automerkkien uusjako jatkuu...

74 kommenttia
«13

Kovasti on keskustelu menossa Volvon kiinalaistumisesta. Eli homma näemmä menee siten, että Volvosta tulee kait sitten ns. halpa-auto - samoin kait Saabistakin (jos kiinalaiset sitä huolii).

Sikäli ironista, sillä halpiksena tunnettu Skoda alkaa jo vähin autosta käydä ja on jo kova haastaja laadullisesti esim. Kialle, Renaultille tai Volkkarille. Nyt samaan soppaan tulee vielä Rellun "halpamerkit" Dacia ja tuoreimman tiedon mukaan myös Rellun Lada!!!



Eli kohta voi taas "perusduunari" karvahattu päässä valita ostaisiko uuden Skodan vai Ladan :smile: ...70-luvusta poiketen voisi harkita myös edullisia kiinalaisia Volvoa ja Saabia. Eipä olisi tätä silloinen autoilukansa ikinä uskonut - etenkään jos alla oli ajanhengen mukainen juppiauto Saab 99!

  
  • Se nyt vaan on tyhmää maksaa likaa :lol:

    Ja kun perinteiset polttomoottoriautot eivät kelpaa pian ilmaiseksikaan, miksi ostaa uutta samanlaista romua vanhan tilalle?

      
  • Kyllä kai Skoda on Kian ja varsinkin Renun peitonnut laadun tasossa jo ajat sitten. Mikähän lienee tuon Dacian luotettavuuden laita? Eihän siinä Dacian tekniikassa ole vaan ollut yhtään ranskalaista insinööriä suunnittelutöissä mukana? Mielelläni Dacian ostaisin mutta tuo Renun mukanaolo pelottaa.

      
  • Kian? Nämä uudet/tuoreet Kiathan ovat hyvinkin asiallisia laadultaan. En epäile hetkeäkään, etteivätkö ole Skodan tasoa, varmasti enempikin.



    Skodat ovat jo kauan oleet VW:n tai Renaultin edellä, sen yksinkertaisen syyn vuoski että niihin tulee kaikki uusi teknikka VAG konserinissa viimeisenä, ja tämänvuoksi se on jo testattu ja lastetaudeiltaan korjattu. Silti on Skodalla vielä aika pitkä matka kärkeen. VAG konserni on viimeaikoina menestynyt älyttömän huonosti luotettavuus ja tyytyväisyystilastoissa. Jos aikovat Toyotaa tosissaan haastaa, on tuolla puolen paljon opittavaa Japseilta. :xmas: Tosin ihmisten työkulttuuriahan ei niin vain muutetakkaan.

      
  • Mutta onko tuon Dacian luotettavuudesta olemassa jo jonkunlaista tilatoa? Vai vedetäänkö johtopäätös, että samaa tasoa kuin Renu tulee tuo auto olemaan. Vai jopa vielä huonompi, kun on halpamaassa tehty? Nyt TM äkkiä 500 000 kestotesti Dacialla niin saadaan tietoa, josta on hyötyä.

      
  • Skodan laatu on ollut jo vuosia kovaa luokkaa, ja lisäksi ruosteenestoltaan huippua verrattuna useisiin Aasialaismerkkeihin. Kiakin nykyään hyvää tasoa ruosteenestoltaan jälkikäsittelyn ansiosta(riippuu ilm. maahantuojasta).Samoin Huyndai ainakin Ruotsissa tietääkseni jälkikäsitelty. Muutenhan Eteläkorean autotkin ovat laadukkaita.

      
  • kyllähän skoda on ollut lähes joka vuosi vw-konsernin sisäisessä testissä laaduikkain tuote.



    moniko uskoi mitä huyndai/kia sanoi n.5v sitten että he tulevat olemaan 5 suurimman valmistajan joukossa ja tänäpäivänä he ovat 4 suurin. itse en aikanaan olisi uskonut.



      
  • ddr5:

    Mutta onko tuon Dacian luotettavuudesta olemassa jo jonkunlaista tilatoa? Vai vedetäänkö johtopäätös, että samaa tasoa kuin Renu tulee tuo auto olemaan. Vai jopa vielä huonompi, kun on halpamaassa tehty? Nyt TM äkkiä 500 000 kestotesti Dacialla niin saadaan tietoa, josta on hyötyä.




    montako vuotta olet valmis odottamaan että tuo testi valmistuu?



    uskallatko ostaa toyotan mikä on tehty turkissa kun sekin luetaan ns.halpamaaksi saati yariksen kun se tulee ranskasta? ei valmistusmaalla ole merkitystä vaan sillä millainen on valmistajan halu/tavoite tehdä laadukas tuote.

      
  • A Tapio:

    Kovasti on keskustelu menossa Volvon kiinalaistumisesta. Eli homma näemmä menee siten, että Volvosta tulee kait sitten ns. halpa-auto - samoin kait Saabistakin (jos kiinalaiset sitä huolii).
    Sikäli ironista, sillä halpiksena tunnettu Skoda alkaa jo vähin autosta käydä ja on jo kova haastaja laadullisesti esim. Kialle, Renaultille tai Volkkarille. Nyt samaan soppaan tulee vielä Rellun "halpamerkit" Dacia ja tuoreimman tiedon mukaan myös Rellun Lada!!!

    Eli kohta voi taas "perusduunari" karvahattu päässä valita ostaisiko uuden Skodan vai Ladan :smile: ...70-luvusta poiketen voisi harkita myös edullisia kiinalaisia Volvoa ja Saabia. Eipä olisi tätä silloinen autoilukansa ikinä uskonut - etenkään jos alla oli ajanhengen mukainen juppiauto Saab 99!




    mikä saa heti uskomaan että volvo taikka saab olisi halpa tuotteita jos omistaja on kiinalainen?

    kyllä kiinasta tulee paljon laatuakin ulos esim. tivoli audio radiot...

    kyllä skoda kestää vertailun mihin tahansa autoon koko luokkansa sisällä ja on tehnyt sitä octaviasta lähtien alk-97 (uudet korimallit)

      
  • Tämä ei ihan liity aiheeseen kun kyse ei ole automerkistä, mutta valmistajasta kylläkin.



    M/S Oasis of the Seas -laiva rakennettiin Suomessa, mutta rakentaja STX on eteläkorealainen.



    Hieno laiva. Kenelle kunnia kuuluu?



      

  • "mikä saa heti uskomaan että volvo taikka saab olisi halpa tuotteita jos omistaja on kiinalainen?"



    Eihän tuosta Jaguaristakaan ole tullut halpamerkki.

      
  • Matti-:


    Skodat ovat jo kauan oleet VW:n tai Renaultin edellä, sen yksinkertaisen syyn vuoski että niihin tulee kaikki uusi teknikka VAG konserinissa viimeisenä, ja tämänvuoksi se on jo testattu ja lastetaudeiltaan korjattu. Silti on Skodalla vielä aika pitkä matka kärkeen. VAG konserni on viimeaikoina menestynyt älyttömän huonosti luotettavuus ja tyytyväisyystilastoissa. Jos aikovat Toyotaa tosissaan haastaa, on tuolla puolen paljon opittavaa Japseilta. :xmas: Tosin ihmisten työkulttuuriahan ei niin vain muutetakkaan.


    http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2009/11/15/suurtutkimus-listasi-luotettavimmat-autot/200923814/139?offset=20

    http://www.fleetnews.co.uk/news/story/FN50-The-most-reliable-fleet-cars-revealed/51457

    Tuossa tutkimuksessa Tojo ja VW sijoituksessa ei ole merkittävää tutkimusta.

      
  • Skodan ajatteleminen halpana on jo hiukan mennyttä aikaa, skoda vaan ratsastaa halpamerkin maineella. nykyään kun ovat jo ihan yhtä kalliita kuin muutkin.



    DSG:tä TSI:ssä on kuitenkin ollut vikoja, joten äkkinäinen johtopäätös on väkisinkin seuraava: Hinta/laatu suhde laskee!



    Vaikka itse ajan eurooppalaisella, niin myönnän, että laadukkaimat, perusvarmat autot tulevat japanista, etenkin Honda tuntuu oikein hyvältä.



    Mutta koko aihehan lähti epäilyksestä miten käy volvon ja saabin jos menevät kiinalaisille. Vain aika kertoo, tapahtuuko Jaguaarit: Laadukaan olisia ja paljon paremman näköisiä kuin alkuperäiset, viimeisimmät britti tuotteet vai tuleeko kohtala liippaamaan läheltä Roveria: Täysi pyllähdys

      
  • Volvolla on hyvää pohjaa jatkaa kiinalaisomistuksessakin. Mallisto laaja ja tuore eikä myyntiluvutkaan ainakaan Suomen vinkkelistä huonolta näytä.

      
  • Volvolla on sama ongelma kuin Jaguarillakin. Jossain vaiheessa pääsy Fordin komponenttivarastolle tyssää ja on pakko alkaa kehittää itse.

      
  • Toyotakin on ilmeisesti alkanut kärsiä siitä että paljon valmistusta on ulkoistettu Eurooppaan, eikä niitä Japanin Toyotia ole enää meidän markkinoilla montaa.



    NHB: Aivan, yksittäisissä tutkimuksissa tulokset vaihtelee. Kuitenkin jos laajempaa skaalaa katsotaan ja jos katsotaan myös pohjalla olevia, on siellä pohjalla paljon useammin VW kuin joku japsi.



    Mutta on VW:lläkin aina muutama menestyvä malli tuollakin.



    Tässä toinen yksittäinen tutkimus jossa Audi toiseksi viimeinen, ja VW viidestoista. Mutta kun katsoo noita yksittäisiä malleja, niin näkyy hyvin VAG konsernin valtava vaihtelu laadussa eri mallien välillä. Audi on sekä top10 huontointa listalla, sekä top10 parasta listalla.



    http://www.whatcar.com/car-news/what-car-reliability-survey/217350#



    Yllättävästi Land Rover pitää jälleen viimeistä sijaa. :xmas:

      
  • Matti-:



    Skodat ovat jo kauan oleet VW:n tai Renaultin edellä, sen yksinkertaisen syyn vuoski että niihin tulee kaikki uusi teknikka VAG konserinissa viimeisenä, ja tämänvuoksi se on jo testattu ja lastetaudeiltaan korjattu.




    Ja höpö höpö. Esimerkiksi Superbiin saa kaikenlaista sälää, mitä volkkareista ei löydy. Myöskin 1.6 TDI löytyy Skodasta mutta ei Seatista.



    Jos nyt vanhakantaisinta autoa pitää lähteä konsernin sisältä etsimään, niin Seat Alhambra vie minun silmissäni voiton.

      
  • Ja uudet pohjalevy Skoda saa ensimmäisten joukossa. Mm. Fabia on ehtinyt olemaan koekaniinina uudelle pohjalevylle ennen muita malleja (Polo ja Ibiza).

      
  • manni:

    Ja uudet pohjalevy Skoda saa ensimmäisten joukossa. Mm. Fabia on ehtinyt olemaan koekaniinina uudelle pohjalevylle ennen muita malleja (Polo ja Ibiza).




    Aivan.

      
  • Huvittaa, että Polo on kova ehdokas vuoden autoksi, vaikka Fabia ilmestyi samoilla mausteilla jo pari vuotta takaperin! Mitä nyt koneita ovat uusineet!

      
  • finman:

    ddr5:
    Mutta onko tuon Dacian luotettavuudesta olemassa jo jonkunlaista tilatoa? Vai vedetäänkö johtopäätös, että samaa tasoa kuin Renu tulee tuo auto olemaan. Vai jopa vielä huonompi, kun on halpamaassa tehty? Nyt TM äkkiä 500 000 kestotesti Dacialla niin saadaan tietoa, josta on hyötyä.


    montako vuotta olet valmis odottamaan että tuo testi valmistuu?

    uskallatko ostaa toyotan mikä on tehty turkissa kun sekin luetaan ns.halpamaaksi saati yariksen kun se tulee ranskasta? ei valmistusmaalla ole merkitystä vaan sillä millainen on valmistajan halu/tavoite tehdä laadukas tuote.




    Kaksi vuotta voin kyllä odotella. Ja tuo valmistusmaan merkityksettömyys ajoneuvon laadulle on sellainen urbaani legenda. Totta kai sillä on merkitystä. Ajovalo.net mm. mainitsee, että Passatit, jotka ovat valmistettu Emdenissä (ei ole valtio) ovat huonompia laadultaan kuin muualla tehdyt. Ja mitä Toyotaan tulee, on Toyotan brittiversioissa käytetty Boschin sekä pahamaineisen Lucaksen sähkökomponentteja. Japanilaiset Toyotat on tehty Denson komponenteista. On sillä valmistusmaalla kuitenkin ihan oikeasti jotakin merkitystä. Ei kannata uskoa kaikkea ranskalaisautoilijoiden propagandaa.



      
  • Eikös se ollut nimenomaan Audi joka oli lopettamassa tällaisten "perinteisten" yhteisten pohjalevyjen käyttöä ja siirtymässä johonkin muuhun edistyneempään tapaan. Näin muistelisin jostain lukeneeni, ja jos näin on, niin onhan se silloin Skodaa "edellä". Se että Skodalle suunnitellaan omia pohjalevyjä, tai VW:n kanssa yhteisiä ei nyt tarkoita yhtään mitään. Yhteisten pohjalevyjen käyttöhän vain on tapa säästää kustannuksissa, eikä sinäällään sisällä mitään mullistavaa uutta tekniikkaa. Uusien mallien tarpeisiin on vain hyvä välissä uudistaa pohjalevyjäkin.



    Yksittäisiä varuste-eroja varmasti löytyy. Mutta jos katsotaan yleiskuvaa. Tosin, näyttää että etenkin viime-aikoinda Skodakin on alkanut siirtyä tekniikan suhteen lähemmäs muita, sillä erotuksella että siinä on pienimmät koneet. Audissa taas vastaavasti suurimmat. Mutta se että Skoda nykyään on VW:n ja Audin kanssa samaa tekniikkaa, ei tietysti näy luotetavuustilastoissa, koska niissä olevat tiedot ovat pääasiassa vähän vanhemmista autoista.

      
  • Matti-:

    Eikös se ollut nimenomaan Audi joka oli lopettamassa tällaisten "perinteisten" yhteisten pohjalevyjen käyttöä ja siirtymässä johonkin muuhun edistyneempään tapaan. Näin muistelisin jostain lukeneeni, ja jos näin on, niin onhan se silloin Skodaa "edellä". Se että Skodalle suunnitellaan omia pohjalevyjä, tai VW:n kanssa yhteisiä ei nyt tarkoita yhtään mitään. Yhteisten pohjalevyjen käyttöhän vain on tapa säästää kustannuksissa, eikä sinäällään sisällä mitään mullistavaa uutta tekniikkaa. Uusien mallien tarpeisiin on vain hyvä välissä uudistaa pohjalevyjäkin.


    Tarkoittanet A4:ssä esiteltä modulaarista pohjalevyä. Periaatteessahan tuo on vain perinteistä joustavampi yhteinen pohjalevy. Joustavuudella tarkoitan siis soveltuvuutta erikokoisiin malleihin.



    "The secret to the MQB is the way it provides for a common distance between the front axle and the pedals irrespective of the size of the car it is applied to. VW’s head of R&D, Ulrich Hackenberg, claims this will help reduce the number of front-wheel drive 'engine mounting architectures' used by Volkswagen from 18 today to just two."



      
  • ddr5:


    Kaksi vuotta voin kyllä odotella. Ja tuo valmistusmaan merkityksettömyys ajoneuvon laadulle on sellainen urbaani legenda. Totta kai sillä on merkitystä. Ajovalo.net mm. mainitsee, että Passatit, jotka ovat valmistettu Emdenissä (ei ole valtio) ovat huonompia laadultaan kuin muualla tehdyt. Ja mitä Toyotaan tulee, on Toyotan brittiversioissa käytetty Boschin sekä pahamaineisen Lucaksen sähkökomponentteja. Japanilaiset Toyotat on tehty Denson komponenteista. On sillä valmistusmaalla kuitenkin ihan oikeasti jotakin merkitystä. Ei kannata uskoa kaikkea ranskalaisautoilijoiden propagandaa.




    Eihän nuo luettelemasi asiat ole kiinni valmistusmaasta. Esimmäisessä kyse on valitusta komponenttitoimittajasta. Toisessa kyse lienee vain tehdaskohtaisista eroista saman maan sisällä.



    Linkitätkö ajovalo.netin kirjoitukset Emdenin tehtaasta.

      
  • Mistä johtuu uskomus siitä, että kiinalainen omistuspohja olisi huonompi kuin esimerkiksi amerikkalainen?



    Ei USA:sta viime vuosina ole ainakaan edistyksellistä teknologiaa tai suuria panostuksia omistettujen merkkien tuotekehitykseen tullut.

      
  • Johtuisiko siitä, ettei kiinalaisin voimin ole suunniteltu yhtään mitään kilpailukyistä autoa tai merkittävää osakokonaisuutta autoihin? Kiinalaiset keskittyvät kopioimaan tai ostamaan vanhentuvaa tekniikkaa vanhoilta autonvalmistajilta. Noilla eväillä ei pitkälle päästä tällä alalla. Jenkit sentään toisinaan pystyvät tekemään jotain ajanmukaistakin.



      
  • Ei kai tuo ole pelkästään valmistusmaasta kysymys. En vain jaksa uskoa Tatan tai Geelyn ylittävän Fordin resursseja tuotekehityksessä, markkoinoinnissa, tuotantotekniikassa jne.

      
  • Kyllähän Kiinassa resursseja löytyy. Kiinassa tehdään enemmän autoja kuin missään muualla ja rahaa Kiinalla on enemmän kuin millään muulla maalla. Markkinoiden uusjaossa kiinalaiset ovat ostajan roolissa. GM ja Ford luopuvat omistuksistaan konkurssin uhka motivaationa.



    Kiinassa puuttuu alan kulttuuri ja osaaminen. Ei ole perinteita tehdä länsimaiset laatustandardit täyttäviä autoja eikä siihen tarvittavaa osaamista löydy. Toimittajat eivät ole tottuneet tekemään laadukkaita osia tai tajoamaan tarvittavaa suunnitteluapua.



    Ei esimerkiksi Porschekaan ole mikään valtavan suuri toimija, mutta hienosti ovat tehneet laadukkaita autoja jo pitkään. Ajat toki voivat muuttua, mutta toistaiseksi kiinalaisilta emme ole nähneet yhtään riittävän hyvää suoritusta tällä alla. Jos tämä ei ole uhkakuva, niin mikä sitten on?

      
  • Siksipä Porschekin ajautui VWn syliin.



    Oli pakko googlata ja nuo Kiinan autovolyymit yllättivät.

      
  • Tuota:

    Siksipä Porschekin ajautui VWn syliin.

    Oli pakko googlata ja nuo Kiinan autovolyymit yllättivät.




    Porsche ajautui Volkkarin syliin aivan muista syistä. Porsche osti valtavasti Volkkaria ja joutui yleisen talouskriisin johdosta taloudellisiin ongelmiin. En ymmärrä miten tuo liittyy tuohon edelliseen kirjoitukseeni. Porschen autojen valmistus on ollut aina alalla poikkeuksellisen hyvin tuottavaa.

      
  • NHB:

    Johtuisiko siitä, ettei kiinalaisin voimin ole suunniteltu yhtään mitään kilpailukyistä autoa tai merkittävää osakokonaisuutta autoihin? Kiinalaiset keskittyvät kopioimaan tai ostamaan vanhentuvaa tekniikkaa vanhoilta autonvalmistajilta. Noilla eväillä ei pitkälle päästä tällä alalla. Jenkit sentään toisinaan pystyvät tekemään jotain ajanmukaistakin.




    Autotekniikassa on aika vähän loppujen lopuksi mullistavaa uutta millään autonvalmistajalla, kaikkihan käyttävät suht samoja komponentteja. Suunnitteluun on myöskin paljon osaajia.



    Volvon tapauksessahan kiinalaiset ostaisivat brändin ja juuri tuota suunnitteluosaamista ja todennäköisesti sijoittaisivat pääomaa osaamisen mahdollisimman suureen hyötykäyttöön. Kiinalaiset ovat monissa toimissaan hyvin pitkäjänteisiä ja tavoitteet on nousussa maailman ykköseksi alalla kuin alalla, siinä suhteessa tuskin tyytyisivät brändin "kertakäyttöön" ja kopioimiseen.



    Autojen tekeminen on kuitenki lopulta ainoastaan rahasta kiinni. Osaajat kyllä löytyy, jos on kiinnostava brändi ja rahaa sijoitettavaksi uusiin malleihin. Hyvät suunnittelijat haluavat tehdä töitä siellä, missä työn jäljet saa näkyviin. Saab ei varmaan enää ole listan kärjessä ja sama tilanne on aika monella muullakin valmistajalla.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit