VOLVO S80 JUMBOksi vertailussa, SKODA Superb voittaja.

81 kommenttia
«13

Uudessa TM:ssöä on testattu Skoda Superb 2.0 TDI DSG. Arvostelu oli kaikin puolin positiivista. Laajennetaanpa pohdiskelua. Tuoreessa Auto, Motor und Sportissa, nro 21 on tehty erittäin perusteellinen jättivertailu Skoda Superbin, Volvo S80 ja Ford Mondeon välillä. Kisa alkaa tasaisena, kaikki tuntuvat hyviltä vaihtoehdoilta. Volvo S80 on hieman kalliimpi kuin Skoda tai Mondeo. Volvossa varustelussa on joitakin peruspuutteita kuten vakionopeussäädin tai sadetunnistin jotka ovat vakiona Skodassa ja Mondeossa. Kisan edetessä alkaa erotkin tulla esiin, Skoda tuntuu olevan hieman muita edellä joka alueella.



Seuraavaksi suoriteteaan perusteelliset mittaukset. Lopulta edetään 10 alueen arvosteluun, jossa kussakin useita osa-alueita. Tuntuma näkyy nyt myös arvostelussa, Skoda voittaa 6 pääaluetta 10:stä. Huikea saavutus. Ford Mondeolla on tasaisesti 2-sijoja, joku voitto ja tappio. Volvon kohdalla tulokset eivät vastaa hieman kalliimpaa hintaa, Volvo S80 nimittäin jää viimeiseksi 6 alueella 10:stä. Erityisesti Volvon heikkouksia ovat ajettavuus (alusta, ohjaus, dynamiikka) sekä moottori ja voimansiirto. Eikä suorituskyky, kulutus ja päästöt ole balanssissa, ilmeisesti johtuen Volvo S80 vanhahkosta moottorikonstruksiosta. Lopputuloksissa on annettu prosentuallinen potti sekä tähtiä:



1. Skoda Superb 2.0 TDI DSG --- 80% ---- ***** 5 tähteä

2. Ford Mondeo 2.2 TDCi --------- 76% ---- **** 4 tähteä

3. Volvo S80 2.4D ----------------- 72% ---- *** 3,5 tähteä



Eli Skoda näistä paras 5 tähdellä. Mutta miten sisaruksista ja saman konstruktion jakavat Mondeon ja Volvon järjestys on mikä on. Miksi esim. Mondeo saa paremmat ajettavuuspisteet kuin Volvo ? Koneen suhteen asian ymmärtää, Volvon 2.4-litrainen dieseli alkaa olla pahasti päivityksen tarpeessa.

  
  • Andrea:



    Erityisesti Volvon heikkouksia ovat ajettavuus (alusta, ohjaus, dynamiikka) sekä moottori ja voimansiirto.




    Eipä siinä olekkaan kun juuri ne asiat jotka vaativan kuljettajan mielestä autossa ylipäätään on ensiarvoisen tärkeää :grin:



      
  • Andrea:

    Miksi esim. Mondeo saa paremmat ajettavuuspisteet kuin Volvo ? Koneen suhteen asian ymmärtää, Volvon 2.4-litrainen dieseli alkaa olla pahasti päivityksen tarpeessa.




    Volvo on esimerkillisen suuntavakaa, sitä tuskin kukaan voi kiistää. Mondeo on silti myös omasta mielestäni parempi ajettava, ohjautuvuus ja tarkkuus paljon parempi mitä Volvossa, kun harvassa on viivasuorat pitkät siirtymät. Muuten noihin testisijoituksiin on vaikea ottaa kantaa. Superbia en ole ajanut.



      
  • Andrea



    Tuo lopputulos oli ihan hyvin ennakoitavissa. Saksan AMS testasi Skoda Superbia (1.8 TSI), VW Passatia (1.8 TSI) ja Honda Accord 2.0 Elegancea. Skodan varustelu oli Ambition ja Passatin Comfortline.



    Skoda voitti ylivoimaisella piste-erolla Passatiin ja Hondaan nähden.



    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_514270_13987,testwertung.hbs



    1. Skoda Superb, 489/650 pistettä.



    2. VW Passat, 463/650 pistettä.



    3. Honda Accord 433/650 pistettä.



    Olen vilpittömästi sitä mieltä että tämän hetken autoista kaikkein eniten ostamisen arvoinen on juuri Skoda Superb. En tosin ole ajanut mitään noista autoista, joten mielipiteeni perustuu Ruotsin AMS:in ja Saksan AMS:in testituloksiin.



    Joku noista AMS:in toimittajista ajelee Skoda Octavialla, mutta tällä tuskin on asiassa merkitystä.







      
  • Tuossa vielä selostus viidestä eri testivoitosta, jotka Skoda Superb on saavuttanut. Taakse on jäänyt aika paljon premium-merkkejä.



    http://www.skoda.fi/press/superb_vertailut.php

      
  • Superbin(kin) osalta näyttää siltä, että 45-profiilin renkaat ovat Suomen oloissa täysin järjettömiä. Lähes kaikki Suomen uuden Superbin koeajot on ajettu elegance varusteversiolla, jossa juuri rengaskoko pilaa auton mukavuus- ja suuntavakavuusominaisuuksia. Olisi mielenkiintoista lukea, miten auto muuttuisi järkevämmällä rengaskoolla. Tarkoitan siis pintakovuuden, tärskytyksen ja melun astetta.

      
  • Katos XWD, taas vauhdissa.



    Noita testejä toki löytyy kaikkiin makuihin. Mondeon ajodynamiikasta vielä sen verran, että esimerkiksi Autocarin testissä Mondeo todettiin ajodynamiikaltaan yksiselitteisesti paremmaksi kuin 3-sarjan baijerilainen. Eli Mondeo on dynamiikaltaan ihan huippuluokkaa, parempi kuin vaikkapa E-mersu, A6, S80 tai Lexus GS jos puhutaan tuollaisesta "sporttisesta" ajosta. Ei siihen pitäisi olla mitään nokankoputtamista edes tämän palstan Subaru-fanaatiko(i)lla.



    Jos nyt lähdetään tuolle XWD:n provolinjalle, niin yhtälailla Superb voitti Autoexpressin testissä 5-sarjalaisen, uudehkon käytetyn tosin. Etenkin Skodan laatuvaikutelmaa kuvattiin bemaria paremmaksi. Ja jo edellinen Superbhan pyyhki eräässä vertailussa pöytää eemelillä.



    Volvon dieselit alkavat kyllä kaivata vähitellen päivitystä. Onneksi ei tarvitse kauaa odottaa, sillä viikolla 49 tuotantoon tulee päivitetty 2.4d (~175hv, 420nm) ja -09 alussa uusi tuplaturbo D5.

      
    1. Oliko tuo Ruotsin AMS vaiko Saksan AMS, jossa oli tuo kolmoistesti. Kas kun eivät testanneet Skodaa Audia vastaan.



      2. Eiköhän tuo Skoda Superb ole tämän hetken paras auto, sehän voitti Mersun E-sarjan ajodynamiikassa ihan mennen tullen. Myös osiossa "moottori ja vaihteisto" tuli selvä voitto.



      Ainoa alue, jossa Mese pärjäsi, oli "Fahrkomfort". Tuo on lähinnä käännettävissä sanalla "Matkustusmukavuus".



      Tuo testi täytyy merkitä suosikkeihin.







      
  • andertz:

    Oliko tuo Ruotsin AMS vaiko Saksan AMS, jossa oli tuo kolmoistesti.




    Eiköhän tuo ole sanomattakin selvää, kun kyse on Andrean (XWD:n) laittamasta viestistä. Ruotsin AMS hömppälehtihän se on, nummer 21.

    http://www.automotorsport.se/news/15818/nummer-21-vilket-vinterd%C3%A4ck-ska-du-v%C3%A4lja/

      
  • MatLog:

    Superbin(kin) osalta näyttää siltä, että 45-profiilin renkaat ovat Suomen oloissa täysin järjettömiä. Lähes kaikki Suomen uuden Superbin koeajot on ajettu elegance varusteversiolla, jossa juuri rengaskoko pilaa auton mukavuus- ja suuntavakavuusominaisuuksia. Olisi mielenkiintoista lukea, miten auto muuttuisi järkevämmällä rengaskoolla. Tarkoitan siis pintakovuuden, tärskytyksen ja melun astetta.




    Rengasmelusta Superb saa moitteita TM:n testissä. Ok, profiili on matala mutta jos katsoo tämän linkin takaa, löytyy monia hiljaisia autoja joissa 45-sarjan renkaat alla.



    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=153020&page=2



    Kysymys kuuluu: Onko Superbin äänieristyksissä annettu löysää siimaa kustannusten säästämiseksi, suuri osahan myydään sileille teille. Asiaa ei auta mattojen lisääminen vaan meluntorjunta lähtee jo suuunnittelupöydältä ja siitä miten estetään äänien eteneminen rakenteissa. Jopa vanteella on merkistystä äänieristyksessä.



      
  • Andrea:

    Kysymys kuuluu: Onko Superbin äänieristyksissä annettu löysää siimaa kustannusten säästämiseksi, suuri osahan myydään sileille teille. Asiaa ei auta mattojen lisääminen vaan meluntorjunta lähtee jo suuunnittelupöydältä ja siitä miten estetään äänien eteneminen rakenteissa. Jopa vanteella on merkistystä äänieristyksessä.


    Kysymys on hyvä - niille, jotka aikovat ostaa Superbin tai jonkun muun automallin 45-profiilin renkailla. Muita kiinnostaa, mikä on vaikkapa Superbin maantiemelun ja -tärinän taso järkevämmillä rengasprofiileilla. Muutamien testikirjoittelujen perusteella mm. Greenline-varusteinen Superb 1,9 TDI on Suomen teillä hiljainen auto, jopa hiljaisempi kuin yleensä muut VW-sukuiset. Pumppusuutindiesel lähinnä ääntelee tyhjäkäynnillä, mutta ei enää maantiellä.



    Oma mielipiteeni on, että mitään normaaliin arkikäyttöön autoa ei Suomessa ole järkevää varustaa 45- tai matalamman profiilin renkailla. Uraherkyys, melutaso,tärskytys ja tärinät lisääntyvät lisäten myös mm. ohjausnivelten kulumista, kuluessaan leveän renkaan matala pintapaine lisää vesiliirron riskiä, lisäksi sorateille ei juuri ole asiaa. Kaiken lisäksi yltiömatalaprofiiliset renkaat ovat käsittämättömän kalliita.

      
  • Yleisesti tämä ViBilägare-lehden melutestiä voisi aika lailla kritisoida. Jos testataan AUTON äänieristyksiä tulisi minimivaatimuksena olla se, että kaikissa autoissa on sama rengasmerkki/malli alla. Rengaskoko tietysti on autokohtainen, mutta tuossa testissä on paljon poikkeuksia vakiorengastuksesta, esim:



    BMW 520i: GoodYear Eagle NCT5 - 245/45 R17 (vakio 225/55-16)

    VW Tiguan 2.0 TSI: Goodyaer Eagle F1 235/50 R18 (tuskin vakio?)

    Saab 9-3 1.8t BioPower: Conti SportContact 2 - 235/45 R17 (tuskin vakio?)

    Ford Mondeo 2.0 FF: Goodyear Excellence - 235/45 R17 (tuskin vakio?)



    Toki tämän perusteeella voi sanoa, että BMW:een sijoitus kärjessä todistaa, että huolellisella suunnittelulla autosta saadaan hiljainen vaikka alla on Suomen teille niinkin älytön koko kuin 245/45 R17. Mikä mahtaisi olla tulos vakiorengastuksella 225/55 R16 ??



      
  • Andrea:



    Miksi esim. Mondeo saa paremmat ajettavuuspisteet kuin Volvo ? Koneen suhteen asian ymmärtää, Volvon 2.4-litrainen dieseli alkaa olla pahasti päivityksen tarpeessa.




    Superbia en ole ajanut. Vaikea kommentoida muuten kuin etten pidä sen ulkonäöstä kaikin osin.



    Ajettavuus on Mondeossa erilainen kuin Volvossa. Ohjaus on tunnokkaampi ja tarkempi ja jousitus viritetty eri tavalla.





      
  • Tämä vertailutesti löytyy ilmaisena osoitteesta:



    http://www.automotorsport.se/news/16370/test-skoda-superb-möter-volvo-s80-och-ford-mondeo/



    Skoda näyttää vahvuutensa Volvo S80 nähden.

      
  • Eli Mersun C-sarja 200 CDI olisi tuossa testissä ollut ylivoimainen jumbo, koska samainen Mondeon dieselmalli voitti Mersun C-sarjan dieselin C 200 CDI AMS:in testissä kirkkaasti.



    No eipähän tarvitse Mersun C-sarjaa harkita, jos se on huonoin noista autoista.



    Pistemarginaali oli huomattava AMS:in testissä Mondeon hyväksi.



    Kuinka tässä näin kävi ?



    Sama lehti eli AMS oli kummassakin testissä testaajana.



    Mihin katosivat seuraavat teemat:



    - premium so. priimium



    - itsenäisyys



    - takaveto



    - tinkimätön rakenne, kompromissiton



    - hienostuneet rivikoneet bensa-puolella



    - kehittää tekniikkaa itsenäisesti



    - kuuluu premium-luokkaan



    - hienostunut



    - individualistinen



    - tarkka ohjaustuntuma, ei kompromisseja



    Huomautan vielä siitä että AMS/Ruotsi on aivan sama lehti kuin AMS/Saksa.



    Tämähän on täydellinen skandaali, jos järjestys on seuraava.



    1. Skoda Superb



    2. Ford Mondeo



    3. Volvo S 80



    4. Mercedes C 200



    Käsittämätöntä !



    Minun on kyllä pakko yhtyä tälläkin palstalla esitettyyn käsitykseen siitä että Mersu on raskaasti ylihinnoiteltu kulkuväline. Tuossa testissähän Ford Mondeo diesel voitti Mersun dieselin ylivoimaisella 34 pisteen erolla ! Samat autot Ford Mondeo ja vielä samakin lehti, AMS !



    Eli jos nuo pisteet muuntaa tähän testiin, niin Mersu olisi ollut ylivoimainen jumbo ! Pisteiden perusteella Volvonkin paremmuus Mersuun nähden on ilmeistä, vai mitä ?



    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_506657_14009.hbs?ext_site_number=2



      
  • andertz:

    Mersu on raskaasti ylihinnoiteltu kulkuväline.




    Jos C-sarjan 180 Kompressor -mallin, 156hv, saa hintaan 35.900 euroa, niin tuskin tuota voi kalliiksi sanoa, nyt sentään puhutaan Mersusta eikä tavis-autoista.



    C200CDI irtoaa hintaan 36.100 jos dieseli pitää olla.

      
  • Andrea:

    andertz:
    Mersu on raskaasti ylihinnoiteltu kulkuväline.


    Jos C-sarjan 180 Kompressor -mallin, 156hv saa hintaan 35.900 euroa, niin tuskin tuota voi sanoa kalliiksi, nyt sentään puhutaan Mersusta eikä tavis-autoista.

    C200CDI irtoaa hintaan 36.100 jos dieseli pitää olla.




    Niin, jotkut ovat valmiita maksamaan siitä mersun merkistä. Itse en ole.



    Missä muuten menee raja mersun ja tavisauton välillä?



      
  • simppa:


    Missä muuten menee raja mersun ja tavisauton välillä?


    Simppa, eiköhän me kaikki ymmärretä Mersun ero taviksiin, kiistatta se on osoitettu näilläkin palstoilla. Tuskinpa sinäkään edes harkitsisit saman hintaista Mondeota tai Citroenia jos sentään Mersun saa? :smile:





      
  • Andrea



    No mikä se ero on, tuossahan juuri osoitin että Mersu olisi hävinnyt triolle Skoda/Volvo/Ford kirkkaasti. AMS ei arvioi autoja kovin paljon hinnankaan perusteella. Oletan että testiperusteet ovat kummallakin AMS:lla samat. Eihän tuosta postauksesta ollut mitään muuta hyötyä kuin että premium-hömppääjät taas munasivat itsensä pahemman kerran.



    Eli erot Mondeoiden välillä olivat seuraavat:



    Saksan Mondeossa oli 140 hevosvoiman moottori ja Ghia-varustelu.



    Ruotsin Mondeossa oli 175 hp.



    Tuossa Ruotsin testissä olisivat siis noin 140-hevosvoimaiset Ford ja Mercedes jääneet viimeisiksi, mutta Mersu olisi ollut Ruotsin testissä auttamattomasti viimeinen, vaikka moottori olisi ollut 20 - 30 hevosvoimaa tehokkaampi.



    Eli kaikki premium-hössötykset voidaan unohtaa. Se että joku auto on premium-merkki, ei johda automaattisesti mihinkään.



    Ja E-sarjan Mersun hinnallahan saa kaksi Skodaa, mutta Skoda on parempi kuitenkin.



      
  • Andrea:

    simppa:

    Missä muuten menee raja mersun ja tavisauton välillä?

    Simppa, eiköhän me kaikki ymmärretä Mersun ero taviksiin, kiistatta se on osoitettu näilläkin palstoilla. Tuskinpa sinäkään edes harkitsisit saman hintaista Mondeota tai Citroenia jos sentään Mersun saa? :smile:





    Harkitsisin. Itseasiassa jos samanhintainen paketti pitäisi valita, niin eiköhän sitikka tulisi.



    Kaikki eivät siitä mersun merkistä ole valmiita omaisuuksia maksamaan.

      
  • toisille status on lähes tärkein ostokriteeri....



    onko esim skoda suberb 3,6 paras malli kallis 52ke hinnalla??

    varsinkin jos vertaa ns.prenium merkkeihin samoilla varusteilla???

      
  • Superb olisi ehdottomasti meikäläisen valinta, jos sen ulkonäkö miellyttäisi enemmän. Nyt sen mittasuhteet ovat jotenkin oudot.

      
  • Simppa



    Tuon Skodan voiton selitti osittain - siis vain osittain - valtavat tilat. Mutta olihan voiton takana paljon muutakin hyvää.

      
  • mielestäni mondeossa on vielä superbiakin isommat tilat..

    No kysymykseeni alkuperäiseen viestiin: Minkälaiset pisteet superb sai ajettavuudesta, minkälaiset mondeo? ne jäivät hieman epäselviksi..

      
  • control:

    mielestäni mondeossa on vielä superbiakin isommat tilat..
    No kysymykseeni alkuperäiseen viestiin: Minkälaiset pisteet superb sai ajettavuudesta, minkälaiset mondeo? ne jäivät hieman epäselviksi..




    Ajettavuus/Körglädje siis näin:

    -------------Mondeo---Superb--VOLVO

    Total---------87%-------69%----59%

    Alusta--------95--------65-----70

    Ohjaus--------91--------62-----50

    Moottori&Vaih-77--------79-----63





      
  • Pakko liittyä tähän keskusteluun, vaikka yleensä seuraankin sivusta...



    Tässä kun ihmiset hämmästelee, miksi joku on valmis maksamaan tuplahinnan autosta, vaikka puolikkaalla rahalla saisi testivoittajan. Itse ajelen parivuotiaalla E-mursulla, tiedostaen erittäin hyvin, että markkinoilla on halvempia testivoittajia. Sellaisiakin, jotka ovat erittäinkin paljon tunnokkaampia ajettavia, kuten vaikkapa Mondeo ja Passat. Edellinen autoni oli nimittäin tuollainen testivoittaja-Passat, uusinta mallia. Jaksoin sen maitovelliluonnetta tasan kaksi kuukautta. Hyvä oli, mutta ei sytyttänyt millään tasolla. Totaalisen tylsä. Kokeilin myös uutta Mondeota. Loistava ajettava, mutta sytytti vielä vähemmän. Perusongelma: molemmat tuntuivat kompromissituotteilta ja halpamaisilta, vaikkakin niiden laatua lehdissä kehutaan. Houkutteleva hinta pitää sisällään monia sellaisia kompromisseja, joihin esim. E-mersussa tai 500-sarjan BMW:ssä ei ole sorruttu. Nämä asiat alkavat näkyä viimeistään kun autolla on mittarissa 400tkm. Käyttäjälleen tosin paljon nopeammin. Näistä seikoista ei testeissä kerrota. Jostain määrittelemättömästä syystä näihin ns. premium-merkkeihin ei niin vain kyllästy ensimmäisen puolen vuoden aikana. Se mistä nyt puhun, ymmärtää jokainen, joka omistaa tällaisen ns. "ylihintaisen" premiumauton. Hinnalle löytyy nimittäin aina selitys, vaikka sitä ei lehtien vertailussa teille kerrottaisikaan. Uskokaa pois. Asiaa tuntevat automiehet tietävät, että kyse ei kaikilla ole keulatähden ihailusta, vaan intohimosta työnlaatua, viimeistelyä ja fiilistä kohtaan. Siihen intohimoon ei testeillä ole mitään vaikutusta. Sen vuoksi tuollaiset esim. BMW vs. Mondeo -testit on aika syvältä, koska noiden merkkien ostajat ovat pääsääntöisesti aika pitkälti eritavalla autoihin suhtautuvia ihmisiä. Toiset hakee fiilistä ja tunnetta, toiset taas järkiperusteita. Itse olen valmis antamaan anteeksi hieman omituisen E-mersun ohjauksen, mutta halvannäköisen muovin käyttöa sisustassa ei voi katsoa sormien läpi. Eikä kovaa moottoritiemelua. Vaikka halvalla saisi. Siksi maksan.

      
  • Perusautoilija:

    Siihen intohimoon ei testeillä ole mitään vaikutusta. Sen vuoksi tuollaiset esim. BMW vs. Mondeo -testit on aika syvältä, koska noiden merkkien ostajat ovat pääsääntöisesti aika pitkälti eritavalla autoihin suhtautuvia ihmisiä. Toiset hakee fiilistä ja tunnetta, toiset taas järkiperusteita. Itse olen valmis antamaan anteeksi hieman omituisen E-mersun ohjauksen, mutta halvannäköisen muovin käyttöa sisustassa ei voi katsoa sormien läpi. Eikä kovaa moottoritiemelua. Vaikka halvalla saisi. Siksi maksan.




    Ehkä paras kirjoitus näillä palstoilla sitten pitkään aikaan.



    Ero autoissa on loppujen lopuksi tosi ISO. Ja hinnat alkaen malli määrää tason -> mieluummin karvalakki C-Mercedes 36.000 euroa kun tavis kaikilla mahdollisilla himmeleillä samaan hintaan -> hinnat alkaen tavikselle olisi tässä tilanteessa luokkaa 25-30.000 euroa ja laatu sen mukainen (vaikka siis hinta nousisi C-mersun luokkaan).







      
  • Perusautoilija:



    Jos verrataan uutta C5 sitikkaa C-mersuun, uskallan väittää, että sitikan laatuvaikutelma on parempi. Samoin sitikka on paremmin äänieristetty, ja kaasunestejousituksella taatusti mukavampi. Mersu kerää pisteet sitten ajettavuudesta. Uudessa ceessarissa se muovi vasta halpaa onkin. E-mersun laatuvaikultema on kunnossa.



    Eivät asiat ole niin yksioikoisia.



    Jos kestävyystilastoja katsoo, niin eipä mersu tai vaikkapa Volvo siellä ole kovasti loistanut. Sähkövikoja on mersussakin ollut. Viat tosin ovat minulla vain yhdessä autossa olleet varsinaisena riesana, ja se auto oli premium.



    Joku 400tkm kestävyys on minulle täysin yhdentekevää. Ei ole tapana pitää samaa autoa vuosikymmeniä.



    Itse ajan tällä hetkellä kahdella premiumilla. Omistettuja premimerkkejä on Lexusta lukuunottamatta lähes kaikki. (Volvo, BMW, Jaguar, mersu, Alfa Romeo, Audi jne.)

      
  • simppa:

    Perusautoilija:

    ...uskallan väittää, että sitikan laatuvaikutelma on parempe. Samoin sitikka on paremmin äänieristetty, ja kaasunestejousituksella taatusti mukavampi.

    Eivät asiat ole niin yksioikoisia.




    Näinhän se on tainnut olla aina. Muistan hyvin, kun edellinen C5 tuli markkinoille. Hehkutettiin vallakumoukselliseksi, ja kuinka laatutasossa on vihdoin saavutettu jotain suurta. Tänä päivänä jokainen taitaa tietää totuuden sen enempää siitä kertomatta. Ja samoja virsiä on laulettu itseasiassa kaikkien uusien ranskalaisten kohdalla. Nämä veisuut vain aina vaimenee, kun lasissa on 10 vuotta tai satojatuhansia kilometrejä. Sekä omistajilla että autojen myyjillä.



    Pakko on tosin kyseisen merkin omistajana myöntää, että yleisfilis uusimmasta C-mallista on häpeällisen muovinen. Ei allekirjoittaneella herättänyt edes intoa pyytää vehjettä koeajolle. Tämä on suurin syy, jonka vuoksi köröttelen E-mallilla, vaikka C-malli olisi tarpeisiin nähden oikeamman kokoinen. Taitaa tuossa segmentissä uusin A4 tarjota parhaan vastineen rahalle laatuvaikutelman osalta. Sellainen on fiilis.



    Mutta näin yleisellä tasolla uskon, että millään merkillä ei ole nykypäivänä varaa ottaa ylimääräisiä kymmenien tuhansien lisäkatteita pelkän statuksen nimissä. Ei mersulla, bemarilla eikä audilla. Hinnalle löytyy aina selitys, siihen uskon, ja sen olen omasta mielestäni oppinut näkemään. Se ei vain aina näy vielä siinä vaiheessa, kun autokaupan tiloissa käydään koehaistelemassa kuskin penkiltä.

      
  • Toisaalta, mersun kestävyys autona on tullut alaspäin kuin lehmän häntä siihen nähden, mitä se oli kilpailijoihinsa nähden vielä 80-luvulla. On vikoja ja ruostetta, enemmän kuin monissa muissa. Tosin jos mersumiehiltä itseltään kysyy, niin vikoja ei ole....käyvät vaan huollossa vähän useammin. :lol:



    Ja ihan koska tahansa ostaisin mieluummin Mondeon, C5:n tai superbin (kuten itse asiassa otinkin !) kuin surkean c-käppänän, johon ei liikoja tiloja ole siunaantunut.



    Ja kuka ajaa samalla autolla 400 tkm ? Aika harva....



    Eli kyllä se myös aika pitkälti on niin, että se laadun tuntu tulee ehkä siitä, että kun on kallis auto, niin sitä pitää jollain tavalla puolustella. Enkä nyt kauhean sävähdyttäväksi nimittäisi eemeliäkään, koska mikä tahansa auto, johon ihminen pääsee matkustamaan muutamalla eurolla, on vähän vaisu.... :wave:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit