Toyota tyrii taas

40 kommenttia
«1

On se kumma juttu; Toyota on maailman suurin autovalmistaja ja sillä on rahaa niin että perstasku tursuaa, mutta tuleeko niiltä mitään kiinnostavaa myyntiin?

Fanfaarein ja henkselinpaukutuksin maailmaan saatettu Auris on flopannut ainakin Suomessa ihan turvalleen; autoa on myyty noin KOLMASOSA siitä, mitä kalliimpaa ja konservatiivisempaa Corollaa. Mahtavat Toyotan sedät olla ihmeissään, Auriksenhan piti räjäyttää potti mutta toisin kävi.

Olisiko syynä se, että Auris on järkyttävän ruma peli? Toyotan Euroopan muotoiluosasto epäonnistui raskaasti - jokaisessa lähiöpubissa olisi osattu piirtää parempi auto vaikka viidentoista kaljan jälkeen. Vankkaa laatua muuten mutta eipä tuollaisella rumiluksella viitsi ajaa, melkein yhtä ruma kuin Focus aikanaan.

Ja entäs mallivalikoima? Sehän on supistunut vallan köyhäksi. Joskus 90-luvulla Toyotalla oli yhtäaikaa kolme sporttia hinnastossa, MR2, Celica ja Supra. Nyt ei ole mitään. Paitsi Yaris TS. Taitaa olla räväköin Toitsu näinä päivinä, juuri ja juuri alta kymmenen sekunnin päästään sataseen ellei ole muita kuin kuski kyydissä.

Eikä ole Camrylle tullut seuraajaa, vaikka sellainen on olemassa USA:ssa. Mitä ne Toyotalla miettivät? Eivätkö ne halua myydä autoja? Entä Corollan farmari? Ei ole. Vaikka sellaiset revittäisiin meillä käsistä. Missä on suositun Yaris Verson seuraaja? No, se on Japanissa mutta eipä ole Euroopan laivaan mahtunut. Entäs Previa? Ei ole. Suurissa tila-autoissa ei tänä päivänä ole mitään tarjolla ellei halua ultrarumaa ja epäluotettavaa Renua tai ultrakallista ja epäluotettavaa Craisua. Ja Hiacekin on jo ainakin 10 vuotta vanha.

Vaikka Toyota myykin verrattain hyvin tällä tynkämallistolla, tulisi sen myös ottaa huomioon, mikä vaikutus merkin imagoon on pidemmällä tähtäimellä sillä, että tarjolla on vain peruskotteroa ja kauppakassia, ei lainkaan urheiluautoa, ei edustavaa, suurta sedania, ei lainkaan avoautoja, ei todellista tila-autoa eikä edes farmaria!

Kun kerran niillä on rahaa niin ostaisivat järkeä taloon. Mallivalikoima merkittävästi laajemmaksi ja seksikkäämmäksi. Eikä ole ongelma, sillä moni auto on jo olemassa mutta markkinastrategia tökkii. USA:ssa olisi monta kiinnostavaa mallia, samoin Japanissa. Laivat vain puksuttamaan kohti Eurooppaa heti, kun autoihin on saatu pientä muutosta euromakuun päin.

Itse en tällä hetkellä ostaisi ainuttakaan Toyotaa en ykkösautoksi enkä kakkosautoksi. Ja tämä vain siksi, ettei niillä ole mitään myynnissä. Tehkää jotain.

  • Anders-Simo:

    Hiacekin on jo ainakin 10 vuotta vanha.

    Hiacen uudistuminen oli kuitenkin ehkä naurettavinta Toyotalta. Näkyvin uudistus oli hemmetin ruma uusi keula, vanha oli hyvännäköinen paku.

  • Jotain on kuitenkin tehty oikein:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Toyota+sittenkin+suurin+autonvalmistaja/1135233634915?merkki=Toyota

    Yhtiön tulostakaan ei varmaan tarvitse hävetä. Euroopan osalta on vielä työtä jäljellä, ja en jaksa uskoa siihen, että Toyota täällä jenkki markkinoiden kaltaista menestystä saakaan.

  • Ilmeisesti maailma ei ole Suomi, eikä Eurooppa! Taitaa olla ne markkinat bisnekseen muualla! Sellu lähtee Kemijärveltä ja puhelimet Bochumista! Surulliselta näyttää!

  • Focus ruma? :smirk:

    Kato peiliin! :lol:

  • Nasse:

    Ilmeisesti maailma ei ole Suomi, eikä Eurooppa! Taitaa olla ne markkinat bisnekseen muualla! Sellu lähtee Kemijärveltä ja puhelimet Bochumista! Surulliselta näyttää!

    Minä ostin viikolla uuden Nokialaisen ettei vaan mene konkkaan ainakaan minun takia! :xmas:

  • Hommahan toimii siten, että EU sopii Japanin kanssa autojen tuontikiintiöt jotka sitten jaetaan Japanilaisten autonvalmistajien välillä. Kiintiön ylittäviltä autoilta menee suuremmat verot. Että Toyotan euroopanvalloitus onnistuisi, Toyota on rakentanut valmistuskapasiteettia Englantiin, Tsekkiin, Turkkiin jne., koska kiintiöt eivät tietenkään koske niissä tehtyjä autoja. Toyota arvioi, että suurin menekki euroopassa on Avensiksella, Auriksella, Yariksella ja Aygolla jotka luonnollisesti valmistetaan euroopassa. Japanin tuontikiintiönsä toyota käyttää niihin autoihin, joista irtoaa paras kate eli Lexuksen euroopanvalloitustahan on odotettu jo vuosia. Eli Japanin kiintiötä kannattaa säästää Lexukselle. Miten sitten Corolla sedan kannattaa tehdä Japanissa...koska sen euroopanlaajuinen menekki arvioitiin aika pieneksi mutta se kuitenkin tärkeä malli jollain markkinoilla. Ractiksen, Camryn yms. menekki on niin pientä ja kate heikko, että niihin ei kannata näemmä kiintiötä tuhlata...valitettavasti.

    Uudempaa lähdettä en tuontikiintiöistä jaksanut etsiä,

    http://www.allbusiness.com/transportation/motor-vehicle-parts-manufacturing/250614-1.html

  • Kai ne jotain Toyotalla tekee oikein, kun puljun talous on hyvässä kunnossa ja autot myyvät kuin häkä. Toki Anders-Simo on oikea talousnero, joka saisi tojon tekemään vielä hurjempaa tulosta? No jo on pojalla luulot! Ja lisäksi urheiluautofanien kannattaa muistaa, että urheiluautot tulevat todennäköisesti vastedes Lexuksina. Tässä Lexus LF-A:

    http://www.edmunds.com/insideline/do/GeneralFuture/articleId=105484

    Mulle kelpais!

    Ja mistä lähtien Toyotalla ei ole farmaria ollut mallistossa? Mielestäni Avensis Wagon on varsin farmarinomainen auto. Edustusauton vaatimukset täyttänee ainakin osittain uusi Land Cruiser V8. Sitäpaitsi mitä järkeä tojon olisi lähteä kilpailemaan edustusautomarkkinoille itseään vastaan. (Lexus!)

    OT:

    Hiace on mielestäni aivan käsittämättömän huono auto. Transporterit, Vitot jne. ovat valovuosia edellä joka ominaisuudessa paitsi kestävyydessä. Mielestäni on käsittämätöntä, että Hiacea ei ole uusittu. Joskus, kun on kamaa roudannut, niin on pakosta tullut tuollaisella vuokra-Hiacella päästeltyä. Varsinkin talvella ero nykyaikaisempiin kilpakumppaneihin on suorastaan järjetön. Perässä ei ole pitoa yhtään, ja auto menee jatkuvaa sivuluisua, vaikka tulisi kuinka hiljaa mutkaan. Samoin jo muutaman asteen mäki saa Hiacen jäämään niille sijoilleen.

    Monet käyttävät verukkeena, että ei sitä voi uusia, koska kestävyys kärsisi. Mielestäni tuo ei pidä paikkaansa, sillä kummasti se Hilux käy ja kukkuu, vaikka se on ihan nykyaikainen peli siinä missä kilpailijatkin.

  • Toyotan kevytkuorma-autoa voisivat myydä.

  • Amerikassahan myydään Toyota Tundraa, se kai vastaa Dodge Ram 2500:a. Toisaalta kaikki nuo muutkin pitää uittaa maahan.

    http://www.toyota.com/tundra/

  • Nykyhiacen ainoa hyvä ominaisuus muihin tämän päivän pakuihin verrattaessa on luotettavuus.

  • Toyotan taktiikka on taloudellisesti mainio, koska se takoo voittoa melko mukavasti. Mallisto on onneton, sieltä ei löydy mitään erikoista tai yleensäkään sellaista, jota voisi yksilölliseksi sanoa. Tästä tarkan markan politiikastahan johtuu sekin, että dieselautomaattia ei ole tuotu markkinoille, kun on laskettu, ettei se kannata tarpeeksi hyvin. Se syy, ettei ole saatu aikaiseksi tarpeeksi kestävää laatikkoa, on puutaheinää. Lähes kaikki muunmaalaiset tarjoaa sellaista, ja ei toyotakaan voi tehdä sellaista automaattia, joka ei koskaan hajoa.....

    Tuo hiace-juttu on kyllä ihme homma. Ei luulisi olevan vaikeaa tehdä luotettavaa, täysin uutta pakettiautoa ikivanhan tilalle. Mutta hei, nin kauan kuin kauppa käy ilman että tarvitsee enää tuotekehitykseen laittaa rahaa, niin sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin....

    :sunglasses:

  • Anders-Simo:

    Eikä ole Camrylle tullut seuraajaa, vaikka sellainen on olemassa USA:ssa. Mitä ne Toyotalla miettivät? Eivätkö ne halua myydä autoja?

    Camrya itse asiassa valmistetaan Euroopassa, aika lähellä kaiken lisäksi. Toyota on saanut valmiiksi Pietarissa kokoonpanotehtaan, jonka linjoilta ensimmäiset Camryt ovat jo putkahdelleet.

    http://www.toyota.co.jp/en/news/07/1221.html

  • Jenkkilässä tojolta löytyykin mielenkiintoisia malleja, mm. useammanlaista hybridiä ja tila-autokin, mutta eihän nyt meillä....täällä myydään autoja tuulipukukansalle, harmaita corollia.

  • Anders-Simo:

    On se kumma juttu; Toyota on maailman suurin autovalmistaja ja sillä on rahaa niin että perstasku tursuaa, mutta tuleeko niiltä mitään kiinnostavaa myyntiin?

    Fanfaarein ja henkselinpaukutuksin maailmaan saatettu Auris on flopannut ainakin Suomessa ihan turvalleen; autoa on myyty noin KOLMASOSA siitä, mitä kalliimpaa ja konservatiivisempaa Corollaa. Mahtavat Toyotan sedät olla ihmeissään, Auriksenhan piti räjäyttää potti mutta toisin kävi.

    Olisiko syynä se, että Auris on järkyttävän ruma peli? Toyotan Euroopan muotoiluosasto epäonnistui raskaasti - jokaisessa lähiöpubissa olisi osattu piirtää parempi auto vaikka viidentoista kaljan jälkeen. Vankkaa laatua muuten mutta eipä tuollaisella rumiluksella viitsi ajaa, melkein yhtä ruma kuin Focus aikanaan.

    Ja entäs mallivalikoima? Sehän on supistunut vallan köyhäksi. Joskus 90-luvulla Toyotalla oli yhtäaikaa kolme sporttia hinnastossa, MR2, Celica ja Supra. Nyt ei ole mitään. Paitsi Yaris TS. Taitaa olla räväköin Toitsu näinä päivinä, juuri ja juuri alta kymmenen sekunnin päästään sataseen ellei ole muita kuin kuski kyydissä.

    Eikä ole Camrylle tullut seuraajaa, vaikka sellainen on olemassa USA:ssa. Mitä ne Toyotalla miettivät? Eivätkö ne halua myydä autoja? Entä Corollan farmari? Ei ole. Vaikka sellaiset revittäisiin meillä käsistä. Missä on suositun Yaris Verson seuraaja? No, se on Japanissa mutta eipä ole Euroopan laivaan mahtunut. Entäs Previa? Ei ole. Suurissa tila-autoissa ei tänä päivänä ole mitään tarjolla ellei halua ultrarumaa ja epäluotettavaa Renua tai ultrakallista ja epäluotettavaa Craisua. Ja Hiacekin on jo ainakin 10 vuotta vanha.

    Vaikka Toyota myykin verrattain hyvin tällä tynkämallistolla, tulisi sen myös ottaa huomioon, mikä vaikutus merkin imagoon on pidemmällä tähtäimellä sillä, että tarjolla on vain peruskotteroa ja kauppakassia, ei lainkaan urheiluautoa, ei edustavaa, suurta sedania, ei lainkaan avoautoja, ei todellista tila-autoa eikä edes farmaria!

    Kun kerran niillä on rahaa niin ostaisivat järkeä taloon. Mallivalikoima merkittävästi laajemmaksi ja seksikkäämmäksi. Eikä ole ongelma, sillä moni auto on jo olemassa mutta markkinastrategia tökkii. USA:ssa olisi monta kiinnostavaa mallia, samoin Japanissa. Laivat vain puksuttamaan kohti Eurooppaa heti, kun autoihin on saatu pientä muutosta euromakuun päin.

    Itse en tällä hetkellä ostaisi ainuttakaan Toyotaa en ykkösautoksi enkä kakkosautoksi. Ja tämä vain siksi, ettei niillä ole mitään myynnissä. Tehkää jotain.

    Mitä sitten? Luulisi sinullekkin autoja riittävän, ettei tarvitsisi yhden merkin perään itkeä.

  • Hiacea on kyllä päivitetty paljonkin, mutta jostain ihmeen syystä eurooppaan tuodaan ikivanhaa mallia. Muualla hiace on täysin erilainen auto, ulkonäöltään, ominaisuuksiltaan, tekniikaltaan, kaikinpuolin nykyaikainen.

    Katsokaas tuolla, eli tuo 5. sukupolvi, jota ei jostain ihmeen syystä eurooppaan ole koskaan tuotukkaan vaan täällä on ikivanha eurohiace.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Toyota_Hiace

    Muualla myytävissä "oikeissa" hiaceissa on aina ollut moottori tuolla penkin alla, eikä koskaan ole ollut tätä keulallista mallia.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Toyota_Hiace_Long-van_Super-GL_001.JPG

    http://toyota.jp/hiace/

  • Matti-:

    Hiacea on kyllä päivitetty paljonkin, mutta jostain ihmeen syystä eurooppaan tuodaan ikivanhaa mallia. Muualla hiace on täysin erilainen auto, ulkonäöltään, ominaisuuksiltaan, tekniikaltaan, kaikinpuolin nykyaikainen.

    Katsokaas tuolla, eli tuo 5. sukupolvi, jota ei jostain ihmeen syystä eurooppaan ole koskaan tuotukkaan vaan täällä on ikivanha eurohiace.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Toyota_Hiace
    Muualla myytävissä "oikeissa" hiaceissa on aina ollut moottori tuolla penkin alla, eikä koskaan ole ollut tätä keulallista mallia.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Toyota_Hiace_Long-van_Super-GL_001.JPG

    http://toyota.jp/hiace/

    Taitaapi vaan olla nuo hiacet vieläkin vanhempaan hiaceen perustuvia, ja jotka tuskin loistavat ajo-ominaisuuksissa ja kolaritesteissä.

  • simppa:

    Monet käyttävät verukkeena, että ei sitä voi uusia, koska kestävyys kärsisi. Mielestäni tuo ei pidä paikkaansa, sillä kummasti se Hilux käy ja kukkuu, vaikka se on ihan nykyaikainen peli siinä missä kilpailijatkin.

    Joko sinulla on tietoa uusimman Hiluxin kestävyydestä?

    Lisätään yksi pikku juttu tähän yhteyteen. Pickuppien lavat on pienentyneet ja nostokorkeudet kasvaneet aina vuosimallin uudistumisen myötä, joten siinä suhteessa Hilux on todellakin nykyaikainen. Ulkomitat kyllä on kasvaneet. Umpiautojen tapauksessa kehitys on ollut toisenlaista ainakin tavaratilan suhteen.

  • Hiacen myynti kertoo enemmän asiakkaista kuin tehtaasta. Lähes kaikki autotehtaat myyvät ainakin ns. kolmansissa maissa laitteita, joista aika on jättänyt jo kauan sitten. Jos myynti vanhallakin vaan käy, niin kate hyvä kun suunnittelua ja testausta ei tarvita niin usein. Joten miksi eivät myisi.

    Hiacea ihmettelen sikälikin, että sen koko on aika olematon. Johonkin tarkoitukseen toki ihan hyväkin asia, mutta kyllä se toteutukseltaan aika vanhaa ajattelua edustaa. Esim. tavaratilan mataluus on käsittämättömän ärsyttävä asia autoa lastatessa, vaikka ei tilaa muuten tarvitsisikaan.

  • AkiK:

    Usein Hiace on jonkun timpurin tms käytössä, jolloin tavaratila on kaikilta mitoiltaan enemmän kuin riittävä. Vaikka tavaratilassa sisällä kulkiessaan joutuisikin hieman varomaan päätään, on se kai monien mielestä pienempi paha kuin epäluotettavampi tekniikka.

  • Juu, taitaa tuo "uusi" hiace olla myynnissä tuolla venäjällä, sen kuvat ainakin toyotan venäjän sivuilla on. Ja niiden mukaan kone on kyllä edelleen perseen alla....eli ei taida olla ainakaan uudempi kuin meillä myytävä. Kojelauta tosin näyttää uudemmalta.

  • Hyvännäköinen kikotin ulkoapäin toi Venäjän Camry, keskikonsoli ja "puu"paneelit ovat tosin vähän halvan näköisiä.

    http://www.toyota.ru/cars/new_cars/camry/gallery.aspx

    Miksei tätä tuoda Suomeen?

  • No niin.. itselläni pihalla uudenkarhea Hilux eikä ole pahaa sanottavaa.. Yleinen nimitys tuolle vekottimelle on "ikiliikkuja" :smile: Kävin kaikki suomessa myytävät pics upit koeajamassa ja pakko myöntää että uusi Hilux on paras ajaa.. Varustelu on ainakin SR-mallissa kärkipäätä.. Ja yhdyn aiempiin kommentteihin.. Kyllä tuollaisissa "työkaluissa" tärkein ominaisuus on luotettava tekniikka.. Työhön ei ole järkevää ostaa paskaa joka lojuu korjaamon pihalla :grin:

  • Uuden hiacen, eli sen mitä muualla myydään, moottorivalikoima on kyllä aika laaja. Teknisesti ja varustelultaan näytti paljon kehittyneemmältä kuin meidän hiace. Tuo että kone on penkin alla ja ohjaamon takana/alla on etupyörät, tekee hiacesta kompaktin kokoisen ja varmasti huomattavasti ketterämmän kuin nämä muut pakut joissa on pitkä keula. Turvallisuudesta en osaa sanoa, voi se olla ihan turvallinen tuollakin rakenteella että keula on lyhyt, mutta ei tietenkään se ainakaan teoriassa olisi niin turvallinen kuin keulallien. Diesel moottori oli ainakin selvästi tehokkaampi ja vääntävämpi kuin meidän hiacessa, japanin sivujen mukaan. Ja on uudempi kuin meillä myytävä, ainakin ajallisesti, esiteltiin 2004.

    Turvallisuus tekniikkaa ainakin on kehitetty, tämä on varmaan paljon turvallisempi kuin mediän hiace:

    http://toyota.jp/hiace/safety/passive/index.html

    Tuon japaninkielisen sivun voi kääntää ymmärrettäväksi tällä:

    http://babelfish.altavista.com/babelfish/

  • Jan79:

    No niin.. itselläni pihalla uudenkarhea Hilux eikä ole pahaa sanottavaa..

    Kyllä tuollaisissa "työkaluissa" tärkein ominaisuus on luotettava tekniikka.. Työhön ei ole järkevää ostaa paskaa joka lojuu korjaamon pihalla :grin:

    Juuri näin. Minusta edes paras ajettavuus tai muut hienoudet ei ole ratkaisevia tekijöitä, kunhan ei ihan kamala laite ole. Esimerkiksi käsikäyttöiset napalukot olisivat ihan ok Hiluxissa vieläkin, mutta eipä taida mennä kaupaksi uusia autoja myytäessä. Siksi kai niistä luovuttiin. Toivottavasti perän yhteyteen rakennettu kytkentäsysteemi on kestävämpi kuin automaattilukot, jopa manuaalilukkojen veroinen. Aika näyttää. Vai millainen se Hiluxissa olikaan, en muista. Monissa uusissa pickupeissa kuitenkin napalukoista on luovuttu, vetoakselit pyörivät aina mukana.

  • tipitiioweihewrier:

    Hyvännäköinen kikotin ulkoapäin toi Venäjän Camry, keskikonsoli ja "puu"paneelit ovat tosin vähän halvan näköisiä.

    http://www.toyota.ru/cars/new_cars/camry/gallery.aspx

    Miksei tätä tuoda Suomeen?

    Kelpais mullekin, varsinkin noilla Venäjän hinnoilla! :smile:

    (kallein malli n 33000 euroa)

  • Olisko Camryn kanssa se ongelma, että tuossa kokoluokassa pitäisi olla dieselkone tarjolla, jotta euroopan puolella menestyy. Ja sitä ei taida siihen saada....

    Viimeksi kun camrya tuotiin, se oli niin kallis verrattuna esim. maximaan, että ei ihme jos kauppa ei enää käynyt. Muuten varmasti erittäin pätevä vehje.

  • Toivottavasti saataisiin tuohon uuteen Aveen samoja muotoja kuin Corollaan tai tuohon Camryyn, niin vois hakea yhden, lupaavalta näyttää:

    http://www.worldcarfans.com/9080111.002/toyota-avensis-sedan-spied

    Nykyinen malli ei sytytä yhtään.

  • Itse haluaisin tällaisen FJ Cruiserin:

    Amerikassa vain alkaen 22.545 USD. Ainakin pitäisi löytyä tilaa autosta.

    http://www.toyota.com/fjcruiser/index.html

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit