Mersu ohitti Audin

15 kommenttia

Olen muutamia vuosi valittanut saksalaisten premium-merkkien tylsästä muotoilusta. Olen ihmetellyt, miksi ainakin perusmallit näyttävät niin konservatiivisilta ja varovasti muotoiluillta, että se vaikuttaa aivan varmasti myyntiin. (Tiedän että myynti kasvaa, mutta uskoakseni kasvaisi vielä enemmän, jos muotoilu olisi parempaa.) Samassa yhteydessä olen todennut, että mielestäni Audi nousi juuri Bemarin ja Mersun rinnalle silloin, kun Audi 90-luvun lopulla ja 2000 luvun alussa muotoili autojaan melko rohkeasti. Esimerkiksi A6 oli tuolloin mielestäni erittäin modernin näköinen auto. Samoin 2000-luvun alun 5-sarjan BMW oli erittäin moderni ja tyylikkäästi muotoiltu. Auto näyttää vieläkin hyvältä. Jotkut väittävät, että nämä tylsästi muotoillut nykymallit ovat "ajattomia", mutta itse en ole koskaan tuota selitystä niellyt. Ajattomia ne ovat lähinnä siinä mielessä, että ei tiedä ovatko ne uusia, vai muotoiltu 15-vuotta sitten.



Nyt Mersu on viimeaikoina muotoillut autojaan rohkeammin ja mitä on heti tapahtunut. Mersu on kasvattanut tuntuvasti myyntiään ja ohittanut jo Audin marraskuussa. Ensi vuonna tulee uusi C-sarjalainen, joka tyylikkäällä ja modernimmalla muotoilullaan myy varmasti erinomaisesti. Täytyy toivoa, että Audi ja BMW ottavat tästä nopeasti onkeensa, tai pian minusta tulee Mersumies, mitä en ikinä kuvitellut tapahtuvan ainakaan ennen eläkeikää. :smile:





http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/mercedes+kiilasi+vihdoin+ohi+audin/201312583611

  
  • Miten tässä nyt näin kävi Audinhan piti mennä Bemarista heittämällä ohi ja Mersukin näyttää menevän jo Audista ohi. Itsehän olen sanonut että näin käy ja minulle on naurettu. Ainoa asia jossa olin väärässä kun ajatelin että se tapahtuu vasta ensi vuonna ja se tapahtuikin jo nyt.

      
  • Miksi tämä eri automerkkien myynti kiinnostaa joitakin niin paljon? Yksi Volvo-trolli jaksaa raportoida palstalle Volvon myynnin jokaisen negatiivisen muutoksen, vaikka selvästi se ei edes kiinnosta täällä muita kuin häntä itseään, mutta reppana ei sitä vaan tajua. Audin ja BMW:n välisestä myyntimäärästä tai myyntien nousuista ja laskuista on jo monta ketjua ja niistäkin viesteistä iso osa on vaan trollaustarkoituksessa kirjoitettuja ja muutaman henkilön välisiä väittelyitä, joita muut seuraa lähinnä huvittuneina.



    Sikäli tämä on uutta, että eka ketju jossa aiheena on Mersu.



    Onko niin, että joidenkin itsetunto oikeasti vaatii ajamaan automerkillä, jonka myynti on kasvussa ja joka myy enemmän kuin lähimmät kilpailijat? Itse kun ajattelen pikemminkin päinvastoin, että yksilöllisempi auto joka ei tule vastaan joka kadunkulmassa on parempi.



    Pikemminkin siis harmi, jos Mersua alettaisiin myymään paljon. Onneksi uudesta C-sarjastakaan ei sentään tule yleisyyden suhteen uutta Corollaa, koska korkea hinta pitää huolen siitä, että ei sitä täällä Suomessa paljon myydä. Taksitolpilla se varmaan kasvaneen kokonsa ansiosta tulee yleistymään huomattavasti E-sarjankin kustannuksella.



    Mersun uudet mallit on aika onnistuneita muotoilullisesti ja vielä kun saavat vähän epäonnistuneen E-sarjan uusittua, niin mallisto alkaa olla aika tyylikästä ja jopa nuorempaankin makuun vetoavaa. Selvä muutos siis siihen mihin ollaan totuttu Mersun suhteen eli sehän on aiemmin profiloitunut iäkkäämpien ostajien "pappa-premiumiksi", toki urheilumalleja lukuunottamatta.

      
  • Ei minun mielestäni automaailman trendien tarkkailu ole mitenkään epäolennaista TM:n sivustolla.



    Audin valtakausi saattaa pian päättyä ja Mersu voi ottaa omat entiset asemansa takaisin. Niin ne muodit vaihtuu.

      
  • Kuukeri:

    Ei minun mielestäni automaailman trendien tarkkailu ole mitenkään epäolennaista TM:n sivustolla.

    Audin valtakausi saattaa pian päättyä ja Mersu voi ottaa omat entiset asemansa takaisin. Niin ne muodit vaihtuu.




    Milloin se Audin valtakausi oli jäi meinaan ihan huomaamatta ainakin minulla kun Bemari ollut ykkönen jo noin 10 vuotta?

      
  • Ei minun mielestäni automaailman trendien tarkkailu ole mitenkään epäolennaista TM:n sivustolla.




    Näin minäkin asian näen. En minä omaa autoani myyntilukujen perusteella osta, mutta sinänsä ihan mielenkiintoista seurata tilannetta. Ja tuskinpa se Mersu Suomessa nyt ihan silminnähden yleistyy.



    Itseäni tässä kuitenkin kiinnostaa juuri se muotoilun osuus. Heti kun Mersu alkoi mutoilla nuorekkaampia autoja, niin myyntiluvut lähtivät nousuun. Milloin Audi ja BMW ymmärtävät saman. Tuo Audin ja Bemarin perusmallien "ajaton" muotoilu on vain niin aikansa elänyttä!

      
  • Lähivuosina käydää entistä kovempaa mittelöä kärkipaikasta. Audi on ohittanut tänä vuonna BMW:n kk-myynnis muutaman kerran, ja nyt Mese ohitti Audin marraskuus. Mersu kieltämättä näyttää, ja on parempi kuin Audi ja BMW jossain asiois. Mutta lähivuosina Audilta tulee uudensukupolven A4, A5, TT, R8, jne. Uutena faceliftinä nähää A6, A7, A1, jne. Q-mallisarjakin uudistuu joiltakin malleilt, ja nähää uusia malleja Q-sarjas. Joten aika näyttää miten nämä Audin uutuudet näkyy myynnissä, kun jotkut esim. pitävät joitakin Audin malleja vanhoina jo.

      
  • quattroholic:

    Lähivuosina käydää entistä kovempaa mittelöä kärkipaikasta. Audi on ohittanut tänä vuonna BMW:n kk-myynnis muutaman kerran, ja nyt Mese ohitti Audin marraskuus. Mersu kieltämättä näyttää, ja on parempi kuin Audi ja BMW jossain asiois. Mutta lähivuosina Audilta tulee uudensukupolven A4, A5, TT, R8, jne. Uutena faceliftinä nähää A6, A7, A1, jne. Q-mallisarjakin uudistuu joiltakin malleilt, ja nähää uusia malleja Q-sarjas. Joten aika näyttää miten nämä Audin uutuudet näkyy myynnissä, kun jotkut esim. pitävät joitakin Audin malleja vanhoina jo.




    Tota samaa sontaa sää oot jauhanut jo monta vuotta aina Audilla on tulossa sitä ja tätä. Silti joka vuosi se jää myynnissä Bemarille ja ensi vuonna myös Mersulle.

      
  • Olympia-volkkari A4 1.8 turbo 88kw:

    Tota samaa sontaa sää oot jauhanut jo monta vuotta aina Audilla on tulossa sitä ja tätä. Silti joka vuosi se jää myynnissä Bemarille ja ensi vuonna myös Mersulle.




    Ja Olympiksen ininä alkaa tuttuun tapaan heti kun avaa suunsa. Ja on itsestäänselvyys, että BMW on muita merkkejä parempi nyt ja aina, joka osa-alueella. Mitä mitä, eikö BMW olekkaan ylitse muiden myynnin kannalta, kun Audikin on ohittanut sen kuukausmyynnis muutamaan otteeseen tänä vuonna.



    Mistä luulet, että Mersun ohitti marraskuussa Audin myynnis. Olisko uusien mallien takia esim. Sitähän Audiltakin on luvassa lähivuosina, kaikki mallit uudistuu, miten luulet sen näkyvän myynnissä. Johan Audi on joka kuukaus kasvattanut myyntiään prosentuaallisesti viime vuoteen verrattuna, ja juuri uuden A3:sen kysyntä näkyy myynnis jo, varsinki A3 Sedanin.



    Ei BMW tule aina olemaan ykkösenä, Audi ja mersu tulee kovaa vauhtia.

      
  • quattroholic:


    Ei BMW tule aina olemaan ykkösenä, Audi ja mersu tulee kovaa vauhtia.




    Koittakaa nyt lukea sitä myyntitilastoa. Mikään noista autoista ei ole ykkösenä eikä edes lähelläkään sitä. :wink:

      
  • AkiK:

    Koittakaa nyt lukea sitä myyntitilastoa. Mikään noista autoista ei ole ykkösenä eikä edes lähelläkään sitä. :wink:




    Tuossa on kyse premium-myyntitilastosta. BMW, MB, Audi... :sunglasses:

      
  • tracktest:

    Tuossa on kyse premium-myyntitilastosta. BMW, MB, Audi... :sunglasses:




    Volvo yleensä lasketaan luokkaan mukaan. Se on noista merkeistä Suomessa ylivoimaisesti eniten myyvä.

      
  • AkiK:

    Volvo yleensä lasketaan luokkaan mukaan. Se on noista merkeistä Suomessa ylivoimaisesti eniten myyvä.




    Volvo kuuluu listaan ei minua häiritse merkit mitä siihen lasketaan kuuluvaksi. TM:n laatima premium-lista on varmasti aivan oikea. Tuossa puhutaan koko maailman premium-myyntitilastosta. Näin suomen mittakaavassa en ole perillä mikä myy eniten eikä se niin tärkeätä minulle olekaan. Hyviä autoja on paljon ja kaikki ajakoon millä haluaa ja mikä eniten miellyttää. Se kai on se juttu mikä oikeasti merkitsee. :sunglasses:

      
  • Koska luokat rajaavat poikkeuksetta luokkansa parhaaksi mainostettavaa paremmat pois, mitä arvoa jää luokkansa parhaalle?

      
  • 740 GLE:

    Koska luokat rajaavat poikkeuksetta luokkansa parhaaksi mainostettavaa paremmat pois, mitä arvoa jää luokkansa parhaalle?




    Luokkia vertailemalla saadaan enemmän ja tarkempaa tietoa. Vai miten olisi esimerkiksi tällainen vertailu:

    It gives off zero emissions, costs nothing at the petrol pump and rarely breaks down.

    So perhaps it’s little wonder the #### Coupe is something of a bestselling car.

      
  • Maserati Ghibli S Q4 sentään näyttää urheiluautolta saksalaisiin ja vastaaviin verrattuna.



    https://tekniikanmaailma.fi/autot/ajettua/ajettua-maserati-ghibli-s-q4

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit