Auto-gallup

70 kommenttia
«13

Eli jos olisi uuden auton osto edessä, niin mikä olisi valintasi?

Itse ostasin Volvo S80:in, koska se on tehty pohjolan olosuhteet huomioon ottaen ja tuskin ammatikseen ajavat eli taksikuskit hankkisivat huonoa autoa.

Ai niin, Volvo S80 taisi olla Tekniikan Maailman testivoittaja

No, onhan se aika kallis kyllä, joten joudun ainakin toistaiseksi tyytymään vanhaan japsikärryyni :smile:

  • Tällä hetkellä en osta uutta autoa vaikka nykyisellä on jo kuudes vuosi menossa.

    Odotan valtiovallan veroratkaisuja ja hybridiautojen markkinoille kilpailua.

    Toisin sanoen odotan ainakin 2-3 vuotta. Ellei sitten veroratkaisu tuo jotakin porkkanaa uusiin vähäpäästöisiin autoihin.

  • Penteles:

    Tällä hetkellä en osta uutta autoa vaikka nykyisellä on jo kuudes vuosi menossa.

    Siis kuusi vuotta vanha auto on minun mittapuuni mukaan aivan uusi :smile:

    Nykyinen autoni on yli kaksikymmentä vuotta vanha, mutta toimii hyvin :flower:

  • Voin kokemuksesta sanoa, että hyvän valinnan tekisit ostamalla S80:n. Vielä kun muistetaan, että farmarimalli V70 voitti pari vuotta sitten TM:n talvitestin, niin ei ainakaan TM:ssa olisi testimenestys voinut enää parempi olla. S80 on kallis auto, mutta kuitenkin samoin varusteltuna selvästi edullisempi kuin saksalaiset kilpailijat. Volvossa on myös järkevät valmiit varustetasot, toisin kuin kilpailijoissa, niiden business-malleja lukuunottamatta.

    Jos nyt itse olisin uutta autoa ostamassa, niin uusi BMW 5-sarja olisi aika vahvoilla. Uusi, tuliterä malli, jossa ulkonäkö on selvästi parantunut ja turvallisuuskin varmaan päivittynyt tuon luokan mallilta odotettavalle tasolle. Tosin ainut siedettävään hintaan saatava on 520d business-malli. Muut mallit on samoin varusteltuna erittäin kalliita ja BMW osaa rahastaa lisävarusteista. Odottelenkin mielenkiinnolla mitä uusi Audi A6 tarjoaa.

    Pykälää pienemmistä autoista itseäni kiinnostaisi eniten uusi Volvo S60, mutta sitä ei ihan vielä saa ostaa. Tyylikäs auto, hyvä moottoripaletti ja saatavissa turvallisuusvarusteita joita ei saa paljon kalliimpiinkaan autoihin. Varmasti tulee olemaan kova haastaja saksalaisille kilpailijoille.

    Perusperheautoista itseäni kiinnostaisi eniten Opel Insignia. Muotoilu on onnistunut ja tehokkaita moottoreita on valikoimissa. Ajettavuudeltaan parempiakin kilpailijoista löytyy, kuten löytyy tilavampiakin, mutta kokonaisuus kiinnostaa eniten. Kovimmat kilpailijat on tietysti Passat ja Mondeo, jotka voi voittaa testeissä, mutta pidän noita liian tylsinä ja muotoilultaan mitäänsanomattomina.

  • Minua kiinnostavat tällä hetkellä nuo 'downsizing' bensakoneet. Esim 1.4 turbo joka teholtaan vastaa eilispäivän 2-litraista vaparia. Tai 1.2 turbo korvaamassa 1.6 vaparia. Näitä koneita voi käyttää joko taloudellisesti pintakaasulla tai sitten käskeä raskaammalla jalalla kulutuksesta välittämättä. Valinnan vapaus rentouttaa. Dieseltekniikka alkaa olla päästöjen kanssa lirissä ja uudet puhdistuslaitteet ovat aika experimental-vehkeitä.

    Mitä itse autoon tulee...koska itse ajelen 95% yksin niin en taatusti tarvitse mitään 5 metristä laivaa. Varmaan joku Golf/Corolla luokan kottero mutta siten valittuna, ettei joudu keulalla killistelevästä logosta maksamaan 'mielikuvalisää'.

    Pihaan voisi hankkia kakkosautoksi vaikkapa 1+8 pikkubussin suurempia kuljetustarpeita varten. Pelireissuille penkit paikoillaan ja muuttohommiin penkit irroitettuina.

  • Itse en taas millään tavalla laske volvon tai saabinkaan plussaksi sitä, että ne olisi jotenkin tehty "pohjolan oloihin". Kuten itse kukin tietää, kaikki itseään kunnioittavat autotehtaat ovat jo vuosia, kenties vuosikymmeniä, testanneet autojaan täällä pohjolassa, eikä noista talvitesteistäkään suuria eroja enää löydy mitä talviominaisuuksiin tulee. Lämmintä tulee kabiiniin ihan ilman pohjolan brändiä ja eteneminen on vajaavetoisella autolla aina heikompaa kuin nelivedolla.

    Ei kai kukaan täysjärkinen muuten ihan aikuisten oikeasti osta autoaan minkään yksittäisen testivoiton perusteella, eihän ? :wave:

    Volvo on varmasti hyvä auto, en sitä tarkoita. Mutta niin ne on kaikki sen kilpailijatkin...

    Superb rules !!

    image

  • Tärkein kriteerini autonvalinnassa on ilman muuta kestävyys.

    Prius olisi ehkä tämän hetken valintani. Auton edulliset käyttökulut, merkin laatu ja kestävyys houkuttelevat sekä nykyisen mallin design ja laatuvaikutelma ovat mielstäni hintaansa nähden korkeatasoisia. Hybridin arvo myös tuntuisi säilyvän hyvin. Ainoastaan hinta/tilasuhde kaihertaa ja tästä syystä valinta saattaisi voida kääntyä myös Toyota Avensis-Honda Accord akselille. Kaikista paras vaihtoehto olisi kaiketi Avensis farmari hybridinä. Sellainen lie muutaman vuoden päästä luvassa...

  • Ammattilainen:

    Ei kai kukaan täysjärkinen muuten ihan aikuisten oikeasti osta autoaan minkään yksittäisen testivoiton perusteella, eihän ? :wave:

    Ei varmaan ostakaan, mutta testivoitto kertoo jotain autosta.

    Eikö BMW:tä ja Mersua ole tähänmennessä pidetty jonkinlaisina automaailman huippuina?

    Tekniikan Maailma isojen diesel sedanien vertailu (TM 1/2010)

    1. Volvo S80

    2. BMW

    3. Mercedez-Benz

  • Kuten sanottua, testit on testejä. Vain osa auton ominaisuuksista on mitattavissa olevia, iso osa sitten taas niitä maankuuluja makuasioita. Tuossakin vertailussa, ostipa minkä auton noista tahansa, saa varmasti hienon auton alleen. Kymmenyksiä sinne tahi tänne....

    Tosin sitikan vaihteisto/voimalinja vaikutti yllättävän jälkeenjääneeltä moneen muuhun verrattuna.

  • Tällä hetkellä arkisemmaksi vaunuksi kiinnostaisi uusi Volkswagen Golf. Siinä olisi tilaa meille ihan tarpeeksi ja muutkin ominaisuudet kohdallaan. Itseasiassa Golfia pienempikin tulisi kyseeseen. Myös Skoda Superb herättää jonkinlaista lähes pervoa kiinnostusta, vaikka se olisi suorastaan tarpeettoman valtava talouteemme. Myös Giulietta voi tulla kyseeseen, mikäli osoittautuu kilpailukykyiseksi tuotteeksi. Ulkonäöstä pidän kovasti.

    Sporttipeliä jos lähtisin vaihtamaan, niin tällä hetkellä eniten kiinnostaisi käytetty 997 sarjan Porsche 911. Mitään aikomusta ei tosin ole vetteä vaihtaa. Taikka sitten Ferrari F360 jos olisi malttia ajaa huomattavasti pienempiä kilsoja kuin Z06:lla. Tuossa italossa rupeaisi huoltohinnat olemaan jollain tavalla inhimilliset.

    Sitten on vielä sellaisia autoja, jotka kiinnostavat, mutta joita ei olisi mitään järkeä hankkia näillä ajoilla. Näitä olisivat esimerkiksi kaikki Renaulsport-vehkeet, Focus RS, Fiat 500, Mini JCW ja Cooper S, Citroen DS3 Racing jne.

    Eli kovin on erilaisia vaunuja kiinnostuslistallani.

  • Laatu on kriteerini , ja valintani on Lexus h. :wave:

  • Ammattilainen:

    Kuten sanottua, testit on testejä. Vain osa auton ominaisuuksista on mitattavissa olevia, iso osa sitten taas niitä maankuuluja makuasioita.

    Niin, mutta eikö TM:n testissä ollut kyse siitä, että mikä näistä autoista on paras Suomen olosuhteisiin?

  • vkassi:

    Ammattilainen:

    No kun sekään ei ole mikään kiveen hakattu totuus, jos joku lehti on jotakin mieltä, tuostakaan asiasta.

  • vkassi:

    Eli jos olisi uuden auton osto edessä, niin mikä olisi valintasi?

    Mielestäni olisi vähintä aloittaa tällainen kysely vaikka näin:

    - Omalla rahalla

    - lainarahalla

    - leikkirahalla

    ...vai mitä? Mihin tuo oma haaveesi perustuu esim?

  • Jatketaan edellistä listaa:

    -Uusi vai vanha

    -Hintaluokka

    -Tarpeet ja käyttö - farkku, viistoperä, työkalu, edustus, perheelle (kuinka isolle) vai kahdelle, maantielle vai kaupunkiin vai mökkiteille , maavara, perävaunumassa ym.

    Kun edelliset asiat selviävät, voidaan lähteä autokauppoja kiertelemään. Sen jälkeen hierotaan vähintään viidestä yksilöstä eri liikeissä kauppaa ja tingitään viimeinen tarjous. Autoliikkeiden tarjoukset esim vanhasta vaihdokista (oma arvio esim 17000) , jos väliraha pyörii 10 000 ympärillä, voi kokemukseni mukaan vaihdella 13 000 - 18000. Se hintalapultaan aluksi kallein ei enää välttämättä olekaan sitä. Mietitään ilta kotona ja vertaillaan. Jos ei sen jälkeen autokauppa ole valmis tehtäväksi, niin...

    Kun olet vastannut kaikkin eo. kysymyksiin, voidaan palstalla lähteä väittelemään valinnasta.

  • Böpi:

    Jatketaan edellistä listaa:

    No aloittaja kai kysyikin kaikille lukutaitoisille selvästi otsikossaan, että jos on UUDEN auton osto edessä...ei sitä tarvitse lisätä listaan.... :lol:

  • Oma valintani tällähetkellä olisi ehkä uusi c3 sitikka sillä perusteella että se täyttää käyttötarpeen erittäin hyvin, on hyvä ajettava omasta mielestäni ja lisäksi se on miellyttävän näköinen sekä ulkoa että sisältä. Mini ja ds3 putoo pois kolmiovisuutensa takia, polo taas on mielestäni niin tylsän näkoinen ja ajo-ominaisuudet ei mitenkään ratkaisevasti paremmat kuin citikassa. Isompaa autoa en tarvitse ja pienemmät on jo liian pieniä.

  • Kumppani:

    vkassi:
    Eli jos olisi uuden auton osto edessä, niin mikä olisi valintasi?

    Mielestäni olisi vähintä aloittaa tällainen kysely vaikka näin:

    - Omalla rahalla
    - lainarahalla
    - leikkirahalla

    ...vai mitä? Mihin tuo oma haaveesi perustuu esim?

    No, jos ei ole omaa rahaa käytössä, niin ei silloin uusia autoja ostella :xmas:

    Mutta jos on varaa ostaa uusi auto, niin tietenkin kannattaisi hankkia sellainen, joka saastuttaa mahdollisimman vähän.

  • Ammattilainen:

    No aloittaja kai kysyikin kaikille lukutaitoisille selvästi otsikossaan, että jos on UUDEN auton osto edessä...ei sitä tarvitse lisätä listaan.... :lol:

    Aivan, uuden auton ostosta oli kyse.

    nauraa

  • vkassi:

    Eli jos olisi uuden auton osto edessä, niin mikä olisi valintasi?

    Mercedes-Benz E

    :tongue:

  • Ostolistasuosikkini on tällä hetkellä VW Touareg 3 litran dieselkoneella ja automaattivaihteella. Realiteetit (ylläpitokulut) kallistavat kuitenkin tähyilemään 1,5 -litraista dieselautomaattia, mieluummin nelivetoisena tietysti, mutta vaatimukset täyttävää ei taida olla. Niinpä ajelen vielä 3-5 vuotta nykyisellä manuaalivaihteisella bensakatumaasturilla, koska auto on mainiossa kunnossa eikä mittarissakaan ole kuin 200000.

  • Pulma vaan on se että Touaregissä on 27 kertaa enemmän vikoja kuin Honda Insightissa eikä Volkkari toimi Pohjolan olosuhteissa näin ollen, vaikka se sinne on tehty.

    BMW:tä en ostaisi koska siitä tulee etuvetoinen enkä näin ollen voisi enää nautiskella sen dynaamisesta ajettavuudesta ja liimautumisesta tien pintaan downforcea ja downsizingia hyväksi käyttäen. Sen dynaamiset ajo-ominaisuudet eivät enää olisi yhtä dynaamiset kuin ennen, ja halpahan se kuitenkin on, maksaen vain 55.000 kiloeuroa, muuttuen ehkä halvemmaksi etuvetoisuudesta johtuen, mutta dynaamiset ajo-ominaisuudet menettäen osaksi, mikäli ei ole niin että se olisi etuvetoisena lähes yhtä hyvä ajettava kuin Mini.

  • petos:

    Mercedes-Benz E

    :tongue:

    Niin, onhan kunnollisilla teräsvanteilla varustettu Mercedez-Benz E oikea klassikko ja jokaisen autoilusta kiinnostuneen unelma :wave:

    http://www.aijaa.com/v.php?i=5980792.jpg

  • Derrick:

    Pulma vaan on se että Touaregissä on 27 kertaa enemmän vikoja kuin Honda Insightissa eikä Volkkari toimi Pohjolan olosuhteissa näin ollen, vaikka se sinne on tehty.

    BMW:tä en ostaisi koska siitä tulee etuvetoinen enkä näin ollen voisi enää nautiskella sen dynaamisesta ajettavuudesta ja liimautumisesta tien pintaan downforcea ja downsizingia hyväksi käyttäen. Sen dynaamiset ajo-ominaisuudet eivät enää olisi yhtä dynaamiset kuin ennen, ja halpahan se kuitenkin on, maksaen vain 55.000 kiloeuroa, muuttuen ehkä halvemmaksi etuvetoisuudesta johtuen, mutta dynaamiset ajo-ominaisuudet menettäen osaksi, mikäli ei ole niin että se olisi etuvetoisena lähes yhtä hyvä ajettava kuin Mini.

    Aivan mainio huumoripläjäys. Kiitos :lol:

  • vkassi:

    No, jos ei ole omaa rahaa käytössä, niin ei silloin uusia autoja ostella

    Mitäs veikkaat, mikä on prosentti uusien autojen ostajista sellaisia, jotka kävelevät koko summa säästettynä käteinen kourassa autokauppaan ostamaan sen?

  • Kumppani:

    Mitäs veikkaat, mikä on prosentti uusien autojen ostajista sellaisia, jotka kävelevät koko summa säästettynä käteinen kourassa autokauppaan ostamaan sen?

    En tiedä, mutta itse en osta velaksi yhtään mitään :wave:

  • vkassi:

    Kumppani:

    No oletan että sinulla ei sitten ole mm. omaa asuntoakaan....

    Vakavasti puhuen, en oikein ymmärrä mikä siinä on että esim. autoa ei voisi ostaa velaksi. Jos kerran osaa talousasiansa muuten hoitaa eikä ota mitään älyttömiä summia maksettavakseen, niin ei siinä sen kummempaa. Ja jos uudenkin auton ostaa, sillä ajaa vaikka 10 vuotta ns. normaalimäärän (n. 20 tonnia vuodessa), ei sitä tarvitse olla joka vuosi uusimassa.

  • Kumppani:

    vkassi:
    No, jos ei ole omaa rahaa käytössä, niin ei silloin uusia autoja ostella

    Mitäs veikkaat, mikä on prosentti uusien autojen ostajista sellaisia, jotka kävelevät koko summa säästettynä käteinen kourassa autokauppaan ostamaan sen?

    Ei kannata käteistä raahata autokauppaan, pelkällä muovikortilla pärjää.

    :lol: :lol:

  • Jos uus pitäis ostaa niin Mitsu EVO 10 ja veisin sen heti AM-Worksin tai Pro-Mon käsittelyyn toiveena vähintään 500 heppaa pellin alle, tämä siis jos olis ylimääräinen 100tonnia käytössä. Tai sit joku Kleemannin virittämä Mersun coupe olis myös ihan kiva.

  • lauravee:

    Jos uus pitäis ostaa niin Mitsu EVO 10 ja veisin sen heti AM-Worksin tai Pro-Mon käsittelyyn toiveena vähintään 500 heppaa pellin alle, tämä siis jos olis ylimääräinen 100tonnia käytössä. Tai sit joku Kleemannin virittämä Mersun coupe olis myös ihan kiva.

    Todella hyödyllisiä kärryjä maassa, jossa saa ajaa maksimissaan 120 km/h muutaman kuukauden, loppuajan vain satkua...menee kokolailla hukkaan. No ehkä naapurin kateelliseksi tekemisessä omiaan... :lol:

  • MB C250 CDI automaatti ja hiukan herkkuja ja mausteita siihen.

    Auton ei tarvitse olla 5 m pitkä, kun aina silloin tällöin joutuu kaupunkiajoon ja parkkiruutuunkin on mukava saada se kulkuväline sopimaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit