Muotoilusokeutta?

4 kommenttia

Allekirjoittaneella on kirouksena lähes absoluuttinen automuotoilusilmä, millä tarkoitan sitä, että tunnistan eri automallit helposti jo lehtikuvien perusteella saati sitten luonnossa tapahtuneiden bongausten perusteella. Hämmästyttävän usein olen huomannut autoista sinänsä hyvinkin kiinnostuneiden ja autolehtiä seuraavien kavereiden arvailevan jonkin tavallisen uutuusmallin sukua ja huonetta tahi sekoittavan automalleja keskenään. Myös vaimon kanssa olen saanut käydä useita virkistäviä keskusteluja aiheesta autontunnistus...



Ymmärrän hyvin, että autoihin käyttöesineinä suhtautuville ja niistä muuten vain vähemmän kiinnostuneille eri autojen tunnistaminen ei ole mitenkään merkittävä taito, mutta vannoutuneiden automiestenkin parissa esiintyy muotosokeutta. Ehkäpä juuri siksi faceliftit ja badge engineering toimivat niinkin hyvin kuin toimivat, esimerkkinä vaikkapa "uusi" Passat, joka muokattuine keula- ja peräilmeineen on varmaan monien mielestä täysin uusi malli ihan niin kuin mainoksessakin sanotaan.



Todella tärkeää pohdintaa, vai mitä?

  
  • Todella tärkeää.

    Siinä se on vaimokin riemuissaan kun illat menee eri faceliftien eroavaisuuksia kertaillessa.

    Tuollaisella taidolla pääsee myös juhlissa kuin juhlissa ykkös sankariksi. Kukapa ei tahtoisi tällaisen kaverin vieressä istua ruokapöydässä. :lol:

      
  • Oh yes, I'm effing hilarious!

      
  • Derrikiltä tuon olisi vielä voinut ottaa ihan vakavissaan heitetyksi.

      
  • Kieltämättä joskus tuntuu, että nettikeskusteluissa on vain trolleja ja vakavikkoja. Heidän ilmaantumistaan tähänkin ketjuun odotellessa...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit