Karu totuus: Suomessa euroopan vanhin autokanta

167 kommenttia
«13456

Suomi on ohittanut jopa Kreikan, joka on yleensä peränpitäjänä. Autojen keski-ikä Suomessa on 11,6 vuotta ja täällä ajetaan nyt vanhemmilla autoilla kuin koskaan aiemmin. Suomalaisten pitäisi ostaa vuodessa 145 000 uutta autoa, jotta autokannan keski-ikä pysyisi edes nykyisellään.

Suurin syy on tietenkin älytön autoverotus, mutta syiksi epäillään myös suomalaista kansanluonnetta eli täällä ei haluta prameilla hienoilla autoilla.

Onko uuden tai uudehkon auton hankkiminen tosiaan jonkinlaista prameilua? Mukaan astuu tietysti perisuomalainen kateuskin eli jos naapuri ostaa uuden auton, joka on hienompi kuin itsellä, niin eihän sitä hyvällä katsota. Hyvä jos päivää enää sanotaan sen jälkeen. :smile:

Totuus Suomen autokannasta on paljon karumpi kuin itse olen kuvitellut ja tuo 11,6 vuottahan on keski-ikä, joten paljon vanhemmillakin autoilla ajetaan. Ja vanha auto, jos mikä, on saastesyöppö ja turvallisuusriski onnettomuuksissa. Minkähän takia mitään ei edes yritetä tehdä autokannan uudistamiseksi, vaan koko ajan vaan autoilijoilta koetetaan lypsää lisää?

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101145169

  • A-utoilija:

    Suurin syy on tietenkin älytön autoverotus, mutta syiksi epäillään myös suomalaista kansanluonnetta eli täällä ei haluta prameilla hienoilla autoilla.

    Epäilemättä autoverotus nakertaa, mutta huono ansiotaso, kalliit huollot, vakuutukset ym. vaikuttaa eli iso kokonaisuus. Ei auton uudistaminen kuitenkaan aina ole rahastakaan kiinni. Vieläkin tapaa ihmisiä jotka ajavat sillä uutena ostetulla 200-sarjan Volvolla jne.

    Toisaalta itsekin suosin käytettyä isompaa kuin uutta ja pienempää. En tiedä välimeren maista, mutta oletan heidän suosivan hieman pienempiä autoja kuin täällä?

    Autokannan keski-iässä oli muuten isoja alueellisia eroja, Pohjois-Karjalassa taisi olla vanhin ja Uudellamaalla uusin kalusto.

  • Suomessa ajetaan isoilla autoilla verrattuna eteläeuroopan köyhiin maihin. Olis meilläkin varaa uudempiin, jos miehet kehtaisivat ajaa Puntoilla ja Poloilla ilman kuvitelmia, että se on miesvarustuksesta pois. Mutta mieluummin uitetaan premiumin raatoja saksasta. Onhan meillä pitkät etäisyydet, mutta valtaosa kuskeista ajaa kuitenkin enimmät ajonsa kaupungeissa tai niiden välittömässä läheisyydessä.

  • Zuomessa vallitseva sairaanloinen asuntomafia vaikuttaa ehkä osaltaan siihen ettei ostovoimaa monelle jää autoon suunnattavaksi.

  • drive:

    Mutta mieluummin uitetaan premiumin raatoja saksasta.

    Tsot tsot, käytettynä tuotavien keski-ikä on vaivaiset 5 vuotta eli ovat uudenkarheita verrattuna keskimääräisiin melkein 12 vuotta vanhoihin Suomi-autoihin.

  • petos:

    Zuomessa vallitseva sairaanloinen asuntomafia vaikuttaa ehkä osaltaan siihen ettei ostovoimaa monelle jää autoon suunnattavaksi.

    Asuntomafia on onneksi lähinnä vain pk-seudun ongelma.

    Muutama kymmennen kilometriä pois päin, niin on palkkatyölläkin varaa asua omakotitalossa.

    Sinällään olet kyllä oikeilla jäljillä eli tuollaiset maakohtaiset tekijät vaikuttavat varmasti autojen keski-ikään.

    Suomessa on perin vähän Ferrareita, mutta niemet ja notkelmat ovat täynnä Ferrarin hintaisia kesämökkejä. Suomalaisilla on mökeissä on rahaa kiinni suunnattomia summia ja pelkkä mökkikannan ylläpitokin syö vuosittain hyvän matkaa muualla kenties autoiluun "sijoitettavia" varoja.

  • Suurin syy lienee nimenomaan verotus.

    Siksihän siitä vanhasta "200-sarjan volvosta" pidetään huolta, kun eivät uudetkaan ole ilmaisia ja eivät ihmiset pidä uutta autoa sen arvoisena. En itsekkään pidä. Mielestäni uusien autojen hinnat on suomessa täysin älyttömällä tasolla. Useimmat ihmiset pistää rahansa johonkin järkevämpään.

    Esimerkiksi Saksassa kyllä ajetaan yhtä suurilla autoilla mitä täälläkin. Mutta silti siellä on ihmisillä uudemmat autot. Siellä uuden auton hankintahinta onkin paljon järkevämpi.

    Itse taas en ymmärrä tuota ympäristöhöpötystä. Se on täysin puppua väittää, että autokannan uusiminen olisi automaattisesti joku ympäristöteko. Sehän merkitsisi vain kulutuksen merkittävää lisäämistä, kun pitäisi valmistaa ja tuottaa paljon enempi autoja. Kyllä se vanha vaikka hieman enempi polttoainetta kuluttaakin, silti aina vähempi luontoa kuormittaa mitä jatkuva uuden valmistaminen, kuvitellaan vaikka että 20 vuoden sijaan, auton käyttöikä olisi 5 vuotta, pitäisi valmistaa 4 autoa yhden sijaan samalla aikavälillä . . .

    Nyt vaikuttaa siltä, että vanhalla autolla ajamisesta tehdään melkeimpä "rikollista", kun syyllisestään päästöillä ja muilla verukkeilla. Näin syin voidaan vain nostaa verotusta entisestään, joka jo nyt on täysin järjettömällä tasolla.

    Suomessa on perin vähän Ferrareita, mutta niemet ja notkelmat ovat täynnä Ferrarin hintaisia kesämökkejä. Suomalaisilla on mökeissä on rahaa kiinni suunnattomia summia ja pelkkä mökkikannan ylläpitokin syö vuosittain hyvän matkaa muualla kenties autoiluun "sijoitettavia" varoja.

    Niin, en itsekkään Suomen hintatasolla sitä rahamäärää mihinkään autoon pistäisi, ellei rahaa olisi todella paljon tuhlattavaksi.

    Esim. Saksassa vastaavan urheiluauton saa melkein puolet halvemmalla mitä täällä ja hinta onkin sellainen, että sellaiseen autoon saattaisi jopa ollakkin varaa useillakin ihmisillä.

    Tässä Porche GT3 RS mallin hintavertailu saksa vs. suomi:

    http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/new_search/public/item.jsp?carId=131.133613&list=12898453900030&cmd=move18&order=34.19&count=20&portal=auto&.pkg=12898453899930&.sid=1000.5327A751F96787261F3E9BA301774B39

    http://suchen.mobile.de/fahrzeuge/showDetails.html?__lp=2&scopeId=C&sortOption.sortBy=searchNetGrossPrice&sortOption.sortOrder=ASCENDING&makeModelVariant1.makeId=20100&makeModelVariant1.modelId=3&makeModelVariant1.modelDescription=gt3%2Brs&makeModelVariant1.searchInFreetext=false&makeModelVariant2.searchInFreetext=false&makeModelVariant3.searchInFreetext=false&vehicleCategory=Car&segment=Car&siteId=GERMANY&damageUnrepaired=NO_DAMAGE_UNREPAIRED&export=ALSO_EXPORT&usage=NEW&customerIdsAsString=&lang=en&id=138120729&pageNumber=1

    Saksan hinta on halvimmillaan reilusti alle puolet suomen hinnasta! :open_mouth: Kalleimmillaankin silti jää 100 000€:n päähän Suomen lähtöhinnasta. Ei mitään järkeä.

    Edit:

    Autoveroa suomen mallissa siis 112 083 €. Kun Saksan mallissa veroa saattaapi olla 19 000.

  • Jos on joskus etsinyt parkkipaikkaa Keski-Euroopan tai Välimeren maiden vanhoissa pikkukaupungeissa tai isommissakaan, niin oivaltaa kyllä nopeasti, miksi sielläpäin suositaan Lupoa, Pandaa ja Twingoa. Italiassa jopa poliisilla on jotain Picantoa tai Matizzia, kun ei isommalla aina mahdu sekaan.

  • sjvirt:

    Asuntomafia on onneksi lähinnä vain pk-seudun ongelma.

    Muutama kymmennen kilometriä pois päin, niin on palkkatyölläkin varaa asua omakotitalossa.

    -räikein ongelma on toki pk-seudulla, mutta mielestäni monessa muussakaan taajamassa/kasvukeskuksessa ei asuntomarkkinoiden meininki ole kovin tervettä/kestävää.

    Suomalaisilla on mökeissä on rahaa kiinni suunnattomia summia

    -samoin rahaa on kiinni aivan tolkuttomia summia ihmisten patjojen väleissä ja sukanvarsissa. Jokin aika sitten luin jotain arviota tästä, en nyt muista paljostako puhuttiin.

    En nyt tarkoita että autoja niillä pitäisi suinpäin ostaa, mutta.. täysin älytöntä hommaa seisottaa rahaa toimettomana, jos minulta kysyttäisiin.

    Monet suomalaiset tuntuvat olevan pääkopaltaan sellaisia, että autoihin ja autoiluun suhtaudutaan ''vihamielisesti'' ja mitään välttämättömämmästä laadukkaampaa ei sallita/haluta itselleen vaikka pätäkkää olisikin.
      
  • Kuinka paljon uudet autot tulevat hienommiksi tai jopa paremmiksi 2-3 vuodessa, 12:ssa tai edes parissa vuosikymmenessä?

    Väittäisin, että kertakulutusmeininki täytyisi kiihtyä vielä jonkin verran, että viisivuotias auto olisi kerrassaan pakko vaihtaa uuteen, koska se on (harvinaisen?!) vian sattuessa ihan paskana eikä sitä tietenkään kannata/voi korjata.

    Muotoilupuolella olen hieman harkinnut päivitystä jonnekin 1940-50 -luvuille. Tekniikasta joutuu hieman tinkimään, mutta tyyliseikoista ei.

  • petos:

    -samoin rahaa on kiinni aivan tolkuttomia summia ihmisten patjojen väleissä ja sukanvarsissa. Jokin aika sitten luin jotain arviota tästä, en nyt muista paljostako puhuttiin.

    Paremmassa turvassa se ylimääräinen raha on omalla pankkitililläkin kuin autokauppiaan tilillä.

    petos:

    En nyt tarkoita että autoja niillä pitäisi suinpäin ostaa, mutta.. täysin älytöntä hommaa seisottaa rahaa toimettomana, jos minulta kysyttäisiin.

    Onko kesämökkiin sijoitettu raha tuottamatonta?

    Kyllähän se mökki antaa monelle erittäinkin paljon lisää elämänlaatua. Bonuksena vielä arvonnousu, joka on ainakin viimeisinä vuosikymmeninä ollut keskimäärin aivan kohtuullista.

    Anoppikin kertoi pohtineensa joskus 90-luvulla auton tai kesämökin ostamista. Osti sitten 150.000 markalla kesämökin ja jätti sen Toyota Carinan kauppaan. Entäs nyt 15 vuotta myöhemmin? Mökin arvo on ainakin 150.000 euroa, mutta Tojota olisi jo arvottomana uitettu Afrikkaan.

    petos:

    Monet suomalaiset tuntuvat olevan pääkopaltaan sellaisia, että autoihin ja autoiluun suhtaudutaan ''vihamielisesti'' ja mitään välttämättömämmästä laadukkaampaa ei sallita/haluta itselleen vaikka pätäkkää olisikin.

    Pitänee ainakin jollain tasolla paikkaansa.

    Auton hintaiset kesämökin tai jopa veneenkin ostaminen on ihan ok, mutta kallis auto on merkki ajattelemattomuudesta tai jopa suoranaisesta tyhmyydestä.

    Omasta kaveripiiristäni täytyy kyllä tunnustaa, että ne uusilla ja kalliilla autoilla ajelevat eivät ole siitä välkyimmästä päästä.

  • Mikähän on tilaston lähde? Olikohan tilastossa myös latvia, romania, norja, tanska ym. joissa on korkea keski-ikä. Ainakin aiemmissa tilastoissa suomi ei ole viimeisenä.

    Suomen verotus ei enään ole NIIN erityisen kova kuin takavuosina. Käytetyn tuonti on kyllä korkealla verolla, mutta uuden vähäpäästöisen hinta ei ole järjetön muihin maihin verrattuna. Tanskassa ja Norjassa autot ovat reilusti kalliimpia. Toisaalta monissa maissa käyttökuluja lisää tietullit. Bensiinissäkin erot ovat hyvin pieniä verrattuna esim. saksaan. Vuodessa eroa tulee kympeistä muutamaan sataseen.

  • Style66:

    Mikähän on tilaston lähde? Olikohan tilastossa myös latvia, romania, norja, tanska ym. joissa on korkea keski-ikä.

    Tilastossa ovat mukana EU-maat eli Norja jää ulkopuolelle. Lähde on ainakin aiemmin ollut EU:n tilastokeskus.

  • Vaikka Suomessa autokanta on vanhaa, niin keski-ikä on ainakin aikaisemmin ollut nousussa myös muissa maissa, myös Saksassa.

  • Opelixi:

    Vaikka Suomessa autokanta on vanhaa, niin keski-ikä on ainakin aikaisemmin ollut nousussa myös muissa maissa, myös Saksassa.

    Näin on ja täysin autoverottomassa Ruotsissakin autokannan keski-ikä on vain joitakin kuukausia nuorempi.

    Kyllä tässä asiassa tehdään kärpäsestä härkänen, vaikka mitäpä muutakaan tietolähteeltä eli Autoalan keskusliitolta sopisi odottaakaan? AKL on autokauppiaiden etujärjestö ja jokainen myymättä jäänyt uusi auto korpeaa autokauppiaita oikein urakalla.

    Pölhöintä on, että osa kansalaisistakin lähtee moittimaan naapureiden autoja liian vanhoiksi.

  • petos:

    Zuomessa vallitseva sairaanloinen asuntomafia vaikuttaa ehkä osaltaan siihen ettei ostovoimaa monelle jää autoon suunnattavaksi.

    Pitää paikkansa. Sekä kalliit elintarvikkeet. Me vaan satutaan asumaan täällä kylmässä ja kalliissa pohjolassa, jossa mikään ei kasva kunnolla. Asunnot joutuu eristämään pakkasten takia ja siksi ne sitten homehtuu. Autoihin joutuu ostamaan talvivarusteita ja autot kärsivät pakkasesta. On pimeää ja kaikki on hanurista. Me maksetaan kaikesta enemmän kuin etelän ihmiset ja vastineeksi saadaan talvella 5,90 euroa maksavia vihreitä närpiöläisiä tomaatteja ja suolalla ruostutettuja autoja.

  • sjvirt:

    Auton hintaiset kesämökin tai jopa veneenkin ostaminen on ihan ok, mutta kallis auto on merkki ajattelemattomuudesta tai jopa suoranaisesta tyhmyydestä.

    Omasta kaveripiiristäni täytyy kyllä tunnustaa, että ne uusilla ja kalliilla autoilla ajelevat eivät ole siitä välkyimmästä päästä.

    Jokainen käyttää rahansa siihen minkä kokee itselle tärkeimmäksi. Ei voi sanoa, että auton ostaja on jotenkin tyhmempi kuin kesämökin, veneen tms. ostaja. Tuskin asiasta on olemassa tutmimustietoa, joka toteaisi auton ostajat muita tyhmemmiksi, vaikka sinun otantasi kaveripiiristäsi voi sellaista osoittaakin.

    Ehkä tuommoinen auton ostajien syyllistäminen onkin osasyitä siihen, että täällä ajellaan Euroopan vanhimmilla autoilla. Toki sijoitusmielessä auto on niitä surkeimpia kohteita, mutta ei kai elämän ainut tarkoitus ole jatkuva omaisuuden kartuttaminen, varsinkaan että jälkipolvet sitten saisivat ne tienatut rahat tuhlata, kun ei itse eläessään raaskinut.

    Kyllähän hienojen autojen omistaminen voi olla jollekin jopa harrastus ja intohimo. Mieleen tulee vaikkapa Teemu Selänne, jonka autotallissa on kymmeniä toinen toistaan hienompia ja kalliimpia autoja, joista osa on jopa sijoituksia eli niiden arvo jopa nousee ajan myötä. En lukisi Selännettäkään mitenkään tyhmäksi, vaikka tuhlaakin rahojaan autoihin, eikä laita niitä tuottamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

    Jos itsellä olisi paljon rahaa, niin varmaankin muutaman hienon auton ostaisin, joilla ajelisin vuoron perään ja tilanteen mukaan ja osa omaisuudesta olisi sitten tuottamassa järkevämmissä sijoituksissa.

  • http://www.acea.be/images/uploads/files/20100520_2010_KEY_FIGURES_4_Vehicles_in_Use.pdf

    Tuohan on toki jo pari vuotta vanha tilasto, mutta hieman kyllä ihmettelen jos Latvian autokanta on talouskurimuksen keskellä uudistunut Suomen autokantaa tuoreemmaksi.

  • Matti-:

    Tässä Porche GT3 RS mallin hintavertailu saksa vs. suomi:

    Saksan hinta on halvimmillaan reilusti alle puolet suomen hinnasta! :open_mouth: Kalleimmillaankin silti jää 100 000€:n päähän Suomen lähtöhinnasta. Ei mitään järkeä.

    Edit:
    Autoveroa suomen mallissa siis 112 083 €. Kun Saksan mallissa veroa saattaapi olla 19 000.

    Meinaatko, että GT3 RS on autokannan keski-iän kannalta jotenkin olennainen tekijä vai miksi otit juuri tämän mallin vertailuun?

  • Onhan tämä autokanta-asia monimuotoinen. Selitystä kansan varallisuudesta tai asuntojen kalleudesta en sellaisenaan usko, koska suhteessa muihin maihin autot on halvempia kuin koskaan (verotus) ja kansan varallisuus suurempi kuin koskaan. Silti kalusto vanhenee.

    Mutta jos meillä on kalliit autot, tottahan niillä kannattaa ajaa pitkään. Varmaan siinä näkyy myös kaluston koko, koska Ruotsissakin ajetaan vanhoilla autoilla. Ja jos rehellisiä ollaan, ei keski-ikäinen auto vielä ole ollenkaan huono. Itse ajan 12-vuotiaalla autolla (225 tkm), joka toimii vielä täysin moitteettomasti. Ruostettakaan ei ole näkyvissä muutamia pieniä kukkasia lukuunottamatta yhtään, joten tuskin korin turvallisuus vielä mitenkään radikaalisti on heikentynyt. Toki kehitys tästä eteenpäin voi olla hyvinkin nopeata, kun alkuun on päästy.

    Testien mukaan iso osa vastaavan kokoisista uusista autoista kuluttaa saman verran kuin omani ilmoitettujen co2-lukujen merkittävästä putoamisesta huolimatta. Sikäli siis ympäristösyiden takiakaan vaihto ei ole perusteltua. Aihesta käytiin muuten jossain yhteydessä mm. Hiilipäästön ansiosta hyvää keskustelua.

    Jos ja kun teollisuus osaa tuottaa niin laadukkaita autoja, että Suomen vaativissa olosuhteissakaan tällainen suomalaisittain keski-ikäinen auto ei ole lähelläkään käyttökelpoisen elinkaaren loppuaan, miksi keski-iän noususta pitäisi olla huolissaan? Täytyy muistaa, että autokantamme uusiutuu joka vuosi noin vuoden, joten ei kehitys ole pysähtynyt.

    Autokauppiaiden etujärjestöjen propagandaa ei pidä niellä pureskelematta.

  • Herbert:

    aativissa olosuhteissakaan tällainen suomalaisittain keski-ikäinen auto ei ole lähelläkään käyttökelpoisen elinkaaren loppuaan, miksi keski-iän noususta pitäisi olla huolissaan? Täytyy muistaa, että autokantamme uusiutuu joka vuosi noin vuoden, joten ei kehitys ole pysähtynyt.

    Juuri näin. Lähes 50 vuotta autoja ja autoilua aktiivisesti seuranneena voin sanoa, että tänä päivänä Suomessa ajetaan paremmilla ja ennen kaikkea turvallisemmilla autoilla kuin koskaan aikaisemmin. Ja halvemmilla. 70-luvun loppupuolella pikkuvirkamiehen nettovuosipalkka ei riittänyt 60 hv Lada 1200 karvalakkimalliin, nykyään sillä saa yli 100 hv hyvin varustetun perheauton.

  • Autojen turvallisuuskehityksestä kertoo jotain tuo Fifth Gearin törmäystesti:

    http://fliiby.com/file/356527/c938os6rq3.html

    Varsinkaan vanhoilla autoilla ei siis kannata törmäillä. Muutenhan ne kyllä toimivat joskus jopa paremmin kuin uudet. :wink:

  • FARwd:

    Autojen turvallisuuskehityksestä kertoo jotain tuo Fifth Gearin törmäystesti:

    Noinhan siinä käy, jos sattuu joutumaan onnettomuuteen vanhalla takaveto-Volvolla, josta on vieläpä poistettu moottori ja vaihdelaatikko.

    :snotty:

  • Tottahan vuosien mittaan on kehityustä tapahtunut. Muutta uuden ja romutusikäisen auton vertaaminen on turhaa, koska ne eivät ole vaihtoehtoja tässä keskustelussa. Jos keski-ikä muuttuisi 11 -> 9 v, ei eroa autokannan törmäysturvallisuudessa enää kovin paljon olisikaan.

  • sjvirt:

    drive:
    Mutta mieluummin uitetaan premiumin raatoja saksasta.

    Tsot tsot, käytettynä tuotavien keski-ikä on vaivaiset 5 vuotta eli ovat uudenkarheita verrattuna keskimääräisiin melkein 12 vuotta vanhoihin Suomi-autoihin.

    Toki ovat keskimääräistä uudempia, mutta käyttöönotto käytettynä nostaa käytössä olevien autojen keski-ikää. Mutta ei minun mielestäni korkea keski-ikä mikään ongelma ole. Eikä käytettynä maahantuonti. Autoa kannattaa käyttää siihen asti, kunnes sitä ei enää kannata korjata. Jos uusien autojen kauppa hiipuu liiaksi, jossain vaiheessa tulee uudemman hankinta taloudellisesti mielekkääksi. Ennen talouden notkahdusta käytettyjä autoja sai niin edullisesti, ettei uuden ostamisessa mitään järkeä olisi ollutkaan. Korkea keski-ikä on osoitus, että automme ovat kestävempiä kuin koskaan, eikä 90-luvulla pelotellut eletroniikkahimmelit ole todellinen ongelma.

  • Herbert:

    Selitystä kansan varallisuudesta tai asuntojen kalleudesta en sellaisenaan usko, koska suhteessa muihin maihin autot on halvempia kuin koskaan (verotus) ja kansan varallisuus suurempi kuin koskaan. Silti kalusto vanhenee.

    Havaintoni mukaan tämän lottovoittajien maan pakollisten tarpeiden/asioiden himoverotus ja asunto/rakennusmafia on suuri syy siihen ettei suurella osalla suomalaisista ole yksinkertaisesti ostovoimaa uusiin autoihin.

    Tai ylipäänsä mihinkään muuhun. Asuntojen hinnat eivät loputtomiin kuitenkaan voi nousta, se on selvä.

  • Herbert:

    Itse ajan 12-vuotiaalla autolla (225 tkm), joka toimii vielä täysin moitteettomasti. Ruostettakaan ei ole näkyvissä muutamia pieniä kukkasia lukuunottamatta yhtään, joten...

    Taitaa olla Toyota.

    ("kukkasilla" on usein juuret)

  • SO2001:

    Taitaa olla Toyota.

    ("kukkasilla" on usein juuret)

    Sen takia tuo voikin olla Mazda.

  • A-utoilija:

    Jokainen käyttää rahansa siihen minkä kokee itselle tärkeimmäksi. Ei voi sanoa, että auton ostaja on jotenkin tyhmempi kuin kesämökin, veneen tms. ostaja. Tuskin asiasta on olemassa tutmimustietoa, joka toteaisi auton ostajat muita tyhmemmiksi, vaikka sinun otantasi kaveripiiristäsi voi sellaista osoittaakin.

    Ehkä tuommoinen auton ostajien syyllistäminen onkin osasyitä siihen, että täällä ajellaan Euroopan vanhimmilla autoilla. Toki sijoitusmielessä auto on niitä surkeimpia kohteita, mutta ei kai elämän ainut tarkoitus ole jatkuva omaisuuden kartuttaminen, varsinkaan että jälkipolvet sitten saisivat ne tienatut rahat tuhlata, kun ei itse eläessään raaskinut.

    Kyllähän hienojen autojen omistaminen voi olla jollekin jopa harrastus ja intohimo. Mieleen tulee vaikkapa Teemu Selänne, jonka autotallissa on kymmeniä toinen toistaan hienompia ja kalliimpia autoja, joista osa on jopa sijoituksia eli niiden arvo jopa nousee ajan myötä. En lukisi Selännettäkään mitenkään tyhmäksi, vaikka tuhlaakin rahojaan autoihin, eikä laita niitä tuottamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

    Jos itsellä olisi paljon rahaa, niin varmaankin muutaman hienon auton ostaisin, joilla ajelisin vuoron perään ja tilanteen mukaan ja osa omaisuudesta olisi sitten tuottamassa järkevämmissä sijoituksissa.

    Täysin samaa mieltä.

  • Herbert:

    Itse ajan 12-vuotiaalla autolla (225 tkm), joka toimii vielä täysin moitteettomasti.

    Mulla on alla vastaavasti keski-ikäinen 11-vuotias noin samoilla kilsoilla. Ja mieluummin sillä kyllä ajaa kuin "uudella autolla" joka nyt on alla työnantajan maksamana vuokra-autona, vaikka kyseessä on saman kokoluokan autokin.

    Herbert:

    Ruostettakaan ei ole näkyvissä muutamia pieniä kukkasia lukuunottamatta yhtään, joten tuskin korin turvallisuus vielä mitenkään radikaalisti on heikentynyt. Toki kehitys tästä eteenpäin voi olla hyvinkin nopeata, kun alkuun on päästy.

    Varmasti kolariturvallisuudessa on eroa myös ajamattoman ja ruosteettoman 12-vuotiaan ja aivan uuden mallin välillä. Mutta onhan noissa 11-12-vuotiaissakin autoissa jo suunniteltu sentään jonkin verran törmäysturvallisuutta.

    Herbert:

    Autokauppiaiden etujärjestöjen propagandaa ei pidä niellä pureskelematta.

    Samaa mieltä tästäkin, mun seuraava auto tulee näillä näkyminen olemaan käytettynä ulkomailta tuotu (nykyinen oli edellisen omistajan käytettynä tuoma). Syynä tähän että uuteen vastaavaan ei todellakaan ole varaa ja käytettyinä vastaavia ei taas Suomessa juurikaan ole tarjolla. Ja jos onkin niin useimmiten poskettomaan hintaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit