Ford Ka:n melu TM 10/2009 koeajossa

15 kommenttia

Ford Ka 1.2 Titanium:in koeajossa TM 10/2009 kertoo, että yhtä meluisaa henkilöautoa ei olisi koeajoissa ollut 2000- tai 1990-luvuilla, eikä ehkä edes 1980-luvullakaan.



Tämä väite ei pidä paikkaansa. Vuonna 1995 koeajettu Lada 1700i on lähes täsmälleen yhtä meluisa jos verrataan koko nopeusskaalaa keskimäärin.



Koeajojen ulkopuolelta vuonna 2005 testattu (ei välttämättä koeajettu) Fiat Panda 60 1.2 on käytännössä yhtä meluisa. Samoin TM 10/2009 pikkuautovertailun meluisin Seat Ibiza on keskimäärin jopa meluisampi kuin Ford Ka.

  
  • Jälleen kerran täytyy palata siihen että desibelit eivät kerro melun sävystä yhtään mitään. Siitä nyt on mun mielestä turha kiistellä että oliko vuoden -95 Lada meluisampi kuin uusi Ka, mutta voi tuosta silti vetää omat johtopäätöksensä sen soveltuvuudesta Suomen teille. Kuten mainitsit niin Ka ei kylläkään ole tässä joukossa yksin. Valitettavasti myös Ibiza on täysin pilattu onnettomalla äänieristyksellä. Jännä siinä mielessä, että saman pohjalevyn jakava Skoda Fabia tuntui ainakin koeajolla ihan kohtuu hiljaiselta, ainakin kilpailijoihin nähden.

      
  • Fabia on todellakin hiukan parempia myös mittauksissa, mutta silti varsinkin viimeksi (2008) mitattu farkku oli sekin melkoinen melupesä ainakin dB-lukemien valossa.

      
  • Joo, meluisia autoja on aina ollut, ja jänniä eroja täysin samanlaisissa keskenäänkin. Kymmenen vuotta sitten ostettiin meidän perheeseen kaksi samanlaista pikku Golfia, ja jostain syystä johtuen punainen oli ajoääniltään selvästi hiljaisempi kuin sininen oli. Ajoin tuolloin yli kuusikymmentä tuhatta km vuodessa työajoja, joten ääniä ehti kuuntelemaan ja ihmettelemään aika kauan. Mitään päällepäin näkyvää ei noitten vuosien aikana löydetty, joten aikanaan menivät vaunut vaihtoon ja edelleen.

      
  • Ka on naamioitu Fiat 500, tulee samasta tehtaasta Puolasta ja taitaa olla hyvin kaukana Fordin hyvästä ajettavuudesta jne. Fiesta on taasen paras pikkuauto mitä tällä hetkellä on ja sen takia se on Euroopan myydyin autokin.

      
  • Warcraft:

    Ka on naamioitu Fiat 500, tulee samasta tehtaasta Puolasta ja taitaa olla hyvin kaukana Fordin hyvästä ajettavuudesta jne. Fiesta on taasen paras pikkuauto mitä tällä hetkellä on ja sen takia se on Euroopan myydyin autokin.




    ford on tehnyt muutoksia alustan osiin ja fiat on todennut ne selkeiksi parannuksiksi ja ottanut/ostanut ne ainakin tehokkaimpiin 500 malleihin

      
  • finman:



    ford on tehnyt muutoksia alustan osiin ja fiat on todennut ne selkeiksi parannuksiksi ja ottanut/ostanut ne ainakin tehokkaimpiin 500 malleihin




    onko tohon jotain lähdettä?

      
  • http://www.pohjalainen.fi/teemat/teematarticle.jsp?category=5&p=5&article=376281



    Tuolla on näemmä juttua siitä, että Fiun alusta ei kelvannut Fordille, joka on viimeisen 10 vuoden aikana saavuttanut todella kovan maineen hyvänä ellei parhaana ajettavana.

      
  • GTAm:

    finman:


    ford on tehnyt muutoksia alustan osiin ja fiat on todennut ne selkeiksi parannuksiksi ja ottanut/ostanut ne ainakin tehokkaimpiin 500 malleihin


    onko tohon jotain lähdettä?




    näin ainakin annetaan ymmärtää TM 21/2008 että fordin alustaosia fiat 500 abart mallissa

      
  • Fiesta on taasen paras pikkuauto mitä tällä hetkellä on ja sen takia se on Euroopan myydyin autokin.[



    Mitä itsekukin painottaa! Varmaan tietyllä painotuksella saadaan vaikka mikä merkki parhaimmaksi! Enkä nyt niin kovin pahasti Fiatia kehtaisi haukkua! Mieluummin ottaisin samalla rahalla 500:n kuin tönkkösuolatun Fordin! Tämä on oma mielipiteeni ja painotuksena on tuo ulkonäkö ja laatuvaikutelma!

      
  • Ka varmaan on aika meluisa auto, mutta vähän vaikea uskoa että se olisi historian meluisin tietäen tuon Fiat 500 taustan. Oma kokemus aivan pienimmistä autoista on aika rajoittunut, mutta ne joita olen ajanut ovat kaikki olleet sen verran meluisia että mistään suurista eroavaisuuksista luokan sisällä ei kait voi puhua :kiss:



    Fiesta on erittäin onnistuneen oloinen auto ja sitä on kehuttukin paljon. Ei hassumman näköinenkään.



    Ka taas on halvimpia markkinoilla olevia autoja, joten laatuvaikutelma ei ehkä ole ensimmäinen ostoperuste monella sen hankkijalla? Fiat 500 on sama auto, alustaosiltaan perusmalleissa ilmeisesti jopa huonommin viritetty, hintaa on perusmalleja vertaillen noin 20% Ka:ta enemmän.

      
  • Nasse:

    Fiesta on taasen paras pikkuauto mitä tällä hetkellä on ja sen takia se on Euroopan myydyin autokin.[

    Mitä itsekukin painottaa! Varmaan tietyllä painotuksella saadaan vaikka mikä merkki parhaimmaksi! Enkä nyt niin kovin pahasti Fiatia kehtaisi haukkua! Mieluummin ottaisin samalla rahalla 500:n kuin tönkkösuolatun Fordin!




    Kannattaa kuitenkin muistaa, että Fiesta on eri luokan auto kuin Fiat 500. Ka on saman luokkainen.



      
  • No enpä nyt 500:sta Ka:n luokkaisena pitäisi. 500 on kuitenkin tietyllä tavalla premium-tuote, ja se kyllä paistaa kyseisestä autosta monesta kohtaa läpi.



    Ja mitä fiiun ajettavuteen tulee, niin mitään muuta se ei siitä oikestaan ole niittänyt kuin kiitosta. Ihmettelen kovasti, jos Ka muka olisi parempi.

      
  • Kokoluokkaa lähinnä tarkoitin. Fiesta on isomman luokan auto.

      
  • Pointti ymmärretty. Eihän fiiua kukaan tilojen takia osta. Kysyntää kuitenkin noille hyvin tehdyille retroautoille näyttäisi riittävän. Volkkari mokasi pahasti New Beetlen kanssa, mutta Mini ja 500 ovat olleet tehtaille menestystarinoita. Minissä ja 500:sessa on kyllä ominaisuudetkin hyvin kohdillaan.

      
  • Aika hauska termi tuo historian meluisin. Aloitin autoilun vm. -62 Ford Anglialla, en pitänyt sitä erityisen meluisana. Omistamani vm. -82 Fiat Pandan äänimaailma oli sellainen, ettei maantievauhdissa juuri jutella kannattanut. Siti ajaminen ei ollut mitenkään tuskaisaa. Lada Niva on myös, sanoisinko äänekäs. Huomaa että voimansiirto toimii molemmille akseleille...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit