VOLVO S80 JUMBOksi vertailussa, SKODA Superb voittaja.

81 kommenttia
13»
  • Perusautoilija:





    Kukapa ostaa autonsa sillä perusteella minkä auton imago tai luksusbrändi on paras? Tai on kai niitäkin, eniten varmaan Mersu-kuskeissa tai noin voisi kuvitella. Audi ja Volvo on aina pärjänneet hyvin myös TM:n talvitesteissä eli ajettavuus ei perustu vaan mahdollisimman hyviin kuivan kelin ominaisuuksiin. Etuveto tuo vakautta talviajettavuuteen ja suuntavakavuuteen, toki neliveto on paras mutta hinnan puolesta sellaisen ostaminen ei ole useinkaan järkevää. Audit ja Volvot ei myöskään ole ihan niin ylihinnoiteltuja kuin Bemarit ja Mersut. Ja tosiaan niiden imagokin on neutraalimpi kuin enemmän ökyautoksi mielletyillä Mersulla ja Bemarilla, mikä on joillekin pelkästään hyvä asia.



      
  • No justiinsa joo. Ei voi koetaulu enää hirveemmäks muuttua, tuo navikin istuu yhtä hyvin, kun ainut hammas mummon suuhun. Mittareissa on alkeellisesti yritetty kopioida E- mallin mersua, mut ei oo onnettomat edes lämpömittaria siihen saaneet. Lämmityssuulakkeet on samanmalliset ku 60-luvun autoissa, keskikonsoli täynnä pieniä nappuloita, tylsällä valaistuksella.Jamiks ihmeessä tuon oven katajan pitää mennä tuolleen mutkitellen en ymmärrä. Kokonaisuutena yksi automaailman ankeimmista sisustuksista, ei kyllä nappaa yhtään. Pitkä on matka laatuvaikutelmassa Audiin, BMW:hen, Mersuun ja kumppaneihin. Istuimien nahka on Vollessa ulkonäön perusteella nyljetty krokotiilista, voi viatonta eläin parkaa. Ulkonäön möhkälemäisyydestä ei jaksa enää edes puhua.

      
  • Nyt taas lauravee paljasti ettei koskaan ole edes istunut tuossa Volvossa kuskin pukilla. Se lämpömittari juuri siitä, mistä sanoita sen puuttuvan...

      
  • niin kyllähän tuo E-malli on tyylikkyydeltään ylivoimainen. Esim. kuinka hienosti tuo koelaudan jalopuu jatkuu tuohon oveen ja sen muotoillulla on ajateltu kokonaisuutta, kun vertaa tuohon volen muuten vaan mutkittelevaan katajaan. Navi on mersussa paljon hienommin osa kokonaisuutta, eikä mikään jälkiasennetun näköinen mokkula. MB:n lämmityssuulakkeiden muoto on yhtenäinen, eikä jotkut kapeita ja korkeita ja sit keskellä pitkiä ja matalia, niinku vollessa on. Lisäksi tuo Vollen koetaulun yleismuoto on suoraan kopioitu 90-luvun loppupuolen Cadillac STS mallista, ainakin ihan samannäköisiä ne on.

      
  • simppa:

    Nyt taas lauravee paljasti ettei koskaan ole edes istunut tuossa Volvossa kuskin pukilla. Se lämpömittari juuri siitä, mistä sanoita sen puuttuvan...




    No on se kyllä sit tosi selkeä mittaisto, kun en tosiaan ole siitä lämpömittaria löytäny. Molemmista omista autoistani kyseinen mittari löytyy ilman etsimistä. Jos mulle ystävällisesti kerrot et mistä se lämpömittari muka löytyy, niin olisin ikuisesti kiitollinen.

      
  • Saat selvittää itse. Se mittari on suoraan kuljettajan edessä.



    Eli se siitä. Mene oikeasti sinne koeajolle, äläkä jauha sontaa.

      
  • o-rengas:

    Ns. testit eivät mittaa muuta kuin uuden ajoneuvon ominaisuuksia.
    Sitten kun auto on jo muutaman vuoden tai muutaman satosen vanha tulee esiin erot.
    Kestävyys tietysti, ja pysyykö ne ominaisuudet, joita siihen on suunniteltu. Pettääkö äänieristys ajanmyötä, tulee kitinöitä ja nitinöitä, ruostuminen ja muu iän vaikutus mekaanisesti.




    Äärimmäisen hyvä lisä keskusteluun. Ja tuontyyppistä kestävyyttä, yleisen laatuvaikutelman säilymistä, eivät katsastusraportitkaan oikein mittaa. Olisi mielenkiintoista lukea vertailutestejä, joihin otettaisiin samoilla kilometrimäärillä olevia suunnilleen samanikäisiä erimerkkisiä autoja ja vertailtaisiin näitä ominaisuuksia.



    Omien kokemusteni perusteella tein ainakin parista ns. ei-premium (anteeksi kirosana) -mallista sen johtopäätöksen, että 60 000 km ajettu auto on jo huomattavasti alemmalla yleisellä laatutasolla (nitinät, äänieristys yms.) kuin vastaava auto uutena.

      
  • Kun keskustelu muuttuu liian asialliseksi, niin lauravee saapuu aina urhoollisesti paikalle. Kyllä se keskustelun taso siitä sitten palautuu tälle palstalle sopivammaksi.



    S80:ssä on ulkolämpötilan mittari, joka näkyy jo siinä aiemmin laittamassani kuvassa ja tuossa vielä paremmin. Moottorin lämpötilan mittaria ei ole. Se puuttuu monesta muustakin nykyautosta.

    http://www.km77.com/00/volvo/v70/gra/31.asp



      
  • A-utoilija:



    Audit ja Volvot ei myöskään ole ihan niin ylihinnoiteltuja kuin Bemarit ja Mersut.






    tiedä sitten ylihinnasta, kauppa kuitenkin käy kuin häkä, joten eikö se ole merkki siitä että tuote on kalliista hinnasta huolimatta haluttu, ja siitä halutaan maksaa kalliimpi hinta?



    On näillä merkeillä ainakin rahaa syytää moottoriurheiluun, joka kertoo siitä että hyvin pyyhkii.



      
  • Volvon ja bemarin hinnat taitavat olla aika lailla samaa luokkaa verouudistuksen jälkeen. Eemeliäkin myydään alehinnalla.

      
  • BMW:llä ei nyt erityisen hyvin pyyhi, itse asiassa sekin on riippuvainen tukiaisista. Myynit USA:ssa on laskeneet ja sitä rataa. Koko Saksan autoteollisuus on kriisissä, vaikkei siitä hirveästi puhuta.

      
  • andertz:

    BMW:llä ei nyt erityisen hyvin pyyhi, itse asiassa sekin on riippuvainen tukiaisista. Myynit USA:ssa on laskeneet ja sitä rataa. Koko Saksan autoteollisuus on kriisissä, vaikkei siitä hirveästi puhuta.




    BMW:llä menee USassa suhteellisesti hyvin:



    Myynti 1-11/2008 v 2007

    Audi +3,3 %

    BMW -12,3 %

    MB -8,6 %

    SAAB -32,6%

    Volvo -29,7%



    Saksan autoteollisuus näyttää voivan olosuhteisiin nähden hyvin, Audi on jopa kasvatttanut myyntiään! Eo. lukujen perusteella voi sanoa että saksalaiset selviävät paineesta pienemmin kolauksin koska niihin uskotaan.



    Saabin ja Volvon tilanne on erittäin vakava. Myyntimäärät vajoavat kriittisiin lukemiin, usko menee jolloin myynti putoaa edelleen jne.



    Saabin ja Volvon kohdalla varauksellisuus alkaa näkyä, miten käy jälleenmyyntiarvojen, saako varaosia, miten huoltopalvelut? Merkin mahdollinen lakkauttaminen aiheuttaa suuria kysymyksiä. Auton hankinta miettivän kannattaa nyt kyllä tarkkaan harkita minkä merkin valitsee !!

      
  • Andrea



    Vai että hyvin ?



    BMW:n myynti on laskenut 36 prosenttia marraskuussa 2008 ja ainoastaan Mini kaunistelee lukemia.



    http://www.examiner.com/p-269660~BMW_Group_U_S__Division_Reports_November_Sales.html



    Tuskinpa BMW:n omistajaperhe pitkään katselee voittoa tuottamatonta firmaa, koska siihen suuntaanhan homma etenee kun kriisi lyö täysillä päälle ensi vuonna. USA ja Eurooopa kai on Bermarin päämarkkina-alueita. Siellä on jenkeissä kentillä hirmuiset määrät myymättömiä Bemarin autoja.



    Nythän se BMW:n kriisi vasta alkaa, se kai tuli sille vähän jälkijunassa. Marraskuussa 2008 maailmanlaajuinen myynti laski 25 %.



    http://www.theaustralian.news.com.au/business/story/0,28124,24759635-5018017,00.html



    Lisäksi se kai on leasing-arvojen loukussa, mikä vaan pahentaa tilannetta. Tuosta kirjoitti englantilainen Autocar-lehti. Tuolla kait on joku ratkaiseva merkitys asiassa.



      
  • andertz:

    Andrea
    BMW:n myynti on laskenut 36 prosenttia marraskuussa 2008 ja ainoastaan Mini kaunistelee lukemia.




    Vertailun vuoksi Vollen myynti marraskuussa jenkeissä putosi n. 50%. Lähtökohta myös aika eri, BMW valmistaa yli miljoona autoa per vuosi, Vollen lukemat ovat 300.000 pintaan. Valitettavasti pienillä valmistusmäärillä ei ole tulevaisuutta ja pudotusta tuohonkin määrään tulee vielä rajusti.



    BMW on takonut vuosia hyvää tulosta ja imago on kunnossa, sen perusteella uskaltaa väittää, että BMW selviää pienemmin kolhuin tulevista vuosista kuin muut. Ympäristöystävällisyys on myös BMW:hen sisäänrakennettuna toisin kuin esim. polttoainesyöpöissä Volvoissa.







      
  • Harmillisen huonoon tilanteeseen päässyt tuo volvo amerikkalaisten johtamana.



    No, toivottavasti ostaja, joka haluaa panostaa merkkiin, löytyisi jostain. Tata ainakin näyttää panostavan Land Roveriin ja Jaguaariin....

      
  • Matti-:

    Harmillisen huonoon tilanteeseen päässyt tuo volvo amerikkalaisten johtamana.

    No, toivottavasti ostaja, joka haluaa panostaa merkkiin, löytyisi jostain. Tata ainakin näyttää panostavan Land Roveriin ja Jaguaariin....




    Ihmetyttää kyllä sama asia. Ei johtamisesta voida edes puhua. Herätys nykyaikaan olisi jenkeillä pitänyt tapahtua jo kauan sitten. Päästövaatimuksien merkitys on tiedetty ja seuraukset tiedostettu jo monta vuotta, silti kaiken aailman hummereita ym. avalavoja valmistetaan edelleen. Painopiste Fordin (& GM:n)johdolla on ollut jenkeissä, Volvo on jätetty oman onnensa nojaan ilman tarvittavia kehitysrahoja. Ja onnistuihan GM:kin lähes tuhoamaan Opelin, mutta luultavasti se selviää, varsinkin kun Insignia tulee varmasti myymään hyvin.

      
  • Matti-:

    Harmillisen huonoon tilanteeseen päässyt tuo volvo amerikkalaisten johtamana.

    No, toivottavasti ostaja, joka haluaa panostaa merkkiin, löytyisi jostain. Tata ainakin näyttää panostavan Land Roveriin ja Jaguaariin....




    Itse näen, ettei sillä ostajan kansallisuudella ole mitään väliä. Jaguarinkin tuotekehitys pyörii Tatan alla täyttä vauhtia:



    http://www.autoexpress.co.uk/news/autoexpressnews/232203/cats_new_xfr_bares_its_claws.html



    http://www.autoexpress.co.uk/news/autoexpressnews/231303/jaguars_green_light_for_xf_roadster.html



    Lisäksi uusi XJ on bongattu useamman kerran "maskeerattuna".

      
  • simppa:

    Matti-:
    Harmillisen huonoon tilanteeseen päässyt tuo volvo amerikkalaisten johtamana.

    No, toivottavasti ostaja, joka haluaa panostaa merkkiin, löytyisi jostain. Tata ainakin näyttää panostavan Land Roveriin ja Jaguaariin....


    Itse näen, ettei sillä ostajan kansallisuudella ole mitään väliä. Jaguarinkin tuotekehitys pyörii Tatan alla täyttä vauhtia:

    http://www.autoexpress.co.uk/news/autoexpressnews/232203/cats_new_xfr_bares_its_claws.html

    http://www.autoexpress.co.uk/news/autoexpressnews/231303/jaguars_green_light_for_xf_roadster.html

    Lisäksi uusi XJ on bongattu useamman kerran "maskeerattuna".




    Mitä muuta uskoisit englantilaisen lehden asiasta kirjoittavan?

      
  • Odotellaan nyt rauhassa intialaisen tuotekehityksen hedelmiä. Itse en odota liikaa uusilta, Fordin omistuksen jälkeisiltä, malleilta. Tuo on kuitenkin miltei täysin Fordin omistuksessa kehitetty.

      
  • Andrea:



    Mitä muuta uskoisit englantilaisen lehden asiasta kirjoittavan?




    No jos sulla, XWD, on jotain toisenlaista tietoa, niin anna tulla vaan. Se on kuitenkin fakta, että Tata on vahvistanut XF-coupen tulon ja XFR:iä on bongattu harva se päivä teipattuna. Se on ihan selvä juttu, että tuo kuvan auto on XF-R. Tata on myöskin XJ:n kehityksen sanonut olevan yksi Jaguarin haasteista. XJ tulee uuden Range Roverin kanssa samalle perusrakenteelle.



    Lantikalla tulee Start Stop systeemi ainakin Freelanderiin. Tuota järjestelmää on lehdistökin päässyt jo testaamaan.



    Ihan samat tiedot olisit saanut lukemalla vaikkapa saksalaislehtiä.





      
  • Hienoa jos se tarkoittaa sitä että Jaggeihin saadaan kunnolla panostusta kerrankin. Toinen asia on se jos panostavat entiseen malliin vain siihen että saavat kauppoihin jotain aika peruskamaa ja nimenomaan SE on se haaste ja heille erityisiä ponnisteluja vaativa asia. Asia on suhteellsta.



    No, Volvon ja Saabin 'tuotekehitykseen' tottuneelle Jaggen nykyinen meininkikin voi olla jotain aika ihmeellistä...



    Ei auton valimistus ole helppoa touhua nykyään, monelle valmistajalle kuten Jaggelle on kovan työn alla saada mallista edes kaksi eri korimallia kauppoihin ja se että yksikin automalli uudistuu miesmuistiin on iso uutinen.



    Se on hyvä että nämä eräät 'hienot' merkit saavat eräät toiset merkit näyttämään entistäkin paremmilta YHTIÖILTÄ (en puhu muusta kuin yhtiön tasosta tässä yhteydess&#228:wink:.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit