Tosimiehen auto ?

154 kommenttia
1246
  • En. Ensimmäiseen kuuluu vain kaikki automerkit ja toiseen vain kaikki automerkit – kun keskustelu lähti adjektiivista. Sinun piti epätoivoisesti tarttua siihen, kun jotakin vasta-argumenttia piti löytää. Minusta tuolla tai kivan punaisilla (adj.) autoilla ei ole niin mitään yhteistä tiukasti määritettyyn premium-automerkkilistaan ja miten sitä näissä keskusteluissa käsitellään. Ihan simppeliä, mutta saat toki käyttää ne ”5 sekuntiasi” löytääksesi… vaikkapa linjakkaiden (adj) autojen merkkilistan.

    Jakaa se urheilullinenkin autot silti tasan kahteen luokkaan, vaikka jako ei olekaan merkkikohtainen. Kuten totesimme, jako on hyvin epämääräinen, joten epämääräisyydellä et voi enää kieltää premiumluokkaa. Se onko sana adjektiivi, ei liity asiaan mitenkään.

    Nissaneita on eri malleja, eri hintaisina vielä, eri varusteluilla, kuten muitakin autoja. Valinta on yksittäisen kuluttajan: jos kohdalle osuu sopiva malli siitäkin merkistä, niin OK, tai sitten siirtyy eteenpäin muuhun tarjontaan valintaa tehdessään. Ei sellaiseen mitään ”firmastrategioita” ja ”osakekurssin seurantaa” tai ”posissöneitä” tarvita – vaikkapa.

    Aivan uskomatonta, että voit edelleen hokea tuota samaa, vaikka asia on selitetty sinulle pian sata kertaa. Aina vain palaat lähtöruutuun. Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että premium ei kerro absoluuttisesta hinnasta juuri mitään. Tuote on premiumia, jos se on kalliimpi kuin teknisesti vastaava "tavistuote". Sadannen kerran, premium voi maksaa 20.000 euroa ja tavis voi maksaa 40.000 euroa. Olellista on se, mitä maksaa teknisesti vastaava tuote. Esimerkiksi se Nissan on poikkeuksetta huomattavasti halvempi, kuin teknisesti, varusteiltaan ja kooltaan vastaava Mersu.

    Nyt myös jätit huomioimatta viimeisen viestini oleellisimman kohdan. Laitetaanpa se tänne uudelleen, koska jatkuvasti höpiset noista merkkilistoista.

    Kyllä, premium määritys jakaa autot pääsääntöisesti merkeittäin, ei malleittain. Mutta itse asiassa eihän tämä ole mikään luonnonlaki, vaan näin vain toimitaan autovalmistajien puolesta. Kyllähän vaikka Nissan voisi tehdä "premiumauton" ja asettaa hinnan sen mukaiseksi, vaikka BMW:n tasolle, mutta Nissan taitaa itsekin tietää, että näin ei kauppa kävisi. Siksi Nissan on luonut Infinitin, Toyota Lexuksen ja Citroen luo nyt DS:n. Ei kukaan ulkopuolinen ihminen siis ole keksinyt mitään pysyvää "premiumlistaa", vaan autovalmistajat ovat itse positioineet tuotteet ja hinnat siten, että premiumstatus on merkki-, eikä mallikohtaista. Väitteesi pysyvästä ja muuttumattomasta listasta on sekin ontuva, koska onhan lista muuttunut monta kertaa ja sinne on noussut kokonaan uusia merkkejä. Ja pian nousee taas uusi merkki, mikäli Citroenin suunnitelmat toteutuvat. Näin ollen oikeastaan kaikki höpinäsi ja perustelusi on jälleen kerran kumottuja. Piste.

  • Ai sinulta jäi vielä "piste" edellisestä kommentistasi pois, jossa tämän piti jo olla tässä?

    :sleepy:

  • Kumppani:

    740 GLE:
    Pystyit nimeämään hyvin nopeasti ilman lisäselvityksiä V70 vanhan Kartano-Volvon nykyaikaiseksi vastineeksi.

    höhh! Haluat ison ja pihin sedanin. No väistämättä se osuu jonkun merkin johonkin malliin.

    Näillä spekseillä valinta osuu aina kalliiseen vaikkei mukana ole edes tyypillisiä lisähinnan perusteeksi käytettyjä argumentteja. Tässä tapauksessa se kalliimpi on joiltain ominaisuuksiltaan myös halvempia vaihtoehtoja parempi, eikä ainoastaan onnistuneen markkinoinnin tulos.

    Halpojen autojen valmistajat ovat lakanneet tekemästä tilavia henkilöautoja. Useimmat valmistajat myyvät tilaa kaipaaville mieluummin jotain muuta kuin henkilöauton.

    Kumppani:

    Kun ihan ajattelet vielä avaralla mielellä, niin näet ettet tarvinnut siihen minkäänlaista aatemailmaa, vain mittanauhan ja CO2-arvon tarkistuksen päälle. Aika simppeliä minusta. Sinähän olet järkiauton ostaja suorastaan!

    Muistaen mitä olet aiemmin sanonut premiumeista ja markkinapelleistä, on jännittävää kuulla, että pidät Mersun E-sarjalaista järkiautona. Mutta en väitä vastaan.

    Omani ostin mukavuuden ja taloudellisuuden vuoksi.

  • Ajattelija2013:

    Kyllä, premium määritys jakaa autot pääsääntöisesti merkeittäin, ei malleittain. Mutta itse asiassa eihän tämä ole mikään luonnonlaki, vaan näin vain toimitaan autovalmistajien puolesta. Kyllähän vaikka Nissan voisi tehdä "premiumauton" ja asettaa hinnan sen mukaiseksi, vaikka BMW:n tasolle, mutta Nissan taitaa itsekin tietää, että näin ei kauppa kävisi. Siksi Nissan on luonut Infinitin, Toyota Lexuksen ja Citroen luo nyt DS:n.

    Tämä taitaa jatkuakin, koska aina riittää johdateltavia, jotka seuraavat merkkikohtaiseksi keskiarvoistettuja katsastus- ja vikatilastoja käsittämättä että samankin merkin eri korimallit, eri tekniikkaversiot ja eri vuosimallit tehdään eri osista.

    Merkkikohtainen keskiarvo ei siis kuvaa yhdenkään kyseisen merkin mallin, version tai mallivuoden tekniikkaa.

    Samantapaisesta liiaksi yksinkertaistetusta päättelystä johtuu, että moni hieno auto on jäänyt kaupallisesti heikoksi tuotteeksi, kun hyvässä autossa on ollut liian halvaksi koettu logo.

  • 740 GLE:

    Ajattelija2013:

    Näin se useimmiten on. Tosin premium ei muutoinkaan ole mikään tae auton luotettavuudesta.

  • 740 GLE:

    Näillä spekseillä valinta osuu aina kalliiseen vaikkei mukana ole edes tyypillisiä lisähinnan perusteeksi käytettyjä argumentteja.

    No näin saattaa käydä.

    740 GLE:

    Useimmat valmistajat myyvät tilaa kaipaaville mieluummin jotain muuta kuin henkilöauton.

    Tuolla lauseella tarkoitit tulkintani mukaan autoja muilla kuin sedan-koreilla? No, näkökulma se on tuokin ;-)

    740 GLE:

    Muistaen mitä olet aiemmin sanonut premiumeista ja markkinapelleistä, on jännittävää kuulla, että pidät Mersun E-sarjalaista järkiautona. Mutta en väitä vastaan.

    Tarkoitin järkiautolla sitä, että sinähän sen hankinnan olet itsellesi järkeillyt, ties mistä vinkkelistä. Onhan se sinun järkiautosi silloin - mitä muutakaan!

    Tottakai viittaan/vihjaan tällä myös siihen, että sekin termi on alkanut elää jotakin ihan omaa elämäänsä näissä keskusteluissa, jos ”et ostanut premiumia”. Keksitkö sinä miksi?

    MB E-sarjan auto on kyllä hieno peli, onneksi olkoon valintasi puolesta!

  • Kumppani:

    Heh, niin... "Yksinpuheluna" tämä ei olisi voinut ns. toimia, edes kestoltaan, mitenkään - ymmärtänet varmaan?

    Aika yksin olet kuitenkin mielipiteinesi ollut.

  • Tosimies menee autokauppaan brändimerkin tietenkin,ja valitsee itselleen turpolla varustetun 300 heppaisen perheauton jolla pääsee mukavasti muun liikenteen rytmiin jäämättä muiden jalkoihin.

    Ja eikun maantielle, siellä hän huomaa että ostosta pitää ehdottomasti päästä esittelemään kanssa autoilijoille ja miettii miten se parhaimmin tulee huomioiduksi,ja kun kukaan ei mitenkään reagoi on pakko saada lisää huomiota loistavalle valinnalleen. Siispä hän päättää näyttää olevansa maanteillä etuoikeutettu tekemään omien sääntöjensä mukaan, ja alkaa roikkumaan takaluukuissa kun eivät nämä saatanan tunarit ymmärrä tehdä tietä. Jos tämä ei tehoa niin aina voi soittaa torvea ja vilkuttaa valoilla.

    Kun ohi sitten päästään, ei vilkun käyttö ole tietenkään suotavaa, ja ohitus tietenkin päätetään kääntämällä kulmaa hipoen oikelle kaistalle,ja lisäbonusta tietenkin tuo märkä tai sohjoinen keli jolloin saadaan kunnon paskasuihku ohitettavan tunarin silmille, että siitäs sait senkin hidastelija. Jaa että ajoit yli rajoituksen, se ei minulle tietenkään riitä koska täytyyhän ohitettavan ymmärtää että kyseessä on brändituote.

    Moottoritiellä kun tunnin ajaa, ja tämä kuvio toistuu parikymmentä kertaa niin panee miettimään onko kyseessä tosimiehet, vai onko ratissa sittenkin narsisti lievästi vai pahasti mielenhäiriöinen kuski.

  • misar:

    Tosimies menee autokauppaan brändimerkin tietenkin,ja valitsee itselleen turpolla varustetun 300 heppaisen perheauton jolla pääsee mukavasti muun liikenteen rytmiin jäämättä muiden jalkoihin.

    Helpottiko?

    Olet muuten niin monta kertaa kirjoittanut noista kaahaavista premiumkuskeista, että sinulla on varmasti jotain todistusaineistoa siitä, että uusilla premiumeilla ajavat aiheuttavat paljon onnettomuuksia. Näinhän on pakko olla, koska sinun mukaasi 90 % sikailijoista ajaa premiumilla. 740 sinulta jo kerran asiaa kysyi muistaakseni E Mersun osalta, mutta jostain kumman syystä vastausta ei tullut.

    Olisiko kuitenkin niin, että kun se "naapurin viimeisillä penneillä ostettu" premium (varmaa tietoa) jo valmiiksi harmittaa, niin se ohi ajava premium jää paremmin mieleen kuin ohi ajava Civic. Varsinkin kun se premium pääsee siitä huolimatta ohitsesi, että painat kaasun pohjaan ohituskaistan alkaessa.

    Itse en ole ikinä huomannut, että kaahaaminen olisi sidoksissa yhteenkään automerkkiin. Varsinkaan silloin, jos puhutaan uusista autoista. Yleisesti ottaen uudehkoilla autoilla kaahaillaan ja sikaillaan hyvin vähän.

  • misar:

    ... Siispä hän päättää näyttää olevansa maanteillä etuoikeutettu tekemään omien sääntöjensä mukaan, ja alkaa roikkumaan takaluukuissa kun eivät nämä saatanan tunarit ymmärrä tehdä tietä. Jos tämä ei tehoa niin aina voi soittaa torvea ja vilkuttaa valoilla.
    Kun ohi sitten päästään, ei vilkun käyttö ole tietenkään suotavaa, ja ohitus tietenkin päätetään kääntämällä kulmaa hipoen oikelle kaistalle,ja lisäbonusta tietenkin tuo märkä tai sohjoinen keli jolloin saadaan kunnon paskasuihku ohitettavan tunarin silmille, että siitäs sait senkin hidastelija. .... vai onko ratissa sittenkin narsisti lievästi vai pahasti mielenhäiriöinen kuski.

    Vakuttimista paha sanoa mitään mutta tuollai käyttäytyviä kyllä liikenteessä on aika paljon. Ajetaan kuin vasen kaista olisi jotenkin maksullinen. Ensin ajetaan edellä menevä kiinni (ihan normaalia) mutta mennään aivan puskuriin asti niin ettei edellä menevä näe taustapeilistä edes takana tulevan ajovaloja tai kilpeä, sitten ohi ja kiilataan aivan yhtä lähelle eteen vaikka tyhää olisi vasemmalla kaistalla satoja metrejä joka suuntaan ja vaikka ei olisi niin siliti uo vaarallista toisten hengellä pelleilemistä ja mieleltään sairaan käytöstä.

  • Tuo "tosimies" on sananakin jo niin lapsellinen kuvaus miehestä että oksat pois. Nämä "tosimiehet" on kyllä oman elämänkokemukseni mukaan niitä joille riitävän miehekäs karjaisu saa aikaan silmin nähtävän tutinan ja tärinän joten se näistä "tosimiehistä".

    Sanoisin misarille tuon hieman katkeran kuuloisen avautumisen olevan hieman huvittava laatuaan. Ajaessasi vaikka BMW:n 530i:llä pitkin Suomea et kiinnitä enää mitään huomiota muihin kulkijoihin tehdäksesi vastaavia tunteenomaisia purkauksia eri foorumeille. Ajaessani BMW:llä jo pitkällä vajaan 30 vuoden kokemuksella en ole perässä roikkujia nähnyt oman autoni perässä, johtunee varmaankin siitä, että en aja alinopeutta ja en kauaa jonoissa viihdy. Koska niissä yleensä sattuu ja tapahtuu, kun autot menevät peräjulkkaa kuin köyhän talon porsaat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ajelisin noin yleensä ylinopeutta vaan yritän noudattaa liikennesääntöjä aivan erityisen tarkasti. Kiinnitäen huomioni muihin kulkijoihin sen takia kun jotain yllättävää saattaa yllättäen sattua. Kuljettajia kun on niin monen tasoisia ja joillekin ei olisi korttia pitänyt koskaan edes myöntää. Sakkoja en ole saanut vuoden 1986 jälkeen ainuttakaan ja vahingoiltakin olen säästynyt jo yli 25 vuotta se kertoo kai jostakin. Joka panee tuon suhteen paremmaksi pitää nostaa hattua.

    Oma kokemukseni on se että ne jotka tien päällä sekoilee niin ne sekoilee yleensä aina ajoivat sitten millä merkillä hyvänsä. Asenne on sen verran vinksahtanut matkan varrella ja kukaan ei ole oikein isän kädestä asiaa koskaan ilmaissut (opettanut) että oikeat asenteet olisivat koskaan saavuttaneet kyseisen öykkärin ajatusmailmaa. Ja yleensä nämä teiden ritarit huonossa mielessä kokevat totaalisen pysähdyksen jossain vaiheessa elämäänsä ja silloin usein kaikki loppuu siihen ja tuloksena on että silloin soi yleensä kirkon kellot ja jokainen tietää mitä se merkitsee.

    Ajattelijalle vielä kun olet toiveestani jättänyt trollauksen pois on kommenttejasi mukava lukea. Ja olen monestakin asiasta samaa mieltä. Noihin maratonkeskusteluihin ei ole aikaa osallistua mutta tuohon premium-keskusteluun on pakko todeta se että ei typerämpää keskustelua oikein ole jossa yksi henkilö käy loputonta sotaa käsitettä premium vastaan pakkomielteisellä intesiteetillä kuin ei elämässä muuta olisi. Ja kaiken huipuksi tuo älytön kiista vedetään jokaiseen keskusteluun vaikka se ei mitenkään koske koko keskustelun avausta. :sunglasses:

  • tracktest:

    Ajattelijalle vielä kun olet toiveestani jättänyt trollauksen pois on kommenttejasi mukava lukea.

    Ei pidä sotkea Ajattelija2013 jullen moniin Ajattelijoihin. Sekavuus on tarkoituksellista, pitää olla tarkkana kenen kirjoituksia lukee. Jullen Ajattelijat tekee samoja kielioppivirheitä, ero on selvä.

  • Olen tismalleen samaa mieltä Tracktestin kanssa. Lisäisin vain pienen detaljin, eli kannattaa valita sellainen merkki että näitä komplekseja ei synny, kuten Kumppanilla. Vuosien trauma luokituksen puutteesta.

  • Tiettyejen merkkien perässäroikkumisten tai törkeiden ohitusten osalta ei taida olla mitään tilastoja, mutta sen verran huomioita tien päältä on ainakin itselläni, että usean eri merkin osalta kyseessä ei ole tämän ketjun pohjalta uudet autot. Enemmänkin (tehokkaat) tuontiautot.

    Mutta huomiota olen kiinnittänyt myös siihen, ettö näitä ns. tärkeästi ajavia autoilijoita löytyy kaikenikäisiä, niin miehiä kuin naisia. Eli jos yleisesti solvataan etenkin nuoria miehiä, niin kyllä naistenkin osalta (tasa-arvoa näköjään tämäkin) löytyy suoranaisia kaahaajia ja muiden hengellä leikkijöitä.

    Kun laajentaa perspektiiviä auton ratista kaksipyöräisiin (niin moottorilla kuin ilman varustettuihin), huomaa aivan erityisesti piittaamattomuuden lisääntyneen ja ns. liikennesilmän puuttumisen aivan täysin.

    Tuolla jossain keskusteltiin suojatiekäyttäytymisestä, johon lisäisin mm. stop merkin ja kolmion huomiotta jättämisen risteävän pyörätien osalta. Ja korostan, näissäkin paikoissa on ollut edustettuna kaikenikäisiä miehiä ja naisia.

    Moottoripyöräilijöille opetetaan, että liikenteessä pärjää, kun ajattelee, että kaikki muut ovat liikennesäännöistä piittaamattomia kaheleita. Tämä pätee myös fillarilla ja kävelijänä liikkuessa, mutta joskus (valitettavasti)näköjään jopa autolla liikkuessa.

  • Ajattelija2013:

    misar:

    EDIT: Ohituksen uhriksi joutuneen avautuminen poistettu

    Olet muuten niin monta kertaa kirjoittanut noista kaahaavista premiumkuskeista, että sinulla on varmasti jotain todistusaineistoa siitä, että uusilla premiumeilla ajavat aiheuttavat paljon onnettomuuksia. Näinhän on pakko olla, koska sinun mukaasi 90 % sikailijoista ajaa premiumilla. 740 sinulta jo kerran asiaa kysyi muistaakseni E Mersun osalta, mutta jostain kumman syystä vastausta ei tullut.

    Anteeksi, meni ohi, tai en silloin ehtinyt selvittää.

    VALT tilastoi yleisimpien automallien kolarialttiuden lisäksi myös sen, kuinka usein ne ovat kolarin aiheuttavana osapuolena. Listalle pääsevät vain "riittävän usein" kolaroivat mallit, joten uusimpien mallien ilmaantuminen listalle kestää aina jonkin aikaa:

    http://www.lvk.fi/fi/Liikenneturvallisuus/Automallien-turvallisuus/

    Mercedes C- ja E-sarjalaisten selvästi odotusarvoa pienempi osuus kolarin aiheuttajana oli minulla jo tiedossa, mutta uudehkojen Audien ja Bemarien kuljettajien harvoin kolareita aiheuttava ajotapa oli minulle positiivinen yllätys.

    TeiniBemarien ja vanhojen pikkuautojen aktiivisuus kolarien aiheuttajana sen sijaan näyttää olevan ennallaan.

    Paluu mummolareissulta Pohjanmaalta näytti tasan päinvastaiselta kuin misarin kokemus. KT 86 Vihannista Liminkaan on normaalisti 100 rajoituksella, mutta nyt tilapäisesti tietyön vuoksi 80 rajoitettu. Rajoitusnopeuden ja poliisin puuttumiskynnyksen välisellä vakionopeudella etenevän Mersun ohi painui jatkuvana virtana uusia ja vanhoja Kia Cee'din kokoluokan autoja. Yhtään ainoaa kallista japanilaista tai saksalaista sen sijaan ei halunnut edellemme. Mutta tällainen satunnaisotantahan on vain satunnaista MuTua, eikä nopeus ole sama kuin kolarialttius, joten eipä siitä sen enempää.

    Mutta halvalla autolla minullakin oli varaa ajaa kovempaa, kun sakoilla ei ollut niin suurta merkitystä.

  • kello68:

    Ajetaan kuin vasen kaista olisi jotenkin maksullinen. Ensin ajetaan edellä menevä kiinni (ihan normaalia) mutta mennään aivan puskuriin asti niin ettei edellä menevä näe taustapeilistä edes takana tulevan ajovaloja tai kilpeä, sitten ohi ja kiilataan aivan yhtä lähelle eteen

    Takaa päin katsottuna tuo saa ohittajan näyttämään aivan kädettömältä.

    Läheltä ehtii ohittaa vain oikeasti kulkevalla rakkineella. Me muut joudumme jättämään paremman näkemän ohitettavan takaa ja samalla varaamaan kiitorataa omalle rakkineellemme, joka ei lähde kosmisella pakonopeudella vaikka käskisi kuinka.

  • Alkuperäiseen kysymykseen vastaus: Dacia Duster.

    Tosimies ei maksa imagosta, mutta maavara ja neliveto kiinnostavat. Aski on tottakai manuaali. Pehmeät pinnat kojelaudassa kuuluvat neideille. Eikä hinnassa ole liikaa veroja hipstereille jaettavaksi.

  • Ajattelija2013:

    misar:
    Tosimies menee autokauppaan brändimerkin tietenkin,ja valitsee itselleen turpolla varustetun 300 heppaisen perheauton jolla pääsee mukavasti muun liikenteen rytmiin jäämättä muiden jalkoihin.

    Ja eikun maantielle, siellä hän huomaa että ostosta pitää ehdottomasti päästä esittelemään kanssa autoilijoille ja miettii miten se parhaimmin tulee huomioiduksi,ja kun kukaan ei mitenkään reagoi on pakko saada lisää huomiota loistavalle valinnalleen. Siispä hän päättää näyttää olevansa maanteillä etuoikeutettu tekemään omien sääntöjensä mukaan, ja alkaa roikkumaan takaluukuissa kun eivät nämä saatanan tunarit ymmärrä tehdä tietä. Jos tämä ei tehoa niin aina voi soittaa torvea ja vilkuttaa valoilla.
    Kun ohi sitten päästään, ei vilkun käyttö ole tietenkään suotavaa, ja ohitus tietenkin päätetään kääntämällä kulmaa hipoen oikelle kaistalle,ja lisäbonusta tietenkin tuo märkä tai sohjoinen keli jolloin saadaan kunnon paskasuihku ohitettavan tunarin silmille, että siitäs sait senkin hidastelija. Jaa että ajoit yli rajoituksen, se ei minulle tietenkään riitä koska täytyyhän ohitettavan ymmärtää että kyseessä on brändituote.

    Moottoritiellä kun tunnin ajaa, ja tämä kuvio toistuu parikymmentä kertaa niin panee miettimään onko kyseessä tosimiehet, vai onko ratissa sittenkin narsisti lievästi vai pahasti mielenhäiriöinen kuski.

    Helpottiko?

    Olet muuten niin monta kertaa kirjoittanut noista kaahaavista premiumkuskeista, että sinulla on varmasti jotain todistusaineistoa siitä, että uusilla premiumeilla ajavat aiheuttavat paljon onnettomuuksia. Näinhän on pakko olla, koska sinun mukaasi 90 % sikailijoista ajaa premiumilla. 740 sinulta jo kerran asiaa kysyi muistaakseni E Mersun osalta, mutta jostain kumman syystä vastausta ei tullut.

    Olisiko kuitenkin niin, että kun se "naapurin viimeisillä penneillä ostettu" premium (varmaa tietoa) jo valmiiksi harmittaa, niin se ohi ajava premium jää paremmin mieleen kuin ohi ajava Civic. Varsinkin kun se premium pääsee siitä huolimatta ohitsesi, että painat kaasun pohjaan ohituskaistan alkaessa.

    Itse en ole ikinä huomannut, että kaahaaminen olisi sidoksissa yhteenkään automerkkiin. Varsinkaan silloin, jos puhutaan uusista autoista. Yleisesti ottaen uudehkoilla autoilla kaahaillaan ja sikaillaan hyvin vähän.

    Tottahan se on, kärjessä audi sitten bmw kolmantena skoda sekin on premium sinun määritelmäsi mukaan, kun on tehty samoilla osilla eikö vain. Tosin heillä saattaa olaa toisenlainen motiivi ohituksiin, kenties alemmuudentunto merkin takia. Seuraavina volvo ja passat.

    Se on totta ettei mersu osallistu roikkumisiin, ja kiilailuihin kuin äärimmäisen harvoin eikä erotu massasta mitenkään. Oma tulkinta tästä on että mersukuskit ovat selkeästi älykkäämpiä kansalaisia.

    Ei muuten harmita pätkääkään menköön miten lystäävät, kunhan ei joka kerta ole pakko provosoida muita autoilijoita törkeällä tyylillään. Mistä muuten tiesit, ettei civicissä lue takaluukussa ne tunnetut viisi kirjainta xxxx-x Mikäli alkaisi hatuttamaan niin silloin otetaan 3,7l V6 alle joka on sitten aito urheiluauto, eikä joku sakemanni josta katto on sahattu pois. On merkillepantavaa, ettei sen kanssa koe koskaan vastaavaa käytöstä kuin perheautolla, vaan hyvin selkeästi kunnioitetaan ei roikuta eikä kiilata kulmaa hipoen.

    Vai et ole huomannut, että se pääosin liittyy nimenomaan tiettyihin merkkeihin. Asian voi helposti todentaa menemällä pääteille tekemään havaintotutkimusta, tosin ymmärrän hyvin ettet ole huomannut asiaa, koska kerroit jossain aikaisemmin ajavasi hyvin harvoin pääteillä.

  • tracktest:

    Tuo "tosimies" on sananakin jo niin lapsellinen kuvaus miehestä että oksat pois. Nämä "tosimiehet" on kyllä oman elämänkokemukseni mukaan niitä joille riitävän miehekäs karjaisu saa aikaan silmin nähtävän tutinan ja tärinän joten se näistä "tosimiehistä".

    Sanoisin misarille tuon hieman katkeran kuuloisen avautumisen olevan hieman huvittava laatuaan. Ajaessasi vaikka BMW:n 530i:llä pitkin Suomea et kiinnitä enää mitään huomiota muihin kulkijoihin tehdäksesi vastaavia tunteenomaisia purkauksia eri foorumeille. Ajaessani BMW:llä jo pitkällä vajaan 30 vuoden kokemuksella en ole perässä roikkujia nähnyt oman autoni perässä, johtunee varmaankin siitä, että en aja alinopeutta ja en kauaa jonoissa viihdy. Koska niissä yleensä sattuu ja tapahtuu, kun autot menevät peräjulkkaa kuin köyhän talon porsaat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ajelisin noin yleensä ylinopeutta vaan yritän noudattaa liikennesääntöjä aivan erityisen tarkasti. Kiinnitäen huomioni muihin kulkijoihin sen takia kun jotain yllättävää saattaa yllättäen sattua. Kuljettajia kun on niin monen tasoisia ja joillekin ei olisi korttia pitänyt koskaan edes myöntää. Sakkoja en ole saanut vuoden 1986 jälkeen ainuttakaan ja vahingoiltakin olen säästynyt jo yli 25 vuotta se kertoo kai jostakin. Joka panee tuon suhteen paremmaksi pitää nostaa hattua.

    Oma kokemukseni on se että ne jotka tien päällä sekoilee niin ne sekoilee yleensä aina ajoivat sitten millä merkillä hyvänsä. Asenne on sen verran vinksahtanut matkan varrella ja kukaan ei ole oikein isän kädestä asiaa koskaan ilmaissut (opettanut) että oikeat asenteet olisivat koskaan saavuttaneet kyseisen öykkärin ajatusmailmaa. Ja yleensä nämä teiden ritarit huonossa mielessä kokevat totaalisen pysähdyksen jossain vaiheessa elämäänsä ja silloin usein kaikki loppuu siihen ja tuloksena on että silloin soi yleensä kirkon kellot ja jokainen tietää mitä se merkitsee.

    Ajattelijalle vielä kun olet toiveestani jättänyt trollauksen pois on kommenttejasi mukava lukea. Ja olen monestakin asiasta samaa mieltä. Noihin maratonkeskusteluihin ei ole aikaa osallistua mutta tuohon premium-keskusteluun on pakko todeta se että ei typerämpää keskustelua oikein ole jossa yksi henkilö käy loputonta sotaa käsitettä premium vastaan pakkomielteisellä intesiteetillä kuin ei elämässä muuta olisi. Ja kaiken huipuksi tuo älytön kiista vedetään jokaiseen keskusteluun vaikka se ei mitenkään koske koko keskustelun avausta. :sunglasses:

    Ei se muuten ollut katkera eikä huvittava purkaus, vaan tulee pelkästään pelkästä vi...sesta kun seuraa tuota epätoivoista kubbelwagenien provosointia.

    Kuten tuolla jo ajatusten tonavalle kerroin, että mahdollisuus kyykyttämiseen löytyy kyllä, jos alentuisi samalle tasolle mutta kun ei ole tarvinnut kun näyttää selkeästi kunnioitusta löytyvän.

  • 740 GLE:

    kello68:
    Ajetaan kuin vasen kaista olisi jotenkin maksullinen. Ensin ajetaan edellä menevä kiinni (ihan normaalia) mutta mennään aivan puskuriin asti niin ettei edellä menevä näe taustapeilistä edes takana tulevan ajovaloja tai kilpeä, sitten ohi ja kiilataan aivan yhtä lähelle eteen

    Takaa päin katsottuna tuo saa ohittajan näyttämään aivan kädettömältä.

    Läheltä ehtii ohittaa vain oikeasti kulkevalla rakkineella. Me muut joudumme jättämään paremman näkemän ohitettavan takaa ja samalla varaamaan kiitorataa omalle rakkineellemme, joka ei lähde kosmisella pakonopeudella vaikka käskisi kuinka.

    Olet oikeassa. Mutta miksi ylipäätään rikkoa liikennesääntöjä, kun oikeoppisesti ohitus tapahtuu siten että kaistaa vaihdetaan ohitukseen min. 50m ennen ohitettavaa ja oikealle palataan kun ohitettavan keula näkyy kokonaisena taustapeilistä, joka pitäisi olla ehdoton minimi. Näin pirun yksinkertaista se on kun homman hallitsee.

    Kysymys kuuluukin onko vaikuttimena mahdollisesti tahallinen käytös ja näyttämisenpakko.

    Sitä joutuu ihmettelemään etteivät poliisit siviiliautoillaan puutu tuohon käsittääkseni ollenkaan, vaan lehdistä luetaan ainoastaan ylinopeuksista. Koskaan en ole lukenut että ohituskäyttäytymistä valvottaisiin.

    Näitä perässäroikkumisia ja kaistallepaluita kulmaa hipoen tapahtuu satoja tunnissa moottoriteillä, että ihmettelen vaan miksi ei valvota, ja onko syy mahdollisesti se ettei kyseisissä tempuissa ole sakotusprogressiota.

    En muistanut vastata, kun ilmeisesti kyseenalaistit mersujen osuuden näistä tempuista. Omien havaintojen mukaan osuit oikeaan, en minäkään koskaan ole kiinnittänyt huomiota mersukuskeihin siksi harvinaista se minunkin mielestäni on. Eli kaikki kunnioitus heitä kohtaan.

  • Tottahan se on, kärjessä audi sitten bmw kolmantena skoda sekin on premium sinun määritelmäsi mukaan, kun on tehty samoilla osilla eikö vain. Tosin heillä saattaa olaa toisenlainen motiivi ohituksiin, kenties alemmuudentunto merkin takia. Seuraavina volvo ja passat.

    No ei ihme, jos lähes 90 % sikailijoista ajaa misarin mielestä premiumeilla, kun VW ja Skodakin ovat hänelle premiumia. Alkaahan siinä sitten ollakin jo lähes 90 % osuus uusista autoista. Mistä näitä älypäitä oikein sikiää? :weary:

    Ei muuten harmita pätkääkään menköön miten lystäävät, kunhan ei joka kerta ole pakko provosoida muita autoilijoita törkeällä tyylillään. Mistä muuten tiesit, ettei civicissä lue takaluukussa ne tunnetut viisi kirjainta xxxx-x Mikäli alkaisi hatuttamaan niin silloin otetaan 3,7l V6 alle joka on sitten aito urheiluauto, eikä joku sakemanni josta katto on sahattu pois. On merkillepantavaa, ettei sen kanssa koe koskaan vastaavaa käytöstä kuin perheautolla, vaan hyvin selkeästi kunnioitetaan ei roikuta eikä kiilata kulmaa hipoen.

    Ja tämä pätkä kertookin sitten kaiken oleellisen itse misarista. Teini-ikäisen tasoista uhoamista. Mitkäköhän ovat ne Civicin X-kirjaimet ja mikä on se huima 3,7 litrainen misarin pienen egon pönkittämiseksi ostettu "aito urheiluauto"?

    Kaveri sössöttää täällä, miten Bemari ostetaan viimeisillä rahoilla, naapurin kiusaksi ja egon pönkittämiseksi, mutta sitten itse elvistelee täällä jollain "urheiluautolla". :sleepy:

  • misar:

    Sitä joutuu ihmettelemään etteivät poliisit siviiliautoillaan puutu tuohon käsittääkseni ollenkaan, vaan lehdistä luetaan ainoastaan ylinopeuksista. Koskaan en ole lukenut että ohituskäyttäytymistä valvottaisiin.

    Oikeastaan tuon voisi yleistää etäisyyksien valvontaan kaikissa tilanteissa. Ohitus on vain yksi erikoistapaus, joissa käytetään vääriä etäisyyksiä.

    misar:

    En muistanut vastata, kun ilmeisesti kyseenalaistit mersujen osuuden näistä tempuista. Omien havaintojen mukaan osuit oikeaan, en minäkään koskaan ole kiinnittänyt huomiota mersukuskeihin siksi harvinaista se minunkin mielestäni on. Eli kaikki kunnioitus heitä kohtaan.

    Kiitän omalta osaltani, vaikka en aivan tähän tähdännytkään. Olen edelleen sitä mieltä, ettei rispektiä voi ostaa, vaan se pitää ansaita. Jos itse ajan hölmösti, ei minua auttaisi vaikka kaikki muut Mersukuskit ajaisivat kuinka fiksusti.

    Mutta katsoitko yllä antamani VALTin linkin kautta, olivatko omien havaintojesi pohjalta vaarallisiksi arvioimasi automallit myös todellisuudessa odotusarvoaan useammin kolarin aiheuttajana?

    Odotusarvoaan selvästi harvemmin kolarin aiheuttaa mm. BMW 500-sarja, Audi A6, Fiat Stilo, Honda Accord, Mercedes C, Mazda 6 ja Skoda Octavia. Muitakin on, mutta nämä vain pikapoimintana osoittamassa, että harvoin kolaroivien automallien kuljettajat valikoituvat jonkin muun parametrin kuin hinnan perusteella, eikö?

    Odottamattoman usein kolaroivaksi oli helppo aavistaa vanha 1991-98 BMW 300-sarja, jota jo aiemmin kuvasin teinibemuna.

    Muita usein kolarin aiheuttajia on esim. Ford Fiesta ja Renault Clio. Paljon kolaroiville on yhteistä kenties auton ikä, joka valikoi myös kuljettajia. Jostain syystä kaikki vanhat autot eivät silti kolaroi odottamattoman paljon.

  • inspektor70:

    Tiettyejen merkkien perässäroikkumisten tai törkeiden ohitusten osalta ei taida olla mitään tilastoja, mutta sen verran huomioita tien päältä on ainakin itselläni, että usean eri merkin osalta kyseessä ei ole tämän ketjun pohjalta uudet autot. Enemmänkin (tehokkaat) tuontiautot.

    Mutta huomiota olen kiinnittänyt myös siihen, ettö näitä ns. tärkeästi ajavia autoilijoita löytyy kaikenikäisiä, niin miehiä kuin naisia. Eli jos yleisesti solvataan etenkin nuoria miehiä, niin kyllä naistenkin osalta (tasa-arvoa näköjään tämäkin) löytyy suoranaisia kaahaajia ja muiden hengellä leikkijöitä.

    Kun laajentaa perspektiiviä auton ratista kaksipyöräisiin (niin moottorilla kuin ilman varustettuihin), huomaa aivan erityisesti piittaamattomuuden lisääntyneen ja ns. liikennesilmän puuttumisen aivan täysin.

    Tuolla jossain keskusteltiin suojatiekäyttäytymisestä, johon lisäisin mm. stop merkin ja kolmion huomiotta jättämisen risteävän pyörätien osalta. Ja korostan, näissäkin paikoissa on ollut edustettuna kaikenikäisiä miehiä ja naisia.

    Moottoripyöräilijöille opetetaan, että liikenteessä pärjää, kun ajattelee, että kaikki muut ovat liikennesäännöistä piittaamattomia kaheleita. Tämä pätee myös fillarilla ja kävelijänä liikkuessa, mutta joskus (valitettavasti)näköjään jopa autolla liikkuessa.

    Törkeästi ajavia tosiaan löytyy laidasta laitaan, jotka ei edes tajua ajavansa poikkeavalla tavalla.

    http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201408110113059_v0.shtml

  • 740 GLE:

    Paluu mummolareissulta Pohjanmaalta näytti tasan päinvastaiselta kuin misarin kokemus. KT 86 Vihannista Liminkaan on normaalisti 100 rajoituksella, mutta nyt tilapäisesti tietyön vuoksi 80 rajoitettu. Rajoitusnopeuden ja poliisin puuttumiskynnyksen välisellä vakionopeudella etenevän Mersun ohi painui jatkuvana virtana uusia ja vanhoja Kia Cee'din kokoluokan autoja. Yhtään ainoaa kallista japanilaista tai saksalaista sen sijaan ei halunnut edellemme. Mutta tällainen satunnaisotantahan on vain satunnaista MuTua, eikä nopeus ole sama kuin kolarialttius, joten eipä siitä sen enempää.

    Mutta halvalla autolla minullakin oli varaa ajaa kovempaa, kun sakoilla ei ollut niin suurta merkitystä.

    Tuollainen tilasto jossa näyttäisi kian olevan rauhallisemmanpään kuskien kulkine....

    http://www.iltalehti.fi/autot/2014081318569617_au.shtml

  • finman:

    Sitähän tässä juuri ihmettelen itsekin. En katsonut aiemmassa postauksessani sopivaksi puhua "Corolla-luokan" autoista, koska reilulla ylinopeudella ohittajista yksikään ei ollut Corolla. Kia luokka siitä tuli, koska niillä pääsi kovempaa.

    Kian sijoitus ylinopeuslistan pohjalla on mielenkiintoinen, ottaen huomioon, että VALTin listalla ainoa Kia näyttää aiheuttavan aivan odotusarvonsa mukaisen määrän kolareita. Eikö muita harvemmin ylinopeutta ajava olekaan muita harvemmein kolarin aiehuttaja?

    Toinen mielenkiintoinen ilmiön on Audin, BMW:n, Volvon ja Mersun korkea sijoitus ylinopeustilastossa ja siitä huolimatta harvoin kolarin aiheuttajana. Eikö runsas ylinopeus korreloikaan kolaroinnin kanssa?

    Kuka haluaa tarjota selityksen?

  • 740 GLE:

    finman:

    Voisihan sitä yrittää. Vakuutusyhtiöiden tietokantoihin tulevista kolareista lienee suurin osa taajamakolareita, parkkipaikkakolhuja yms., joiden aiheuttamisessa tai seurauksissa nopeudella ei ole paljonkaan merkitystä. Mitenkähän kävisi, jos rajoitettaisiin näkökulma vain kuolonkolareihin?

    Minäpä heitän tällaisen:

    Autoilussa tarvitaan tiettyä pelisilmää ja älykkyyttä. Voisiko olla niin, että samoja ominaisuuksia tarvitaan jotta olisi varaa ostaa, ainakin uutena, noita lueteltuja autoja.

    Täystunari osaa painaa kaasua, mutta riski kolariin on suurempi. Tiedän yhden nuoren miehen jolta ei voitu kauhalla vaatia kun ei edes teelusikalla ollut annettu - kaveri kolaroi 4 krt puolessa vuodessa, sitten poliisi oli sitä mieltä ettei sovi liikenteeseen.

  • Jorma L:

    Minäpä heitän tällaisen: Autoilussa tarvitaan tiettyä pelisilmää ja älykkyyttä. Voisiko olla niin, että samoja ominaisuuksia tarvitaan jotta olisi varaa ostaa, ainakin uutena, noita lueteltuja autoja.

    :lol:

  • finman:

    Tuollainen tilasto jossa näyttäisi Kian olevan rauhallisemman pään kuskien kulkine....
    http://www.iltalehti.fi/autot/2014081318569617_au.shtml

    Ja vaikuttaisikohan se tulevaisuudessa vaikka tähän, edullisempana vakuutuksenakin:

    http://www.iltalehti.fi/autot/2014081518577182_au.shtml

  • Sodomka:

    Voisihan sitä yrittää. Vakuutusyhtiöiden tietokantoihin tulevista kolareista lienee suurin osa taajamakolareita, parkkipaikkakolhuja yms., joiden aiheuttamisessa tai seurauksissa nopeudella ei ole paljonkaan merkitystä. Mitenkähän kävisi, jos rajoitettaisiin näkökulma vain kuolonkolareihin?

    Hyvä yritys, ja itsekin arvailin pikkuautojen kolarialttiuden osasyyksi niiden käyttöä kaupungissa kauppakasseina?

    Mutta selitys kuulostaa epäilyttävältä, koska teinibemariankin enemmän vammautuneita löytyy ahkerasti kolaroivien Fordin, Fiatin, Nissanin, Opelin ja Renapultin pienten mallien jäljiltä. Näiden autojen vammautumisluvut samassa tilastossa eivät oikein kuulosta parkkipaikkakolhuilta?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit