Ruotsin raharikkaat ajavat BMW:llä ja Volvolla

100 kommenttia
13
  • A-utoilija:

    Eipä noihin poikittaisesti sijoitettuihin moottoreihin ole vaan kehitelty yhtä moderneja automaattivaihteistoja kuin pitkittäisesti sijoitettuihin. Jos olisi, niin kaikissa keskiluokan autoissakin olisi se paras ja modernein automaatti. Poikittaisesti sijoitetun moottorin ongelma kai liittyy moottorin viemään tilaan sivusuunnassa, joten päikseen ei voida vaihtaa pitkittäiseen ja poikittaiseen moottoriin suunniteltua voimansiirtoa ja vaihteistoa. Volvossahan on myös rivikuutonen poikittain, joten senkin viemään tilaan on pitänyt varautua. Jatkossahan tuo poistuu, joten olisiko tälläkin vaikutusta. Joku voi täydentää tarkemmat tekniset yksityiskohdat.

    Automaatin surkeuteen vaikuttaa kyllä ihan keskeisesti myös sen kestävyys ja surkeana pitäisin ennemminkin automaattia, joka ei kestä käytössä. Volvon automaateista en ole kuullut valituksia niiden kestämisen suhteen. Surullisen kuuluisia esimerkkejä automaattien hajoamisista löytyy muilta merkeiltä, jopa niiltä premium-merkeiltäkin.

    Juu ei ole Volvo saanut vuoden moottori -titteliä tähän asti. Ehkä nyt on siihenkin mahdollisuus. Hyviä omia moottoreita on silti tuotettu ja jotain valittamisen aihetta on ollut korkeintaan Fordilta periytyneissä moottoreissa. Fordin koneista eroon pääseminen on vaan kestänyt aikansa. Eli onko ongelma joillekin se, että Volvo ei tarjoa riittävän tehokkaita moottoreita ja tuo 300 hv yläraja ei ole tarpeeksi? Itse en käsitä miksi perheauto edes tarvitsisi tuota tehokkaamman moottorin Suomessa, ehkä korkeintaan Saksan autobaanoilla.




    Tuossa on juuri tuollaista merkkifanaatikon höpinää, jota en kerta kaikkiaan voi käsittää. Minulle ja normaalille asiakkaalle on aivan sama, vaikka moottori olisi ylösalaisin. Oleellista on se, ovatko vaihteiston ominaisuudet kilpailijoiden tasolla. Jos eivät ole, niin siinä eivät selitykset auta.



    Ja eipä ainakaan Audin (huom A4 ja sitä suurempien Audien s-tronic)ja Bemarin vaihteistoissa käsittääkseni mitään merkittäviä ongelmia ole ollut. Yksittäisiä vikoja toki on kaikilla merkeillä, luultavasti Volvollakin.



    Volvon moottorit eivät ole olleet aivan terävintä kärkeä, mutta se ei ole ollut vielä merkittävä ongelma. Volvon moottoreissa on ollut ongelmana, että se surkea vaihteisto syö ne tehot. Volvossa täytyy olla lonkalta heitettynä n. 20 % enemmän tehoa kuin kilpailijoissa, jotta suorituskyky olisi jotakuinkin sama. Tämän seurauksena Volvo onkin muuttunut jopa kalliimmaksi, kuin suorituskyvyltään suunnilleen vastaava kilpailija. Esimerkkinä vaikka juuri se T6. Tehohäviön lisäksi vaihteisto ei muutenkaan ole ollut aivan kilpailijoiden tasolla.



    A-utoilija, Volvo saa välillä osakseen aiheetonta arvostelua, mutta kyllä sinä vastaavasti taas kaunistelet ja selittelet aika fanaattisesti Volvon huonoja puolia. Nythän nuo ongelmat ovat kunnossa, eli enää ei tarvitsisi selitellä.

      
  • Sorry nyt Ajattelija, mutta noissa kirjoituksissani ei ole ollut mitään höpinää, eikä edes kaunistelua eikä mitään merkkifanaattisuutta. En ole sitoutunut mihinkään automerkkiin, mitä itsekin täällä aina toistelet.



    Höpinän aloitit sinä noilla umpisurkeat moottorit ja vaihteistot -puheillasi ja olen vaan vastannut niihin ihan faktapohjalta ja olet nyt itsekin alkanut osittain ottaa sanojasi takaisin moottoreiden osalta. Umpisurkean ja huipun välillä on aika monta tasoa. Ymmärrät varmaan senkin, että moottorin sijoituksella on väliä ja se selittää suurelta osin sen miksi niitä 8-vaihteisia automaatteja on saatu odotella. Niin siitä siis ollaan samaa mieltä, että Volvon automaatit on jo vanhentuneet ja ne on hyvä kun uudistuvat, mutta muutoin tuo hyökkäilevä keskustelutyylisi aina välillä ihmetyttää.

      
  • JEV2:


    Miten tuolta Volvolandiasta löytyy runsaasti ketjuja geartroniccien vioista, jos sellaisia on vain muilla merkeillä? Jotenkin tästä paistaa pieni merkkiuskollisuus, kun laatikolla "pärjää" eikä tehoja tarvita kuin vain juuri se, mitä mallistosta löytyy. Koneetkin on volvoparalla väärinpäin...




    Geartronic on vain Volvon nimitys automaatille. Käytännössä kyseessä on ollut hyvin monenlaisia laatikoita vuosien varrella. Ennen näitä uusimpia 8-v laatikoita tuo geartronic on ollut yleensä 6 vaihteinen Aisin. Joskus aiemmin oli myös ZF:n laatikoita.



    Joku puhui myös tehon rajoittamisesta automaatin takia. Väännön rajoittamisen tarpeen ymmärrän, mutta tehoa ei sinänsä tarvitse rajoittaa. Ei automaatti tehoon (vääntö x kierrosluku) hajoa, mutta tietysti voi koneen ominaisuudet olla sellaiset että teho pakosta rajoittuu jos vääntöön joudutaan puuttumaan.

      
  • Ajattelija2013:



    Volvon moottorit eivät ole olleet aivan terävintä kärkeä, mutta se ei ole ollut vielä merkittävä ongelma. Volvon moottoreissa on ollut ongelmana, että se surkea vaihteisto syö ne tehot. Volvossa täytyy olla lonkalta heitettynä n. 20 % enemmän tehoa kuin kilpailijoissa, jotta suorituskyky olisi jotakuinkin sama. .




    Aika monessa Volvossa on myös Getragin kaksoiskytkinlaatikko joka ei taatusti syö tehoja. Kestävyyskin tuntuu tuolla laatikolla olevan hyvällä tasolla.

      
  • Ymmärrät varmaan senkin, että moottorin sijoituksella on väliä ja se selittää suurelta osin sen miksi niitä 8-vaihteisia automaatteja on saatu odotella. Niin siitä siis ollaan samaa mieltä, että Volvon automaatit on jo vanhentuneet ja ne on hyvä kun uudistuvat, mutta muutoin tuo hyökkäilevä keskustelutyylisi aina välillä ihmetyttää.




    Mitä ihmeen väliä sillä on, vaikka moottori olisi ylösalaisin? Jos vaihteisto on surkea, niin se on surkea. Meinaatko, että jos asiakas ajattelee, että onpa huono vaihteisto ja myyjä selittää, että vaihteisto on huono koska moottori on poikittain, niin asiakas antaa vian anteeksi?! Tuo nyt on ehkä typerin selitys mitä voi keksiä. Jos kilpailija tarjoaa paremman tuotteen, niin tuollaisilla selittelyillä ei tilannetta voi parantaa. Asiakasta ei kiinnosta, mikä ongelman aiheuttaa, vaan asiakasta kiinnostaa, onko ongelma olemassa. Juuri tuollainen selittely on sitä käsittämätöntä merkkifanaattisuutta, jota itse en ymmärrä. Vaihteisto oli surkea, piste.



    Aki K, tiedän kyllä, että etuvetomalleihin oli tarjolla parempikin vaihteisto. Mutta jos premiumista puhutaan, niin kaikkiin moottoreihin ja nelivedonkin yhteyteen pitää saada hyvä vaihteisto. Volvollahan oli niin, että surkea vaihteisto oli nimenomaan kalleimmissa malleissa ja se pilasi kalleimpien mallien ominaisuudet. Kaiken järjen mukaan kalleimmissa malleissa pitäisi olla paras vaihteisto.

      
  • Tuo Ajattelijan inttäminen ketjussa kuin ketjussa alkaa olla jo klassikkoainesta. Pysyisit edes asiassa ja jättäisit loanheitot väliin. Ei jaksa tuollaista hyökkäävää ja päällekäyvää keskustelutyyliä.

      
  • A-utoilija:

    Tuo Ajattelijan inttäminen ketjussa kuin ketjussa alkaa olla jo klassikkoainesta. Pysyisit edes asiassa ja jättäisit loanheitot väliin. Ei jaksa tuollaista hyökkäävää ja päällekäyvää keskustelutyyliä.




    Miten minä tässä olen inttänyt yhtään sen enempää kuin sinäkään? Käsittääkseni olemme kirjoittaneet vuorotellen. Jos minä intän, niin sinäkin intät. Eikö vain? Täällä on muutamia mielensä pahoittajia, jotka inttävät kanssani kilpaa ja jossain vaiheessa alkavat syyttämään minua inttämisestä. Pitäisikö minun lopettaa, jotta sinulle jäisi parempi mieli? Miksi sinä et lopettanut inttämistä? Omituinen syytös tuo inttäminen. Väittäisin kuitenkin, että paremmat argumentit ovat minulla. Et ainakaan vielä ole selittänyt, mitä ihmeen merkitystä moottorin asennolla on, jos vaihteisto on huono. Onko se jokin kelvollinen selitys asiakkaalle, joka haluaisi hyvän vaihteiston? Asiakasta ei kiinnosta, mistä vaihteiston huonous johtuu. Ainoa oleellinen asia on, onko vaihteisto huono ja tässä tapauksessa se oli huono. Piste.



    Ainoa järkevä vastaus koko asiaan on se, että vaihteisto on selvästi kilpailijoiden vaihteistoja huonompi, mutta satuin pitämään muuten kyseisestä autosta ja siksi ostin Volvon. Mutta kun merkkifanaatikon täytyy selitellä ja keksiä satuja, kun ei voi vain sanoa, että mikään olisi huonoa.

      
  • Ajattelija:

    Vieläkin tuo sama hyökkäävä tyyli jatkuu. Etkö osaa keskustella asialliseen sävyyn? Juuri tuo tuollainen "minulla on paremmat argumentit ja minä olen voittaja" -asenne on ärsyttävää keskustelutyyliä. Mikä ihmeen kilpailu tässä on meneillään?



    Täällä on kerrottu moneen kertaan syitä miksi automaatin kehittäminen on kestänyt. Samoja asioita on ihan turha inttää uudestaan ja uudestaan, kun et edes lue kunnolla muiden viestejä.

      
  • A-utoilija:

    Ajattelija:
    Vieläkin tuo sama hyökkäävä tyyli jatkuu. Etkö osaa keskustella asialliseen sävyyn? Juuri tuo tuollainen "minulla on paremmat argumentit ja minä olen voittaja" -asenne on ärsyttävää keskustelutyyliä. Mikä ihmeen kilpailu tässä on meneillään?

    Täällä on kerrottu moneen kertaan syitä miksi automaatin kehittäminen on kestänyt. Samoja asioita on ihan turha inttää uudestaan ja uudestaan, kun et edes lue kunnolla muiden viestejä.




    Oliko sinun viimeinen kommenttisi asiallinen?




    Tuo Ajattelijan inttäminen ketjussa kuin ketjussa alkaa olla jo klassikkoainesta.




    Ja millä tavalla minä tässä nyt olen mennyt henkilökohtaisuuksiin? Olen kirjoittanut, että olet merkkifanaatikko, koska et voi myöntää Volvon täysin selviä heikkauksia. Sinun täytyy selitellä ja kierrellä ja kaarrella ja vähätellä tuota selvää heikkoutta. Ei tuo nyt kovin paha loukkaus tai henkilökohtaisuus mielestäni ole. Enemmän henkilökohtaista on väittää, että minä intän, varsinkin kun itse intät aivan samalla tavalla.



    Olen kyllä lukenut viestisi ja vastannut siihen. Enemmänkin näyttää siltä, että sinä et lue ja vastaa minun viestiini, vaan intät vain tuota yhtä ja samaa täysin merkityksetöntä selitystä. Otetaanko vielä kerran: kyllä minä ymmärrän, mikä merkitys on poikittaisella moottorilla. Mutta so what? Miksi asiakasta kiinnostaisi, miksi vaihteisto on surkea? Olellista on, että se on surkea ja surkeuden syy on asiakkaalle täysin toissijainen asia.





    Ostatko sinä tyytyväisenä hometalon, jos myyjä selittää, että home johtuu vuotavasta tasakatosta?

      
  • Ajattelija:

    Aloitit arvostelemalla Volvon aiemmat moottorit ja vaihteistot umpisurkeiksi ja edelleen intät tuota surkeaa vaihteistoa, kun olen kertonut 7 vuoden kokemuksella, että 6-vaihteinen Geartronic toimii ihan kohtuullisesti ja sitähän voi käyttää myös käsivalinnalla vaihdekepistä. Ei minulla ole sen suhteen maantienopeuksissa mitään valittamista, vaikka se onkin jo vanhentunut ja parempia on kilpailijoilla ja nyt myös Volvollakin. Missään koeajoissa ei ole tuotakaan todettu surkeaksi.



    Volvon kaksoiskytkinvaihteistosta olen sanonut, että se toimii paremmin ja TM 1/2013 numerossa V60 D4 oli sillä vertailussa premium-luokan farmaritestissä ja moottorista todettiin, että se on ominaisuuksiltaan huippuluokkaa ja vähän kuluttava. Moottorista + vaihteistosta löytyy normaalikäytössä temperamenttia vaikkeivat olekaan vertailun ärhäkkäin yhdistelmä. Taaskaan vaihteiston surkeudesta ei mainittu mitään.



    En nyt käsitä miksi tästä pitää jankata tämän enempää, koska nuo sinun surkea-väitteesi ja minun omaan kokemukseen perustuvat kokemukseni ei kerran kohtaa. Asia saa jäädä minun puolestani tähän.

      
  • A-utoilija:

    Tuo Ajattelijan inttäminen ketjussa kuin ketjussa alkaa olla jo klassikkoainesta. Pysyisit edes asiassa ja jättäisit loanheitot väliin. Ei jaksa tuollaista hyökkäävää ja päällekäyvää keskustelutyyliä.




    Ajattelijan inttäminen on kyllä klassikkoainesta. Ja mikäpä siinä on inttäessä, kun tietää muiden tekemisetkin paremmin kuin artisti itse.

      
  • AkiK:

    Käytännössä kyseessä on ollut hyvin monenlaisia laatikoita vuosien varrella. Ennen näitä uusimpia 8-v laatikoita tuo geartronic on ollut yleensä 6 vaihteinen Aisin. Joskus aiemmin oli myös ZF:n laatikoita.


    Ensimmäinen Geartronicina myyty automaatti oli 5-vaihteinen A-W 55-50 ja se vaihteisto oli kyllä tuotannossa ollessaankin umpisurkea. Järjetön kulutuslisä, auto ei mee mihkään, 2 - 3 välin vaihto potkaisee kylmänä, kytkinremontin hintainen öljynvaihto ja vielä kehno kestävyys dieselin kyljessä.



    Olettaisin suuren osan Volvon umpisurkean automaatin maineesta periytyvän tuosta automaatista, joka on huonon maineensa ansainnut. Rakkineen toimintaa kuvannee parhaiten se, ettei Aisin-Warnerilla määräysvaltaa käyttävä Toyota halunnut tuohon aikaan tarjota dieselin ja automaatin yhdistelmää lainkaan, vaikka teoriassa sopiva tomaatti olisi löytynyt omasta keiretsusta.



    Jo 6-vaihteinen sentään toimi normaalin automaatin tavoin, mutta kun kauppanimi oli sama kuin ennenkin, saattaa joku vielä muistella vanhoja?

      
  • En muista tuolla 5-vaihteisella Volvon A-W:lla ajaneeni, mutta jos sen toimivuus on ollut samaa tasoa kuin aikoinaan takaveto Volvoihin asennetuissa 4-vaihteisissa Borg-warnereissa, niin en ihmettele, jos on huono kuva Volvon automaateista. Tosi asia on se, että nämä nykyiset parhaat tomaatit, kuten ZF:n 8 vaihteinen, ovat jo niin hyviä, että kaikki aiemmat ja suurin osa nykyisistä automaattilaatikoista tuntuu huonoilta, vaikka itse asiassa toiminta olisikon jo hyvällä tasolla. Vaihteiden määrästä ja Toyotasta tuli mieleen, ettei siitä ole montaakaan vuotta, kun moni Japanilainen (momentinmuuntimella)automaatti oli 4-vaihteinen, eikä toiminta välttämättä kovin modernia. Vaikka autoni olen ostanut muilla perusteilla kuin alhaisella kulutuksella, ei se aivan huonosti ole neliveto automaatti "painavalla" Volvolla kesärajoituksilla ajettu 5,5 l/ 100 km kulutuksella. Eikä kyseessä ole ollut tietoista taloudellisuusajoa Väli-Suomen maanteillä. Kaupunkipyörittelyssä tilanne kasvaa uusimpiin kehitelmiin verrattuna, mutta hiukan skeptinen olen noiden ilmoitettujen (lue rullilla ajettujen) kulutuslukemien paikkansapitävyyksien osalta todellisessa ajossa, oli merkki mmikä tahansa. Ja toisaalta, kuinka moni malttaa ajella sillä uudella 8-vaihteisella (tai kohta 9...) tehokkaalla autollaan hissukseen,ainoastaan polttoainetta säästäen ?

      
  • NHB:

    A-utoilija:
    Tuo Ajattelijan inttäminen ketjussa kuin ketjussa alkaa olla jo klassikkoainesta. Pysyisit edes asiassa ja jättäisit loanheitot väliin. Ei jaksa tuollaista hyökkäävää ja päällekäyvää keskustelutyyliä.


    Ajattelijan inttäminen on kyllä klassikkoainesta. Ja mikäpä siinä on inttäessä, kun tietää muiden tekemisetkin paremmin kuin artisti itse.




    En kyllä muista koskaan yksin inttäneeni. Aina on ollut vastapuoli mukana inttämässä, joten siinä mielessä ihmettelen, miten joku voi valittaa inttämisestä. Aika usein vastapuolena on ollut juuri NHB, joten en ehkä sinuna kauheasti valittaisi inttämisestä. Etkä kyllä intä ainoastaan minun kanssani, joten ehkä voisit itse katsoa peiliin, jos inttäminen harmittaa. Minä kyllä lopetan inttämisen siihen paikkaan, kun vastapuolikin lopettaa.

      
  • Aloitit arvostelemalla Volvon aiemmat moottorit ja vaihteistot umpisurkeiksi ja edelleen intät tuota surkeaa vaihteistoa, kun olen kertonut 7 vuoden kokemuksella, että 6-vaihteinen Geartronic toimii ihan kohtuullisesti ja sitähän voi käyttää myös käsivalinnalla vaihdekepistä. Ei minulla ole sen suhteen maantienopeuksissa mitään valittamista, vaikka se onkin jo vanhentunut ja parempia on kilpailijoilla ja nyt myös Volvollakin. Missään koeajoissa ei ole tuotakaan todettu surkeaksi.




    Sen verran jo paikkailin, että moottorit eivät nyt aivan umpisurkeita ole, mutta eivät kyllä olleet mitään terävintä kärkeäkään. Suurin ongelma oli nimenomaan geartronic. Totta kai sillä geartronicilla pärjää, kuten pärjää vaikka ladalla. Mutta vaihteisto oli kuitenkin niin huono, että se vaikuttaa ratkaisevasti auton haluttavuuteen. Automaatin toiminta kun on aika oleellinen osa koko autoa. Ihan esimerkkinä jo mainitsinkin, että vaihteisto syö niin paljon tehoa että esimerkiksi Audi tai BMW voivat olla selkästi pienitehoisempia ja silti niissä on sama tai parempi suorituskyky. Tästä seuraa se, että Volvo menettää pienen hintaetunsa kilpailijoihinsa nähden, koska jotta suorituskyky olisi sama, täytyy Volvon olla kilpailijoitaan tehokkaampi. Ja tämä taas lisää entisestään kulutusta. Vaihteisto ei ole edes mukavuudessa mitään kärkitasoa.



    Enkä minä A-utoilija pelkästään tästä inttänyt. Hämmästelin myös todella erikoista selitystäsi, jonka mukaan vaihteisto "saa olla huono", koska moottori on poikittain. Aivan kuin tuo selitys jotain asiakasta kiinnostaisi. Ja tätä selitystä nimenomaan sinä jankutit ja intit useita kertoja ja väitit, että en ole lukenut sitä, vaikka totesin sen heti kättelyssä täysin hölmöksi selitykseksi.



    Eli totean taas uudelleen, on aika kummallista, että sinä väität minun jotain inttävän, kun itse olet aivan yhtä monta vastausta minulle kirjoittanut ja hokenut tuota samaa hölmöä selitystäsi. Tiedän toki, että olen ärsyttävä keskustelukumppani, kun en anna heti periksi vastapuolen typerille selityksille. Se näyttää muutamia keskustelijoita kovasti harmittavan. Olisit itse lopettanut ensimmäisen viestin jälkeen, jos et pidä inttämisestä.

      
  • Ensimmäinen Geartronicina myyty automaatti oli 5-vaihteinen A-W 55-50 ja se vaihteisto oli kyllä tuotannossa ollessaankin umpisurkea. Järjetön kulutuslisä, auto ei mee mihkään, 2 - 3 välin vaihto potkaisee kylmänä, kytkinremontin hintainen öljynvaihto ja vielä kehno kestävyys dieselin kyljessä.

    Olettaisin suuren osan Volvon umpisurkean automaatin maineesta periytyvän tuosta automaatista, joka on huonon maineensa ansainnut. Rakkineen toimintaa kuvannee parhaiten se, ettei Aisin-Warnerilla määräysvaltaa käyttävä Toyota halunnut tuohon aikaan tarjota dieselin ja automaatin yhdistelmää lainkaan, vaikka teoriassa sopiva tomaatti olisi löytynyt omasta keiretsusta.




    Ei pidä paikkansa. Kuusivaihteinen oli ihan ok joskus markkinoille tullessaan, mutta jo vuosia se on ollut vanhanaikainen. Hukkaa tehoa/lisää kulutusta kilpailijoihin verrattuna. Eikä vaihteisto ole edes mukavuudeltaan mitään kärkitasoa.

      
  • Jos palataan Volvon vanhoihin vaihteistoihin ja moottoreihin, niin tässä loistava esimerkki:



    Volvon voimansiirron harppauksesta kertoo hyvin uusi jo myynnissä oleva S80 T5, 2 l bensaturbo, 245 hv, jossa on uusi 8 vaihteinen automaatti. Kiihtyvyys 6,5 sek. ja kulutus 6,2 l, vääntö 350 Nm 1500 - 4800.

    Vertailun vuoksi S80 T6 AWD, 6 sylinterinen bensaturbo, 304 hv, jossa on vanha 6 vaihteinen automaatti. Kiihtyvyys 6,4 sek, ja kulutus 9,9 l, vääntö 440 Nm 2100 - 4200.

    Suoritusarvot on lähes samat ja kulutus on tippunut 3,7 litraa, kun vanha voimansiirto hukkasi ison osan suorituskyvystä tuossa tehokkaammassa T6 mallissa.




    Ennen piti siis maksaa kauhea summa rahaa 300 hv moottorista, jonka suorituskyky oli kuutenkin vain modernin 2.0 l turbon tasolla, mutta kulutus oli erittäin korkea. Tämä on koko pointtini asiassa. Volvon ostamisen yksi peruste on hieman saksalaisia halvempi hinta, mutta tässäkin esimerkissä tuo surkea vaihteisto ja hieman vanhanaikainen moottori söi sen hintaedun.

      
  • Ajattelija2013:

    Jos palataan Volvon vanhoihin vaihteistoihin ja moottoreihin, niin tässä loistava esimerkki:

    Volvon voimansiirron harppauksesta kertoo hyvin uusi jo myynnissä oleva S80 T5, 2 l bensaturbo, 245 hv, jossa on uusi 8 vaihteinen automaatti. Kiihtyvyys 6,5 sek. ja kulutus 6,2 l, vääntö 350 Nm 1500 - 4800.

    Vertailun vuoksi S80 T6 AWD, 6 sylinterinen bensaturbo, 304 hv, jossa on vanha 6 vaihteinen automaatti. Kiihtyvyys 6,4 sek, ja kulutus 9,9 l, vääntö 440 Nm 2100 - 4200.

    Suoritusarvot on lähes samat ja kulutus on tippunut 3,7 litraa, kun vanha voimansiirto hukkasi ison osan suorituskyvystä tuossa tehokkaammassa T6 mallissa.


    Ennen piti siis maksaa kauhea summa rahaa 300 hv moottorista, jonka suorituskyky oli kuutenkin vain modernin 2.0 l turbon tasolla, mutta kulutus oli erittäin korkea. Tämä on koko pointtini asiassa. Volvon ostamisen yksi peruste on hieman saksalaisia halvempi hinta, mutta tässäkin esimerkissä tuo surkea vaihteisto ja hieman vanhanaikainen moottori söi sen hintaedun.




    Minulla on ollut muutama Volvo aiemmin, muttei automaattina. Sikäli tuntuu, että keskustelu on keskittynyt lähes yksinomaan Volvon vanhan automaatin ympärille koska ei 10 vuotta siten läheskään kaikki, edes kalliimmat autot, olleet automaatteja.



    Vähän jäin miettimään "Ennen piti siis maksaa kauhea summa rahaa 300 hv moottorista, jonka suorituskyky oli kuutenkin vain modernin 2.0 l turbon tasolla"



    Siis ennen oli ennen ja moderni nykyaikainen on varmasti monessa suhteessa parempi. En muista montaa 2-litraista 245 hv autoa 2000-luvun alussa. Toki oli olemassa, mutta oliko esim. saatavissa BMW, Audi, Mersu?



    Otetaan vaikka BMW 750i, vm. 1997. Mitä hyvää siinä on vrt nyky 2L moottereihin verrattuna? 326hv, kulutus reilusti yli 10 satasella. kiihtyvyys 6.6 mutta 5.4L kone. Hintakin oli aika iso, 140keur eikä edes CO2 pohjainen. (olen ajanut, pieni pettymys tuli suorityskyvyss&#228:wink:



      
  • Jorma L, nyt siis tarkoitan vielä alle vuosi sitten myytyjä Volvoja. En mitään ikivanhaa (10-vuotiasta) autoa. Volvon T6 moottori vanhanaikaisella geartronicilla on suorituskyvyltään esim. Bemarin 28i moottorin tasoa. Kulutus on kuitenkin aivan toista luokkaa.

      
  • Ajattelija2013, näitä esimerkkejä kilpailijan etumatkasta löytyy mallien ja moottorien kehittyessä aika monelta merkiltä. Toisaalta, kun palsta on uudet autot nimikkeen alla ja katsotaan juuri nyt hinnastoja, eipä eroja tehoissa ja kulutuksissa olekaan (esim. kaksivetoiset S60 T5 aut/ 328 aut). Hinta- eroa vastaavilla lähtötason varusteilla on noin 6000e Volvon hyväksi. Volvossa saa paremmat penkit, valot ja muitakin hyviä talviominaisuuksia vakiona, Bemarissa urheilullisuutta ja takavetoisen taikaa. On aivan makuasia ja painotusasia kumpaan tykästyy. Minulle kelpaisi kummassakin vähäisemmätkin tehot ja hitaampi automaatti (hitaitahan nämä on kumpikin- kaksipyörä bemmillä saa purettua lapsellisuutta jos haluaa- ja unohtaa olevansa aikuinen). Ja kuten aikoinaan jo totesin näillä palstoilla, kun vertailin ostaessa aikoinaan autoja, minua puhutti niin passiivisen kuin aktiivisen (kuten paremmat valot) turvallisuuden osalta Volvo- unohtamatta vakio polttoainelämmitintä, joka kilpilijoista puuttui(ilman 2-3 te satsausta). Nuo sekunnit, joita täällä toitotetaan 0-100 km lukemia vertailtaessa, minä en niitä tarvitse. Lähinnä ihmettelen, kuka painottaa näitä arvoja? Sitä minä en ihmettele, kun osa painottaa automaatin sujuvaa toimintaa (mukavuutta) ja sitä tarjoaa kokeiluni perusteella bemarissa(kin) myyty ZF-8. Kulutuksista totean, että jos haluaa 245 hv auton, mikä rooli on oikeasti kulutuksella? Eikö sitä tehoa tulekaan käytettyä ? Sekö, että voi sanoa näillä palstoilla autonsa vievän taulukon mukaan 1 tai 2 l vähemmän kuin kilpailijamerkin ? :smile:

      
  • Toisaalta, kun palsta on uudet autot nimikkeen alla ja katsotaan juuri nyt hinnastoja, eipä eroja tehoissa ja kulutuksissa olekaan (esim. kaksivetoiset S60 T5 aut/ 328 aut).




    Nyt uusilla malleilla Volvohan on taas hyvin mukana kilpailussa. On jopa osittain parempi kuin kilpailijansa. Tämä on aivan totta ja tästä aluksi puhuttiinkin.



    Hinta- eroa vastaavilla lähtötason varusteilla on noin 6000e Volvon hyväksi. Volvossa saa paremmat penkit, valot ja muitakin hyviä talviominaisuuksia vakiona, Bemarissa urheilullisuutta ja takavetoisen taikaa. On aivan makuasia ja painotusasia kumpaan tykästyy.




    Tämäkin on totta ja tässä on Volvon vahvuus. Näistä ominaisuuksista itsekin Volvoa kehun. Aikaisemmin (Volvon kalliimmissa malleissa) ongelmaksi muodostui juuri se, että jos halusi saksalaisten kanssa suunnilleen saman suorituskyvyn, niin piti ostaa jopa yli 20 % tehokkaampi moottori. Tällöin Volvo olikin ehkä jopa saksalaista kalliimpi ja kulutus oli aivan toista luokkaa. Tässä oli yksi suurimpia syitä, miksi itse en edes harkinnut Volvoa.



    Huomannet myös, että olen aikaisemminkin kirjoittanut, että joku painottaa paljon muita asioita ja kyllä minä sen Volvon hankinnan ymmärrän. Sitä vanhaa geartronic automaattia nämä seikat eivät kuitenkaan paremmaksi muuta.



    Minua ei 1-2 litran teoreettinen kulutus ero muutoin kiinnosta paljoa, mutta kun se näkyy auton verossa ja hinnassa. Ja siitähän Volvo myös siis kärsi noiden tehokkaimpien mallien osalta.

      
  • Dieselillä ajavana en ole oikein osannut mieltää noiden Volvon bensakoneiden janoisuutta (suuria CO2 lukuja) ja siten hinnan nousua/ kilpailukyvyn puuttumista saman teholuokan kilpailijoihin vertailtaessa. Tämä on varmasti faktaa ja sillä saralla nämä uudet moottorit+ laatikot ovat varmasti Volvo kauppiaille mieleen, kun näköjään oikein erikseen vielä korostetaan, että nyt on kyseessä ruotsalaiset moottorit (jota nämä 5-pyttyiset dieselit ovat aina olleet). Samalla tulee looginen selitys sille, että selvästi on ollut havaittavissa, että arvon säilytys on ollut näille bensa Volvoille suhteessa paljon heikommalla tasolla kuin dieseleillä tai pienempien päästöjen kilpailijoilla. Bensakoneitten myyntiosuus tulee useallakin merkillä todennäköisesti lähivuosina kasvamaan ja Volvo taitaa olla ainakin yksi niistä, kunhan vielä saavat nelivedonkin näihin uusiin moottori+automaatti paketteihin.

      
  • Ajattelija2013:

    Ensimmäinen Geartronicina myyty automaatti oli 5-vaihteinen A-W 55-50 ja se vaihteisto oli kyllä tuotannossa ollessaankin umpisurkea. Järjetön kulutuslisä, auto ei mee mihkään, 2 - 3 välin vaihto potkaisee kylmänä, kytkinremontin hintainen öljynvaihto ja vielä kehno kestävyys dieselin kyljessä.

    Olettaisin suuren osan Volvon umpisurkean automaatin maineesta periytyvän tuosta automaatista, joka on huonon maineensa ansainnut. Rakkineen toimintaa kuvannee parhaiten se, ettei Aisin-Warnerilla määräysvaltaa käyttävä Toyota halunnut tuohon aikaan tarjota dieselin ja automaatin yhdistelmää lainkaan, vaikka teoriassa sopiva tomaatti olisi löytynyt omasta keiretsusta.

    Ei pidä paikkansa.


    Mikä siteeraamassasi tekstissäni ei pidä paikkaansa?



    Ajattelija2013:

    Kuusivaihteinen oli ihan ok joskus markkinoille tullessaan, mutta jo vuosia se on ollut vanhanaikainen. Hukkaa tehoa/lisää kulutusta kilpailijoihin verrattuna. Eikä vaihteisto ole edes mukavuudeltaan mitään kärkitasoa.


    Nykyinen 6-vaihteinen automaatti on lajissaan selvästi edeltäjäänsä parempi, koska siitä ei löydy selvästi eri paria olevia vaihdevälejä, se ei edes Volvon kilomtreillä ole ainakaan vielä osoittautunut kovin hauraaksi, eikä se nosta kulutuslukemia liikuvaksi ekokatastrofiksi. Kulutus nousee, mutta ei niin paljon kuin ennen.



    Keskustelu vaihtotapahtuman laadusta on vähän eri tasolla, kuin systemaattisesti dieselin kyljessä porsivat vaihteistot, jotka lisäävät dieselin kulutusta jotain 20 %.



    Samoin Fordin perintönä saatu PowerShiftinä myyty Getragin suorakytkentävaihteisto on aivan eri maata, kuin kilpailijansa Klonkswagenille toimittama toivomuslaatikko.



    Eri lailla oudosti kaikki automaatit toimivat, joten manuaali voi olla ihan hyvä vaihtoehto, ellei haluamaansa autoa saa mieleisellään automaatilla.

      
  • inspektor70:

    En muista tuolla 5-vaihteisella Volvon A-W:lla ajaneeni, mutta jos sen toimivuus on ollut samaa tasoa kuin aikoinaan takaveto Volvoihin asennetuissa 4-vaihteisissa Borg-warnereissa, niin en ihmettele, jos on huono kuva Volvon automaateista.


    Missä Volvossa oli 4-vaihteinen Borg-Warner? Jos puhutaan takaveto-Volvojen automaateista, niin muisteletko 4-vaihteista ZF:aa, vai 3-vaihteisen Borg-Warnerin ja Laycockin sähköisen ylivaihteen 4-vaihteista yhdistelmää?



    Itsellä kokemusta jälkimmäisestä ja kyllä Rouvan S80:n 5-vaihteisessa automaatissa on vaikutelma samanlaisesta kuminauhavedosta, mutta 10 m pidemmällä kuminauhalla kuin muilla valmistajilla. Auto ei mee mihkään, mutta bensaa palaa kesät talvet Rouvan siistilläkin ajolla pari litraa sadalle enemmän kuin pojan väkisinvaihdettavassa S70:ssa samalla koneella.



    inspektor70:

    hiukan skeptinen olen noiden ilmoitettujen (lue rullilla ajettujen) kulutuslukemien paikkansapitävyyksien osalta todellisessa ajossa, oli merkki mmikä tahansa. Ja toisaalta, kuinka moni malttaa ajella sillä uudella 8-vaihteisella (tai kohta 9...) tehokkaalla autollaan hissukseen,ainoastaan polttoainetta säästäen ?


    Nykyinen 2008-mallinen diesel menee ympärivuotisena keskiarvona normilukemillaan. Kesärenkain ilman suksilaatikkoa ajettu touko - lokakuu jakso menee siis alle normin.



    Mittausnormia on varmaan sen jälkeen opittu venyttämään vielä pidemmälle, mutta jos joku ostaa tuon hyvin hoidetun Ceen minulta pois, niin voisin seuraavaksi yrittää ajaa Volvoa painavampaa ja kovakulkuisempaa nelivetoista ympärivuotisena keskiarvona ilmoittamaasi maantiepätkän keskikulutukseen?



    En tiedä, onnistuuko, mutta mistä sen tietää ennen kuin kokeilee?



    Mutta vaikka neliveto jäisikin ostamatta, lisää välityksiä vaihteistoon on harkinnassa nimenomaan kulutuksen pudottamiseksi. Seuraava autoni budjetoidaan pitkälle ajalle ja oletan kulutuksen merkityksen korostuvan jatkossa, mutta en ole silti varma, ehdinkö säästää uudemman mallin lisähintaa koko käyttöikänäni?

      

  • Mikä siteeraamassasi tekstissäni ei pidä paikkaansa?




    Siis se, että Volvon vaihteiston huono maine johtuisi vain vanhasta 5-pykäläisestä versiosta. Itse en ole koskaan ajanutkaan sellaisella, vaan kaikki haukkuni liittyvät nimenomaan 6-pykäläiseen vaihteistoon.

      
  • inspektor70:



    hiukan skeptinen olen noiden ilmoitettujen (lue rullilla ajettujen) kulutuslukemien paikkansapitävyyksien osalta todellisessa ajossa, oli merkki mmikä tahansa. Ja toisaalta, kuinka moni malttaa ajella sillä uudella 8-vaihteisella (tai kohta 9...) tehokkaalla autollaan hissukseen,ainoastaan polttoainetta säästäen ?





    Nykyinen 2008-mallinen diesel menee ympärivuotisena keskiarvona normilukemillaan. Kesärenkain ilman suksilaatikkoa ajettu touko - lokakuu jakso menee siis alle normin.



    Mittausnormia on varmaan sen jälkeen opittu venyttämään vielä pidemmälle, mutta jos joku ostaa tuon hyvin hoidetun Ceen minulta pois, niin voisin seuraavaksi yrittää ajaa Volvoa painavampaa ja kovakulkuisempaa nelivetoista ympärivuotisena keskiarvona ilmoittamaasi maantiepätkän keskikulutukseen?



    En tiedä, onnistuuko, mutta mistä sen tietää ennen kuin kokeilee?




    Nyt täytyy todeta, että aika usein viimeisen vuosikymmenen aikana on myös meidän käytössä olleet autot kuluttaneet sattumalta likimain niille ilmoitetun keskikulutuksen verran. Se poikkeama vain tulee mielestäni siitä, että ainakin meidän ajot ovat olleet selkeästi maantiepainotteisia eli vertailtavuus ei ole toiminut. Luultavammin meidänkin keskikulutukset olisivat olleet selkeästi korkeammalla tasolla, jos kaupunkiajoa olisi ollut lähempänä normin mukaista määrää. Tuo ilmoittamani Volvon maantiekulutus ei ole varmaankaan se alin mitä tuolla möhkäleellä pihistelemällä pääsee, mutta toisaalta olen ajanut joskus reilusti alle 5l/ 100 km maantiekulutuksia liki saman painoisella MB E:llä, joka tosin oli manuaali. Luultavammin nykyisistä autoista löytyy monta kpl sellaisia nelivetoisia ja automaattilaatikollisia henkilöautokorilla varusteltuja dieseleitä, joilla pääsee tuohon 5 l kulutukseen melko helpostikin.





      
  • inspektor70:

    Nyt täytyy todeta, että aika usein viimeisen vuosikymmenen aikana on myös meidän käytössä olleet autot kuluttaneet sattumalta likimain niille ilmoitetun keskikulutuksen verran.


    Olen antanut kertoa itselleni, että tehtaiden kulutuslukemien manipuolointi on vain pahentunut vuosien varrella, joten uudella autolla normin saavuttamisen pitäisi olla entistä vaikeampaa?



    Minkä ikäisillä autoilla teidän perheessä on tuona aikana ajettu?

      
  • Suurin omassa käytössä olleista autoista (kakkosautoja lukuunottamatta) on ostettu uutena kuten myös työpaikan autot, joiden osalta olen myös päässyt seuraamaan todellisia kulutuksia. Joukossa niin dieseleitä kuin bensojakin. Aiempaa kommentointiani selvennän toteamalla, että vaikka kulutuslukemat ovat vastanneet hämmmästyttävän hyvin kyseiselle autolle luvattuja sekalaisen ajon lukemia,johon itsekin on usein päässyt, ei ne ole olleet paikkansapitäviä, koska ajot ovat tosiaan olleet selkeästi enemmän maantiepainotteisia.



    Kyllähän autotehtaat ovat töitä tehneet ja etenkin maantiekulutukset ovat pudonneet, mutta kyllä epäilyksen kellot soivat, kun 2000 kg maasturille luvataan reilun 6 l sekalaisen ajon kulutuslukemia.

      
  • inspektor70:


    Kyllähän autotehtaat ovat töitä tehneet ja etenkin maantiekulutukset ovat pudonneet, mutta kyllä epäilyksen kellot soivat, kun 2000 kg maasturille luvataan reilun 6 l sekalaisen ajon kulutuslukemia.


    Olen samaa mieltä, että kehitystä on tullut tuossa maantiekulutuksessa jos puhutaan samankokoisista autoista vaikkapa 90-luvulta lähtien. Lisääntynyt paino autoissa vielä lisää tuota parannusta.

    Kun mainitsit tuon 2000kg maasturin niin Start koeajoi bemarin X5 maasturin 3-litraisena dieselinä. Mallille luvattiin utopistinen 6,2 litraa sekalaiselle ja testikulutus huiteli 9,5 litran paikkeilla/100km 6000km testiajolla. Pitäisin tuollaista heittoa melkoisena huijauksena BMW:n osalta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit