Sedan-mallisella autolla ei tee mitään

41 kommenttia
«1

Ihmettelen sitä, että ihmiset ylipäätään ostavat sedan-mallisia autoja, koska näillä ei voi kuljettaa mitään, mikä puolestaan rajoittaa harrastamista. Esimerkiksi monen tonnin fillaria ei viitsi kuljetella auton ulkopuolella, vaan pyörän pitää mahtua auton sisätiloihin. Lisäksi, fillarin kuljetustelineet naarmuttavat autoa.

  
  • Jos vain takapenkit saa kaadettua, niin eiköhän sen fillarin saa jokaisen sedaniinkin kyytiin. Toisaalta, eipä tuo fillarin kuljettaminen ole mikään vaatimus suurimmalle osalle autoilijoita.

      
  • Eiköhän tuo alku ollut provoksi tarkoitettu, mutta vastataan silti.

    Oman sedanin takakonttiin menee maastopyörä ihan mukavasti, eikä penkkejä tarvitse kaataa. Riittää kun ottaa pikaluokoilla olevat etu- ja takarenkaan irti.

      
  • Niinno, käsittääkseni kamaa ei auton perässä saa olla niin korkealla että se haittaa näkyvyyttä peruutuspeilistä katsoessa, joten se kaikki sedaniin verrattuna ylimääräinen teoreettinen kapasiteetti on ihan turhaa.



    Ainoastaan jos on koiria, niin niiden kuljetukseen siitä voi olla hyötyä mikäli takapenkit ovat täynnä.



    Sitäpaitsi sedan erottuu nykyään massasta. Olen hyvin tyytyväinen.



    Kuka nyt mitäkin kokee tarvitsevansa, mutta turha avautua asiasta kun ei ole itseltäsi pois jos minä ajan sedanilla.

      
  • Ja jos aloittaja ei ole kuullut kokoontaittuvista maastopyöristä niin niitä saa ihan kelvollisia suhteellisen edullisesti. Menee pienempäänkin sedaniin heittämällä.



    http://www.cfmotorsport.fi/kokoontaittuva-maastopyora-p-822.html

      
  • Sedan ja taittopyörä on toimiva yhdistelmä, minkä voin kokemuksesta vahvistaa. Kuitenkin voisihan se lastausluukku ja tavaratila olla isompikin, koska joskus on taittopyörää isompiakin kuljetustarpeita. Farmarit ei kiinnosta, mutta 3 GT:n kaltaiset mallit ovat alkaneet kiinnostaa.

      
  • Aika kummallisen paljon sedan-mallisia autoja on vaikkapa takseinakin, jos niissä ei kerran voi kuljettaa MITÄÄN. :lol:

      
  • Ajattelin vielä vähän aikaa sitten samoin kuin aloittaja. Mutta kun näin kesällä punaisen MB CLA:n, niin en ollut enää samaa mieltä. Siitä ei ole ainakaan vielä farmariversiota, enkä tiedä miltä sellainen voisi näyttää.



    Tämä johtuu tietysti siitä, että nykyään farmarin laajarunkoiselle ruumalle ei oikeastaan ole enää meille mitään tarvetta. Toki joskus harvoin kun tavaroita on vähän enemmän mukana, niiden lastaus on huomattavasti helpompaa kuin sedanien pienen luukun kautta, mutta sinnekin ne mahtuisivat.



    Edellisen kerran pulmallista tilantarvetta oli joku pari vuotta sitten vajaan 50" tv:n laatikon kanssa ja se mahtui nippa nappa. Seuraava tv kulkee joka tapauksessa erityyppisessä ajoneuvossa.



    Käytettyjen markkinoillakin kaikkia korimalleja on tarpeeksi, joten epämieluiseen vaihtoehtoon ei tarvitse päätyä.

      
  • Avaus on tietenkin provokatorinen, mutta joissain tarkasti rajatuissa käyttötilanteissa tosiaan joko farkku tai sedan voi olla harmittavan epäkäytännöllinen.



    Nykyinen autoni on farkku, samoin kuin sen edeltäjä. Meidän nelihenkisen perheemme käytännössä useimmin kuljetettavat isot esineet ovat suksia. Nykyinen ja sitä edeltänyt farkku ovat osoittaneet kuinka järjettömän kömpelö farmarikori on.



    Talviselle mökkimatkalle pakatessa ei ole paikkaa, jossa pakasteet säilyvät viileänä. Sitten kun suuri tila lopultakin henkilöauton lämmittimellä joskus lämpenee, ei missään ole viileää paikkaa. Sedanissa on, ellei tavaratilaa lämmitetä suksiluukkua avaamalla 18 asteeseen, jolloin laskettelukaviot ovat perillä miellyttävän lämpimät. Lämpötila ei ole arvio, vaan mitattu -15 asteen kelissä S80 tavaratilasta.



    Jostain syystä farkkuihin ei usein tehdä suksiluukkua. Niinpä sukset sisällä kuljetettuna tarkoittaa, että yksi neljästä istuu epämukavasti takana keskellä tukkimassa kuljettajan näkymän peilissä. Jos sedanissa on suksiluukku, sukset ovat keskellä ja neljälle on mukava istumapaikka.



    Farkun takalasi pysyy läpinäkyvänä joitain sekunteja pyyhkimen sulan huitaisun jälkeen. Sedanin takalasista näkee seuraavaan auton pesuun saakka.



    Sedanin takaluukun kaukoavaus vaatii vain halvan ja toimintavarman solenoidin, joten se on voitu asentaa vakiovarusteeksi jo vuosikaudet. Farkkuihin rasittavan hitaasti toimiva kallis moottoriluukku on tarjolla yleensä kovaan lisähintaan ja toimii sen aikaa kuin toimii.



    Farkun taka-akseliston ja takapyörien ääni kuuluu Mercedes E-sarjassakin.



    Tiedän toki olevan perheitä, joille farkku on mieleisempi, ja heidän kannattaa ilman muuta sellainen hankkia. Minunkin käyttötilanteessani kanootti istuu farkun kattokaiteiden varaan tukevasti pitkälle jännevälille ja sen kerran kun pesukone pitää viedä huoltoon, se on kiva nostaa tavaratilaan.



    Siitä huolimatta seuraava autoni on sedan, puhtaasti käytännöllisyyden ja mukavuuden vuoksi.

      
  • Uusi Octavia LB muistuttaa sedania, mutta käytännöllisyys eri kuljetustarpeisiin on hyvä. Tavaratila on riittävän suuri, ja suksiluukku lisää tavaratilan käytännöllisyyttä. Takapenkin selkänojat taittuvat ja takaluukku on iso ja nousee riittävän korkealle. Minulle sopiva kulkupeli. Onko se sitten sedan,ulkomuodoltaan minun mielestäni kyllä.

      
  • Sedan -malliset autot ovat usein kauniimpia kuin "tasaperäiset". Muotoilusta johtuen ilmanvastus voi olla pienempi, mikä puolestaan on eduksi polttoainetalouden kannalta. Takalasi ei likaannu yhtä nopeasti kuin tasaperäisissä. Kaikki ihmiset eivät kuljettele polkupyöriä ja suksia ja muita isoja esineitä.



    Mitä kuljetuskykyyn tulee, niin vanha Peugeot 205 on aivan uskomaton ulkomittoihinsa nähden. Sillä kulkevat niin sängyt, kirjahyllyt kuin kirjoituspöydätkin polkupyöristä ja ruohonleikkureista puhumattakaan.



      
  • Aika paljolti tuo aloitus on totta, mutta kyllä aika useissa perheissä on enemmän kuin yksi auto, jolloin sedan puolustaa paikkaansa oikein hyvin.

      
  • SO2001:

    Muotoilusta johtuen ilmanvastus voi olla pienempi, mikä puolestaan on eduksi polttoainetalouden kannalta. Takalasi ei likaannu yhtä nopeasti kuin tasaperäisissä. Kaikki ihmiset eivät kuljettele polkupyöriä ja suksia ja muita isoja esineitä.


    Kiitos pienemmän kulutuksen lisäämisestä farkun rasitteiden listalle!



    Ainakin meillä juuri ahkerasti kuljetettavat sukset ovat selkeä argumentti sedanin puolesta.

      
  • HB50:

    Uusi Octavia LB muistuttaa sedania, mutta käytännöllisyys eri kuljetustarpeisiin on hyvä. Tavaratila on riittävän suuri, ja suksiluukku lisää tavaratilan käytännöllisyyttä. Takapenkin selkänojat taittuvat ja takaluukku on iso ja nousee riittävän korkealle. Minulle sopiva kulkupeli. Onko se sitten sedan,ulkomuodoltaan minun mielestäni kyllä.


    Minunkin mielestäni tuo kelpaa ulkonäöltään, ilmanvastukseltaan lämmitykseltään ja takalasin puhtaudeltaan sedaniksi.



    Mutta riittääkö aikuisella päätila takana, vai viekö raskaan luukun saranapalkki päätilan takaa Saab 9000n, Ford Mondeon ja Skoda Superbin tavoin?



    Edelleen sitä mieltä, että eri valintojen etevyys riippuu käyttötilanteesta.

      
  • 740 GLE:

    HB50:
    Uusi Octavia LB muistuttaa sedania, mutta käytännöllisyys eri kuljetustarpeisiin on hyvä. Tavaratila on riittävän suuri, ja suksiluukku lisää tavaratilan käytännöllisyyttä. Takapenkin selkänojat taittuvat ja takaluukku on iso ja nousee riittävän korkealle. Minulle sopiva kulkupeli. Onko se sitten sedan,ulkomuodoltaan minun mielestäni kyllä.

    Minunkin mielestäni tuo kelpaa ulkonäöltään, ilmanvastukseltaan lämmitykseltään ja takalasin puhtaudeltaan sedaniksi.




    Paitsi että pystyperäisessä Golfissa on paljon pienempi ilmanvastus kuin sedan Octaviassa. Octavian muotokertoimet alkavat luvusta 0,288 ja aika helposti päädytään yli 0,3:n.

      
  • 740 GLE:

    Talviselle mökkimatkalle pakatessa ei ole paikkaa, jossa pakasteet säilyvät viileänä.




    Minulla pakasteet säilyvät viileänä niin kesällä kuin talvellakin kylmälaukussa.



    Jostain syystä farkkuihin ei usein tehdä suksiluukkua.




    En tiedä, millainen osuus autoista on suksiluukulla tai ilman, mutta luukkuja kuitenkin on taviksissakin, joten kyseessä ei ole farmarikorista johtuva ominaisuus.



    Farkun takalasi pysyy läpinäkyvänä joitain sekunteja pyyhkimen sulan huitaisun jälkeen. Sedanin takalasista näkee seuraavaan auton pesuun saakka.




    Paitsi sateella esim. pysäköintitilanteessa, jossa viima ei lasia kuivaa.



    Sedanin takaluukun kaukoavaus vaatii vain halvan ja toimintavarman solenoidin, joten se on voitu asentaa vakiovarusteeksi jo vuosikaudet. Farkkuihin rasittavan hitaasti toimiva kallis moottoriluukku on tarjolla yleensä kovaan lisähintaan ja toimii sen aikaa kuin toimii.




    Toistaiseksi olen saanut farmarin luukun auki ihan omin käsin, aivan kuten ovet ja konepellinkin.



    Pystyperään liittyy sellainenkin asia, että peruutettaessa takapään sijainnin arviointi on helpompaa ja sateella avattu luukku antaa sateensuojan.



    Farkun taka-akseliston ja takapyörien ääni kuuluu Mercedes E-sarjassakin.




    Missäpä autossa ei ääntä kuuluisi. Eilen vedettiin motarille uutta asfalttia, joten siinä kohdassa oli kieltämättä aika hiljaista.



      
  • Herbert:

    Eilen vedettiin motarille uutta asfalttia, joten siinä kohdassa oli kieltämättä aika hiljaista.




    Sitä hiljaisuutta ei kauan kestä, kun se asfaltti tuhotaan kohta nastoilla. Pitäähän sitä pitoa olla. :weary:

      
  • Herbert:



    "Paitsi sateella esim. pysäköintitilanteessa, jossa viima ei lasia kuivaa."



    Paitsi että takalasiin ei silloinkaan tule muuta kuin vettä tai lunta.



    On muuten tosi yleisen tuntuinen ongelma farkkujen takalasinpyyhkijöiden kestävyys. Muutenkin häiritsisi käyttää niitä hiekkaisen takalasin pyyhkimiseen.



    Ps.

    Jipii, alkaa taas nastakeskustelu viriämään täällä...

      
  • Herbert:

    740 GLE:
    Farkun takalasi pysyy läpinäkyvänä joitain sekunteja pyyhkimen sulan huitaisun jälkeen. Sedanin takalasista näkee seuraavaan auton pesuun saakka.

    Paitsi sateella esim. pysäköintitilanteessa, jossa viima ei lasia kuivaa.


    Minusta pisaroiden läpi näkee helpommin kuin kuran, jota pyyhin ei poista laidasta laitaan. Mutta eihän se toki hyvin suunnitellun pyyhkimen veroinen jälki ole, eli riippuu tilanteesta ja kuljettajasta, kumpi on parempi.



    Herbert:

    Toistaiseksi olen saanut farmarin luukun auki ihan omin käsin, aivan kuten ovet ja konepellinkin.


    Niin minäkin. Tämä onkin rasite vain niille, jotka vaimoni tavoin mielellään käyttäisivät kaukoavausta.



    Herbert:

    Pystyperään liittyy sellainenkin asia, että peruutettaessa takapään sijainnin arviointi on helpompaa ja sateella avattu luukku antaa sateensuojan.


    740 GLE:stä katsottuna tuntuu, että jos ajaessa pitää auton ulottuvuuksia arvioida, on autossa suunnitteluvirhe :smile:



    Herbert:

    Missäpä autossa ei ääntä kuuluisi. Eilen vedettiin motarille uutta asfalttia, joten siinä kohdassa oli kieltämättä aika hiljaista.


    Sedanissa kuuluu vähemmän. Halvempi korimalli on myös hiljaisempi.



    En yritä myydä kellekään mitään ja automallien paremmuus riippuu kuljetustarpeesta. Kunhan vastasin avaukseen, että myös sedanissa on hyvät puolensa, joiden vuoksi minä ostan sellaisen seuraavaksi.

      
  • Jos jollakin on sedan-mallinen auto ja ei keksi sille todellakaan mitään käyttöä niin minulle voi lahjoittaa (farmaritkin käy).

      
  • Kuukeri:

    Muutenkin häiritsisi käyttää niitä hiekkaisen takalasin pyyhkimiseen.


    Sama tullut mieleen kun on vuokrafarkkujen takalasia yrittänyt pitää pyyhkimellä läpinäkyvänä. Jos ois oma auto antaisin suosiolla lasin rapaantua ajossa, mutta vuokra-autossa ei tietenkään lasin naarmuuntuminen haittaa. Yleensähän pyyhin lähtee pyyhkimään samalla kun pissapoika ruiskuttaa vettä lasille, mutta monessako farkussa koko takalasin pyyhkimen pyyhkimä alue kastuu kunnolla?



    Farkun luukun avaaminen on tottumattomalle vaikeaa, varsinkin jos ahtaassa parkkihallissa peruuttaa vähänkään lähelle seinää.

      
  • 235+255:


    Farkun luukun avaaminen on tottumattomalle vaikeaa, varsinkin jos ahtaassa parkkihallissa peruuttaa vähänkään lähelle seinää.


    Tämä menee jo samalle osastolle kuin muutamia vuosia sitten TM:n vertailussa (13/2007) ollut toteamus:



    SUBARUN karmittomat lasit näyttävät

    hyvältä, ja nykyaikaiset tiivistysratkaisut

    ovat vähentäneet melu- ja tiiviysongelmia.

    Tottumaton saattaa kuitenkin kolauttaa

    huomaamattomampaan lasin kulmaan päänsä,

    mikä tuli vertailun aikana todistettua.



    Lähinnä esteettisistä syistä ja halvemman hinnan takia olisin varmasti ostanut itsekin porrasperän, mutta kun nykyään sedanin takaluukusta ei saa mahtumaan mitään isompaa sisälle, se rajoittaa kuljetuskapasiteettia jo sinällään melkoisesti. Vielä kun kääntyvistä takapenkin selkänojista huolimatta se paljastuva aukko matkustamon ja tavaratilan välillä onkin jokin ellipsin muotoinen "suksiluukku", voisi yhtä hyvin ostaa vaikka puhtaasti 2+2 -paikkaisen urheiluauton.



    Sen takalasista taaksepäin näkemisenkin kanssa on nykyään autossa kuin autossa vähän niin ja näin. Takapilarit on kasvaneet valtaviksi ja katto alkaa kaareutua alaspäin jo puolesta välistä autoa, joten takalasien koot lähestyy sitä mitä mm. kuplavolsuissa oli. Lisäksi niskatuet peittää senkin vähän näkyväisyyden mitä jää jäljelle.



    Kannattaisi opetella peruuttamaan peilien avulla ja/tai hommata peruutustutka. Oman farkkunikaan ulottuvuutta taaksepäin en ole oppinut hahmottamaan yhtä hyvin kuin edellisen autoni joka oli sedan (tosin se oli 30 cm lyhyempi). Lähinnä se on ongelma jos pitäisi saada auto nopeasti taskuparkkiin jolloin taakse jäävää autoa ei oikeastaan näe kunnolla millään konstilla.



    Ja se puhtaanapito ja sulkien kuluminen... Vähemmän se takalasinpyyhin tuntuu kuluvan kuin tuulilasinpyyhkimet. En tosin yritäkään pitää sitä jatkuvasti puhtaana. Olisiko kyse samasta kuin manuaalivaihteisiin tottunut totesi mun automaatilla ajaessa, että pitäisi jostain nähdä mikä vaihde on silmässä. Eli jonkinlaisesta tottumuksen luomasta "pakkomielteestä".

      
  • p128194:

    Tämä menee jo samalle osastolle kuin muutamia vuosia sitten TM:n vertailussa (13/2007) ollut toteamus:


    Tästäkin on vuokra-CC:llä kokemusta ainakin vaimolla.



    p128194:

    Kannattaisi opetella peruuttamaan peilien avulla ja/tai hommata peruutustutka.


    Onhan tuo peruutustutka ollutkin omassa sedanissa jo kohta 8 vuotta, eikä kyllä ole tapana takalasista juurikaan peruuttaessa mitään kuikuilla muuten kuin peilin kautta. Mutta eteenpäin ajaessa on mukava, että autossa on kaikki ikkunat läpinäkyvät ja taustapeilistä näkee myös taaksepäin eikä vain rapaista lasia. Taustapeilistä näkee paljon tarkemmin takana tulevan auton yksityiskohdat kuin pienentävistä sivupeileistä. Maantiajossa niskatuetkaan ei tunnu estävän takaikkunasta suoraan taaksepäin näkemistä, vaikka ne kyllä lähelle katsoessa katveita tekisivätkin.



    p128194:

    Ja se puhtaanapito ja sulkien kuluminen... Vähemmän se takalasinpyyhin tuntuu kuluvan kuin tuulilasinpyyhkimet.


    Ei minua sulkien kuluminen huolestuta, mutta omassa farkussa varmasti harmittais naarmuttaa takalasia pyyhkimellä jos se olisi lähtökohtaisesti naarmuton. Sille joka ostaa säännöllisesti uuden auton tälläkään tuskin on merkitystä.

      
  • Niinpä: eihän kukaan sulkien perään itke, paitsi ehkä katsuri. Ikkunan kunto on tärkeämpää. Itse satun olemaan tarkka tällaisista asioista ja itselle se on suurempi juttu kuin monille muille.



    Vanhempieni farmarin takalasi on melkein aina kurassa kun isä-ukko ei henno naarmuttaa lasia, vaikka eiköhän kurainen takalasi ole laiton siinä missä luminenkin takalasi. Ei vaan taida kytillä olla motivaatiota asiaan puuttua, joten siis olkoon paskainen.



    Ilmeisesti jään ja lumen poistaminen pyyhkimillä on syynä monien autojen rikkinäisiin takapyyhkimiin. Silloin vika on tietysti kuskissa, mutta ongelma ei sillä syyttämisellä parane.

      
  • Lisävarusteinen kattospoileri tms. pitää kyllä farmarinkin takalasin puhtaana niin, että pyyhin jää tarpeettomaksi eikä sitä ainakaan tarvita kuran pinnoittaman lasin "aukaisuun".

      
  • Hyvin on täällä pärjätty sedanilla johon menee fillarikin kyytiin.



    Kyllähän puhdas, 'kolmen laatikon' sedan on edelleenkin tyylipuhdas korimalli, pois sulkien jälkikäteen tehdyt sedanit. Jos on alunperinkin sedaniksi piirretty, niin harvemmin se vastaava liftback näyttää yhtä hyvältä tai jossain mielessä jopa arvokkaalta.



    Aika antaumuksella saa hangata sillä takasulalla, ennen kuin oikeasti huomaa naarmuja saatika että ne rupeavat näkyvyyttä häiritsemään :no_mouth:

    _________________________
    http://batracer.com/-1FrontPage.htm?XqI
      
  • Naarmut takalasiin tulee farkussa jääskrapasta, jos likaisesta lasista jäätä poistaa.



    Onhan tuo takalasin kuraantuminen farkussa totta, varsinkin talviaikaan kun suolansekainen nastojen irroittama kura siellä pyörii. En minä sitä isona ongelmana ole kuitenkaan pitänyt. Ison yhtenäisen tilan hyödyt ovat minusta niin paljon suuremmat, etten sedania valitse. Auto on minulle niin kallis hankinta, että sen pitää venyä moneen tarpeeseen. Poikamiehenä riitti coupe, mutta siinäkin oli iso takaluukku.



      
  • andertz:

    Esimerkiksi monen tonnin fillaria ei viitsi kuljetella auton ulkopuolella, vaan pyörän pitää mahtua auton sisätiloihin. Lisäksi, fillarin kuljetustelineet naarmuttavat autoa.




    Eiköhän fillareita, varsinkin hinnakkaita, kuljetella pääasiassa siihen tarkoituilla koukku- tai kattotelineillä. Eipä ole tullut mieleenkään punkea fillaria farkkuni tavaratilaan, vaikka fillaria usein kuljetankin . Asiallinen teline ei myöskään naarmuta autoa eli farkun valinta fillarin kuljetustarpeen perusteella ei kyllä vakuuta.



    Muista syistä farkku on toki yliveto, varsinkin jälleenmyyntiä ajatellen..





      
  • Herbert:

    Naarmut takalasiin tulee farkussa jääskrapasta, jos likaisesta lasista jäätä poistaa.


    Varmaan silläkin naarmuja saa, mutta omaan silmään on sattunut usein takalasin pyyhkimen naarmuttamia lasejakin niin kaduilla kuin vaihtoautohalleissakin pyöriessä. Oman auton tuulilasikin on jo vajaa 90 tkm vaihdosta aika pahasti naarmuuntunut vaikka olen kyllä yrittänyt nestettä säästämättä sitä huuhdella silloin kun lasinpyyhkijöitä käytän. Enkä aja sorateillä käytännössä koskaan ja tuulilasi ei hirveästi pölyä tieltä kerää.

      
  • Sedan oli pitkään viime vuosituhannen loppupuolella ainoa oikea henkilöauto. Se oli tarkoitettu siististi pukeutuneiden matkustavaisten kuljettamiseen. Sedan oli herrasväen kulkuneuvo. Tavaratila oli sitten erikseen, enemmän palvelusväen ja muiden kuormankantajien aluetta. Sinne pääsi vain ulkokautta eikä sieltä tunkeutunut tunnelmaan sopimattomia hajuja tai ääniä häiritsemään iloista tunnelmaa vaunun sisätiloissa.



    Ajat ovat muuttuneet. Palvelusväkeä ei näy missään. Auto (sen suunnittelijat) reagoi rakenteellaan. Farmariauto on saanut hyvän statuksen vasta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Erilaiset kombikupeet ovat raivanneet tietä viitisenkymmentä vuotta. Tila-autoja vierastetaan Pohjois-Euroopassa edelleen, etelämmässä ne ovat hyvin suosittuja.



    Nykyisin sedaneita markkinoidaan lähinnä Aasian ja lähi-idän kehittyviin yhteiskuntiin, joissa vanhan yhteiskuntarakenteen luokkaerot ovat vielä voimissaan. Yllättävää ei ole myöskään se, että Venäjällä sedan on korityyppinä erittäin suosittu.



    Mielenkiintoista, että tällä palstallakin löytyy sedanien arvostajia. Vieläkin mielenkiintoisempaa on se, että rakenteen puolustajien perustelut ovat oikein uskottavia ja käytännön kokemuksiin perustuvia.

      
  • Sodomka:


    ...

    Nykyisin sedaneita markkinoidaan lähinnä Aasian ja lähi-idän kehittyviin yhteiskuntiin, joissa vanhan yhteiskuntarakenteen luokkaerot ovat vielä voimissaan. Yllättävää ei ole myöskään se, että Venäjällä sedan on korityyppinä erittäin suosittu.




    Täällä Kiinassa ei tosiaan ole farmareita juurikaan. Asia on vain niin, ettei isompaa kuljetuskapasiteettiä omassa autossa tarvita. Jos ostat kaapin Ikeasta, se tuodaan kotiin ja kasataan niin halvalla ettei tulisi mieleenkään itse alkaa hommaan. Toisaalta SUV on hyvin suosittuja. Niissä on statusta, töissä juuri yksi onnekas voitti kilvet arvonnassa ja on nyt pari kolme viikkoa miettinyt millaisen auton ostaisi. Budjetti on noin 300 tuhatta paikallista rahaa eli alle 25 tuhatta euroa. Sillä saa montakin kiinalaista mallia, mutta status-syistä valintaa tehdään Tiguan, Forrester, CX-5 tai SX5, Highlander (rav4 suurempi malli) akselilla. Kaikki on bensakoneella, dieseleitä ei ole myynnissä. Volvon XC60 kiinnostaisi mutta maksaa 400k ja niitä ei valmisteta Kiinassa. Kyse on siis 3-henkisestä perheestä, isoa autoa täällä ei millään järkisyillä perustella, jos ei turvallisuutta oteta mukaan.



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit