VOLVO-mallisto vanha

96 kommenttia
«134

Kuten tuossa viereisessä threadissä jo kirjoitettiinkin, nykyinen Volvo-mallisto alkaa olla varsin iäkästa tavaraa lukuunottamatta pikkumallia V40. Ja vaikka hiljakkoin uutisoitiin malliston uudistuksista, ne ovat pitkälti face-liftejä, uusista malleista ei ole kysymys. Ajattelija2013 tiivisti tilanteen hyvin:



Ajattelija2013:

Volvon ongelma on juuri se, että mallisto on melko suppea ja kun pari mallia vanhenee, niin myynti putoaa. Mutta itse taaseen uskon, että Kiina-omistus tuo ratkaisun juuri tähän ongelmaan. Toki vie aikansa, että Fordin kanssa tehty mallivalikoima uudistuu ja monipuolistuu, mutta varmasti näin tulee käymään. Jo nyt on tapahtunut paljon hyvää. Esimerkiksi V40 on ehkä ensimmäinen vakavasti otettava pieni Volvo.




Mutta miten Volvo pystyy kasvattamaan myyntiään ja kääntämään toimintansa jälleen kannattavaksi. Teknikens Värld julkaisi juuri tietoa V70/S80 tulevaisuudesta, siis 2-3 vuotta pyristellään vielä vanhoilla malleilla:

Volvos kommande lanseringar

• S90, 2015 (ersätter S80)

• V90, 2015 (ersätter V70)



Tämä mallien nimeämispolitiikka on muuten hieman erikoista, mallimerkinnät vaihtelevat generaatiosta toiseen, esim.

S40/V40 -> S40/V50 -> V40

S70/V70 -> V70/S80 -> S90/V90

Välillä farkut ovat parittomia, V50, V70 ja V90. Mutta myös parillisia löytyy V40, V60. Ja on ollut myös S70, joka nyt tulee siis olemaan S90, välissä kuitenkin on käytetty S80. Missä logiikka ?

  
  • Jos mallisto uusiutuu kahden vuoden välein, johtaa se siihen, että alla on melkein koko ajan vanhan mallinen auto. Sen takiahan mallit uusiutuu tiheästi, että ihmiset ostaisi koko ajan uusia autoja.

      
  • Mikä on logiikan merkitys mallinimissä? Esimerkiksi Mersulla on ollut 200CE, CLK ja E-Klasse Coupe. Ensin lisäiltiin kaikenlaisia uusia luokkia mallistoon ja nyt niitä vähennellään pois.

      
  • Kun Volvon S/V60 malli uudistuu, on se ainakin kuvissa minun mielestäni luokkansa hienoimman näköinen auto tällä hetkellä. Audit ja Bemarit näyttävät jotenkin vanhanaikaisilta ja tylsiltä, mikäli coupemallit ja niiden variaatiot unohdetaan laskuista.



    Kun moottorit ja vaihteistotkin uudistuvat ja ilmeisesti ovat pian luokkansa huippujen tasolla, niin eiköhän ainakin näiden mallien osalta myynti taas tokene. Itsekin saattaisin pitkästä aikaa olla kiinnostunut Volvosta, jos tarjolle tulee neliveto modernilla ~250 hv moottorilla ja hyvällä automaatilla. Vaihtoehtona voisi olla Bemarin tuleva 4 GC, mutta oletettavasti tämä BMW on huomattavasti vastaavaa Volvoa kalliimpi.

      
  • Ajattelija2013:

    Audit ja Bemarit näyttävät jotenkin vanhanaikaisilta ja tylsiltä, mikäli coupemallit ja niiden variaatiot unohdetaan laskuista.


    Takapenkillä ymmärtää, miksi niin moni haluaa tylsän auton.

      
  • Ihan liikuttavaa tämä yhtäkkinen huoli Volvon mallistosta. Jokainen autonvalmistaja on vuorollaan tilanteessa, että joku tai jotkut mallit ovat elinkaarensa loppupäässä. Volvolla on perinteisesti viimeiset poistuvat tai korvautuvat mallit myyty pois Classic-merkinnällä, joissa on tavallista parempi varustelu ja käsittääkseni mitään ongelmia ei ole ollut saada niitä kaupaksi.



    Volvolla on yksi oikeasti vanhentunut malli eli XC90, joka on yli 10 vuotta vanha ja se uusiutuu ensi vuonna. Muut mallit on vielä ihan normaalissa automallin iässä ja vanhimpana S80 täyttää loppuvuonna 7 vuotta ja siihenkin on luvassa lähiaikoina kunnon facelift mm. ulkonäköön, moottoreihin ja vaihteistoon.



    Jos tässä nyt ruvetaan automerkkien puolesta huolta kantamaan, niin eikö kannattaisi olla huolissaan myös Mersun E-sarjasta, kun sille seuraaja esitellään vasta 2017 eli sekin ehtii täyttää 8 vuotta ennen uudistumista? Vai onko tuolla malli-iällä sittenkään suurimmalle osalle Mersun ostajista mitään merkitystä ja samaa voi kysyä Volvonkin osalta? Omat uskolliset kannattajansa on molemmilla merkeillä, kuten on monella muullakin automerkillä ja mikä sitä kukaan on sanomaan, että jonkun automaku on väärä.

      
  • Minkä takia Audi Q7 ja BMW X5 kilpailevat samoista ostajista vaikka numeroissa on kahden luvun ero ?



    Miksi BMW X1 on BMW X1, kun Audi Q3 on Audi Q3 ? Tässäkin on kahden luvun ero.

      
  • No minulle on kyllä aivan sama kuinka usein nuo mallimerkinnät muuttuvat. Kyllä itse ainakin toistaiseksi olen pysynyt kärryillä Volvon merkinnöissä, kun oikein kovasti olen pinnistellyt. :lol:



    A-autoilija, minusta huoli on osittain aivan aiheellinen. Kuten olemme aikaisemminkin puhuneet, niin S80/V70 mallit alkavat yksinkertaisesti olla liian vanhoja ja vieläkään ei ole uutta tulossa. Ne eivät voi enää pärjätä kilpailijoilleen, mikäli hinnat eivät ole selvästi kilpailijoita alempana. Ja tällä hetkellä hinnat eivät ole merkittävästi kilpailijoiden alapuolella. Toki on ymmärrettävää, että tällainen ongelma on melko pienellä autonvalmistajalla, kun mallivalikoimakin on aika pieni. Ja tietysti tilannetta on vaikeuttanut aikaisemmat omistajien vaihdokset.

      
  • Minua harmittaa automallin myynnin liian aikainen aloittaminen enemmän kuin liian myöhäinen lopettaminen :smirk:

      
  • Esitelläänhän automallit messuilla kuukausia ennen myyntiin tuloa. S80 tuli myyntiin Euroopassa kesäkuussa 2006, käytännössä toimitukset alkoi siis vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla.



    M-B E-sarjan mallien ikä on ollut 8 - 10 vuotta.

    http://www.autowiki.fi/index.php/Mercedes-Benz_E



    Aivan tavanomaista siis tuon luokan autoissa, ettei mallia uusita joka vuosi. Kyllä siellä ulkokuoren alla on ihan nykyaikaisia osia ja autoja päivitetään koko ajan. Nykyaikaa on faceliftit 2-3 vuoden välein ja joka mallivuosikin tulee jotain uutta. Juurihan on kerrottu Volvonkin lähes koko mallistoa koskevista facelifteistä.

      
  • A-utoilija:


    M-B E-sarjan mallien ikä on ollut 8 - 10 vuotta.
    http://www.autowiki.fi/index.php/Mercedes-Benz_E

    Aivan tavanomaista siis tuon luokan autoissa, ettei mallia uusita joka vuosi. Kyllä siellä ulkokuoren alla on ihan nykyaikaisia osia ja autoja päivitetään koko ajan. Nykyaikaa on faceliftit 2-3 vuoden välein ja joka mallivuosikin tulee jotain uutta. Juurihan on kerrottu Volvonkin lähes koko mallistoa koskevista facelifteistä.




    Wikipedia kertoo, että E-Klassen kolmen viimeisimmän sukupolven tuotannot ovt alkaneet 1995, 2002 ja 2009. Ne eivät osu arvioosi arvioosi. Farkku seuraa vuoden viideellä sedania, mutta se ei muuta mitään. Markkinoilla on selvästi nähtävissä se, ettei vanhat mallit mene kaupaksi. Mallien vanhutta pidetään varsin yleisesti Volvon tämän hetken ongelmana. Tlastot puhuvat selvää kieltä siitä, että Volvo on parjännyt heikosti viime aikoina.

      
  • Jos joku nykymalli on vanha, niin sitä on VW Phaeton, joka on esitelty 2002. Edelleen sitä sentään myytiin Suomessakin viime vuonna 2 kpl ja 2011 jopa 6 kpl. Malliuudistusta saadaan odotella ilmeisesti aina vuoteen 2015.

    http://www.autowiki.fi/index.php/Volkswagen_Phaeton



    On sitä menneillä vuosikymmenillä ollut Mersullakin pitkäikäisiä malleja. S-sarjan W126 (1979–1991). Nykyinen S-sarja on esitelty 2005 ja uusi esitellään ilmeisesti loppuvuodesta 2013 eli ikää 8 vuotta.

    http://www.autowiki.fi/index.php/Mercedes-Benz_S-sarja



    Jos nykyinen S80 ehtii täyttää vielä ennen uudistumistaan 9 vuotta ja V70 ehtii täyttää 8 vuotta, niin onko tuossa nyt jotain erityisen ihmeellistä?

      
  • A-utoilija:

    Jos tässä nyt ruvetaan automerkkien puolesta huolta kantamaan, niin eikö kannattaisi olla huolissaan myös Mersun E-sarjasta, kun sille seuraaja esitellään vasta 2017 eli sekin ehtii täyttää 8 vuotta ennen uudistumista?


    Juurihan se on uudistunut. Eikä tuo nyt ihan kevyin mahdollinen face lift ole, kun keulan ja perän lisäksi kyljenkin muodot muutettiin, tekniikka- ja varusteuudistuksista puhumattakaan:



    https://tekniikanmaailma.fi/uutiset/mercedekselta-lisaa-uudistunutta-e-sarjaa

      
  • A-utoilija:


    On sitä menneillä vuosikymmenillä ollut Mersullakin pitkäikäisiä malleja. S-sarjan W126 (1979–1991). Nykyinen S-sarja on esitelty 2005 ja uusi esitellään ilmeisesti loppuvuodesta 2013 eli ikää 8 vuotta.
    http://www.autowiki.fi/index.php/Mercedes-Benz_S-sarja




    Jos nyt vielä on epäselvää, niin kerrattakoon: uusien sukupolvien kehitystahti on nopeutunut. Ei Volvokaan onneksi yritä enää 19 vuotta tarjota samaa autoa.

      
  • Olen muutamassa viestiketjussa seurannut A-autoilijan kirjoituksia, mutta en oikein ymmärrä tuota pointtia. Monesti itsekin puolustan Volvoa, joka on monessa mielessä erinomainen automerkki. Mutta miksi jaksat jankata asiasta, joka on itsestään selvä. Yli 6-vuotta myynnissä ollut malli ei nykypäivänä kiinnosta ostajia ilman melkoisia alennuksia. Yli 8-vuotta vanha malli ei kiinnosta enää oikein ketään.



    Tuot esimerkiksi täysin asiaan liittymättömiä malleja. Kuten yli 20-vuotta sitten myydyn Mersun, tai jonkun VW Phaetonin, jota on myyy huimat 2 kpl!!! Eikö 2 kpl myynti juuri kerro siitä, että auto on hieman aikansa elänyt? Phaeton ei ole uudistunut siksi, että ilmeisesti autoa oltiin välillä kuoppaamassa kokonaan huonon myynnin vuoksi.

      
  • Tärkeä pointti joka tuntuu unohtuneen tässä keskustelussa on tuo v.2010 tapahtunut omistajanvaihdos ja mitä se sopimus sisälsi noista tulevaisuuden malleista. Jonka takia "volvo" (ehkä ) joutui kehittämään uudet omat pohjalevy/mottoriperheen, joka ottaa aikaa.



    Uudessa tuulilasilehdessä on iso artikkeli volvosta.

      
  • Ajattelija2013:

    Olen muutamassa viestiketjussa seurannut A-autoilijan kirjoituksia, mutta en oikein ymmärrä tuota pointtia. Monesti itsekin puolustan Volvoa, joka on monessa mielessä erinomainen automerkki. Mutta miksi jaksat jankata asiasta, joka on itsestään selvä. Yli 6-vuotta myynnissä ollut malli ei nykypäivänä kiinnosta ostajia ilman melkoisia alennuksia. Yli 8-vuotta vanha malli ei kiinnosta enää oikein ketään.

    Tuot esimerkiksi täysin asiaan liittymättömiä malleja. Kuten yli 20-vuotta sitten myydyn Mersun, tai jonkun VW Phaetonin, jota on myyy huimat 2 kpl!!! Eikö 2 kpl myynti juuri kerro siitä, että auto on hieman aikansa elänyt? Phaeton ei ole uudistunut siksi, että ilmeisesti autoa oltiin välillä kuoppaamassa kokonaan huonon myynnin vuoksi.




    Varmaan ymmärrät itsekin aloittajan tarkoitusperät tämän ketjun avaamiseen eli jatkumoahan tämä on yhden merkin dissaamiseksi milloin myyntimäärien, kiinalaisuuden, mallivalikoiman iän tai jonkin yksittäisen testituloksen perusteella.



    Aika turhaa jankkaamistahan tämmmöinen on yhdestä automerkistä. Volvolla on tänä vuonna 1, 3, 5, 6, 7 ja 11 vuotta täyttävät mallit. Kaikki tietänee mitkä ne on. Se, ettei vanhemmat mallit myy yhtä hyvin kuin uudet on itsestäänselvyyttä, mutta ei mikään automerkki pysty uusimaan koko mallistoaan kerralla ja Volvohan on pieni automerkki. Kalliimmat mallit uusiutuu monilla muilla paljon isommilla automerkeilläkin harvakseltaan ja siitähän Mersukin on hyvä esimerkki S-sarjallaan.



    En oikein ymmärrä, että jos Volvo ei myy paljon, niin mitä sillä on väliä sellaiselle jota Volvo ei kiinnosta tai jos jotkin mallit on jo elinkaarensa lopulla, niin mitä sillä on väliä sellaiselle, joka ei kuitenkaan aio hankkia mitään Volvon mallia. Siis miksi provoilun aiheena käytetään myyntimääriä tai mallivalikoimaa. Sellaisen, jolle automerkin tai mallin kokonaismyynti on tärkeintä, kannattaa ostaa Toyota Corolla.



    Itselleni Volvolla ei ole tällä hetkellä hankintaan asti kiinnostavaa mallia ja mikään muu ei itseäni ko. merkissä tulevaisuudessa kiinnosta kuin, että jos vaan tekisivät yhden mallin, joka kiinnostaisi hankkia. Odotukset on suurimmat tulevassa S90-mallissa, joka tulee ihan sopivasti 2015. Siinäkin on pelkona, että malli kasvaa liikaa kokoa tai kallistuu liikaa. Ei kyllä sen puoleen tällä hetkellä oikein kiinnosta Audin, Bemarin tai Mersunkaan mallit eli niiltäkin pitää odotella tulevia malleja, joissa muotoilun tyylikkyys, sopiva koko ja käytännöllisyys, sopiva moottori ja järkevä hinta kohtaisivat. Tuo yhtälö tuntuu olevan vaikea toteuttaa kaikille automerkeille.

      
  • Eihän tuo vanha mallisto näytä esim Vw:täkään hidastavan millään lailla! Ennen seiskasukupolvea oli viitossukupolvi noin kymmenen vuotta vanha! Mitään kuutossukupolvea ei oikeasti edes ollut, sanokoon Vw mitä tahansa! Ja aivan sama homma nykyisen passatin kanssa, phaetonin ja myös Tiguan on vanha. Jos nuo ovat muka "uusia" malleja niin sitten puhumme myös II sukupolven S80/V70:stä, II sukupolven S60/V60:stä sekä II sukupolven XC60:stä. Eli huoli pois, Volvon mallisto on kohta automaailman tuorein! Huvittaa, että tämä yksi saksakaiskonserni saa kyllä myydä vanhaa tavaraa uudessa paketissa ja se on ihan ok, mutta auta armias jos joku muu yrittää niin tehdä! E-mersustakin tuli ihan uusi malli kun peräti poistivat perän ponttoonit, eli muotoilivat takalokasuojat eri lailla. Kyllä on yksinkertaisia ihmisiä...

      
  • Nuori autoilija:

    Eihän tuo vanha mallisto näytä esim Vw:täkään hidastavan millään lailla! Ennen seiskasukupolvea oli viitossukupolvi noin kymmenen vuotta vanha! Mitään kuutossukupolvea ei oikeasti edes ollut, sanokoon Vw mitä tahansa! Ja aivan sama homma nykyisen passatin kanssa, phaetonin ja myös Tiguan on vanha. Jos nuo ovat muka "uusia" malleja niin sitten puhumme myös II sukupolven S80/V70:stä, II sukupolven S60/V60:stä sekä II sukupolven XC60:stä. Eli huoli pois, Volvon mallisto on kohta automaailman tuorein! Huvittaa, että tämä yksi saksakaiskonserni saa kyllä myydä vanhaa tavaraa uudessa paketissa ja se on ihan ok, mutta auta armias jos joku muu yrittää niin tehdä! E-mersustakin tuli ihan uusi malli kun peräti poistivat perän ponttoonit, eli muotoilivat takalokasuojat eri lailla. Kyllä on yksinkertaisia ihmisiä...


    Kai se oleellinen ero on siinä, että saksalaiskonsernit myyvät hyvin ja tekevät vahvaa tulosta ja Volvolla menee selvästi alle odotusten. Ihan yleisesti "muka" puhutaan kuudennen sukupolven Golfista. S80 tosiaan on menossa toisessa sukupolvessa ja V70 jo kolmannessa. Ovatko nuo Volvot sitten oikeasti ensimmäisessä sukupolvessa menossa ja sanokoot Volvo mitä haluaa?

      
  • Jos henkilö itse ajaa Manne-Eemelillä, niin onko tällaisella keskustelulla henkilölle itselleen mitään merkitystä ?

      
  • Volvoa kyllä paljon parjataan täysin aiheetta, eli se on totta. Itse kirjoitan juuri siksi, että uudet Volvot saattaisivat minua kiinnostaa, mutta harmittaa kun niitä tulee niin harvoin. S/V60 on kannaltani jo melko kiinnostava auto, mikäli moottori/vaihteistopaletti saadaan moderniksi, kuten nyt ilmeisesti on tapahtumassa.



    Nuoren autoilijan kanssa olen kyllä jokseenkin samaa mieltä, että VW ei uudistanut Passatia ja Golfia oikeastaan ollenkaan vaikka mainosti malleja uusina.



    Tätä A-autoilijan lausetta en oikein ymmärrä :



    Ei kyllä sen puoleen tällä hetkellä oikein kiinnosta Audin, Bemarin tai Mersunkaan mallit eli niiltäkin pitää odotella tulevia malleja, joissa muotoilun tyylikkyys, sopiva koko ja käytännöllisyys, sopiva moottori ja järkevä hinta kohtaisivat.




    Muotoilu on toki makuasia, mutta mitä muuta vikaa kyseisissä autoissa on? Valikoimat ovat laajempia kuin koskaan aikaisemmin ja hinnatkaan eivät ole vaikka Volvoon verrattuina kovin korkealla. Ennen ero oli suurempi.

      
  • NHB:


    Kai se oleellinen ero on siinä, että saksalaiskonsernit myyvät hyvin ja tekevät vahvaa tulosta ja Volvolla menee selvästi alle odotusten. Ihan yleisesti "muka" puhutaan kuudennen sukupolven Golfista. S80 tosiaan on menossa toisessa sukupolvessa ja V70 jo kolmannessa. Ovatko nuo Volvot sitten oikeasti ensimmäisessä sukupolvessa menossa ja sanokoot Volvo mitä haluaa?




    Tokihan valmistaja saa nimetä tuotteensa miten haluaa. Kuitenkin monessa automediassakin kutosgolffia on pidetty lähinnä tavallista suurempana faceliftina vitoseen nähden. Land Rover on Discon kanssa toiminut ihan samoin, kun katsotaan Disco 4:sta ja 5:sta. Valmistaja on nimennyt mallin uudestaan, vaikka kysymys on vain tavallista merkittävämmästä faceliftista.



    Volkkarilta toki löytyy vielä Passatkin. Se on esitelty vuonna 2005. Vaikka kyseisen auton facelift ei nyt mitenkään poikkeuksellisen merkittävä ollut, nimesivät B6 faceliftin B7:ksi. Tuossa nyt on ihan päivänselvää, että kyseessä on pelkkä tavanomainen kasvojenkohotus. Vai väitätkö, että Passatista tuli uusi malli vuonna 2010?



    kutos-Golfia voidaan ihan hyvillä perusteilla pitää pelkkänä faceliftina, niin kuin sitä usein pidetäänkin.

      
  • XC90 oli aikanaan se Volvon syömähammas jenkeissä ja maailmanlaajuisestikin merkin myydyin malli. Siksi pidän sen uusiutumista melkoisen tärkeänä etenkin jenkkejä ajatellen.

      
  • Paljon on malleja Audilla, Bemarilla ja Mersulla, mutta minun tarpeisiin sopivia vähän. Käytännössä valinta menisi tällä hetkellä A6 vs 5-sarjan business-malleihin ja mitään erityisempää omistushalua en vaan niitäkään kohtaan tunne. Jotenkin tuntuu, että tuleva S90 pitää nähdä ensin, ennen kuin voi päättää seuraavasta autosta. 6 Gran Coupe tai CLS miellyttävät ulkonäöllisesti eniten, mutta ei niitä pysty hankkimaan, mielenkiinnolla voi odottaa myös tulevaa 4 Gran Coupea. A4, 3-sarja ja C-sarja eivät vaan kiinnosta. A5 sportback on mallina ihan kiinnostava, muttei sekään oikein omistukseen asti. Nykyauton myötä kynnys on noussut siis varsin korkealle, kun uusi ei saisi olla missään asiassa huonompi ja varsinkin hiljaisuus ja matkustusmukavuus on autossa tärkeää, ei niinkään urheilullinen epämukavuus.

      
  • Volvot ovat hyviä monella eri saralla, mutta en vaa pidä niiden muotoillusta. Pysynyt suht samana jo vuosien ajan.

      
  • Experience:

    Mikko__:
    Volvot ovat hyviä monella eri saralla, mutta en vaa pidä niiden muotoillusta. Pysynyt suht samana jo vuosien ajan.


    No tämä kyllä on päivän vitsi. Onhan nämä ihan uusimmat Volvot jo auton näköisiä. Se vielä nykyisessäkin V70:ssä oleva ruumisarkkumuotoilu on tipotiessään. Tulevasta V70:stä voisi odottaa jo linjakasta.

    Sama S80 suhteen. Nykymalli on monesta vinkkelistä jotenkin puolitekoinen. Voisi olettaa että tulevassa S90 on harmoonisempi kokonaisuus. Odottavan aika vaan on pitkä.

    Toinen puoli sitten on sisustus, esim V70/S80 kojelauta edellisen face-liftin johdosta on aika karmea. Ympättiin sitten siihen keskelle keinotekoinen ylimääräinen kyttyrä sille sensus-näytölle. Klikkaa kojelautakuvaa:
    http://www.newfleet.de/news/artikel/lesen/2011/05/volvo-mit-zwei-attraktiven-ausstattungsvarianten-35872/

    Lisäksi materiaalit ovat varsin muovisia.




    No niin! Johan Mr Experience paljastaa todellisen karvansa! Mutta mistä tämä patologinen Volvo-viha oikein johtuu? Sitä paitsi tuo V70:n kojelauta ei kyhmyineen ole läheskään yhtä ruma kuin edellisen 500-sarjan BMW:n vastaava.



      
  • Itsekin hieman ihmettelen tuota kommenttia Volvon sisustuksesta. Ainakin omaan makuuni Volvo on ollut yksi tyylikkäimpiä autoja nimenomaan sisältä. Sisustus on tyylikäs, yksinkertainen, mutta kaunis kokonaisuus. Jos Volvoja verrataan ikäisiinsä autoihin, niin pesee kyllä kirkkaasti niin Audit ja etenkin Bemarit. Vanha 5-sarja oli suorastaan kamala sisältä, vaikka ulkoapäin olikin yksi tyylikkäimmistä autoista aikoihin.

      
  • hedo:



    No niin! Johan Mr Experience paljastaa todellisen karvansa! Mutta mistä tämä patologinen Volvo-viha oikein johtuu? Sitä paitsi tuo V70:n kojelauta ei kyhmyineen ole läheskään yhtä ruma kuin edellisen 500-sarjan BMW:n vastaava.




    Onhan tämä Mr Experience täällä meuhkannut jo patologista Volvo-vihaansa eri nimimerkeillä ainakin vuodesta 2007. Sitä aiemmasta ajasta en tiedä, kun en sitä ennen ole palstaa seurannut. Mielenkiintoista olisi joskus tietää kaverin motiiveista ja autoilutaustasta vai liekö vielä mopo-iässä.

      
  • Mikko__:

    Volvot ovat hyviä monella eri saralla, mutta en vaa pidä niiden muotoillusta. Pysynyt suht samana jo vuosien ajan.


    Valitettavasti ei ole. Tai riippuu tietenkin tarkastelujaksosta.



    Käytännöllisyys ja tilat eivät enää ole Volvon suunnittelussa samanlainen ehdoton vaatimus kuin ennen.



    Nykyisin Volvon suunnittelussa muoti ja ulkonäkö määräävät enemmän kuin se, mitä tai ketä sisälle mahtuu. Yleensä ei mahdu.

      
  • Jos puhutaan hautausautoista, niin eiköhän se E-sarjan Mersu ole kaikkein eniten hautausauton näköinen. On aina ollut hautausauton näköinen.

      
  • Vanha, miksi kaikkea toimivaa pitää uudistaa kokoajan? Ei minusta volvon mallisto ole sen vanhempi tai uudempi kuin ennenkään.



    Volvo on edelleen edelläkävijöitä turvallisuudessa, joka näkyy hyvin mm. siitä kun tehdään näitä standardeista poikkeavia törmäystestejä. Kuten vaikkapa tuo jenkkien tekemä "small overlap test", jossa niin edelläkävijänä ja hienona pidetty TM:nkin paljon mainostama audi sai arvosanan "poor".



    http://forums.vwvortex.com/showthread.php?5792253-Audi-A4-Scores-quot-Poor-quot-in-New-IIHS-Small-Overlap-Crash-Test.-We-Called-Audi-and-Offer-Perspective.



    http://www.businessweek.com/news/2012-08-14/mercedes-lexus-audi-sedans-earn-poor-crash-test-ratings



    Volvo ja honda olivat ainoat testatut, jotka saivat arvosanan "Good".



    Tästä perspetkiivistä katsottuna, Volvon mallisto on hyvinkin tuore jopa Saksalaisiinkin verrattuna. Siellä on tehty asioita, jotka ei ehkä päällepäin näy, ennenkuin auton on ajanut johonkin betonitolppaan tuhannen tohjoksi. Volvolla on siis painotettu eri asioita.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit