TM Keskustelu= Volvo- fanaatikkojen taivas

43 kommenttia
«1

Otsikko on melko raflaava, silti siinä on mielestäni vinha perä. Volvolandian(kin) keskustelupalsta on erittäin asiallinen verattuna täällä nykyään vallitsevaan ilmapiiriin, siellä Volvosta keskustellaan autona vikoineen, toisin kuin täällä.



Omaa kokemusta Volvosta on yhden auton verran, V70 -99. Hyvä(sen ajan) auto varmasti perheellisille, kova kulutus ja pääosin hyvät ominaisuudet perhekäyttöön. Ajettavuus/melutaso/ulkonäkö keskinkertaisia.



Volvo on kokemuksieni mukaan(myös muut ajamani yksilöt) hyvä perheauto ja täyttää paikasta a paikkaan b kulkemiset keskiverto autoa paremmin, vrt avensis ym.



Mersut ja Bemarit lienee kuitenkin ns. eri luokan autoja, joka on Volvon itsensäkin myöntämä asia. Tämä asia on joillekin vaikeaa? Minkä ihmeen takia volvoa halutaan tietoisesti verrata ensisijaisesti Bemariin, joka on täysin eri filosofialla tehty ja täysin erilaiselle kohderyhmälle suunnattu tuote?



Volvo on epäilemättä hyvä auto käyttötarpeet huomioiden, silti sitä on turha yrittää nostaa luokkaa ylemmäs. VW:n premium- luokkaan nousemisyritykset on mielestäni samalla viivalla. Toistaiseksi kumpikaan merkki ei ole vakuuttanut siinä asiassa, vaikka VW:llä on yritystä mm. Phaeton.

  
  • MMS tiivisti oleellisen erittäin hyvin tuolla toisessa ketjussa:



    ''Kyllä Volvouskovaiset jaksaa vääntää, vähän naurettavaa jauhamista. Kannattaisi vaan hyväksyä se, että kaikille Volvo ei ole paras ja haluttava vaihtoehto. Kyllä jossain mättää, kun pitää omaa kulkinetta vertailla ja kehua muihin nähden. Se vaan todistaa, että jotain on sittenkin jäänyt saamatta, arvostus kenties? ''





    yhdyn tuohon täysin, ja lisään vielä että niin kauan kun volvoista ei löydy mitään hienoa ja edistyksellistä, seksikästä, jännittävää ja nk. automiestä/naista kiehtovia ominaisuuksia/inovaatioita/ajettavuutta/juttuja, arvostusta ei tipu.

    ihan sama vaikka voittaisi kaikki maailman ''testit''...

      
  • Vackraste:


    Omaa kokemusta Volvosta on yhden auton verran, V70 -99. Hyvä(sen ajan) auto varmasti perheellisille, kova kulutus ja pääosin hyvät ominaisuudet perhekäyttöön. Ajettavuus/melutaso/ulkonäkö keskinkertaisia.




    Unohditko, että TM keskustelu-palstalla on myös käytetyt autot osio?



    Vackraste:



    Mersut ja Bemarit lienee kuitenkin ns. eri luokan autoja, joka on Volvon itsensäkin myöntämä asia. Tämä asia on joillekin vaikeaa? Minkä ihmeen takia volvoa halutaan tietoisesti verrata ensisijaisesti Bemariin, joka on täysin eri filosofialla tehty ja täysin erilaiselle kohderyhmälle suunnattu tuote?




    Saksan Auto Motor und Sport on taas täysin ymmärtämättömyyttään mennyt tekemään uusimmassa numerossaan paritestin: "Doppeltest BMW 520d Touring gegen Volvo V70 D5"

    http://www.auto-motor-und-sport.de/heft/mpsmag_mag_500223_13996.hbs



    Sinun täytyy kertoa niillekin, että Bemari on täysin eri filosofialla tehty ja täysin eri kohderyhmälle suunnattu tuote ja ei niitä saa mennä testaamaan keskenään. Miksi tuo asia on autolehdille niin vaikea ymmärtää? :tongue:

      
  • Kiitos valistuksesta Vackraste! Kumma juttu kuitenkin, kun esimerkiksi AMS ei ole tajunnut, että Volvo ja bemari ovat ihan eriluokan autoja. Samaan tietämättömään kastiin kuuluvat myös mm. Fifth Gear ja Autoexpress. Volvoa testataan (ainakin ns. isoja malleja) noissa nimenomaan ja lähes ainoastaan Audeja, bemareita, mersuja ym. pelejä vastaan. Noh, oppia ikä kaikki!



    Tässä muutama otos AMS:n testitarjonnasta:



    V70 D5 vs. 520d

    S80 D5 vs. 525d vs. C6

    A6 Allroad 2.7 TDI vs. XC70 D5

    A6 3.2 FSI quattro vs. V70 T6

    E280 vs. S80 3.2

    XC90 vs. Range Rover Sport vs. Grand Cherokee



    pidemmälle en jaksanut selata. Noita testejä ei ole millään tavalla valikoitu, vaan tuossa on likimain kaikki AMS:n nettitestit uusista isoista volleista.



    Vieläpä ihan kohtalaisella menestyksellä. Autoexpressillä ihan tismalleen sama linja. Ehkäpä sinun, Vackraste, pitäisi valistaa noita lehtiä!







      
  • Alkuperäiseen keskustelunavaukseen liittyen, tästä on kehittynyt volvomyyjien masturbaatiopalsta. Syy on, että hintamuutosten jälkeen yllättäen saksalaiset premium-autot ovat samanhintaisia tai halvempia kuin Volvo. Tämä näkyy esim. tuossa TM talviautotestissä, jossa alitehoisella pikkudieselillä varustettu V70 oli kalliimpi kuin moderneilla moottoreilla varustetut MB tai Audi. Tai että sama auto Mondeo oli kymppitonnin halvempi ja ihan hyvä talviauto sekin.

    Volvomyyjät pelkäävät että espoolaisasiakkaat huomaavat tämän.

    Spammauksen syy onkin hermostuminen, ihan niin kuin joku käyttäisi tätä palstaa autovalinnan pohjana.

    Viime viikkoina olenkin huomannut työkokouksissa, että muutama asiakas on kertonut ylpeänä vaihtavansa V70.n saksalaiseen premium-merkkiin ja tilanneensa Audin/BMW:n/MB:n.

      
  • Tämän keskustelun avaus osoittaa, että ihmiset ovat yksinkertaisia omaan napaansa ja uskomuksiinsa tuijottajia! Eikö auto ole ensisijassa kulkuväline, rautaa ja muovia? Mitä ihmettä te näette muuta peltikasassa? Kannattaa varmaan hankkia enemmän elämänkokemusta, jos auto tuntuu noin tärkeältä!



      
  • Voi jumalauta että on tyhmää väkeä ! Vulvumyyjät siis ahkeroi tällä palstalla ! Eiköhän ne myyjät saa siellä töissä tarpeekseen Vulvuista ja muista autoista.



    Toinen typeryys on tuo hinta-juttu. Kato nyt Nunchaku niitä tammikuun 2008 myyntitilastoja ja kerro sen jälkeen ovatko nuo noin 2.000 ostajaa olleet jotenkin tyhmiä, ostaessaan sen Vulvun ja maksaessaan sitä väitettyä Vulvu-lisää. Kolmanneksi myydyin automerkki verouudistuksesta huolimatta.



    Mitä jos Anders-Simo, Nunchaku ja muut todelliset super-ruudinkeksijät vaan miettisivät sitä mistä se Vulvu-kateus oikein kumpuaa. Se kumpuaa sieltä 1970-luvun lähiöistä, kun vanhemmilla ei ollut varaa Vulvuun, vaan oli pakko ajaa Datsunilla. "Menispä se rikki", toivottiin, kun paremmin ansaitseva osti sen Vulvun.



    Yliarvostettu ?



    Vulvu-lisä ?



    Peruskaura ?



    Seksikkyys ? Kuulemma eduskunnassakin on seksiä, vaikkei uskois.



    Yleensä järkevä keskustelupalsta kai sisältää autojen käyttökokemuksia, mutta tämä naurettava provoilu pilaa koko palstan. Varsinkin nämä teini-ikäiset, jotka varmaan aamuin illoin polvistuu rukoilemaan sinne Baijeriin päin.



    Tietysti näistä käyttökokemuksistakin tulee näitä pottuilija, mutta kai se on pienempi paha. Teoreettiset premiumvänkäämiset on täydellisen naurettavia, koska on testejä, joissa Passat voittaa Audin, ja on myös testejä, joissa Mondeo voittaa sen Mesen, ja vieläpä selvästi, ilman että Mesen kiiltelyllä on mitään merkitystä.



    Vielä termistä "Volvo-fanaatikko." Mitään fanaattisuutta en ole havainnut, mikäli joku käyttää tuota termiä, niin se kuvastaa pikemminkin sitä, että Volvon omistajassa nähdään niitä omia piirteitä.



      
  • Keskustelu ajautui tutuille urille välittömästi. Volvoa vastaan minulla ei ole mitään, voin aivan hyvin taas joskus sellaisen hankkia. En väittänyt Volvoa huonoksi autoksi, vaan pointti oli sen jatkuva puolustelu muihin verrattuna, milloin voitti minkäkin testin ja milloin on ties mikä kingi. Mistään muusta merkistä ei samanlaista vuodatusta ole näkynyt joitain Bemarimiehiä ja Stivaxin Mersujuttuja lukuunottamatta.

      
  • Simo-Anders:



    Toinen typeryys on tuo hinta-juttu. Kato nyt Nunchaku niitä tammikuun 2008 myyntitilastoja ja kerro sen jälkeen ovatko nuo noin 2.000 ostajaa olleet jotenkin tyhmiä, ostaessaan sen Vulvun ja maksaessaan sitä väitettyä Vulvu-lisää.

    Jos asiaa ajattelee vain rahassa, niin kyllä ne tyhmiä ovat olleet. Nykyiset "tavisautot" ovat niin hyviä, että on turhaa maksaa Volvoista (tai muistakaan kalliista autoista).

    Esim: Volvo V70 2.0D maksaa reilusti yli 40.000 euroa. Itse aika paljon ajavana voin sanoa, että aivan samalla tavalla tietä pitkin kulkevat 50 tkm vuodessa samantasoisella 2-litraisella koneella varustetut isomman luokan farmarit, jotka maksavat tällä hetkellä 30-34.000 euroa. Jos nyt puhutaan siis vain siitä oikeasta ajamisesta, ei muusta.

    Jos sitten ottaa muita tekijöitä mukaan, niin jos auto vastaa heidän tarpeitaan ja he ovat siihen tyytyväisiä, niin ovat tehneet itsensä kannalta hyvät kaupat.

    Mitä jos Anders-Simo, Nunchaku ja muut todelliset super-ruudinkeksijät vaan miettisivät sitä mistä se Vulvu-kateus oikein kumpuaa. Se kumpuaa sieltä 1970-luvun lähiöistä, kun vanhemmilla ei ollut varaa Vulvuun, vaan oli pakko ajaa Datsunilla.

    Tämä on minulle uutta. Voi se kyllä olla tottakin, mutta siinä on se puoli että yleensä kadehditaan sitä mikä on tavallaan itselle lähes saavutettavissa. Eivät ihmiset kadehdi Kallasvuon palkkaa, he kadehtivat sitä että naapuri saa 200 euroa enemmän. Sama se oli tuolloin: Iso Mersu oli suhteessa keskipalkkoihin niin kallis auto, että sitä ei kannattanut juuri kadehtia.

    "Menispä se rikki", toivottiin, kun paremmin ansaitseva osti sen Vulvun.

    Näin se taitaa olla nykyäänkin - ihan p*ska se on saksalaisten autojen laatu...aina pajalla...ominaisuudet ei sovi tänne...ei ole talviautoksi? T

    Tuo talviauto erityisesti ansaitsee hymiön. Talveahan ei Etelä-Suomessa sanan varsinaisessa merkityksessä ole kuin hyvin satunnaisesti.

    Vielä termistä "Volvo-fanaatikko." Mitään fanaattisuutta en ole havainnut, mikäli joku käyttää tuota termiä, niin se kuvastaa pikemminkin sitä, että Volvon omistajassa nähdään niitä omia piirteitä.

    Minä olen kyllä havainnut aika paljonkin fanaattisuutta, jota en esim. Honda-miehissä ole tavannut. BMW, Volvo ja Toyota. Niiden merkkien kannattajista löytyy aika yksioikoisesti autoja arvioivia...

    Vai olisiko niin, että BMW-fanit ja Volvo-fanit näkevät toisissaan itsensä?

    Itse en omista kumpaakaan, ja täältä lukemani perusteella olen tyytyväinen siihen, millaiseen "porukkaan" olen tietämättäni valikoitunut. :sunglasses:



      
  • Kyllä täällä fanaattisuutta riittää puolin ja toisin. Taktiikat ovat kuitenkin erilaiset.



    BMW-miestä (jos ei ole alaikäinen) sylettää ihan kympillä se että Volvomies ajaa mielestään samantasoisella autolla. Heidän mielestään Volvo on 'aivan Mondeotasoa' ja teknisten yksityiskohtien ylistäminen omissa merkeissä menee noh, aika pitkälle... Tämä on se absoluuttinen totuus miksi Volvo vaan on huonompi, riippumatta tekeekö tekniikalla oikeasti mitään. Myöskin se että "kaikki tunto rattiin-ajatus" ei viehätä kaikkia ei vain mene ymmärrykseen. Lisäksi autolehdet eivät oikein ymmärrä autoista mitään, kun vertailevat aivan eri tason autoja. Autolehdet jotka saavat Volvon pärjäämään, ovat autolehtien seiskoja.



    Volvopuolella mennään asiallisemmalla linjalla, mutta taitaa sielläkin olla :sunglasses: päällä? Volvomiehet (toisin kuin BMW valistajat) hyväksyvät että autoissa on kompromisseja. Sen sijaan se että joku merkki (kuten BMW) on rehellisesti jollain osa-alueella parempi, ohitetaan olankohautuksella ja kerrotaan että esim pykälän parempi moottoritekniikka on yhdentekevää.



    Tähän soppaan kun heitetään henkilökohtaisuudet, suorat sanomisten vääristykset ja totaalinen halveksunta vastapuolen merkkiä kohtaan, on soppa valmis.



    Kun lueskelee palstaa vähän aikaa, niin oppii tuntemaan nimimerkit ja niiden aliasten kommentit aika hyvin. Palstalla on pari sellaista fanaatikkoa joiden oman merkin kehuminen ja täydellinen puutteiden huomioimattajättäminen menee sille tasolle että heidän kommentit itse merkistä ohittaa bullshittinä koska kritiikki puuttuu.



    Valitettavasti aika hiljaista olisi tällä palstalla jos ei Volvoa/Subarua/BMW'tä saisi kommentoida. Harmi koska joillakin kirjoittajilla (myös fanaatikoilla) olisi varmasti hyvää kommentoitavaa tekniikasta ilman että aina mennään kehumaan omaa merkkiä ja haukkumaan toista.



    Tätä palstaa odotellessa.

      
  • Akille sanoisin, että ehkä Suomen ei kuitenkaan voi vielä aivan täysin katsoa tarkoittavan vain Etelä-Suomea? Eli sekä TM:n talvitestin, että tämän palstan lukijoissa on vielä ihmisiä, joille talviominaisuudetkin merkkaavat paljonkin.



    Fanaattisesti merkkiinsä suhtautuvien listalle lisäisin kyllä VAG-konsernin tuotteilla ajavat. Ainakin VW- ja Skoda-kuskit kuuluvat tähän ryhmään, Audistitkin jossain määrin. Seat-fanaatikkojakin varmaan on, mutta Suomessa vähemmän.



    Kokonaisuutena tämän palstan kiinnostavuus on laskenut aika alas omissa silmissäni. Asemasota vie kaikkien keskustelijoiden kaiken energian, pitkään aikaan ei ole näkynyt asioihin keskittyvää ketjua.

      
  • kenesis:


    Kokonaisuutena tämän palstan kiinnostavuus on laskenut aika alas omissa silmissäni. Asemasota vie kaikkien keskustelijoiden kaiken energian, pitkään aikaan ei ole näkynyt asioihin keskittyvää ketjua.




    Juuri tätä olen ajanut takaa. Palstan kiinnostavuuteen voivat vaikuttaa ainoastaan keskustelijat omalla käytöksellään. Avaa minkä tahansa ketjun, on siellä menossa Volvo- tai jokin muu yhtä naurettava väittely.

      
  • Vaikka ajelen itse Skoda Octavialla, en oikein tunnista itseäni fanaatikoksi. Enkä tunnista fanaatikkoja juurikaan niistä ultimatevw.com-sivustojen vakiokävijöistäkään.Ihan asiallisia keskusteluja siellä käydään, ylilyöntejä näkee vain harvoin. Volvo on hyvä auto, mutta liian kallis minulle, joten täytyy tyytyä Octaviaan. Se on riittävän hyvä minulle. Omassa autossani varusteina olevat riittävät minulle. Hyvät ksenon-lähivalot, hyvä ajettavuus eri olosuhteissa, suuri tavaratila suksiluukulla, hyvä liikkeelle lähtökyky poiskytkettävän ESC:n ja vetoluiston eston ansiosta ovat plussaa. Oma autoni lämpiää hitaasti taajama-ajossa, mutta kylmäkulutus on kohtuullisen pieni. Bensaa tämä 1.6 FSI vie kohtuullisen vähän ja käytännön vääntöä on minulle moottorissa riittävästi. Mutta-Volvo on hyvä talviauto(kin).Siitä ei liene epäilystä.

      
  • AkiK



    Hyvä kirjoitus !



    Seuraavaa luettaessa tulee ottaa huomioon se, etten tiedä mitä autoja kukin omistaa.



    Homma mennyt pahasti överiksi, ulkopuolinen voisi pitää tätä palstaa varsin outona. Lisäksi autokeskustelusta puuttuu realismi, työmatkat sun muut voi varmaan taittaa 25.000 e - 30.000 e autolla. Todellisuudesta on vieraannuttu ainakin osittain. Kukaan ei kuitenkaan pysty osoittamaan mitään riidattomia tosiseikkoja oman merkkinsä puolesta, joten väittely on tarpeetonta.



    Omistamiaan automerkkejä ei varmaan pitäisi mainita lainkaan, koska esittely mielletään provokaatioksi. Vaikkei se sitä ole. Sinänsä aika typerää, ettei edes omaa autoa voi ilmoittaa joutumatta hampaisiin. Mitä jos sanon että 40.000 euron kokonaan velaksi ostettu premiumauto on yhtä kuin Dacia Logan ? Omistaja varmaan kiljuu riemusta. Vaikka samapa tuo, esimerkki vain kuvaa koko keskustelupalstan naurettavuutta.



    Provosoivat aloitukset pitäisi lopettaa, vaikka negatiivisia uutisia on kiva päivystää, koska yleensä näihin aloituksiin nivotaan kaikki mahdollinen negatiivinen mitä mieleen samalla kertaa tulee. Kaikki kauna ryöpsäytetään ulos samalla kertaa.



    Täytyy kyllä myös sanoa, että ankeaa on suomalaisen autoilijan elämä, kun näin alas on vajottu.

      
  • Vackraste:



    Juuri tätä olen ajanut takaa. Palstan kiinnostavuuteen voivat vaikuttaa ainoastaan keskustelijat omalla käytöksellään. Avaa minkä tahansa ketjun, on siellä menossa Volvo- tai jokin muu yhtä naurettava väittely.




    Niinpä. Mutta vaikka minä olen tietoisestikin vähentänyt tälle palstalle kirjoittamista, niin taso ei ole silti noussut... Eli ainakaan minun näkökulmastani pelkästään omien kirjoitusten kontrollointi ei näytä parantavan tilannetta. Mutta en kyllä osaa sanoa, että mikä sitten parantaisi. Joskus olen koittanut asiallisestikin oikaista joidenkin fanaatikkojen virheellisiä väittämiä, mutta tuloksena on ollut vain entistäkin kauheampia aggressioita.



    Tod. näk. paljon muu ei auta kuin sellainen järjestelmä, jossa palstalle voi kirjoittaa ainoastaan omalla nimellään ja oikeilla yhteystiedoillaan. Omat ongelmansa on tietysti siinäkin.

      
  • Kantaa ottamatta volvoon tai bemariin tai suparuun tai mihinkään muuhunkaan merkkiin pidän Bugracer:in kirjoitusta todella hyvänä.Tuo kirjoitus kiteyttää tämän hetkisen keskustelun melko täydellisesti.Toisaalta tämän keskustelun kaltaiset avaukset ovat todellinen pääsyy keskustelujen huonoon tasoon.

      
  • Bugracer:



    Minut on ilmeisesti leimattu Volvoleiriin kuuluvaksi? Itse pystyn ainakin ihan auliisti myöntämään, että BMW:ssä on esimerkiksi ohjaustunto paremmalla tolalla kuin Volvossa.



    Legendaarisin kirjoitus koskien tätä asiaa tuli muuten tältä Subaru-kaverilta; "Subarussa on kaikki ominaisuudet samalla tasolla tai parempia kuin Volvossa". Tuossa mielestäni tiivistyy tämän palstan fanaattisuus. Volvossa on kompromisseja, BMW:ssä on kompromisseja ja Subarussa on kompromisseja. Kompromissit on eri autoissa kuitenkin eri osa-alueilla. Ei tuo nyt lopulta niin vaikea juttu ole ymmärtää.



    Kirjoituksesi oli muuten todella hyvä!

      
  • 1065:

    Toisaalta tämän keskustelun kaltaiset avaukset ovat todellinen pääsyy keskustelujen huonoon tasoon.




    Olisiko otsikoksi pitänyt laittaa esim. Keskustelun taso on perseestä? Nythän muutama puusilmä saatiin heti satimeen, kun otsikko on totuttua tasoa.



    Meille, joille ei yksikään automerkki aiheuta tunteellisia reaktioita, on nykyään hankala löytää täältä asiallista keskustelua.



    Kunnollinen moderointi tai jo aikaisemmin mainittu oikean nimen käyttö putsaisi älyttömimmät aivopierujen päästäjät pois koko palstalta.

      
  • Vackraste, tarkoitin lähinnä tuota otsikkoa koska avaustekstisi oli ihan hyvä mielipide.Kirjoitin tosiaan hieman epätarkasti.Olen samaa mieltä kanssasi että merkkikohtaiset sivustot tarjoavat huomattavasti paremmin tietoa ja asiallisempia kirjoituksia kuin autolehtien palstat.Mielestäni asiallinen keskustelu olisi antoisaa ja antaisi paljon enemmän kuin tälläinen vänkääminen. En kylläkään hyväksy sitäkään väittämää että ainoastaan taka- tai nelivetoisella ajavat ovat ainoita jotka voivat antaa autoista asiantuntevia kommenteja. Vetotapa tai merkki ei tee mistään autosta ylivoimaista kuten ei myöskään jonkin merkin imago.Nykyautot alkavat olemaan kautta linjan jo niin lähellä toisiaan että keskusteluissa pienetkin erot paisutellaan järjettömiin suhteisiin.Jokin pieni tekninen kikka on toisien mielestä valovuosia edellä olevaa tekniikkaa vaikka kyseessä olisikin vain marginaalisesti vaikuttava uutuus.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä että autoihin ilman tunteita suhtautuville ei asiallista keskustelua tahdo löytyä.

      
  • Tämä keskustelu on virinnyt siitä että vuosien tai kymmenien vuosien ajan Volvo on Suomessa halvan hintansa takia ollut massamerkki ja etenkin BMW ja MB hyvin kalliita marginaalimerkkejä pl. käytetyt autot. Esim. BMW:itä on tuotu enemmän käytettyinä Saksasta kuin myyty uusia.

    Nyt hintarakenteet ovat muuttuneet, BMW ja MB ovat Volvoa halvempia ja BMW on alkanut aggressiivisesti mainostaa.

    Volvomyyjät ovat hermostuneet ja alkaneet spammata tätä palstaa.

    Aikaisemmin Volvon kilpailijana pidettiin saksalaisista Skodaa, ja siksi VW-konserni asemoi Skodan Volvoa vastaan.

    Nyt Volvon pääkonttorissa on tehty strateginen analyysi, että Suomessa yhtäkkiä halvaksi muuttunut BMW on täällä Volvon pääkilpailija joka uhkaa Volvon myyntiä.

    Asun Espoon omakotialueella joka vielä 5 vuotta sitten Volvomaata. Viime aikoina naapurustoon on ilmestynyt kasvavasti Audeja, Bemareita ja Mersuja ja Volvot ovat katoamassa.

    Tosin voihan olla että tämä johtuu ihmisten vaurastumisesta.



      
  • simppa:



    Legendaarisin kirjoitus koskien tätä asiaa tuli muuten tältä Subaru-kaverilta; "Subarussa on kaikki ominaisuudet samalla tasolla tai parempia kuin Volvossa".



    -hoho, eli hyökkäys on paras puolustus?

    raukkamaista syyttää mua jostain fanaattisuudesta vasrsinkin kun itse jäät tämän tästä kiinni paskanpuhumisesta eli siitä että muutat aina valikoivasti suhtautumista eri ominaisuuksiin aina autosta ja keskustelusta riippuen; pitääkö autoa hehkuttaa vai vähätellä.


    ja tuosta mistä otit herneet nenään: puhuin nimenomaan vanhasta V70 tai V50 vastaan Legacy, en merkeistä yleisellä tasolla.

    Ja tuosta parista ja mitä siitä väitin olen edelleen täysin samaa mieltä.



    Tuossa mielestäni tiivistyy tämän palstan fanaattisuus. Volvossa on kompromisseja, BMW:ssä on kompromisseja ja Subarussa on kompromisseja. Kompromissit on eri autoissa kuitenkin eri osa-alueilla. Ei tuo nyt lopulta niin vaikea juttu ole ymmärtää.


    -kuitenkin volvon huonot puolet aina lakaistaan maton alle ja subaru tai joku muu jos on parempi jossain, sillä ominaisuudella ''ei tee mitään''.

    tuo nähtiin viimeksi tuossa nelivedon toiminnan ja kuormanvetokyvystä puheltaessa.

    TUO on fanaattisuutta aivan yhtä lailla kun omat ylilyöntinikin..
      
  • Nunchakulle! Taidat potea jotain vainoharhaa! Ei ole minulla Volvoa, BMW:tä tai Mersua! Ainakaan itse en ole kokenut, että Volvoa kukaan yrittäisi buukata sen enempää kuin muitakaan merkkejä tällä palstalla! Ainoastaan kannanotot Volvoilijoilla ja täsmälleen sama kuin BMW-porukalla ovat olleet kärjistyneitä! Ei pidä valittaa, jos rakastaa peltikasaa sinunlailla! Tulee mieleen lapset hiekkalaatikolla; jos oma mielipide ei päde, tullaan hakemaan apua äidiltä! Sinä Nunchaku yrität kerjätä sitä myötätuntoa muilta samankaltaisiltasi netistä! OLE MIES, ja kestä se, ettei kaikki ole samaa mieltä kanssasi!

      
  • kenesis:



    Kokonaisuutena tämän palstan kiinnostavuus on laskenut aika alas omissa silmissäni. Asemasota vie kaikkien keskustelijoiden kaiken energian, pitkään aikaan ei ole näkynyt asioihin keskittyvää ketjua.






    tuo on todella valitettavaa ja tuohan menee juuri noin: minkä ketjun vaan avaa, aina on puhe volvosta tai sen konsernin tuotteista.



    ja jos noita kritisoi, kaamea sota alkaa sensijaan että volvoilija voisi asiallisesti vastata kohta-kohdalta, ja asia tulisi käsiteltyä järkevästi, ja niitä ''patoutumia'' ja ''hampaankoloon jäämisiä'' ei tarvitsisi jauhaa joka ketjussa sitten moneen kertaan.



    harmillista sillä täällä palstalla kirjoittaa moni todella fiksuja ajatuksia ja paljon parempia kuin jossain suomi24:ssä vaikka tätäkin monesti haukutaan yhtä huonoksi.





    täällä pitäisi olla jonkinlainen moderointi, eli sellaiset keskustelijat joilla ei ole muuta annettavaa kun yhden (oman) merkin todistelu, vakuuttelu, tuputtaminen ja kilpailijoiden järjestelmällinen mustamaalaus, tai kaikenlainen raha-asioilla elvistely, tai parin rivin päänaukomis kommenttien heittely sinne-tänne, pitäisi heittää kylmästi pihalle.





    nimimerkillä vaikka olen paljon puhunut subarusta, keskustelen kyllä kaikista autoista, liikenteestä, moottoriurheilusta, käytetyistä... toisin kuin eräät.

      
  • Uusien autojen kauppa ei taida käydä kovin hyvin, joten kai niillä automyyjillä riittää tarpeeksi hommaa autoissa muutenkin. Tuollahan oli ihan hyvä keskusteluketju liittyen auton välirahoihin. Kun aihe oli tarpeeksi neutraali, ei syntynyt mitään vänkäämistä.



    Sitä olen ihmetellyt, että vaikka autot on niin herkkä aihe (joku ostanut velaksi auton 100 %), niin kuitenkin jotkut keskustelijat esittää varsin ehdottomia totuuksia eri merkeistä. Melkein sanoisin niin, että suurimmat ongelmat aiheutuu ajattelemattomuudesta ja harkitsemattomista lausunnoista.



    Internet on semmoinen väline, että sen kautta sanotaan paljon sellaista, mitä ei normaalitilanteessa välttämättä sanottaisi.

      
  • simppa:

    Kiitos valistuksesta Vackraste! Kumma juttu kuitenkin, kun esimerkiksi AMS ei ole tajunnut, että Volvo ja bemari ovat ihan eriluokan autoja. Samaan tietämättömään kastiin kuuluvat myös mm. Fifth Gear ja Autoexpress. Volvoa testataan (ainakin ns. isoja malleja) noissa nimenomaan ja lähes ainoastaan Audeja, bemareita, mersuja ym. pelejä vastaan. Noh, oppia ikä kaikki!

    Tässä muutama otos AMS:n testitarjonnasta:

    V70 D5 vs. 520d
    S80 D5 vs. 525d vs. C6
    A6 Allroad 2.7 TDI vs. XC70 D5
    A6 3.2 FSI quattro vs. V70 T6
    E280 vs. S80 3.2
    XC90 vs. Range Rover Sport vs. Grand Cherokee

    pidemmälle en jaksanut selata. Noita testejä ei ole millään tavalla valikoitu, vaan tuossa on likimain kaikki AMS:n nettitestit uusista isoista volleista.

    Vieläpä ihan kohtalaisella menestyksellä. Autoexpressillä ihan tismalleen sama linja. Ehkäpä sinun, Vackraste, pitäisi valistaa noita lehtiä!






    Tuolla samalla logiikalla myös Skoda, Volkswagen, Peugeot, Honda, Citroen, Ford, yms. ovat myös täysin saman luokan autoja kuin Volvo, MB, Audi, Bmw, yms, koska mm. AMS ja Fifth Gear ovat verranneet niitä ristiin toisiaan vastaan.



    Hiukan tämä logiikka jää minulle auki, voihan mitä tahansa verrata keskenään mutta minusta Skodan ja Bemarin tai Fordin ja Mersun/Volvon vertaaminen on vertaamista appelsiineja omenoihin. Hiukan sama juttu on kuitenkin Volvo vs Mb tai Volvo vs Bmw, voi verrata, mutta autojen filosofia ja lähtökohdat ovat aika lailla erilaiset ja niin on yleensä hintalappukin (varsinkin jos ei nyt puhuta siitä aloituskoneesta ilman lisävarusteita). Eikä tuo nyt tarkoita sitä, että Mb tai Bmw voittaisi Volvon oletuksena, eihän Volvokaan voittanut Mondeota. Mondeon ja Volvon vertaaminen on samalla lailla mielestäni epäloogista, eikä tuo vertailu mielestäni tee Mondeosta ja Volvosta täysin saman luokan autoja, vai tekeekö sinusta?



    Yritän nyt selittää samaa asiaa käyttämällä vertailuna Fordia ja Volvoa. Molemmat käyttävät samoja osia ja joissain ominaisuuksissa esim Mondeo on Volvoa parempi. Volvo on kuitenkin mielestäni ihan eri luokan auto, sen näkee jo katsomalla mallistoa, siellä on suuria moottoreita, kalliita malleja, kehittyneitä varusteita ja laaja valikoima materiaaleja ja värejä. Lisäksi kun sanot tulleesi Volvolla, ihmiset tietävät että sinulla ainakin voi olla aika kallis auto.



    Toisaalta sama vertaus Volvo vs Mersu. Joissain ominaisuuksissa Volvo on Mersua parempi. Mb on kuitenkin mielestäni eri luokan auto, sen näkee jo katsomalla mallistoa, siellä on vielä suurempia moottoreita, paljon kalliimpia ja isompia malleja (Volvolta puuttuu mallistoja, joita kaikilla varsinaisilla premiummerkeillä on eli suuret edustusautot ja urheiluautot), vielä kehittyneempiä varusteita ja vielä laajempi valikoima eri materiaaleja ja värejä. Lisäksi kun sanot tulleesi Mersulla, ihmiset tietävät että sinulla ainakin voi olla todella kallis auto, pahimillaan maksanut miljoonan euroissa. Vaikka tuo viimeinen kuulostaa hölmölle, tuostakin joutuu merkissä maksamaan, vertaa Ford vs Volvo vs vaikkapa Jaguar.

      
  • No juttu on kuitenkin niin, että kaikissa AMS:n nettivertailuissa isoa Volvoa on nimenomaan verrattu mersua, bemaria Audia ym. vastaan. Kyse ei siis todellakaan ole mistään yksittäistapauksesta. Autoexpressilla on ihan sama linja, samoin kuin Teknikens Världillä ja oikeastaan kaikilla muillakin automedioilla.



    Fifthgearin koeajoissakin S80:sen ja V70:sen kilpailijoiksi mainitaan aika selvästi sanallisesti nuo saksalaiset. V70:sen koeajossa se asetetaan itseasiassa kokoajan 5-sarjalaista vastaan.



    Toki joku poikkeuskin voi löytyä, ottihan esimerkiksi 3-sarjalainen pataan Jetalta AMS:n testissä. Minä kuitenkin katson yleistä linjaa. Volvo asetetaan lähes aina juuri noita autoja vastaan. Ei tässä ole kyse mistään yksittäistapauksesta, kuten annat ymmärtää. Johan sen kertoo tuo lista edellisessä viestissäni, jossa on kaikki (6 kpl) AMS:n nettivertailut isoista Volvoista. Mielestäni se kertoo lehden suhtautumisen Volvoon ja sen kilpailijoihin.



    Se on kyllä totta, että yläpäästä Volvolta puuttuu koneita. S80 R:n piti tulla, mutta ilmeisesti projekti laitettiin jäihin kannattamattomana. Tosin tuolla logiikalla 300C on aika pirun hieno peli, kun tarjolla on pelkkää kuutosta ja kasia.

      
  • simppa:


    Legendaarisin kirjoitus koskien tätä asiaa tuli muuten tältä Subaru-kaverilta; "Subarussa on kaikki ominaisuudet samalla tasolla tai parempia kuin Volvossa". Tuossa mielestäni tiivistyy tämän palstan fanaattisuus.




    Ei, vaan tuo todistaa sinun jatkuvatn vääristelyn jatkuvan. Et yksinkertaisesti kykene keskustelemaan asioista silloin kun niistä on puhe, vaan paikkaat sitä että sinulle on kenties pantu jauhot suuhun tai muutoin et ole asialinjalla osannut puolustaa juttujasi. Sitten myöhemmin muissa keskusteluissa yrität tuollaisia TÄYSIN SELVIÄ vääristyksiä keskusteluista joihin et aiemmin osannut mitään fiksua sanoa.



    Jätä Simppa valitukset niille kuuluviin keskusteluihin. Paitsi että niin et voi tehdä sillä tuo äskeinenkään väite ei toimisi siinä keskustelussa missä se esitettiin: siinä asiayhteydessä Petoksen kommentti oli ihan osuva, ja tuo 'skandaalinkäryinen' vaikutelma jota yrität saada aikaan ei ole millään tavalla totuudenmukainen.



    Volvossa on kompromisseja, BMW:ssä on kompromisseja ja Subarussa on kompromisseja. Kompromissit on eri autoissa kuitenkin eri osa-alueilla. Ei tuo nyt lopulta niin vaikea juttu ole ymmärtää.


    Niin, tuohan on se vaikutelma jota Volvofanaatikot yrittävät saada aikaan: että kaikki ovat kuin samasta puusta veistettyjä mutta vähän eri tavalla säädettyinä...



    Mikset sano että Skodassa on kompromisseja, Toyotassa on kompromisseja ja Volvossa on kompromisseja?



    Minä ainakin pitän selvänä sitä että esim. VW Phaetonissa on huomattavasti vähemmän kompromisseja ja on kokonaisuutena aivan eri luokan auto kuin S80, vai onko mielestäsi niissäkin vain 'painotukset eri alueilla'?

      
  • Simppa: se miksi Volvoa verrataan noihin autoihin on se että ensinnäkin Volvo pyrkii kilpailemaan niitä vastaan ja toisekseen (tai lisäksi) Volvo on hinnoitellut autonsa melkein tai joskus juuri tuohon luokkaan.



    Mitä koneita Volvon yläpäästä puuttu? Meinaatko että se alusta kaipaa yhtään sen enempää tehoa kuin V8:sta otetaan tai varsinkaan että joku haluaisi ostaa niin kalliin Volvon?



    No, eipä noissa testeissä upouutenakaan mallina Volvon tulos ole hyvä, puhumattakaan siitä että sitä ei edes harkita mukaan urheilullisten/dynaamisten autojen testeihin tai LUKUISIIN muihinkaan testeihin (kuten ei S60:stä otettu AMS:n keskiluokan jättivertailuun, Chrysler ja Saabkin olivat mukana). Monissa luksusluokan testeissä Volvo on mukana vain kuriositeettina, ja toisaalta esim. cabriotesteissä onkohan C70 voittanut kertaakaan VW Eosia? No joo, onhan noita testejä vähän kaikenlaisia, jopa BMW vs. Jetta...

      
  • Näin tänään Mersu CL 500:n Hesassa, ei siinä ole muuta vikaa kuin hinta, 196.000 euroa ilman lisävarusteita.

      
  • PutPut:



    Tottakai Phaeton lienee hienompi auto kuin S80. Ihan samalla tavalla se on hienompi kuin A6 tai eemeli tahi 5-sarjalainen.



    C70:stä en pidä kovinkaan erikoisena pelinä. En hankkisi.

      
  • "Putput"]



    ....että kaikki ovat kuin samasta puusta veistettyjä mutta vähän eri tavalla säädettyinä...










    niin, samasta puusta -erittäin väärin!



    tekee oikein pahaa kun lukee niitä kommentteja joissa viitataan kintaalla jonkin auton erikoisille ominaisuuksille jotka ovat tavanomaiseen verrattuna kiitettävällä tasolla.



    On älytöntä että kun jotkut harvat automerkit näkee poikkeuksellisen paljon vaivaa saavuttaakseen esimerkiksi...



    -ihanteellisen painonjakauman



    -symmetrisen nelivedon



    -vetotavan valinnalla parhaan mahdollisen ajonautinnon



    -käyttää kevyitä materiaaleja eri paikoissa saadakseen autosta tasapainoisen



    -kehittää edistyksellisiä systeemejä kulutuksen pienentämiseksi



    -toteuttaa moottorityyppiä jonka ääni on nautittava korvalle



    -kehittää kaikenlaisia nerokkaita systeemejä kuten Hudit ja älykkäät jarruvalot, jne, jne.



    -toteuttaa tyylikkäitä yksityiskohtia muotoilussa ja ulkonäössä



    -palkitsee omistajansa selkärankaisella autourheilupanostuksella ja pitää osaltaan imagoa korkealla



    -jne jne.





    ...mutta saa kuitenkin vain selkään joltain konserni-talouskyljykseltä.



    ihmeellistä on meininki.



    :innocent:



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit