Talviauto

20 kommenttia

"TM:n perinteisen talvitestin valmistelut ovat hyvässä vauhtissa"

lukee tuossa etusivulla.



Onkohan tihkunut jo tietoa mitkä autot on valittu testattavaksi?

  
  • Salamyhkäisyyden verho peittää edelleen.

    No onhan se toki ymmärrettävää.



    Voisi kuitenkin auttaa juuri nyt, kun autokauppa käy hyvin vilkkaana.

    Olisi hyvä tietää mitkä uutukaiset tulevat mukaan.

    No on kyllä mielenkiintoista nähdä mikä VAG:n tuote voittaa tällä kertaa.

    Muutama vuosi sitten lähes kylmimmästä autosta piti väen väkisin vääntää vuoden talviauto.

      
  • Odotellaan. Kyllä se testi sieltä taas kohta luettavaksi tulee. Viimetalvenahan voiton vei Cadillac BLS. Edellistä vuotta en enää muista. Noista testeistähän saa muokattua omia tarpeita vastaavan jos on innostusta. TM pisteyttää kaikki osa-alueet niin selkeästi, että niistä saa suhteellisen näppärästi väännettyä omat mallit.

    Joskus huvikseen töissä porukalla ruokatunnilla tehtiin uusiksi pistetaulukko, jossa esim huoltokulut jätettiin huomioimatta sekä hankintahinta. Näitä perusteltiin sillä, että niihin voi itse vaikuttaa aikalailla sekä vaihdokin arvo yleensä sotkee pakkaa.

    Jo näillä muutoksilla saatiin kärkikolmikko vaihtamaan paikkojaan. Sieltä kun vielä muuttaa osa-alueiden painoarvoa mieleisekseen niin saa itselle paremmin istuvat tulokset.



    Ja minkä sille voi jos VAG tuote on talviautona hyvä?

      
  • Vuonna 2005 VAG:n autot pärjäsivät hyvin. VW Golf voitti ja Skoda Octavia oli myös kärjessä. Octavia on ihan hyvä talviauto, mutta 1.6 FSI-malli lämpenee tosi hitaasti taajama-ajossa. Itse olen asentanut viimasuojan auttamaan moottorin lämpenemistä. Parhaita Octavian talviominaisuuksia ovat Elegance-mallin ksenonvalot, hyvin toimiva ESC ja vetoluistonesto, ajettavuus, tilat ( mm. suksiluukku) ja hyvä varustelu. Mutta onhan hyviä talviautoja kasapäin, moniin tosin saa nykyään asentaa moottoriin vain ns. säteilylämmittimen, jonka teho ei ole oikein riittävä.

      
  • Tääsähän nuo dieselit ovat, jos nyt ei joku vielä ole niitä tältä etusivulta hakenut:



    * Audi A4 2,0 TDI Business

    * BMW 123d Coupé

    * Chrysler Sebring 2,0 CRD Touring

    * Fiat Bravo 1,9 120 Multijet Dynamic

    * Ford Mondeo 1,8 TDCi 92 kW Trend Sedan

    * Hyundai i30 1,6 CRDi Comfort 5ov

    * Kia Cee’d 1,6 CRDi EX HB 5ov

    * Mercedes-Benz C 200 CDI

    * Mitsubishi Lancer Sports Sedan 2,0 DI-D Intense

    * Nissan Qashqai 1,5 dCi Acenta 4×2

    * Peugeot 308 Premium HDI 110 FAP

    * Renault Laguna Hatchback Expression 1,5 dCi Eco2

    * Skoda Fabia 1,9 TDI Sport

    * Toyota Auris 1,4 D-4D Linea Sol 5ov

    * Volvo V70 2,0D Momentum



    Ei ole vaikea ennustaa voittajavalintaa.

    Sen näkee heti tuosta listasta.

      
  • "Vuonna 2005 VAG:n autot pärjäsivät hyvin. VW Golf voitti ja Skoda Octavia oli myös kärjessä. "



    Golf voitti, koska siihen oli otettu lisävarusteinen ESP toisin kuin moneen kilpailijaan. Volkkarin hinta pomppasi tuon varusteen myötä ihan omille lukemilleen, mutta sillähän ei ollut lopputulokseen mitään merkitystä. Tuosta testistä ja varsinkin volkkarin sijoituksesta keskuksteltiin muistaakseni täälläkin aika tavalla.



    Aamun tietovisa: Kuinkas usein Opeliin pohjautuvat GM:n tekeleet, Opel mukaanlukien, ovat olleet viime vuosina TM talvitestin kärjessä?

      
  • Ei ole vaikea ennustaa voittajavalintaa.
    Sen näkee heti tuosta listasta.




    No, eipäs näsäillä. Heitä arvauksesi kehiin. Ei täällä (kovin pahasti) mollata jos väärin menee... :wink: Tässä nyt kuitenkin sitä talviautoa haetaan, niin mielestäni tuossa voi olla montakin potentiaalista voittajaa.



    Oma top 3 veikkaus:

    1. Volvo V70 2,0D Momentum

    2. Ford Mondeo 1,8 TDCi 92 kW Trend Sedan

    3. Audi A4 2,0 TDI Business



    Metsään menee, mutta menköön!

      
  • Bertone:


    Aamun tietovisa: Kuinkas usein Opeliin pohjautuvat GM:n tekeleet, Opel mukaanlukien, ovat olleet viime vuosina TM talvitestin kärjessä?




    Hernekeittoa nenä täynnä (ajan Saabilla) haluan heti korjata, että siis GM:n globaalia Epsilon yms. pohjalevyjä käyttäviä autoja - EI Opeliin pohjautuvia. Opel on vain yksi pohjalevyn käyttäjä. :sleepy:



    Ainakin viimevuonna kärjessä oli Cadillac BLS joka käyttää samaa pohjalevyä ja jakaa tekniikan Saab 9-3 mallin kanssa lähestulkoon täysin.



    Mutta empä muista äkkiseltään aiempia vastaavia tapauksia, liekö niitä 2000 luvulla yhtään?



    Wikipedia kertoo Epsilon pohjalevylle rakenetuiksi seuraavat: Cadillac BLS, Chevrolet Malibu, Fiat Croma, Pontiac G6, Opel Signum, Saab 9-3 ja Saturn Aura.

      
  • Minun mielestäni ei ole pienintäkään epäilystä voittajasta. Se on Audi. Kakkonen on Skoda, seuraavina V70 ja Mondeo. Sitten saattavat tulla jo nuo korealaiset.



    Mitä parhaiten veikannut saa palkinnoksi? :tongue:

      
  • Tässäpä vastaus:



    2007: Cadillac BLS

    2006: Hyundai Sonata 2.4 GLS

    2005: Volkswagen Golf 1.6 FSI Comfortline

    2003: Opel Vectra 2.2 GTS

    2001: Audi A4 2.0

    1999: Opel Astra 1.6i 16V Club 4-ov.



    Eli GM on vienyt eniten talvitestimestaruuksia viime vuosina. 2005 mestaruuskin olisi tainnut tulla Astralle jos siihenkin olisi ruksattu ESP lisävarusteeksi, kuten Golfissa oli tehty.

      
  • kenesis:


    Mitä parhaiten veikannut saa palkinnoksi? :tongue:




    Respektiä, respektiä.

    Tai haukut huijauksesta, kun on sisäpiirin tietoa lehden toimitukselta

    :xmas:



    Laittakaahan vain veikkausta top-3, niin saadaan spekuloida sitten kuka tiesi, ja mitä!

      
  • @Aeronautti,

    näsäillään sen verran, että olisithan tuon kantani löytänyt jo edelläolleesta tekstistäni.

    Audi A4 tietenkin!

      
  • No niinpä tosiaan. Senhän jo oikeastaan sanoit tuossa edellä! Ei mene jakeluun, niin ei mene :wink:



    Ja oikeassa olet, A4 on varmasti kova luu tuossa joukossa. Ja onhan se viimeisimpänä esitelty malli, joten siinä mielessä suunnittelun pitäisi olla uusinta. Toisaalta joukossa on käytännössä ihan yhtä uusia autoja myös. Jännässä odotellaan testin tuloksia.



    Hajontaahan tuossa on aikalailla kun rinnatusten kisaavat esim Nissan Qashqai ja V70. Mutta kun talviominaisuuksista on kyse, niin ei ole ensikerta jos yllätyksiä tulee.

      
  • Vai Opel kylmän auton maineessa? Mites volkkarin FSI lämpiää?

      
  • Koska pitää kait olla Klonkswagen niin veikkaukseni on Audi! :xmas:

      
  • Viimeisimmästä (11.1.) videosta kuulee miltä nämä dieselit kuulostaa kylmästä startatessa. Omat suosikit ja inhokit top-3:



    * Audi A4 2,0 TDI Business

    * Mercedes-Benz C 200 CDI

    * Peugeot 308 Premium HDI 110 FAP



    * Fiat Bravo 1,9 120 Multijet Dynamic

    * Renault Laguna Hatchback Expression 1,5 dCi Eco2

    * Skoda Fabia 1,9 TDI Sport



    Erityismaininnan ansaitsee:



    * Kia Cee’d 1,6 CRDi EX HB 5ov



    joka kuulostaa siltä kuin jotain menisi rikki startin yhteydessä. Mikä ihmeellisintä, Hyundai taas kuulostaa aivan sivistyneeltä.

      
  • Pakko sanoa, että itse pidin tuota Peugeotin ääntä siisteimpänä. Kia tosiaan oli aivan järkyttävän kuuloinen!

      
  • Omat "suosikkisoundit" kuuluivat Meselle ja Audille. Eli samoilla linjoilla muiden kanssa. Kia kuulosti aika karulta! Yllättävästi myös Bemari kuulosti ihan yhtä rumalta kuin keskimäärin muutkin. Jos ois pitänyt veikata niin sitä olisin luullun sivistyneimmän kuuloiseksi. Mutta yhtäkaikki, pahaltahan nuo kaikki kuulostivat!

      
  • Veikkaan talviautovertailun kärkeen Audia, Peugeotia ja Hyundaita. Volvo ja Renault ovat lähituntumassa.

      
  • Mielenkiintoinen vertailu tulossa. Audi lienee selvä ykkönen vw taustaisena ja skoda ja volvo seuraa lähituntumassa mondeon kera, siinä minun veikkaukseni. Niin ranskalaiset jossakin puolivälissä ja jenkki ehkä viimeisenä. Aika tasaista varmaankin on. Mielenkiinnolla odotan ainakin kulutuspuolella tuloksia jotta pääsee vertaamaan että kuinka hyvin lukemat seuraavat yhdistettyjä kulutusilmoituksia, eritoten tämä kiinnostaa bemarin kohdalla.

      
  • p128194:

    Viimeisimmästä (11.1.) videosta kuulee miltä nämä dieselit kuulostaa kylmästä startatessa.




    Monet pitää ääntä starttauksen yhteydessä. Skoda ainoana jää röhöttämään käynnissä ollessaan.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit