Paras premiumauto?

258 kommenttia
12345679»
  • Kardaani-Make: "Kyllä tuo vetotapa on joillekin hyvin tärkeä asia."



    Totta. Voisi sanoa, että yhtä tärkeä, kuin joillekin esimerkiksi auton merkki tai merkin kotimaa. Valmistusmaan merkitys on jo romuttunut, kun saksalainen auto ei välttämättä olekaan enää saksassa valmistettu vaan jossain itäblokissa. Eikä siitä tietyn vetotavan haluttavuudessa mitään pahaa ole. Kukin mieltyy johonkin ja painottaa asioiden merkitystä haluamallaan tavalla. Ja unohtaisi myöntää, kuinka tärkeätä on saada talvella kadun kulmissa luistattaa perää kaasuttamalla. Etuvetoisen suurin kiroushan on puskeminen...





      
  • petos:


    -Oli se etuveto kuinka muka etevä hyvänsä, premium ja superautoihin vain kuuluu takaveto. Se on perinnettä, ja tietynlaista tinkimättömyyttä henkivää tyyliä. Lisäksi se on lienee autotekninen asia, että etuvedolla ei päästä niin nautittavaan ajettavuuteen ja ketteryyteen kuin takavedolla. Siitä kai kertoo jo se, että kun katselee eri ratojen kierrosaikoja, ei kärjessä pahemmin etuvetoja näy.

    -Kuten yritin jo sanoa, Volkkarilla on myös hienoja malleja kuten touareg ja passatin huippumallit, jotka ovat autoina kenties premiumia...




    Miten Passat ja Touareg voivat olla premiumia, jos vain takaveto kuuluu premiumiin?



    Suomen olosuhteissa talvitesteissä takavedot eivät ole olleet kierrosajoissa listan kärjessä. Aika harvaa tosiostajaa (pl teinit) uskoakseni kiinnostaa, millä autolla saadaan paras kierrosaika.



    Nautittava takaveto voi olla. Tulee mieleeni se vanha testi, jossa maallikkokuskeille annettiin TM:n talvitestin autot radalla kokeiltavaksi. Takavedot rankattiin paremmiksi, vaikka niillä kierrosajat olivat huonompia ja ulosajoja sattui enemmän. Mutta varmaan tuntui vauhdikkaalta.



    Aika kummallinen on muuten tuo vetotavan kaksijakoisuus. Pitää olla joko taka- tai neliveto. Takaveto ei tuo lisäarvoa talviajossa. Neliveto taas korostuu nimenomaan talviajossa, kesällä sen merkitys on vähäinen. Samat kaverit kuitenkin noista tykkää.

      
  • Tästähän voisi hölmömpi päätellä että vw-miestä kismittää kun oma kärry ei pääse premium-kerhoon




    Niin no, eihän se minun auto siitä miksikään muutu onko se premiumkerhossa vai ei... vai?



    Valitsin sen enkä (verottomana) suht. samanhintaista A4:sta, C-meseä, X-typeä, 3-sarjan bemaria jne. Valinta perustui koeajoihin, tarpeeseeni jne... Vieläkään en koe tehneeni tyhmää valintaa vaikka olisin samalla rahalla päässyt mukaan tuohon premiumkerhoon enkä vain hangaround - jäseneksi.



    MMS: Premium on käsitteenä minusta tyhjää höpinää, mutta eihän se poista sitä tosiasiaa että on olemassa kalliimpia ja hienompia autoja. Merkistä riippumatta.

      
  • Premium voidaan käsittää aika monella tavalla, jostain syystä autoasioissa se on rajattu jotenkin tiettyihin merkkeihin, ovathan ne merkkeinä kalliimpia kuin muut jos verrataan ikäänkuin samoilla ominaisuuksilla.



    Kaiken kaikkiaan koko premium-keskustelu on älytön, jos joku auto on kiva ja siitä on valmis maksamaan niin mikäs siinä. Vai voiko joku rehellisesti sanoa ajavansa ihan sillä maailman järkevimmällä autolla? Useimmat tuntuvat kuitenkin vetävän sen järkevän rajan juurikin siihen oman valinnan kohdalle. Itse en ole sellaisella vielä ajanut, useimmissa olen maksanut jotain jostain mielikuvasta. Vaikkapa luotettavuus-mielikuvasta, tavis-mielikuvasta tai premium-mielikuvasta. Se nyt vaan on kunkin mielihaluista kiinni mihin rahansa haluaa laittaa.



    Useilla on kuitenkin varaa näihin premium-merkkeihin jos niin haluavat. Moni tuntuu haluavan, TM:n ja Tuulilasin käyttämällä Premium-jaolla uusista autoista noin 1/3 on premiumeja. Eli kun rahaa tulee lisää, se näkyy myös valinnoissa. Ennen riitti vaikkapa Toyota, mutta kun liksa nousee niin yhtäkkiä se pitääkin olla Volvo pihassa. Tämä näkyy hyvin myös näiden ns. tavis-merkkien malleissa ja hinnoissa. Ne ovat saaneet paljon premiumien piirteitä, ja hinnatkin lähenevät toisiaan jos puhutaan nyt noista perus-premiumeista.



    Volvo näyttää markkinoinnissaan käyttävän tätä premium-termiä eniten. Ilmeisesti se on jonkinlainen entry-premium, eli tuote johon tavisautoista pois havitteleva helposti siirtyy. En oikein ymmärrä mitä muuta asiakaskuntaa varten tuo premium-käsitteen jauhaminen on?



    Voisihan asian ajatella muullakin tavalla, esim. Passat 1.9 TDI Luxlineen (huom nimi, kyseessä siis aika karvalakkimalli) verraten neliveto Highline Passat on aika lailla Premium. Eli vastaavaa tavallista Passatia selvästi kalliimpi.



    En oikein usko, että minkään automerkin osalta lisäominaisuuksien hinta vastaa niiden valmistuksen lisäkustannuksia. EI, kyllä niissä on nimenomaan kyse Premiumista - lisäominaisuuksissa maksetaan yleensä lähes puhtaasti ilmasta. Ei se, että Toyotan muutaman tonnin kalliimmassa dieselkoneessa on 177 hv verrattuna normiversion 136 hv:hen ole mitään muuta kuin ylihinnan perimistä tehokkaan auton mielikuvalla joka vetoaa joihinkin (hölmöihin). Hölmöimmät alkavat vertailla uutta "järki"autoaan vaikkapa Bemarin perimään lisähintaan suhteessa 318d-320d (tehoero suunnilleen sama, hintaero ihan eri). Missä vaiheessa 177 hv koneesta maksaminen on tullut järkeväksi sillä perusteella, että joku toinen merkki perii siitä vielä enemmän ylihintaa??? Ja onko 136 hv diesel sekään mikään järkikone?



      
  • Herbert:



    Miten Passat ja Touareg voivat olla premiumia, jos vain takaveto kuuluu premiumiin?


    -voihan etuvetoinenkin olla premium. Eihän tuo vetotapa mikään ehdoton vaatimus ole. Kaikki arvostetuimmat, edustavat ja parhaana pidetyt ajettavat premiumit ovat kai takavetoja, ja turha minun kimppuun on hyökätä jos kerron tuon asian täällä. En minä sitä ole keksinyt...
      
  • väittäsin että 99% ajosuoritteesta joka tehdään on aivan sama onko auto etu taka tai nelivetoinen...



    ei kai tavis takavetoisten autojen teko olisi loppunut jos kysyntää olisi ollut tarpeeksi??

      
  • Takavetoja valmistaa ne jotka ei osaa tehdä toimivaa etuvetoa? :xmas:

      
  • finman:

    väittäsin että 99% ajosuoritteesta joka tehdään on aivan sama onko auto etu taka tai nelivetoinen...




    Voithan toki väittää, mutta muiden ei tarvitse olla samaa mieltä. Miten tuota 1% suoritetta painotetaan?



    Minulla tähän saakka 0% ajosuoritteesta on ollut sellaisia, jolloin tarvitsee turvavyötä. Silti en siitä aio luopua. Samoin maksan mielelläni hieman enemmän autosta, jossa on vaikkapa ajonhallintajärjestelmä, vaikka ensimmäiset 14 vuotta autossani ei sellaista ole ollut enkä sellaista tarvinnut.

      
  • tuli hiukan kärjitettyä tuota % määrää liikaa mutta yritin tuoda esille että jos todella ajattelee omia ajojansa niin onko vetotapa tärkeää???

    varsinkin kun monissa uusissa autoissa esc rajoittaa menoa aika lailla...



    täytyy muistaa että elämä on valintoja täynnä ja jokainen tekee omansa

    pitäisi myös osata kunnioittaa toisen omia oli se omasta mielestä kuinka hyvä tai huono tahansa...



      
  • Kenties paras premiumin määritelmä: http://hikipedia.info/wiki/Premium

      
  • finman:

    ... yritin tuoda esille että jos todella ajattelee omia ajojansa niin onko vetotapa tärkeää???




    Toisille on, toisille ei. Onko auton väri tärkeä? Ja mikä on ylipäätään on tärketä? Se, että on punainen bemari vai se, että saa elää terveenä hyvinvointivaltiossa.

      
  • Tuleeko Infiniti suoraan "premium-luokkaan" vai aloittaako se ensin "tavallisesta-luokasta", josta se kenties voi sitten joskus nousta sinne "premium-luokkaan"?

      
  • J R:

    Tuleeko Infiniti suoraan "premium-luokkaan" vai aloittaako se ensin "tavallisesta-luokasta", josta se kenties voi sitten joskus nousta sinne "premium-luokkaan"?




    Varmaan ainakin toimintavarmuudeltaan kuuluu "premiumluokkaan" jos ei jopa ylitä sitä? :xmas:

      
  • Verraten fiksuja kommentteja tuossa "threadissa" !

      
  • andertz:

    Verraten fiksuja kommentteja tuossa "threadissa" !




    Samaa mieltä, mutta ei siellä vielä ole päästykään sen tason palopuheisiin, joita täällä pidettiin "puolesta" esim.

      
  • Talousuutisia kun katselee, niin kohta niitä taas saa - nimittäin premiumautoja halvalla, realisointikeskuksista. Rahoitusalan keskuksissa maailmalla alkaa olla monella entisellä jupilla kämpät ja Bentleyt myynnissä :snotty:

      
  • Ja juntit ostelee halavalla? :lol:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit