Insignian EU-kulutuslukemat

57 kommenttia
2»
  • Autoveron muutoksen jälkeen on tietysti tilanne jonkin verran muuttunut siitä kun itsekin nykyisen autoni ostin. Eniten on hyötynyt Bemari, jonka EU-kulutukset on alhaisia, mutta todellinen kulutus onkin sitten eri asia. Eniten on kärsineet isoilla ja tehokkailla V8 moottoreilla ja vastaavilla varustetut autot, oli sitten merkki mikä tahansa. Itse en esim. näe nelivetoa niin tärkeäksi asiaksi, että olisin valmis maksamaan siitä hankintahinnassa, huoltohinnoissa ja bensankulutuksessa lisää. Pidän koko nelivetoa vähän turhakkeena, kun hyötyä siitä on muutamina päivinä huonoilla talvikeleillä omassa käytössäni. Autoveromuutos on siis vaikuttanut autojen hintoja alentavasti tai nostavasti, mutta valitettavasti monikaan merkki ei ole muuttanut lisävarusteiden hintoja. Bemarilla on tosin pientä alennusta tullut niihinkin, mutta mm. Volvolla ja monella muulla niiden hinnat ei ole muuttuneet.



    Jos nyt valitsisin autoa, niin tietenkin tilanne olisi toinen kuin pari vuotta sitten. Nyt ei enää ole hankintahinnassa saman tehoisella ja varustellulla Volvolla ja Bemarilla tai Audilla niin suurta eroa kuin silloin. Nyt ero on enää muutamia tuhansia Volvon eduksi, mutta edelleen se riittäisi, jos ajatellaan autoilun kokonaiskustannuksia, vaikka Volvot noita enemmän kuluttaakin. Todennäköisesti päätyisin edelleenkin samaan valintaan, jos nyt autoa ostaisin, mutta Audi A6 2,0T business olisi kyllä nyt entistäkin houkuttelevampi, kun hinta on alentunut ja varustelu parantunut eli voisin ottaa senkin. Ei omaa autonvalintaani kuitenkaan litran tai parinkaan kulutuserot sanele, vaan ne on muut asiat.

      
  • A-utoilija:

    Ei omaa autonvalintaani kuitenkaan litran tai parinkaan kulutuserot sanele, vaan ne on muut asiat.






    -samoin täällä. Kyllä itselläni ja monella muullakin on kulutus pikkutekijänä ( kunhan sen nyt ei ihan älytön ole ), kun autoa valitsee. Näin äkkiseltään mietittynä auton merkki/malli, moottorin ja voimalinjan muut ominaisuudet, ym asiat tulee ensin.



    Jos auto ostetaan nautiskelua ja hauskaa ajamista varten, mitä väliä sillä on kuluttaako se pari litraa sadalla enemmän, kuin sellainen joka kuluttuisi vähän, mutta jossa ei natsaa ne muut asiat.



    Kuten olen ehkä aiemminkin todennut, omalla kohdallani jos ei ole fiilistä, ei ole mitään, ja sitten olisi sama jos kulkisi jollain helvetin pikkudieselkangolilla paikasta toiseen siirtymisensä.

      
  • Samoin minulle on yhden tekevää jos autoni kuluttaa litran pari enemmän mutta on sitten turvallinen ja oman mielen mukainen. Jospas ne kovimat valittajat ovatkin ne jotka ovat erehtyneet ostamaan sen vähän kuluttavan auton ja ovat sitten jälkeenpäin pettyneet valintaansa.

      
  • joo, kyllä minulle kulutus on sivuseikka nykyhinnoillakin, Tärkeintä on että auto vastaa odotuksia niin fiiliksen kuin ominaisuuksien kohdalta. Olen kyllä vakaasti nelivedon kannattaja,se tuo tiettyjä elementtejä lisää ajonautintoon. Tosin tehoja kaipaisin lisää, se onkin ainoa puute näin vanhalle kuskille.

      
  • MMS:

    joo, kyllä minulle kulutus on sivuseikka nykyhinnoillakin, Tärkeintä on että auto vastaa odotuksia niin fiiliksen kuin ominaisuuksien kohdalta. Olen kyllä vakaasti nelivedon kannattaja,se tuo tiettyjä elementtejä lisää ajonautintoon. Tosin tehoja kaipaisin lisää, se onkin ainoa puute näin vanhalle kuskille.


    Se on hienoa, etteivät auto- käyttö- ja polttoaineverot merkitse joillekin ihmisille yhtään mitään, pääasia, että on epäkäytännöllinen huvitteluauto alla! Iloista maksajaa valtio rakastaa!!

    Vinkki: Hummereita olisi jenkeissä tosi halvalla myynnissä!!



      
  • MMS:



    Tärkeintä on että auto vastaa odotuksia niin fiiliksen kuin ominaisuuksien kohdalta. Olen kyllä vakaasti nelivedon kannattaja,se tuo tiettyjä elementtejä lisää ajonautintoon. Tosin tehoja kaipaisin lisää, se onkin ainoa puute näin vanhalle kuskille.






    -sun pitää laittaa sellanen kleeman-mese, eikös sellasessa ole aivan tajuttoasti heppoja..



    saako udella mikä 4-matic on kyseessä? kokemukset mersun nelikosta kiinnostaisi muutenkin? ( ehkä toiseen ketjuun :wink: )









      
  • petos:



    saako udella mikä 4-matic on kyseessä? kokemukset mersun nelikosta kiinnostaisi muutenkin? ( ehkä toiseen ketjuun :wink: )







    Jep tosin vain c280 4-matic, yllätyin positiivisesti ominaisuuksista. Käsiteltävyys varsinkin talviliukkailla omaa luokkaansa verrattuna edelliseen. Ohjaustuntuma mielestäni parempi ja suuntavakavuus noin yleensä. Ei edellistäkään voi moittia, mutta kyllä nelikko on ihan oma juttunsa. Kulutus on keskimäärin 11 litran luokkaa normaalissa sekalaisessa ajossa. Automaatin toiminnassa en ole havainnut eroja. Äsken mökkiteillä Pohjois Karjalassa ominaisuudet tulivat hyvin esiin, oli hyvä että on pohjapanssari. Ajelen tällä ainakin tämän tehdastakuun ajan.

      
  • Auton kulutuksellahan ei tosiaan ole paljon väliä jos ei aja paljon tai on riittävästi rahaa. Ymmärrän jossain määrin myös ajonautintoa jota esim. hienossa kutoskoneessa saa, mutta en silti oikein ymmärrä mitä haittaa kilpailijaa pienemmästä kulutuksesta olisi?



    Olen MatLogin ja nelivetoisen kanssa samoilla linjoilla. Auto on useimmille pitkän ajan hankinta. Ajat muuttuvat eikä tarvitse kummoinen veikkaaja olla ennustaakseen, että 3-5 vuoden aikana ja niiden jälkeen autoa myydessäsi taloudellisuus ei ainakaan pahasta ole. Enemmän kuluttavassa autossa maksat:

    - enemmän veroa ostettaessa

    - enemmän polttoaineesta

    - isompikoneisen kyseessä ollen enemmän vakuutuksissa

    - jatkossa enemmän käyttämaksussa

    - ja todennäköisesti vielä menetät enemmän jälleenmyyntiarvossa kuin taloudellisen kohdalla



    Aika moninkertainen maksu siis.



    Vastineeksi saat...mitä?



    Ja kuten nelivetoinenkin, en ihmettele miksi VW ja sen sukulaiset myyvät hyvin. Hintaakin voi pitää vähän enemmän kun muut kulut jäävät pieniksi ja jälleenmyyntiarvoakin on.



    Kun seuraavan autoni vaihdan, vaihdan varmasti luokkansa taloudellisimpiin kuuluvan kulkupelin. Ei sen tarvitse nyt se kaikkein taloudellisin olla, mutta perusasiat kohdallaan kuitenkin. Niin olen tehnyt viimeksikin, eikä ole harmittanut. Diesel-bensa asiaa pitänee harkita vähän tarkemmin. Pienikulutuksinen bensakone ei välttämättä olisi huono hankinta, jos hyviä hankintoja ei auton kyseessä ollen olekaan. Varsinkaan nyt kun markkinat on menossa aikamoiseen turbulenssiin näiden ympäristö- ym. asioiden kanssa.

      
  • MMS:



    Jep tosin vain c280 4-matic, yllätyin positiivisesti ominaisuuksista. Käsiteltävyys varsinkin talviliukkailla omaa luokkaansa verrattuna edelliseen. Ohjaustuntuma mielestäni parempi ja suuntavakavuus noin yleensä. Ei edellistäkään voi moittia, mutta kyllä nelikko on ihan oma juttunsa. Kulutus on keskimäärin 11 litran luokkaa normaalissa sekalaisessa ajossa. Automaatin toiminnassa en ole havainnut eroja. Äsken mökkiteillä Pohjois Karjalassa ominaisuudet tulivat hyvin esiin, oli hyvä että on pohjapanssari. Ajelen tällä ainakin tämän tehdastakuun ajan.






    paljonko sitten on tehoja otettu 2.8 (vapari ? )koneesta?



    Onko viime talvesta kokemuksia, vai onko sen verran tuore tapaus?





    Akik:



    Auton kulutuksellahan ei tosiaan ole paljon väliä jos ei aja paljon tai on riittävästi rahaa. Ymmärrän jossain määrin myös ajonautintoa jota esim. hienossa kutoskoneessa saa, mutta en silti oikein ymmärrä mitä haittaa kilpailijaa pienemmästä kulutuksesta olisi?






    -eikai kukaan ole väittänytkään että haittaa pienestä kulutuksesta olisi, positiivinen asiahan se on ilman muuta.



    Minulla ainakin oli tarkoitus vain sanoa että kaiken bensa hysterian keskellä ja toisilla ainaisena paniikin aiheena olevat käyttökulut eivät kiinnosta toisia niin paljon, vaan se ajamisen ja omistamisen ilo erikoisesta ( ja näinollen yleesä enemmän kuluttavasta autosta ) on tavallaan rahassa mittaamatonta.



    Kuten MMS kommentoi hyvin, kaikkea muutakin hauskuutusta ja nautintoa elämässä saa rahalla ja rahaa käyttämällä, joten miksei joku järjetön auto olisi myös ''hyväksyttävää''.



      
  • petos:


    Kuten MMS kommentoi hyvin, kaikkea muutakin hauskuutusta ja nautintoa elämässä saa rahalla ja rahaa käyttämällä, joten miksei joku järjetön auto olisi myös ''hyväksyttävää''.


    Järjetön auto saattaa - maailmankatsomuksesta riippuen - olla "hyväksyttäväkin", kunhan muistaa, ettei perustele järjetöntä "järkisyillä", vaan pysyy siellä fiilistelypuolella.



    Muistan kun Opel Asconan seuraajaksi tuli Opel Vectra. Silloin myös hehkuteltiin silloin hienolta tuntunutta muotoilua, puhuttiin vain Vectrasta ja jätettiin se Opel ikäänkuin taka-alalle. Moni osti sitten hienon Vectran. Kun Vectrat yleistyivät Suomen teille ja niitä tuli vastaan joka kadunkulmassa,"hienous" unohtui, ja naapuri saattoi sanoa Vectran omistajalle "sinä se vaan ooppelilla ajelet".



    Opel - siis Opel -Insignian kohdalla olen havaitsevinani samankaltaisia piirteitä. Vinkkini on: "fiilistelysyillä" ei kannata ooppelia eikä muutakaan volyymimerkkiä valita, ne fiilikset häviävät nopeasti automallin yleistyessä maanteillä. Kokonaan toinen asia on, kannattaako yleensäkään autoon kovin tunneperäisesti suhtautua, mutta se taitaa olla yksilökohtaista. Ehkä parasta on, että käyttötarkoitukseen ja hintarajoihin sopivista valitsee sen, joka eniten miellyttää.





      
  • MatLog:


    Opel - siis Opel -Insignian kohdalla olen havaitsevinani samankaltaisia piirteitä. Vinkkini on: "fiilistelysyillä" ei kannata ooppelia eikä muutakaan volyymimerkkiä valita, ne fiilikset häviävät nopeasti automallin yleistyessä maanteillä.




    Siis auton fiilikset tulee auton harvinaisuuden, eikä suinkaan auton ominaisuuksien perusteella? Omalta kohdalta näkisin asian niin, että auton harvinaisuus on vain eräs sen ominaisuuksista muiden ominaisuuksien joukossa ja että se kokonaisfiilis muodostuu näiden kaikkien ominaisuuksien perusteella omistajan henkilökohtaisten mieltymysten mukaan vahvasti painotettuna summana.



    Itse asiassa, ei sen "epäkäytännöllisen hupiauton" edes välttämättä tarvitse kuluttaa paljoa, se voi kuluttaa jopa keskimääräistä vähemmän. Itse pidän mun Smart Roadsteria varsin urheilullisena, suhteellisen harvinaisena, ennen kaikkea hauskana, turvallisena ja hyvänä ajettavana ja taatusti epäkäytännöllisenä, mutta silti sen kulutus liikkuu 4-6 litran haarukassa ja fiiliksiä riittää joka lähtöön, jopa talvisena arkiaamuna kun ennen kuutta pitää kaivaa auto umpihangesta duuniin lähtiessä.

      
  • Epäkäytännöllinen hupiauto – tästä luonnehdinnasta varmaan Insignian suunnittelijat olisivat ihmeissään. Kyseessähän on tuiki tavallinen sedan, joka on suunnattu Passat ja Mondeo luokkaan. Ilmeisesti auton muotoilu onnistunut, koska pelkkien ennakkotietojen perusteella se herättää keskustelua



    Perhekoot ovat Euroopan maissa keskimäärin n. 2 hengen luokkaa, joille Insignian tilat riittää vallan hyvin. Tämän Suomessa ylempään keskiluokkaan kuuluvien sedanien ostajat ovat Euroopassa yleensä keskimäärin selvästi vanhempia kuin vastaavien farmareiden ostajat. Siksi uudessa Accordissa sedanin ohjaus on säädetty kevyemmäksi, jotta sedaniin mieltyneet vanhemmat henkilöt jaksavat kääntää rattia. Enemmän tilaa ja suuremman perheen omaavat ostavat farmarin, tila-auton jne.



    Jos 150 kilon painon lisäys edelliseen malliin pitää paikkaansa, on auton paino samaa luokkaa uuden C5:sen kanssa, joka sekin kuluttaa enemmän kuin kevyemmät kilpailijansa. Turvallisuus ja äänieristys vaativat veronsa painon muodossa. Insignian automaattivaihteistot eivät ilmeisesti edusta viimeisintä tekniikkaa, suuren kulutus lisänsä vuoksi.



      
  • slowgear:



    Siis auton fiilikset tulee auton harvinaisuuden, eikä suinkaan auton ominaisuuksien perusteella? Omalta kohdalta näkisin asian niin, että auton harvinaisuus on vain eräs sen ominaisuuksista muiden ominaisuuksien joukossa ja että se kokonaisfiilis muodostuu näiden kaikkien ominaisuuksien perusteella omistajan henkilökohtaisten mieltymysten mukaan vahvasti painotettuna summana.


    Päästään taas siihen, että ihminen on sosiaalinen olento, ja kaikki toiminnot ihminen peilaa myös ympäröivään populaatioon, myös auton hankinnan. Toinen ominaispiirre ihmisessä on pyrkimys "erottua massasta" jota esim. erikoinen automuotoilu edistää, mutta auton yleisyys liikenteessä puolestaan vesittää. Auton hankintaan vaikuttavat siis aina myös muut kuin "järkisyyt" - ja monilla ne muut syyt ovat pääasiallinen hankintaperuste, vaikka "järkisyitä" esitelläänkin.



      
  • juster:

    Epäkäytännöllinen hupiauto – tästä luonnehdinnasta varmaan Insignian suunnittelijat olisivat ihmeissään.




    Sori, taisi olla liian vaikea viittaus paria viestiä aikaisempaan viestiin.

      
  • juster:

    Epäkäytännöllinen hupiauto – tästä luonnehdinnasta varmaan Insignian suunnittelijat olisivat ihmeissään. Kyseessähän on tuiki tavallinen sedan, joka on suunnattu Passat ja Mondeo luokkaan. Ilmeisesti auton muotoilu onnistunut, koska pelkkien ennakkotietojen perusteella se herättää keskustelua


    Tästä päästäänkin kysymykseen: milloin auton muotoilu on onnistunut?? Insignian muotoilija vastasi itse asiassa jo kysymykseen. Häneltähän kysyttiin takaosan pienistä pääntiloista, johon hän vastasi, että ei auton ostaja katsele pääntiloja vaan auton yleistä muotoilua ja etutilojen tyyliä.

    Eli: muotoilu on autotehtaan kannalta silloin onnistunut, kun auto sen ansiosta myy hyvin. Insignia saattaa tässä katsannossa olla hyvinkin onnistuneesti muotoiltu - tulevat vuodet näyttävät oliko näin.

      
  • Aika näyttää miten käy.



    Edelleenkään en silti oikein ymmärrä tuota suurten kulutusten puolustelua "fiilis" -asioilla. Joissain tapauksissa niillä on ehkä yhteys, joissain ei. Esim. M-B usein vie enemmän kuin BMW, eikä siinä mitään fiilistä tule tilalle sen kulutuksen ansiosta. Edes jotakuinkin BMW:n tekniikan ja kulutusten tasoisia bensakoneita Mersulla on vain yksi, 350 CGI. Autona pidän usein enemmän M-B:n malleista, mutta en silti lähde puolustelemaan sen kulutuksia jos ne eivät ole mallikelpoisia.



    Minulle ylisuurista kulutuksista ei tule hyvä fiilis, tarjosivat ne sitten jotain lisää tai eivät. Kyllä nykyään on paljon turhaakin "hysteriaa" kulutusten suhteen, totta. Mutta mikä yllätys tiukentuneissa kulutusvaatimuksissa itse asiassa on? Siihen nähden että olemme tienneet nämä nyt "esiin pulpahtaneet" ympäristöasiat ja polttoaineenhinta-asiat ainakin perusteissaan jo vuosikymmeniä.



    Minulle ainakin kuvien perusteella vaikkapa Passat CC tarjoaa enemmän fiiliksiä kuin Insignia, eikä normaali-Passatissa ajamani 2-litran turbo ainakaan niitä vähennä. Kulutusero on silti selkeä Volsun hyväksi. Jos ihmiset tuolla perusteella valitsevat Volkkarin, se ohjaa autojen tuotantoa oikeaan suuntaan. Hitaasti tosin, mutta ainoastaan kuluttajien vaatimukset tuon asian lopulta muuttavat.

      
  • petos:




    paljonko sitten on tehoja otettu 2.8 (vapari ? )koneesta?

    Onko viime talvesta kokemuksia, vai onko sen verran tuore tapaus?





    (v

    Kone on vapari ja vakio vielä, teho muistaakseni 230hv. Kokemuksia 1 talven ajoista voin sanoa, että uskomaton ero etenemiskyvyssä edelliseen. Kämppäni on melko korkean mäen päällä ja aiemmlla vehkeillä oli pakko pitää vauhtia mäessä, muuten jäi varmasti jumiin. Sama oliko kyseessä taka-tai etuveto. Nelikolla voi pysähtyä vaikka kesken nousun, eikä tule ongelmia. Suuntavakavuus mutkaisilla ja jäisillä teillä on loistava, samoin kiihdytys esim valoista tai rampeista. Kaikin puolin varmantuntuinen peli Ylimääräisiä korjaamokeikkoja ei ole vielä ainakaan ollut.

      
  • MMS:



    Nelikolla voi pysähtyä vaikka kesken nousun, eikä tule ongelmia.

    Suuntavakavuus mutkaisilla ja jäisillä teillä on loistava, samoin kiihdytys esim valoista tai rampeista. Kaikin puolin varmantuntuinen peli Ylimääräisiä korjaamokeikkoja ei ole vielä ainakaan ollut.



    -mikään ei ole hauskempaa kun kiihdyttää vahvalla nelikolla täysillä motarille, kuunnellen kunnon kutoskoneen ääniä :smile:
      
  • Ihan yhtä hauskaa se on kiihdytellä motarille takavedollakin. Eipä ole jaggella saati sitten puimurilla minkäänlaisia pito-ongelmia vielä ilmennyt motarin rampeilla!



    C280 taitaa muuten olla kolmelitraisella koneella.

      
  • GM:llä joku suomalainen töissä, kun eivät älyä valehdella normikulutuksiaan reippaitten saksalaistoveriensa lailla. Mutta ainakin tämä alla oleva obelixi on ensimmäinen auto minkä käytännön kulutus on omassa ajossa ollut ilmoitettua yhdistettyä pienempi. Todennäköisesti sama pätisi tuohon pulla-insigniaankin.

      
  • Tämän päivän HS:ssä oli hyvää lisävalaistusta siihen, miten auton kulutus voi vaikuttaa jälleenmyyntiarvoon. Toimittaja tosin sekoili valuutojen kanssa, mutta jos oletamme, että tarkoitus oli koko ajan puhua dollareista, olivat pudotukset huimia. Ääriesimerkkinä taas Hummer, jonka reilun 40 tonnin kolmen vuoden takaiseata myyntihinnasta oli jäljellä enää reilu kymppitonni, siis selvästi alle kolmannes. Eikä tainnut sittenkään enää mennä kaupaksi. Hirmuisia arvonalenemia myös muissa uudenkarheissa bensayöpöissä.



    USA:ssahan öljyn markkinahintojen nousu iskee suoremmin, koska siellä ei ole isoa polttoaineveroa tasaamassa suhteellisia heilahduksia. USA siis havainnollistaa mitä taphtuu, jos bensa kallistuu vielä jyrkemmin kuin mitä se on Euroopassa kallistunut. Hntojen absoluuttinen tasohan vaikuttaa lähinnä siihen, millä polttoaineen kulutuksen absoluuttisilla tasoilla kysyntäleikkurit iskevät. Kun USA:ssa nyt 15 litraa tai enemmän kuluttavat ovat muuttuneet ongelmajätteeksi, Euroopassa tuo raja ehkä tulee polttoaineverojen vuoksi jo monta litraa alemmalla kulutuksella.



    Eli aika ison taloudellisen riskin ottaa, jos nyt ei valitse uutta ostaessaan luokkansa taloudellisimpiin kuuluvaa laitetta tai jos ostaa tarpeettoman ison tai muuten vaan paljon kuluttavan auton. Luultavasti tämä jälleenmyyntihintoihin liittyvä riski on paljon isompi kuin itse polttoainekulujen kohoamisen riski, ellei sitten aja niin paljon, että nuo polttoainekulutkin alkavat oikeatsi kirpaista.

      
  • nelivetoinen:



    Hntojen absoluuttinen tasohan vaikuttaa lähinnä siihen, millä polttoaineen kulutuksen absoluuttisilla tasoilla kysyntäleikkurit iskevät. Kun USA:ssa nyt 15 litraa tai enemmän kuluttavat ovat muuttuneet ongelmajätteeksi, Euroopassa tuo raja ehkä tulee polttoaineverojen vuoksi jo monta litraa alemmalla kulutuksella.

    Juuri näin. USA:ssa hinnan vaihtelut ovat tosiaan jyrkemmät, toisaalta meillä on totuttu koviin hintoihin mikä vähentää kynnystä autoilun vähentämiseen vaikka hinta nousisikin. Koko ajan se "en enää aja" kynnys on noussut ylemmäs ja ylemmäs. Itse en olisi vielä joitakin vuosia sitten millään uskonut, että lähes 10 mk:n litrahinnalla ajetaan enemmän kuin koskaan ja isot autot yleensä ja citymaasturit erityisesti menevät hyvin kaupaksi.

    Olen ihmetellyt miten vähän polttoaineen hinta on toistaiseksi vaikuttanut ihmisten autovalintaan. Dieselit ovat kyllä yleistyneet mikä on litrakulutuksille hyvä asia. Ehkä tuo uusi verotus toi hetkellisen kuplan kun autojen hinnat laskivat. Moni ei osaa ajatella, että tuskin ne välirahat kovin paljon pienenevät sitten kun seuraavaan vaihdetaan.

    Polttoaineen hinnasta valittamisen voi omalla kohdallaan helposti lopettaa: ajamalla vain pakolliset työ- ja harrastusajot ja valitsemalla nyt esimerkiksi 5 litraa vievän auton voi aika lailla ulkoistaa itsensä polttoaineen hinnan vaikutuksista.

    Eli aika ison taloudellisen riskin ottaa, jos nyt ei valitse uutta ostaessaan luokkansa taloudellisimpiin kuuluvaa laitetta tai jos ostaa tarpeettoman ison tai muuten vaan paljon kuluttavan auton. Luultavasti tämä jälleenmyyntihintoihin liittyvä riski on paljon isompi kuin itse polttoainekulujen kohoamisen riski, ellei sitten aja niin paljon, että nuo polttoainekulutkin alkavat oikeatsi kirpaista.

    Edelleen samaa mieltä. Tietysti aina on vaikea ennakoida miten jälleenmyynnin kanssa käy, esim. mikä on diesel-bensa asemointi vaikkapa 4 vuoden kuluttua. Ihan puhtaana veikkauksena - mahdollisimman taloudellisen bensakoneen ostaminen tässä vaiheessa ei välttämättä ole huono veto. Tai maakaasuauton - se tosin saattaa olla liian erikoinen monille ostajille. Tankkauspisteitä kuitenkin tulee koko ajan lisää, eilen ajoin maakaasutankkauspisteen ohi, ekvivalenttilitra maksoi 71 snt.

    Paljon kuluttavista autoista järkevällä hinnalla kaupaksi menevät jatkossa todennäköisesti vain oikeasti erikoiset (joilla ei ajeta paljon ja joihin liittyy joku erityinen haluttavuustekij&#228:wink: sekä ehkä jotkin maasturit ja isot tila-autot joilla on selkeä käyttötarkoitus sellaisen ostajalle. Mutta niiden ostajia on aika vähän.

      
  • Jos nyt Amerikan tilannetta peilataan tänne pitää ottaa huomioon, että siellä on laman lisäksi luottolama. Siellä on aivan normaalia ostaa auto velaksi, kuten kaikki muutkin kalliimmat tavarat. Toisekseen nämä isot maasturit ym. eivät mene 15 litralla kuin korkeintaan maantiellä. Itsellä oli viime vuonna vuokralla GMC Yukon, jonka viikon keskikulutus oli reilusti yli 20 l/100 km.



    Yhden litran kulutus eroilla ei ole juuri merkitystä uuden auton ostajan kuluille. Enemmän rassaavat arvonlasku ym. kulut.

      
  • Juster:

    "Yhden litran kulutus eroilla ei ole juuri merkitystä uuden auton ostajan kuluille. Enemmän rassaavat arvonlasku ym. kulut."



    No juuri tästä arvonlaskustahan tähän viimeksi kirjoitinkin ja kovasti yritän rautalankaa vääntää. Litra sinne tai tänne vaikuttaa haluttavuuteen sitä enemmän mitä kalliimpaa polttoaine on ja mitä enemmän sen syöpön haluttavuus jälkimarkkinoilla vähenee, sitä enemmän sen arvo laskee. Amerikan esimerkit ovat todellakin vain ääripään ja vaikutuslogiikan havainnollistuksia. Eihän täällä jollain Hummereilla ja Tahoeilla ole oikeasti edes markkinoita. Mutta sama logiikka toimii vähemmän järjettömissäkin autoissa, ei tietenkään yhtä jyrkästi. Tuskin litran suuremman kulutuksen vuoksi auton arvosta katoaa kolmessa vuodessa sentään 75 prosenttia. Mutta voi olla, että katoaa vaikkapa 40 prosentin sijasta 50 prosenttia, ja siihen väliin mahtuu meikäläisillä hinnoilla jo monta rahaa, jos uudenkarheista autoista puhutaan.



    AkiK:

    "Paljon kuluttavista autoista järkevällä hinnalla kaupaksi menevät jatkossa todennäköisesti vain oikeasti erikoiset (joilla ei ajeta paljon ja joihin liittyy joku erityinen haluttavuustekijä:wink: sekä ehkä jotkin maasturit ja isot tila-autot joilla on selkeä käyttötarkoitus sellaisen ostajalle. Mutta niiden ostajia on aika vähän."



    JOkin aika sitten muistan yhden jutun jenkkilästä, jossa avopakukauppias hämmästeli sitä, että eihän näitä enää osta muut kuin semmoiset, jotka näitä tarvitsevat.

      
  • nelivetoinen:

    Juster:
    "Yhden litran kulutus eroilla ei ole juuri merkitystä uuden auton ostajan kuluille. Enemmän rassaavat arvonlasku ym. kulut."

    No juuri tästä arvonlaskustahan tähän viimeksi kirjoitinkin ja kovasti yritän rautalankaa vääntää. Litra sinne tai tänne vaikuttaa haluttavuuteen sitä enemmän mitä kalliimpaa polttoaine on ja mitä enemmän sen syöpön haluttavuus jälkimarkkinoilla vähenee, sitä enemmän sen arvo laskee.




    Minä ainakin olen Justerin kanssa samaa mieltä siitä, että tuolla yhden litran kulutuksella ei ole jälleenmyyntiarvoon yhtään mitään merkitystä. Sitten kun kulutuserot alkavat olla 30% luokkaa, ja varsinkin oikein isoissa autoissa, tällä voi olla merkitystä. Muuten ei mitään, oma mielipide :warning:

      
  • Nythän näitä isokulutuksisia bensakoneita saisi järkevään hintaan käytettynä.

      
  • A-utoilija:



    Entä, kun auton hinta on 50-60 tonnia tai ylikin? Onko tuo 1500 € bensan nykyhinnoilla 100000 km aikana niin merkittävä summa, että sen takia tärkein valintakriteeri on jonkin toisen merkin litran pienempi kulutus?

    Minusta 1500 euroa on 1500 euroa maksoi sen sitten polttoaineessa, kalliimmassa autossa, asunnossa tai Prisman kassalla. Jos kerran vuoteen ostaisit Prismasta vaikkapa kilon tomaatteja hintaan 500 euroa, niin olisiko se sinusta kallista? Eihän tuolla ole oikeasti mitään väliä, jos sen vain kerran maksaa? Vai onko?

    Jännä juttu muuten, 50-60 tonnin autoilla ajava porukka lienee keskimäärin niitä jotka ansaitsevat suht hyvin. Hallituksen uudessa veroale-esityksessä verotus kevenee tuollaisen auton ostajien keskuudessa ehkä noin 1.000 eurolla vuodessa. Tämä on otettu iloiten vastaan monissa etujärjestöissä. Kumma juttu, noinkin mitätön summa. Senhän voi heittää vaikka polttoainetankilla menemään... :wink:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit