Volkkari pyyhki Volvolla lattiaa ABS:n 4/08 parivertailissa!

46 kommenttia
«1

No mites tässä nyt näin kävi etttä tylsä, harmaa, laaduton ja persoonaton junttimassatuulipuku kulkine pesi mahtavan, ylvään, ylellisen porvaripremiumin.



VW oli edellä lähes kaikissa tärkeissä kohdissa, kuten ajettavuudessa, TURVALLISUUDESSA (mitä, mitä eikös sen auton irvikuvan pitänyt olla esimerkkinä kaikille muille turvallisuudessa, täh??), moottorin ominaisuuksissa, kulutuksessa sekä suorituskyvyssä. ainut kohta missä ruotsalainen peltihäkkyrä oli vähän edellä, oli melutaso, muut arvostelut meni aika tasan.



Vertailu oli tehty talviolosuhteissa ja

jetta sai ajettavuudesta reilusti Vulvaa enemmän pisteitä, VW:n ajokäytöstä kehuttiin täsmällisemmäksi ja ohjaustuntoa paremmaksi, lisäksi Volvoa moitittiin puskevasta ja huojakkaasta ajokäytöksestä.



Heija sverige, kyllä osaatte tehdä niin mahtavan hyviä autoja että.



Ja joo tiedetään ABS ei osaa vertailla, niiden jutut kuuluu suomi24-palstalle ja plaa,plaa, plaa..

  
  • Oikeassa ole, Autobild on lehtien pohjasakkaa.



    AMS:n vertailussa BMW:n kolmonen otti muuten pataan Jetalta. Kumpikohan lienee vakavammin otettava julkaisu, AMS vai Autobild?



    Mutta koita kestää.

      
  • VW on erittäin vikaaltis auto verrattuna Volvoon,ja kyllä se melutaso eli kitinät ja natinat kertoo heti minkä tason autossa ollaan.

    Jos ei ole rahasta kiinni niin Volvolla ajan mieluimmin,kokemusta on molemmista merkeistä,en viitsi VW:vikoja tässä alkaa listaamaan ettei kirjoitus mene aivan "Provoksi"

      
  • Kannattaa käydä kipasemassa ärrälle ja ostaa se lehti, tosin ei varmaan jää enää rahaa lehden ostoon kun kaikki rahat on menny ylihintaiseeen Volvoon ja sen suuriin bensakuluihin.



    Laatuvaikutelmasta molemmat sai samat pisteet, volokkaria ei moitittu mistään natinoista, vaan rengasmelu oli hieman vulvaa suurempi.



    VW sai turvallisuudesta enemmän pisteitä, esim. matkustajan turvatyynyn poiskytketä oli siinä vakiona, Volvossa lisävaruste, tosin halpa, mut se voi jäädä siihen hankkimatta.



    VW oli myös aikalailla perusmalli, mut tarjosi samalla rahalla Volvoa enemmän autoa, sitä tosiasiaa ei volvohinkkaajien mielipiteet muuta.



    Ja sillä nyt ei luulisi tuon testin lopputuloksen kannalta olevan mitään merkitystä, mitä viivoja mä piirtelin, kun jotkut taulapäät ajeli jo niillä paskalaatikoillaan. Ja varmaan joku on täälä rakkaassa isänmaassa ajellu Volkkarillakin, ku nä olin vasta pilke isän silmäkulmassa.



    Kannattais varmaan vetää se pää pois sieltä perseestä ja herätä nykyaikaan.



    On se kumma kun täällä aina arvostellaan jotain lehteä, jos siinä vertailun lopputulos ei ole volvouskovaisten mieleen.



    Eikö nyt vaan kannattaisi suosiolla hyväksyä, et VW oli noista parempi eikä jauhaa koko ajan sitä Volvon ylistysvirttä, johon ei enää usko kukaan.





    Ihan suomirekkarit noissa näky olevan, eli asiantuntemus oli varmaan samaa luokka ku TM:n tai Tuulilasin vertailussa. Jos olis käyny niin onnettomasti et Volvo olis vieny voiton, niin sit varmaan ABS olis ihan hyvä lehti, vai?



    Samassa lehdessä oli myös VW Golfin kestotesti, jossa se menestyi hyvin, ei ollu ollu isompia vikoja, eikä siinäkään mitään nitinöitä ollu mainittu.

      
  • simppa:

    Oikeassa ole, Autobild on lehtien pohjasakkaa.

    AMS:n vertailussa BMW:n kolmonen otti muuten pataan Jetalta. Kumpikohan lienee vakavammin otettava julkaisu, AMS vai Autobild?

    Mutta koita kestää.




    Joo mä koitan kestää, mut taitaa olla volvohalaajilla enemmän kestämistä tän vertailun lopputuloksen kannalta.

      
  • Jos muihin lehtiin on uskomista, niin kaivakaa esiin Moottori 5/2007, jossa Corolla2007 1,6 pesi Jetan 1,6 ja Volvon 1,6.

      
  • Aha, vertailussa oli S40 vs. Jetta, ja Jetassa oli roimasti tehokkaampi kone. Enpä ihmettele lopputulosta. Lisäksi testin on suorittanut Autobild, jonka olen kyllä lähes kaikissa muissakin yhteyksissä tuominnut paskaksi. Ihan sama vaikka Volvo voittaisikin.



    Jetta voi hyvinkin tarjota rahalle enemmän vastinetta kuin S40.



    Onkos Lauravee ammattikoulut nyt lomilla Suomessa?



    Olipa vaan sensaatio...

      
  • Miten turvallisuus testattiin, ajoivatko maantievauhdissa nokkakolarin? :xmas:

    Minulla ei ole Volvoa eikä Volkkaria, vaikka joskus on yksi molempia ollutkin! :sunglasses:

      
  • En yhtään ihmettele, että Volvoa kritisoidaan korkeasta kulutuksesta. Varsinkin nuo Volvon 5-sylenteriset koneet kuluttavat kaupunkiajossa oikein ämpärikaupalla. Tehodieseliä, jossa olisivat suorituskyky ja kulutus kohdallaan, Volvolla ei olekaan eikä tunnu olevan tulossakaan.



    "Volvon ostajan kannattaa panostaa hieman tehokkaampaan moottoriin, viisisylinterisissä malleissa alustatkin on säädetty hieman täsmällisemmäksi."



    Onko tosiaankin kohtuullista, että "premium-valmistajan" kohdalla on normaalia joutua ostamaan tehokkaimmasta päästä oleva versio (tässä tapauksessa bensasyöppö S40 T5), jotta ajokokemus (ja alustan käytös) on edes jossakin määrin tällaiselta merkiltä odotettavalla tasolla?



    Volvossa on ehdottomasti lukuisia vahvuuksia, mutta esimerkiksi juuri moottoritekniikassa ja ajettavuudessakin (tietyin rajauksin) se on kyllä tippumassa kehityksestä, vaikka jälkimmäisessä on Fordin myötä parannusta tullutkin.

      
  • tästäkin olisi saatu jopa oikeaa keskustelua aikaiseksi

    jos tuo aloitus olisi tehty asiallisesti eikä

    provoilu tarkoituksessa...

    (ei taida tuo lauravee osata sit&#228:wink:



    eipä tuo nyt yllättänyt että jetta s40:n voitti

    itsekkin ostaisin jetan noista kahdesta...

      
  • Oletteko lukeneet ko. testiä? Koko vertailun lähtökohta on mielestäni aika omituinen. Täytyis ottaa suunnilleen vastaavat autot, eikä mitään 1.4TSIvs 1.6Karvalakki mallia ja arvioida sitten autojen moottoreita ja verrata niitä keskenään. Mutta tosiaan, jos testin tekstin lukee läpi, niin saa paremman kuvan vertailusta. Siinä mitään pyyhitty lattiaa eikä muutakaan Volgalla. Noista kahdesta varmaan Jetta, mutta jos varusteet/moottorit sais valita niin Volvo. Käykää istumassa ja koeajamassa. Sillä kuskin ympäristöllä on yllättävän iso vaikutus auton haluttavuuteen loppupeleissä.

    Samaan vertailuun ois ollut hyvä ottaa Skoda Ocu 1.8 TFSI Sport Combi ja vertailla sitten autojen tiloja, koneita, varusteita ja ajo ominaisuuksia. Mikä ois voittanut?!

      
  • finman:



    eipä tuo nyt yllättänyt että jetta s40:n voitti
    itsekkin ostaisin jetan noista kahdesta...



    -mutta jos merkkeinä ajattelee, volvonhan olisi premiumina luullut voittavan kansakärryn, toki olettaen että koneet olisi olleet vertailukelpoiset.

    itselleni en kelpuuttaisi kumpaakaan, niin paljon hyviä vaihtoehtoja tuossa luokassa taitaa olla...ja toisaalta kummankin merkin imago on minulle todella vastenmielinen :no_mouth:
      
  • petos:



    -mutta jos merkkeinä ajattelee, volvonhan olisi premiumina luullut voittavan kansakärryn, toki olettaen että koneet olisi olleet vertailukelpoiset.

    itselleni en kelpuuttaisi kumpaakaan, niin paljon hyviä vaihtoehtoja tuossa luokassa taitaa olla...ja toisaalta kummankin merkin imago on minulle todella vastenmielinen :no_mouth:




    Lauraveen aloitus on yksi tämän palstan lapsellisimmista ja tarkoitushakuisimmista provoista, joten monta lisäpistettä taistelussa palstan ykkösprovokaattorin tittelistä. Suomi24-palstakin jo odottaa seuraavaa alatyylin heittoasi. :tongue:



    Olen lukenut tuon AutoBildin testin ja siinä ei ole mitään ihmeellistä eikä myöskään mitään lattioiden pyyhkimisiä puolin tai toisin. Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla edes suunnilleen samantehoiset autot.



    Moottori 2007/5 numerossa oli testissä 1,6 l Toyota Corolla, VW Jetta ja Volvo S40. Testin voitti Corolla 8,1 p, toinen oli Jetta 7,9 p ja kolmas S40 7,8 p. Tuossa testissä Volvo oli paras ajettava, mutta hävisi kustannusten takia ja niiden takia taas Corolla voitti. Yhteenvetosanat kustakin kertoo testin parhaiten: Corolla - talousihmiselle, Jetta - tavarankuljettajalle, Volvo - ajajalle. Corollassa oli hyvää edullisuus ja varustelu ja huonoa ohjauksen kehno tunto. Jettassa oli hyvää jämäkkä laadun tuntu, iso tavaratila ja huonoa pääntila takana ja turhan kevyt ohjaus. Volvossa oli hyvää tukeva ajotuntuma, laatuvaikutelma ja huonoa kallein hankkia ja ylläpitää ja tilat takana ja tavatilassa.



    Ihmettelen noita Petoksen kummallisia väitteitä jostain Volvon tai VW:n vastenmielisestä imagosta. Tuota samaa Volvo vastenmielisyyttään ja Subaru-ylivertaisuuttaan hän onkin tällä palstalla jo ihan kiitettävästi toistanut. Enkä myöskään ymmärrä miten VW:n imago olisi vastenmielinen. Sekin on hyvä auto, jonka pahin puute on muotoilun harmaus kautta koko mallivalikoiman. Vasta uusi VW Passat CC on jotain ennennäkemätöntä Volkkarilta, mutta se onkin sitten todella tyylikäs peli kaikin puolin ja ottaisin sellaisen ilomielin. Vaikka onhan toki VW kuplakin tyylikäs pikkuauto, jos kaipaa tuollaista retrohenkistä peliä.



    Subaru taas on automerkki, jolta on jo päässyt unohtumaan miten autoja pitäisi muotoilla nykyaikana, sillä niin vanhanaikaista muotoilua viime vuosikymmeniltä kaikki mallit edustaa.

      
  • A-utoilija:



    Ihmettelen noita Petoksen kummallisia väitteitä jostain Volvon tai VW:n vastenmielisestä imagosta.


    -miten voit ihmetellä niitä, ainakaan volvon kohdalla!?

    ei volvon ristiriitainen imago ole mikään MINUN keksintöni jota yritän täällä ''syöttää''! koko palsta olisi varmaan lopetettu jo aikaa sitten totaalisen kuolleena ilman kiihkeänä käyvää volvo-vääntöä?!

    ja juuri imagosta se johtuu -ei volvo autona niin huono ole että sen takia sitä mollattaisi. se vaan imagoltaan ja mielikuviltaan ärsyttää todella monia, myös minua jonkin verran. Ja siinä ei ole mitään ''suomi24-mäista'' jos sanon sen mielipiteenäni.

    mm. nimim. individual jokin aika sitten toisessa ketjussa valotti omia näkemyksiään volvosta, joihin yhdyn täysin.



    Enkä myöskään ymmärrä miten VW:n imago olisi vastenmielinen.

    -siten että se on aivan tolkuttoman tavanomainen, tylsä ja harmaan nössö automerkki, poislukien ökyhintaiset toareg ja phaeton.

    sillä ei ole mitään hauskaa ja jännittävää tarjota, eikä golffissa, passatissa, polossa jne. ole pienintäkään omistamisenhalua tai ajamisen iloa.

    ja kaiken hyvän lisäksi erittäin heikko laatu tavalliseksi perusautoksi on jotain mitä en voi käsittää.

    siksi siis minusta vastenmielinen.



    Vasta uusi VW Passat CC on jotain ennennäkemätöntä Volkkarilta, mutta se onkin sitten todella tyylikäs peli kaikin puolin ja ottaisin sellaisen ilomielin.


    -tulevat mallit ja asiat ''mitä on luvassa'' on asia erikseen. Automaailma muuttuu ja kehittyy koko ajan, ja myös automerkit muuttuvat. En toki tyrmää etteikö vw voisi muuttua mieleisekseni.





    Subaru taas on automerkki, jolta on jo päässyt unohtumaan miten autoja pitäisi muotoilla nykyaikana, sillä niin vanhanaikaista muotoilua viime vuosikymmeniltä kaikki mallit edustaa.


    -makuasioita nämä muotoilu ja ulkonäköasiat.

    Minusta jo vanhaksi päässyt malli legacy on kyllä hyvännäköinen auto jos vieressä vertaa monia muita.

    Mikään repäisevä ja kirkuva muotoilu ei kyllä olekkaan subarun juttu, ja se ei ole kaikille miinus.
      
  • petos:



    -tulevat mallit ja asiat ''mitä on luvassa'' on asia erikseen. Automaailma muuttuu ja kehittyy koko ajan, ja myös automerkit muuttuvat. En toki tyrmää etteikö vw voisi muuttua mieleisekseni.




    Tuossa juuri itse asian sanoit ja kuitenkin muistelet aina Volvon osalta jotain mitä se on ollut joskus menneillä vuosikymmenillä ja ihan samaa täällä muistelee moni muukin. Tämän päivän Volvoilla ja jollain 200- tai 700-sarjan hirveillä laatikko-Volvoilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Myös sen imagon suhteen.



    Hyvä esimerkki automaailman muutoksesta on myös Skoda. Nykyisellä Skodalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä se on ollut joskus vuosikymmeniä sitten. Vaikkapa uusi jo esitelty Skoda Suberb on todennäköisesti erinomainen auto ominaisuuksiltaan ja myös ulkonäkö on varsin tyylikäs sisätiloja myöten, mutta imago laahaa silti pahasti jälkijunassa. Käytännössä VW:n osat ja ominaisuudet, mutta itäauton imago edelleen ja sitä imagoa on valitettavasti vaikea saada karistettua.

      
  • Tän topikin avulla oli vaan näyttää kaikille volvonkuolaajille vaan se miten tavallinen kulkupeli se volvo loppujenlopuksi on, eikä edes tuotteena kovin kummoinen. kun se Volvo tuntuu täällä olevan joidenkin mielestä niin ylivertainen huippituote, josta ei saa sanoa mitään negatiivista, jollei halua leimaantua jotenkin vähä-älyiseksi idiootiksi tai keskenkasvuiseksi kakaraksi, jonka kirjoitukset on jotenkin alempaa tasoa kun volvo ihmisten.



    Tuo ABS:n vertailu oli siinä mielessä hyvä, et siinä oli otettu hinta kriteeriksi, eikä niinkään tekniset arvot, eli vertailtiin suoraan auton hintaa suhteessa ominaisuuksiin, eli tässä tapauksessa volkkari tarjosi ememmän autoa suhteessa hintaan.



    Ja mistäs sitä volvo ressukalle olis vastaava moottori kun volkkarissa oli keksitty, kysympä vaan.



    Eikös se ole hyvä että aloitusotsikko on provosoiva, niin saadaan keskustelua aikaan.

      
  • A-utoilija:



    Tuossa juuri itse asian sanoit ja kuitenkin muistelet aina Volvon osalta jotain mitä se on ollut joskus menneillä vuosikymmenillä ja ihan samaa täällä muistelee moni muukin. Tämän päivän Volvoilla ja jollain 200- tai 700-sarjan hirveillä laatikko-Volvoilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Myös sen imagon suhteen.


    -en muistele laatikkovolvoja, itäautoja, jenkkilotjia tai riisikuppeja jne! määrittelen imagon nykyhetkestä ja lähimenneisyydestä.

    En vain pidä volvon nykyimagosta, koska tuntuu että vaikka jos yksi pitääkin volvosta, vähintää yhtä moni ei voi sietää sitä. Mielikuvat volvosta turvallisena, tylsän kömpelönä, nössönä perheautona ja anti-sporttisena elävät vahvoina.

    Volvoa ei vain yksinkertaisesti arvosteta autoista kiinnostuneiden keskuudessa.

    Kaikenmaailman konttorirotille yms jotka eivät ole kiinnostuneita autoista ja tekniikasta, volvo kyllä kelpaa, onhan se ''preemiumia''.

    Myöskin se ärsyttää, että volvo ei autoteknisiltä ominaisuuksiltaan ja linjaltaan edusta mitään keskivertoa parempaa, mutta kumminkin volvomiesten mukaan leijutaan monesti MB:tä ja bemuakin etevämpänä autona...ja toisaalta tehdään hirveä ero juuri siihen volvon ja mondeo/passat/accord jne-luokan väliin.


    arvostan kyllä volvon turvallisuuspuolta, siinä ovat eteviä.
    Ja ulkonakö muotoilu on ihan ok, pidän ainakin nykyistä S80 tyylikkäänä sedanina omassa genressään.
    Myös äänieristys ja melutaso ovat kiitettävää luokkaa, ja siitä saisi ottaa nuo hondat ja fordit ym. mallia.

    Ja kuten sanoin jo vw:stä, en inhoa mitään merkkejä sen kotimaan tai jonkun muun tyhmän periaatteen takia, vaan olen kyllä avaramielinen jos muutosta tapahtuu.

    Jos volvokin alkaisi tekemään suoraselkäisesti taka- tai nelivetoisia autoja, autoihin tehtäisiin ajamisen iloa eikä pelkkää suuntavakaavutta, lisäisi sporttista olemusta, ottaisi osaa autourheiluun ( ja myös että se näkyisi mallistossa, tyyliin AMG, M-Sport, Prodrive, RS, Ralliart jne.. ) ja nostaisi laatutason sellaiseksi ettei nitinät ja viat rasittaisi, tuo imago alkaisi silmissäni parantua selvästi:wink:




    Hyvä esimerkki automaailman muutoksesta on myös Skoda. Nykyisellä Skodalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä se on ollut joskus vuosikymmeniä sitten. Vaikkapa uusi jo esitelty Skoda Suberb on todennäköisesti erinomainen auto ominaisuuksiltaan ja myös ulkonäkö on varsin tyylikäs sisätiloja myöten, mutta imago laahaa silti pahasti jälkijunassa. Käytännössä VW:n osat ja ominaisuudet, mutta itäauton imago edelleen ja sitä imagoa on valitettavasti vaikea saada karistettua.


    -puhut näköjään nytkin imagosta ja arvostuksesta kuin se olisi yhtä kuin muotoilu/tyyli.

    Olen sitä mieltä että se mitä on ''pellin alla'', ja auton uumenissa, on tärkeämpää, ja se ''respecti'' jos tulee, tulee sieltä.

    pelkällä hyvällä muotoilulla ja hieman perusautoa paremmalla laatuvaikutelmilla ei pitkälle pötkitä.

    ajamisen hauskuus, älykäs tekniikka, tinkimättömät ajo-ominaisuudet ovat hyvän imagon perusta.


    Skodahan on kansanautojen perikuva, edullinen, etuvetoinen, harmaa massa-auto, jolla ei myöskään ole mitään ''automiehelle'' mielenkiintoista ja kiehtovaa.
    Joten en ihmettele yhtään että imago laahaa siellä jossain.
      
  • "Skodahan on kansanautojen perikuva, edullinen, etuvetoinen, harmaa massa-auto, jolla ei myöskään ole mitään ''automiehelle'' mielenkiintoista ja kiehtovaa.

    Joten en ihmettele yhtään että imago laahaa siellä jossain. "



    Niinpä; "automiehet"! Huonolla imagollako esim. eniten myydyksi dieselautoksi! Kannattaisi myös ottaa selvää tuosta keskihinnasta, sillä suurin osa myydyistä on paremmin varusteltuja versioita! Mitähän tuo kertoo kun ei "automiehet" eivät tyydykkään karvalakkiversioihin?

      
  • Sinulla on erittäin hienotyyli aloittaa keskustelut ja arvostan sitä suuresti, samoin kuin kielenkäyttöäsi, sekä pakkomiellettä mustamaalata Volvo erittäinpaskaksiruotsalaiseksihomolootaksi.



    Ei voi olla muuta kuin kiitollinen, kun olet paljastanut Volvon huonouden! Kiitos sinulle lauravee, olet pelastanut minut.

      
  • petos:



    En vain pidä volvon nykyimagosta, koska tuntuu että vaikka jos yksi pitääkin volvosta, vähintää yhtä moni ei voi sietää sitä. Mielikuvat volvosta turvallisena, tylsän kömpelönä, nössönä perheautona ja anti-sporttisena elävät vahvoina.

    Volvoa ei vain yksinkertaisesti arvosteta autoista kiinnostuneiden keskuudessa.

    Kaikenmaailman konttorirotille yms jotka eivät ole kiinnostuneita autoista ja tekniikasta, volvo kyllä kelpaa, onhan se ''preemiumia''.

    Myöskin se ärsyttää, että volvo ei autoteknisiltä ominaisuuksiltaan ja linjaltaan edusta mitään keskivertoa parempaa, mutta kumminkin volvomiesten mukaan leijutaan monesti MB:tä ja bemuakin etevämpänä autona...ja toisaalta tehdään hirveä ero juuri siihen volvon ja mondeo/passat/accord jne-luokan väliin.


    Skodahan on kansanautojen perikuva, edullinen, etuvetoinen, harmaa massa-auto, jolla ei myöskään ole mitään ''automiehelle'' mielenkiintoista ja kiehtovaa.
    Joten en ihmettele yhtään että imago laahaa siellä jossain.




    Kyllähän se on huomattu, että Volvosta käytävä provoilu ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin tai tehtyihin vertailuihin eri automerkkien välillä, vaan toistetaan vanhoja iänikuisia mielikuvia ja pinttyneitä kuvitelmia. Hyvä esimerkki oli väitteesi Volvon kömpelyydestä, joka ei enää pidä paikkaansa. Uudet Volvot on aivan samaa luokkaa kääntöympyrän suhteen kuin kilpailijatkin, vanhaa S60 lukuunottamatta.



    Myöskään se ei pidä paikkaansa, ettei Volvoa arvostettaisi, eli voit puhua vain omasta puolestasi ja kenties muutaman tämän palstan Volvo-vihaajan puolesta.



    Muutenkin on hölmöä keskustella jostain automerkistä yleisellä tasolla, mihin aina mennään tällä palstalla, kun jokaisella automerkillähän on uudempia ja vanhempia ja enemmän ja vähemmän kilpailukykyisiä malleja. Mitä se hyödyttää oman auton omistuksessa, onko automerkillä autourheilutaustaa tai muita urheilullisia malleja? Jos nyt vaikkapa Ferrari tekisi myös perheautoja, niin olisiko jotenkin hienompaa ajella Ferrari-merkkisellä farmariautolla, kun tietäisi että ajaa samanmerkkisellä autolla, jolla Kimi kiertää formularadoilla ympyrää? Ja ne formularadoilta hankitut meriitithän ei auttaisi yhtään hyvän perheauton tekemisessä. Voisi käydä niin, että Ferrarin tekemästä perheautosta tulisi täysi floppi ja vastaavasti miksi Volvon pitäisi tehdä urheiluautoja, kun se osaa tehdä perheautoja kaikkein parhaiten? Suutari pysyköön lestissään.



    Tuosta uudesta Skoda Suberbista sen verran, että en minä sitä nyt kovin harmaana massa-autona pitäisi. Paljon hienompi ja varmaan myös ominaisuuksiltaankin parempi se on kuin esim. yksikään Subaru ja voisin aivan hyvin kuvitella tuollaisen omistavanikin, mutta en voisi kuvitella omistavani yhtäkään Subarua. Johan Passatkin "pyyhki lattiaa" Subarulla TM testissä, joten tuo Suberb pyyhkisi vielä reilummin. Skodathan on menestyneet hyvin testeissä ja tuosta Suberbista on kuulunut aika mairittelevia lausuntoja tähän mennessä.

      
  • A-utoilija:



    Kyllähän se on huomattu, että Volvosta käytävä provoilu ei perustu omakohtaisiin kokemuksiin tai tehtyihin vertailuihin eri automerkkien välillä, vaan toistetaan vanhoja iänikuisia mielikuvia ja pinttyneitä kuvitelmia.


    -eiköhän siitä saa jokainen osansa.

    kyllä minäkin saan niskaani mm. subarun automaattien surkeuden ja koko automerkin suuren bensan kulutuksen, ja voin lukea rivien välistä että huutelijat eivät monesti ole edes autossa istuneetkaan, saati kokeilleet sitä kulutusta.

    tälläista tämä valitettavasti on.



    Hyvä esimerkki oli väitteesi Volvon kömpelyydestä, joka ei enää pidä paikkaansa. Uudet Volvot on aivan samaa luokkaa kääntöympyrän suhteen kuin kilpailijatkin, vanhaa S60 lukuunottamatta.


    -kömpelyys ei ole vain yhtä kuin kääntöympyrä mitattuna.

    minulle kömpelyys merkitsee ohjausta, sen palautusta, ja yleistä ketteryyttä ja dynaamisuutta, jossa BMW varsinkin on takavetoisena loistava.



    Myöskään se ei pidä paikkaansa, ettei Volvoa arvostettaisi, eli voit puhua vain omasta puolestasi ja kenties muutaman tämän palstan Volvo-vihaajan puolesta.


    -piirit on näköjään monet.

    itselläni on paljon tuttuja ja kavereita nk. automiehistä, moottorikelkka, karting, ym autourheilu porukoista, ja täytyy sanoa että juuri kukaan ei heistä pidä volvoa haluttavana ns. ajajan -autona.



    miksi Volvon pitäisi tehdä urheiluautoja, kun se osaa tehdä perheautoja kaikkein parhaiten? Suutari pysyköön lestissään.

    -niin no, tottahan tuo on. pysyisivät volvofanaatikotkin lestissään, eli eivät nostaisi volvoa miksikään BMW:n veroiseksi, niin kaikki olisi luultavasti ok.

    Esimerkiksi Nissan tekee paljon tavisautoja, mutta osaa tehdä myös helvetinmoisia urheiluautoja. Osaamista, älykkyyttä?



    Paljon hienompi ja varmaan myös ominaisuuksiltaankin parempi se on kuin esim. yksikään Subaru ja voisin aivan hyvin kuvitella tuollaisen omistavanikin, mutta en voisi kuvitella omistavani yhtäkään Subarua.


    Johan Passatkin "pyyhki lattiaa" Subarulla TM testissä, joten tuo Suberb pyyhkisi vielä reilummin.

    -Ja mikähän on subarun vastine suberbille? niinpä niin, ota selvää ennenkuin puhut typeriä.

    Ja tuo TM testihän on ruodittu jo tuhat kertaa:

    muistatko mitä siinä testattiin? haettiin parasta penninvenytys ja tavisautoa. Kulutuksesta ja käyttökuluista paukkui miinuksia subarulle. Ajamisen ilosta ym. subarun eduista ei saanut pojoakaan.

    Subarussa oli suoraselkäisesti mm vakiona tuplaxsenonit ja neliveto, mutta ei se niistä mitään saanut, päinvastoin.

    eli tuossa testissä vain saatiin esiin kuinka huono pihistely-auto subaru on.

    Muualla Subarun päävastutajaksi mainitaan usein Audi. myös vertailua pienempiin bemuihin ja volvoon on tehty, huippumallin vastustajiksi on mainittu jopa jaguar.

    Ja tuossakaan joukossa ei yleensä subarulla ole mitään lattioita pyyhitty.

    Volvolla on tosin pyyhitty lattiaa, legacyn toimesta, mm. fifth' gearissa.
      
  • Siinäkin vertailussa Nissan voitti volvon, että silleen.



    Tänään ajelin tuollaisella xc90:llä vai mikä se nyt oli, eipä kyllä paljon sävähdyttäny: kun lähti liukkaalla liikkeelle niin ensin vaan etupyörät suti ihan villisti ja sit hirveen nykäyksen saattelemana lähti myös takapyörät peliin mukaan, kun volvo muka neliveto vielä sutii paikallaan, niin Subaru on jo kaukana menossa...



    Katsokaapa ihan huviksenne kyseisen laatikon takavetoakseleita on vaan sormen paksuiset, ja se katiska painaa sentään yli 2000kg, niin ei ne paljon ole sitä vetoa suunniteltu välittämään.. Toista se on oikeiisa nelivedoissa.

      
  • lauravee:

    Siinäkin vertailussa Nissan voitti volvon, että silleen.

    Tänään ajelin tuollaisella xc90:llä vai mikä se nyt oli, eipä kyllä paljon sävähdyttäny: kun lähti liukkaalla liikkeelle niin ensin vaan etupyörät suti ihan villisti ja sit hirveen nykäyksen saattelemana lähti myös takapyörät peliin mukaan, kun volvo muka neliveto vielä sutii paikallaan, niin Subaru on jo kaukana menossa...

    Katsokaapa ihan huviksenne kyseisen laatikon takavetoakseleita on vaan sormen paksuiset, ja se katiska painaa sentään yli 2000kg, niin ei ne paljon ole sitä vetoa suunniteltu välittämään.. Toista se on oikeiisa nelivedoissa.






    Katsoppa sinä 4-veto traktoreiden etupään kardaani- ja vetoakseleita. On vääntövoimaan nähden ohuita, mutta kestää. Ei se määrä, vaan laatu.



      
  • Oon mä ollu nyk Valtran, entisen Valmetin trakrorihuollossa töissä ja kyllä niissä ainakin akselit oli aika järeää luokkaa verrattuna noihin volvon rimpuloihin. Olihan vulvan 240 sarjassakin ohut kardaani ja pienet nivelet, mut niitä saikin olla viikoittain vaihtamassa. Mitenkäa ne putkiakselin ja umpiakselin rasitukset ja väännönkestot siinä lujuusopissa nyt menikään..

      
  • lauravee:

    Oon mä ollu nyk Valtran, entisen Valmetin trakrorihuollossa töissä ja kyllä niissä ainakin akselit oli aika järeää luokkaa verrattuna noihin volvon rimpuloihin. Olihan vulvan 240 sarjassakin ohut kardaani ja pienet nivelet, mut niitä saikin olla viikoittain vaihtamassa. Mitenkäa ne putkiakselin ja umpiakselin rasitukset ja väännönkestot siinä lujuusopissa nyt menikään..




    Aaajoo. En oo kyllä kertaakaan joutunu vaihtaa silloin ku kyseinen oli. Enkä oo kuullu muiltakaan tollasta. Mutta eipä noita sun juttuja muutenkaan voi todesta ottaa..

      
  • A-utoilija:


    Johan Passatkin "pyyhki lattiaa" Subarulla TM testissä, joten tuo Suberb pyyhkisi vielä reilummin






    kannaltasi on noloa että taannoisissa volvon hehkutuksissa olet käyttänyt ajovalo.netin arvioita.



    entäs sitten? -sitä että ajovalo.netin koeajossa Legacyn ajettavuudesta sanoivat '' ehdottomasti paras koskaan ajamani auto''.



    niin, olivat taatusti tuota kirjoittaessa volvojakin koeajaneet, eli se siitä lattian pyyhkimisestä.



    on huvittavaa että TM:n takia et pidä subarua juuri minään, mutta tällainen kupru on olemassa kuitenkin :wave:



      
  • petos:


    kannaltasi on noloa että taannoisissa volvon hehkutuksissa olet käyttänyt ajovalo.netin arvioita.

    entäs sitten? -sitä että ajovalo.netin koeajossa Legacyn ajettavuudesta sanoivat '' ehdottomasti paras koskaan ajamani auto''.

    niin, olivat taatusti tuota kirjoittaessa volvojakin koeajaneet, eli se siitä lattian pyyhkimisestä.

    on huvittavaa että TM:n takia et pidä subarua juuri minään, mutta tällainen kupru on olemassa kuitenkin :wave:




    Subaru Legacy 3.0 R AWD Sedan Aut. koeajoraportti ei ole palstan pitäjän Timo Nurmelan kirjoittama, vaan sen on kirjoittanut palstalle joitain koeajoja raportoinut vieraileva "tähti" Lasse Schauman. Sama henkilö on kirjoittanut myös Volvo S80 V8 AWD Summum koeajon, jossa myös hehkutetaan vähän tavanomaista enemmän ja Timo Nurmela on tehnyt koeajon loppuun havaintoja S80 2.5 T:stä.



    Varsin asiallisiahan nuo koeajot tuolla sivustolla on eli Putputin viha tuota sivustoa kohtaan on aika naurettavaa ja perustuu vaan siihen, kun hänen palvomansa BMW ei ole siellä saanutkaan riittävää arvostusta. Minua ei oikein tuo Subaru Legacy jaksa kiinnostaa sen mitäänsanomattoman muotoilun takia eli paljon enemmän arvostan japanilaisista Mazda6:tta ja Accordia, joista Accordkin peittosi selvästi tuossa TM testissä Subarun eli pistein 8,7 vs 7,7 ja ajettavuudessakin todella reippaasti.

      
  • huh, mitä kyräilyä.



    eli totuus TM:n testin loppupisteistä... :ashamed:





    muuten, ihan hyvä auto kuin accord onkin, täytyy sanoa että mulla on ollut tuo testin accord ( tourerina tosin ) vähän aikaa, ja legacy on nyt, ja voin todeta että subaru on ajettavuudessa huomattavasti jämäkämpi, tarkempi, tunnokkaampi, vähemmän kallisteleva, suuntavakaampi, hauskempi, ja nelivedon ansiosta aivan eri sfääreissä monessa asiassa, joten en voi kuin purnata.

      
  • petos:

    huh, mitä kyräilyä.

    eli totuus TM:n testin loppupisteistä... :ashamed:


    muuten, ihan hyvä auto kuin accord onkin, täytyy sanoa että mulla on ollut tuo testin accord ( tourerina tosin ) vähän aikaa, ja legacy on nyt, ja voin todeta että subaru on ajettavuudessa huomattavasti jämäkämpi, tarkempi, tunnokkaampi, vähemmän kallisteleva, ja nelivedon ansiosta aivan eri sfääreissä monessa asiassa, joten en voi kuin purnata.




    Accord on tunnokas ja tarkka ajettava, mutta japanilaisten tapaan ei mitenkään tukeva ajettava maantiellä teiden kallistuksissa ja urissa eli suuntavakavuudessa olisi parantamista, vähän kuten Mazda6:ssakin. Pitemmällä matkalla noihin vasta kiinnittää huomiota ja asiaan tottuu auton omistaessaan eli niitä pieniä korjausliikkeitä tekee automaattisesti ja huomaamattaan. Tuo suuntavakavuus on japanilaisten suuri miinus. Subarusta en sano mitään, mutta selvähän se on että nelivedon pitäisi teoriassa parantaa ajettavuutta. Kumma vaan, ettei TM testissä sille nelivedolle löytynyt mitään hyötyä ajettavuuden tai muunkaan asian suhteen.

      
  • A-utoilija:



    Tuo suuntavakavuus on japanilaisten suuri miinus.

    ei se kyllä subaruissa ole ollut huono. Subaru poikkeaa, perusjapsista ( avensis-accord-kuutonen-Primera-jne )
    melko paljon teknisesti, joten japanilaisuus ei tee subarusta samanlaista ajaa!


    Subarusta en sano mitään, mutta selvähän se on että nelivedon pitäisi teoriassa parantaa ajettavuutta. Kumma vaan, ettei TM testissä sille nelivedolle löytynyt mitään hyötyä ajettavuuden tai muunkaan asian suhteen.

    -ei löytynyt niin, mikä on ihmeellistä, kyllä legacya on muualla jokaikisessä koeajossa jonka olen nähnyt, kehuttu hyväksi ajaa.

    niin, ja sitten nelivedosta tuli kulutuslisää, ja oma vaikutus sillä on varmaan ollut muissakin ylläpitokuluissa josta myös jaettiin pisteitä.

    Eli kuten huomaamme, noita loppupisteitä kannattaa soveltaa tarkasti omiin tarpeisiin, eikä pitää loppupisteytystä jonain ehdottomana parhuusjärjestyksenä.

    Siitä accordista vielä, sitä tosiaan vaivasi pieni vetely, varsinkin tuulella ja huonoilla teillä.

    koeajoin aikanaan Volvo V70, ja huomasin kyllä miten paljon tuossa suhteessa oli eroa. Toki hondassakin oli sitten hyvät puolensa.
      
  • Nimimerkki LauraVeen solvaavat kommentit ja todella alatyylinen ja tökerö kielenkäyttö ei sovi mihinkään - edes Suomi24 - keskustelupalstalle. Kommenteista ja solvauksista on tehty ilmoitus palstan ylläpidolle ja TM:n toimitukselle. Perästä kuuluu.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit