Diesel on syöpärottelo

129 kommenttia
124
  • HB50:

    Kuusi vaihdetta ei ole turhamaisuutta tuon moottorin yhteydessä.

    Jos moottori on niin hieno kuin täällä ja Tekniikan Maailmassa hehkutetaan (=vetää laajalla alueella), edelleenkään en ymmärrä, mitä lisähyötyä kuudennesta vaihteesta saadaan. Yleensä ainakaan kuutonen ei ole erityisen pitkä ollut, ainakaan bensakoneissa. Ja vaikka olisikin, eikö nimenomaan hienosti toimivan koneen yhteydesä pärjäisi vähemmälläkin vaihdemäärällä? Auto toimisi vähän harvemmillakin pykälillä.

  • Nasse:

    "Pointti on myös siinä että autoveron uudistus suosii myös ilman hiukkassuodatinta olevia dieseleitä, vaikka typen oksidien ja pienhiukkasten vahingollinen vaikutus tiedetään."

    Kannattaa Misarin listata ne tutkimukset, joissa tuohon lopputulokseen on päädytty! Jos sitten saat sen listan aikaiseksi, niin missä on sitten se tutkimusten validiuden ja relialibiliteetin arviointi!

    Ei kai fakta ole pelkästään copy ja sitten paste! Varmaan pätevänä henkilönä osaat myös kertoa niistä bensan pienhiukkasista!

    Nasse se kun on meidän oma besserwisser ja varmasti myös kemian maisteri niin kerropa toki itse meille näistä hiukkaista!

  • Peruskoulu kesken? :lol:

  • Ilmeisesti Autoilija82 on hieman loukkaantunut! No kriisipalvelupuhelimia löytyy, jos ahdistus kasvaa liian suureksi!

    !Nasse se kun on meidän oma besserwisser ja varmasti myös kemian maisteri niin kerropa toki itse meille näistä hiukkaista!"

    Ei ehkä kemian maisteri, mutta maisteri kumminkin! Alalta, joka saattaisi auttaa Autoilija82 ongelmaan!

  • Anders-Simo:

    http://www.taloussanomat.fi/liikenne-ja-kuljetus/2008/02/07/Pienhiukkasista%20autokaupan%20seuraava%20päänsärky/20083857/382?rss=2i

    Hirttoköysi elämää tuhoavan dieselin kaulassa kiristyy...

    Minusta tuossa ei ole sen enempää köyttä kaulassa kuin muillakaan osa-alueilla jossa veikataan tulevaisuutta. Hiukkaspäästöt on yksi osa-alue, CO2 toinen ja muitakin varmaan keksitään matkan varrella. Onhan edelleen tähtäimessä CO2 päästöt alle 120g/km, joka kiristää mainittua köyttä bensa-autoilijan kurkulla. Voi olla että joku päivä turvallisuuteen ei olekaan pakko keskittyä niin paljon kuin päästöihin ja autot alkavat taas painaa kahta puolen 1000 kg.

  • Jorma L:

    Voi olla että joku päivä turvallisuuteen ei olekaan pakko keskittyä niin paljon kuin päästöihin ja autot alkavat taas painaa kahta puolen 1000 kg.

    Kyllä alle tonnin painoisessakin autossa voi olla turva-asiat kohdallaan. Omassa smart Roadsterissani on varsin kattavat aktiiviset ja passiiviset turvavarusteet ja painoa silti tyhjänä karvan alle 800 kiloa. Ja päästöt 122g/km vaikka kulkukupuolestakaan ei ihan hirveästi ole tingitty. Vielä jos tuohon istuttaisi smartin CDI koneen niin päästöissä päästäisiin 90 gramman tasolle.

  • Hiukkaset ei nyt niin iso ongelma ole Suomen automäärillä. Ainoastaan pääkaupungissa, mutta sielläkin ongelmana on enemmän kylminä aamuina startattujen koneiden muut päästöt ja katupöly.

    Kun ajelee päivittäin maanteillä ja katselee tuota rekkojen (erityisesti itään menevien) määrää, niin välillä tulee mieleen onko tällaisessa hiukkaskeskustelussa nykyisten henkilöautojen ja niiden polttoaineiden osalta Suomessa paljonkaan järkeä.

    Hiukkaspäästöt on jo nykytekniikalla niin haluttaessa kohdallaan ja suodattimet tulee jatkossa kaikkiin dieseleihin. Olisi se toki pakolliseksi voitu laittaa nytkin.

    Keskustelua kannattaisi käydä kulutuksen ja suorien päästöjen lisäksi enemmän autojen massasta ja tarpeellisesta kooosta (turhaa kulutusta ja valmistusenergiaa) ja valmistuksesta (kierrätys, käytetyt materiaalit, kemikaalit, järkevä käyttöikä ym).

  • Metsähaka:

    Itäauto kuitenkin! :xmas:

    Kartastosta katsomalla aika tismalleen Keski-Eurooppalainen. :wink:

  • AkiK:

    Aivan näin. Ilmankos smart Roadster tutkittiinkin maailman ekologisimmaksi henkilöautoksi viime syksynä julkaistussa Cardiffin yliopiston tutkimuksessa kun mukaan laskettiin myös auton valmistus ja kierrätys. Smartin materiaaleista 90% on kierrätettävissä ja muoviosista johon auton korikin kuuluu 100% on kierrätysmateriaaleja. Runsaalla muoviosien käytöllä taas säästytään paljon energiaa vaativien materiaalien, kuten alumiinin käytöltä, auton painon silti säilyessä pienenä. Tämän lisäksi smartin ekologisuuteen vaikuttaa koko Smartvillen eli smarttehtaan minimaaliset jätevesipäästöt, jotka vastaavat 50 henkilön asuttaman kylän päästöjä.

    Käyttöiästä puheenollen, liikenteessä alkaa olemaan jo kymmenen vuoden ikäisiä smarteja, joissa ikä ei vielä paina. Modulaarisen rakenteen vuoksi kuluvia ja rikkoontuvia osia on helppo vaihtaa tarvittaessa ja toisaalta suurlujuusteräksestä tehty runko muovikorista nyt puhumattakaan on varmastikin keskiverto "peltiautoa" huomattavasti vähemmän altis ruostevaurioille, mikä tietysti pidentää auton potentiaalista käyttöikää.

  • AkiK:

    Metsähaka:
    Itäauto kuitenkin! :xmas:

    Kartastosta katsomalla aika tismalleen Keski-Eurooppalainen. :wink:

    Idän ihme, lännen kauhu, takaa nousee sankka sauhu? :xmas:

  • slowgear:

    Jorma L:
    Voi olla että joku päivä turvallisuuteen ei olekaan pakko keskittyä niin paljon kuin päästöihin ja autot alkavat taas painaa kahta puolen 1000 kg.

    Kyllä alle tonnin painoisessakin autossa voi olla turva-asiat kohdallaan. Omassa smart Roadsterissani on varsin kattavat aktiiviset ja passiiviset turvavarusteet ja painoa silti tyhjänä karvan alle 800 kiloa. Ja päästöt 122g/km vaikka kulkukupuolestakaan ei ihan hirveästi ole tingitty. Vielä jos tuohon istuttaisi smartin CDI koneen niin päästöissä päästäisiin 90 gramman tasolle.

    Asiassa ei varmaan olisi mitään ongelmaa, jos muillakin olisi vastaavat autot. Mutuna voisin arvailla etten haluaisi olla Smartin sisällä kun mikä tahansa 1500kg painava auto (nykypäivän keskiluokka) rysäyttää nokkaan, vaikka vaan kaupunkinopeuksilla. Vaikka kori pysyisikin kasassa, lähtee se tulosuuntaan negatiivisella G-voimalla sanoisinko "vikkelästi".

  • Kyllähän nuo mopoautot on kaupungissa hyviä ja ketteriä, kestävät varmasti törmäyksetkin, mutta ei kait kukaan niillä maantielle uskalla? :xmas:

  • Jorma L:

    Asiassa ei varmaan olisi mitään ongelmaa, jos muillakin olisi vastaavat autot. Mutuna voisin arvailla etten haluaisi olla Smartin sisällä kun mikä tahansa 1500kg painava auto (nykypäivän keskiluokka) rysäyttää nokkaan, vaikka vaan kaupunkinopeuksilla. Vaikka kori pysyisikin kasassa, lähtee se tulosuuntaan negatiivisella G-voimalla sanoisinko "vikkelästi".

    Niinpä onkin käsittämätöntä miten autojen massojen annetaan kasvaa ilman mitään kontrollia ja samalla syödä kaiken turvatekniikan kehittymisestä aiheutuneen hyödyn, ja nykyinen katumaasturivillitys jos mikä on räikein esimerkki tästä tekisi mieli melkein sanoe että sairaasta kehityksestä. Mitäpä siitä kokonaisuudesta kun itselle vaan tulee illuusio turvallisuudesta ison malmikasan keskellä.

    Vielä tarkentaisin, ettei 1500kg tarkoita mitään katumaasturia. Esim. Volvo XC90 painaa jo yli 2000kg.

    Itsellä oli aikoinaan diesel-corolla (kone 1,8L) -84 ja sen omapaino oli 1050kg. Kokoluokaltaan kuitenkin ihan eri kuin Smart, 5 aikuista sisään, jos ei väljästi niin kuitenkin. En osaa yhtään edes arvailla, mihin kohtaan vastaavankokoiseen autoon on nykyään laitettu 400-500kg lisää, kun ottaa huomioon erikoislujat teräkset joita nykyään käytetään. Ei kai turvatyynyt ja ABS jarruyksiköt niin painavia ole?

  • slowgear:

    Niinpä onkin käsittämätöntä miten autojen massojen annetaan kasvaa ilman mitään kontrollia ja samalla syödä kaiken turvatekniikan kehittymisestä aiheutuneen hyödyn, ja nykyinen katumaasturivillitys jos mikä on räikein esimerkki tästä tekisi mieli melkein sanoe että sairaasta kehityksestä. Mitäpä siitä kokonaisuudesta kun itselle vaan tulee illuusio turvallisuudesta ison malmikasan keskellä.

    Tätä en itsekään jaksa olla ihmettelemättä. Nykyisellä tekniikalla on aivan helppoa rakentaa auto, jossa on vastaavat lujuudet ja turvallisuusominaisuudet selvästi kevyemmällä autolla. Jos tätä ei muuten usko, niin mallia voi katsoa urheiluvälineistä. Niiden painot ovat 10-15 vuodessa pudonneet puoleen entisestä ja lujuudet kasvaneet moninkertaisiksi. Esim. vaikka kilpapyörät. Hintakaan ei ole nykyään sen kovempi kuin mitä puolet painavampi kalusto maksoi 15 vuotta sitten.

    Enemmän ongelmana taitaa olla se, että mitään vaatimuksia tälle asialle ei ole asetettu - tehtaat siis mieluummin tekevät asian perinteellisellä halvalla tavalla kuin kehittelisivät tosiaan uutta. Ja edelleen iso auto myy - tehtaiden into lähteä "riskibisnekseen" on siis vähäinen. Myydään mieluummin perinteistä ja tehdään halvalla - toki mainostetaan "innovatiivisuudella".

    USA:ssa kerrottiin jonkinlaisena tosiasiana, että pidemmällä aikavälillä moottorien polttoainetaloudellisuus on kehittynyt keskimäärin 1,5%/ vuosi. Tämä etu on sikäläisessä kulttuurissa menetetty viimeiset 20 vuotta autojen massojen kasvun takia, nyt on vähän käännettä parempaan mutta edelleenkään ei olla uusien osalta edes 10 vuoden takaisella tasolla.

    Koon ja tehon kasvulla kait selittyy paljolti sekin, että meilläkin myytyjen diesel-käyttöisten autojen keskikulutukset ovat viime vuosina jatkuvasti lähentyneet bensa-autoja ja lähivuosina ohittavatkin kaiketi ne.

    Jenkeissä ongelmana on juuri se, että kun tiellä liikkuu paljon tuota monster-kokoluokkaa olevaa kalustoa, aika harva sinne ostaa mitään pikkukulkinetta jolla lapset veisi kouluun. Mieluummin antaa bensan palaa ja pitää perheensä "massan suojissa". :frowning:

  • slowgear:

    AkiK:

    Käyttöiästä puheenollen, liikenteessä alkaa olemaan jo kymmenen vuoden ikäisiä smarteja, joissa ikä ei vielä paina. Modulaarisen rakenteen vuoksi kuluvia ja rikkoontuvia osia on helppo vaihtaa tarvittaessa ja toisaalta suurlujuusteräksestä tehty runko muovikorista nyt puhumattakaan on varmastikin keskiverto "peltiautoa" huomattavasti vähemmän altis ruostevaurioille, mikä tietysti pidentää auton potentiaalista käyttöikää.

    Joskus katsoin Saksassa noita Smarteja, niistä löytyi yksilöitä joilla oli ajettu hurjia kilometrimääriä esim. kaupunkilähetteinä ja vastaavina. Lujaa tekoa vaikuttaisi olevan.

  • Smartin muoviosien pitäisi kestää ainakin 30 vuotta ja tuskinpa tuo Tridioniksi nimetty runkokaan tosiaan ihan heti happanee. Jossain oli juttua smartista, jolla oli ajettu 300 000 mailia samalla koneella ja vaihteistolla.

    Mitä taas tulee taloudellisuuteen niin tällä bensa Roadsterilla olen päässy alle neljän litran kulutukseen tasaisella 85km/h nopeudella ja jos tähän asentaisi diesel ForTwon koneen niin kulutus jäisi kolmen litran hujakoille ja silti ajo-ominaisuudet ja suorituskyky kiihtyvyyttä ja huippunopeutta lukuunottamatta olisivat urheiluautoluokkaa.

  • Ainahan pikkuautolla ajaminen varsinkin huonoissa olosuhteissa on "urheilua"? :xmas:

  • AkiK:

    Koon ja tehon kasvulla kait selittyy paljolti sekin, että meilläkin myytyjen diesel-käyttöisten autojen keskikulutukset ovat viime vuosina jatkuvasti lähentyneet bensa-autoja ja lähivuosina ohittavatkin kaiketi ne.

    Jenkeissä ongelmana on juuri se, että kun tiellä liikkuu paljon tuota monster-kokoluokkaa olevaa kalustoa, aika harva sinne ostaa mitään pikkukulkinetta jolla lapset veisi kouluun. Mieluummin antaa bensan palaa ja pitää perheensä "massan suojissa". :frowning:

    Vähän aikaa sitten itsekin vielä ihmettelin tuota autojen koon kasvua, mutta en enää. Nyt voin yhtyä AkiK:n ihmettelyyn massoista.

    80-luvulla ylemmän keskiluokan (Sierra, Ascona, Bluebird, 626, Camry jne) olivat kooltaan 4,41,69 m. Passat oli silloin jo iso auto, puoli pykälää tuota ryhmää ylempänä lähes 4,6 metrisenä. Nykyään vastaavat mallit ovat 4,71,8 m eli saman pituisia kuin 80-luvulla luokkaa suuremmat autot, mutta leveämpiä. Kokoa on siis tullut lisää 15%. Painot liikkuivat ennen 1100 kilon vaiheilla, nykyään mallista riippuen 1400-1600 kg, lisäystä siis 40%.

    Ihan hyvin noihin autoihin 80-luvulla mahduttiin, mutta katsokaapa nykyisen lapsiperheen varustusta. Kolme (lain vaatimaa) turvaistuinta mahtuu vain harvoihin tuon kokoluokan autoihin. Ennen oltiin takapenkillä koko porukka jopa ilman turvavöitä sulassa sovussa(?). Nyt siis 4,7 m farkku on ihan järkevän kokoinen tilojen suhteen kaksilapsiselle perheelle, ei yhtään ylimitoitettu. Kolmilapsiselle tekee tiukkaa.

    Ja vaikuttaahan asiaan varmaan sekin, että kun rahaa on, ei tarvitse miettiä, mitä tarvitaan. Sen sijaan mietitään, mikä olisi kivaa tai hyvä olla olemassa.

  • Metsähaka:

    Ainahan pikkuautolla ajaminen varsinkin huonoissa olosuhteissa on "urheilua"? :xmas:

    No huonolla pikkuautolla ehkä, mutta pakkoko sellaista on kenenkään valita kun hyviäkin on olemassa.

  • Ei se paino ihan niin paljon ole noussut kuin miltä vaikuttaa.Ennen ilmoitettiin omapaino joka oli auton "kuivapaino", nykyään omamassa jossa on mukana kuskin paino + lähes tankillinen polttoainetta. Varsinkin pienissä autoissa tämä tuntuu.

  • AkiK:

    slowgear:

    Niinpä onkin käsittämätöntä miten autojen massojen annetaan kasvaa ilman mitään kontrollia...

    Tätä en itsekään jaksa olla ihmettelemättä.

    Lisää ihmettelyn aihetta antaa TS:n artikkeli.

    http://www.turunsanomat.fi/erikoissivut/?ts=1,3:2031:0:0,4:103:0:0:0;4:104:0:0:0;4:110:0:0:0;4:111:0:0:0;4:108:223:1:2008-02-25,104:108:521377,1:0:0:0:0:0:

    "Rajalinin mukaan uudet ja isot autot luovatkin usein aivan vääränlaisen turvallisuudentunteen. Pahinta jälkeä liikenneonnettomuuksissa syntyy isoilla citymaastureilla ja tila-autoilla. Isojen autojen aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa henkilövahingot ovat lähes aina keskimääräistä vakavampia.

    ...

    Isojen maasto- ja tila-autojen onnettomuusherkkyys perustuu myös siihen, että varsinkin kuormattuna ne käyttäytyvät eri tavoin kuin normaalit henkilöautot, eikä kaikilla kuljettajilla ole kokemusta niiden ajo-ominaisuuksista."

    Tuossa artikkelissa on tosin monta kohtaa, jota voisi kritisoida, mutta ehkä sitten paremmalla ajalla.

  • Bensa-autot ovat menneisyyden jäänne...näinä ilmastonmuutos/EKO-aikoina pitäisi uusille bensa-autoille määrätä Bensa-vero ja vastaavasti Diesel-autoilta poistaa Diesel-vero... :sunglasses:

  • http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tutkimus+Dieselien+pienhiukkaset+tunkeutuvat+aivoihin/1135235123055

    Diesel on tosiaan syöpärottelo, ja valtio vielä tukee tätä kehitystä verotuksellisesti.

  • juster:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tutkimus+Dieselien+pienhiukkaset+tunkeutuvat+aivoihin/1135235123055

    Diesel on tosiaan syöpärottelo, ja valtio vielä tukee tätä kehitystä verotuksellisesti.

    Minusta on mielenkiintoista ettei samaan tutkimukseen mahtunut bensa-autojen hiukkaspäästöjä. Nehän on vielä pienempiä kuin dieselin.

    Sitten jutun perään taas tuo

    "Pienhiukkaset aiheuttavat pelkästään Suomessa 300–3 000 kuolemaa vuosittain esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien kautta".

    Lukijan annetaan ymmärtää, että kaikki pienhiukkaset tulevat juuri diesel-koneista kun teksti laitetaan tämän aiheen perään eikä vihjaistakaan muista hiukkaslähteistä.

    Lisäksi en jaksa olla ihmettelemättä tuota harukkaa 300-3000 ! Miten arvio voi olla noin epävarma 1:10?

  • Eikös se mennyt niin ,että puulämmitys aiheuttaa yli 40% pääkaupunkiseudun hiukkaspäästöistä ja autot jotain 25%, joista hekilöautojen osuus on pieni osa. Joten puulämmitys täytynee kieltää, taikka asennuttaa kaikille hiukkasloukut yms katalysaattorit piippuihin.

  • Karsinokeenit on tosiaan tiisselien ongelma typpipäästöjen lisäksi! :cry:

    Toki nykyään saa niihin myös hiukkassuodattimia, mutta yksikään ei ikävä kyllä vielä toimi luotettavasti? :cry:

  • Dieselautojen persiissä lukee usein vaikkapa TDI. Mitä se tarkoittaa, kysytään meiltä usein. Kerrattakoon vielä, että useimmissa autoissa se tarkoittaa "Tuhoan Dieselillä Ilman". Joissakin malleissa lyhenne tarkoittaa "Tässä Dorka Ilmanpilaaja".

    D.I.E.S.E.L taas on lyhenne sanoista "Dorkia Ilmansaastuttajia Ei Sinun Elämäsi Liikuta".

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit