CO2

71 kommenttia
13»
  • AkiK:

    Helppoja ratkaisuja vaan ei oikein ole olemassa.

    En ole varma, mutta muistelisin jostain lukeneeni, että öljy-yhtiöillä olisi hallussa joitain patentteja, mitkä osaltaan rajoittaisivat autojen kehittymistä ympäristöystävällisempään suuntaan.

  • Opelixi:

    AkiK:

    Olet ihan varmasti lukenut tuota. Mutta se on sitten vähemmän varmaa, onko tuollaisia patentteja. Kun samaa asiaa on jankutettu 70-luvulta lähtien, niin olisi hyvä huomata, että 90-luvun alunkin patentit ovat jo vanhentuneita ja vapaata riistaa.

    Salaliittoteoriat ovat kivoja. Mitään ihmeempää substanssia niissä ei kuitenkaan ole. Erityisesti sähköautopuolella on vedottu tiettyihin linkkeihin akkuvalmistajien ja öljy-yhtiöiden välillä, mutta nekin patentit ovat vanhaan teknologiaan. Ja sitten vielä sekin pitää muistaa, että patentit ovat maakohtaisia ja lisäksi vielä julkisesti saatavia. Niiden pohjalle on helppo kehittää uutta teknologiaa, ja patentilla suojattuja keksintöjä saa myydä patentointimaiden ulkopuolella ihan vapaasti.

    Polttoaineenkulutuksen osalta on helppo laskea auton liikuttelun tarvitsema energia (vierinvastus, ilmanvastus) ja tankista hörästyn polttoaineen polttoarvo. Näiden väliltä saadaan sitten kokonaishyötysuhde, joka ei enää nykyisestä parhaasta ihan ihmeellisen paljon voi parantua.

    Ei siis ole tiedossa kania hatusta tässäkään asiassa. Jos halutaan kulkea vähemmällä energialla, pitää mennä kevyemmällä, pienemmällä, aerodynaamisella, lyhyemmän matkaa, hitaammin. Siis paljon vähemmän hauskasti, sori...

  • Opelixi:

    AkiK:
    Helppoja ratkaisuja vaan ei oikein ole olemassa.

    En ole varma, mutta muistelisin jostain lukeneeni, että öljy-yhtiöillä olisi hallussa joitain patentteja, mitkä osaltaan rajoittaisivat autojen kehittymistä ympäristöystävällisempään suuntaan.

    Tätä tarinaa on kerrottu jo niin pitkään, että osan noista "patenteista" olisi kyllä jo pitänyt tulla julkisiksi tähän mennessä. Eipä vaan ole näkynyt.

    Kyllä varmasti öljy-yhtiöt pyrkivät maksimoimaan tuotot nykyisestä öljybisneksestä. Monikansallisilla yhtiöillä on kuitenkin aika tarkka tieto öljyn tulevaisuudesta ja toisaalta niiden nykyinen osuus öljyvarannoista on kuitenkin aika pieni (suuri osa reserveistä on kansallistettu). Näiltä pohjita epäilisin, että niiden intressi on enemmänkin pyrkiä jatkossa sijoittamaan rahansa johonkin uuteen bisnekseen, eli lähinnä öljyä korvaaviin tuotteisiin ja samalla pyrkiä saamaan sitä sijoitettavaa rahaa vanhasta bisneksestä niin kauan kuin se on mahdollista.

  • Hiilipäästö:

    Ei siis ole tiedossa kania hatusta tässäkään asiassa. Jos halutaan kulkea vähemmällä energialla, pitää mennä kevyemmällä, pienemmällä, aerodynaamisella, lyhyemmän matkaa, hitaammin. Siis paljon vähemmän hauskasti, sori...

    Päinvastoin, mulla ainakin on aina helvetin hauskaa smartin ratissa, kuten myös monilla Roadsterin omistavilla kavereillanikin. Tai sitten en ole vaan vielä päässyt ajamaan yhtään sellaista bensaa työkseen hörppivää katiskaa, jolla olisi ollut nime nomaan yhtä hauskaa ajaa.

  • Komppaan. Ne autot, joiden ajaminen on ollut edes jossain määrin ollut hauskaa, ovat olleet pääsääntöisesti pieniä ja keveitä.

  • Olen kyllä slowgearin ja NHB:n kanssa samaa mieltä.

    Hauskaa ei minusta pysty ainakaan laillisesti pitämään isoilla ja tehokkailla autoilla. 80-120 ei vauhtina tunnu miltään eikä ajamiseen saa Suomen nopeuksilla muutenkaan oikein mitään fiilistä. Kevyellä pikkuautolla voi sen sijaan olla ihan hauskaa ajaa jo 80 vauhtiakin.

  • Mutta jos "hauska" sana korvataan "mukava" tai "miellyttävä", niin ainakin itse ajan mieluummin isolla autolla. Oletan, että pienestä ja kevyestä autosta ei kovin helpolla saa hiljaista ja vakaata ajettavaa maantiellä. Kaupunkipyörityksessä ja parkkipaikkaa etsiessä pieni auto olisi paikallaan, mutta itse vietän enemmän aikaa varsin yksitoikkoisilla maantieosuuksilla, missä ajamisesta on vaikea saada hauskaa millään autolla.

  • Opelixi:

    Mutta jos "hauska" sana korvataan "mukava" tai "miellyttävä", niin ainakin itse ajan mieluummin isolla autolla. Oletan, että pienestä ja kevyestä autosta ei kovin helpolla saa hiljaista ja vakaata ajettavaa maantiellä. Kaupunkipyörityksessä ja parkkipaikkaa etsiessä pieni auto olisi paikallaan, mutta itse vietän enemmän aikaa varsin yksitoikkoisilla maantieosuuksilla, missä ajamisesta on vaikea saada hauskaa millään autolla.

    Siinä vaiheessa kun hauska vaihdetaan mukavaan, tehdäänkin jo aika suuri muutos.

    Näin perheellisenä miehenä muistan kuitenkin mitä hauska on ja se on ihan eri asia kuin mukava.

    :wink:

  • Opelixi:

    Mutta jos "hauska" sana korvataan "mukava" tai "miellyttävä", niin ainakin itse ajan mieluummin isolla autolla.

    Mukavuutta minäkin arvostan, mutta ei mukavat autot ole mitenkään hauskoja. Ne ovat itse asiassa tylsiä matkantekovälineitä. Sellaisia olen itse pyrkinyt hankkimaan. Taloudellinen kone ei vie mukavuutta mihinkään. Ei nimittäin näiden mukavien autojen pohjalta saa tehtyä mitään todella hauskaa, vaikka laittaisi minkä bensakrematorion koneeksi.

  • AkiK:

    Opelixi:

    Et tainnut ymmärtää, mitä tarkoitin. Itse arvostan autossa enemmän mukavuutta, kuin hauskuutta ja tästä syystä olen päätynyt isoihin autoihin.

  • Opelixi:

    Et tainnut ymmärtää, mitä tarkoitin. Itse arvostan autossa enemmän mukavuutta, kuin hauskuutta ja tästä syystä olen päätynyt isoihin autoihin.

    En ehkä ajatellut niinkään sinua vaan eräitä muita kommentoijia.

    Itse ajelen myös isoilla tai ainakin kohtuusuurilla autoilla, syynä tilantarve ja niiden paremmuus matka-ajossa. Työkäytössä en tilaa tarvitse, siihen riittää keskisuuri laatuauto. En ole vielä löytänyt pikkuautoa joka kriteerit täyttäisi. Tosin kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että isojen ja pienten väliset erot kapenevat koko ajan. Tosin samalla myös hinnassa, jos puhutaan laadukkaammista pikkuautoista.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit