Mikä merkitys on auton värillä ja estetiikalla sinulle?

45 kommenttia
«1

Auton kauneusarvot ei taida olla päällimmäisenä kun ostetaan arkikäyttöön autoa. Se on tietysti ihan järkevää, mutta johtaa myös siihen, että Suomen autot näyttää pääosin tylsiltä.



Silti väreillä ja auton muodoilla on myös taloudellista merkitystä. Ajatuksella muotoillussa autossa on pieni ilmanvastuskerroin (eli vähäisempi polttoaineenkulutus) ja hyvänvärisen auton saa paremmin myytyä edelleen kuin jonkin mitäänsanomattoman ankeuden.



Eikö se ole tärkeää, että kun autosta paljon maksaa, että sen näkeminen pihalla sykähdyttää joka kerta? Eikö autossa pidä olla aina vähän unelmaakin?



Siksi ihmettelen, kun Suomen autot on pääosin sellaisia kaamoksen värisiä (no poikkeuksena tästä on punainen)ja ihmiset ostaa vaikka mitä laatikkoja, joita autoiksi kutsutaan.

  
  • Auton kauneusarvot ei taida olla päällimmäisenä kun ostetaan arkikäyttöön autoa. Se on tietysti ihan järkevää, mutta johtaa myös siihen, että Suomen autot näyttää pääosin tylsiltä.



    Pääosin? Vaikka 51%:sti?



    hyvänvärisen auton saa paremmin myytyä edelleen kuin jonkin mitäänsanomattoman ankeuden.



    Jos ("pääosin&quot:wink: maku kuitenkin on enemmän "mitäänsanomattomien" linjalla mielestäsi, niin eihän "erikoinen väri" voi mitenkään olla "halutumpi"??

    Näetkö ristiriidan kysymyksessäsi?



    Ajatuksella muotoillussa autossa on pieni ilmanvastuskerroin (eli vähäisempi polttoaineenkulutus)



    Väitän, että moni "ankeankin" näköinen auto on ilmanvastukseltaan aika hyvissä arvoissa, mutta sinähän puhutkin "kauneusarvoista", eikö vain?

    Ne eivät välttämättä aina kohtaa...



    Siksi ihmettelen, kun Suomen autot on pääosin sellaisia kaamoksen värisiä (no poikkeuksena tästä on punainen)ja ihmiset ostaa vaikka mitä laatikkoja, joita autoiksi kutsutaan.



    Joo, ihmisten pitäisi ostaa enemmän preeeemmiummm-autoja! :lol:



    Kuten MMS niistä premiumeista sen tarkemmin listaamatta merkkejä kirjoitti että "kaikki tietävät mistä puhutaan" (emme siis tiedä vieläkään näiden mystisten merkkien nimiä kultakehystettyin&#228:wink:, niin jotta oma utelias linjani pysyisi tässä estetiikka-asiassakin kuosissaan, täytyy tietysti kysyä:

    - mistä autoista puhut kun puhut "rumista" ja "kauniista"

    (vai puhutko vain malleista)?

    - mistä väreistä puhut kun puhut muista kuin "kaamosväreistä"? Mitä ovatkaan kaamosvärit?



    Tämä kun oli n-i-i-i-n makuasiajuttu, ettei paremmasta väliä. Mutta menkööt kesän kunniaksi?

      
  • webing: "Auton kauneusarvot ei taida olla päällimmäisenä kun ostetaan arkikäyttöön autoa."



    Veikkaan, että on aika tärkeä, vaikka sitä ei ehkä myönnetä. Joku silmää miellyttävä auto saatetaan perustella mitä ihmeellisimmillä argumenteilla paremmaksi kuin ruma.



    Itselleni ulkonäkö on yksi ominaisuus muiden joukossa, jolla on merkitystä.



    "Se on tietysti ihan järkevää, mutta johtaa myös siihen, että Suomen autot näyttää pääosin tylsiltä."



    Makuasia. Yleensä persoonalliseksi mainittu malli on minun silmissäni ruma.



    "Silti väreillä ja auton muodoilla on myös taloudellista merkitystä."



    uuden ja käytetyn ostajat ehkä ajattelevat hieman eri tavalla. Uutena erikoinen väri saattaa houkutella, mutta käytettynä sitä ei halua kukaan. Tämä on mahdollista, kun markkinat kun toimii vähän eri tavalla niissä.



    "hyvänvärisen auton saa paremmin myytyä edelleen kuin jonkin mitäänsanomattoman ankeuden."



    Mitäänsanomaton ankeus on usein käytännöllinen. Lika, naarmut ja muut käytön jäljet ei näy siinä niin hyvin. Eli kiinnostaa varmasti myös käytetyn ostajaa. Ja käytetyn Corollan ostaja tuskin minkään loisteliaan erikoisvärin perään haikailee. Jossain tietyntyyppisessä autossa tilanne saattaa olla toinen. Tosin uskoisin uuden auton ostajan arvostavan enemmän, muuten tuskin premium-merkkien erikoisväreistä (ei siis tavallisista metalliväreistä ) maksettaisiin useita tonneja. Käytettynä tuskin oleellista hintaeroa on tavalliseen metalliväriin.



    "Eikö se ole tärkeää, että kun autosta paljon maksaa, että sen näkeminen pihalla sykähdyttää joka kerta? Eikö autossa pidä olla aina vähän unelmaakin?"



    Saa siinä sitäkin olla. Itselleni riittää, jos auto on sopusuhtaisen näköinen. Tietysti jonkinlainen tyyli saa olla kohdallaan. Tärkeintä kuitenkin on, ettei ärsytä. Siksi pakettiautokin voi olla hyvän näköinen. Ei se sykähdyttävän kaunis ole koskaan, mutta ihan siisti voi olla.



    "Siksi ihmettelen, kun Suomen autot on pääosin sellaisia kaamoksen värisiä (no poikkeuksena tästä on punainen)ja ihmiset ostaa vaikka mitä laatikkoja, joita autoiksi kutsutaan."



    Ehkä nyt ymmärrät, että makuja ja arvostuksia on muitakin kuin omasi.

      
  • Kyllä värillä on iso merkitys.



    Tietyt auto näyttävät paremmilta eri värisinä -auto joka ei ole niin kaunis, voi sopivan värisenä näyttää ihan hyvältä.



    Itse kiinnitän huomiota varsinkin verhoilujen väriin. Omassa autossani on vaalea verhoilu, ja auto musta, ja on mielestäni huikean paljon paremman näköinen kuin sama auto perusvärinä eli hopeanharmaana ja tummalla kangasverhoilulla.

      
  • petos: "Tietyt auto näyttävät paremmilta eri värisinä -auto joka ei ole niin kaunis, voi sopivan värisenä näyttää ihan hyvältä."



    Totta, myös päinvastoin. Peruspunainen X-Type on minusta aika kammottavan näköinen, vaikka auto periaattessa ihan tyylikäs onkin.



    "...vaalea verhoilu, ja auto musta, ja on mielestäni huikean paljon paremman näköinen kuin sama auto perusvärinä eli hopeanharmaana ja tummalla kangasverhoilulla."



    Aivan totta. Itse pohdin autoani valitessa juuri värien yhdistelmää, en yksinomaan ulkoväriä. Vaalea verhoilu löytyy minultakin, tosin vaalea ulkovärikin. Perusharmaa kangas ei houkutellut, kun samaan hintaan sai beigenkin.



    Tumman sininen, tumman harmaa tai musta ulkoväri ja vaalea verhoilu olisivat olleet upeita yhdistelmiä, auto aivan kuin olisi muuttunut luokkaa ylemmäs, mutta käytännöllisyys voitti ulkovärin osalta.

      
  • mutta musta kyllä musta on ainoa oikea auton väri :sunglasses:

    Punainenkin kelpaa aina kun Kimi voittaa.

      
  • Auto on kaunis kun se voittaa -Enzo Ferrari-





    :sunglasses:

      
  • Olen ihmetellyt itse tuota samaa että miksi nuoretkin ihmiset ostavat "pappa värisiä" (lue hopea ja muut harmaat sävyt) autoja. En tarkoita että auton pitää olla mikään pinkki väriltään mutta ainakin itse tykkään että auton muodot näkyy ja pitäähän sen auton/värin aiheuttaa kanssakulkioihin jonkin sävähdyksen (vaikka kielteisen mutta jonkin). Minulla on ollut myäs musta auto ja onhan se tyylikäs mutta niitä alkaa olemaan liikaa jo liikenteessä noissa isommissa autoissa joten uusi tilattiin valkoisena joka on muuten trendiväri tällä hetkellä (niitä on alkanut tulemaan tas liikenteeseen kohtuu hyvin) ja vähemmän nähty väri noissa isommissa autoissa.

      
  • Mun mielestä hopea/harmaa sopii kyllä tosi hyvin Mersuihin: sehän on itseoikeutettu ''hopeanuolen'' väri.



    Minuakin hieman ärsyttää, että kaikkien merkkien ''lähtövärinä'' pitää olla harmaa.



    Muita hienoja värejä tulee mieleen ainakin Jaguariissa ''British racing green''-vihreä, Subarun STi-sininen, Ferrarin punainen, jotkin autot ovat myös jäätävän hyvännäköisiä sellaisena ''sähkö-sinapin'', valkoisen tai vaikka keltaisen värisenä.

      
  • Petos:

    "...vaalea verhoilu, ja auto musta, ja on mielestäni huikean paljon paremman näköinen kuin sama auto perusvärinä eli hopeanharmaana ja tummalla kangasverhoilulla."




    Tämä väite pitää varsin paikkansa. Mutta sitten toisaalta, riippuu käyttötarpeesta, on juuri tuo yhdistelmä erittäin herkkä lialle.



    Musta. Jokainen tietää kuinka nautinnollista on mustaa pitää puhtaana. Varsinkin jos sillä ajellaan hiekka/soratiellä kovin tiheään. Ja vaalea sisustus on arka ottamaan väriä/likaa itseensä. Toki riippuu paljon kankaasta/nahasta.



    Helppo yhdistelmä on hopea mustalla nahka-sisustuksella. Mutta näyttää niin arkisen harmaalta massalta ja usein myös "häivyttää" auton hienot muodot.



    Komein mun silmälle on Musta. Ja Valkoista en haluaisi itselleni ihan helposti. Musta ulkoväri beigellä sisustuksella sopii hienosti toisiinsa ja näyttää jotenkin arvokkaalta. Silti itse olen sen verran mukavuudenhaluinen ja tulee harrastuksien lomassa sotkettua autoa joten vaaleat metallivärit pinnassa ja sisällä mahdollisimman tummaa nahkaa. Kompromisseja, kompromisseja...



    Automyyjät tietää mitkä värit voi aiheuttaa kaupan estoja. Tässä ykkösenä on valkoinen.

      
  • Värillä on väliä myös liikenneturvallisuuden kannalta.

      
  • Tietysti ammattiajossa kriteerit on pikkuisen toiset, eli tumma sisustus ylivoimainen pitää puhtaana vaaleaan verrattuna, jota en ottaisi mistään rahasta. Ulkovärin valitsen joko hinnan perusteella (perusväri) jos metalliväri ko. autossa maksaa vaikka yli tonnin, tai sitten metalliväristä sitten suht yhdentekevää, koska itse auton pesen eikä väri tuo yhtään asiakasta lisää tai niitä vähennä.

      
  • Aeronautti:

    Mutta sitten toisaalta, riippuu käyttötarpeesta, on juuri tuo yhdistelmä erittäin herkkä lialle.

    Musta. Jokainen tietää kuinka nautinnollista on mustaa pitää puhtaana. Varsinkin jos sillä ajellaan hiekka/soratiellä kovin tiheään. Ja vaalea sisustus on arka ottamaan väriä/likaa itseensä. Toki riippuu paljon kankaasta/nahasta.






    kiireisille tai laiskureille ( joita ei auton hoivaaminen nappaa ) tuo on varmasti ongelma, itselläni on tuon takia painepesuri pihalla, jolla lasken harvasepäivä

    (vahatun ) auton hetkessä puhtaaksi erikoiskokeen jälkeen :lol:



    ja vaalea nahkasisutus on ihan ok, kun ei sikaile autossa (eikä tuo sikoja autoon :wink: ) :xmas:

      
  • Vaaleat nahat ovat mielestäni ihan ok, vaikka toki niissä lika näkyy. Nahoista se lika lähtee kuitenkin vaivatta pois. Vaalea ratti varsinkin on kova likaantumaan, vaikkei paskasilla käsillä ajaisikaan. Volvossa oli vaalea ratti, eikä sekään nyt mikään ylitsepääsemättömän hankala ollut.



    Jaggessa on vaaleat penkit, mutta muuten tumma sisustus. Mielestäni oikeinkin tyylikäs ja samalla helppohoitoinen. Tosin jos uutena olisin tämän auton ostanut, niin alumiinipaneelit olisin ottanut tuon jalopuumetsän sijaan.

      
  • Aeronautti:

    Automyyjät tietää mitkä värit voi aiheuttaa kaupan estoja. Tässä ykkösenä on valkoinen.



    Nyt taidat kuule puhua hieman lööperiä, vaikeimmin myytäviä käytettynä ovat nuo pinkit ym. erikoisvärit. Mutta tuohon auton puhtaanapitoon sen verran että minulla on ollut monenvärisiä autoja ja kyllä niitä kaikkia pitää pestä ihan yhtä useasti jos ne puhtaana meinaa pitää.

      
  • Ammattilainen:

    Tietysti ammattiajossa kriteerit on pikkuisen toiset, eli tumma sisustus ylivoimainen pitää puhtaana vaaleaan verrattuna, jota en ottaisi mistään rahasta.




    Periaatteessa kyllä, muttei sittenkään ihan noin yksiviivaisesti. Kuten ulkoväreistäkin, myös verhoilussa musta on herkkä. Siinä näkyy pöly heti, kun vaaleassa se ei erotu. Tahrat tietysti on toinen asia, mutta kyllä minun autossani enemmän pölyä on kuin tarhroja tai muuta likaa. Penkkien pesu kerran parissa vuodessa riittää pitämään ne jatkuvasti puhtaana, imurointia tarvitaan pari kertaa vuodessa.

      
  • simppa:

    Vaalea ratti varsinkin on kova likaantumaan, vaikkei paskasilla käsillä ajaisikaan.




    On aika ihmeellistä, että ratti on verhoilussa vaalea, kun yleensä verhoilun yläosa muutenkin on tummempi kuin alaosa. VAG suosii mustaa, monilla hieman beigeä tummempi ruskea.



    Itselläni oli aikoinaan auto, jossa oli ratti aika alhaalla. Väri oli musta, joten likaa ei sinänsä huomannut muusta kuin vaaleilla housuilla ajaessa reisiin ilmestyneistä tahroista. Kumimainen materiaali ratissa teki sen, että varsinkin kesähelteillä ratti ei imenyt likaa vaan se tarttui housuihin. Aika ahkeraan sitä piti putsata, mutta sekään ei aina riittänyt.

      
  • Herbert:

    Ammattilainen:
    Tietysti ammattiajossa kriteerit on pikkuisen toiset, eli tumma sisustus ylivoimainen pitää puhtaana vaaleaan verrattuna, jota en ottaisi mistään rahasta.


    Periaatteessa kyllä, muttei sittenkään ihan noin yksiviivaisesti. Kuten ulkoväreistäkin, myös verhoilussa musta on herkkä. Siinä näkyy pöly heti, kun vaaleassa se ei erotu. Tahrat tietysti on toinen asia, mutta kyllä minun autossani enemmän pölyä on kuin tarhroja tai muuta likaa. Penkkien pesu kerran parissa vuodessa riittää pitämään ne jatkuvasti puhtaana, imurointia tarvitaan pari kertaa vuodessa.




    No kuitenkin sen verran monesta autosta on kokemusta, että kyllä se tumma sisustus on aivan yliveto tässä hommassa. Vaaleaa pitäisi käytännössä joka päivä pyyhkiä jollain puhdistavalla aineella, jotta siihen ei se paska pääse pinttymään. Kun katsoo muutamien kollegoiden vaaleita sisustuksia, jotka on päässeet pinttymään, tulee mieleen että ei vetelisi meikäläisellä...



    Totta kai vaalea on aivan eri tavalla näyttävä väri sisällä, mutta korkeintaan omaan ajoon voisin sellaisen ottaa...



      
  • Jostain syystä autoni ovat usein olleet punaisia.

    Ennen kesälomia lukemani tutkimuksen mukaan on auton värillä huomattava merkitys havaittavuuteen.Keltaiset ja oranssit havaitaan parhaiten ja harmaaskaalan värit huonoiten.Kirkkaat värit,sininen,vihreä,punainen on jossain keskivälillä.

    Lomallani Ranskassa menneen kuukauden ajeluissa tuli liikenteessä havaittua yhtä sun toista,mm se, että ranskalaisten autot ovat noin 90% harmaaskaalan (valkoinen-musta) väreissä ja mitä kalliimpi sen tummempi.Punainen oli ns. viininpunainen, erittäin harvoin "Viking-Line" punainen.kirkasvärisiä oli tosi harvassa. Huviksemme laskimme noin 150 kmn matkalla moottoritiellä vilkkaassa liikenteessä kirkasväriset vastaantulijat:tongue:unaisia 5 keltaisia 12 sinisiä ja vihreitä 19 kumpaakin.

    Lisäksi puolivalojen käyttö ei vieläkään kuulu rankalaiseen käytäntöön mutta eivät enää vilkuttele niinkuin ennen.

    Sisustuksesta olen täysin samaa mieltä ammattilaisen kanssa;tumma nahka on sekä helppohoitoinen että melkein ikuinen.Eikä pölyä juuri tule kun on raitisilmasuodatin eikä kukaan polta autoissani.

      
  • Ammattilainen:


    No kuitenkin sen verran monesta autosta on kokemusta, että kyllä se tumma sisustus on aivan yliveto tässä hommassa.

    Totta kai vaalea on aivan eri tavalla näyttävä väri sisällä, mutta korkeintaan omaan ajoon voisin sellaisen ottaa...




    Eli omat kokemuksesi perustuu tummiin verhoiluihin..?



    Toki pesu on huomattavasti työläämpää kuin imurointi ja tummassa verhoilussa sen voi jättää johonkin rajaan saakka tekemättä ilman, että verhoilu näyttää likaiselta (vaikka ei oikeasti vaaleata puhtaampi olekaan). Ja siksi kai tumma on taksissa parempi (=helpompi). En minä sitä kiistä. Siviilissä ei minusta ainakaan säntillisellä käyttötavalla ole suurta väliä, kumman valitsee. Kurahousuikäisellä lapsiperheellä tilanne on varmaan toinen. Silloin varmaan kaipaisi jo kumimattoa ainakin lattiaverhoiluksi. Harmi vain, ettei tuollaisia ole 70-luvun jälkeen muissa kuin pakettiautoissa ollut.

      
  • salo-ms:

    Jostain syystä autoni ovat usein olleet punaisia.
    Ennen kesälomia lukemani tutkimuksen mukaan on auton värillä huomattava merkitys havaittavuuteen.Keltaiset ja oranssit havaitaan parhaiten ja harmaaskaalan värit huonoiten.Kirkkaat värit,sininen,vihreä,punainen on jossain keskivälillä.




    Ainakin Briteissä uusimmat hälytysajoneuvot ovat pääväriltään valkoisia sillä heidän mukaan se on paras väri havaittavuuden kannalta.

      
  • Erinäisten tutkimusten mukaan auton ulkonäkö on hyvinkin tärkeä valintaperuste, mutta eiköhän homma kumminkin mene niin, että oletetun "laadun", jälleenmyyntiarvon ja kenties testivoiton perusteella valittu auto vain alkaa näyttää (tulevan) omistajansa silmissä kovin kauniilta vaikka olisikin Golf tai Auris. Jos ulkonäkö oikeasti vaikuttaisi valintoihin, olisivat suosikkiluokan suosikkeja edellämainittujen sijasta Leon ja Bravo.

      
  • Putput:



    Ainakin Briteissä uusimmat hälytysajoneuvot ovat pääväriltään valkoisia sillä heidän mukaan se on paras väri havaittavuuden kannalta.




    Ei taida pitää paikkaansa, että valkoinen näkyisi parhaiten. Noita värejä on tutkittu, ja havaittu, että sellainen oikean ilkeän värinen neon-vihreä, on paras havaittavuuden kannalta. Siis sellainen, joita näkee lentokentän paloautoissa:



    http://ferrantelife.com/Port%20Fire.JPG



    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9a/Jyvaskylan_lento12_1.JPG/225px-Jyvaskylan_lento12_1.JPG







    siis keltaista ja vihreää sekaisin. Ehkäpä jopa enemmän keltaisia kuin vihreitä.

      
  • On ollu mustaa nahkaa ja vaaleaa nahkaa, beigeä plyyssiä ja tummanharmaata kangasta ja mustaa kangasta sekä värillistä kangasta. Tällähetkellä toisessa musta nahka/vaalea kangas ja toisessa vaaleanharmaat kokonahkat. Mustat täysnahkat on ollu parhaat mun käytössä. Harmi kun ei nykyiseen raaskinut niitä ottaa.



    Valkoinen näyttää olevan jotenkin IN tänäpäivänä. Kohta taas sitten huomataan, että eihän siinä ole väriä ollenkaan! :xmas:

      
  • simppa:

    Putput:


    Ainakin Briteissä uusimmat hälytysajoneuvot ovat pääväriltään valkoisia sillä heidän mukaan se on paras väri havaittavuuden kannalta.


    Ei taida pitää paikkaansa, että valkoinen näkyisi parhaiten. Noita värejä on tutkittu, ja havaittu, että sellainen oikean ilkeän värinen neon-vihreä, on paras havaittavuuden kannalta. Siis sellainen, joita näkee lentokentän paloautoissa:

    http://ferrantelife.com/Port%20Fire.JPG

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9a/Jyvaskylan_lento12_1.JPG/225px-Jyvaskylan_lento12_1.JPG



    siis keltaista ja vihreää sekaisin. Ehkäpä jopa enemmän keltaisia kuin vihreitä.




    Asiaan saattaa vaikuttaa ympäristö jossa käytetään.

      
  • Mutta ennenkaikkea väriyhdistelmän luoma kontrasti, ei joku väri sinänsä.

      
  • Myönnän avoimesti, että estetiikka on tärkeää. Kokonaisuus siinä kuitenkin ratkaisee. Jos rinnakkain valinnassani on useampi ns. yhtä hyvä vaihtoehto, valitsen aina sen joka on mukavimman näköinen ja tuo mukavimman fiiliksen.

      
  • Autot: Fiat GrandePunto Sporty 3d, väri valkoinen ja Alfa 156, väri musta.



    Molemmat autot ovat kauniita katsella ja varsinkin Alfaan sopii monikin väri, jopa punainen. Fiatin kilpaväri on valkoinen ja nykyinen "trendiväri", joka toistuu mainonnassakin. Missä TV-mainoksessa olette nähneet, vaikkapa farmari Mondeon peruspunaisena?



    Suomalaiselle ei ole auton muodoilla tai värillä mitään merkitystä. Sama pätee kaikkeen muuhunkin, jossa ulkonäköä voitaisin arvioida: vaatteet, kellot, veneet, naiset...

      
  • Putput:

    simppa:
    Putput:


    Ainakin Briteissä uusimmat hälytysajoneuvot ovat pääväriltään valkoisia sillä heidän mukaan se on paras väri havaittavuuden kannalta.


    Ei taida pitää paikkaansa, että valkoinen näkyisi parhaiten. Noita värejä on tutkittu, ja havaittu, että sellainen oikean ilkeän värinen neon-vihreä, on paras havaittavuuden kannalta. Siis sellainen, joita näkee lentokentän paloautoissa:

    http://ferrantelife.com/Port%20Fire.JPG

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/9a/Jyvaskylan_lento12_1.JPG/225px-Jyvaskylan_lento12_1.JPG



    siis keltaista ja vihreää sekaisin. Ehkäpä jopa enemmän keltaisia kuin vihreitä.


    Asiaan saattaa vaikuttaa ympäristö jossa käytetään.




    Kyllä Brittien hälytysajoneuvoissa on enemmän muita värejä kuin valkoista. Poliisiautoissa valkoinen on yleensä pohjaväri, mutta voi olla mustakin ja päälle on aina maalattu 'neon' keltaista ja sinistä:



    http://www.stephenjames.co.uk/96/hampshire-police-choose-bmw/



    http://img62.imageshack.us/img62/8061/2007lexusrx400hpolicesuoq7.jpg



    Sama ruotsissa:



    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1d/Polisbil_SAAB_9-5.JPG



    Näihin verrattuna suomalaiset poliisiautot näyttää tylsiltä!





      
  • Meillä nykyään "tulipunainen sportti" ja sininen farkku, kyllähän nuita voi katsella pihalla ja tallissa vaikka ajaessa ei väriin kiinnitä huomiota! :xmas:

    Hinta/laatu kuitenkin ensin ja ulkonäkö vasta sitten? :sunglasses:

      
  • SKP :



    Suomalaiselle ei ole auton muodoilla tai värillä mitään merkitystä. Sama pätee kaikkeen muuhunkin, jossa ulkonäköä voitaisin arvioida: vaatteet, kellot, veneet, naiset...






    pitää muuten täysin kutinsa. Jos ulkonäkö kiinnostaisi, ei myydyimpien kärjessä keikkuisi umpitylsät corollat, golffit, focukset jne.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit