Mikä on tylsin automerkki ?

133 kommenttia
245
  • uudemmista relluista tämä on kaikkea muuta kuin tylsä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Renault_Avantime

  • Ranskalaisia on vaikea pitää tylsinä.

    Esimerkki perustylsästä automerkistä vvoisi olla jo edesmennyt Daewoo. Ei herätä oikein mitään mielikuvia.

  • "Toyota, jos et muuten saa"

    Tuo olikin päivän paras.

  • Aika jännä että Renaultia pidetään tylsänä. Oma Renault-käyttöni on vain reilu kaksi vuotta, mutta en ennen sitäkään osannut pitää merkkiä tylsänä.

    Minulle ei-mielenkiintoisena merkkinä tulee mieleen lähinnä Lada. Useimpia merkkejä voisin ihan mielenkiinnon vuoksi koeajaa, vaikka luonnollisesti esimerkiksi Hummeria tai Ferraria en haluaisi käyttöautoksi.

    Toyotalla on mm. Prius, joten merkkiä ei voi pitää tylsänä. Isoruokaisia suosiville on Landcruiser.

  • Tarvitseeko edes kertoa miksi??

  • sjvirt:

    Aikaisemmin olisi pitänyt vielä mainita sporttimallit eli Supra, Celica ja MR2. Menivät sitten suuressa viisaudessaan lopettamaan niiden tuotannon..

    Todellakin melkoinen imagotappio tuo mielenkiintoisten mallien häviäminen. Tosin taitaa Japanin markkinoilla olla edelleenkin kaikkea kivaa.

  • Herbert:

    Alla jo aiemmin jossain toisessa yhteydessä linkittämäni video, jossa esiintyvään Renaultiin ainakaan minä en millään tavalla osaa yhdistää tylsyyttä. Ihan varma en ole siitä, onko auto kaunis. Upea se kuitenkin on. Luotettavuutta en lähde arvioimaan. Tuossa vaivaa vain se, etten sillä ole koskaan pääsyt ajamaan. Harmi, ettei niitä enää ole liikenteessäkään (jos koskaan on merkittäviä määriä ollut). S-mallikin kelpaisi kyllä tällaiselle köyhälle korvikkeeksi. Niitä sentään muistan näkyneen jo katukuvassakin vielä 80-luvulla.

    https://www.youtube.com/watch?v=XF0OxfXevEs

    Isällä oli joskus tuollainen tai ainakin tuon näköinen R8. Tosin mulla menee aina R8 ja R10 sekaisin, joten en nyt ole 100% varma tästäkään. Joku Gordini isällä kuitenkin oli ja tuollaisesta videossa näkyvän värisestä R8:sta löytyy jokunen kuvakin albumista.

  • AkiK:

    Naapurin/työkaverin/johtajan ym auto, oli se mikä hyvänsä. :lol:

    Kunnes itse saa hankittua samanlaisen.

    Tuli muuten viime viikolla ensimmäinen luonnossa bongaamani uusi Giulietta vastaan. Vaikutti vähemmän tylsältä kuin moni muu auto.

  • Useimmista automerkeistä tuli tylsiä kehonsiirtovälineitä silloin, kun siirtyivät etuvetoon! :frowning:

    Onneksi muutama poikkeuskin vielä löytyy. Mainittakoon tuo Alfa nyt yhtenä.

  • nimim Erkki:

    Kunnes itse saa hankittua samanlaisen.

    Näinhän se on. Veikkaan että suurin osa laatuautojen vähättelijöistä ym. rommareista juoksisi pää kolmantena jalkana esim ison mersun tai bemarin rattiin jos sellaisen onnistuisi hankkimaan.

    Täällä netissä on kätevää kasvoitta nuijia kaikkea mihin ei itsellä lahjat riitä/mitä ei ymmärrä/osaa nauttia.

    Voi piiloutua vaikka ilmastonmuutoksen taakse ja sovitella sankarinviittaa, ym itsepetosta.

    Noh, onneksi talviautovertailu tuonee jotain lohtua edestä sutivan ja meluisan perusauton päähänpotkimalle sopulille :innocent:

  • petos:

    nimim Erkki:

    Mistä ihmeestä tuollainen, jo vuosia kestänyt ja kokoajan kasvava, katkeruus voi johtua? Ei se ainakaan terveellistä voi olla, katkeaa vielä suoni päästä tai puhkeaa mahahaava. Mene välillä vaikka sinne autohalliin päällikkö-Mersuun istuskelemaan, jos se helpottaisi. Päristele vaikka huulilla, jos et raaski käynnistää.

  • Ei Rellua tai Peugeotia voi pitää kovin tylsänä ainakaan muotoilultaan (ja elämässähän on jännitystä kun pitää arvata pääseekö noilla perille asti) . Tosin eipä voi tylsäksi moittia vaikkapa liikennevirrasta erottuvia Toyota IQ:ta tai Priusta tai vaikka VW Sciroccoa. Toyota ei siis ole mielestäni tylsä, vaikka esim. Auris on aikaslailla tavallisen hatchbackin näkoinen. Ei myöskään VW ole mielestäni tylsin merkki vaikka joku Polo/Golf/Touran ovat tylsiä malleja. Touran ehkä onkin maailman tylsin ja ankein yksittäinen automalli - ainakin tila-autoissa. C-maxissa ja Versossa on tuohon verraten sentään sporttisuutta.

    Vähiten innostavina ja innovatiivisina pidän kuitenkin Daciaa, Ladaa tai Skodaa. Ne on kyllä erittäin tylsiä muotoilultaan sekä tekniikaltaan (Skoda poislukien). Toisaalta Ladalla on Suomessa sellainen imago, jota ei muilta itäblokin autoilta löydy, joten siinä mielessä Dacia on ehkä se kaikkein tylsin laite (perustuu ikivanhaan ranskalaiseen tekniikkaan ja on vielä muotoiltu saippualaatikosta mallia katsoen ja muoviosat ovat kuin orthexilta suoraan lainattua) :lol: ...on se sentäs halpa (ainakin ostaa) joten puolensa siinäkin.

  • Vielä muutama vuosi sitten tähän ei olisi ollut vaikea vastata, olisi vain sanonut jonkun korealaisen merkin. Monella merkillä on nykyään mallistossaan kuitenkin vähintään yksi ei niin tylsä malli. Esim. VW ja Toyota, joiden eniten myydyt mallit ovat harmauden perikuvia, mutta joilla molemmilla on tarjolla poikkeuksellisesti muotoiltuja autoja ja uusinta tekniikkaa. Tojolla on hybridit ja IQ, Volkkarilla Scirocco ja Phaeton, sekä paljon sporttimalleja. Ennen olisin sanonut Nissan, mutta nyt tuli Juke myyntiin. Nyt voiton taitaa viedä joko Dacia, Suzuki, Hyundai tai Mitsubishi.

  • 235+255:

    Isällä oli joskus tuollainen tai ainakin tuon näköinen R8. Tosin mulla menee aina R8 ja R10 sekaisin, joten en nyt ole 100% varma tästäkään. Joku Gordini isällä kuitenkin oli ja tuollaisesta videossa näkyvän värisestä R8:sta löytyy jokunen kuvakin albumista.

    R8 Gordini on kaiketi ollut aina melkoinen harvinaisuus. Tulos ei varmaankaan ole ollut tylsä, kun vuosimallista riippuen 95-115 heppainen 1255 cc kone on ollut 900 kiloisessa takatuupparissa.

    Dauphine Gordini sen sijaan on aika yleinen. R8-mallista on tehty Gordinin näköinen, mutta Major-mallin tekniikalla oleva R8S-malli. Kojelauta ja keula muistuttaa Gordinia, mutta 1108 cc koneesta lähti 64 hv. Ihan tarpeeksi sekin varmaan noihin ominaisuuksiin, kun perusmallissa taisi olla 48 hv.

    R10 on sitten jo kömpelömmän näköinen, kun ylitykset ovat pidemmät. Muuten kai se on periaatteessa sama kuin R8. Kone taisi olla 1,3-litrainen ainakin jossain mallissa.

    Jos muuten joku kaipaa kaunista Renaultia, kannattaa laittaa googleen hakusanaksi esimerkiksi Caravelle tai Floride. Näiden jälkeen voi vain surkutella automaailman tasapäistymistä. Persoonallisuutta saadaan aikaan vain jollain muotoilijoiden keinotekoisilla kikkailuilla kuten Roomsterin ikkunalinjassa. Tylsää.

  • Thorne2:

    Vielä muutama vuosi sitten tähän ei olisi ollut vaikea vastata, olisi vain sanonut jonkun korealaisen merkin. Monella merkillä on nykyään mallistossaan kuitenkin vähintään yksi ei niin tylsä malli.

    Itse arvostelisin kyllä merkin tylsyyden tärkeimpien mallien perusteella. Kourallinen erikoisempia versioita ei muuta kokonaisuutta.

  • simppa:

    uudemmista relluista tämä on kaikkea muuta kuin tylsä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Renault_Avantime

    Tuonkin kanssa kävi niin kuin ranskalaisten vähänkään enemmän peruskaurasta poikkeavien kokeilujen yleensä käy. Mistä ranskalaiset saavat aina uutta virtaa hakata päätään samaan seinään?

  • jhe:

    Tarvitseeko edes kertoa miksi??

    Itse ainakin kaipaisin hiukan perusteluja. Tuollaiset ylimalkaiset heitot eivät tuo juuri lisäarvoa tällaiseen asialliseen keskusteluun.

    http://www.complex.com/blogs/2010/02/05/total-recall-the-7-best-toyota-models-of-all-time/

    Kansanmalleista tietenkin ilmeikkäimpiä ovat KE20 sekä Mulkosilmä.

  • Autonahan Avantimesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kyllähän se ainakin todella erottuva ja persoonallinen on. Rellua on ihan turha vetää mukaan näihin "tylsin merkki"-keskusteluihin. Eikä Avantime ainoa ole. Olihan Vel Satiskin aika tavalla massasta poikkeava toteutus. Livenä tuo Avantime on kenties vieläkin omituisemman oloinen tuotos. Ehkä Ranskalaiset vievät nämä omituiset ideansa vähän turhan pitkälle.

    Sitten tulee vielä rellun pikkusportit, jotka ovat alansa parhaita olleet jo vuosikausia ja ovat sitä edelleen.

    Clio V6 on myös maininnan arvoinen. Täysin pähkähullulta kuulostava jo ideanakin. Tehdä nyt kauppakassista keskimoottorinen urheiluauto takapenkit poistamalla Renault 5 Turbon hengessä. Sanoisin Herbertille, että idealtaan erittäin persoonallinen auto.

  • NHB:

    simppa:
    uudemmista relluista tämä on kaikkea muuta kuin tylsä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Renault_Avantime

    Tuonkin kanssa kävi niin kuin ranskalaisten vähänkään enemmän peruskaurasta poikkeavien kokeilujen yleensä käy. Mistä ranskalaiset saavat aina uutta virtaa hakata päätään samaan seinään?

    Armeijan saippuakotelokin oli kauniimpi kuin tuo. Eipä silti, ei tuo tylsä ole.

  • simppa:

    Clio V6 on myös maininnan arvoinen. Täysin pähkähullulta kuulostava jo ideanakin. Tehdä nyt kauppakassista keskimoottorinen urheiluauto takapenkit poistamalla Renault 5 Turbon hengessä. Sanoisin Herbertille, että idealtaan erittäin persoonallinen auto.

    Harmi vain kun tuo V6 ei lisää mallin tärkeimpien versioiden kiinnostavuutta yhtään.

  • Lisää joukkoon muutkin Renaultsportit. Esimerkiksi monet VW:n pikkusportit ovat tavattoman tylsiä noihin verrattuna.

    Mielestäni pääasia on, että rellu on tarjonnut ja tarjoaa vieläkin muutakin kuin tylsää peruskauraa vaikkei ne ehkä malliston myyvimpiä malleja olekaan.

    Kelpaisi näistä kumpi vaan:

    https://www.youtube.com/watch?v=iGPwGf80wTA

    Etenkin tuo Clio Williams. Todellinen klassikko.

  • simppa:

    Kelpaisi näistä kumpi vaan:

    https://www.youtube.com/watch?v=iGPwGf80wTA

    Etenkin tuo Clio Williams. Todellinen klassikko.

    -propsit hyvästä linkistä! Aivan fantastisia laitteita.

  • Tylsiä mopoauton näköisiä epäluotettavia auton irvikuvia mielestäni mutta ymmärrän kyllä, että halpa hinta ja hatara mielikuva Formula-autosta riittää tyydyttämään monen teinin haaveet urheilullisesta autosta.

  • ddr5:

    Tylsiä mopoauton näköisiä epäluotettavia auton irvikuvia mielestäni mutta ymmärrän kyllä, että halpa hinta ja hatara mielikuva Formula-autosta riittää tyydyttämään monen teinin haaveet urheilullisesta autosta.

    Corolla-miehelle toki voi kaikki omasta 1,6l sedanista poikkeava olla melkoinen kulttuurishokki. Koita kestää.

  • simppa:

    Lisää joukkoon muutkin Renaultsportit. Esimerkiksi monet VW:n pikkusportit ovat tavattoman tylsiä noihin verrattuna.

    Mielestäni pääasia on, että rellu on tarjonnut ja tarjoaa vieläkin muutakin kuin tylsää peruskauraa vaikkei ne ehkä malliston myyvimpiä malleja olekaan.

    Kelpaisi näistä kumpi vaan:

    https://www.youtube.com/watch?v=iGPwGf80wTA

    Etenkin tuo Clio Williams. Todellinen klassikko.

    Ei voisi paremmin Simppa sanoa. En voi tajuta miksi Suomalaiset ovat AIVAN HULLUINA etenkin Audien perään kun Fordeista, Renaulteista, Hondista, jopa Suzukeista ja Citroeneista sun muista suuri osa on paaaljon urheilullisempia ja hauskempia ajaa! (pikkuRellut ovat jotain Suomi-koneisia A6:sia niin paljon nopeampia että ei mitään rajaa).

    Renaultsportit ovat uskomattomia laitteita. Ei ihme että kun menee radoille Euroopassa niin niitä näkyy paljon.

  • ddr5:

    Tylsiä mopoauton näköisiä epäluotettavia auton irvikuvia mielestäni mutta ymmärrän kyllä, että halpa hinta ja hatara mielikuva Formula-autosta riittää tyydyttämään monen teinin haaveet urheilullisesta autosta.

    No hei puhutaan sitten Audin mielikuvista! Porukka on niihin ihan hulluna ja sen ihannoinnin pohjana on vain joku 25 vuotta sitten yhden (ei itse keksimän) innovaation ralliin käyttöönotto sen jälkeen kun säännöt avasivat siihen mahdollisuuden ja muut eivät viitsineet siihen paneutua. Tuon yhden seikan takia suht nopea mutta muutoin surkea auto, joka siis ei nelivetoisenakaan meinannut pärjätä Lancian takavetoiselle (Lancialle merkkimestaruus '83) ja '82 hävisi kuljettajien mestaruuden Opel Asconalle!! (Audi ei saanut kuin kahtena vuonna kuljettajien mestaruuden ja kahtena vuonna merkkimestaruuden)

    Sitten kun muut valmistajat pistivät nelivedot kehiin niin Audi lähti häntä koipien välissä pois pelistä kun he tiesivät etteivät voi joillekin niinkuin huimille nimille kuin Austinille, Lancialle, Peugeotille ym. pärjätä!

    Rallissa menestyksekkäämpiä ovat olleet Fiat, Lancia, Peugeot, Mitsubishi, Subaru, Citroën ja Ford. Useimmat moninkertaisesti menestyksekkäämpiä. En tiedä miten pärjäsivät Minit sun muut ennen tuota 'WRC-ajanlaskua'.

    Ja sitä 'Quattroa' sitten juhlitaan vähän joka vuosi (tai vähintään joka viides vuosi) ja sitä lypsetään ja lypsetään ja lypsetään, mainostetaan ja mainostetaan ja mainostetaan... Ja 'kansa tykkää', vaikkeivät edes tiedä mistä historiasta tuossa 'Legendassa' on kyse ja mistä Quatrrossa on kyse! Nyt on ensimmäistä kertaa miesmuistiin parissa Audin mallin versiossa saatavilla about yhtä kehittynyt nelivetojärjestelmäkin kuin monilla muilla -sentään.

    Kuvaavaa on sen urpon Audilla ajaneen kommentit joka jäi kiinni ajettuaan pitkään hirveätä ylinopeutta maantiellä perhe (ml. pienet lapset) kyydissä: kyllä tää pysyy tiessä hyvin kiinni kovissa nopeuksissa kun tässä on GmbH alusta!!!

  • Putput:

    En voi tajuta miksi Suomalaiset ovat AIVAN HULLUINA etenkin Audien perään kun Fordeista, Renaulteista, Hondista, jopa Suzukeista ja Citroeneista sun muista suuri osa on paaaljon urheilullisempia ja hauskempia ajaa! (pikkuRellut ovat jotain Suomi-koneisia A6:sia niin paljon nopeampia että ei mitään rajaa).

    Ehkä Suzukin hauskat mallit eivät kilpaile perus-Audin kanssa. Itsekin ajelisin traktoreiden äidillä eli diesel- GV:llä oikein mielelläni, jollei sen käyttökulut olisi minun ajoillani n. 1000 e vuodessa kalliimat kuin nykyisessä autossani.

    Kun valitaan autoa omaan käyttöön, nousee muut asiat kenties merkittävämmäksi kuin tylsyys. Ja itsekin ketjun alussa määrittelin Mersun tylsäksi autoksi. Tämä sen vuoksi, etten jaksa innostua tietyistä Mersuun liittyvistä asioista. Corolla on paljon parempi ratkaisu minun arkeeni kuin Mersu.

    Mutta älä välitä. Ei sinun tarvitsekaan muiden ajatuksia ymmärtää. Riittää, kun sallii muiden nauttia näiden tärkeinä pitämistään asioista. Esimerkiksi Corollan huolettomuudesta arkikäytössä. Tai Audin omistajalleen tarjoamista asioista.

  • Herbert:

    235+255:

    Isällä oli joskus tuollainen tai ainakin tuon näköinen R8. Tosin mulla menee aina R8 ja R10 sekaisin, joten en nyt ole 100% varma tästäkään. Joku Gordini isällä kuitenkin oli ja tuollaisesta videossa näkyvän värisestä R8:sta löytyy jokunen kuvakin albumista.

    R8 Gordini on kaiketi ollut aina melkoinen harvinaisuus. Tulos ei varmaankaan ole ollut tylsä, kun vuosimallista riippuen 95-115 heppainen 1255 cc kone on ollut 900 kiloisessa takatuupparissa.

    Dauphine Gordini sen sijaan on aika yleinen. R8-mallista on tehty Gordinin näköinen, mutta Major-mallin tekniikalla oleva R8S-malli. Kojelauta ja keula muistuttaa Gordinia, mutta 1108 cc koneesta lähti 64 hv.

    Kiitos tarkennuksesta, tämä selittänee tilanteen, eli isällä oli varmaankin ensin Dauphine Gordini ja myöhemmin tuo R8S, jonka muistan kuvista aika tasan 60/70-luvun taitteesta.

  • Lefa:

    Mistä ihmeestä tuollainen, jo vuosia kestänyt ja kokoajan kasvava, katkeruus voi johtua? Ei se ainakaan terveellistä voi olla, katkeaa vielä suoni päästä tai puhkeaa mahahaava. Mene välillä vaikka sinne autohalliin päällikkö-Mersuun istuskelemaan, jos se helpottaisi. Päristele vaikka huulilla, jos et raaski käynnistää.

    Heh. Hienoa että huolehdit terveydentilastani.

    Voin paljastaa että se on mainio, eikä nettikeskustelut ole minulle muutenkaan mitään ihmeen shakkia jossa mokanneen täytyy häipyä ja laskea kuula kalloonsa.

    Mutta etkö ole tosiaan elämässä huomannut semmoista ilmiötä josta Akik ja Nimim Erkki vihjasivat, ja minä jatkoin?

    Itse ainakin monen muun tavoin olen. Tiedän niin monta luuseria jotka kiihkeästi vetävät ''järkevyyden'' rajan juuri siihen omalle kipurajalleen, ja haukkuvat kaikki tasokkaampaa hankkineet pomonsa ja naapurinsa elvistelijöiksi ja turhaksi yms.

    Sitten myöhemmin kun saa ylennyksen tai jotkut mummon rantatontit lyödään lihoiksi ja onkin varaa parempaan kalustoon, niin usein ne autot kelpaavatkin kummasti. Ihme juttu. Sama pätee kaikkiin asioihin, ei vain autoihin.

    Missä pusikossa olet elänyt jos et ole törmännyt tähän ilmiöön?

    PS. kuin tilauksesta loistava esimerkki kuinka palstalla saa ''sporttisen'' ( aivan fantastisen ) auton kimppuun käydä huolella, ja siinä sivussa viljellä vihjauksia henkilökohtaisuuksista:

    Tylsiä mopoauton näköisiä epäluotettavia auton irvikuvia mielestäni mutta ymmärrän kyllä, että halpa hinta ja hatara mielikuva Formula-autosta riittää tyydyttämään monen teinin haaveet urheilullisesta autosta.

    Tämä ei luonnollisesti haittaa ketään.

  • Quattroista puheen ollen, eiväthän nämä nykyiset quattrot ole mitään kunnon autoja enää. Aivan tavallisia perheautoja laiskoilla koneilla.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit