Audi A4 vs uusi Accord vs Mondeo

189 kommenttia
12346
  • Herbert:

    Ammattilainen:
    juster:

    Suomi on 1.1.2002 siirtynyt yhteisvaluutta euroon, eli siirtymästä on jo kulunut 6 ½ vuotta. Mutta jos vielä haluaa hintoja miettiä markkoina, olisi ehkä hyvä osata jonkin verran kertolaskua ja ymmärtää myös inflaation vaikutus.

    70 000 euroa ei ole liki puoli miljoonaa, vaan n. 416 200 markkaa eli lähempänä 400 000:tta. Ja kun huomioimme Elinkustannusindeksin muutoksen eli inflaation vaikutuksen yli kuuden vuoden aikana, niin 70 000 euroa ei vastaa lähellekään sen aikaista puolta miljoonaa markkaa.


    Ketä kiinnostaa joku helvetin elinkustannusindeksi ?

    Ja 416 000 mummoa on kuitenkin tarpeeksi lähellä puolta miljoonaa, jotta oikea suuruusluokka hahmottuu.

    Varsinkin kun ottaa huomioon, että euroon siirtymisen jälkeen aika monelta on kadonnut tyystin kyky hahmottaa hintaeroja verrattuna markka-aikaan. Bensakin saattaa olla 10 senttiä litralta kalliimpaa toisella puolella katua, ja joku ääliö vielä sieltäkin menee tankkaamaan.... :lol:


    Ammattilainen tajusi pointin. Olisinhan voinut sanoa, että 70000 euroa on 391300 markkaa. Voi se olla myös 416200 mk, riippuu mistä lähteestä kertoimen ottaa. Onko se sitten vähäinen summa? Minusta keskimääräisenä velkasummana se ei ole. Keskimääräisellä kansalaisella kestää kuitenkin noin 30 kk tienata bruttona tuo summa. Siis bruttona. Ja nimenomaan markoiksi kannattaa muuttaa summia, koska eurot todellakin tuntuu hämäävän porukkaa ja ihan selvästi sillä myös hämätään porukkaa. Tuntuu olevan ihan sama, maksaako auto 28 vai 33 ke. Markka-aikaan tällainen hintaero siirsi autot ihan eri luokkiin, niiden vertaileminen ei ollut tarkoituksenmukaista. Markka-aikaan bensan hinnassa todellakin muutamien pennien hintaero ratkaisi tankkauspaikan, nyt muutamien senttien ero ei meinaa mitään. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että kadun toisella puolella olisi bensa ollut edes 30 p kalliimpaa kuin toisella puolella. Nyt tuo on arkipäivää. Kahvikuppikin maksaaa monissa kahviloissa 11,18 mk. Ennen markan, kaksi, tai korkeintaan kolme. Melkoinen muutos kun huomioi rahan arvon muutoksen tarkasteluvälistä riippuen 6-10%. Ihan sama ilmiö, kun ennen suomalaisturisti lähti Englantiin. Kun punnan kerroin oli luokkaa 8, tuntui kaikki halvalta ja rahaa paloi.




    Yleensä eurot markaksi muuttavat ihmiset liioittelevat muuntokertoimia saadakseen luvut näyttämään itseisarvoltaan suuremmalta. Samoin ”unohdetaan” tai ei ymmärretä rahanarvon muutosta. Samanlainen ilmiö oli Suomessa pitkälle 70-luvulle, kun oli ihmisiä jotka puhuivat vielä vanhasta markasta.



    Tuntuu olevan monelle muullekin kuin Ammattilaiselle ymmärtää 6 ½ aikana tapahtunut elinkustannusindeksin nousu esim. tänään voimaan astunut taksimaksujen 7 % korotus. Toinen hankala asia ymmärtää on ostovoiman kasvu. Ihmisillä on selvästi enemmän (n. 20 %) ostovoimaa kuin mitä oli vielä markka aikaan



    Inflaatio ja ostovoinan kasvun yhteisvaikutus tarkoittaa sitä että oikea kerroin nyky euron muuttamiseksi vanhaksi markaksi olisi n. 4,5.

      
  • Herbert:

    Kahvikuppikin maksaaa monissa kahviloissa 11,18 mk. Ennen markan, kaksi, tai korkeintaan kolme. Melkoinen muutos kun huomioi rahan arvon muutoksen tarkasteluvälistä riippuen 6-10%.




    Kahvikupillinen muuten maksoi jo 90-luvun alkupuolella tavallisessa keskikokoisen suomalaiskaupungin kauppakeskuksen kahvilassa viisi markkaa. Mainitsemasi ennen on siis melkoisen kaukana historiassa.

      
  • nimim Erkki:

    Premiumin syvimmästä olemuksesta vääntäminen on ehtymätön keskustelunaihe, vaikka oikeasti kaikki meistä tietävät mitkä ovat premiumautoja ja mitkä eivät. Jostain kumman syystä kaikki eivät vain voi myöntää tietämäänsä. Outoa.

    Tuodakseni jotain uutta keskusteluun, esitän oman premium-määritelmäni: premium-auton uusia tai korkeintaan muutaman vuoden ikäisiä yksilöitä ei näe liikenteessä juveniilein ei-alkuperäislisukkeiden koristeltuina.




    Lisäyksiä nimim Erkin premium-määritelmään:



    1) Massat hankkivat vaurastuessaan edullisemman pään premium-autoja, joten premium-autolle on eduksi, jos se ei kuulu massojen haluamiin merkkeihin (tämä pätee toki myös ei-premium -merkkeihin).



    2) Premium-autolle on eduksi, jos merkin valikoimiin ei kuulu ns. kaupunkimaasturia.



    Mitä muuta jää järjellisissä hintapuitteissa näiden kriteerien jälkeen jäljelle kuin Jaguar XF? Sellaisen minä haluaisin, mutta yksityistalouteni rajoitteet eivät toistaiseksi salli hankintaa. Valitettavasti.



    Järjettömissä hintapuitteissa kriteerini täyttäisi mainiosti esim. Quattroporte.

      
  • juster:

    Inflaatio ja ostovoinan kasvun yhteisvaikutus tarkoittaa sitä että oikea kerroin nyky euron muuttamiseksi vanhaksi markaksi olisi n. 4,5.




    No onko vuoden 2001 mittakaavassa 315000 e keskimääräisenä velkasummana paljon vai vähän?



    Minusta sekin on paljon. Aivan kuten myös 70000 e nykyrahassa on paljon keskimääräisenä velkasummana.

      
  • MatLog:

    Jos premiumin saa samalla hinnalla kuin vastaavankokoisen "tavallisen" auton, voi premiumkin olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Ainakin harkinnan arvoinen.




    Muuttuuko autonostajan tarpeet, jos tuontipremiumin saa samaan hintaan kuin suomitaviksen? Vai kannattaisiko silti laskea, paljonko tuontitavisauto maksaa? Vai taasko auton hankintaan budjetoidaan summa x e, joka sitten pitää viimeistä senttiä myöten käyttää?

      
  • nimim Erkki:


    Kahvikupillinen muuten maksoi jo 90-luvun alkupuolella tavallisessa keskikokoisen suomalaiskaupungin kauppakeskuksen kahvilassa viisi markkaa. Mainitsemasi ennen on siis melkoisen kaukana historiassa.




    Saa nähdä, alkaako nyt kova vääntö aiheesta kahvikupin hinta vuonna 2001..? Silti mielestäni huoltoasemilla sai tuolloin vitosella kahvin ja munkin. Voihan olla, että muistan väärin, tai sitten en. Ja voihan olla, että euron tuloon varauduttiin nostamalla hintoja loppuvuodesta 2001, jotta ei sitten euron myötä enää tarvitsisi niin tehdä. Eräänkin tanssiravintolan pääsymaksu oli 50 mk, kunnes loppuvuodesta se nousi kympillä. Euroaikaan siirryttäessä hinta oli tyylikkäästi 10 e. Tästä hinnoittelusta olen aktiivisena ko. ravitsemusliikkeen palveluja käyttävänä varma. Kahvikupin hinnasta voin antaa periksi.

      
  • Kummasti ihmetyttää logiikka jossa epäkäytännöllisiä ja kalliita premiumautoja parjataan ostettuna täältä suomesta...ja sitten niitä haetaan jostain kumman syystä saksasat asti. Joku näköjään siinä premiumissa kuitenkin viehättää. Mikähän ? Järkevämpäähän olisi hakea se ei-premium auto saksasta...siinä sasi rahoillene vastinetta.

      
  • alfred100:

    Kummasti ihmetyttää logiikka jossa epäkäytännöllisiä ja kalliita premiumautoja parjataan ostettuna täältä suomesta...ja sitten niitä haetaan jostain kumman syystä saksasat asti. Joku näköjään siinä premiumissa kuitenkin viehättää. Mikähän ? Järkevämpäähän olisi hakea se ei-premium auto saksasta...siinä sasi rahoillene vastinetta.


    Ei taida taas se pihvi oikein hahmottua ??

    70-luvulla Rolexin kauppa kävi huonosti. Tehtaan johto kutsuttiin hätäpalaveriin. Palaverissa päätettiin NOSTAA Rolexin hintoja. Ja katso: kauppa alkoi käydä.



    Toinen esimerkki: jos vaikkapa hienon, esim. 300 eur/10 ml maksavan hajuveden hintaa laskettaisiin niin, että sitä saisi marketeista vaikkapa 1 euron litrahintaan, kasvaisiko kysyntä??



    Premium-imageen siis kuuluu kallis hinta, ilman kallista hintaa tuote ei ole premiumia. Premium-autotkin voidaan ja täytyy hinnoitella "tavallisiin" verrattuna huomattavan kalliiksi. Jos niitä ulkomailta saakin samalla hinnalla kuin "tavallisia" kotimaasta, saa ostaja selvästi etua ensin hankintahinnassa ja myöhemmin, jos saa sen myytyä "kotimaan premium"-hintaan.

    Aika moni yksityistuoja vaihtaakin autoa vaikkapa vuoden välein, myyden edellisen Suomessa ja hakien uuden Saksasta.

    Näin pystyy pitämään autoa pienin kustannuksin, ja sehän on talousajatteluna ihan järkevää.



    "Tavallisen" käytetyn auton tuonti ulkomailta ei ole niin kannattavaa, koska hintaerot kotimaan ja ulkomaiden hintojen välillä ovat pienemmät.

      
  • Aika moni yksityistuoja vaihtaakin autoa vaikkapa vuoden välein, myyden edellisen Suomessa ja hakien uuden Saksasta.


    VEIKKAAN että harvassa tuon tyyppiset yrittäjät ovat.....



      
  • Herbert:

    juster:
    Inflaatio ja ostovoinan kasvun yhteisvaikutus tarkoittaa sitä että oikea kerroin nyky euron muuttamiseksi vanhaksi markaksi olisi n. 4,5.


    No onko vuoden 2001 mittakaavassa 315000 e keskimääräisenä velkasummana paljon vai vähän?

    Minusta sekin on paljon. Aivan kuten myös 70000 e nykyrahassa on paljon keskimääräisenä velkasummana.




    Vuonna 2001 315 000 euroa olisi ollut paljon velkaa, jos jostain lainaa euroina ylipäätänsä olisi saanut.



    Sinänsä kysymykseen onko 315 000 jotain yksikköä paljon tai vähän, niin verrattuna lukuun 500 000 on ensin mainittu yksikkö huomattavasti pienempi.

      
  • Premiumit haetaan Saksasta koska:



    1. Nuo automerkit säilyttää hyvin arvonsa.



    2. Niistä saa omansa takaisin myytäessä.



    3. Niillä voi todellakin ajaa 1- 2 vuotta ilman auton pääomamenoja, koska niistä kohdan 2. mukaan saa aina vähintään omat kokonaishankintamenot takaisin.



    4. Suosittelen autonhakua Saksasta em. syistä.



    5. Esimerkiksi nimimerkki Aeronautin kannattaa todellakin hakea se BMW X3 Saksasta. Ja muidenkin. Itsekin meinaan niin tehdä.



    Tätä kautta saadaan aikaan arvonalennusta Suomen käytettyjen hintatasoon.



    Ja antaa noiden "välirahaviljojen" vaan kitistä autoen arvonlaskusta, se on heidän ongelmansa.

      
  • Tätä kautta saadaan aikaan arvonalennusta Suomen käytettyjen hintatasoon.



    ...joka sitten kuitenkaan ei koskisi Saksasta tuotuja samalla?? Silloinhan kohta 2. ei pätisi?

      
  • Kumppani



    Niin siis kyllä kai tuontiautojenkin arvo laskee, mutta yleensä ne jotka tuontiautoilee, kehuu sillä ettei ole ollut pääomakuluja.



    Itse ostin halvan tuontiauton vuonna 2004, hinta 3.000 e ja veror muistaakseni noin 2.400 euroa.



    Ajelin sillä 70.000 km, ja annoin vaihdossa pikkasen parempaan autoon.



    Tuon tuontiauton hyvityshinta oli 7.100 e.



    Väliraha taisi olla viitisen tonnia.



    Toki vaihtoautoja yliarvostetaan, mutta voi kai sanoa että tuosta autosta sai omansa takaisin, kun vertaa hyvityshintaa ja hankintamenoja.



    Toki nykyään voi olla hieman eri tilanne.

      
  • Kuitenkin valitetaan että käytettynä tuodusta peritään liikaa veroa? :xmas:

      
  • Kovin on erilaisia autoja keskenään verrata. Mondeo on iso auto verrattuna A4. A4 on ns. premium laatuinen auto. Se ei tarkota, että se olisi erityisesti kestävämpi enemmänkin että materiaalit yms on valittu laatutietoisemmalle. Lisäksi väittäisin, että pitkässä juoksussa A4 huolto ja ylläpitokulut ovat törkeen kalliita.



    Hyviä autoja kuitenkin, en kuitenkaan vertaisi autoja keskenään, koska on tehty kovin erilaiselle käyttäjäkunnalle ja eri tarpeisiin. Ehdotaisin, että ostajan pitäisi katsoa peiliin ja miettiä omia tarpeitansa. Sieltä voi saada helposti vastauksen, kumpi olisi parempi ostos.

      
  • "Hyviä autoja kuitenkin, en kuitenkaan vertaisi autoja keskenään, koska on tehty kovin erilaiselle käyttäjäkunnalle ja eri tarpeisiin.



    Nyt en oikein ymmärrä, Audi itse myy A4:sta perheautona ja tiloja on kasvatettu kokoajan eli ostajakuntana on nimenomaan perheet eli auto perheiden tarpeisiin. Koko Audin myynnistä A4 vastaa 40 %:a eli se on juurikin se massamalli keskiluokkaiselle perheelle, aivan samoin kun Mondeo on Fordin perheauto, tosin pirun iso sellainen.

      
  • Hyviä autoja kuitenkin, en kuitenkaan vertaisi autoja keskenään, koska on tehty kovin erilaiselle käyttäjäkunnalle ja eri tarpeisiin.

    en mikäkään ymmärrä miksi vertailua ei voisi tehdä osaksi samantyppinen kohderyhmä näillä on. Eikös se oli hienoa että pikkuauto pärjää vertailussa isolle autolle !

      
  • Warcraft:

    "Hyviä autoja kuitenkin, en kuitenkaan vertaisi autoja keskenään, koska on tehty kovin erilaiselle käyttäjäkunnalle ja eri tarpeisiin.

    Nyt en oikein ymmärrä, Audi itse myy A4:sta perheautona ja tiloja on kasvatettu kokoajan eli ostajakuntana on nimenomaan perheet eli auto perheiden tarpeisiin. Koko Audin myynnistä A4 vastaa 40 %:a eli se on juurikin se massamalli keskiluokkaiselle perheelle, aivan samoin kun Mondeo on Fordin perheauto, tosin pirun iso sellainen.




    Oheisessa ruotsalaislehden pitkäaikaistestissä on Audi A4:stä löydetty ehkä lyhyitä testejä paremmin "ominaisuuksia":

    http://www.vibilagare.se/zino.aspx?articleID=12443



    Lehden tämänkertainen "testitalli" näkyy, kun klikkaa otsikkoa "Sol, vind och vackra vägar".

      
  • Moottoria kehutaan, sekä ajo-ominaisuuksia yleensä. Ja lisäksi ulkonäköä.



    Soveltuvuutta matka-ajoon epäillään.



    Ei siis sovellu pitkän matkan ajoon istuimien takia ?



    Ahdas ? No tuo ehkä pitää paikkansa.



    Kova meteli sorateillä ? Meluisin viidestä testiajoneuvosta ?



    Tuo oli siis yhteenveto testistä, mutta ehkä suomalaiseen tyyliin hieman puutepainotteinen. Hieman ehkä kriittisempi kuin Tekniikan Maailma.



      
  • andertz:

    Moottoria kehutaan, sekä ajo-ominaisuuksia yleensä. Ja lisäksi ulkonäköä.

    Soveltuvuutta matka-ajoon epäillään.

    Ei siis sovellu pitkän matkan ajoon istuimien takia ?

    Ahdas ? No tuo ehkä pitää paikkansa.

    Kova meteli sorateillä ? Meluisin viidestä testiajoneuvosta ?

    Tuo oli siis yhteenveto testistä, mutta ehkä suomalaiseen tyyliin hieman puutepainotteinen. Hieman ehkä kriittisempi kuin Tekniikan Maailma.




    Melutasosta: "På vägar med grov asfalt" ei tarkoita soratietä, vaan karkeapintaista kestopäällystettä. Näitähän teitä Suomessakin riittää.



    Vi Bilägare-lehden testitallissa on siis viisi autoa: Audi A4,Ford Mondeo,Peugeot 308, Subaru Impreza ja Volvo V70.

    "Loma-autona" lehti arvostaa eniten V70:aa ja Mondeota,

    A4 tulee neljänneksi ennen Imprezaa. Kaikista malleista löytyy oma arvostelunsa.





      
  • kaivoin tämän keskustelun naftaliinistä....

    Autokin on vaihtunut tässä sitten viime kirjoittelun....A4 edelleen, mutta tiukemmalla 2.0TFSI koneella (211hv/350Nm). Moottoria en voi muuta kuin ylistää, se on vaan kerta kaikkian loistava ominaisuuksiltaan. Maantiellä se on myös hyvin taloudellinen, kaupungissa bensankulutus on sitten aikamoista. Moottorille ei taida olla mitään vestinetta muilla merkeillä tarjota ?



    Sille en myöskään ennään mitään voi, että kun A4:sen jälkeen kun istuu johonkin muuthun autoon esim VW passat, mondeo, subaru, niin ohjaamot näytää näissä ankeilta ja laadukkuus niistä puuttuu. olen vahvasti sitä mieltä että A4 edustaa kokoluokkansa ehdotona huippua, mitä tulee ohjaamon materiaaleihin ja designiin.



    Jutuistani voi päätellä että täällä istuu hyvin tyytyväinen audikuski, joka on oikeasti tyytyväinen autoonsa. Enkä peittele sitä mitenkään.



    Mutta jos keskustelun otsikkoa vielä hieman avaa, niin noista kolmesta A4 on ehdoton valintani. Hinta on hieman korkea, mutta pelkästään tuo moottori on sen väärtti. Ei foordilta ja hondalta ole vastinetta tuolle moottorille.



    On tässä audissa heikkouksiakin, mutta pidän ne toistaikseksi omana tietonani.

      
  • alfred100:

    kaivoin tämän keskustelun naftaliinistä....
    Autokin on vaihtunut tässä sitten viime kirjoittelun....A4 edelleen, mutta tiukemmalla 2.0TFSI koneella (211hv/350Nm). Moottoria en voi muuta kuin ylistää, se on vaan kerta kaikkian loistava ominaisuuksiltaan. Maantiellä se on myös hyvin taloudellinen, kaupungissa bensankulutus on sitten aikamoista. Moottorille ei taida olla mitään vestinetta muilla merkeillä tarjota ?

    Sille en myöskään ennään mitään voi, että kun A4:sen jälkeen kun istuu johonkin muuthun autoon esim VW passat, mondeo, subaru, niin ohjaamot näytää näissä ankeilta ja laadukkuus niistä puuttuu. olen vahvasti sitä mieltä että A4 edustaa kokoluokkansa ehdotona huippua, mitä tulee ohjaamon materiaaleihin ja designiin.

    Jutuistani voi päätellä että täällä istuu hyvin tyytyväinen audikuski, joka on oikeasti tyytyväinen autoonsa. Enkä peittele sitä mitenkään.

    Mutta jos keskustelun otsikkoa vielä hieman avaa, niin noista kolmesta A4 on ehdoton valintani. Hinta on hieman korkea, mutta pelkästään tuo moottori on sen väärtti. Ei foordilta ja hondalta ole vastinetta tuolle moottorille.

    On tässä audissa heikkouksiakin, mutta pidän ne toistaikseksi omana tietonani.




    Tästähän saisi jo palstalle sitä kaivattua omien käyttökokemusten kertomista, kun kertoisit lisää kokemuksistasi uudesta A4:stä. Moottorin loistavat ominaisuudet ymmärrän, koska omakin Volvon 2,5T on loistava moottori käyttöominaisuuksiltaan, vaikka se tosin kuluttaa miinuspuolella liikaa bensaa. Miten on esim. autolehtien heikoksi kommentoiman suuntavakavuuden laita tai mitä mieltä olet ajettavuudesta yleensä, entä auton äänieristyksestä, penkeistä jne. Onko sinulla vakiostereot vai jokin lisävarusteinen audiojärjestelmä?



    Minustakin Audi A4 on tuon kokoluokan valtias tällä hetkellä, kun ajatellaan sen tarjoamaa kokonaispakettia. Ulkonäössä kaipaisin hieman lisää särmää, mutta muuten pidän tuosta uudesta A4:stä, vaikka en sitä olekaan viitsinyt koeajaa. Edellisen mallin olen kylläkin koejanut. A5 on ulkonäön suhteen tyylikkäin Audi, A6 sitten ja tosiaan itsehän tein jo kauppaa A6:sta, kunnes myyntihaluton Audimyyjä sai koeajamaan Volvo S80:n ja lopun olenkin jo kertonut miten siinä sitten kävi. :smile:

      
  • Tässä omakohtaisia kokemuksia A4:sta vähän lisää.



    Autolehdissä mainittua suuntavakavuuden puutetta en allekirjoita. Mielestäni auto menee suoraan eikä tuulikaan pahemmin heilauta autoa.Korjausliikkeitä ei tarvitse tehdä,eikä uraherkkyydestä ole mielestäni tietoakaan. Leveät renkaat tietysti aiheuttavat jonkin verran uraherkkyyttä. Rajuissa kiihdytyksissä auton vetelyä on havaittavissa, mutta pistän tämän puhtaasti etuvedon ja tehokkaan moottorin "viaksi".

    Quotro varmaan korjais tätä puutetta.



    Rengasäänet karkeilla tienpinnoilla tulevat esille selvästi. Äännet eivät kuitenkaan mielstäni voimistu ajonopeuden kasvaessa, oli nopeus sitten 80 tai 140 km/h. Auto kokonasuudessaan varsin hiljaainen, mutta hiljaisemoiakin on tässä kokoluokassa on. Mutta hiljaisemmasta päästä tämä kuitenkin on.



    Autossa on vakio äänentoistolaiteet eli audi concert. Ääni radiota kuunnellessa on selvästi heikompi kuin cd:ta tai mp3:sia kuunnellessa. ääni ei nyt mitään hifi luokkaa ole, mutta sanoisin että keskivertoaautoa parempi perusradio. SD muistikortti liitäntä on mainio lisä soittimeen.



    Kulutus maantiellä on mielestäni erinomainen, verrattuna siihen että käytössä on 211 hv ja 350Nm vääntö. Talvirajoituksilla eli 80 km /h mennään kevyesti alle 6 litran ja moottoritielläkin 100km/h menneään karvan päälle 6 litraa/100km. Kaupungissa valmistajn ilmoittama lukema on puppua, kulutus on 10-11 litraa.



    Tilat verrattuna edelliseen A4:seen ovat suuremmat. Edesssö ja takana mahtuu aikuiset istumaan varsin tilavasti. Takaapenkin keskipaikka on kuitenkin kulkemisen kannalta hankala.



    Autossa istutaan alhaaalla, siis todella alhaalla (sport alusta). Selkävaivaisille ja muuten vaan kankeille ei se sovi.



      
  • alfred100:

    Tässä omakohtaisia kokemuksia A4:sta vähän lisää.




    Kiva kuulla edes joskus tälläkin palstalla auton omistajan näkemyksiä. Jostain syystä niitä ei täällä haluta kertoa ja yleensäkin harvat edes kertoo minkä auton omistavat.



    Audin kaikkien mallien, ehkä A8 lukuunottamatta pienoinen miinus on tuo rengasmelu. Aiemman A4 ongelma oli myöskin bensaturbojen ärsyttävän karkea ääni kiihdytyksissä ja saman totesin myöskin A6 2,0 turbon koeajolla, tosin ei se sentään enää korviin ottanut. Ilmeisesti tuossakin asiassa on nyt noiden uusien moottoreiden myötä tapahtunut parannusta. Kaipa tuollakin asialla on tavoiteltu sitä urheilullisuutta eli moottorien pitää kuulua urheilulliseksi mielletyssä autossa.



    Minusta A4 ja sen kokoluokan useimpien kilpailijoiden huono puoli on myöskin tuo niiden penkin mataluus. Accord on myöskin malliesimerkki lattialla istumisesta. Tuo on yksi syy miksi tykkään enemmän pykälää isommista autoista, kun niissä ei tarvi istua ihan lattian rajassa.



    Muutenhan tuon kokoluokan autot riittäisivät omaankin tarpeeseeni, mutta ne ei oikein vielä tarjoa kaipaamaani hiljaisuutta ja riittävän korkeaa istuma-asentoa ja minusta urheilullisuutta korostetaan tarpeettomastikin tuon luokan kulkineissa mukavuuden vastavuoroisesti kärsiessä. A4:n kylläkin ottaisin mieluiten tuosta kokoluokasta.



    Niinhän se on, että todella laadukasta äänentoistoa haluava ei noista valmiista tehdasasenteisista paketeistakaan löydä tarpeeksi hyvää äänentoistoa. Surkea se on äänentoisto vakiona myöskin S80:ssä, Premium Sound Dynaudio tarjoaa ihan hyvää ääntä, mutta kunnon bassot siitäkin puuttuu ja itse olen asennuttanut tuohon Dynaudion järjestelmään kunnollisen subbarin tavaratilaan ja vasta nyt kuuluu niinkuin pitäisi, mutta 3000 € tuosta ilosta on pitänyt maksaa yhteensä. Audillahan on Bang & Olufsen Sound System 1650 € ja se testattiin AutoSound -lehdessä ja todettiin myöskin kaipaavan lisäbassoa, mutta muutoin se todettiin hyväksi.

      
  • A-utoilija:



    Kiva kuulla edes joskus tälläkin palstalla auton omistajan näkemyksiä. Jostain syystä niitä ei täällä haluta kertoa ja yleensäkin harvat edes kertoo minkä auton omistavat.


    -olen täysin samaa mieltä. Kiva lukea tämmöisiä asiallisia käyttö/ajo kokemuksia, kuten nyt tämä alfredin.

    Kaikki eivät tosiaan niitä jostain syystä postaa tänne, joten ehkä täytyy vain sellaisen suoraan kysyä, kuka haluaa niitä kuulla.

      
  • kirjoittelempa hieman lisää käytännön kokemuksia A4:sta:



    Hallintalaiteiden ergonomia audissa on hyvin harkittua. Jokainen nappulan sijaini ja toiminta on pääasiassa hyvin tarkkaan harkittu.

    Poikkeukisakin on, penkinlämmittimien säätö on tehty hieman hankalaksi, Käyttöön on vähän väkisten lisätty MMI näytön(audin nimitys kojelaudan keskellä olevalle näytölle

    Multi media interface). Penkinlämmittimien toiminta olisi helpompaa perinteisen tapaan. Nyt nappulaa painaessa MMI näyttöön ilmestyy penkin kuva ja sen lämpötilasäädin, joka täyttyy

    asettaa haluamalleen tasolle.Poiskytkeminen on vastaava rupeama. Turhan hankalaa....



    Tuohon MMI näyttöön on keksitty vaikka minkälaista toimintoa.

    Kaikki ilmastoinnin säädöt tapahtuvat tietysti tuon kautta. Lisäksi auton perinteinen öljytikku on moottorin puolelta kadonnut. Öljymäärä

    tarkastetaan näytön kautta,näytölle ilmestyy graafinen öljytikku josta öljyn määrä ilmenee. Enään ei tarvitse könytä konepellin alle tarkistushommiin.

    Näytöltä säädetään lisäksi mm.

    - coming home /leaving home valojen viiveet

    - päivä ja ajovalojen automaattinen kytkentä ulkovalaistuksen mukaan (kuinka pimeätä ulkona on ennekuin ajovalot syttyy)

    - öljynvaihtoväli / huoltoväli

    - sähköisten ikkunoiden toimintalogiikka

    - ovien lukituslogiikka

    - penkinlämmittimien säätö

    - ajotietokonene halinta 2 kpl

    - ylinopeuden varoitus

    - ajovalokuvion säätö (jos menee vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ajelemaan)

    - radion säädöt, mm radiotext. näyttää joiltakin kanavilta radiossa parhaillaan soitettavien kappaleiden nimet





    Äännetoistosta voi mainita vielä sen, että jokaiselle äänilähteelle asetetaan oma äänenvoimakkuustaso, radio, CD, SD kortti.

    Lisäksi jokaiselle äänilähteelle on omat äänensäädöt ( basso, keski, diskantti) sekä automaattisesti ajonopeuden mukaan säätyvä äänentaso.

    MP3:sia soittaessa toimii myös tietokoneela tehdyt soittolistat.



    Mittariston keskellä olevaan näyttöön, FIs, saa myös määriteltyä mitä siinä näkyy. Joko radion kanavat tai kahden erillisen ajotietokoneen lukemia.

    Autossa on siis kaksi "ajotietokoneetta". Toinen ajotietokone mittaa automaatisesti arvoja pitkltä matkalta (kunnes se resetoidaan) ja toinen lyhyeltä matkalta, siis

    ajokerta kohtaisesti. Itse olen asettanut tässä mittariston näytössä näkymään ajokertakohtaisen keskikulutuksen sekä ajonopeuden isoilla numeroilla. Jotenkin perinteisen viisarimittarin

    lisäksi, tuo numeroila esitettu ajonopeus on selkeämpi ja ajonopeus pysyy helpommin kontrollissa. Olen myös asettanut nopeushälyytyksen siten, että moottoritiellä se alkaa piippaamaan

    ennnen päiväsakkorajaa.



    Vakionopeudensäädin A4:ssa on toteutettu erillisellä viiksellä. yhdestä nappulasta asetetaan nopeus ( valittu nopeus näkyy myös mitariston keskellä olevalla näytöll&#228:wink:

    nopeutta lisätään perinteisesti ylös/alaspäin viikseä siirtämällä. kertapainallukset lisäävät nopeutta 1 km/h mutta pidempi 10 km/h. Eteenpäin painaessa vakionopeussäädin menee pois päältä ja

    taaksepäin painaessa se menee takaisin päälle. Auto myös jarruttaa automaattisesti jos nopeus alamäessä karkaa liian suureksi.



    Autossani on manuaalivaihteisto ja sen välitykset ovat mielestäni sopivat niin kaupunkiin kuin maantiellekkin. Bensamoottorin dieselmäinen vääntö (350Nn) ja hyvin alhaalta alkava max vääntö 1500rpm

    mahdolistaa kaupungissakin helpon ajamisen, kun ei tarvitse vaihdetta koko ajan vaihtaa. Maantiellä 6 vaihde on pitkä ja kierroksetkin 110 km/h nopeudella ovat noin 2000 rpm.

    Aikaisempaan 1.8 TFSI koneeseen verrattuna on ekoteko ajella 2.0TFSI koneella, päästöt ovat pienemmät ja näin myös kulutuskin.



    Rehellisesti sanottuna en hirveästi keksi mitään negatiivistä sanottavaa autosta. Olen siis varsin tyytyväinen hankintaani, vaikka se hieman ehkä kallis olikin.

    Mutta näin varmaan jokainen kokee oman autonsa, oli se mikä hyvänsä.



    Mutta miksi sitten A4? Miksi ei accordia ja mondeota tai vaikkapa V70 volvoa. Hyviä autoja jokainen omala tavallaan. Mondeo ei oikeastaan säväytä muulla kuin valtavilla tiloillaan.

    Accord kattavalla varustelullaan ja V70 ....hmmm..... millä?......se on volvo, mainio matkapeli jossa mukava matkustaa...ja volvomaisen arvokas ulkonäkö. Itselläni kuitenkin

    A4 täytti omat kriteerit parhaiten. Urheilullinen ulkonäkö,puhdikas moottori, taloudellinen, ja riittävät sisätilat, laadukkaat sisätilat ja tietysti hyvä ajettavuus .

    Mielestäni mikään muu noista em. mainituista autoista ei täytä kaikkia kuutta kriteeriä. A4 vastaa kriteereitäni selvästi parhaiten.

      
  • Englaintilainen Autocar pitää A4:sta huomattavasti heikompana kuin BMW:n kolmossarjaa. Autocar katsoo että Mondeo on parempi ajettava kuin Audi A4. Sen mielestä A4:n parantuminen edellisestä mallista ei ole riittävä. Lehti sanoo, että Audi A4 on "agreeable". Eli suurinpiirtein hyväksyttävissä.



    Autocar käyttää termiä "inferior" eli huonompi vertailussaan Mondeoon. Käsiteltävyys ja ajoasento ovat heikompia kuin Mondeossa. Ja lisäksi huomiota kiinnitetään hintaan.



    Mutta millä ilveellä Ruotsin Automotorsport saa Audin suurinpiirtein joka testin voittajaksi ? Audihan on voittanut jopa takavetomerkkejä.



    Tarkastelen tätä asiaa lehden uskottavuuden kannalta. Jos kerran Autocar ei pidä A4:sta Mondeon veroisena, niin kuinka on mahdollista että Ruotsin AMS saa po. automerkin aina voittajaksi ?



    Kaikilla autoilla varmaan pääsee eteenpäin, mutta ihmetyttää kuitenkin tuo AMS:n asiantuntemus noin yleensä eikä vain tähän Volvo-jaaritukseen liittyen. Lisäksi ihmetyttää yleensäkin koko AMS, varsinkin kun Mondeo kilpailee tasapäisesti takaveto-autojen kanssa ajettavuudessa.



    http://www.autocar.co.uk/CarReviews/RoadTestsVerdict/Audi-A4-2.0-TDI-SE/231230/





      
  • hyvä anderz, mitä sinulle pitää kertoa ?

    viittaat aina johonkin testiin ja testejä on tässä maailmassa tehty useita eri merkkien välillä. Voittajat ovat vaihdelleet testistä riippuen, sellaista se autolehtien elämä on. Mielestäni noissa lehtijutuissa ei ole mitään ihmeellistä. Eri toimittajat pitävät eri asioista ja he kirjoittavat omista tuntemuksistaan. Ihan samalla tavalla kuin meistä jokainen tavallinen autoilija. Arvostan autocarin toimittajn mielipidettä yhtä paljon kuin vaikka sinunkin, jos olet oikeasti ajellut autolla jota kommentoit. Mielipiteitä on monia, joten absoluuttista totuutta on turha etsiä lehdistä. Mitä mondeoon tulee, niin se on varmasti hyvä ajettava, mutta moottorit ovat sen heikko lenkki (bensa), lisäksi hieman muovinen fiilis ohjaamossa. BMW3 taas hieman ahdas, mutta siinä on paras ajettavuus. Kuten jo mainitsin, A4 täyttää omat em. kuusi kriteeriäni parhaiten.

      
  • Kaikki nuo alkuperäisen otsikon autot - siis nimenomaan uusimmat mallit - olen koeajanut viimeisen kuukauden sisällä. Siitä on turha keskustella, että mikä noista on premiumia. Koska ainoa joka ne kriteerit täyttää on Audi A4. Tilanne ei siinä mielelssä ole muuttunut mihinkään aikaisemmista malleista. Accordin kohdalla ei paljosta ole kiinni, että oltaisiin jo lähellä. Ford on se sama Ford kuin ennenkin. Pirun hyvä ajettava, mutta viimeistely ja materiaalit ovat jopa silmiinpistävän halvan oloisia. Lisäksi ulkonäkö edustaa tavallista linjaa mitä suurimmassa määrin. Auto ei varmasti puhuttele mitenkään perinteisiä Audin, BMW:n tai MB:n käyttäjiä. Tehty perheelle, jossa tarvitaan hyvät tilat liikkumista varten, ja halutaan sulautua mahdollisimman huomaamattomasti muuhun massaan.



    Accordilta odotin paljon, ja oli tarkoitus jopa pistää tilaus vetämään. Koeajo oli kuitenkin lievä pettymys. Kaikki oli periaatteessa kohdallaan, mutta melutaso, ajamisen fiilis oli sitä samaa kuin muissakin samanhintaisissa autoissa. Näin kävi muuten edellisenkin Accordin kohdalla. Yleinen laatuvaikutelma ei kuitenkan tuottanut sellaista "huh-efektiä" kuin Mondeossa. Kyseessä on ehkä oman segmenttinsä laadukkain tuote (vrt. Mondeo, Passat, Mazda 6 jne...). Ja muotoilun voi olettaa kestävän aikaa hieman paremmin. Lyhyesti: Mondeo on parempi ajettavuudeltaan ja tiloiltaan, muuten Honda on eittämättä vetovoimaisempi tapaus.



    A4 painii selvästi omassa sarjassaan, mitä tulee yleiseen laadun tunteeseen. Sen aistii jo sekunnin kuluttua autoon istuimisen jälkeen. Vaikka yleisesti ottaen en ole mikään Audimies. Ajossa tunne säilyy. Auto istuu käteen kuin räätälin työnä tehty hanska ja ajamisessa on selvä autoilun maku. Ollaan jo lähellä Bemaria. Viimeistelyssä ehkä jopa korkeammalla tasolla. Nyt tuntee, että on ensimmäisen kerran vetäisty selvä hajurako volkkariin. Alkoi olla aikakin. Koeajolenkin jälkeen ainoa ajatus oli, että miksi tämä ei voi olla takavetoinen! Noh, onneksi vetotavaksi voi valita vielä kolmannen vaihtoehdon. Jokatapauksessa takavetoisuus veisi A4:sen lopullisesti taistelemaan kukkulankuninkuudesta Bemarin ja Mersun kanssa. Sanotte mitä sanotte!



    Tämän kolmikon analyyttisempi vertailu osoittaa taas sen, että vertailutestit etsivät ainoastaan parhaan auton normiperheelle - normiperheen ihanteiden mikaisesti. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisen laadun kanssa. Muistattehan aikoinaan, miten laatuauto Opel Vectra niitti testivoittoja lähes yksinoikeudella. :smile:

      
  • alfred100



    Ihan selvästi Autocar kirjoittaa että näillä osa-alueilla Mondeo on vahvempi:



    - handling



    - driving position



    - weighting of comforts



    Se käyttää sanaa "inferior". Inferior = heikompi.



    Tämä nyt on vaan tämmöinen puhtaasti "tieteellinen" kommentti ilman tuota premium-puolta, jossa Audi voittaa.



    Tuskinpa engelsmannit nyt ihan turhia testaajia on, Autocar on suhteellisen arvostettu kai.



    Antaahan nekin autoille pisteitä kuten Automotorsportkin. Mielestäni vaan Autocarin ote on ammattimaisempi, ilman mitään hömppäpisteitä.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit