Järkevä farkku osa II

13 kommenttia

Hautasin aikeet vaihtaa uuteen, koska perusteita vaihdolle ei oikein löytynyt eikä vaatimukset nykyistä riittävän paljon paremmin täyttävää mallia markkinoilta löytynyt.



Jäin miettimään, että voisi ihan huvin vuoksi selvittää, millainen auto täyttäisi ne vaatimukset, joita autolle tilojen suhteen asetan.



Tuli kuitenkin mieleeni toinen, älykkäämmältä kuulostava ja jopa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Kun arjessa nykyinen auto tai moni muukin, jopa pienempi riittäisi, mutta aina joskus tarvitaan lisää tilaa, ei ole kovin kannattavaa mitoittaa koko autoa maksimin mukaan ja maksaa pääoma- ja käyttökulut siksi kalleimman mukaan. Haetaan siis mallia monikäyttöautoista. Kun tilaa tarvitaan lisää, laajennetaan autoa. Tämä tapahtuisi joko suksiboksin tai peräkärryn avulla. Suksiboksi tuntuisi luontevammalta, koska auton käsittely on helpompaa verrattuna peräkärryyn. Toisaalta tavaratila on aika epäkäytännöllinen malliltaan ja sijainniltaan. Kärry puolestaan rajoittaa ajonopeutta boksia enemmän. Kustannuksetkin on kärryssä arviolta 500-800 e kovemmat (+ kuomu, maksaa varmaan saman kuin pieni kärry?). Ihan mikä tahansa teräväreunainen peltikärry ei kelpaa, jos tavarat pitää säilyä siistinä ja kuivana. Toisaalta pienet kärryt ovat melkoisia pomppijoita, joten vain särkymätöntä tavaraa voi kuljettaa.



Onko kukaan ratkaissut tilatarpeita tällä tavalla? Kokemuksia?

  
  • Herbert:

    Hautasin aikeet vaihtaa uuteen, koska perusteita vaihdolle ei oikein löytynyt eikä vaatimukset nykyistä riittävän paljon paremmin täyttävää mallia markkinoilta löytynyt.




    Ohhoh, ällistyttävä kommentti!! Mutta niinkai sitten...



    Herbert:

    Haetaan siis mallia monikäyttöautoista. Kun tilaa tarvitaan lisää, laajennetaan autoa. Tämä tapahtuisi joko suksiboksin tai peräkärryn avulla. Suksiboksi tuntuisi luontevammalta, koska auton käsittely on helpompaa verrattuna peräkärryyn. Toisaalta tavaratila on aika epäkäytännöllinen malliltaan ja sijainniltaan. Kärry puolestaan rajoittaa ajonopeutta boksia enemmän. Ihan mikä tahansa teräväreunainen peltikärry ei kelpaa, jos tavarat pitää säilyä siistinä ja kuivana.




    Kärryihin saa kuomuja.... Ja tavarat on sidottava joka tapauksessa, myös pomppimisten estämiseksi!



    Boksien suurin rajoitus on lastattavassa painossa, ei sijainnissa tai epäkäytännöllisessä mallissa. Mutta jos haluat, ettei ajonopeuteen saa olla vaikutusta, sinulla ei ole vaihtoehtoja kuin boksi katolle. Kyllä se meillä toimii erinomaisesti talvilomareissuilla, jolloin se katolla tuppaa olemaan. Sinne mahtuu suksien lisäksi kaikenmaailman sälää väleihin.



    Jos tavara on enemmän kuin vajaa 100 kiloa, niin kärry on taas ainoa vaihtoehto. Sitten mennään 80km/h, halusi tai ei.



    Siinäpä se taitaa olla.

      

  • Onko kukaan ratkaissut tilatarpeita tällä tavalla? Kokemuksia?




    :wave: täällä, täällä !



    En toki ihan kuten kerroit, mutta boksilla ja kärryllä tulee usein ratkottua tavarapulmat. Kärryä ei talvella mieluusti vedä, luonnollisesti. Tietää kun kokeilee kunnolla kuormattuna...



    Mutta mutta, kuomukärry - hitsattu / sinkitty alle kolmemetriä pitkä + 60-100cm korkea kuomu niin sellaisen paketin saa noin 1300 - 1600€ pintaan. Autoonhan tuolla ei saa oikeastaan vielä paljon mitään, hyvä jos sen koukun.



    Kunnon boksi - 80-100cm leveä ja vähintään sen 2-metriä pitkän kun hommaa niin sinne menee paljon kevyttä tavaraa.



    Kärryssä ei mikään säry kun oikein pakkaa. Kaikki sidotaan tietysti kiinni ja matkalla mieluusti kertaalleen tarkastetaan eka tunnin ajon jälkeen. Tavaroiden väliin voi laittaa "telttapatjaa" eli sitä rautakaupasta saatavaa metritavaraa. Sama käy pohjalle jos on arkapintaista tavaraa. Mulla on usein harraste pyörät (fillarit) sekä milloin mitäkin vaunua, syöttötuolia, kuomua, telttaa, polttopuuta, kalastusvehkeet ja milloin mitä nyt tarvii. Vaivatta tulee kärryllä isommatkin tarpeet.



    Kattoboksissa talvella kengät, toppavaate nyssäkät, sukset, voitelutelineet jne.



    Eli kyllä noilla em. "tavaratilan laajennuksilla" menee melkoisen verran roinaa vaivatta ilman, että sisätiloja joutuu siihen käyttämään. Tottakai täys kärry hieman asettaa vaatimuksia autolle, mutta perus perhekinneri soveltuu ihan ok. Lyhyet "tila-autot" on lyhyellä akselivälillä kiikkeriä kärryn kanssa. Auto niiaa ja "nypyttää" jos on epätasainen tie. Pitkä ja iso auto on eri vakaa menemään.



    Majava Kärryn maavara on usein (mulla ) hieman rajoittava tekijä. Iskarin alapäät ottaa maahan pahemmassa menossa.



    Huomioitavaa siis, tukeva kärry. Ehdottomasti lehtijousilla, ei kumijoustolla. Tukeva kuomu, niissäkin on eroja. Toiset lepattaa vauhdissa. Ja boksissa samat jutut. Halvimmat Jetpakit kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Joku Thule, Mont Blanc ja muut on selkeästi käytännöllisempiä asentaa ja käyttää. Ettei tarvi tehdä kuten minä - ostaa halvan, ja hyvän. Hyvän siis seuraavana talvena...

      
  • Kumppani: "Ohhoh, ällistyttävä kommentti!! Mutta niinkai sitten..."



    Mikä tuossa oli ällistyttävää?



    "Kärryihin saa kuomuja.... Ja tavarat on sidottava joka tapauksessa, myös pomppimisten estämiseksi!"



    Tottahan se sitoa pitää. Kuomu suojaa tuulelta, kuralta ja pölyltä, hieman myös ehkä kadunvarren kulkijoilta.



    Moniko sitoo kuorman autossa? Vai onko se jotenkin eri asia kuin kärrykuorma?



    "Boksien suurin rajoitus on lastattavassa painossa, ei sijainnissa tai epäkäytännöllisessä mallissa."



    Jos ajatellaan jotain ihan tavallista tavaraa, mitä perheellä kulkee mukana, ei se käytännössä paljon rajoita. Jos kattokuormaa sallitaan boksille 75 kg (boksi 20 kg), on se aikamoinen kuorma jo tavaratilassakin. Jos kyydissä on vaikka 4 aikuista, ei useimmissa henkilöautoissa jää enää kantavuutta kovinkaan paljon. Täyteen se tulee tavaratilan tavaroista.



    "Mutta jos haluat, ettei ajonopeuteen saa olla vaikutusta, sinulla ei ole vaihtoehtoja kuin boksi katolle."



    En kyllä sanoisi, ettei boksi ajonopeuteen vaikuttaisi. Laki ei suoraan vaadi alentamaan nopeutta, käytännössä kovimmat nopeudet leikataan pois.



    "Kyllä se meillä toimii erinomaisesti talvilomareissuilla, jolloin se katolla tuppaa olemaan. Sinne mahtuu suksien lisäksi kaikenmaailman sälää väleihin."



    Varmaan totta. Harvemmin kesällä kuitenkaan bokseja näkee. Ilmeisesti mielummin lastataan auto kattoon saakka täyteen kuin otetaan boksi avuksi.

      
  • BoxerDiesel: "Kärryä ei talvella mieluusti vedä, luonnollisesti. Tietää kun kokeilee kunnolla kuormattuna..."



    Kärry löytyy. Mutta sillä kuskataan vähän eri tyyppista tavaraa kuin normaaleja lomamatkan kasseja. Polttopuuta, venettä, työkaluja jne. Sisätiloissa kuljetettavaa tavaraa ei tuohon kärryyn viitsi laittaa. Kuomua ei ole enkä tiedä saako sellaista vanhaan kärryyn edes.



    "Mutta mutta, kuomukärry - hitsattu / sinkitty alle kolmemetriä pitkä + 60-100cm korkea kuomu niin sellaisen paketin saa noin 1300 - 1600€ pintaan."



    Tämän tyyppiseen kuljetukseen riittää pienempikin kärry. Joskus TM muistaakseni testasi jotain muovikärryä. Oli vaan mahdoton pomppimaan.



    "Kunnon boksi - 80-100cm leveä ja vähintään sen 2-metriä pitkän kun hommaa niin sinne menee paljon kevyttä tavaraa."



    Veikkaan tuon olevan paras kompromissi. Hintakin on murto-osa kuomukärrystä. Varastosta se tietysti vie ison tilan. Kärry säilyy ulkonakin.



    "Kärryssä ei mikään säry kun oikein pakkaa."



    Ehkä, mutta aikamoista pehmustamista se vaatii.



    "Huomioitavaa siis, tukeva kärry. Ehdottomasti lehtijousilla, ei kumijoustolla."



    Oma on lehtijousilla ja pitkällä aisalla (vene). Hyvin kulkee perässä.



    "Halvimmat Jetpakit kannattaa unohtaa heti alkuunsa."



    Tuohon minäkin pyrin eli kerralla hankitaan kunnollinen. Aina joskus silti nuukuus iskee ja vähän ajan kuluttua hamittaa.



      
  • Herbert:

    Mikä tuossa oli ällistyttävää?




    Ottaen huomioon kaikki merkit ja mallit, joita Suomessa myydään sekä uusina, että käytettyinä, mutta ei sitten vain löydy. Sinulle ei vielä ole keksitty autoa, selvä se. Olkoot näin.



    Noihin loppuihin vastineisiisi minulle ja BD:lle: tunnut tietävän jo vastaukset kaikkiin kysymyksiisi, joten ihmetyttää miksi sitten edes kysyt. Ehdotukseni on, että osta joko boksi tai sitten kärry, vaikka kuomulla tai sitten ilman. :wave:

      
  • Kumppani: "Ottaen huomioon kaikki merkit ja mallit, joita Suomessa myydään sekä uusina, että käytettyinä, mutta ei sitten vain löydy. Sinulle ei vielä ole keksitty autoa, selvä se. Olkoot näin."



    Ei, vaan uusista ei löydy niin hyvää, että vanhasta luopuminen olisi minun kriteereilläni perusteltua. Jos nykyinen menisi vaikka tänään lunastukseen, olisi uusi jo aika pitkälle katsottuna valmiiksi. Toivottavasti ei silti tarvi kauppaan mennä.



    "Noihin loppuihin vastineisiisi minulle ja BD:lle: tunnut tietävän jo vastaukset kaikkiin kysymyksiisi, joten ihmetyttää miksi sitten edes kysyt."



    Ainahan asiasta keskustelu muiden kanssa saattaa tuoda esiin uusia ajatuksia. Ihan niin fiksu en ole, että kaiken itse aina keksisin.

      
  • BoxerDiesel:


    Huomioitavaa siis, tukeva kärry. Ehdottomasti lehtijousilla, ei kumijoustolla. Tukeva kuomu, niissäkin on eroja.


    omani on kierrejousilla aika harvinainen ratkaisu peräkärryssä...
    tuohon kuomun tukevuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja tutkia miten avaustoimii pitkässä juoksussa,omani on jo 10v ja avattuna kuomu pysyy ryhdissä mutta kääntyy sivusuunassa kun kiinnitys systeemi on alunperin hiukan erikoisesti tehty

      
  • Herbert:

    "Kunnon boksi - 80-100cm leveä ja vähintään sen 2-metriä pitkän kun hommaa niin sinne menee paljon kevyttä tavaraa."

    Veikkaan tuon olevan paras kompromissi. Hintakin on murto-osa kuomukärrystä. Varastosta se tietysti vie ison tilan. Kärry säilyy ulkonakin.


    Kuinka usein ajattelit tuollaista jättiboksia roudata varastoon ja ährätä pikkukotteron katolle? Viikoittain? Useammin? Harvemmin? Kerran vuodessa?



    Joka tapauksessa autokatoksen/tallin liina/taljaviritys, jonka päälle ruuma jää kiikkumaan silloin kun sitä ei tarvita (ja josta katoksesta se on helppo pölliä jos joku moista tarvitsee), ja jonka avulla se on yhden henkilön siedettävällä vaivalla kiinnitettävissä/irrotettavissa, lienee ainoa lähimainkaan järkevä vaihtoehto. Ettei menisi osaoptimoimiseksi, niin tietysti taakkatelineiden olisi hyvä liikkua samalla kertaa samassa paketissa. Tuskin moni tuollaista tilaoptimointia harrastaa boksien vähyydestä päätellen, paitsi jotkut suurperheet joilla tavaratilat ovat muuten aina nollassa.



    Miten mahtaa liikenneturvallisuuden kannalta tuollainen boksirumba toimia? No eihän se sieltä omaan nuppiin lennä, kun ei ole ennenkään mitään lentänyt.

      
  • mikahe: "Kuinka usein ajattelit tuollaista jättiboksia roudata varastoon ja ährätä pikkukotteron katolle? Viikoittain? Useammin? Harvemmin? Kerran vuodessa?"



    Vaikea sanoa. Enemmän kuin kerran vuodessa, mutta harvemmin kuin kuukausittain. Ehkä muutaman kerran vuodessa.



    "Joka tapauksessa autokatoksen/tallin liina/taljaviritys, jonka päälle ruuma jää kiikkumaan silloin kun sitä ei tarvita (ja josta katoksesta se on helppo pölliä jos joku moista tarvitsee), ja jonka avulla se on yhden henkilön siedettävällä vaivalla kiinnitettävissä/irrotettavissa, lienee ainoa lähimainkaan järkevä vaihtoehto."



    Tuo on hyvä ajatus. Katossa se ei vie tilaakaan. Onneksi on talli, varastaminen ei ole kovin suuri uhka.



    "Ettei menisi osaoptimoimiseksi, niin tietysti taakkatelineiden olisi hyvä liikkua samalla kertaa samassa paketissa."



    Kattotelineet kulkee auton perässä koko ajan. Lukot menee tavaratilan lokerossa ja suorat putket ei tavaratilassa paljon tilaa vie. Jos ne jättää boksiin kiinni, on ne kuitenkin väärässä paikassa sen ainoan kerran vuodessa kun niitä tarvii...



    "Tuskin moni tuollaista tilaoptimointia harrastaa boksien vähyydestä päätellen, paitsi jotkut suurperheet joilla tavaratilat ovat muuten aina nollassa."



    Eipä juuri kesällä bokseja näy. Ilmeisesti porukat ostaa niin ison auton, että kaikki paitsi sukset talvella mahtuu aina kyytiin. Tai jättää esim. lastenvaunut kotiin ja koittaa pärjätä ilman.



    "Miten mahtaa liikenneturvallisuuden kannalta tuollainen boksirumba toimia?"



    Hyvä kysymys. TM testasi bokseja vuonna 2001. Siinä kokeiltiin kahta boksia väistökokeessa Voyagerin katolla. Toinen pysyi paikoillaan, toinen heilui ja tavaratkin taisi liikkua. Tuuria kai boksissa tavaran kuljettaminen vaatii, mutta eipä kattoon saakka lastattu autokaan turvallinen ole. Koskaan en ole nähnyt kenenkään muun kuin itseni sitovan auton sisällä olevaa kuormaa. Onneksi helposti käsiteltävä rullaverkko on vakiona. Tuntuu jopa niin lujalta, että siitä voisi olla kolarissa jotain iloakin. Aika harvassa farkussa tuollainen verkko vakiona on. Ja lisävarusteena saatavat metallikalterit on niin hankalia, ettei niitä varmaan muut kuin koiraihmiset viitsi käyttää. Mutta kun takapenkillä on turvaistuin selkä menosuuntaan, en ilman uskalla olla. Ihme, ettei verkkoja nykyistä enempää näy.



    Veikkaan siis, että harva kuormia sitoo. Töissä moni on jopa naureskellut eräälle tunnolliselle kuorma-autokuskille, joka sitoo aina kuorman hyvin. "Anna olla, ei se sieltä mihinkään lähde..."

      
  • Miksi vaihtaa autoa satunnaisen kuorman kuljettamisen takia tai viritellä mitään bokseja?



    Eikö vaan voisi vuokrata siksi aikaa esim.pakua tai vastaavaa?

      
  • Eipä se pikkubussin vuokraaminenkaan mikään edullinen ja sujuva ratkaisu ole. Sillä aikaa, kun varaat vuokra-auton, haet ja palautat sen, virität aika monta kertaa boksin. Ja yhdellä vuokrauksen hinnalla ostaa jo boksin omaksi.

      
  • Boxissa ja peräkärryssä taitaa olla laitonta kuljettaa ihmisiä.

      
  • Jep. En minä ihmistenkuljetusongelmaan boksia tai kärryä ajatellutkaan. Kai lähes jokainen sentään ostaa itselleen auton, jossa paikkamäärä riittää perheen tarpeisiin. Mutta tavaratila ei välttämättä lapsiperheellä riitä, kun mukana on vaunua yms. isokokoista tavaraa.



    Sitten kun lähdetään jonkun porukan, vaikka urheiluseuran kanssa matkalle, silloin voidaan vuokrata pikkubussi tms auto. Tai sitten mennä useammalla henkilöautolla.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit