Halutut...

40 kommenttia
«1

Luin tuon halutut vertailun heti tuoreeltaan ja olin hieman ihmeissäni kun bmw ei ollut "päässyt" mukaan tähän vertailuun! Uskon, että sillä olisi ollut sanasensa sanottavana lopputulosten suhteen. Muutoin testi vaikutti aika pätevältä ja lopputulos oli mielestäni melko odotettu. Audi vaikuttaa testeissä menestyvän erinomaisesti, tosin onhan kyseessä huolella suunniteltu auto. Lexus taasen jäi viimeiseksi kuten tapana on ollut. Se lienee suunniteltu jo voimalinjansakin puolesta enemmän amerikkalaisia ja ei niin ekohenkisiä ihmisiä varten kuten Lexus yleensäkin hybridimalleistaan huolimatta. Myös malli-ikää alkaa jo jonkin verran olla, joten selvähkö jääminen viimeiseksi ei yllättänyt, autot kehittyvät nykyään niin nopeasti, että oikein hirvittää. Volvon jääminen kolmanneksi, tosin niukasti yllätti kuitenkin hieman. Olisin itse uskonut sen kiilaavan itsensä toiseksi, Audin ja Mersun väliin. Mitä itse olette mieltä vertailusta? Kommentteja? Ajatuksia?

  
  • Ihan sama, mikä voittaa.

      
  • Ajatko Herbert jollakin vertailussa olleella autolla? Tai edes samanmerkkisellä? Tykkään lukea näitä vertailuja kun itselläni ei ole aikaa vertailla autoja keskenään autonvaihtotilanteessa. Lisäksi näissä vertailuissa huomioidaan sellaisiakin asioita, joihin ei välttämättä tule koeajolla kiinnitettyä edes huomiota.

      
  • En aja. Noissa vertailuissa testataan vain pientä osaa ominaisuuksista, joita itse arvostan. Lisäksi painotus on itselläni erilainen kuin TM:llä. Siksi on ihan samantekevää, miten mikäkin auto sijoittuu lopputuloksissa. Testit ovat hyödyllistä luettavaa, jos autoa aikoo vaihtaa. Silloin minua kiinnostaa kyllä vain tietyn auton ominaisuudet, ei testin lopputulos.

      
  • Onko Audin 2.0TFSI todellakin 1,9-litrainen? R6 se ei ainakaan ole kuten taulukko väittää.



    Audin ja Lexuksen kiihtyvyyttä jos vertailee niin näkee aika hyvin että vaparin ohut vääntö ja "piikkiteho" ei juuri menoa hidasta jos vain tehoa on riittävästi, eli tässä tapauksessa 21kW enemmän kuin Audissa.



    Miksi lie Volvon turbo syö isommissa nopeuksissa enemmän kuin Lexus, eikä Audikaan paljoa vähempää. Käytännön ajossa erot on toki suurempia turbojen hyväksi.

      
  • Nuori autoilija:

    Tykkään lukea näitä vertailuja kun itselläni ei ole aikaa vertailla autoja keskenään autonvaihtotilanteessa. Lisäksi näissä vertailuissa huomioidaan sellaisiakin asioita, joihin ei välttämättä tule koeajolla kiinnitettyä edes huomiota.




    Ei ole aikaa vertailla? Minä vertailen eri merkkejä ja pyydän yön yli koeajoon sekä kesä- että talvioloissa. Saa edes vähän tuntumaa auton käytöksestä.

    Kaupat ovat täynnä autoja, eivät ne lopu. Enkä usko että autolehden koeajaja tietää mitä minä painotan ja mitä en.

      
  • Olet oikeassa parahin Zagarat! Minä vain satun olemaan luonteeltani aikamoinen hätähousu ja kun löydän hyvän auton niin teen kaupat nopeasti sen kummempia miettimättä. Paras ja fiksuin tapa tämä ei todellakaan ole ja olen varmasti joitakin tuhansia eurojakin onnistunut tuhlaamaan hätäisyteni takia, vaikka vielä reilusti alle kolmekymppinen olenkin... Toki minäkin ajan kunnon koeajon, jotta näen onko auto käteensopiva ja tuntuuko se hyvältä. En ole onneksi vielä saanut käsiini mitään ihan hirveää pommia. Niin ja 235+255 minäkin kiinnitin hieman yllättyneenä humiota siihen ettei tyuo Lexuksen "iso" kone ollutkaan tuon janoisempi. Myös kulkua siitä tuntui löytyvän hyvin. Mielestäni, jopa aika hyvä esitys ja teho/kulutus/suorituskyky ovat ihan hyvin kasassa. Tosin Lexushan päivitti IS:ää äskettäin ja eikös juuri tuossa päivityksessä tuon koneen taloudellisuus parantunut reilusti? Olen ehkä vähän puolueellinen koska olen aina ollut heikkona kuutoskoneisiin autoihin ja niiden silkinpehmeään voimantuottoon. Janoisiahan ne vähän tuppaavat olemaan, mutta kaikkea ei voi saada!

      
  • Itse taas kiinnitin huomiota mb:n moottoriin. 400m:llä parempi aika kuin volvon 2 litraisella!

      
  • Kyllä, myös mersun moottori tuntuu olevan todella hyvä kokonaisuus, tai ainakin TM näin asian näki. Jotenkin minulla oli tuosta Mersusta kokonaisuutena jotenkin vähemmän kilpailukykyinen mielikuva, mutta toisin oli. Ja tosiaankin vain mielikuva kun en ole koskaan ajanut yhtään testissä ollutta autoa metriäkään.

      
  • Mielenkiintoinen vertailu. Itselleni tuon hintaluokan auto olisi mahdollinen keväällä, kun autonvaihto tulee ajankohtaiseksi. Jos testiryhmästä valitsisin, niin Volvo putoaisi pois pitkäklle miehelle liian lyhyen penkin säätövaransa takia. Fiilispohjalta auto olisi Audi tai Lexus. Järkivalinta olisi Mersu - sikäli kun tässä luokassa järjestä voi puhua. Järkeä on kuitenkin hyvissä valoissa ja kohtuullisessa moottorissa.

      
  • Syy miksi BMW ei ollut mukana selviää tekstistä. Tuo Mersun moottorin etevyys kyllä yllätti, kun kiihtyi himpun yli 150hepalla paremmin kun toiset yli 200hv:n tehoilla. Myös taloudellisuus oli MB:n heiniä, hienan "vanhanaikaisesta" automaatista huolimatta.

    Myöskin ajettavuudessa tuli esille Mesen paras puoli kun TM:kin toteaa auton olevan itse rauhallisuus ja ajomukavuudeltaan ykkönen, ne samat asiat myös itseäni Mersussa viehättää. Myös ohjauksen tuntoa kehuttiin, joka on kyllä aina olllut C-sarjassa kohdallaan, eikä vaimeaa ohjauksen palautumista moitittu, todettiin vaan sen olevan etuvetoisia miedompaa.

      
  • eihän pelkästään moottorin teho ratkaise kiihtyvyyksiä vaan tärkeää on myös voimalinjan toiminta, josta esim volvo paikaltaan lähtiessä kärsi kuten tekstissä oli mainittu



    aika tasaiset tulokset olivat minun mielestä tärkeämmässä ohituskiihdytyksessä (järjestys aivan eri kuin 0-400m )

      
  • No ei tietenkään pelkkä teho ratkaise, mut kyllä täytyy olla jotain tosi pahasti pielessä, jos 50hv tehokkaampi samanpainoinen kiulu jää perävaloja ihmettelemään. Ja vielä sekin et Mese oli perinteinen automaatti, joka ei yleensä paikoiltaan nytkähdä ihan DSG:n tahtiin. Ainakin Volokkareissa DSG voittaa kiihtyvyydessä manuaalin.

      
  • Volvo painaa 1625 kiloa ja Mersu 1495 - siitä se ero tulee kiihtyvyydessä...ja kulutuksessa....

      
  • asl2:

    ... ja Mersu 1495 - siitä se ero tulee...


    Ach so! Siis paperinohuet pellit ovat edelleen käytössä. Onneksi seuraavassa versiossa osa on korvattu alulla.

      
  • Mistä itse uskotte tuon painoeron johtuvan? Korista? Moottorista? Vai onko Mersun rakenne edistyksellisempi? En autoista paljon tiedä, mutta samassa kokoluokassa noin isot erot ihmetyttää! Muutenkin Volvo ei tunnu olevan uudella mallillaan kovin hyvin ajan hermolla.

      
  • Parahin lauravee!



    Luin tuon jutun hieman huolimattomasti näköjään, joten voisitko kertoa miksi BMW:tä ei ollut vertailussa? Pian tulevan uuden mallin takiako?

      
  • Nuori autoilija:

    Mistä itse uskotte tuon painoeron johtuvan? Korista? Moottorista? Vai onko Mersun rakenne edistyksellisempi? En autoista paljon tiedä, mutta samassa kokoluokassa noin isot erot ihmetyttää! Muutenkin Volvo ei tunnu olevan uudella mallillaan kovin hyvin ajan hermolla.




    Mitä meinaat tuolla, ettei Volvo tunnu olevan kovin hyvin ajan hermolla? Entä jalankulkijan havaitsemistoiminto, jossa se on edelläkävijä?



    Volvon painoerosta Mersuun osa johtuu Volvon leveydestä, kun se on 10 cm Mersua leveämpi (myös 4 cm korkeampi ja 5 cm pitempi). Tuonpa takia Mersun takapenkki on ahdas kolmen istuttavaksi ja Volvon taas testin tilavin. Osa painoerosta johtuu myös testissä olleista moottoreista, kun Mersussa on 1,8 l ja Volvossa 2,0 l moottori. Alumiinin käytöstä noiden mallien osalta en osaa sanoa. Sitten Volvostahan oli varustelluin Summum-malli mukana 17 " vantein ja siinä vielä rutkasti lisävarusteita, mm. alustan kromikoristeet edessä, sivuilla ja takana ja varmaan nuokin painaa jokusen kilon. Mersusta taas oli pelkistetty business-malli 16 " vantein.



    Volvo on Audia 55 kg painavampi joten niiden välillä ei ole noin merkittävää painoeroa.

      
  • Onhan näitä selityksiä aina hauska lukea jos oma merkki ei voitakkaan : )



    Tosin jos noista itselleni auton valitsisin, voittaja tai viimeinen olisi todennäköiset vaihtoehtoni. (Audi-Lexus)



    Pitää nyt herrantähden muistaa että huonoja noista ei ollut mikään.

      
  • Itse taas annan nykyään varsin vähän arvoa vertailuille. Koska totuushan on se, että normaalikäyttäjän näkökulmasta erot on oikeasti niin pieniä, että jokainen itsenäinen testaaja taho, voi saada vertailtavat kohteet tyystin eri järjestykseen pelkästään painotuksia hieman muuttelemalla.



    Vernon vili sanoikin sen pointin, ei mikään tuon testin testatuista oikeasti huono ole. Riippuu vain täysin siitä, mitä itse arvostaa ja mistä tykkää eniten.

      
  • Parahin A-utoilija!



    Tarkoitan Volvon ajan hermolla olemattomuudella lähinnä sen kulutusta, moottoria ja voimalinjaa joka kiistatta ei ole kovinkaan taloudellinen. En tarkoita tällä mitään pahaa enkä ole Volvovastainen. Omistanhan itsekin Volvo s80:en. Eihän tuo taloudellisuus ole ikinä ollut mikään merkittävä asia Volvolle johtuen päämarkkina-alueesta, joka ainakin viimeksi tarkistaessani on Amerikassa. Aivan sama asia pätee mielestäni myös Lexukseen muutamista hybridimalleista huolimatta. Turvallisuudessa en missään nimessä kiistä Volvon edistyksellisyyttä. Pidän itseasiassa itse kovasti Volvoista niiden mukavuuden vuoksi eikä taloudellisuus ole minulle kovinkaan tärkeää. Oli myös hienoa, että sinulta löytyy tietoa syistä joiden vuoksi Volvo on painavampi. Mitoissa oli siis selviäkin eroja, joten ei tuo painoero kuulosta erikoiselta.

      
  • Syy miks BMW ei ollu mukana oli se ettei maahantuojalla ollut antaa sopivaa autoa testiin ja osasyy se että malli on juuri uudistumassa.



    Tuo reilun 100kg:n painoerokaan ei oikein riitä selittämään noiden kahden veijarin nurinkurista kiihdytystulosta, Volvon teho/paino suhde on selvästi parempi. Vollen ilmoitettu kiihtyvyys 8,2s on jotenkin tehoihin rinnastettavissa, mut mitattu 9,0s ei oikein ole. MB:n ilmoitettu 9,0s ja mitattu 8,9s, eli mesen kohdalla tehtaan lupaama arvo jopa alittuu.

      
  • Onko tietoa, kuinka paljon vertailuautoilla oli testaushetkellä ajettu? Vähäiset kilometrit voisivat osaltaan selittää tuota kiihtyvyyshommaa. Ei toki kokonaan, mutta ehkä jonkin kymmenyksen.

      
  • Nuori autoilija:

    Parahin A-utoilija!

    Tarkoitan Volvon ajan hermolla olemattomuudella lähinnä sen kulutusta, moottoria ja voimalinjaa joka kiistatta ei ole kovinkaan taloudellinen. En tarkoita tällä mitään pahaa enkä ole Volvovastainen. Omistanhan itsekin Volvo s80:en.




    Hyvä, että joku muukin täällä uskaltautuu paljastamaan omistavansa Volvon. Onko sinulla vanhemman vai uudemman mallin S80? Oma auto on uuden mallin S80 2,5T A, johon olen erittäin tyytyväinen ja se täyttää kaikki tämän hetken autoilun tarpeeni paremmin kuin hyvin.



    En nyt sanoisi, ettei Volvo ole ajan hermoilla, kun sillä on noita pihistelymallejakin eli DRIVe -malleja joka mallissa ja nehän on aika suosittuja. Ovat myös omia 5-sylinterisiä dieseleitään viilanneet taloudellisemmiksi ja nehän on varsin kilpailukykyisiä moottoreita. Uusin Volvon kehittelyn kohdehan on sen oma 3 l rivikuutonen, joka pääsi Amerikassa vuoden 10 parhaan moottorin joukkoonkin. Eli toivottavasti panostavat lisää omiin moottoreihin ja uskonkin, että uusi kiinalainen omistaja tarjoaa siihen nyt paremmat mahdollisuudet kuin Ford.



    Tuo Fordin 2,0 l turbomoottori ei taida olla kovin hyvä, kun suorituskyky on kaikissa testeissä kaukana jopa luvatuista arvoista. TM:n testissä toki selityksenä voi olla sen uudenkarheus, mutta ajokilometrejä ei tuossa testissä mainita. Tuon 200 hv:n version itse ainakin hylkäisin, jos uutta S60 olisin ostamassa ja katsastaisin mieluummin samasta moottorista 240 hv:n version, joka kuluttaakin saman verran. Olisivat mieluummin Volvolla kehittäneet sitä 2,5 l 5-sylinteristä turboa taloudellisemmaksi, joka on omassakin autossani, kun suorituskyvyltäänhän se oli mallikas moottori.



    Toinen Volvon akilleen kantapää on sen käyttämät automaatit, kun ei poikittain olevaan moottoriin ole ilmeisesti saatavissa kaikkein parhaita automaatteja. Nuo automaatithan ne Volvon kulutusta lisää jopa litran verran manuaaliin verrattuna, kun kilpailijoilla automaatit kuluttaa jopa manuaaliakin vähemmän. Lisäksi nuo automaatit huonontavat tarpeettoman paljon suorituskykyä.

      
  • Hyvä A-utoilija!



    Omistan vuosimallin 1999 T6:n. Pidän autosta kovasti, vaikkei se olekaan kaunein, taloudellisin eikä myöskään nopein. Ja kyllä minunkin mielestäni Volvon koneet ovat hyviä, mutteivät ne kyllä koskaan ole olleet luokkansa parhaita kokonaisuuksia. Tosin juuri nuo heikkotasoiset automaatit ovat olleet osasyy, melko suurikin. Omasta automaatistani pidän kovasti vaikka se on vain nelivaihteinen ja hyvin vanhanaikainen. Varmasti se hukkaa tehoa ja lisää toista litraa kulutusta, mutta se vaihtaa nätisti ja se on minulle tärkeintä. On myös hyvin kestäväksi laatikoksi osoittautunut ainakin minun autossani.

      
  • Ja olet myös oikeassa siinä, että Volvolla on noita taloudellisiakin koneita, mutta kyllähän tuo moottorivalikoima on kokonaisuutena mielestäni kuitenkin jotain muuta kuin ekohenkinen. Mutta siinä olet oikeassa, ettei se missään nimessä huono ole. Ajan hermoon nyt vain sattuu kuulumaan mielestäni ylihypetetty pisaralla pisimmälle ajattelumalli, johon Volvo nyt ei vaan oikein istu. Nämä ovat vain minun näkemyksiä, eivätkä ne perustu mihinkään kovaan faktaan tai tietoon. Tätä mieltä minä vain olen.

      
  • Mielenkiintoista tästä kulutuskeskustelusta tekee sen että desien erot tuntuvat olevan elämää suurempia, vaikka auton ostohinta alkaa olla 50 tuhatta. Tätä en ole koskaan käsittänyt.



    Tietty on ekologista valita vähiten kuluttava auto, mutta silloin ei tulisi valita hyvin varusteltuja premiumautoja, vaan pikkukinneri joka oikeasti voi päästä vähällä. Poikkeuksina on tietty esim BMW 1 sarjan, Volvon S40/V50 jotkut mallit jne, mutta noista autoista se "premium" alkaa jo olla aika etäällä...



    Veikkaan että esim 7 / 1 - sarjalaisen tai A8 / A1 ostajalle kulutuksella on aivan eri merkitys. Kyllä kulutus kertoo voimalinjasta jotain, mutta ainakin itselleni nykyautojen kulutukset ovat niin samankaltaiset että eipä paljon vaikuta.

      
  • lauravee:

    Syy miks BMW ei ollu mukana oli se ettei maahantuojalla ollut antaa sopivaa autoa testiin ja osasyy se että malli on juuri uudistumassa.

    Tuo reilun 100kg:n painoerokaan ei oikein riitä selittämään noiden kahden veijarin nurinkurista kiihdytystulosta, Volvon teho/paino suhde on selvästi parempi. Vollen ilmoitettu kiihtyvyys 8,2s on jotenkin tehoihin rinnastettavissa, mut mitattu 9,0s ei oikein ole. MB:n ilmoitettu 9,0s ja mitattu 8,9s, eli mesen kohdalla tehtaan lupaama arvo jopa alittuu.




    kuten jo tuossa ylempänä sanoin niin ero syntyi volvon huonommasta alkumatkan voimalinjan toiminnasta/pidosta, jos luit edes testin niin se olisi myös selvinnyt sieltä sivu 20

      
  • Kulutuksessa kysymyksessä on statement. Samalla lailla statement kuin kallis ja terveellinen ruoka.

    Kalliiden autojen kuskit vertailevat jatkuvasti kulutusta. Se on ensimmäinen puheenaihe. Se tekee niistä sosiaalisesti hyväksyttäviä. Eipä naarmuttele tai potki hörhöt auton kylkiä kadulla. Ja voi tuntea olevansa muita parempi ja ajaa surutta paljon ja kovaa.

    Tähän markkinarakoon on tulossa mm. Bemarin 150 000 euroon arvioitu 3-pyttyinen dieselhybridi superauto.

    Green luxury on kaiken muunkin kulutuksen megatrendi. Sen sijaan kalliin paljon kuluttavan bensarohmun kuskia pidetään nykyisin vähä-älyisenä ja ajastaan jälkeenjääneenä junttina eikä näitä autoja paljon enää näekään tai ne pidetään häpeillen piilossa.

    Tässä suhteessa jenkit kuten mainittu Ford on pahasti pudonneet kelkasta. Yhden kirjan mukaan perinteinen muotoiluun ja toppauksiin satsaus on keinotekoinen ohimenevä ja merkityksetön "thin value" joka "differentiates" mutta "does not make a difference". Sen sijaan matala kulutus on aito, pysyvä ja merkityksellinen "thick value".

      
  • Olen Nunchakun kanssa samoilla linjoilla sen suhteen, että kulutus todellakin on statement, tapa jolla autolle haetaan sosiaalista hyväksyntää. Itse eroan muista siinä, että minua ei voisi vähempää kiinnostaa jos jotakuta närästää autoni kulutus. Olen usein sanonut, että niin kauan kuin Suomen laki ei kiellä yli 10l/100km vievillä autoilla ajamista aion sitä jatkaa. Ajokilometrit on kuitenkin alle 20000km/vuosi, joten en edes koe tekeväni mitenkään väärin. Tällaisella paljon kuluttavalla autolla ajamisessa on jotain samaa kuin tupakoinnissa tänä päivänä. Media, ja kaikki tupakoimattomat ovat sinua vastaan, painostavat lopettamaan tupakoinnin, eikä missään saisi tupakoida. Kohta lain mukaan täysin laillinen asia pitää tehdä omassa kodissa verhojen takana pimeässä ettei kukaan vaan näe et hei toi junttihan polttaa! Sama juttu kokemuksieni mukaan kun ajaa kuluttavalla autolla. Media ja yleinen mielipide on sinua vastaan, leimaannut juntiksi, ihmiset painostavat vaihtamaan autoa, eikä kenenkään mielestä saisi tällaisella autolla enää ajaa. Mielestäni tämä on naurettavaa. Suomessa on siis täysin laillista tupakoida ja ajaa vaikka 25l/100km kuluttavalla autolla, mutta niin absurdia kuin se onkin niin tavallaan ei ole. En ymmärrä tätä ajojahtia. Haluan myös huomauttaa etten polta, mutta sympatiani ovat silti tupakoivien puolella.

      
  • Joo seli seli kyllä niitä syitä nyt kaivellaan, mut totuushan tuossa on, että volle jäi kiihdytyksessä koko ajan, kun katsoo 0-50km/h 0,3s, 50-80km/h 0,1s, 80-100km/h 0,1s, noista tulee se 0,5s ero. Ei edes 400metrillä saa MB:tä kiinni. Ja mistähän johtuu se Volvon suuri ero luvatun ja mitatun kiihtyvyyden välillä?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit