TM-vertailu 1/2009: Audi A4, BMW 320d, Jaguar X-type, Mercedes-Benz C, Saab 9-3 ja Volvo S40.

637 kommenttia
1246722

  • 44 heppaa ( mersun ero ruotsalaisiin ) on merkittävän paljon, ( sehän on jo prosenttuaalisestikin huikean paljon ) ja siitä erosta kärsii/hyötyy huomattavasti monessa kohdassa, ja varsinkin tuntee ajossa.




    Tämä on aika mielenkiintoinen seikka. Nyt siis testattiin tietyssä hintaluokassa olevia autoja ja Mersu kärsi pisteytyksessä kalleutensa takia: tuolla hinnalla on tyydyttävä heikkotehoiseen autoon. Tämä "alitehoisuus" muihin verrattuna vaikutti luultavasti pisteisiin monellakin osa-alueella. Toinen vaihtoehto olisi ollut fiksata teholuokka, jolloin Mersulta olisi vain tullut muita kalliimpi auto, mikä olisi tietysti rokottanut pisteitä sillä osa-alueella. Mutta tuskin muilla osa-alueilla, joten Mersun sijoitus olisi luultavasti noussut roimasti.



    En väitä, että Mersun tai minkään muunkaan tietyn auton olisi pitänyt voittaa testi. Sanoisin, että kokonaistuloksella ei ole juuri mitään merkitystä, sillä yllä kuvatun kaltainen seikka ja testaajien antamat painokertoimet ovat melko mielivaltaisia valintoja. Enemmän tästä testistä saa irti katsomalla menestystä eri osa-alueilla ja jos välttämättä numeerisen kokonaisarvosanan haluaa, antaa itse painokertoimet. Esimerkiksi kaikille ei kymppitonnin hintaerolla ole juuri mitään merkitystä, toisille teho merkitsee paljon enemmän kuin äänieristys ja toisille asia on juuri päinvastoin. Joillekin taas auton ulkonäkö on tärkeämpää kuin ajettavuus, toisille on ihan sama, miltä auto näyttää, jos se on hyvä ajaa.

      
  • MatLog:



    Kovin paljon en esimerkiksi vertailussa Focus/S40 löydä muuta eroa kuin että S40:ssä on ahtaammat sisätilat; jopa sisustuksen laatuvaikutelmassa ei oikeasti ole paljon eroja.


    -niin, se kovin paljon on niin suhteellinen juttu- mikä on kellekkin ''paljon''.

    Itselleni tulee mieleen että volvossa saattaisi olla paremmat penkin, materiaalit, melutaso, jousitusmukavuus, kenties valot ( ei kokemusta ), talviominaisuudet kenties, turvallisuus, AWD tarjolla.


    No, onhan kokoluokassaan kallis hinta eräs kouriintuntuva seikka.


    -sanoisin tähän premium pähkäilyyn, että lyhyesti sanottuna premiumauto on korkeampilaatuinen auto josta pyydetään ja siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin tavanomaisesta vastaavankokoisesta autosta.



    Rengasasioista voi olla montaa mieltä, mutta renkaisiinkin liittyviä asioita voi ihan oikeasti testata ja mitata, sekä vetää mittauksista johtopäätökset. TAI sitten voi päätellä: tavikset ostaa tavallisia rangaskokoja, mitä "erityisempi" on, sitä litteämmät renkaat valitsee. Siinä on vain se vaara että taviksen vastakohdaksi muodostuu dille.


    -no, omassa autossani on 17 tuumaset, alkuperäiskoko. kai niitä joku sanoisi matalaprofiilisiksi.

    Yleinen koko on kuitenkin ( auton kokoluokassa ) 16-17. Oman autoni ominaisuuksia tuo asia ei ole haitannut.

    Milläs rengaistuksella testin autot sitten oli?
      
  • petos:



    Milläs rengaistuksella testin autot sitten oli?




    Testin rengastuksesta täytyy sanoa, että se ei ollut tasapuolinen ainakaan melumittauksia ajatellen.

    Audi: 225/55 R16 Y

    BMW: 205/55 R16 V

    Jaguar: 225/40 R18 Y

    MB: 195/60 R16 V

    Saab: 235/45 R17 W

    Volvo: 205/50 R17 W



    Eli kaikissa saksalaisissa oli 16 " renkaat ja Mersussa ja BMW:ssä vielä V-nopeusluokkaa ja Mersun renkaathan oli lähes "pappakokoa" 195/60 profiilillaan. Ruotsalaisissa oli 17 " renkaat ja W-nopeusluokkaa ja Jaguarissa oli 18 " renkaat ja Y-nopeusluokkaa. Useimmille lienee selvää, että renkaan profiili ja nopeusluokka ja merkkikin vaikuttavat meluun. Yleensä korkeamman nopeusluokan renkaat on meluisampia eli ruotsalaiset ja Jaguar ainakin jonkin verran tuosta kärsivät. Tosin sitten ääritilanteissa leveämmät renkaat tarjoaa yleensä paremman käsiteltävyyden ja lyhyemmän jarrutusmatkan, mutta ovat taas sitten sateella vaarallisempia kun menevät vesiliirtoon aiemmin. Ilmeisesti tämmöisiin autotesteihin on mahdotonta saada tasapuolista rengastusta.

      
  • Mersun tai bemarin rengaskoko olisi pitänyt olla saabissakin, ja luultavasti kaikissa muissakin.Saabissa se olisi vähentänyt meteliä, jousituksen pintakovuutta ja vetelyä.

      
  • simppa:

    MMS:
    Tietenkin se, että millainen asiakas, niin sellainen kohtelu.


    Tuo erottaa hyvän firman huonosta firmasta. Vaikeatakin asiakasta pitää osata palvella hyvin, tai firmassa on jotain pahasti vialla. Kannattaa muistaa, että asiakas valitsee firman, ei toisinpäin.




    MMS tarkoitti (ainakin rivien välissä ) kyllä sitä eroa, mihin asiakkaan kukkaro viittaa. Vai onko sinun mielestäsi "köyhempi" asiakas aina vaikeampi? :wink:

      
  • AM1:

    Mihin tarvitaan
    - ohjaustehostinta

    Vaikuttaa ajettavuuteen



    AM1:

    hyviä stereoita

    Ei vaikuta ajettavuuteen



    AM1:

    - hyvää äänieristystä

    Ei vaikuta



    AM1:

    - hienoja vanteita

    Ei vaikuta



    AM1:

    - metalliväriä

    Ei vaikuta



    AM1:

    - automaattisia valoja

    Ei vaikuta



    AM1:

    - sähkötoimisia ikkunoita

    Ei vaikuta



    Eikös heppojen kerääminen auton koneeseen olisi loppujen lopuksi erittäin helppo tapa saada "pisteitä" näissä testeissä. Mutta ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko auto hyvä ajaa vai ei. Tai miksi olisi?



    Kuitenkin täällä surraan ja ruikutetaan, kun joku on jäänyt sijoituksessa jälkeen ehkäpä juuri hp:n takia, voi voi voi :cry:



    Nämä "turvallisuuteen" liittyvät jutut ovat ihan huuhaata ainakin (=jos ei tavis- tai karvalakkitehoilla pääse ohi, on muutenkin lähtenyt ohittamaan väärässä paikassa)



    Se on ihan kivaa jos autossa on kevytmetallivanteet ja heppoja, mutta miksi niiden pitäisi ratkaista sijoituksia mukamas?



    Toki karvalakkimalleissakin on eroja tehojen suhteen, mutta silloin ollaan lähempänä sitä totuutta mitä liikenteessä Suomessa edellytetään ja voidaan odottaa kuitenkin. Täällä termi "järkevyys" on punainen viitta joillekin, mutta siitä pitäisi olla kyse. Ns. unelmatestit ovat sitten ihan muuta, mutta en laske keskustelun aiheena olevaa testiä millään muotoa sellaiseksi.



    Siispä tehot voisi jättää pois pisteytyksiin vaikuttamasta. Etenkin silloin, kun on kyse enempi vähempi "perheautoista".

    Eihän se liene epäselvää, että jos testissä olisi karvalakkimallit, niin sitten se "kallein malli" on tod.näk. tehokkaampi, nopeampi, kiihtyvämpi jne jne, vai mitä? Silloin sellaiset tekijät kuin "jotkut tykkää ajaa sellaisilla" jäisivät makuasioina kuitenkin pois! Puhumattakaan siitä, että todellinen ostajakunta ja testi kohtaisivat paremmin.



    Täällä kun peräänkuulutetaan "neutraaliutta" ja "puolueettomuutta" testeihin, mutta itse asiassa voivotellaan ihan hp:n tapaisten sivuseikkojen vaikutuksesta "vääriin tuloksiin ja pisteisiin".



    Melko ristiriitaista tavallaan....

      
  • A-utoilija:

    Testin rengastuksesta täytyy sanoa, että se ei ollut tasapuolinen ainakaan melumittauksia ajatellen.




    Siispä renkaatkin pitäisi laittaa karvalakkimallin mukaisiksi ja/tai mahd. lähelle toisiaan.



    Kun en ole koskaan tajunnut myöskään littanoita ja leveitä renkaita, siis normiliikenteessä ja Suomen rajoituksilla, puhumattakaan tieoloista.



    Juujuu, "jotkut tykkää ajaa niillä", mutta testeissä ne pitäis olla lähempänä ns. ostajakunnan totuutta, nekin. Minimissään mahd. samanlaiset kuitenkin.

      
  • Kumppani:



    testeissä ne pitäis olla lähempänä ns. ostajakunnan totuutta, nekin. Minimissään mahd. samanlaiset kuitenkin.






    lähempänä ostajakunnan totuutta? Jos auto tulee ostettaessa uutena 17 tai 18 tuumaisilla vanteilla joissa toki matalat renkaat, ja auto on suunniteltu niillä ajettaviksi, niin mikäs siinä eteen?



    Ei siellä baijerissa (tai missä lie ) varmaan uhrata ajatustakaan siihen että suomessa on paikoin tiet kun jotain sarvikuonojen kynnyspeltoa?

      
  • Baijerinmosse tehdään kuten tehtiin aitokin Mosse, siis oman maan tarpeisiin? :sunglasses:

      
  • petos:

    Jos auto tulee ostettaessa uutena 17 tai 18 tuumaisilla vanteilla joissa toki matalat renkaat, ja auto on suunniteltu niillä ajettaviksi, niin mikäs siinä eteen?




    Jos tuo koskee ns. karvalakkimallia ko. merkin mallissa, niin toki silloin sellaiset "vaan on".



    Ja jos karvalakkimallien vertailussa hajontaa rengastusten välillä on paljon, niin ei sillekään voi mitään sitten. Mutta aika pelleä inistä sitten kenenkään "että jos tässä olis kaposemmat renkaat niin tää olisi hiljaisempi", vai mitä?



    Olisko myös turha kohde silloin testata ja huomioida pisteytyksessä?



    petos:

    Ei siellä baijerissa (tai missä lie ) varmaan uhrata ajatustakaan siihen että suomessa on paikoin tiet kun jotain sarvikuonojen kynnyspeltoa?




    Aivan. Täällä "loppukäyttäjät" tuntuvat kuitenkin kuvittelevan, että sellaisilla autoilla pitäisi saada samat tuloksetkin näissä olosuhteissa... ainakin inistään turhista.

      
  • Saksalaisessa AMS:ssä oli testattu MB C 250CDI ja BMW 330d. Tässä testissä kävi niinpäin, että mersu korjasi potin.Tosin ei ero iso ollut, mersu 518p. ja bemari 515p.



    Muuten tuo AMS:n pisteenlaskusysteemi ja taulukko on aivan eri maata kuin TM:n todella avuton arvostelusysteemi. AMS:n taulukossa on varmaankin 60-70 eri kohtaa, joille pisteitä annetaan.

      
  • Andrea:

    Muuten tuo AMS:n pisteenlaskusysteemi ja taulukko on aivan eri maata kuin TM:n todella avuton arvostelusysteemi. AMS:n taulukossa on varmaankin 60-70 eri kohtaa, joille pisteitä annetaan.




    TM:n pistelaskusysteemi avuton? AMS:n hyvä/paras?



    Mikä on Andrea oleellisin ero noiden kahden välillä sitten?



    Ajatellaan vaikka, että 60-70 testattavaa kohtaa on tietysti helppo keksiä, mutta onko lopputulos sen parempi välttämättä?



    Paitsi että sillä sai Mersun ohi Bemarin... :kiss:

      
  • Kumppani



    Autocarissa ei ole mitään pisteitä, ne antavat vaan kuvauksen autosta, ja tuo on mielestäni paras.

      
  • Saattuipa silmään, että lisävarusteista pitäisi infota paremmin. A4:n penkkiä kehuttiin kovasti, mutta missään ei kerrotu autossa olleen (ainakin kuvan ja säätökehujen perusteella) ns. sporttipenkit. Kuinkahan autojen muut alusta yms. eroavaisuudet perusmalliin vaikuttavat arvosteluun.



    Ymmärrän, ettei aika saa ns. karvalakkimalleja testiajaksi, mutta silloin pitäisi kertoa mitä mausteita autoissa on ja millaiset vaikutukset niillä oli.

      
  • Mikä tekee jostakin pikkusaabista (opel) taikka pikkuvolvosta (daf) premiumman kuin Toyota Avensiksesta? vielähän tuohon vertailuun olisi voinut ottaa jonkun Alfan ja renun niin siinäpä sitä sitten olsii ollut premiumia kerrakseen.

      
  • ddr5:

    Mikä tekee jostakin pikkusaabista (opel) taikka pikkuvolvosta (daf) premiumman kuin Toyota Avensiksesta? vielähän tuohon vertailuun olisi voinut ottaa jonkun Alfan ja renun niin siinäpä sitä sitten olsii ollut premiumia kerrakseen.






    Status ja hinta, se Alfahan siitä nimenomaan puuttui, anjovikset voi sitten testailla Opelien ja Volkkareiden kanssa

      
  • ddr5:

    Mikä tekee jostakin pikkusaabista (opel) taikka pikkuvolvosta (daf) premiumman kuin Toyota Avensiksesta? vielähän tuohon vertailuun olisi voinut ottaa jonkun Alfan ja renun niin siinäpä sitä sitten olsii ollut premiumia kerrakseen.






    -teknarissa lukee:



    ''Laadukkaaksi mielletty merkki, keskiluokkaan oikeuttavat mitat, tehokas dieselmoottori ja hyvä varustelu. Siinä on tämänkertaisen vertailumme lähtökohta.''





    Eli laadukkaaksi mielletty merkki oli jokin testiin oikeuttava meriitti.



      
  • ddr5



    Olisihan siihen vertailuun voinut ottaa vaikka Skodankin, samaa Volkkari-perhettä sekin on kuin vaikkapa Audi.

      
  • andertz:

    ddr5

    Olisihan siihen vertailuun voinut ottaa vaikka Skodankin, samaa Volkkari-perhettä sekin on kuin vaikkapa Audi.




    Hohhoijaa tuota provoiluasi. Skodalla ei todellakaan ole samanlaista tuotetta kuin A4 eikä kuulukaan olla.



    Se jää sitten ostajan päätettäväksi, valitseeko samalla rahalla Skodalta Superbin vai Audilta A4:sen. Ne ovat hyvin erilaiset autot.

      
  • Simppa kertoili seuraavaa """"Hohhoijaa tuota provoiluasi. Skodalla ei todellakaan ole samanlaista tuotetta kuin A4 eikä kuulukaan olla."""



    Perustele sitten? Kelpaako ns. brändi perusteeksi ettei voi verrata keskenään? Ainakaan monien rakastamat saksanmaan lehdet eivät aina näytä noista brändirajoista välittävän!

      
  • Skoda ei ehkä todellakaan ole hyvä vertailukohde, sillä konserni on päättänyt, että nelivetoja ei edelleenkään saa automaatilla (Octavia)! Tiedän lähipiiristäni montakin jotka odottavat sitä!

      
  • Simppa



    No ainakin olisi voinut ottaa testiin Passatin, vai olisiko se ollut liian iso kenties ? Tuohan oli tuommoinen autojen neiti-luokka.



    Urheilualustalla vaikka Passat Sportline ? Takaan että olisi pärjännyt testissä. Ei varmaan ole suurta eroa Audiinkaan.



    Mielestäni noita autojen välisiä eroja suurennellaan aivan helvetisti, ainakin perhe-auto-luokassa.



    Premiumeja testataan premiumeja vastaan, ja taviksia taviksia vastaan, vaikka käytännön erot ovat olemattomat.



    Syy miksi näitä testattavia lokeroidaan, on juuri nuo myynnilliset seikat.



    Periaatteessa autotestit pitäisi kieltää, ja lehtien pitäisi rajoittua tuotteen kuvailuun.



    Ja syy miksi nuo kuusi autoa valittiin tuohon testiin, on se että autojen markkinointikohderyhmä on sama. Samaan ryhmään taitaisi kuulua ehkä myös Citroen C5, päällisin puolin se näyttää ihan Audilta, melkein yhtä hieno, ja pyrkimyksenä on premium-luokka.



      
  • andertz:

    Simppa

    No ainakin olisi voinut ottaa testiin Passatin, vai olisiko se ollut liian iso kenties ? Tuohan oli tuommoinen autojen neiti-luokka.




    Mikä ihmeen neitiluokka? Minusta on vain hyvä jos ihmiset tyytyisi ja mahtuisi valitsemaan tuon kokoisia autoja, eikä suuntaus olisi aina vaan hullun isoihin perhe-laivoihin, joilla sitten ajellaan pelkät etupenkit täyttettyinä.



    Sitten on tietysti eri juttu jos ihminen on niin isokokoinen että tulee tukalat paikat.



    Autojen mittojen ja painon ja kasvu huolettaa minua.



      
  • Premium keskustelu velloo taas parhaimmillaan. Jippii ,jälleen kerron. TM kansikuva kertoo kuitenkin salakavalasti sen, mitä autoja TM:llä mielletään etunenässä premiumiksi, mitkä kolme autoa ovat etummaisina? Se ei ole sattumaa.



    Ja miksikö skoda ei kelpaii premiumn testiin? No isutkaaa vaikka skodaan ja A4:seen perätysten ja katselkaa ympärillenne. Ei kai jää selittelylle varaa. Saman eron huomaa passatissa ja a4:sssa. Passatin ohjaamo on karu, se on vaan tuntuu siltä kun A4:seen vertaa. No tuo on vain osatotuus. skodan ja VW:n imago ei riitä tuohon porukkaan.



    Omien mielikuvieni mukaan pikkuvolvon ja pikkusaabin osallitumien testiin oli kyseenalasita, nimenomaan em. syystä. En miellä millään ko autoa tuohon porukkaan kuuluvaksi. Enkäpä auto oli valittu testiin mukaan juuri siitä syystä, että sen avulla osoitettiin kuinka premium käsiten on hyvin hämärä ja taviskin tarjoaa vastavia ominaisuuksia, ellei jopa parempia. Kiva näin, eikä se ollut itselleni yllättävää. Pikkuvolvo näytti aristokraateille että ei

    testeissä pelkillä mielikuvilla pärjätä.



    Mutta premiumeja myydään mielikuvilla ja niitä kannuksia kun ei tstivoitoilla pystytä saavuttamaan kovin nopeassa ajassa.Se vaatii vuosikymmenien muutoksen ennekuin talallisesta tulee premium. Vaikka pikkuvolvo voottasi kymmenne testiä ymnpäri maailmaa, se ei tee siitä premiumia omissa silmissäni sitten millään. EI MILLÄÄN.



    Testin voittaja mielestäni on selkeästi paras auto perinteisessä mielessä. Mahtava moottori ja mahtava ajettavuus.Ikä vaan painaa baijerin tuotosta sen verran että itselläni jäi tuo väliin. A4 tarjosi tuoreempaa näkemystä siitä, millaisen pikkuisen premium auton pitä olla. Se riitti itselleni tällä kertaa valintakriteeriksi.



    Toivottavasti seuraava pikkupremium testi tehtäisiin oikeiden autojen (siis pensavehkeiden) kesken. Silloin oikeat premiumit pääsisivät paremmin hyppimään tavisten silmille.







      
  • alfred100:

    Premium keskustelu velloo taas parhaimmillaan. Jippii ,jälleen kerron. TM kansikuva kertoo kuitenkin salakavalasti sen, mitä autoja TM:llä mielletään etunenässä premiumiksi, mitkä kolme autoa ovat etummaisina? Se ei ole sattumaa.


    alfred100:n teksti kertoo sen, kenelle nk. premium-luokka on suunniteltu: luulottelijoille, jotka etsivät merkitystä kuvista ja mielikuvamainonnasta,ja joita on helppo houkutella maksamaan "brändistä" lisärahaa, mutta itse autoista ja autotekniikasta he eivät tiedä juuri mitään. Sama vaikka konepellin alla olisi ruohonleikkurin moottori, kunhan auto on PREMIUMIA.

      
  • alfred100:n teksti kertoo sen, kenelle nk. premium-luokka on suunniteltu: luulottelijoille, jotka etsivät merkitystä kuvista ja mielikuvamainonnasta,ja joita on helppo houkutella maksamaan "brändistä" lisärahaa, mutta itse autoista ja autotekniikasta he eivät tiedä juuri mitään. Sama vaikka konepellin alla olisi ruohonleikkurin moottori, kunhan auto on PREMIUMIA.




    onneksi meitäkin toopeja luulottelijoita riittää autokauppoihin...

    itse en millään muotoa kiellä sitä, etteikö premium käsitteellä ei olisi vaikutusta auton valintaani....mitä pahaa siinä on? Yleisesti ottaen noissa premiumeissa ei nyt mitään surkeita autoja myydä. Enkä oikeasti ole niin hirveän kiinnostunutkaan autotekniikan syvimmästä olemuksesta, kunkan vaan hymy korvissa autollani ajelen kohti auringonlaskua...mainospellejen luomien mielikuvien saattelemana....



    Mukavampaa tämä mielikuvamaailmassa ajelu on kuin se, että tietää että konepellin alla on maailman kestävintä ja parasta tekniikkaa ja ohjauskin on millimetrin tarkka ja vaste kaasupolkimen painamiseen on lähes olematon. Mitä auto nyt vähän ankeelta näyttä niin ulkoa kuin sisältäkin, ja nitinöitäkin kuuluu pakkasella vähän joka nurkasta.Ja naapurin jormalla,penalla, eksolla, matilla, keijolla ja artolla on samanlainen ammattimiesten auto pihassa. ...ei häiritse...eihän ?



    no meni vähän asiattomaksi....ja ohi aiheen....taas kerran....

      
  • alfred100:

    alfred100:n teksti kertoo sen, kenelle nk. premium-luokka on suunniteltu: luulottelijoille, jotka etsivät merkitystä kuvista ja mielikuvamainonnasta,ja joita on helppo houkutella maksamaan "brändistä" lisärahaa, mutta itse autoista ja autotekniikasta he eivät tiedä juuri mitään. Sama vaikka konepellin alla olisi ruohonleikkurin moottori, kunhan auto on PREMIUMIA.


    onneksi meitäkin toopeja luulottelijoita riittää autokauppoihin...
    itse en millään muotoa kiellä sitä, etteikö premium käsitteellä ei olisi vaikutusta auton valintaani....mitä pahaa siinä on? Yleisesti ottaen noissa premiumeissa ei nyt mitään surkeita autoja myydä. Enkä oikeasti ole niin hirveän kiinnostunutkaan autotekniikan syvimmästä olemuksesta, kunkan vaan hymy korvissa autollani ajelen kohti auringonlaskua...mainospellejen luomien mielikuvien saattelemana....

    Mukavampaa tämä mielikuvamaailmassa ajelu on kuin se, että tietää että konepellin alla on maailman kestävintä ja parasta tekniikkaa ja ohjauskin on millimetrin tarkka ja vaste kaasupolkimen painamiseen on lähes olematon. Mitä auto nyt vähän ankeelta näyttä niin ulkoa kuin sisältäkin, ja nitinöitäkin kuuluu pakkasella vähän joka nurkasta.Ja naapurin jormalla,penalla, eksolla, matilla, keijolla ja artolla on samanlainen ammattimiesten auto pihassa. ...ei häiritse...eihän ?

    no meni vähän asiattomaksi....ja ohi aiheen....taas kerran....


    Nitinöitä tuntuu kuuluvan nk. Premium-luokassakin vähintään yhtä paljon kuin muissa, ja ulko- sekä "sisänäkökin" ovat kovasti makuasioita.

    "Pappamallien kruunaamaton kuningas". Mikä auto ? Audi S6, siis Ilta-Sanomien mielestä.



      
  • alfred100:

    Ja naapurin jormalla,penalla, eksolla, matilla, keijolla ja artolla on samanlainen ammattimiesten auto pihassa. ...ei häiritse...eihän ?




    Tässä ollaankin mielestäni suurimman premium-dilemman äärellä: naapurin jorma, pena, esko, matti, keijo ja arto vaurastuvat samaa tahtia muiden kanssa ja ensimmäiseksi merkiksi vaurastumisestaan hankkivat mitäs muuta kuin premium-auton. Uusi A4 tai BMW 3-sarjalainen eivät tosiaan ole harvinaisia näkyjä työmatkaliikenteessä.

      
  • MatLog:

    helppo houkutella maksamaan "brändistä" lisärahaa, mutta itse autoista ja autotekniikasta he eivät tiedä juuri mitään. Sama vaikka konepellin alla olisi ruohonleikkurin moottori, kunhan auto on PREMIUMIA.




    Vihjailetko että premiumissa ei ole tuo konepellin alunen ja auotekniset asit paremmalla tolalla kuin perusautossa, ja että ero on vain visuaalinen? Aidoissa premiumeissa moottorit ovat hienoja eikä peruskauraa, sekä niissä ei ole järjenvastaisia vetotapoja kustannusten takia. Myös varusteet ja muut systeemit ovat viimeistä huutoa. Jne. Jne.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit