala. Näkyvyys siinä on huippuluokkaa. Peilitkin niin isot ettei tarvi vaununvetoonkaan lisäpeilejä :grin:



    ...btw, vaimo on uhonnut että heti kun Foresteriin tulee diesel automaatti niin aikoo hommata semmosen. Minusta riippumatta :open_mouth:



    Uusimmissa Ocuissa on siis Haldex 4, ainakin paikallisen myyjän mukaan.



      
  • Bugracer:



    Jep jep. JOPA Saabin saa kyykkyyn :grin:

    Tilanne on sellainen että jyrkän nousun päässä auton joutuu kääntämään toiselle tielle risteyksessä, ja vauhti on kapealla tiellä hidastettava minimiin. Ratti on kaakkoon ja peräkärry on edelleen alamäessä vetämässä keulaa ylös. Lopun arvaakin...

    Kuulostaa siltä että tuo Octavian neliveto olisi jo riittävä minun tarpeisiini. Näin tulee paljon valinnanvaraa nelivetoautoista kun auton vaihto on pian edessä. Onko Ocun Haldex uusinta vai edellista generaatiota???




    Edellistä. Superbissa on uusinta polvea edustava Haldex. Ei tosin perälukkoa saa siihenkään.



    Lähinnähän tuossa uudemmassa on eroa siinä, että se osaa pykätä lähes 100% voimasta yhden akselin kautta, on selvästi nopeampi toimimaan ja nelivedon ecu on kehittyneempi.



    Tulet varmasti tuolla kolmannenkin polven systeemillä toimeen.



    Neljännen polven Haldex jättää perälukolla varmasti Torseninkin tietyissä tilanteissa nuolemaan näppejään. Muutenkaan en näe yhtään syytä, miksi se menisi huonommin kuin Torsen tai perus xdrive.



    Uusinta Haldexia löytyy myös Insigniasta, siitä Saabista ja joistain Volvoista ainakin. En tiedä, onko S80:sen neliveto jo päivitetty faceliftin myötä tähän uusimpaan. Epäilen, että on.



    Ja jottei asia menisi liian helpoksi, niin Freelanderissa on vielä täysin oma toteutus Gen. 3 Haldexista, jossa on mm. esipaineistus viety pidemmälle ja muutenkin painotettu maastoajoa.



    edit:



    No enpä osaa lukea. Uskon Aeronauttia. Neljännen polven Haldex siis löytyy.

      
  • Itsellä on melko samanlainen mökkitie kuin Bugracerilla ja jos tähän asti olet jotenkuten pärjännyt etuvetoisellakin niin etköhän pärjää Haldexillakin enemmän kuin hyvin. On se ero etuvetoisella ja nelivedolla (jopa Haldexilla toteutetulla) kuitenkin niin suuri. Joten pelkkään nelivedon toimintatapaan ei valintaa kannata perustaa.



    Haussa on myös melko samoilla kriteereillä kuin Bugracerilla seuraava autokin: Farmarikori, neliveto, automaatti, järkevän kokoinen kone, hyvä varustelu, CO2 päästöt alle 200g (firman raja) ja hinta ei paljoa saisi 50ke saisi ylittää. Olen kuitenkin huomannut, että nämä toteutuvat vain harvassa autossa ja valitettavan moni niistä on katumaastureita. Juuri tuo nelivedon ja automaatin yhdistelmä karsii monia malleja pois, koska yleensä se on tarjolla vain kaikista tehokkaimmissa moottoreissa, jotka ovat meikäläiselle liian kalliita tai suurikulutuksisia.



    Esim. Passatissa nelivedon ja automaatin yhdistelmän saa vain V6-koneeseen, Audi A4:ssä ei dieseleissä nelivetoa ja automaattia saa alle 3 litran koneisiin, ja halvin automaatti nelivetokin on 2.0tfsi 51 000e hinnalla. Siihen sitten varusteet päälle niin ollaan jo lähempänä 60ke. Sama homma BMW:llä 320xda kanssa. Subarun uusi Legacy tulee vähän liian myöhään, enkä välttämättä saisi siihen haluamiani varusteita. Insignia ja Saab vievät liikaa bensaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi on tällä hetkellä jäämässä Volvo XC60, joka juuri uudistuneella dieselautomaatilla ja Summum varustelulla täyttää aika hyvin kriteerini ja hintakin jäisi reilut viisi tonnia halvemmaksi kuin vastaavasti varustelluilla A4:llä tai BMW:llä. Katumaasturia en kyllä haluaisi, mutta eipä tässä muitakaan vaihtoehtoja samaan hintaan ole tarjolla.

      
  • Budjettia myöten hyvin samanlaiset tarpeet. Sanot että esim Insignia vie liikaa löpöä, mutta esim dieselinä kulutus 6.9l litraa automaattivaihteisena, tosin nelievto lisännee vajaa puoli litraa. Minusta tämä on vielä aivan ok isolle autolle?

      
  • Simppa:

    https://www.youtube.com/watch?v=V1taiNf2BHs



    Ainakin tuo Haldexin takalukon reagointi on äärettömän hidasta, kaikkea muuta kuin viiveetöntä. :xmas: Yli puoliminuuttia sai tuossa sutkuttaa ennenkuin lukko heräsi. No eipä silti, tyylikäs suoritus sitten kun se viimein heräsi.



    Tämä oli vähän yllätys, onko sitten ajajassa vika, mutte tuo discocaan tuosta niin viivettömästi mennyt kuin oletin:

    https://www.youtube.com/watch?v=SWepa1vq09U

      
  • Väitteistäsi huolimatta, et ole ilmeisesti viitsinyt perehtyä edes perusfaktoihin. Tuossa Freelanderissa ei todellakaan ole takalukkoa. Johan se jo tässäkin ketjussa on useamminkin mainittu varsin yksiselitteisesti, että lukko löytyy toistaiseksi vain Insigniasta ja Saabista lisävarusteena. Tulee aikaa myöten varmasti tarjolle muihinkin, kunhan GM:n itselleen lunastama yksinoikeus tuohon härveliin päättyy.



    Johan sinulle toisessa viestissä jo kerrottiin täysin samanlaisen videon yhteydessä, että Freelanderissa ei takalukkoa ole. Tämä tapahtui joku aika sitten eri ketjussa. Voin toki sen ketjun etsiä jos haluat.



    Sen sijaan puolueettomassa Teknikens Världin testissä Haldex 4 voimaa sekä akseleiden että takapyörien välillä kaikkein nopeiten. Nopeammin kuin Xdrive tai Porschen systeemi. Että sen verran hidas laite.

      
  • Ja disco nyt ei millään tavalla liity Haldexiin. Se on Torsen-pohjainen vehje. Vakionahan siinä ei ole takana lukkoa, mutta lisävarusteena löytyy.

      
  • simppa:

    Ja disco nyt ei millään tavalla liity Haldexiin. Se on Torsen-pohjainen vehje. Vakionahan siinä ei ole takana lukkoa, mutta lisävarusteena löytyy.




    Niin, eikä maastoajossa Torsenia toki käytetä muutenkaan, vaan silloin käytetään kiinteää voimanjakoa, joka on kestävin ja 100% viiveetön.



    Lisävarusteenahan saa lukot kaikkiin autoihin, sekä eteen että taakse.

      
  • simppa:

    Väitteistäsi huolimatta, et ole ilmeisesti viitsinyt perehtyä edes perusfaktoihin. Tuossa Freelanderissa ei todellakaan ole takalukkoa. Johan se jo tässäkin ketjussa on useamminkin mainittu varsin yksiselitteisesti, että lukko löytyy toistaiseksi vain Insigniasta ja Saabista lisävarusteena. Tulee aikaa myöten varmasti tarjolle muihinkin, kunhan GM:n itselleen lunastama yksinoikeus tuohon härveliin päättyy.

    Johan sinulle toisessa viestissä jo kerrottiin täysin samanlaisen videon yhteydessä, että Freelanderissa ei takalukkoa ole. Tämä tapahtui joku aika sitten eri ketjussa. Voin toki sen ketjun etsiä jos haluat.

    Sen sijaan puolueettomassa Teknikens Världin testissä Haldex 4 voimaa sekä akseleiden että takapyörien välillä kaikkein nopeiten. Nopeammin kuin Xdrive tai Porschen systeemi. Että sen verran hidas laite.




    Muistelinkin että takalukko oli van GM:m malleissa, mutta oletin jotenkin että Freekussakin sellainen olisi ehdottomasti plussaa. Luistonestolla tuo siis tuon kohdan selvitti, että se siitä sitten. Forestreissa taitaapi olla takanakin kitkalukko, eli se saattais mennä tosta kohtuuttoman viiveettömästi, toin siinä nelivedon toiminta edelllyttää enempi kierroksien käyttämistä.

      
  • Forestreissa taitaapi olla takanakin kitkalukko,




    Vaan eipä ole. Uusissa siis. Siitä huolimatta se varmaan lähtee kohtuudella liikenteeseen vaikka nyt rullilta. Ihan kuten muutkin tämän päivän nelivetoautot.

    ABSeja hyödyntäen toteutettu "lukko" toiminta kun auttaa juuri tuollaisessa pikaisessa spurtissa. Eri asia, kun sillä joutuu ajamaan mutaista metsä/peltotietä kärri perässä ja pito vaihtelee jatkuvasti puolelta toiselle. Ropina vain kuuluu jarruista kun "lukot" on toiminnassa.



    Edelleen taitaa päteä kokeneempien väite, että vain jatkuva/kiinteä neliveto on pätevä pahemmassa paikassa. Ihme, ettei vieläkään Haldex sun muut valmistajat toteuta takalukkoa joka toimii joko ECU:n ohjaamana taikka kuskin halutessaan lukitsemana?! Kaikki tarvittavat nippelit on olemassa. Vain tahtoa (kysyntää? ) puuttuu.

      
  • Sen sijaan puolueettomassa Teknikens Världin testissä Haldex 4 voimaa sekä akseleiden että takapyörien välillä kaikkein nopeiten. Nopeammin kuin Xdrive tai Porschen systeemi. Että sen verran hidas laite.




    Tässä lienee kyseessä Saabin sponsoroima testi? Testihän oli kuin suunniteltu XWD:n ja eLSD:n ominaisuuksia korostaen. Vauhdikasta pujottelua suhteellisen lyhyellä radalla, jossa nopeus ei nouse ihan äärettömiin. Juuri tuossa elektroniikka on parhaimmillaan, eli kallistus/kiihtyvyys info on täsmällinen ja siihen kuljettajan inputti niin järjestelmä jakaa voimaa Juuri Siihen Missä Sitä Tarvitaan.

    Idea on sama kuin Lancerissa ja Impussa, joissa on aktiivinen neliveto.



    Kaikesta huolimatta se on aika harva tilanne, että oikeasti tarvii maksimaalista kiihtyvyyttä mutkassa ja maksimaalista vetopitoa kiihtyvässä mutkassa? radalla, on oikeastaan ainoa paikka jossa tuolle on todellista käyttöä. Muualla kaikki on hyvin pitkälti teoretisointia.



    Kokemuksia käytännössä ei vielä H4 + eLSD yhdistelmästä arkiajossa pahemmin taida olla. Kunhan se saadaan cittareihin ja muihin wannabe maastureihin niin nähdään mihin se pystyy.



    Uskon kyllä henkilökohtaisesti, että siinä on tulevaisuuden suunta - eli elektroniikalla tullaan ohjaamaan vetoa eri puolille autoa. Omien SAAB koeajokokemusten perusteella XWD on vakaa ja helppo ajaa. Mutta sen tiukempaan testiin sitä ei ole vielä itse saanut. Koeajoautosta siis kyse.



    Etuvetoisen Saabin se pieksee suurinpiirtein kuusnolla. :sleepy:

    Ottaa päähän kun sitä ei saatu dieselin kaveriksi.

      
  • https://www.youtube.com/watch?v=Z6-ERc-DfhA&feature=related



    Ohessa vertaillaan hieman nelivetotekniikoita.

    ...tosin testi on puolueellinen[Subarun tekemä] ja sisältää jo vanhaa tekniikkaa.

      
  • En tiennytkään että Insigniasta on diesel-neliveto-automaatti yhdistelmä. Tai ilmeisesti sellainen on tulossa vasta kun ei ainakaan Opelin sivuilta löydy. Noh tosin tuo Insignia putoaa pois vaihtoehdoistani auton valtavan koon vuoksi.

      
  • Aeronautti:

    Vaan eipä ole. Uusissa siis. Siitä huolimatta se varmaan lähtee kohtuudella liikenteeseen vaikka nyt rullilta. Ihan kuten muutkin tämän päivän nelivetoautot.
    ABSeja hyödyntäen toteutettu "lukko" toiminta kun auttaa juuri tuollaisessa pikaisessa spurtissa. Eri asia, kun sillä joutuu ajamaan mutaista metsä/peltotietä kärri perässä ja pito vaihtelee jatkuvasti puolelta toiselle. Ropina vain kuuluu jarruista kun "lukot" on toiminnassa.




    Aijaa, eikö olekkaan? Jaa no se siitä sitten, toinen tietolähteeni väitti Subarun olevan takalukollinen, mutta sen tieto on ilmeisesti vanhaa.



    Joo, luistonestothan ne nykyään löytyy, eikä siinä sinäänsä mitään, sehän on järjestelmänä ihan fiksu, vaikkei ihan oikean lukon veroinen olekkaan niin hyvin toteutettuna kyllä citymaasturin tarpeisiin riittävä.



    Aeronautti:


    Edelleen taitaa päteä kokeneempien väite, että vain jatkuva/kiinteä neliveto on pätevä pahemmassa paikassa. Ihme, ettei vieläkään Haldex sun muut valmistajat toteuta takalukkoa joka toimii joko ECU:n ohjaamana taikka kuskin halutessaan lukitsemana?! Kaikki tarvittavat nippelit on olemassa. Vain tahtoa (kysyntää? ) puuttuu.




    Se voisi ehkä olla hintava laittaa täysi lukko. ELSD tarkoittanee nimenomaan sitä, että se on elektronisesti ohjattu luistonrajoitin, joka poikkeaa kiinteästä lukkomekanismistä melkoisesti.



    Oikeissa lukoissa citymaasturissa on myös se ongelma, että he tietysti haluavat tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa tämäntyyliseen autoon, jota ei varsinaisesti maastoajoon ole tarkoitettu. 100% kytkettävillä lukolla varustettu auto on aika helppo hajottaa käyttämällä lukkoja väärin ja väärässä paikassa, joten ehkä siksikin helppoutta halutaan painottaa.



    Luistonesto on silti ihan fiksu, mutta edes keskilukko olisi hyvä olla lukittavissa kiinteäksi. :xmas:

      
  • Aeronautti:



    Teknikens Värld suoritti käsittääkseni oman testinsä noiden nelivetojen ominaisuuksista. Muistutti aika paljon tuota Saabin tehdastestiä, eli keilaratapujottelua ym.'



    Ja ne lukot auton mukaan. Saabissa ym. henkilöautoissa 100% lukko olisi paljon huonompi kuin tuollainen elektroninen aktiivilukko, joka nimenomaan on laitettu ajo-ominaisuuksia ja vakautta parantamaan, ei niinkään mitään maastoajoa varten. Esimerkiksi Ferrarin e-Diffissä sekä Jaguarin XKR:n ja XFR:n takalukoissa on haettu ihan samaa, vaikka eivät nelivetoja olekaan.



    Matti-:



    No ehkä olisi pitänyt kirjoittaa, että sen lukon saa Discoon tehdasvarusteena listalta ruksaamalla.

      
  • Simppa:



    No mitähän merkitystä sillä on kun sen hinta on silti täysin sama ellei enempikin kuin vaikkapa ARB-lukon? Ja ARB lukossa mukana olevaa ilmakompressoria voi käyttää paljon muuhunkin kuin pelkkään lukon toimintaan, kuten vaikkapa renkaiden ilmaamiseen. :xmas: Kuitenkin esim. Pajerossa se lukko on vakio kaikissa malleissa, eikä se tuo enää lisäkustannuksia jo ennestäänkin edullisempaan autoon.

      
  • Sen enempää perehtymättä asiaan, sanoisin että takuun kannalta voi olla hyvinkin paljon merkitystä. On noita takuun eväyksiä pienemmistäkin asioista tehty.



    Halpahan Pajero on etenkin discoon verrattaessa. Se on sitten ostajan asia, haluaako niistä discon lisäominasuuksista maksaa selvästi suolaisemman hinnan.

      
  • Ai, viat siis ovatkin mielestäsi "ominaisuuksia". :xmas:



    Minä en sellaisista lisäominaisuuksista maksaisi mitään vaan valitsisin sen jossa saa paremmin rahoilleen vastinetta.

      
  • Hehee, oletpas hauska. Toki se discon suurempi vikaherkkyyskin varmasti vaikuttaa monen ostajan valintaan. Disco kuitenkin tarjoaa myös ihan selviä lisäominaisuuksia verrattuna Pajeroon.



    Discon ja Pajeron välillä valinta riippuu ihan siitä, mitä autossa arvottaa ja paljon siitä on valmis maksamaan. Eli ihan niinkuin autonvalinnassa yleensäkin. On siten täysin ostajasta kiinni, kummasta kokee saavansa paremman vastineen rahoille.



    Tuo eLSD tosiaan on tietokoneohjattu aktiivilukko ja testien mukaan varsin pätevä sellainen. Sillä on haettu aivan eri asioita kuin noilla maasturien lukoilla.

      
  • Joo, turhaan siitä Discosta ja Pajerosta enää vääntämään, vaikka lisäominaisuuksista voikin olla montaa mieltä. Kuten sanoit niin onhan se aika yksilöllistä, mitä asioita kukakin ostaja haluaa painottaa.



    Aivan, ELSD lukoilla onkin haettu muita ominaisuuksia. Käsittääkseni sellaisella haetaan yleensä parempaa kaarreajettavuutta. Ja eihän sekään mikään uusi keksintö ole. Aktiivilukko oli takana VR-4 Galantissa jo 90-luvulla.



    Mutta voi sitä käyttää muuhunkin. Jeep Grand Cherokeessa(Quarda Drive II) käytetään sekä edessä, takana että keskellä eLSD lukkoja. Keskilukko tosin lukitaan kun mennään maastoon. Siinä ne on viritetty osittain myös maastokäyttöä varten. Aika fiksu ratkaisu helppouden puolesta ja siksi varsin toimivakin. Ainut miinus täysiin lukkoihin verrattuna on, että se ei ole sekään täysin viiveetön, mutta kyllä kai se GC:n kaltaisessa perusmaasturissa menee. Jeepillä on Wrangler Rubiconissa sitten oikeat kytkettävät lukot. :xmas:

      
  • Jalopnik Reviews



    2009 Subaru Forester: Unsupervised Off-Road Mayhem



    Käykääpä lukaisemassa. Forester keräsi respectit Jeeppi porukalta ja kiersi rataa kuin heittämällä. Mielenkiintoista ois nähdä Tiquan, Kuga ja muut TM:n testailemat city-maasturit tuolla möyrimässä.



    Truthfully, we didn't expect the Subie to be as good as it was. We thought we'd be funny guys and go get the thing stuck and have it hang up on steep hills and then point and laugh at the wimpy soft-roader. We came out with a certain degree of respect, so did all the Jeep guys who were with us. We're thinking Subaru should offer "Mud Patina" as a delivery option.




    image

      
  • Tuo subbe(Forester) olisi kyllä todella kiinnostava kulkine, mutta kun disukkatomaatti tai ahdettu tomaatti puuttuu. Onkohan tähän tulossa korjausta lähiaikoina?

      
  • Vielä tuosta videosta... Tuossa minuutin kohdalla näkyy kun Subben takapyörät pyörivät vinhasti kun etupyörät ovat seis. Eikös tämän pitänyt olla AWD all the time??? :tongue:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit