VW-Diesel, äijää..!

18 kommenttia

Tulipa tuossa miettineeksi, kun laitettiin kesäkuntoon omaa Passatia (TDI) erinäiset keskustelut diesel moottoreiden äänestä. Hikisen urakan jälkeen väänsin koneen käyntiin ja lähtihän siitä ääni, äänen perusteella olisi tuntematon ehkä luullut karhun löytyvän konepellin alta..:smile:

Monesti on haukuttu kuinka VW diesel on sitten niin meluisa ja vääntöä ei ole alhaalla ja se on niin vanhanaikainen, kun ei ole yhteispaineita vaan raukka koittaa pumppusuuttimilla toimia. Toisinaan makukysymyksiä, itse pidän, kun kerta hohtaa taas uutuuttaan autotallissa.

Mutta sattui sisälle tullessani TV Maailman uusi numero silmiin, jossa puhuttin uudesta Äijät-ohjelmasta. Ajatus lähti rullaamaan, ja pohdiskelun jälkeen VW dieselit ovat mielestäni juuri tätä.

"Kovalla" melulla tulee kuva, että "täältä löytyy tehoa ja kestävyyttä, enkä häpeä olevani voimakas dieselmoottori. Hienostelevat hissukat, ja kaikkia miellyttävät lipevät löpömoottorit voi jättää omaan arvoonsa". Maatalouskoneisiin viittaaminen ei minun mielestäni ole mikään negatiivinen asia. Maatalous on kovaa työtä, eikä heikompi siinä pärjäisi, varsinkaan nykyajan EU:ssa. Eli sitä äijä menoa. Raskaat työt maatalouskoneilla tehdään, joskus ajetaan keväisin/kesäisin 24/7 kun vain sopiva aika osuu kohdalle. Siinä sitä kestävyyttä tarvitaan.

Lopuksi, uuden Äijä tulemisen airut, Dodge, valitsi ehkä luontevasti pienempiin malleihinsa aika Äijän dieselin;)

  
  • Firmalla on muutama sellainen uusi volkkarin pakettiauto. Dieselmoottori kuudella vaihteella. Alavääntöä ei ole edes huonon bensakoneen vertaa. Sitten kun se turbon potku tulee niin se on kierrosalueella 2708-2785. Aivan paska kone. Se sammuukin liikkeellelähdettäessä n. joka toinen kerta. Aika paskaa tekniikkaa alkaa olla tuo volkkarin dieselmylly nykyisin. Sitä samaa vanhaa 90-luvun tekniikkaa vaan päivitetään turboa kiristämällä.

      
  • Ja kuitenkin ne huonot VW:n dieselit myy eniten! On se vaan markkinointitutkimuksen paikka! Miten huonoja ne muut sitten ovat? Yhdyn palstan aloittajaan siinä, että 2.0 TDI on kyllä hitailla kierroksilla melko miehinen äänimaailmaltaan, varsinkin jossain metsätiellä! No eihän se kaikille neitokaisille kuullosta hyvältä!

      
  • On se 2-litrainen pumppusuutin-TDI kauhia kone, oikea Hitlerin viimeinen kosto. Sakemannien propaganda on saanut aikaan sen, että tuo onneton ja kallis tekele on volkkarien, skoodien, audien ja seeattien lisäksi vielä jeeppien, mitsupitsien, kryslereiden ja dotkejenkin nokilla!

      
  • Lainaus:
    01.05.2007 klo 14:27 Stallman kirjoitti
    On se 2-litrainen pumppusuutin-TDI kauhia kone, oikea Hitlerin viimeinen kosto. Sakemannien propaganda on saanut aikaan sen, että tuo onneton ja kallis tekele on volkkarien, skoodien, audien ja seeattien lisäksi vielä jeeppien, mitsupitsien, kryslereiden ja dotkejenkin nokilla!


    Niin, VAG-konsernin ulkopuolella sitä käytetäänkin halpa-autoissa, kun Outlanderkin siirtyy käyttämään HDI-dieseleitä.

      
  • Enpä haluaisi äijäautolla kruisailla- nykyään tuota termiä käyttvät itsestään pääasiassa sählyä pelaavat, viiniälotraavat NEITIPOJAT!

    Me miehet emme olemisiamme korosta- edes autoissa...:smile:

      
  • Lainaus:
    30.04.2007 klo 23:07 ddr5 kirjoitti
    Firmalla on muutama sellainen uusi volkkarin pakettiauto. Dieselmoottori kuudella vaihteella. Alavääntöä ei ole edes huonon bensakoneen vertaa. Sitten kun se turbon potku tulee niin se on kierrosalueella 2708-2785. Aivan paska kone. Se sammuukin liikkeellelähdettäessä n. joka toinen kerta. Aika paskaa tekniikkaa alkaa olla tuo volkkarin dieselmylly nykyisin. Sitä samaa vanhaa 90-luvun tekniikkaa vaan päivitetään turboa kiristämällä.



    Tuon voi allekirjoittaa, eli Transporterin kakspuolikas kone tulisi ehdottomasti ottaa automaattilaatikolla, koska alakierrosvääntö on heiveröistä.

      
  • Lainaus:
    30.04.2007 klo 23:07 ddr5 kirjoitti
    Firmalla on muutama sellainen uusi volkkarin pakettiauto. Dieselmoottori kuudella vaihteella. Alavääntöä ei ole edes huonon bensakoneen vertaa. Sitten kun se turbon potku tulee niin se on kierrosalueella 2708-2785. Aivan paska kone. Se sammuukin liikkeellelähdettäessä n. joka toinen kerta. Aika paskaa tekniikkaa alkaa olla tuo volkkarin dieselmylly nykyisin. Sitä samaa vanhaa 90-luvun tekniikkaa vaan päivitetään turboa kiristämällä.


    En tiedä miten teidän firman autot on oikein kengitty kun 'potku' tulee vasta 2700rpm jälkeen - on melko outoa, että potku tulisi silloin kun vääntökäyrä alkaa laskea rajusti. 'Potku' on yleisesti turbodieseleissä kuitenkin reiluusti alle 2000rpm - lähempänä 1500rpm paremminkin :smile:
    Alavääntö nyt on sitä mitä on, mutta ei tuo ainakaan itselle ole ollut ongelma. 1000rpm tienoillahan vääntö on 160-180Nm luokkaa, joten ei se nyt mikään kovin huono ole. Tiedä sitten mitä tarkoitat huonolla bensa koneella, mutta mielestäni tuo on jo aika hyvä vääntö.

    En nyt paskaksi sanoisi tuota tekniikkaa, kun ainoa jolla on tarjota mitään parempaa on MB ja johtotähtikin tuo lisätehon lisäpytyllä ja sitä kautta suuremmalla iskutilavuudella.

      
  • Lainaus:
    02.05.2007 klo 21:43 mla kirjoitti
    Alavääntö nyt on sitä mitä on, mutta ei tuo ainakaan itselle ole ollut ongelma. 1000rpm tienoillahan vääntö on 160-180Nm luokkaa, joten ei se nyt mikään kovin huono ole.


    Oisko ollut kyseessä se tuhat ja alle. Eli liikkeellelähtö kierrokset. Itselle yleensä VAG dieselit (ja lähes kaikki muutkin TDI:t) olleet pettymyksiä juuri tuon olemattoman alaväännön vuoksi. VW:n uusi 1,4 TSI alkaa olla jo oikeilla linjoilla. Sitä ei tahtonut saada sammumaan vaikka yritti. Elektroniikalla pitäis tuommoset jo pystyä hoitamaan kuntoon tänä päivänä.

    Missä dieselissä on 160-180Nm 1000rpm tienoilla? Noilla kierroksilla jos polkaisee niin ahtimeltakin menee oma tovi ennenkuin se ehtii mukaan.

      
  • Lainaus:
    03.05.2007 klo 00:00 Aeronautti kirjoitti
    Oisko ollut kyseessä se tuhat ja alle. Eli liikkeellelähtö kierrokset. Itselle yleensä VAG dieselit (ja lähes kaikki muutkin TDI:t) olleet pettymyksiä juuri tuon olemattoman alaväännön vuoksi. VW:n uusi 1,4 TSI alkaa olla jo oikeilla linjoilla. Sitä ei tahtonut saada sammumaan vaikka yritti. Elektroniikalla pitäis tuommoset jo pystyä hoitamaan kuntoon tänä päivänä.

    Missä dieselissä on 160-180Nm 1000rpm tienoilla? Noilla kierroksilla jos polkaisee niin ahtimeltakin menee oma tovi ennenkuin se ehtii mukaan.


    No tuossa 2.5TDI:ssä on käppyröiden mukaan 96kW versiossa n. 180Nm 1000rpm tienoilla ja suunnilleen samaa näyttäisi olevan 128kW versiossakin. Nämä siis valmistajan ilmoittamia ja maahantuojan sivuilta käppyröistä katsottuna. Alle 1000rpm vääntöä ei ilmoiteta tuossa graafeissa joten siitä en tiedä.
    Sen mitä itse olen ajanut 96kW versioilla ja yksi on omassakin käytössä niin turbo tulee tuossa aika nopeasti mukaan, paljon aiemmin kuin pienemmissä 1.9TDI versiossa. Ajelin edellisellä 1.9TDI T5:ssa 85tkm, joten siitäkin on kokemusta.

    Alavääntö ei ole nykyisissä turbodieseleissä niin hyvä kuin bensaturbossa (toki on poikkeuksiakin esim. tuplaturbolliset) , mutta ei nyt mikään huonokaan ja paljon parempi se on kuin vapari bensoissa.
    Mutta enemmän tuo on kiinni kuskista, jos autoa sammuttelee, sillä nykyisessä T5:ssahan on vakiona mäkilähtöavustin yms, joten ei sitä kovin helpolla sammumaan saa.

    Ei siinä, luultavasti seuraava 'kauppakassi' pirssi voisi olla ihan hyvin TSI, jos vain sen saa siihen haluamaani automalliin ja jos sitä alkaa saada Suomessakin tehokkaampina kuin 140hv versioina. Pakuihin sitä tuskin kuitenkaan tulee niin diesel on niissä edelleen se mitä pitää ottaa.

    [mla muokkasi tätä viestiä 03.05.2007 klo 18:29]
      
  • http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=10010

    Tuolla oli jotain juttua uudesta 2-litraisesta commonrail koneesta. Hyvältä vaikuttaa ainakin noiden tietojen perusteella. :sunglasses:

      
  • Joo näinhän se. VW iskee täydellä laidalla menettämäänsä asemaa huippu dieselmoottoreiden valmistajana. Eipä hypi enää mitkään "idän ihmeet" (anteeksi kulunut fraasi) nenille :smile:

      
  • Onko kellään tarkempaa tietoa tuosta 2-litraisesta CR TDI:stä, joka tuottaa 150 kW? BMW:hän julkaisi juuri oman uusimman version 2-litraisestaan, joka myös antaa 150 kW. BMW diesel oli kuitenkin 2-vaiheisesti ahdettu (kaksi ahdinta sarjassa/rinnan).

    Onko tuo VW:n saman tehoinen diesel 2-vaiheisesti ahdettu vai perinteinen yhdellä turbolla?

    Olen koittanut googlata, mutta en ole löytänyt vastausta.

      
  • Idän ihmeet hyppii nenille ainakin meillä kotona ennenkuin VW:n hillitön sisämelu motarilla ja tekninen toimivuus sekä laatu pitkässä juoksussa vastaa vähänkään "Idän ihmeiden" tasoa.
    Meillä autot tosiaankaan ei saa vuotaa öljyä eikä kuluttaa niveliään ennenaikojaan ja seistä pajalla kun niillä pitäisi ajaa..
    :tongue:

      
  • Muistaakseni olet maininnut että se teillä ollut volkkari ei ollut ihan sieltä tuoreimmasta päästä...

    Oli mullakin -86 VW Caravelle, 1.6TD, joka oli todella surkea kärry. Hajosi joka paikkaan. Ihan tilava sisältä, mutta kun se harvemmin liikkui. Kamala melu siitä myös lähti. Ja öljyä valui pakoputkenkin päästä. Ois pitäny sittenkin laittaa se ruosteinen hiace... Tosin saattaa niissäkin 20 vuotta ja 400 000 kilsaa vanhoina jotain pientä laittoa olla.

    Vaan toista se on tämän -06 TDI Passatin kanssa.

    :tongue:

      
  • Totta, edellinen oli -98 TDI ja viime viikolla vaihtui -03 TDI 4-pykäläiseen automaattiin. Hieman rouskutus on pienentynyt, ehkä jo päästy samalle tasolle kuin -86 Passat TD melutasolle. (Yllättävän hiljaisia nuo pyrörrekammiodieselit) Ainoa outo homma on merkillisen suuri kulutus. Maantiellä ei tahdo millään päästä alle 6l ja keskikulutus rauhallisessa ajossa on yli 7,5l... Tällä viikolla käy huollossa jos ilmamassamittari olisi rikki, ultimate vw:n sivuilta apua onneksi löytyi.

      

  • Niinhän se on eihän VW voi olla huono kun se maksaa niin paljon.
    Saksassa WV ja Opel on niitä länsiautojen ladoja :grin:

      
  • Folkkarin dieselistä en tiedä, kun en sellaisella ole ajanut, mutta jos Jone Nikulan määritelmää äijyydestä käytetään, ei todellakaan melutasolla tms. seikoilla ole merkitystä. Vain sillä mitä saa tulokseksi, on merkitystä. Jonen mukaan ruotsalainen sisustaja-h..o voi olla äijä, koska tekee työnsä hyvin. Sama koskee käytössäni olevaa autoa. 2,5 l dielsel kiihtyy 0-100 km/h TM:n mukaan 16,4 s, mutta kuluttaa keskimäärin 10 l/100 km (1850 kg). Silti auto on aika äijämäinen, koska toimii erinomaisesti niissä raskaissa oloissa, jossa joutuu työnsä tekemään. Moni henkilöautodiesel hyytyisi varmaan jossain vaiheessa, mutta omani jatkaa työtänsä omalla tavallaan vielä 545 tkm jälkeenkin. Sanokoot muodikkuuden tai nykyaikaisuuden perään huutavat toimittajat mitä tahansa.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 20.05.2007 klo 03:42]
      
  • Frans Ferdinand: meillä oli vastaava Passatti nelivaihteisena automaattina ja kokemus kulutuksesta sama. Kyseinen omiaisuus johtuu laatikosta joka antaa luistoa paljon ja kierrättää isoilla kierroksilla. Uusi 2.0 tdi neliveto manuaalina menee maantiellä 5.5.-5,8 litralla sata kilsaa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit