Premium-farmarit

128 kommenttia
«1345

Mitäs mieltä olette tänään ilmestyneestä premium-farmari testistä? Mielestäni hieman yllättävää, että melko vanha Audi edelleen voitti Bemarin. Taitaa kuitenkin olla niin, että Suomen olosuhteissa ja huonoilla teillä BMW:n herkkyydestä on liikaa myös haittaa tällaisessa testissä. Päätyihän Tuulilasi jokin aika sitten samaan lopputulokseen näiden kahden osalta. Jokainen voi sitten painottaa tuloksia mieltymyksiensä mukaan.

Harmillista, että testeissä ei milloinkaan laiteta autojen alle tismalleen samoja renkaita. Tuskin mikään auto siitä täysin muuttuu, mutta näin tasaväkisessä testissä renkaillakin on merkitystä. Luulen, että samoilla renkailla erot tasoittuisivat entisestään. Harmi myös, että Volvo tuli R-design mallisena. Vaikka itse Volvoa ostaessani luultavasti siihen päätyisinkin, niin testisse siitä on varmasti haittaa. Lehtihän sille ei mitään voi, mitä maahantuoja testiin tarjoaa.

Se taas on mielestäni hieno asia, että Citroen oli mukana testissä. Yleisestikin testeissä voitaisiin hieman sekoittaa pakkaa ja ottaa mukaan myös saman hintaisia "ei premiumeja". Näissä voisi sitten olla hieman tehokkaampi moottori ja paremmat varusteet.

  • Ehkä vielä tärkeämpää olisi vertailla koko porukka joko nelivedolla eikä vajaaveto vs neliveto yhdistelmällä. Ajettavuus on noissa kaikissa aivan erilainen (no sitikkaa ei saa kuin vajaavetoisena) jos vaihtaa suuntaan tai toiseen. Omasta mielestäni aina nelivedon eduksi.

  • Olisihan se melenkiintoista, jos kaikki olisivat olleet nelivetoisia. Mutta eipä siitä kuivalla kelillä mitään merkittävää hyötyä ole, kulutus ja suorituskykymittauksissa jopa haittaa. Eri asia olisi, jos olisi liukkaampi keli.

  • Testi oli tavanomainen henkilöautotesti vailla ihmeellisyyksiä. Muutama lapsus tekstiin mahtui, mutta ne tuskin ovat varsinaisia asiavirheitä.

    Bemarin ohjaus on raskaampi kuin Audin ja Bemarin.

    Bemari pääsi ryhmän ainoana alle 5 litran kaupunkikulutukseen (7,1 l/100 km).

    Tämän kokoiseksi farkuksi Audi on pikkuautomaisen ketterä.

    Ei siis ollut Aimon päivä, kun artikkelia kirjoitti. Mutta ei se haittaa. Itse autoista voin todeta, ettei mitään minulle. Tavaratilat tuon kokoisissa ja hintaisissa farkuissa surkeat 350-390 litraa ja maavaraa vain 12-13 cm. Bemarin 15 sentin mittaustulokseen en usko. Honda CRV:ssä muka vain 1 cm enemmän.

  • Herbert:

    Tavaratilat tuon kokoisissa ja hintaisissa farkuissa surkeat 350-390 litraa

    Onko tuossakin pieni lapsus, kai ne nyt sentään 450-490 l olivat?

    EDIT: Vai oliko testissä leikkiautoja kuten Audi A3 eikä A4/A6?

  • No kyllä ainakin edellisen korimallin 320 d xdrive autossa voi sanoa run flat renkaiden tekevän autosta helvetin uraherkän. Joten nyt kun uuteen kolmoseen saa valittua suoraan tehtaalta tavalliset renkaat, niin miksei maahantuoja toimittanut sellaista autoa. Aivan varmasti sielläkin tietävät mitä rf renkaat aiheuttavat ajo-ominaisuuksille.. Oli kyllä tylysti, mutta rehellisesti kommentoitu..

  • Ajattelija2013:

    Harmillista, että testeissä ei milloinkaan laiteta autojen alle tismalleen samoja renkaita. Tuskin mikään auto siitä täysin muuttuu, mutta näin tasaväkisessä testissä renkaillakin on merkitystä.

    Nythän erot koostuivat lähinnä rengaseroista!

    Näihin arvosteluperusteisiin rengaskoolla on merkittävä vaikutus:

    maantieajo 10

    kaupunkiajo 10

    ääritilanteet 10

    kulutus 10

    sisämelu 10

    ylläpitokulut 10

    kiihtyvyys 10

    Painoarvona nämä kohdat: 70/100!!

    Maantiellä 18" (bmw, volvo) on luonnollisesti uraherkempi ja kovempi kuin 16" (Audi). Kaupungissa 18" on raskaampi käännellä. Kuten aiemmissa testeissä on käynyt ilmi, niin isommasta rengaskoosta eiole mitään hyötyä TM kriteeristöllä. Lisäksi isompi rengaskoko heikentää kiihtyvyyttä ja nostaa kulutusta. BMW kulutus olisi ollut vieläkin parempi 16", samoin kiihtyvyys olisi ollut hieman parempi. Melussa Audi oli odotetusti hiljaisin 16" renkaillaan. Tekstissä ei käynyt riittävästi ilmi mistä tosiassa erot osin tai jopa pääosin johtuivat (=renkaat).

    Lähes kaikkiin arvostelukohtiin rengaskoolla on vaikutusta ja Audilla oli ainoana 16" renkaat ja sai näin merkittävää etua. Mielestäni tässä testissä renkaat nousi kohtuuttoman suureen rooliin. Ihmetyttää miksi maahantuojat ei vieläkään ymmärrä optimoida rengasvalintaa, kun se käytännössä jopa ratkaisee voiton! Volvon kohdalla tulos olisi ollut ratkaisevasti erilainen 16" renkailla.

  • Samojen renkaiden sijasta olisi hyvä ajaa kaikkia autoon sopivilla renkailla. Eli ei ainakaan runflateilla. Mutta ellei autoja sellaisilla haluta testiin tarjota, niin minkäs testaaja sille voi.

    Mercedes näyttää saavan pikkuisen ansiotontakin etua testissä tehdyistä valinnoista.

    Valot on arvosteltu lähivalojen pohjalta, mikä lienee enemmistön kannalta kohtuullista. Minun todellisuudessani kaukovalojakin tarvitaan ja kokonaisuutena Citroenin ja Volvon valot ovat paremmat kuin Mersun. Tai ainakin yhtä hyvät.

    Oman Mersuni (S204 C220T CDI) valot pesevät tämän sakin, koska oikein hyvien lähivalojen kaverina on vanhassa mallissa vielä H7 lisäkaukovalot eikä kääntymisvaloja, joista on vähemmän hyötyä kuin vaikkapa takapenkin lukuvaloista.

    Tavaratilavertailussa taitaa mittaustapa olla jotain muuta kuin tehtaalla, koska tehdas ilmoittaa Mersulle 485 litraa ja BMW:lle 495? Ainakin Mersun lukemaa epäilen suuresti, koska tavaratila ei numeroista huolimatta ole samaa tasoa sitä edeltäneen V70 I:n kanssa. Mittaavatkohan BMW ja Mersu farkun tavaratilan kattoon saakka?

    Sisätilojen mitat ovatkin sitten käytännössä tasoissa V70 I:n ja Audin kanssa ja BMW:tä kriittiset muutamat sentit ahtaammat, eli lisääkin saisi olla.

    250 CDI on pienin 4Matic Cee, mutta jos sama vertailu tehtäisiin vajaavetoisilla, olisi hinnan vuoksi sopivampaa valita Mersulta 220 CDI tai ehkä jopa 200 CDI?

    220 kuluttaa ihan saman kuin 250, mutta suoritukykyetu muihin katoaa. 200 CDI alkaa jo jäädä ja kulutuskin saattaa jopa nousta? Tällä perusteella voi itse kukin laskea omat pisteensä.

    Kovan alustan ja rengasmelun vuoksi oman Avantgardeni alkuperäiset hienot 17" pyörät vaihtoivat omistajaa ja tilalle tuli uuden (W212) E-sarjan Avantgarden 5*2-puolaisen vanteen 16" kopio, jota saa myös Ceen offsetilla.

    Hinta- ja kokoluokka kuuluu selvästi tämän Mersun rengasäänien eristyksessä ja herkkyydessä renkaan koolle ja mallille.

    Ennen puolipitoisten 225/45/17 Michelin Pilottien vaihto 205/55/16 ContiIce nastarenkaisiin ei muuttanut melutasoa, mutta paransi jousitusmukavuutta. Uudet 16" kesärenkaat vierivät selvästi hiljaisemmin, mutta toki ohjaustuntumasta tinkien, vaikkei se matalillakaan renkailla mikään BMW ole.

    Neliveto ja 7Tronic keikauttavat Mersun yllättävän paljon nokkapainoiseksi, eli ilmeisesti alun toistasataa kiloa lisäpainoa on tullut etuakselille? Manuaalivaihteisena nelosdieselillä 220T CDI on nimittäin optimaalisessa balanssissa kuin Häkkisen Mäkkäri.

    Vaikka kaarretasapaino tuntuu minulle amatöörinä yhtä hienolta kuin Bemussa, on ohjaus viritetty laiskemmalle kuskille ja vaatii mahdollisimman vähän huomiota.

    Minun nelivetoiseni tässä seurassa olisi mieluiten quattro, jolle talviajo on minulle riittävä peruste. Hyväkulkuinen nelivetoMersu on puutteistaan huolimatta aika kiva auto, mutta tätä oman autoni nelivetoversiota en silti tuskin osta koskaan. Sen hinnalla löydän minulle paljon mukavampaakin, kuten BMW F10 ja Mercedes W212.

    Vajaavetoisten suosikkini olisi BMW, koska se on oikeilla renkailla kiva ajaa ja hieman Audia ja Mersua tilavampi tässä luokassa kriittisissä kohdin, sekä miellyttävän hiljainen. Kun lähivalot ovat kunnossa, on tehtaan unohtamat kaukovalot helppo lisätä jälkeenpäinkin, kun ei nirsoile tyyliseikoilla.

    Oma musta Avantgardeni ei tässä seurassa vanhalla moottorillaan ja vajaavetoisena juhlisi, mutta maksoin siitä kesällä 2011 yli 50.000 km sitten noin puolet uuden hinnasta, joten todellisuudessa en näe juuri nyt syytä vaihtaa yhtään mihinkään.

  • Style66:

    Ihmetyttää miksi maahantuojat ei vieläkään ymmärrä optimoida rengasvalintaa

    Samaa ällistelen itsekin.

    Oulussa (uudessa isossa Oulussa, hyvä me :wave: ) pidetään Veholla aika lailla jatkuvasti esittelyautona C Suomen oloihin taviskuskille sopivilla renkailla. Samoin Wetteriltä sain pyytämäni BMW:n koeajolle maltillisen kokoisin ei-RF renkain. Kiitos hyvästä palvelusta molemmille.

    Kumpaakin toki saa halutessaan koeajaa myös Tyrnävän pottupelloille sopivilla levikkeillä. Mutta miksi kiusata itseään, kun meillä uudessa Oulussa on jo nyt

    - enemmän väkeä kuin Turkkusessa

    - enemmän tilaa kuin Luxemburgissa

    - enemmän traktoreita kuin Tyrnävällä

    Eli ei niitä levikkeitä tarvi enää lisää ostaa, vaikka suota riittääkin :smile:

  • 740 GLE:

    Tavaratilavertailussa taitaa mittaustapa olla jotain muuta kuin tehtaalla, koska tehdas ilmoittaa Mersulle 485 litraa ja BMW:lle 495? Ainakin Mersun lukemaa epäilen suuresti, koska tavaratila ei numeroista huolimatta ole samaa tasoa sitä edeltäneen V70 I:n kanssa. Mittaavatkohan BMW ja Mersu farkun tavaratilan kattoon saakka?

    Näin TM mittaa tavaratilan:

    Tavaratilan tilavuus mitataan TM-mittalaatikoilla, jotka ovat tilavuudeltaan kymmenen litraa. Laatikoita asetellaan tavaratilaan eri järjestykseen parhaan täyttötavan löytämiseksi. Kuitenkin niin, että tavaratilan kansi on suljettavissa. Näin huomioidaan myös saranoiden vaatima tilantarve.

    Laatikon mitoista ei tietoa.

    VDA-mittausmenetelmässä, jonka mukaan valmistajat ilmoittavat tavaratilan tilavuuden (useimmiten), käytetään laatikoita joiden mitat ovat 200 x 100 x 50 mm, eli 1 litra.

  • TM:n soisi myös edes joskus ottaa vertailuun mukaan joku ei-premium auto. Tämä antaisi ehkä jonkinlaista osviittaa siitä, maksetaanko merkistä lisähintaa aiheesta vai aiheetta.

    Jos mukana olisi ollut esim. farkku-Mondeo 2,2 TDCi 200 hv, johon olisi saanut vielä noin 8000 eurolla varusteita ettei hintaraja ylity, niin mitenhän olisi lopputulosten laita?

    TM, -kuten monet muutkin julkaisut eivät tällaista vertailua juurikaan harjoita. Ihmettelen vain miksi? Onko premium-käsitteen suojeleminen niin kuuma juttu, ettei näin kehdata tehdä vai mistä on kyse?

  • ysiviis:

    TM:n soisi myös edes joskus ottaa vertailuun mukaan joku ei-premium auto. Tämä antaisi ehkä jonkinlaista osviittaa siitä, maksetaanko merkistä lisähintaa aiheesta vai aiheetta.

    Onko Citroen premium?

  • mikahe:

    Herbert:
    Tavaratilat tuon kokoisissa ja hintaisissa farkuissa surkeat 350-390 litraa

    Onko tuossakin pieni lapsus, kai ne nyt sentään 450-490 l olivat?
    EDIT: Vai oliko testissä leikkiautoja kuten Audi A3 eikä A4/A6?

    Tuollaisia litramääriä muistaakseni oli mitattu A4-luokasta eli 4,5-4,7 metrin pituisista malleista. Nyt en kuitenkaan pääse tarkistamaan, kun nettiin ei testiä ole vielä laitettu. Lapsus silti saattoi minunkin kommenttiini sisältyä. Citroënissa taisi olla isompi tila kuin 390 l. Sen lastausaukko puolestaan mainittiin ahtaaksi ja siltä se kuvassakin näytti. Mutta enpä sitä farkkuna ole pitänytkään. Testissä sitä luonnehdittiin tila-auton ja farmarin risteytykseksi, minusta se muistuttaa enemmän viistoperäistä hachback-mallia tai miten noita nyt kutsutaankaan.

  • Penteles:

    ysiviis:
    TM:n soisi myös edes joskus ottaa vertailuun mukaan joku ei-premium auto. Tämä antaisi ehkä jonkinlaista osviittaa siitä, maksetaanko merkistä lisähintaa aiheesta vai aiheetta.

    Onko Citroen premium?

    Ei, mutta se on kuitenkin merkin erikoismalli, jonka tavoite on nimenomaan nostaa sitä premium-sarjaan.

  • Vuosimallin 2005 Audi A4 Avant 1,8 T Ambientessä TM mittasi tavaratilan tilavuudeksi 430 litraa, nyt mitattu 380 litraa.

    Viekö Quattro noin paljon tilaa vai onko tavaratilan muoto muuten muuttunut?

  • ysiviis:

    TM:n soisi myös edes joskus ottaa vertailuun mukaan joku ei-premium auto. Tämä antaisi ehkä jonkinlaista osviittaa siitä, maksetaanko merkistä lisähintaa aiheesta vai aiheetta.

    Jos mukana olisi ollut esim. farkku-Mondeo 2,2 TDCi 200 hv, johon olisi saanut vielä noin 8000 eurolla varusteita ettei hintaraja ylity, niin mitenhän olisi lopputulosten laita?

    TM, -kuten monet muutkin julkaisut eivät tällaista vertailua juurikaan harjoita. Ihmettelen vain miksi? Onko premium-käsitteen suojeleminen niin kuuma juttu, ettei näin kehdata tehdä vai mistä on kyse?

    Samaa olen usein ihmetellyt. Syy taitaa paljastua testin alusta, jossa kehuttiin selvitetyn paras auto. Jos mukana olisi ollut vaikka alle 30 k€:n farmari-Golf ja se olisi ollut kilpailukykyinen, romuttaisi se täysin testauksen perusteet ja siten aiheuttaisi melkoisen uskottavuusongelman eli hankaluuksia lehden myynnille. Nyt testatun luokan autojen paremmuus ei korostu testattavissa asioissa, erot ovat isompia fiiliksessä, joista ei pisteitä jaeta.

    Ajatellaanpa tarkemmin ja otetaan esimerkiksi vaikkapa Golf. Ajettavuus on siinä esimerkillinen, tilat samaa suuruusluokkaa paitsi tavaratila 450 l. Ajovaloissa ksenonina ei eroja testiryhmään, kulutus ja suorituskyky sekin samaa luokkaa tietty moottorista riippuen. Ylläpitokulut luultavasti hiukan alhaisemmat, varustetaso vastaava, kunhan ei aivan perusmallia valita. Melussa ehkä hiukan tulee takkiin, mutta ero on pieni.

    Onneksi kuluttaja ei ole millään lailla sidottu näihin testeihin, vaan itselleen muttei naapuria varten omalla rahalla autoaan ostavalle jää mahdollisuus tutustua hinta/laatusuhteeltaan parempiin vaihtoehtoihin.

  • Penteles:

    740 GLE:
    Tavaratilavertailussa taitaa mittaustapa olla jotain muuta kuin tehtaalla, koska tehdas ilmoittaa Mersulle 485 litraa ja BMW:lle 495? Ainakin Mersun lukemaa epäilen suuresti, koska tavaratila ei numeroista huolimatta ole samaa tasoa sitä edeltäneen V70 I:n kanssa. Mittaavatkohan BMW ja Mersu farkun tavaratilan kattoon saakka?

    Näin TM mittaa tavaratilan:
    Tavaratilan tilavuus mitataan TM-mittalaatikoilla, jotka ovat tilavuudeltaan kymmenen litraa. Laatikoita asetellaan tavaratilaan eri järjestykseen parhaan täyttötavan löytämiseksi. Kuitenkin niin, että tavaratilan kansi on suljettavissa. Näin huomioidaan myös saranoiden vaatima tilantarve.

    Laatikon mitoista ei tietoa.

    VDA-mittausmenetelmässä, jonka mukaan valmistajat ilmoittavat tavaratilan tilavuuden (useimmiten), käytetään laatikoita joiden mitat ovat 200 x 100 x 50 mm, eli 1 litra.

    Tuossa omaa mutua...

    Aika monessa puuttu tänäpäivänä varapyörä ja tuo tila on laskettu mukaan tavaratila litroihin ja tilat välipohjan alla lokerikko yms.

  • Kiitokset 740GLE:lle hyvistä kommenteista !

    Tosiaan noi testit on teeämällä testaajien näköisiä.

    Sitä ittekin ihmettelen et miks teeämmällä ei ole pokkaa sanoa maahantuojille että tälläinen auto halutaan testiin, siis vielä kerran tälläinen. Ja jos ei onnistu niin kiitos näkemiin, olemme teihin yhteydessä seuraavalla kerralla jos teillä silloinn on tarjolla tarvitsemamme auto.

  • Ei noilla maahantuojillakaan ole esittelyautoja pilvin pimein. Jos alkaa laittamaan kovin tiukkoja rajoja autoille, niin sen jälkeen tulee helposti kovin suppeita testejä. Se taas tekee TM:n testeistä vähemmän kinnostavia.

  • Jos tarkoitus on testata noin 50t hintaluokan farkkuja, niin miksi pitäisi ottaa mukaan "halpamalli"? Tarkoitan että jos jollain on tarkoitus käyttää autoon tuo summa, niin katselisikohan ko henkilö 30t Golfia? Epäilen. Toki mielenkiintoista se olisi sillä käyttöautoina ei nämä "premiumit" ole sen parempia kuin "tavismallit". Se on se fiilis joka ratkaisee ja mistä ollaan valmiit maksamaan. Mielummin näkisin eri tyyppisten autojen vertailua hintaluokassa, esim SUV vs farkku vaikka arvaahan tuloksen jo heti kun katsoo mitä osa-alueita painotetaan :smile: Mutta yksi auto olisi saanut olla mukana tässä vertailussa, nimittäin XF Sportbrake joka olisi tuhon hintaluokkaan perusmallilla mahtunut. Tosin tyylistä ei saa pisteitä mutta jos tuossa luokassa auto olisin valitsemassa, niin kissa veisi voiton jopa ilman koeajoa :sunglasses:

  • Ehkä testin sijoitusta tärkeämpi asia kuitenkin on se, millaisia ominaisuuksia autoissa on. Siten on toisarvoista, onko testattavat autot hinnaltaan samanlaisia. En minä ainakaan päätä, että käytän auton hankintaan esim. 50 k€ ja sitten ala katsella sen hintaisia autoja. Minä määrittelen ominaisuudet, joita autolta kaipaan. Sitten alan selvittää, paljonko niistä pitää maksaa. Siksi halpismallin testaaminen vertailukelpoisella tavalla antaisi rahanarvoista tietoa auton ostajalle. Samaa lähestymistapaa toivoisin testeiltäkin. Etenkin, kun fiilis ei kuulu edes premiumtestin arvosteluperusteisiin. Siitä huolimatta, että fiiliksestä (ml imago yms. asiat) ollaan valmiita maksamaan 20 k€.

    Samaa mieltä olen siitä, että katumaastureita ja farkkuja voi ottaa samaan testiin. Viis siitä, että TM:n kriteereillä farkku voittaisi ja katumaasturi häviäisi.

  • ysiviis:

    TM:n soisi myös edes joskus ottaa vertailuun mukaan joku ei-premium auto...farkku-Mondeo 2,2 TDCi 200 hv...Tämä antaisi ehkä jonkinlaista osviittaa siitä, maksetaanko merkistä lisähintaa aiheesta vai aiheetta.

    Vertailukelpoisissa olosuhteissa kerätty mittaustieto olisi mielenkiintoista, mutta lisähinnan aiheellisuutta sen pohjalta ei voi päätellä kuin itse kukin omalta kohdaltaan.

    Olen toki kanssasi samaa mieltä, että Mondeosta joutuu maksamaan ylihintaa vajaavetoisesta. Tätähän sinäkin varmaan tarkoitit lisähinnan aiheellisuudella :smile:

    Näin kalliille autoille on helppo löytää aika paljonkin vertailukohteita. Tilat ja nelivedon tarjoavat vaikkapa Ford Kuga, uusi Toyota RAV4 tai CR-V. Ison auton mukavuuden taas vaikkapa hinnat alkaen A6, S/V70, E tai 500.

    Lehden kannalta testin olisi hyvä päättyä voittajan julistamiseen, koska se myy lehtiä. Paremmuusjärjestystä etsivät vertailut joutuu siis kokoamaan saman markkinasegmentin sisältä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö ostaja voisi harkita eri segmenteistä löytyviä vaihtoehtoja.

  • Tarkoitan että jos jollain on tarkoitus käyttää autoon tuo summa, niin katselisikohan ko. henkilö 30 t Golfia

    Ei ennen, mutta ehkä testin jälkeen. Yleensä Golfit testataan pienellä moottorilla, ja se tarkoittaa että osa fiiliksestä puuttuu.

    Itse katselin että Opel Astra on samaa kokoluokkaa, ja sen "premiumin" hinta on 32 565,93 euroa. Malli farkku 2.0 CDTI [121kW/165 hv], 6-vaihteinen automaattivaihteinen.

    Vertailussa 18/2011 oli melutaso Meganessa 61-68 desibeliä. Nyt ei ole uusinta lehteä juuri kädessä, mutta ei isot premiumit olleet numerossa 1/2012 tässä melussa juurikaan parempia. Parhaalla taso oli 60-67, ja E-sarjan Mercedes oli 61-69 desibeliä.

    Nämä pitäisi testata samanaikaisesti (eikä verrata bensaa ja dieseliä ) jotta tulos ei johtuisi eroista tienpinnassa.

    No, itse en ostaisi premiumia kun en juurikaan aja kilometrikorvattavaa ajoa ja rahojen pitää riittää arjen pitämiseen sellaisena että ei tarvitse miettiä mistä joutuisi autonsa vuoksi tinkimään.

  • Herbert:

    Golf. Ajettavuus on siinä esimerkillinen, tilat samaa suuruusluokkaa paitsi tavaratila 450 l.

    Kattoa myöden kuormattuna Golf pärjännee hyvin tässä tavaratilavertailussa, mutta puhutko Golfin TM- vai normilitroista?

    Golfin ajettavuuden esimerkillisyys riippuu vertailukohteesta.

    Herbert:

    Onneksi kuluttaja ei ole millään lailla sidottu näihin testeihin, vaan itselleen muttei naapuria varten omalla rahalla autoaan ostavalle jää mahdollisuus tutustua hinta/laatusuhteeltaan parempiin vaihtoehtoihin.

    Mahdollisuus verrata eri tuotesegmenttien yli on tietenkin hyvä. Mutta naapuri kertoi juuri ettei kaipaa neuvoja asettaakseen tavaratilan, maavaran ja ajettavuuden tärkeysjärjestykseen. Sovimme, ettei kumpikaan yritä monopolisoida järjen käyttöä omiin valintoihinsa, koska meitä alkoi pelottaa, että jos otetaan järki pois kädestä ja pannaan se takaisin päähän, saatamme molemmat joutua ajamaan harmaalla Corollalla :smile:

    Kun vertailukohteena ovat parhaat tuntemani talviajettavat quattro ja 4Matic, osaisin parantaa hinta-laatusuhdetta vain pudottamalla hintaa enemmän kuin laatua. Päätös ottaa ajettavuudessa turpiin voi olla perheen kokonaisuuden kannalta hyvin järkevä, mutta ajettavuuden huonontaminen rahan säästämiseksi on myös omien tarpeiden priorisointia, eikä auton paremmuuden mitta.

    Minua muuten kiinnostaisi myös testin autojen halvempien vaihtoehtojen A4 Avant ja C220T pärjääminen tässä seurassa. Sekin olisi taas tietenkin eri testi, koska nyt ei nelivedosta annettu sitä etua, joka siitä oikeasti tulee.

    4Matic tai quattro on parempi kuin ilman, mutta kuinka paljon parempi? Todellisista Audin tai Mersun ostajista tuota kysymystä pohtinee paljon useampi kuin Golfia isolla Geellä.

  • 740 GLE:

    Kattoa myöden kuormattuna Golf pärjännee hyvin tässä tavaratilavertailussa, mutta puhutko Golfin TM- vai normilitroista?

    TM on mitannut farkku-Golfille 450 l + 50 litraa jossain lokerossa. Tuo alkaa mielestäni olla keskikokoisessa farmarissa hyväksyttävää tasoa ja riittää normaaliin tarpeeseen, mitä se sitten lieneekään.

    Golfin ajettavuuden esimerkillisyys riippuu vertailukohteesta.

    Vaikkapa kyseinen testiryhmä. Osaatko sanoa Golfin ajettavuudesta yhtään piirrettä, josta sitä voisi tuossa porukassa oikeasti moittia?

    Tietysti nelivetoinen malli olisi talvitestissä kilpailukykyinen, mutta siinä tapauksessa Golfin saa 1,6-litraisena manuaali-dieselinä 31 k€:llä. Ksenonit yms. varusteet tuosta vielä hintaa tonnin tai pari nostaa. Eroa on silti käytännössä 20 k€. Vaihtoehtona on saman hintaluokan etuvetoinen, mutta tehokkaammalla koneella ja/tai paremmalla varustelulla ja automaatilla varustettu malli.

    Mutta naapuri kertoi juuri ettei kaipaa neuvoja asettaakseen tavaratilan, maavaran ja ajettavuuden tärkeysjärjestykseen. Sovimme, ettei kumpikaan yritä monopolisoida järjen käyttöä omiin valintoihinsa, koska meitä alkoi pelottaa, että jos otetaan järki pois kädestä ja pannaan se takaisin päähän, saatamme molemmat joutua ajamaan harmaalla Corollalla :smile:

    Minäkään en kaipaa neuvoja, mutta mitattu tieto on hyvä asia. Tosin pihasta löytyy kaksi "melkein harmaata Corollaa". Yhtään ei harmita, kun uutuuden viehätys on haihtunut ja autokuumeen suhteen palattu arkeen.

    Minua muuten kiinnostaisi myös testin autojen halvempien vaihtoehtojen A4 Avant ja C220T pärjääminen tässä seurassa. Sekin olisi taas tietenkin eri testi, koska nyt ei nelivedosta annettu sitä etua, joka siitä oikeasti tulee.

    4Matic tai quattro on parempi kuin ilman, mutta kuinka paljon parempi? Todellisista Audin tai Mersun ostajista tuota kysymystä pohtinee paljon useampi kuin Golfia isolla Geellä.

    Saman mallisarjan eri vaihtoehtojen vertailu olisi sekin kiinnostavaa. Hintahaarukka on usein laaja, joten saako rahalla muutakin kuin kromilistoja.

  • Kaikennäköisiä vertailuja lehdet toki voisiva tehdä, mutta ei se nyt kovin hankalaa voi olla verrata itse saman mallin eri vaihtoehtoja. Harvoin siinä paljon muu muuttuu, kuin suorituskyky. Joissain tapauksissa toki esimerkiksi jousitusratkaisuissa on eroja. Esimerkiksi nelivetoisen ja etuvetoisen Audin eroa ei ainakaan minulle tarvitse selittää. Ei siinä kauheasti ole epäselvää, miten autot käyttäytyvät talvella. On lähes täysin varmaa, että testeissä tultaisiin aina tulokseen, että halvin kannattaa ottaa, jos pelkkää hinta-laatusuhdetta ajatellaan. Itse kuitenkin haluan ehdottomasti sen nelivedon ja kohtuullisen tehokkaan moottorin, vaikka toki ymmärrän, että järjellä ajateltuna siinä maksaa aika turhasta. Toisaalta järjellä ajateltuna eihän sitä kannattaisi kuin ajaa Corollalla töihin, möllöttää kotona ja syödä maksalaatikkoa ja näkkileipää.

    Jos palataan aiheeseen, niin itsekin uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä on ennemminkin tietty rahasumma, jonka he autoon laittavat. Tämän jälkeen sitten pohditaan sopivia vaihtoehtoja ja valitaan niistä se miellyttävin. Tämän vuoksi itsekin haluaisin, että testeissä olisi mukana saman hintaisia, mutta jokseenkin erilaisia autoja. Golf tuskin on kenellekään näiden vaihtoehto, mutta esim. Passat, Mondeo tai Insignia saattavat hyvinkin jo olla.

  • Ajattelija2013:

    KToisaalta järjellä ajateltuna eihän sitä kannattaisi kuin ajaa Corollalla töihin, möllöttää kotona ja syödä maksalaatikkoa ja näkkileipää.

    Jos palataan aiheeseen, niin itsekin uskon, että suurimmalla osalla ihmisistä on ennemminkin tietty rahasumma, jonka he autoon laittavat. Tämän jälkeen sitten pohditaan sopivia vaihtoehtoja ja valitaan niistä se miellyttävin. Tämän vuoksi itsekin haluaisin, että testeissä olisi mukana saman hintaisia, mutta jokseenkin erilaisia autoja. Golf tuskin on kenellekään näiden vaihtoehto, mutta esim. Passat, Mondeo tai Insignia saattavat hyvinkin jo olla.

    Joku voi pitää kotona makaamista tavoiteltavana, joku toinen voi tavoitella taloudellista vapautta tai sijoittaa autosta säästyneet rahat asioihin ja tekoihin, jotka antavat auton premiumstatusta enemmän sisältöä elämään.

    Itse tiedän monia golf-luokan ja pikkupremiumien sekakäyttäjiä. Tuo nyt ei tosiaan ole edes harvinaista. Itselläni vaihtoehdot viimeksi liikkuivat Golfin ja CL:n välilä. Niin kallista autoa en ikinä ostaisi, että auton hinta näyttelisi merkittävää roolia.

  • Auton hankinnan peruskriteerit on yleensä tilat, joka sanelee korimallin ja hinta joka sanelee ylärajan paljonko autoon on vara käyttää. Joillekin riittää, että saa tilatarpeeseen sopivan auton tai mahdollisimman tilavan auton käytettävissä olevalla budjetilla. Näitä luultavasti vähemmistönä olevia autonostajia varmaan palvelisi hyvin, jos TM testaisi periaatteella eniten autoa/tilaa per euro ja testaisi autoja testissä yli luokkarajojen.

    Monilla kriteerinä on kuitenkin myös auton suorituskyky, ajettavuus, hiljaisuus ja muut käyttöominaisuudet sekä vaikeammin mitattavissa olevat fiilis-asiat, joihin kuuluu auton merkki ja luokittelu. Tällaiset autonostajat eivät juuri kaipaa testejä yli koko/luokkarajojen, koska merkkivalikoima on kuitenkin jo fiilispohjalta pitkälti ennalta päätetty. Ei ne jotkin halpamerkit kuitenkaan joillekin kelpaa jo ns. fiilisperusteella, vaikka kuinka pärjäisivät testissä kalliimpia vastaan, joten turha niitä on testatakaan kalliimpien autojen kanssa.

    Minusta myöskään XF farmari ei kuuluisi tämän luokan testiin, vaan E-sarjaa/5-sarjaa, A6, V70-farmareita vastaan. Siitä olen samaa mieltä, että XF Sportbrake on hieno auto.

    Ruotsalaiset on muistaakseni joskus tehneet testin, jossa valittiin vaan paras farmari "för svenska folket" yli kaikkien koko ja luokkarajojen, mutta tuommoisen testin arvosteluperusteet on hyvin kyseenalaiset ja ketä sellainen testi loppujen lopuksi palvelee.

  • Herbert:

    740 GLE:
    Kattoa myöden kuormattuna Golf pärjännee hyvin tässä tavaratilavertailussa, mutta puhutko Golfin TM- vai normilitroista?

    TM on mitannut farkku-Golfille 450 l + 50 litraa jossain lokerossa. Tuo alkaa mielestäni olla keskikokoisessa farmarissa hyväksyttävää tasoa ja riittää normaaliin tarpeeseen, mitä se sitten lieneekään.

    >> TM 18/11 << mitattu Volkswagen Golf Variant Comfortline 1,2 TSI 77 kW tavaratilan kooksi tasan 500 litraa. Tähän ei ole laskettu lattiatason alla olevia tiloja.

    Muutenkin tuossa perhefarmarit-vertailussa autojen tavaratilat ovat kymmenen litran mittalaatikoilla mitattuina 430-500 litraa. Eli niillä kuljettaa jopa enemmän tavaraa kuin premium farkuilla.

    Ford Focus Wagon Trend 1,6 92 kW

    Kia Cee’d SW 1,6 ISG TX Eco Dynamics

    Opel Astra Sports Tourer Enjoy 1,4 Turbo 88 kW

    Peugeot 308 SW Active VTi 120

    Renault Mégane Sport Tourer 1,4 T Dynamique

    Volkswagen Golf Variant Comfortline 1,2 TSI 77 kW

  • NHB:

    Joku voi pitää kotona makaamista tavoiteltavana, joku toinen voi tavoitella taloudellista vapautta tai sijoittaa autosta säästyneet rahat asioihin ja tekoihin, jotka antavat auton premiumstatusta enemmän sisältöä elämään.

    Itse tiedän monia golf-luokan ja pikkupremiumien sekakäyttäjiä. Tuo nyt ei tosiaan ole edes harvinaista. Itselläni vaihtoehdot viimeksi liikkuivat Golfin ja CL:n välilä. Niin kallista autoa en ikinä ostaisi, että auton hinta näyttelisi merkittävää roolia.

    Mikä on pikkupremium? En minä sitä ihmettele, jos Golf on A3 Audin vaihtoehto. Mutta eipä niissä paljoa hintaeroakaan enää ole. En edelleenkään usko, että Golf olisi monellekaan ihmiselle noiden kyseisten autojen realistinen vaihtoehto. Toki yksittäistapauksia voi olla, mutta kyllä ne ovat harvinaisempia.

    Tuo premiumien vähättely ja etenkin tuollainen "käytän rahat järkevämmin" perustelu on minusta hieman naurettavaa. Ihmisillä nyt sattuu olemaan käytössään eri määriä rahaa. Jos rahat ovat tiukalla, niin ei premiumin ostamisessa paljoa järkeä ole. Jos taas on rahaa jota ei tarvitse, niin mitäs väliä sillä kenellekään on, mihin ne "sijoittaa". Harva kuitenkaan uutta yli 50.000 euron autoa viimeisillä hiluillaan ostaa ja jos ostaa, niin se toki onkin typerää.

    Tarkoitin juuri tuon kyseisen testin kokoluokkaa. Miksi joku kompakti ei voisi olla vaihtoehto noille? Tilat ovat lähes samat, ominaisuuksisakaan ei mitään mullistavaa eroa ole. Aika monessa testissä esimerkiksi A3 on arvostettu Audin isompia malleja kivemmaksi ajaa. Itse olen samaa mieltä.

    Menipä sen premiumin ostamiseen ja ylläpitämiseen sitten viimeiset rahat tai ei, niin se ei muuta summia mihinkään. Samoilla euroilla voi tehdä paljon muutakin. Loppu on vain kiinni omasta mielikuvituksesta ja arvostuksista.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit