Passatin ylimääräinen ääni

4 kommenttia

Ostin uuden Passat 2,0 TDI Sedanin maaliskuussa 2009. Kesän tullen jostain edestä kojelaudan takaa alkoi kuulua karkealla tienpinnalla ääntä, joka kuulosti kuin jossain rasiassa olisi irrallinen ruuvi tai prikka. Ääni tuli esiin vasta muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen karkealla tienpinnalla. Ääni oli sen verran voimakasta, että se kuului musiikin ylitse. Siis hyvin ärsyttävää. Takuuhuollossa vikaa etsittäessä vaihdettiin ohjausakseli, ratti, mittaristo sekä kojelauta, mutta ääni pysyi ennallaan. Kun edessä oli uudelleen kojelaudan purkaminen jne. sanoin, että nyt riittää. Vaihdoin auton uuteen Passattiin (2,0TDI automaatti), jonka sain käyttööni tammikuussa 2010. Ja kuinkas ollakaan kesän koittaessa alkoi kuulua samoissa olosuhteissa SAMA ÄÄNI! Tosin nyt hieman vaimeampana. Päätin kuitenkin, että en lähde enää purattamaan autoani, koska huollossa (Volkswagen Center) ei ole hajuakaan mistä ääni on lähtöisin. Vaimeampana ääni on hieman siedettävämpi ja onhan Suomessa pitkä talvi jolloin ääni ei kuulu. Nähtävästi kysymyksessä on jokin viallinen komponentti sarja, joka ei osia tai edes autoa vaihtamalla poistunut.

Onkohan muilla ollut vastaavia kokemuksia?



Suomi 24 keskustelupalstalla ilmeni yksi vastaava kokemus: "sama vika passat 1,6 TDI 77 kW BlueMotion Technology

2010.Ääni tuli tässä kesän alussa.Kevät talvella ei ääntä kuulunut."

  
  • Golf Variant 2008 2.0 tdi dsg, mittariston tienoilta kuuluu sellainen raksutus (aivan kuin kaksi ratasta olisivat huonossa kontaksissa). Ääni melko voimakas. Huollon aikana ääntä ei esiintynyt. En ole huomannut eroa tienpinnan laadulla. Yleensä ääni esiintyy hetken kuluttua ajoon lähdöstä ja kestää n. 10 - 20 sekuntia.

      
  • Kiristä passatista kojelaudan päistä (sulakerasian sisällä, kannen alla) ruuvit, ovat jääneet tehtaalla liian löysälle.



    http://www.ultimatevw.com/keskustelu/index.php?cmd=aihe&id=6790&sivu=43

      
  • Näin ainakin huollossa vakuutettiin.

      
  • Hankalia korjattavia nuo narinat. Kovasti vakuuttelevat huollossa tehtyjä töitä, mutta usein mitään ei ole tehty. Näin ainakin merkkihuollossa... Ei muuta kuin takuunalainen ajoneuvo pajalle kunnes narina paikallistetaan. Sijaisauto alle maahantuojan/liikkeen piikkiin.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit