Vinkkejä tila-auton varusteluun

16 kommenttia

Olen ajanut elämässäni työkseni jo pari miljoonaa kilometriä. Jotta jotain vaihtelua tähän työhön tulisi, olen päättänyt elämäni ensimmäisen kerran hankkia tila-auton.

Vaan kun ei ole kokemusta, mihin kaikkiin asioihin pitäisi työn käytännöllisyyden kannalta kiinnittää huomiota. Arvostan laatua ja luotettavuutta, en anna liiemmin painoarvoa sähäkkyydelle, automaatille tms. minusta toisarvoisille ominaisuuksille.

Käykö tällä palstalla tila-autoilla ajavia? Kiitos neuvoistanne, jos niitä jaatte. Ja toisinkin päin: asiakkaana teillä voisi olla arvokkaita vihjeitä ja vaikuttamisen mahdollisuus :wink:

Olen hankkimassa mersun Vitoa, kokopitkää "unelmaa". Mersua siksi, että ( anteeksi kaikki volvofanit) Mersu on 47 vuoden kokemuksella osottautunut laadukkaaksi ja hyväksi autoksi.

Näillä vuosilla en tarkoita itseäni, sillä isäni aloitti ammattiautoilun vuonna -52, ja ensimmäinen mersu taloon tuli v. -60. nyt, kun yritys on minun, on minulla ammattikäytössä MB E 220 D vm. 2003 kaikilla mahdollisilla lisävarusteilla. Tämä auto poistuu ammattikäytöstä, ja tilalle tulee Vito.

En halua koululaisversioita, siksi en varustele autoani 13-paikkaiseksi. Paikkaluku tulee olemaan kuljettajan vieressä 1 istuin, matkustamon puolella 7 erillisistuinta. Kaikki siirrettävissä, poistettavissa, käännettävissä yms.

Mistä te, asiakkaat, olisitte halukkaita maksamaan? Kysymys on provosoiva siksi, että näppituntuma kertoo, että vain ja ainoastaan hinta ratkaisee

:frowning: :frowning:

Ts. kysytään tarjouksia kimppakyydille täältä periferiasta Helsinki-Vantaan lentokentälle, satamiin yms. Onko todella niin, että laadulla ei väliä?

Mitä sanovat tila-autoja ajavat kolleegat, mitä sanovat arvoisat asiakkaat?

  
  • Heips haloo!
    Ymmärrän olevani väärällä foorumilla, mikäli tarkoitus on keskustella vain autojen ajo-ominaisuuksista.

    Toisaalta taas, miksi ette kertoisi, millä perusteella soitatte maksavan piilin itsenne ja ystävienne kuljetuksiin? Senkö, joka ajaa halvimmin? Onko laadulla väliä? :innocent:

      
  • No kyllähän kalustollakin hieman on väliä, mutta reilusti enemmän arvostan sanavalmista ja ammattitaitoista kuskia!

      
  • varmaan sitten tilaat minut tai kuskini :smile:

      
  • Vaikea kysymys näin Stadilaiselle, koska keskus lähettää auton eikä itse pääse valitsemaan. Pienemmillä paikkakunnilla monet taitavat soittaa suoraan haluamalleen yrittäjälle?

    Kuitenkin yksi kommentti, vaikka ei varustelua suoraan sivuakaan. Olen joskus osunut taksiin, johon oli ilmeisen tietoisesti hankittu päivän lehti luettavaksi. Teki kivan vaikutuksen ulkomailta tullessa. Taisi tosin liittyä Copterlinen sopimukseen taksiyhtiön kanssa?

    Muuten tärkeimmät tekijät:
    - täsmällisyys/luotettavuus
    - tilavuus
    - ilmastointi
    - ystävällinen kuski

    Vielä lisähuomautus Stadin pirsseille: koska autoissanne on nykyään navigaattori, niin pitäkää se päällä. Se, että navigaattori on pois päältä eikä kuski kysy mielipidettä reitistä ei herätä luottamusta. Tähän saattaa olla hyväkin selitys, mutta asiakkaalle se ei näytä luottamustaherättävältä. Ja asiakas mieltää asian siten, miltä se näyttää.

      
  • No itse en tee toista kertaa sitä virhettä, että ostaisin manuaalivaihteisen auton, mutta se nyt on sitten täysin makuasia. Muutama fakta näistä pikkubusseista kuitenkin :

    - sähköovi ehdoton
    - kannattaa ottaa ilmastointi myös matkustamoon
    - jos pidempiä matkoja asiakkaat kyselee, voi melkein sanoa, että kun lasket tarjoushinnan ykköstaksalla ja ilman odotusmaksuja, voit keikan itsellesi saada. Muuten joku muu tekee halvemman tarjouksen.
    - ison auton hinta on helvetin kova, ja myydessä pois välirahat aivan taivaallisia.
    - ison auton ostaminen riippuu ihan käyttötarkoituksesta. Jos et meinaa ajaa koululaisia, eikä ole tiedossa mitään hyviä sopimuksia mm. firmojen kanssa, menee se "suomibussi"lisä hukkaan, kannattaisi ostaa edullisempi tehdasbussi vaikka se vähän "neekeri" onkin.


    Itse ostin viime vuonna ensimmäisen ja taatusti viimeisen ison auton.
    Samat kilometrit ja rahat ajaa pienemmälläkin.

      
  • Käytän taksikyytiä 4-10 krt kuukaudessa, lähes aina olen matkalla lentokentälle. Hauskasti tuli esille tuo kommentti tuosta lehdestä, ja minulle tuli aivan sama fiilis!

    Pari viikkoa jossain sambomaalla ja kotisuomessa jetlagin paineessa saa lehden luettavaksi matkan ajaksi, antaa hyvän sysäyksen. 9ssä kymmenestä taksista tätä ei ole.

    Muuten taksissa arvostan mukavaa kyytiä (volvo on aika ehdoton tässä kun ne on keskimäärin hiljaisia - Vito ei tässä suhteessa oikein pelitä...) ja palvelualttiutta kuljettajalta. Käytin ennen vakiokuskia mutta muuton vuoksi en ole tähän palannut. Tosin eipä ole kukaan korttiakaan tyrkyttänyt - huono asiakas? :neutral:

      
  • Itse olen monesti ihmetellyt, miksi taksien pitää olla kalliimmasta päästä olevaa kalustoa. Kestävyys ei kai niissä kuitenkaan tavallista autoa parempi ole? Ehkä suuri osa asiakkaista on minua vaativampaa sakkia, en tiedä. Itselleni riittää hienosti, jos auto on siisti ja riittävän tilava. Ilmastointi tietysti on mukava. Koskaan en taksia valkkaa merkin tai mallin perusteella, vaan sillä mennään, mikä sattuu kohdalle.

    Jokunen vuosi sitten olin c-sarjan Mersun kyydissä. Auton etupenkki oli vedetty aivan eteen ilmeisesti riittävien takapenkin tilojen toivossa sillä seurauksella, että polvet oli lähes kojelaudassa kiinni. Hieman jäi mietityttämään, mikä idea oli valita taksiin suht kallis auto, johon ei kunnolla mahdu. Paljon parempi valinta ainakin asiakkaan kannalta olisi ollut nykyään myytävistä autoista vaikka joku korealainen iso auto. Hintakin olisi ollut puolet Mersusta. Eikö auton pääomakulut olekaan merkittävä osa taksin kustannuksia? Toisaalta ihmetyttää myös se, etteikö käyttökulutkaan ole merkittäviä. Tämä siksi, että taksina on nähty Helsingissä mm. BMW X5 ja Subaru Outback.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 21.06.2007 klo 12:54]
      
  • Tähän varmasti taksiliiga osaa vastata, mutta eiköhän kysymys ole arvonalenemasta jolla saa tehtyä hyvät poistot.

    Muuten minullekin kelpaisi vanhempi taksi kunhan on muuten mukava. Harmillisesti vain S80/530D kyyti maksaa saman verran kuin Huyndailla.

    Kiinassa on mielenkiintoinen ilmiö takseissa ainakin Shanghaissa ja Pekingissä. Auton takalasissa on tarra joka määrittelee kilometrihinnan. Jos auto on vanhempi, taksakin on halvempi. Kiinan kustannustasolla suomalaiselle ei tällä ole juurikaan merkitystä, mutta miten sama systeemi suomeen? :open_mouth:

      
  • Lainaus:
    21.06.2007 klo 14:25 VTEC kirjoitti
    Auton takalasissa on tarra joka määrittelee kilometrihinnan. Jos auto on vanhempi, taksakin on halvempi. Kiinan kustannustasolla suomalaiselle ei tällä ole juurikaan merkitystä, mutta miten sama systeemi suomeen? :open_mouth:


    Ei huono idea. Pitäähän partureillakin olla hinnasto näkyvissä aivan kuten ruokakaupoissakin maitopurkin hinta pitää olla näkyvissä.

      
  • Lainaus:
    21.06.2007 klo 14:32 Herbert kirjoitti
    Lainaus:
    21.06.2007 klo 14:25 VTEC kirjoitti
    Auton takalasissa on tarra joka määrittelee kilometrihinnan. Jos auto on vanhempi, taksakin on halvempi. Kiinan kustannustasolla suomalaiselle ei tällä ole juurikaan merkitystä, mutta miten sama systeemi suomeen? :open_mouth:


    Ei huono idea. Pitäähän partureillakin olla hinnasto näkyvissä aivan kuten ruokakaupoissakin maitopurkin hinta pitää olla näkyvissä.


    Tuota nyt jannu siinä....

    Suomessa on hyvin pitkälti hinnat näkyvissä taksissa, ei kuitenkaan ONNEKSI ulkopuolella, vaan sisäpuolella PITÄÄ olla tarra, jossa hinnat näkyy.

    Mitä tuohon aiemmin sanomaani tulee, niin on tietysti mitään vedenpitävää neuvoa vaikea antaa, kun ei tiedä missä ja minkälaisissa olosuhteissa meinaat autoilua harjoittaa. Mutta pelkästään keskuksen kautta tulevat ison auton kyydit ei tee riittävää tulolisää verrattuna pikkuautoon. Päinvastoin, monesti ne ison auton kyydit on pieniä siirtoja, ja niiden takia menee joku kenties parempikin keikka sivu suun.

    Jos et koululuisia aja, nin kannattaisiko harkita vaihtoehtoisvarustelua, eli pyörätuoli- ja paarivarustusta ? Jos paarikeikkoja saisi, ne ovat hyviä naksuja.

    Mutta tilannettasi tuntematta vaikea sanoa.

      
  • Lainaus:
    21.06.2007 klo 14:39 Ammattilainen kirjoitti
    Suomessa on hyvin pitkälti hinnat näkyvissä taksissa, ei kuitenkaan ONNEKSI ulkopuolella, vaan sisäpuolella PITÄÄ olla tarra, jossa hinnat näkyy.


    Ei taida monellakaan asiakkaalla olla kanttia istua autoon, tutkia hinnasto, sitten nousta pois ja sanoa kuskille, että onpas kalliit hinnat. Taidan etsiä halvemman taksin. Puhumattakan siitä, jos on tilannut auton johonkin.

    Onko hinnastot muuten samat kaikilla vai onko niissä autokohtaisia eroja? Jotenkin tarrat tuntuvat sellaisilta, että jossain niitä painetaan 10000 kpl ja sitten liimataan autoon. Kuinka tilauskeskus voisi tietää lähettämänsä auton hinnastot, ellei ne olisi samoja kaikilla? Vai onko niin, ettei asiakkaalla ole mahdollisuutta saada etukäteen tietää yksikköhintoja?

      
  • http://www.taksiliitto.fi/fi/taksiliikenne/hinta/


    Suomessa on samat hinnat kaikilla takseilla, invataksit ja paarikuljetukset yms. sopimusajot ovat asia erikseen.

      
  • Tuota, VTCE

    otanpa tuon vinkin korvan taa! Eli oma lehti aamulla mukaan töihin lähtiessä. saa lukea itse ja saa lukea matkustajat.
    Tosin meillä on niin lyhyt matka paikalliselle lentoasemalle, ettei siinä asiakas ehdi muuta kuin ensimmäisten sivujen otsikot vilkaisemaan.

      

  • VTCE

    Tuskimpa olet huono asiakas, vaikkei kortteja kukaan ole tyrkytänytkään. Minäkään en sitä tekisi :wink:

    Oikeasti, en koskaan oma-aloitteisesti tarjoa itseäni asiakkaille. Olen vuosia ja vuosia sitten sisäistänyt itselleni asian niin, että aloite on tultava asiakkaan puolelta.

    Jos asiakas on erityisen tyytyväinen tarjoamiini palveluihin ja haluaisi nimenomaan minun yritykseni autot käyttöönsä, niin hän kysyy suoraa numeroa. Silloin kyllä mielelläni annan.

    Toisaalta taas yhtä mielelläni kuulisin tässä tapauksessa asiakkaan nimen ja mahdollisesti kännykkänumeron, jotta voisin tallettaa sen omaan työpuhelimeeni. siitä on monasti hyötyä, kun heti näkee, kiireessä sen enempiä kyselemättä, ketä asiakasta on menossa noutamaan.
    Tärkeä tieto, kun hakee esim. lentokentältä, jossa pyrkijöitä autoon on muitakin.

      
  • Ammattilainen,

    kiitos vinkeistäsi. Pikkuisen ounastelen, että valintani ja päätökseni ei kuitenkaan ollut kovin järkevä, siis tila-auton hankkiminen.

    Kyllä minä koululaisiakin ajan, jos tarve vaatii, mutta omia sopimuksia en tee. Meille kouluajoja tulee myös datan kautta, semmoisia, mihin ei ole tullut aikanaan tarjouksia eikä siis sopimuksia.

    Toisaalta en halunnut sitoa itseäni pelkästään koulukuljetuksiin. !3 koululaista samassa kyydissä - ei kiitos! Kyllä 8 mukelon kuljettaminen yhtä aikaa on aivan riittävää.

    Minulle tulee autoon paarivarustus ja 1 pyörätuolipaikka. Vito ei ole kovin hyvä pyörätuolikuljetuksiin, on vähän liian matala.
    Halusin kuitenkin senkin mahdollisuuden.
    Paarit on minulla jo tässä farkussakin, joten se on tuttua hommaa.

    Kun en ole pääkaupunkiseudulta, vaan asustelen pienellä paikkakunnalla, auton pitää olla mahdollisimman monipuolinen, jotta pyörät pyörisivät taajaan. Kyytien väliset odotusajat ovat välillä kammottavan pitkät.

    Sähköoven huomasin tilata, kellolla varustettu webasto on, joten talvellakin pääsee lämpöiseen autoon heti eikä tunnin kuluttua. Tosin jouduin kyllä tilaamaan auton toisella akulla varustettuna, jotta käynnistys olisi varmaa

    Tosi ikävää, että vuoden kokemuksen jälkeen olet päätynyt tulokseen, että ensimmäinen ja viimeinen tila-auto. Saattaa käydä minullekin niin, olen ottanut senkin huomioon ( ajatuksissani, en rahapussin tasolla vielä )

      
  • Se on tosiaan niin ainakin täällä missä itse liikennöin, että itseään pitäisi osata markkinoida, ja tuollainen pelkistetty tehdasbussi ei tarjoa sellaista luxusta ja muunneltavuutta, jota bisnesluokan matkustajat haluaisivat. Ja kun toisaalta aloittaa ns. tyhjästä, niin ei enää enempää velkaa viitsinyt ruveta tekemään.

    VW on muutaman sentin korkeampi kuin Vito, joten pyörätuolille saisi sen muutaman sentin lisätilaa, mutta ei se ero suuri ole. Itse en ole tuosta pyörätuolihommasta innostunut, paaritaksilla ajelin renkinä 90-luvulla.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit