MYÖS UUSI VOLVO V70 JUMBO AMS:n TESTEISSÄ !!!

294 kommenttia
1456810
  • Itse veikkaan että BMW vs. Volvo mielipiteet tulevat pitkälti tunneimpulsseista joita kumpikin merkki herättää.

    BMW ei itseäni väräytä millään tavalla. Se on jotenkin outo ja kaukainen hahmo josta ei saa mitään otetta. Ajo- ja kyytikokemuksetkaan eivät ole olleet mitään hehkeitä. Olen tätä ihmetellyt pitkään kun jotkut tutut ovat sekaisin BMW:stä. En oikein tiedä miksi näin on.

    Volvo on minusta sellainen tasainen ja laadukas ajoneuvo. Se ei herätä mitään kovin suuria intohimoja mutta henkii jotain tuttua.

    Ihan tällä perusteella valitsisin Volvon. Fiilispohjalta, niin kuin veikkaan suurimman osan muistakin tekevän.

    Rahalla on tietysti osansa mutta jos se unohdetaan, jäljellä on hyvin perusteltuja uskomuksia ja niitä värittävät tunneimpulssit.

  • Tuo turha "IIIK, VOLVOIHIN TULEE 2.0l 4pyttyset koNEET, VOLVO EI OLE PREMIUM". Yksi syy noiden koneiden tuloon on halvempi hinta jolla saadaan lisää asiakkaita ja onkin lähinnä suunnattu korkean autoveron omaaviin maihin (esim. Suomi). Ja siitä S80 ja V70 pohjalevystä.. Se on suurimmaksi osaksi Volvon itsensä suunnittelema. "It is loosely based on Ford's compact C1 platform, but much engineering was done by Volvo Cars." Ja lähteitä vielä.. http://en.wikipedia.org/wiki/Ford_EUCD_platform !

  • Lainaus:
    03.10.2007 klo 01:14 NNico kirjoitti
    Tuo turha "IIIK, VOLVOIHIN TULEE 2.0l 4pyttyset koNEET, VOLVO EI OLE PREMIUM". Yksi syy noiden koneiden tuloon on halvempi hinta jolla saadaan lisää asiakkaita ja onkin lähinnä suunnattu korkean autoveron omaaviin maihin (esim. Suomi). Ja siitä S80 ja V70 pohjalevystä.. Se on suurimmaksi osaksi Volvon itsensä suunnittelema. "It is loosely based on Ford's compact C1 platform, but much engineering was done by Volvo Cars." Ja lähteitä vielä.. http://en.wikipedia.org/wiki/Ford_EUCD_platform !

    Kyllä ne aikuisen oikeasti tulevat markkinoille kiristyvien päästörajojen takia, näillä Volvo tasapainottaa 5-sylinteristen suurehkoja päästöjä (hörps).

  • Lainaus:
    03.10.2007 klo 06:57 TC05 kirjoitti

    Kyllä ne aikuisen oikeasti tulevat markkinoille kiristyvien päästörajojen takia, näillä Volvo tasapainottaa 5-sylinteristen suurehkoja päästöjä (hörps).

    Pian S80 ja V70-mallistoissa ei ole muuten yhtään erityisen janoista 5-sylinteristä, kun 2.5T korvataan 2.0T:llä.

  • Kyllähän päästöt vähenee viidenneksen kun poistaa yhden pytyn viidestä! :sunglasses:

  • Lainaus:
    03.10.2007 klo 12:29 Simppa- kirjoitti

    Pian S80 ja V70-mallistoissa ei ole muuten yhtään erityisen janoista 5-sylinteristä, kun 2.5T korvataan 2.0T:llä.

    Saa sitten nähdä, onko tuo uusi 2-litrainen kuinka taloudellinen kilpailijoihin nähden. Eihän tuo epätaloudellisuus yhdestä "ylimääräisestä" sylinteristä johdu.

    Mersulle on myös tulossa uusia pieniä turbokoneita, kompressorit jäävät jatkossa historiaan. Nykyinen 200K on sekin jo suht taloudellinen, E-sarjalaisessa yhdistettyä kulutusta 8,2 litraa. Uusien koneiden pitäisi kuitenkin olla tuota taloudellisempia, Mersun kommenttien mukaan reilusti alle 8 litran lukemiin pitäisi Bemarin tapaan päästä.

  • Lainaus:
    04.10.2007 klo 08:36 AkiK kirjoitti
    Lainaus:

    Tuo uusi 2.0T taitaa olla Mazda-pohjainen, joten tuskinpa se hirveitä määriä syö, kun samalla saadaan kaksoiskytkinvaihteisto sen kylkeen. Itse epäilen vahvasti, ettei käyttöominaisuuksiltaan tule olemaan yhtä hyvä kuin 2.5T. 4-sylinterinen ei yksinkertaisesti sovi tuon luokan autoon. A6 2.0TFSI on sekin mielestäni jo käynniltään erittäin karkea.

    [Simppa- muokkasi tätä viestiä 04.10.2007 klo 13:31]
      
  • No eipä tuo 5-sylinterisen röpötyskään mitään sinfoniaa korville ole ollut, varsinkaan verrattuna BMW:n suoraan kutoseen. :grin:

  • Lainaus:
    04.10.2007 klo 21:47 TC05 kirjoitti
    No eipä tuo 5-sylinterisen röpötyskään mitään sinfoniaa korville ole ollut, varsinkaan verrattuna BMW:n suoraan kutoseen. :grin:

    5-sylinterisen röpötys on sinfoniaa korville verrattuna VAG-tuotteisiin, noin yleisellä tasolla. Suora kuutonen onkin omassa luokassaan.

  • Ja S80:stä verrattiin tuulilasissa mersuun, bemariin ja Audiin. Että näin...

    Itse en tuota tuulilasin V70 kiihtyvyystulosta ymmärrä. S80 2.5T on lähes kaikissa testeissä mennyt 8,5s tai alle.

    520d meni muuten AMS:nkin testissä päälle 10s. 10,4s jos tarkkoja ollaan. Luvattu siis 8,7s. Bemarimiehenä en kauheasti mehustelisi tuolla Volvon jäämisellä luvatusta ajasta.

    Samaisen AMS:n testissä 525d jäi S80 D5 vollelle.

    [Simppa- muokkasi tätä viestiä 10.10.2007 klo 22:21]
      
  • Lainaus:
    10.10.2007 klo 20:15 XWD kirjoitti
    Uudessa Tuulilasissa on testi V70:stä ja pari asiaa pisti silmään. Ylläpitokulujen sanottiin olevan erittäin korkeat, huollot ja varaosapaketti maksoivat hurjia summia, päälle vielä iso kulutus, kaupunkilenkillä 17,3 l/100km tulevat hintoihinsa. Kyseessä siis 2.5T automaatti. Ehkä tällä puolella vanhentunut tekniikka tulee selvimmin esiin. Suorituskyvyssä jäätiin tehtaan lupauksista, 0-100 meni 9,5s. Uudet Fordin 2.0 -moottorit todennäköisesti parantavat tilannetta.

    Takatilojen suhteen auto on ennallaan, identtiset mitat vanhan V70 kanssa, parannusta tähän oli kuitenkin toivottu. Myös hinta suhteessa tavaraan on korkea, koeajoauton hintaa 50.000e pidettiin kalliina.

    Vertailuosiossa V70 verrattiin A6:een, Chrysler 300C:hen sekä Saab 9-5:een (2.3T). Mutta muutaman keskustelijan harmiksi BMW ja Mercedes eivät verrokkeina esiintyneet. Siinä mielessä todellinen premiun on siis vielä oma luokkansa, joskin ovat selvästi kalliimpiakin.

    Ulkonäöstä ei ihmeempiä riitoja syntynyt, autoa ei erityisemmin kehuttu tyylikkyydestä, mutta ei myöskään moitittu. Ehkä takapää vaatisi pientä uudelleen muotoilua, takaikkuna putoaa liian alas ja takavalot ovat melko karkeaa muotoilua.

    Testissä oli erillinen osio V70 ja sisarmalli Ford Mondeon suhteesta. Alusta näyttää päällepäin hyvin identtiseltä, mutta joitakin kohtia on muutettu. Lisäksi V70 on hiljaisempi kuin Mondeo. Toisaalta Volvossa esiintyy nyt paljon FoMoCo -leimattuja osia. Eli Ford Motor Company. Esim. etutukivarret ym.

    V70 puolustaa paikkaansa ehkä paremmin uusilla 4-sylinterisillä Fordin moottoreilla varustettuna, myös hinnat silloin noin 40.000e paikkeilla sekä ylläpito ja kulutus myös edullisemmat.

    En ole uusinta Tuulilasia lukenut, mutta S80:n koejossa lukee, että huoltohinnat eivät hirvitä, mutta varaosapaketin hinta on melko arvokas. No riippuu mihin vertaa, V70 Classic oli muuten vuosi sitten TM:n vertailutestissä ja sen lasketut ylläpitokulut 60000 km ajalta oli 1000 € halvemmat kuin mitä BMW 3-sarjan eli se siitä kalleudesta! Volvoon on tarjolla omat Volvia-vakuutukset, jotka on itselläni S80:ssä samaa luokkaa mitä Mazda6 GT-mallilla oli Mazda-liikkeen kautta hankittu myös melko halpa Fennian vakuutus!

    Identtiset mitat takatilojen suhteen ei pidä V70 osalta paikkaansa TM:n mittakuvien mukaan, vaan polvitilaa on 4 cm enemmän ja näin olen lukenut muualtakin.

    Se on jokaisen itse mietittävä onko V70 kallis, vai olisiko sittenkin vastaavilla varusteilla varustetut Bemarit, Mersut ja Audit vielä selvästi kalliimpia. Ainakin omassa S80:ssä pidän hintaa ihan kohdallaan olevana ominaisuuksiin nähden verrattuna noihin em. kilpailijoihin. Sehän on pelkästään hyvä asia, että tarjotaan pienempiäkin moottoreita tämän luokan autoihin ja joillekin nekin riittävät aivan hyvin. Itse en tosin haluaisi suorituskyvyltään mainiota 2,5T moottoria enää vaihtaa pienempään, kun sehän on 1500 rpm alkavan 300 Nm maksimivääntönsä osalta kuin nykydieseleissä ja tekee ajamisesta erittäin vaivatonta. Tuo kommentti on muuten suoraan TM:n V70 2,5T:n koeajosta.

    Volvot on niitä autoja, jotka ovat luonnossa paljon paremman näköisiä mitä kuvissa. Saman huomasin jo vuosi sitten S80-mallissa ja nyt olen huomannut V70-mallissa, kun sitä alkaa liikenteessä näkyä. Kuvien perusteella en ole uudesta V70 oikein pitänyt, mutta luonnossa se on jo selvästi paremman näköinen. Toisin kuin uusi Mondeo, joka on aivan päinvastastoin eli on kuvissa paremman näköinen. Nyky-Volvojen muotoilussa ne viivottimella vedetyt viivat on onneksi jo historiaa ja olihan ne aikanaan kieltämättä hirveitä.

  • Lainaus:
    11.10.2007 klo 12:16 XWD kirjoitti

    Takatilojen suhteen Tuulilasi kertoi, että aikaisemmassa testissa vanhan V70 sisämittakuva on käytännössä sentilleen sama uuden V70:n kanssa takatilojen osalta. Täytyisi kaivaa vanha testi esiin, mutta kaipa tuo paikkansa pitää. Samaa kirjoitti kyllä AMS:kin takatiloista, eli ei mainittavaa muutosta. No toki kyllä sinne muksut menee kevyesti ja kun ajattelee käyttötarkoitusta perheautona, ei takana tarvitsekaan olla ässä-mersun tiloja. Toisaalta väittivät, että Mondeossa on isommat takatilat kuin uudessa V70:ssä

    Tuolta koeajosta löytyy tämmöiset lukemat koon kasvusta:
    - Takajalkatilat ovat kasvaneet 4,8 senttiä ja polvitila 2,1 senttiä.
    - 55 litraa lisää tavaratilaa.
    http://www.aamulehti.fi/teema/autot/koeajot/36350.shtml

  • Oletteko nähneet uutta Teknikens Världin numeroa jossa oli useita farkkuja testissä, mm. V70? Netistä löytyy aiheesta mainos, mutta tulokset kiinnostais. Ei ole tullut vielä lehteä vastaan että ois voinut lukea.

  • Lainaus:
    11.10.2007 klo 15:25 XWD kirjoitti

    Mielenkiintoista, täytynee kaivaa se vanha classicin testi tuulilasista ja vertailla mittakuvia.

    Mites nuo hurjat kulutuslukemat 2.5T:llä ?

    Mitkä hurjat kulutuslukemat? Ei minulla ainakaan kulutuslukemat ole mitenkään hurjia. Sekalaisessa ajossa, suurin osa kuitenkin maantieajoa ja ilmastointi koko ajan päällä kulutus on noin 9 - 9,5 l/100 km tankillisella. Tuohon olen täysin varautunutkin, että kulutus nousee edellisestä autosta yli litran verran. Pihistellen pääsisi vähemmälläkin ja käsin vaihteita käyttämälläkin voisi säästää, kun pitäisi kierrokset koko ajan matalina taajamassakin. Automaattihan oppii helposti huonoille tavoille kulutuksen suhteen, jos ei koko ajan aja säästellen ja tuollaisen auton suorituskykyä mielellään kuitenkin käyttää kiihdytyksissä eikä viitsi koko ajan ajaa pihistellen.

  • Lainaus:
    11.10.2007 klo 14:45 A-utoilija kirjoitti
    Lainaus:
    11.10.2007 klo 12:16 XWD kirjoitti

    Takatilojen suhteen Tuulilasi kertoi, että aikaisemmassa testissa vanhan V70 sisämittakuva on käytännössä sentilleen sama uuden V70:n kanssa takatilojen osalta. Täytyisi kaivaa vanha testi esiin, mutta kaipa tuo paikkansa pitää. Samaa kirjoitti kyllä AMS:kin takatiloista, eli ei mainittavaa muutosta. No toki kyllä sinne muksut menee kevyesti ja kun ajattelee käyttötarkoitusta perheautona, ei takana tarvitsekaan olla ässä-mersun tiloja. Toisaalta väittivät, että Mondeossa on isommat takatilat kuin uudessa V70:ssä

    Tuolta koeajosta löytyy tämmöiset lukemat koon kasvusta:
    - Takajalkatilat ovat kasvaneet 4,8 senttiä ja polvitila 2,1 senttiä.
    - 55 litraa lisää tavaratilaa.
    http://www.aamulehti.fi/teema/autot/koeajot/36350.shtml

    Eikö nimenomaan uuden V70:n leveys ole kasvanut? Sehän on paljon 5-sarjaa leveämpi, tosin se hyödyttää takaluukun tilojen lisäksi oikeastaan vain jos kolme matkustajaa takapenkillä.

  • Lainaus:
    12.10.2007 klo 10:23 XWD kirjoitti
    Niin siis uusi V70 2.5 T kulutti Tuulilasin määrittelemällä kaupunkireitillä 17,3l/100km. He pitivät lukemaa todella suurena. Ilmeisesti muut autot eivät samalla reitillä ole päässeet lähellekään. Edelleen kiihtyvyys jäi luvatuista, esim 9.5s 0-100 pitäisi 200hv turbolla sujua nopeammin.

    Selitys lienee koneen huonossa hyötysuhteessa sekä tuhlaavassa automaatissa. Uutta konesukupolvea tarvitaan ja parempia laatikoita. Hyvä esim. on BMW uudistuneet koneet, otetaan vaikka 320i. Kulutusta on onnistuttu pudottamaan 16% ja co-päästöt vain 178g/km, se on koko alan huippua, vrt. V70: 243g/km ja käsilaatikollakin 222g/km. Päästöverot tulee iskemään V70 2.5T omistajiin rankasti.

    Painokin selittää paljon. V70 on aika painava, siinä kun ei ylemmän luokan autojen tapaan ole taidettu käyttää kalliita ja erityisosaamista vaativia kevyitä materiaaleja juuri ollenkaan. Ja Volvon turvallisuushan vaatii myös painavia rakenteita, toiset pääsevät samaan kehityneemmillä tavoilla...

  • En tarkoittanut että paino selittää kaiken tuon eron vaan että se on yksi tekijä lisää Volvon sopassa. Oli vain lisäys listaasi.

  • Lainaus:
    12.10.2007 klo 10:59 Putput kirjoitti

    Painokin selittää paljon. V70 on aika painava, siinä kun ei ylemmän luokan autojen tapaan ole taidettu käyttää kalliita ja erityisosaamista vaativia kevyitä materiaaleja juuri ollenkaan. Ja Volvon turvallisuushan vaatii myös painavia rakenteita, toiset pääsevät samaan kehityneemmillä tavoilla...

    Että Volvo V70 on painava...

    Vertailun vuoksi
    V70 2,5T A, 1625 kg
    BMW 523iA Touring, 1695 kg

    V70 3,2A, 1720 kg
    BMW 525iA Touring, 1705 kg

    Mitähän tuosta voisi päätelllä Volvon ja BMW:n käyttämistä kevyistä materiaaleista, onko niillä kovastikin eroa?

  • Lainaus:
    12.10.2007 klo 13:43 A-utoilija kirjoitti

    Ohhoh, valmistaja todella ilmoittakin tuollaiset painot Volvolle. Näköjään on Auto Bild itse testannut painonkin, heidän mukaan V70 3.2 A painaa 1810kg. 525iA vain 1745kg.

    Onkin todella yleistä että voi olla suuriakin heittoja omapainossa valmistajan ilmoitusten ja todellisuuden suhteen. Erittäin monessa voi olla heittoa yli sata kiloa, ja kaikki tämä lisäpainohan ei selity pelkällä varusteiden lisäpainolla. Aijai.

  • Lainaus:
    12.10.2007 klo 14:09 Putput kirjoitti

    Kaikkein painavin V70 eli T6 AWD painaa 1815 kg.
    Vertailun vuoksi BMW 530xiA painaa 1810 kg.
    Tiedot poimittu Tuulilasin uusien autojen tiedoista.

    En ole ikinä kuullut Volvoja mainittavan painaviksi eli ovat ihan samaa luokkaa muiden premiumien kanssa tuossa asiassa.

  • Lainaus:
    12.10.2007 klo 19:08 XWD kirjoitti
    Uuden Volvo V70 testejä ilmaantuu nyt kaiken aikaa.Tuorein on tänään ilmestyneessä ruotsin AMS:ssä, nummer 21, jossa kattava vertaiu XC70 D5 vastaan Audi Allroad 2.7 TDI.

    Hieman olin itsekin ajatellut XC70 seuraavaksi autoksi, mutta nyt tuli lunta tupaan. Nimittäin Audi voitti kisan 12 kierroksesta 9 !!! Tässä vielä tähdet:

    Audi 4 tähteä
    Volvo 3 tähteä

    Eräs Volvon merkittävin parannusta kaipaava osa-alue oli laatutuntuma. Siinä Audi pesi tai suorastaan upotti Volvon. Myös Volvon moottori ei ole nykytasolla, päästöt ja kulutus kaipasisi parannusta. Ajotyylin vaikutus kulutukseen oli Audissa vain 3 % testilenkillä, Volvolla ero oli huikeat 24%. Volvon kulutus oli parhaimmillaan yli 10l/100km kun vastaavassa tilanteessa Audi selvisi hieman yli 8l/100km.

    Hieman tuntuu siltä, että Volvo kaipaisi uudet koneet niin bensa kuin dieselitkin. Kiistämättä aika vain on ajanut ohi nykykoneiden. Laadussa eron ymmärtää paremmin, Audi vain on viimeisen päälle pantu kasaan.

    Että olet sitten kaikkien tähän astisista Volvo-provoista huolimatta ajatellut XC70 seuraavaksi autoksi. Erittäin uskottavaa... :smile:

    Puhutaan autoista joiden hintaluokka ei ole ihan tavanomainen hankinta pelkän yhden autotestin perusteella hankittavaksi ilman omaa kunnollista tutustumista tuotteisiin.

    Volvo XC70 D5 hinta on alkaen 62.500 €
    Audi A6 Alroad 2,7 TDI hinta on alkaen 73.100 €
    Noihin hintoihin päälle Audiin ainakin Comfort-paketti 2000 € sekä monitoimiohjauspyörää yms. eli Audi on ainakin n. 13000 € kalliimpi. Molempiin menee vielä rutkasti lisää rahaa, jos niitä vähänkään alkaa varustella. Ei minulle nyt ihan ekana tulisi mieleen, että mitähän kuluttavat, jos noita oikeasti itse olisin hankkimassa.

    Olisikohan tässä tapauksessa kuitenkin enemmän kyse haaveilusta noista autoista. Mukavaa puuhaahan sekin toki on ...

  • Lainaus:
    13.10.2007 klo 08:38 XWD kirjoitti
    Lisää V70 -testejä...Päivän hesarissa on koeajo.

    Pikku hiljaa alkaa vahvistua että V70 akilleen kantapää on nimenomaan vanhat moottorit. 2.5-litraiset myllyt kaipaisivat korvaajat muuten ok autoon. Koeajossa oli D5, erityisesti mainittiin, että "taajama-ajossa löytyy sanomista melusta ja kulutuksesta." " Ripeä kiihdytys saa moottorin ujeltamaan äänekkäästi". Lisäksi automaatti on vanhanaikainen ja momentinmuunnin hukkaa tehoa. Kulutus ja päästöpuolella on sanomista:"taajamassa kakku kelpaa". Samoista asioista kirjoitti AMS ja Tuulilasi mainitsi jo kauan sitten 'jyrisevän koneen'. Ehkä ei paras ratkaisu esim. taksikäyttöön vaan auto sopii matka-ajoon paremmin.

    Muutoin teksti on aika neutraalia, maantieajo saa plussaa paitsi valot. Autoon kannattaa valita xenonit HS:n arvioiden perusteella:"lähivalot eivät ole kaksiset". Tässä oletettavasti näkyy Ford jälleen, eli otetaan hyllystä huokeat Fiestan valot ja säästetään. Lisäksi jalkatiloja takana moititiin ahtaaksi pitkälle henkilölle kuten myös tavaratilan mataluutta peiton alla.

    Yleisarvosanaksi tuli 8,5 mikä on sama kuin mitä Saab 9-3 sai muutama viikko sitten.

    Paitsi että Saabissa on ajettavuus kohdallaan, Volvossa ei.

    On aika mielenkiintoista aina huomata, miten poimit kaikista Volvon koeajoista ainoastaan ne yksittäiset kohdat, joissa on jotain moitittavaa ja vedät niistä aina pitkälle meneviä omia johtopäätöksiä.

    Nytkin aika mielenkiintosta päätellä, ettei V70 D5 sovi taksikäyttöön, jos testissä kulutus on 8,0 l/100 km. Missä kulutuksessa menee taksikäyttöön sopivuuden raja? Ei kai noita testejä nyt ajetakaan silmälläpitäen mahdollisimman pientä kulutusta, kun testaillaan kiihdytyksiä yms.

    Samaten mielenkiintoista päätellä, että Volvossa on Fiestan valot, kun on mainittu ettei halogeenivalot ole lähivalojen osalta kaksiset. Monessakohan autossa valot on kaksiset lähivalohalogeeneilla? Ainakin Bemareissa, Audeissa ja Mersuissa lähivalot on onnettomat halogeeneilla, Audissa ei saa sitten edes xenoneilla kunnon kaukovaloja. Tuon valoasian voit lukea TM testistä 1/2005, jossa Audi A6, BMW 525 ja MB E200 saivat kaikki valoista arvosanan 7, kuten myös Jaguar S-type. Testissä todettiin, että saksalaisten ja Jaguarin lähivalojen kantama jää vaarallisen lyhyeksi. Volvon valot on muuten halogeeneina noita em. paremmat. On kuitenkin aika hölmöä säästöä jättää ottamatta xenonit tuon luokan autoon, joten sikäli asia on korjattavissa.

    Et muistanut mainita, että V70 sai HS: testissä ajettavuudesta 9, mukavuudesta 9, suorituskyvystä 9, tavaratilasta 9 ja turvallisuudesta 9,5. Laadusta vain 8,5 eli se arvosana tippui S80 koeajosta, joka sai 9, mutta ehkä se kertoo noiden autojen pienen eron, koska onhan S80 kalliimpikin. Kulutuksen arvosana oli nyt tippunut 7,5, kun se oli S80 koeajossa 8 samalla moottorilla. Keskiarvo oli säilynyt samana 8,5, vaikkakin myös S80 kuuluisi turvallisuudesta arvosana 9,5, kun se sai vain 9. Vertailun vuoksi BMW 520d sedanin koeajon keskiarvo oli 8,8, joten "mahtava" on ero.

    Nuo Hesarin testit on aika hyviä verrattuna muihin päivä- ja viikkolehtiin ja kyllähän ne parempia on kuin monissa autolehdissäkin, ainakin AutoBildin koeajot ne voittaa mennen tullen.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Suurempi+ja+sulavampi/HL20071013SI1AL0415p

  • Vähän puolueettomammasta maasta eli Englannista on tullut niinkin kummallinen testi, jossa A6 2.7 V6 TDI kulutti reippaasti eniten bensaa testatuista autoista. Testissä oli myös V70 joka sijoittui Audin yläpuolelle loppuarvostelussa. Hmm...

    Hienosti poimit muuten noita kohtia hesarin koeajosta. Tässä hieman lainausta erilaisesta näkövinkkelistä:

    "V70 on monen suomalaisen unelma, käytännöllinen, tilava, mukava ja turvallinen perheauto."

    "Jousitus nielee isot heitot, pikkukuopat ja jopa siltojen poikittaissaumat hienostuneesti."

    jne.

    Ja mitä noihin numeroihin tulee, niin ne pitää suhteuttaa auton luokkaan. Vai onko mielestäsi esimerkiksi Opel Corsa hienompi peli kuin 5-sarjalainen, kun se sai muistaakseni paremmat pisteet?

    Mitäs pemarimiähet ovat mieltä tästä testistä, jossa 3-sarjan puimuri ottaa nokkiin VW Jetalta:

    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_94535_14009.hbs?ext_site_number=2

    Ainiin, hups. Eihän bemarista saa sanoa pahaa sanaa...

    Hesarin näkemyksiä S80:stä:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Maantielaivan+%C3%A4rjy+bensakone/HL20070331SI1AL034fe

    Mitä noihin valoihin tulee, niin S80/V70 valot ovat luokkansa parhaimmasta päästä. Voit katsella vaikka TM:n valomittauksia ja muita vastaavia. Audin valot ovat ksenoneinakin monia halpa-autojen halogeenejä huonommat.

    Mitäs sanot muuten tästä:

    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_132123_13987.hbs?ext_site_number=3

    S80:ssä pienin kulutus ja paras suorituskyky. 525d ei liiku ollenkaan niinkuin tehdas lupaa.

    [Simppa- muokkasi tätä viestiä 13.10.2007 klo 14:51]
      
  • Jos testejä otetaan Saksasta, niin tasapuolisuuden vuoksi lienee paikallaan tarkastella myös Ruotsalaisia testejä:

    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_132123_13987.hbs?ext_site_number=3

    Jumbona E200K ja toiseksi viimeisenä 523i.

  • Lainaus Hesarin testistä:
    KILPAILIJOITA

    Volkswagen Passat Variant 2.0 TDI 125 Comfortline DSG A (125 kW) 46840 euroa, Saab 9-5 1.9 TiD PF Wagon Vector A (110 kW) 52950 e, Mercedes-Benz C 220 T farmari A (125 kW) 57600 e, BMW 520 dA Touring (130 kW) 62440 e, Audi A6 Avant 2.7 V6 TDI DPF A (132 kW) 65050 e, Mercedes-Benz E 220 CDI T farmari A (125 kW) 69460 e.

    Nyt sitten voi kysyä, mitä niiiiiiin hienoa Bemun, Audin ja Mesen 5-17 t€ suurempi hinta tarjoaa verrattuna Volvoon. Tuon hinnan kun maksaa wannabefarkusta, vanhasta suunnittelusta tai vetelevistä ohjauksista, niin kyllä sitä autoilun harrastajaksi voi itseään kutsua.

  • Lainaus:
    13.10.2007 klo 19:58 Ecoisti kirjoitti
    Lainaus Hesarin testistä:

    Lue viimeisin viestini "Uuden auton valinta" -ketjusta, jospa se avaisi silmiä. Voisi tietysti kysyä, mitä niiiiin hienoa Volvo tarjoaa Passatiin nähden?

    Wannabefarkuista puheenollen: Autoexpress toteaa seuraavaa: "surprisingly, from the Audi A6 Avant, BMW 5-Series Touring and Mercedes E-Class estate, the Volvo has the smallest fully-loaded boot capacity!"

    [JEV2 muokkasi tätä viestiä 13.10.2007 klo 21:19]
      
  • Lainaus:
    13.10.2007 klo 19:58 Ecoisti kirjoitti

    Nyt sitten voi kysyä, mitä niiiiiiin hienoa Bemun, Audin ja Mesen 5-17 t€ suurempi hinta tarjoaa verrattuna Volvoon. Tuon hinnan kun maksaa wannabefarkusta, vanhasta suunnittelusta tai vetelevistä ohjauksista, niin kyllä sitä autoilun harrastajaksi voi itseään kutsua.

    Onhan täällä moneen kertaan kerrottu mitä auton hankinta myös merkitsee. Toisille merkitsee imago (mitä Volvolla ei ole) fiilis ja tietyt ominaisuudet, mitä et noteeraa. Nämä ovat seikkoja mistä jotkut ovat valmiit maksamaan enemmän. Auto voidaan ostaa erilaisin toivein, ei pelkästään liikkumiseen paikasta toiseen.

    PS. Onko jotenkin tuomittavaa nykyaikana, että on kiinnostunut kalliimmista autoista? ja pitäisikö kaikkien tyytyä vain joihinkin peruskinnereihin? Nykyäänhän jo näkee (onneksi) että erikoisemmat ja arvokkaammat autot ovat jonkinverran yleistyneet.

    [MMS muokkasi tätä viestiä 13.10.2007 klo 21:32]
      
  • Lainaus:
    13.10.2007 klo 20:12 JEV2 kirjoitti

    Lue viimeisin viestini "Uuden auton valinta" -ketjusta, jospa se avaisi silmiä. Voisi tietysti kysyä, mitä niiiiin hienoa Volvo tarjoaa Passatiin nähden?

    Sama kysymys voidaan toki esittää bemareistakin. Tässä Jetta vs. 320i:

    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_94535_14009.hbs?ext_site_number=2

    Loppusanoissa kyseenalaistetaan aika lailla bemarin hintaa verrattuna Jettaan.

    PutPut kun täällä kovasti kehuu tuota bemarin mukavuutta, niin AMS oli ainakin tuossa testissä vallan toista mieltä, vaikkei tuossa kolmosessa ollut edes urheilualustaa.

    [Simppa- muokkasi tätä viestiä 13.10.2007 klo 21:37]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit