Oppiiko nykyautoilla ajamaan ikinä?

131 kommenttia
124
  • AkiK:

    mikahe:
    Olen ajanut kaikilla vetotavoilla, ja niistä autoista jatkuva neliveto kaikkein liukkaimmilla renkailla on se, joka on ollut helpoin hallita myös yllättävissä perän irtoamisissa.

    Ennen et ole kyllä maininnut, että nelivedossa voi perä irrota yllättäen. Aiemmin se on edennyt sinun jutuissasi kuin juna.

    Ehkä et muista kaikkea lukemaasi tai jotain on jäänyt lukematta, mutta kyllä näissä minun muistaakseni 1 1/2 tapauksessa pääasiallinen tekijä oli kesä- ja kuluneet kitkarenkaat, mutkassa ja pienessä (50 km/h) nopeudessa. Normaaleille hyvien nelivetojen kuskeille, jotka eivät usko autoonsa, näitäkään ei tapahdu.

    Maantienopeuksissa mennään ilman yllättäviä luistoja. Jos/kun sivuttaista luistoa tuntuu takapuolessa, silloin on ylitetty oikea tilannenopeus.

    AkiK:

    Vähän jaksaa aina hämmästyttää tuo sinun käsityksesi siitä, että liukkaammat renkaat olisivat nelivedossa paremmat kuin pitävät.

    En ole väittänyt, että liukkaimmat mahdolliset renkaat ovat tosi hyvässä nelivedossa paremmat kuin pitävämmät. Vain että ne ovat aivan riittävän hyvät.

    AkiK:

    Voitko kertoa mihin fysiikan lakiin tai muuhun tuo käsityksesi perustuu? Ja miten tuo vetotapa liittyy siihen?

    Nelivetoisia ja niiden toteutustapojen paremmuutta esim. maantieajossa on TM-"testattu" hyvin niukasti. Yhden päteväntuntuisen vertailutestin olen joskus lukenut, jossa vertailtiin muutaman saman automallin vajaa- ja nelivetoista versiota keskenään.

    TM:n numerossa 18/2001 "Talviajokoulu" pdf s. 152- on selitetty perusfysiikkaa.

  • mikahe:

    En ole väittänyt, että liukkaimmat mahdolliset renkaat ovat tosi hyvässä nelivedossa paremmat kuin pitävämmät. Vain että ne ovat aivan riittävän hyvät.

    Äsken puhuit ihan muuta " jatkuva neliveto kaikkein liukkaimmilla renkailla on se, joka on ollut helpoin hallita .

    Nelivetoisia ja niiden toteutustapojen paremmuutta esim. maantieajossa on TM-"testattu" hyvin niukasti.

    Kansainvälisiä testejä löytyy vaikka miten paljon ja eri lehtien rata-ajo ja väistötesteissä on nelivetoisia ollut runsaasti mukana. Niiden perusteella juttusi jatkuvista nelivedoista ym ovat aika vanhanaikaisia eikä niillä ole nykyautojen ajettavuuden tai turvallisuuden kanssa oikeastaan mitään tekemistä.

    Siis mielestäni hyvä neliveto on liukkaillakin renkailla ylivertaisen helppo hallita verrattuna vajaavetoon hyvillä piikkipyörillä.

    Kyllä, kesäkuivalla asfaltilla tehtyjä testejä riittää. Suomalaiseen talviajoon ne eivät anna mitään informaatiota.

    Mikake nyt taas selittää jotain aivan täysin vajaata horinaa. Ihan täysin idioottimaista p***aa joka lause.

    Kuten jo aiemmin tässä ketjussa sanoin:

    "Säännöllisesti joka vuosi (tai useamminkin) joku syrjäytynyt tai muutoin katkera rupeaa trollaamaan vetotavoista jotain ihan idioottimaista. Taas kerran perinteen mukaisesti: turpa kiinni!

    http://www.automotorsport.se/media/biltester_pdf/080401.pdf "

  • Putput:

    Vaikken Mikahen kanssa monesta asiasta olekaan samaa mieltä, niin sinäkö olet se auktoriteetti, joka määrittää kuka saa TM:n palstalle kirjoittaa? Ja vielä ihan perinne vai?

  • simppa:

    Putput:

    Tottakai saa kirjoittaa, mutta jos vain jankkaa samaa sekopäistä huttua niin voisi tehdä sen vaikka Suomi24:ssä tai missä huvittaa jossa ei haittaa normaaliin keskusteluun kykeneviä. Pelkkä idioottimainen trollaaminen ei ole keskustelua.

    Mielipiteitä ym. mitä tahansa saa jakaa, mutta jos VALEHTELEE minkä pystyy vuodesta toiseen, plus samassa ketjussa jatkuvalla syötöllä niin sellaiset kuuluu mielummin bannata palstalta jos eivät itse tajua rajoittaa.

  • mikahe:

    Siis mielestäni hyvä neliveto on liukkaillakin renkailla ylivertaisen helppo hallita verrattuna vajaavetoon hyvillä piikkipyörillä.

    Minusta hyvä auto hyvillä ja olosuhteisiin sopivilla renkailla on ylivertaisen helppo hallita - aina ja vetotavasta riippumatta.

    Hyviä autoja on niin etu-, taka- kuin nelivetoisiakin. Ja niin on myös huonoja. Huonoilla ja olosuhteisiin epäsopivilla renkailla voi vielä lisäksi pilata nuo kaikki hyvätkin.

  • AkiK:

    mikahe:
    Siis mielestäni hyvä neliveto on liukkaillakin renkailla ylivertaisen helppo hallita verrattuna vajaavetoon hyvillä piikkipyörillä.

    Minusta hyvä auto hyvillä ja olosuhteisiin sopivilla renkailla on ylivertaisen helppo hallita - aina ja vetotavasta riippumatta.

    Tarkoitatko sitä klassista esimerkkiä takavetoisesta Mercedes-Benzistä sutimassa paikoillaan tasamaalla?

    En tarkoittanut, mutta kun otit puheeksi niin viimeisimmissä talvitesteissä Mersut ovat järestään olleet kärjessä niin talvisen maantieajettavuuden kuin väistökokeidenkin suhteen. Myös takavetoisina, vaikka tämän vuoden voittaja etuvetoinen olikin. Muistelen, että aika monella nelivedollakin on ollut keilakujan kanssa vuosien saatossa haasteita.

  • mikahe:

    jatkuva neliveto kaikkein liukkaimmilla renkailla on se, joka on ollut helpoin hallita myös yllättävissä perän irtoamisissa.

    mikahe:

    Siis mielestäni hyvä neliveto on liukkaillakin renkailla ylivertaisen helppo hallita verrattuna vajaavetoon hyvillä piikkipyörillä.

    mikahe:

    Tarkoitatko sitä klassista esimerkkiä takavetoisesta Mercedes-Benzistä sutimassa paikoillaan tasamaalla?

    Minunkin mielestäni joku tässä sutii, eikä se täältä katsottuna näyttäisi olevan Mercedes-Benz.

    Kaikilla on oikeus mielipiteen, mutta jos mielipiteesi auton hallittavuudesta perustuu paikallaan sutimiseen, kannattaa varautua kritiikkiin sen mielipiteen perusteista.

    Siinä olet toki oikeassa, että vetovoiman maksimointiin ei nastoja tarvita, koska vastaus on Sisu A45 lumiketjuin.

  • 740 GLE:

    mikahe:
    jatkuva neliveto kaikkein liukkaimmilla renkailla on se, joka on ollut helpoin hallita myös yllättävissä perän irtoamisissa.

    mikahe:
    Siis mielestäni hyvä neliveto on liukkaillakin renkailla ylivertaisen helppo hallita verrattuna vajaavetoon hyvillä piikkipyörillä.

    mikahe:
    Tarkoitatko sitä klassista esimerkkiä takavetoisesta Mercedes-Benzistä sutimassa paikoillaan tasamaalla?

    Minunkin mielestäni joku tässä sutii, eikä se täältä katsottuna näyttäisi olevan Mercedes-Benz.

    Kaikilla on oikeus mielipiteen, mutta jos mielipiteesi auton hallittavuudesta perustuu paikallaan sutimiseen, kannattaa varautua kritiikkiin sen mielipiteen perusteista.

    Tee haaveistasi totta edes viikonlopuksi ja hae joku tällainen koeajoon: http://www.autotalli.com/vaihtoauto/31886006/pos/2/page/1/Audi/A6/2003/Rovaniemi

    Jos haluat vähän ketterämmän version, tyydy A4:ään.

    Keskustellaan perusteista lisää sen jälkeen.

    Ei herranjumala mikä vajaaälyinen idiootti!

  • mikahe:

    Tee haaveistasi totta edes viikonlopuksi ja hae joku tällainen koeajoon: http://www.autotalli.com/vaihtoauto/31886006/pos/2/page/1/Audi/A6/2003/Rovaniemi

    Kaada ittelles vaan!

    Absoluuttista totuutta hyvästä ajettavuudesta minulla ei ole, mutta onpa jonkinlainen käsitys siitä mistä itse pidän ja sen olen kyllä kertonutkin.

    Vaikka Audi quattron talviajettavuudesta pidänkin, on ehdottamassasi autossa liian monta asiaa väärin.

    Jos nelivetoisen ostan, on Audin mekaaninen neliveto vahvoilla, mutta VAG 2.5 V6 diesel ei kelpaa millään ehdolla. Ja autoissa joita on tehty myös kovalla laatikolla en nelivedon yhteyteen huoli automaattia, ellen ole ostamassa maasturia, jonka pitää olla automaatti.

    Tuon korimallin A6 on vielä vanha nokkapainoinen puntti, jossa voimanjakosuhde on vielä vanhaa minulle liian etuvetoista mallia. Ei käänny, kuten varmaan tiedätkin. Eikä varsinkaan alla olevilla nastattomilla liian matalilla talvikumeilla.

    Aiemmin kertomasi pohjalta tuo taitaa olla pikemminkin sinun autosi?

    mikahe:

    Jos haluat vähän ketterämmän version, tyydy A4:ään.

    Joo, uusi takavetoinen A4 Avant quattro kevyellä nelisylinterisellä moottorilla on todella mieluinen ajaa. Kääntyy kuin takavetoinen ja ESP sallii nelipyöräohjauksen hillityillä luistokulmilla. Myös manuaali saatavana. Aivan eri maata kuin vanhat mallit, joissa moottori roikkuu Citroenin tapaan etuakselin etupuolella. Suosittelen koeajoa.

    Kokeile etenkin kaasulla ohjaaminen siten ettei takanatuleva edes tajua Audin luistavan ja kokeile se myös kaasua kaarteessa nostaen. Nelipyöräohjaus ei suinkaan tarkoita, että lumi lentää aurausvallien yli ja kaarteisiin tullaan kahvat edellä. A4 quattron ESP sallii sekä kääntämisen että vastaohjauksen nollaamisen nelipyöräohjauksella. Tykkää!

    Uskottavuuskriisisi johtuu siitä, että sinun aloitteestasi puhutaan auton hallittavuudesta ja ajettavuudesta ja sitten heität todistusaineistoksesi paikallaan sutimista.

    mikahe:

    keskustellaan perusteista lisää sen jälkeen.

    Jatketaan toki keskustelua, mutta sinun mieltymyksistäsi kuultuani en silti pidä todennäköisenä, että pitäisimme samasta autosta.

    Sinulle riittää vetovoima, minusta olisi kiva jos auto kääntyykin pyydettäessä ja vieläpä ilman ESP:n tarvetta puuttua asiaan, jonka kuljettaja voi hoitaa itsekin.

  • 740 GLE:

    Tuon korimallin A6 on vielä vanha nokkapainoinen puntti, jossa voimanjakosuhde on vielä vanhaa minulle liian etuvetoista mallia. Ei käänny, kuten varmaan tiedätkin.

    Valitettavasti vaikutat siltä, ettet ole torsen-nelaria koskaan ajanut, joten jatketaan sitten kun olet vähän paremmin kärryillä.

  • 740 GLE:

    Joo, uusi takavetoinen A4 Avant quattro kevyellä nelisylinterisellä moottorilla on todella mieluinen ajaa. Kääntyy kuin takavetoinen ja ESP sallii nelipyöräohjauksen hillityillä luistokulmilla. Myös manuaali saatavana. Aivan eri maata kuin vanhat mallit, joissa moottori roikkuu Citroenin tapaan etuakselin etupuolella. Suosittelen koeajoa.

    Minä taas suosittelesin sinulle B7 RS4:jää. Jos R8 jätetään laskuista, on se ajettavuudeltaan parasta mitä Audi on koskaan tehnyt.

    Itse olen suomessa pari viime talvea ajanut eniten A5 quattrolla. Vastannee aika pitkälti B8 A4:sta.

  • simppa:

    740 GLE:

    Todella epämukava, sairaan pieni ja pikkuautomainen muutenkin. Teknisesti se on lähempänä perustavishatchbackejä, mieleen tulee Golf R32 josta tehty sedan ja pistetty vielä painavampi kone vielä edemmäs keulaan. Onko edes Golfia tilavampi?

    Ennenkaikkea ajamisen nautintoa siitä(kään) aliohjaavasta lyijynokasta ei löydy, jousitusgeometria kun on pitänyt valita surkean pohjaratkaisun paikkaamiseen sen verran mitä jälkeenpäin voi. Ei hienostunutta ja moniulotteista ajettavuutta ja tuntumaa, ei pärjää puolet halvemmalle tavismerkillekään. Tai siis tavismerkkihän se Audikin on, monesti täysin amiskamaa kuten tuo mikahen linkkaama köyhän kaupparatsun proomu...

    Ei ihme ettei RS4 ole, kuten tähänKIN ketjuun jo useamman kerran laittamani linkistä näkee, yhtä nopea kuin taka-ja etuvetoiset kuten esim. Civic -sille edullisimmassa mahdollisessa tilanteessa eli JÄÄLLÄ!!!.

    Joku RS6, S6, tai varsinkin joku prkleen nokileka-A6 on vielä huonompi eli jo aivan naurettavan avuton lukemattomiin kaksivetoisiisn nähden! Civicit pesee sellaisilla lattiaa!

  • mikahe:

    740 GLE:
    Tuon korimallin A6...voimanjakosuhde on vielä vanhaa minulle liian etuvetoista mallia.

    Valitettavasti vaikutat siltä, ettet ole torsen-nelaria koskaan ajanut, joten jatketaan sitten kun olet vähän paremmin kärryillä.

    Joo, emmää ole koskaan quattroa nähnytkään. Ja jos epäilet ajokokemustani nelivetoisella yleensä tai Audilla erityisesti vähäiseksi olet aivan oikeassa.

    Olemme tästä aiheesta keskustelleet aiemminkin ja muistan kyllä kuinka kuvasit omaa nelivetosuosikkiasi. Ymmärrän pointtisi, mutta en silti osta mielipidettäsi, koska minulla on jo oma.

    En minä tiedä kumman mielipide on parempi, enkä oikeastaan välitäkään, koska omani tuntuu minulle tutummalta.

    Mutta kun sinulla tuntuu olevan asiantuntemusta siitä miten quattron pitää toimia, kenties voisit tarjota Audille konsulttiapuasi? Nykyiset Audi quattrot nimittäin tuntuvat erilaisilta ajaa kuin tuo suosittelemasi malli, josta jo kerroin etten erityisemmin pidä ja kerroin myös syyn.

    Nopea se on osaajan käsissä, mitä, kuten jo sanoit itsekin, minä en ole. Mutta "ylivertaisen helppo hallita" löytyy jostain muualta.

  • mikahe:

    740 GLE:
    Tuon korimallin A6 on vielä vanha nokkapainoinen puntti, jossa voimanjakosuhde on vielä vanhaa minulle liian etuvetoista mallia.

    Valitettavasti vaikutat siltä, ettet ole torsen-nelaria koskaan ajanut, joten jatketaan sitten kun olet vähän paremmin kärryillä.

    Sinä aivan varmasti tunnet quattrot minua paremmin.

    Että minäkin oppisin jotain, kerrotko minulle missä kohdassa suosittelemasi vanhan A6:n ja uuden A4:n arviointini meni väärin?

    Millä perusteella olet arviosi tehnyt, perustuuko se omakohtaisen ajokokemukseen vanhasta ja uudesta quattrosta (ja kuinka runsaaseen: X x 10tkm/talvea/vuotta?)

  • Vastaus kysymykseen, kyllä niillä ajamaan oppii mutta ei niillä kyllä ajotaito kehity...

  • vok:

    Vastaus kysymykseen, kyllä niillä ajamaan oppii mutta ei niillä kyllä ajotaito kehity...

    Riippuu varmaan vähän siitäkin, mitä ajotaidolla tarkoitetaan. Siinähän saattaa jäädä aikaa jopa muun liikenteen seuraamiseen kun ei tarvitse keskittyä niin paljon auton tiellä pitämiseen.

  • Jos ajotaito ei nykyautoilla kehittyisi, niin silloin onnettomuuksien määrän pitäisi varmaan kasvaa.

  • mikahe:

    Tee haaveistasi totta edes viikonlopuksi ja hae joku tällainen koeajoon: http://www.autotalli.com/vaihtoauto/31886006/pos/2/page/1/Audi/A6/2003/Rovaniemi
    Jos haluat vähän ketterämmän version, tyydy A4:ään.

    Keskustellaan perusteista lisää sen jälkeen.

    Tuollaisten vakuutusmaksut ovat jostain syystä aika kalliit ja niihin kohdistuu kovat nousupaineet. Väittävät että se johtuu keskimääräistä selvästi korkeammasta merkki- ja mallikohtaisesta onnettomuusriskistä.

  • mikahe:

    Valitettavasti vaikutat siltä, ettet ole torsen-nelaria koskaan ajanut, joten jatketaan sitten kun olet vähän paremmin kärryillä.

    Sinulta on tainneet ne muut autot sitten jäädäkin ajamatta. Myös nelivetoiset.

  • mikahe:

    740 GLE:
    Tuon korimallin A6 on vielä vanha nokkapainoinen puntti, jossa voimanjakosuhde on vielä vanhaa minulle liian etuvetoista mallia.

    Millä perusteella olet arviosi tehnyt, perustuuko se omakohtaisen ajokokemukseen vanhasta ja uudesta quattrosta (ja kuinka runsaaseen: X x 10tkm/talvea/vuotta?)

    Tein arvioni ajamalla vanhalla A6 quattrolla ja uudella A4 quattrolla lumista ja jääpolanteista tietä, tosin eri päivänä. Ajokokemukseni quattrolla on lähempänä 100 kuin 1000 km eli sangen vähän kuten jo sanoinkin.

    Tuon lyhyen kokeilun perusteella minulle jäi mielikuva, että vanha A6 on nokkapainoisempi ja aliohjaavampi kuin uusi A4.

    Mikä tuossa arviossani on pielessä?

  • vok:

    Vastaus kysymykseen, kyllä niillä ajamaan oppii mutta ei niillä kyllä ajotaito kehity...

    Menee vähän toistoksi, mutta mikä nykyajan autoissa estää ajotaidon kehityksen?

  • 740 GLE:

    Tuon lyhyen kokeilun perusteella minulle jäi mielikuva, että vanha A6 on nokkapainoisempi ja aliohjaavampi kuin uusi A4.

    Mikä tuossa arviossani on pielessä?

    Oliko alla piikkipyörät vai kitkarenkaat, ja minkä kuntoiset?

  • NHB:

    Jos ajotaito ei nykyautoilla kehittyisi, niin silloin onnettomuuksien määrän pitäisi varmaan kasvaa.

    Liikenneturvan sivuilla lukee:

    Henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia sattui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuussa 422, mikä on 38 enemmän kuin vuotta aiemmin. Onnettomuuksissa kuoli 26 ja loukkaantui 543 ihmistä. Kuolleita oli 10 enemmän ja loukkaantuneita 55 enemmän kuin tammikuussa 2011.(http://www.liikenneturva.fi/www/fi/tilastot/kuukausitilastot.php)

    Eli ajotaito ei kehity nykyautoilla koska onnettomuuksien määrä kasvaa. Olet oikeassa NHB, tilanne on juuri noin kun kirjoitit.

  • slowgear:

    Siinähän saattaa jäädä aikaa jopa muun liikenteen seuraamiseen kun ei tarvitse keskittyä niin paljon auton tiellä pitämiseen.

    Joo saattaahan se näinkin olla.

    Mutta luulemmeko tosiaan, että Pirjo Peruskuski tai Pertti Perusautoilija kykenee havainnoimaan ja seuraamaan muuta liikennettä kun esp ja abs ja ties mikä kolmikirjaiminen lyhenne yrittää pitää autoa siellä missä sen pitää kullakin hetkellä olla.

    Ja mistä se auto edes saisi tietoonsa sen että mihin suuntaan pitäisi olla menossa kun Pirjo ja Pertti pöyrittää hulluna rattia sitämukaa kun käsien solmuja saa auki... GPS:stäkö?

  • vok:

    Eli ajotaito ei kehity nykyautoilla koska onnettomuuksien määrä kasvaa. Olet oikeassa NHB, tilanne on juuri noin kun kirjoitit.

    Pitäisiköhän sinun tarkastella asiaa hieman pidemmältä aikaväliltä ja suhteuttaa onnettomuudet liikennemääriin.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit