Mersun uusi C-sarja, kuvia

386 kommenttia
2456713
  • Siinähän se vaihdetanko on normaalilla paikallaan, minne se 7Tronic Plussan yhteydessä siirtyi. Eli ratin takana ohjauspylväässä oikeanpuoleisen vaihtofläpyskän takana. Keskikonsolin mulpura on humppa- ja hömppälaitteiston manipulointia varten.

    Tilojen sopii odottaa parantuneen, koska tähtäin on ollut samassa kuin uuden BMW 300-sarjan, eli W205 akseliväli pitenee kymmenisen senttiä ja leveys samassa suhteessa, eli pari generaatiota takaperin E-sarjan mittoihin. Trollit saavat olla mitä mieltä haluavat, mutta veikkaus A4:n kasvusta vertailukohteidensa kokoon seuraavassa mallinvaihdoksessa lienee niin turvallinen, etten laita edes kysymysmerkkiä.

    Taidan olla vanhanaikainen, kun en pidä tuosta isotähtisen keulan inflatorisesta käytöstä tavismalleissa. Minulle iso tähti kuuluu raskaaseen ammattiliikenteeseen tai erittäin kalliiseen kaksioviseen. Hätätapauksessa voin sen suostua hyväksymään vaikka E-klasse coupen nokalla, vaikka aika joutuin senkin tilalle vaihtuisi klassinen säleikkö ja tähti konepellille, jos oma olisi.

    Voisiko joku kertoa sisustussuunnittelijoille, että nykyajan auton kojetaulussa pitää olla televisio, ettei sitä tarvi lisätä kesken projektin jälkiasennuksena, kiitos.

  • 740 GLE:

    Siinähän se vaihdetanko on normaalilla paikallaan, minne se 7Tronic Plussan yhteydessä siirtyi. Eli ratin takana ohjauspylväässä oikeanpuoleisen vaihtofläpyskän takana. Keskikonsolin mulpura on humppa- ja hömppälaitteiston manipulointia varten.

    Tilojen sopii odottaa parantuneen, koska tähtäin on ollut samassa kuin uuden BMW 300-sarjan, eli W205 akseliväli pitenee kymmenisen senttiä ja leveys samassa suhteessa, eli pari generaatiota takaperin E-sarjan mittoihin. Trollit saavat olla mitä mieltä haluavat, mutta veikkaus A4:n kasvusta vertailukohteidensa kokoon seuraavassa mallinvaihdoksessa lienee niin turvallinen, etten laita edes kysymysmerkkiä.

    Taidan olla vanhanaikainen, kun en pidä tuosta isotähtisen keulan inflatorisesta käytöstä tavismalleissa. Minulle iso tähti kuuluu raskaaseen ammattiliikenteeseen tai erittäin kalliiseen kaksioviseen. Hätätapauksessa voin sen suostua hyväksymään vaikka E-klasse coupen nokalla, vaikka aika joutuin senkin tilalle vaihtuisi klassinen säleikkö ja tähti konepellille, jos oma olisi.

    Voisiko joku kertoa sisustussuunnittelijoille, että nykyajan auton kojetaulussa pitää olla televisio, ettei sitä tarvi lisätä kesken projektin jälkiasennuksena, kiitos.

    Jälleen hyviä kommentteja 740 GLE:ltä! Mersulla viiksikäytäntö eroaa standardista, eli pyyhkijät vilkkuviiksessä ja automaatin käyttö oikealla.

    Jep, akseliväli kasvaa ja kokoa tulee lisää, muotoilu ja sisätilat ovat todella upeat…

    Veikkaan melkoista menestystä uudelle C-sarjalle ja taksissa nuo kasvaneet tilat tulee ottamaan 1-paikan veikkaan. Todella hieno peli, meikäläisen makuun.

  • 740 GLE:

    Taidan olla vanhanaikainen...

    Voisiko joku kertoa sisustussuunnittelijoille, että nykyajan auton kojetaulussa pitää olla televisio, ettei sitä tarvi lisätä kesken projektin jälkiasennuksena, kiitos.

    Siis Mersu pyrkii nimenomaan irti pappavaunun leimasta ja kuten kuvista näkyy, oikeaan suuntaan mennään. Mitä tulee näyttöön, niin tuo on juuri oikea asema ja asento näytölle. Kojelaudan päälle sijoitettu näyttö mahdollistaa linjakkaan kojelaudan. Muutoin ison näytön upottaminen kojalautaan tekisi kojelaudasta korkean ja turhan pustysuoran. Pahimmassa tapauksessa näytön vuoksi tehdään kaksikyhmyinen kojelauta, joka näyttää todella väkinäiseltä, eikä S-Klassen metrin levyinen näyttöklusterikaan erityisesti silmiä hyväile. Itse veikkaan tuosta "kelluvan" näytön löytävän tiensä välittömästi muiden valmistajien luonnoksiin ja aikanaan tuotteisiin.

  • Makuja on monia, mutta omaan silmääni tuo näyttö ei istu sitten millään. Kun auton sisustus on muutoin tyylikäs, niin tuo näyttö todella näyttää siltä, kuin joku olisi kiinnittänyt tarvikenavigaattorin kojelautaan kotikonstein. Kojelaudan linjakkuudella ei ole merkiystä, jos tuollainen häkkyrä peittää sen linjakkuuden. Onhan se paikkana varmasti käytännöllinen, mutta silti toivottavasti NHB on väärässä ja tuosta ei tule muotia. Aika näyttää...

    Itse pidän esimerkiksi Audin ratkaisua paljon tyylikkäämpänä, jossa näyttö nousee kojelaudasta ja sen saa tarvittaessa piiloon. No kosketusnäyttö ei tietenkään voi olla Audin asettamassa paikassa, mutta enpä minä kosketusnäyttöä autooni haluakaan.

    Olisiko tulevaisuuden ratkaisu sitten tuulilasiin heijastettava näyttö? Näin itse uskon.

  • Monesti puhutaan pappamersusta, mutta jostain kumman syystä mobilistipuolella vanhatkin Mercedekset näyttää tyylikkäiltä. Tämänpäivän muoti ei välttämättä kestä aikaa, ja vaikka esimerkiksi Golfia ja Audi A3 moititaan tylsäksi, kannattaa verrata vaikkapa mk1 Golfia aikalaisiinsa. Väitän että 30 vuoden päästä tämänpäivän Golf on edelleen ajaton. Edellisen polven Audi A3 ei minun mielestäni näytä ikälopulta jos sitä vertaa muihin sen ikäisiin kilpailijoihin.

    Uusi C-sarja näyttää minusta hyvältä, ja "pahkana" oleva näyttö ei haittaa laisinkaan.

    Yleensä isot mallimuutokset muotoilussa tulee silloin kun kauppa ei suju. Ajatellaanpa vaikka Volvoa joka teki aikoinaan oman näköistä autoja. Nykyisin tyyli sopisi paremmin Korealaisille tuotteille( Tämä ei ole moite, ja puhtaasti oma mielipide) Tyylitaju ja muoti ei aina kulje käsikädessä.

  • Ajattelija2013:

    Itse pidän esimerkiksi Audin ratkaisua paljon tyylikkäämpänä, jossa näyttö nousee kojelaudasta ja sen saa tarvittaessa piiloon. No kosketusnäyttö ei tietenkään voi olla Audin asettamassa paikassa, mutta enpä minä kosketusnäyttöä autooni haluakaan.

    Miuksi et halua kosketusnäyttöä autoosi? Monet toiminnot ovat kosketusnäytön kautta todella käteviä. Puhelimen kontaktilistaa on kätevä plärätä kosketusnäytön kautta auton kookkaan kosketusnäytön kautta. Navin käyttäminen napeilla tai kaiken maailman ohjaimilla tuntuu kivikautiselta kosketusnäyttöön verrattuna. Plussana tietty myös nappien väheneminen kojelautaa rumentamasta.

  • vernon vili:

    Monesti puhutaan pappamersusta, mutta jostain kumman syystä mobilistipuolella vanhatkin Mercedekset näyttää tyylikkäiltä.

    Vaikka Mersu on aina tehnyt haluttuja autoja, niin ei niistä ajan kuluessa erityisen haluttuja keräilykappaleita ole muodostunut. Ne hyvin harvat Mersut, jotka ovat arvotavaraa käytettynä, poikkeavat olennaisesti tuosta Mersun perinteisestä panssarivaunumuotoilusta.

  • Miuksi et halua kosketusnäyttöä autoosi? Monet toiminnot ovat kosketusnäytön kautta todella käteviä. Puhelimen kontaktilistaa on kätevä plärätä kosketusnäytön kautta auton kookkaan kosketusnäytön kautta. Navin käyttäminen napeilla tai kaiken maailman ohjaimilla tuntuu kivikautiselta kosketusnäyttöön verrattuna. Plussana tietty myös nappien väheneminen kojelautaa rumentamasta.

    Itse tykkään käyttää puhelinta ratin painikkeista. Minusta se on käytettävyydeltään parempi ratkaisu, varsinkin kun näyttö on myös nopeusmittarin vieressä, kuten Audissa. Tällöin katsetta ei tarvitse juurikaan irroittaa tiestä, tai käsiä ratista. Navigaattorin osalta kosketusnäyttö saattaakin olla toimivampi ratkaisu. Mutta tässäkin kohtaa tykkään enemmän "hiiren" omaisesta ratkaisusta, jossa kosketusalusta on keskikonsolissa käden luonnollisella paikalla ja sormea liikuttamalla voi ohjata toimintoja. No maku- ja tottumiskysymyksiähän nämä pitkälti ovat. Mersun näyttö on varmasti sinänsä kätevässä paikassa, mutta hyvältä se ei mielestäni näytä.

    Mitenkäs automaailmassa muuten nuo puhetta tunnistavat navigaattorit? Joko sellaisia (kunnollisia) on olemassa ja jos on, niin toimivatko Suomen kielellä, tai suomalaisen surkealla Englannin kielellä? :smile:

    Oli pakko palata katselemaan noita Mersun kuvia ja jottei nyt vaikuta siltä, että vain rutisen, niin täytyy jälleen vaan hehkuttaa, että kyllä Mersu on onnistunut muotoilussa niin auton sisällä kuin ulkopuolellakin.

    Vaikka Mersu on aina tehnyt haluttuja autoja, niin ei niistä ajan kuluessa erityisen haluttuja keräilykappaleita ole muodostunut. Ne hyvin harvat Mersut, jotka ovat arvotavaraa käytettynä, poikkeavat olennaisesti tuosta Mersun perinteisestä panssarivaunumuotoilusta.

    Tismalleen samaa mieltä. Mersu on aina tehnyt hienoa "erikoisautoja", mutta perusmallit ovat aina olleet todella pappamaisia, mielestäni suorastaan mauttomia. Hienoa, että Mersu on kääntänyt kelkkaansa tässä suhteessa!

  • NHB:

    vernon vili:
    Monesti puhutaan pappamersusta, mutta jostain kumman syystä mobilistipuolella vanhatkin Mercedekset näyttää tyylikkäiltä.

    Vaikka Mersu on aina tehnyt haluttuja autoja, niin ei niistä ajan kuluessa erityisen haluttuja keräilykappaleita ole muodostunut. Ne hyvin harvat Mersut, jotka ovat arvotavaraa käytettynä, poikkeavat olennaisesti tuosta Mersun perinteisestä panssarivaunumuotoilusta.

    Ehkä näin, mutta mobilisti puolella ne on haluttua tavaraa. Olipa keräilyä tai ei, ainakin omat parhaat kauppani olen Mercedeksillä tehnyt.

  • NHB:

    Itse veikkaan tuosta "kelluvan" näytön löytävän tiensä välittömästi muiden valmistajien luonnoksiin ja aikanaan tuotteisiin.

    ...tai sitten se on halvan näköiseksi aikaansaatu näyttö, toteutuksella joka on jo vuosia sitten nähty muiden firmojen tuotteissa paljon paremman näköisenä, kuten:

    image

  • Ajattelija2013:

    Itse pidän esimerkiksi Audin ratkaisua paljon tyylikkäämpänä, jossa näyttö nousee kojelaudasta ja sen saa tarvittaessa piiloon. No kosketusnäyttö ei tietenkään voi olla Audin asettamassa paikassa, mutta enpä minä kosketusnäyttöä autooni haluakaan.

    OHHOH, siis miten VOI OLLA että 'Ajattelija' SATTUMALTA pitääkin Audin ratkaisua parhaana?? Siis YLLÄTTÄVÄÄ!!

    Audin ratkaisu on ruma ja typerä. Mutta se ei Audifanaatikkoa estä ylistämästä sitä... On selvää että Audin näytöt eivät ole olleet sijoitukseltaan, toteutukseltaan eikä laadultaan monien muiden tasolla LÄHESKÄÄN! Puhumattakaan siitä että vasta ihan viime aikoina ovat saaneet mallistostaan näytöt edes 2000-luvun tasolle sieltä kojelaudan alareunasta...

    Muut joilla on ollut kojetaulusta nousevat näytöt, kuten Bemun ihan pienimmässä oli VUOOOOSIA sitten EDELLISESSÄ korimallissa eli silloin kun Audi vasta unelmoi iDriven kaltaisista toteutuksista., ovat luopuneet siitä toteutuksesta koska se ei ole käytännöllinen. Ainoa positiivinen asia on se että lapselliset asiakkaat ovat hetken iloisia siitä kun katselevat jonkin liikkuvan kojelaudassa. Sen jälkeen se uutuudenviehätys katoaa ja käyttäjä huomaa kuinka typerää se näytön edestakaisin heiluminen ja sen odottaminen on.

    Vuosia sitten edellisen korimallin 1-sarjassa käytettiin nousevaa näyttöä, mutta se vaihdettiin pysyvään malliin hyvin pian jo siihen korimalliin:

    image

  • Ajattelija2013:

    Olisiko tulevaisuuden ratkaisu sitten tuulilasiin heijastettava näyttö? Näin itse uskon.

    Niin, sinä kun et ole oikea autofani, et tiedä mitään autoista ja olet yleisestikin todella vähä-älyinen niin kykenet tuollaisiin käsittämättömiin kirjoituksiin.

    Jos lukisit muita kuin sen hetken autosi esitteitä ja mainoksia niin tietäisit että muilla merkeillä HUD-näytöt ovat olleet käytössä jo KAAAAUAN sitten! Siis MONTA MALLISUKUPOLVEA!!

    Kyllä on hurjaa TULEVAISUUDEN teknologiaa juntin mielestä, kun se on ensimmäisen kerran ollut Oldsmobilella myynnissä 1988, värillinen versio Corvetessa 1998. Se on ihan arkipäivää mm. seuraavissa: GM:n tuotteissa ikuisuuden, BMW:llä vaikka kuinka pitkään, Toyotalla&Lexuksella, Nissanilla (vuodesta 1989), Fordilla...

    Sellaisen saa ostettua vaikka Biltemastakin, mutta ei Audilta kunnes vasta ihan juuri esiteltynä pariin malliin:

    image

    Tässä sitä tulevaisuutta joka ehkä joku päivä löytyy Ajattelijan Audistakin, eli 1999 vuosimallin Corvetten HUD:

    image

    Hienoa että Ajattelija2013 (vai Ajattelematon1913?) oikein tuo selvästi esille kuinka vanhentunutta ***aa Audi tarjoaa ja typerät asiakkaat luulevat että mainoslauseet 'teknisestä etumatkasta' olisivat ikinä pitäneet paikansa. Ajattelijalle tulevaisuus on siis viime vuosituhannen ihmeet...

  • Teknistä etumatkaa

    Audin kohdalla olisi parempi puhua teknisestä takamatkasta joka tekniikasta riippuen on 5-10 vuotta Bemareita ja Mersuja jäljessä.

  • PutPut, olipa taas aikuismaista ja fiksua tekstiä. Vähän aikaa sitten kitisit muiden riidanhalusta. Siinä sitä mallia kaikille. :smile:

    Pidän edelleen ESIMERKIKSI Audin käyttämää näyttöä fiksuna ratkaisuna. Tiedän kyllä, että muillakin merkeillä sellainen on ollut käytössä.

    Ja tiedän myös oikein hyvin, että tuulilasiin heijastettavia näyttöjä on ollut jo pitkään. Kovin yleisiä ne eivät kuitenkaan ole. Ja suuria kehuja ne eivät käsittääkseni ole saaneet, eli niissä on vielä parantamisen varaa. Ne yleistyvät vasta kun ne ovat riittävän hyviä.

  • Ajattelija2013:

    PutPut, olipa taas aikuismaista ja fiksua tekstiä. Vähän aikaa sitten kitisit muiden riidanhalusta. Siinä sitä mallia kaikille. :smile:

    Pidän edelleen ESIMERKIKSI Audin käyttämää näyttöä fiksuna ratkaisuna. Tiedän kyllä, että muillakin merkeillä sellainen on ollut käytössä.

    Ja tiedän myös oikein hyvin, että tuulilasiin heijastettavia näyttöjä on ollut jo pitkään. Kovin yleisiä ne eivät kuitenkaan ole. Ja suuria kehuja ne eivät käsittääkseni ole saaneet, eli niissä on vielä parantamisen varaa. Ne yleistyvät vasta kun ne ovat riittävän hyviä.

    Reaktio on puhtaasti siihen että todellakin kehtaat jatkuvasti syytää typeriä väitteitäsi välittämättä tippaakaan siitä kuinka mielettömän monta kertaa olet nolannut itsesi. Minä en riitele sinun kanssasi, en todellakaan suostu enää edes yrittämään keskustelua tuollaisen niljakkaan, selkärangattoman päänaukojan kanssa. Välillä vain luen täällä mitä satuja sinulla on taas menossa ja pitää osoittaa taas selvästi kuinka hulluja sinun sepustukset ovat. Sinun täytyy olla totaalisen kuutamolla jos luulet että joku arvostaa yhtään mitään mitä kirjoitat täällä: saat vastauksia vain koska trollaat ja jotkut eivät vain heti käsitä kuinka pihalla olet, kuinka et ikinä lopeta sekoiluasi vaan aloitat heti kaiken uudelleen seuraavassa keskustelussa tai jopa SAMASSA keskustelussa jos se venyy tarpeeksi pitkään sinun vastaaninttämisesi takia.

    Audi on edelleenkin hyvin pitkälti SURKEIN esimerkki koko automaailmassa ergonomian ja käyttöliittymien suhteen.

    SUOMESSA ne ehkä eivät ole yleisiä kuten ei ole vakionavigointikaan. Ja TAAS väität TÄYSIN ITSE KEKSIMÄÄSI P***AA: se ettei HUD:it olisi hyvinkin kehuttuja on sinun omaa keksintöäsi! Päinvastoin ne ovat todella hyviä ja pidettyjä.

    Eli miksi ihmettelet että porukka on täysin kyllästynyt sinun valehteluusi, itse keksittyihin sepustuksiin ja jatkuviin tyhjää/väärää tietoa/valheita täynnä oleviin vastaan inttämisiin ja muiden TIEDON kiistämisiin? Tulee mieleen hiekkalaatikolla valheita syytävä hylkiö sinusta.

  • Putput:

    Audi on edelleenkin hyvin pitkälti SURKEIN esimerkki koko automaailmassa ergonomian ja käyttöliittymien suhteen.

    Ihmisten hyvinvointia tässäkin Audi ajattelee.

    https://www.youtube.com/watch?v=aELhcQ9Gogc

  • "Eli miksi ihmettelet että porukka on täysin kyllästynyt sinun valehteluusi, itse keksittyihin sepustuksiin ja jatkuviin tyhjää/väärää tietoa/valheita täynnä oleviin vastaan inttämisiin ja muiden TIEDON kiistämisiin? Tulee mieleen hiekkalaatikolla valheita syytävä hylkiö sinusta."

    Siinä on vähän mutta täyttä asiaa. Hän myös kirjoittaa monilla muillakin nimimerkeillä ja vielä ilmeisesti luulee etteivät muuut sitä huomaa.

  • Pöpi Putputi, tarkista lääkityksesi! :warning:

  • Mikko__:

    Putput:
    Audi on edelleenkin hyvin pitkälti SURKEIN esimerkki koko automaailmassa ergonomian ja käyttöliittymien suhteen.

    Ihmisten hyvinvointia tässäkin Audi ajattelee.

    https://www.youtube.com/watch?v=aELhcQ9Gogc

    Siinä taisi olla maailmanhistorian uskomattomin viesti. Ihan sanattomaksi vetää se rajaton typeryyden, määrä minkä tuossa osoitit noin upeasti yhdellä lauseella ja linkillä. Osin olen totaalisen kiusaantunut myötähäpeän kautta. Mutta toisaalta tuo oli niin täydellinen suoritus, ikävä kyllä negatiivisessa mielessä, että tekee mieli hurrata ja jakaa koko maailman kanssa.

  • Voi hyvänen aika. Meinaatko, että sinun kirjoituksesi otetaan kovinkin vakavasti täällä?

    Jos hud näytöt ovat niin mahtavia, niin miksi niitä ei kauheasti käytetä autoissa? Kai sille nyt jokin syy on?

    No Audihan on sinun mukaasi automaailman surkein esimerkki kaikessa. Aika monet ovat tuosta ergonomiaankin liittyvästä väitteestä hieman toista mieltä. Onneksi meillä on Jumalasta seuraava, eli PutPut, joka on oikeassa kaikessa. Jopa talvirenkaiden asennuspäivän sinä päätät, tai ainakin luulet päättäväsi. :lol:

    Pakko kyllä sanoa, että vaikka kirjoituksesi ovat aika hauskoja, niin välillä kyllä olen hieman huolissani voinnistasi. Koitahan nyt vähän rauhoittua. Tuollainen riehuminen käy terveyden päälle. Ja vielä näin mitättömistä asioista. Mitä sitten, jos sinulle tulee ihan oikeita vastoinkäymisiä?

  • Putput:

    Mikko__:
    Putput:
    Audi on edelleenkin hyvin pitkälti SURKEIN esimerkki koko automaailmassa ergonomian ja käyttöliittymien suhteen.

    Ihmisten hyvinvointia tässäkin Audi ajattelee.

    https://www.youtube.com/watch?v=aELhcQ9Gogc

    Siinä taisi olla maailmanhistorian uskomattomin viesti. Ihan sanattomaksi vetää se rajaton typeryyden, määrä minkä tuossa osoitit noin upeasti yhdellä lauseella ja linkillä. Osin olen totaalisen kiusaantunut myötähäpeän kautta. Mutta toisaalta tuo oli niin täydellinen suoritus, ikävä kyllä negatiivisessa mielessä, että tekee mieli hurrata ja jakaa koko maailman kanssa.

    Putputin mamma on kyllä tiputtanut sen muksuna yhen tai muutaman kerran lattialle, pää edellä. Viha niin suuri täällä, että huvittaa. Putputilta niitä maailmanhistorian uskomattomia lauseita vasta tuleekin yksi toisensa jälkeen :lol:

  • Ajattelija2013:

    Itse pidän esimerkiksi Audin ratkaisua paljon tyylikkäämpänä, jossa näyttö nousee kojelaudasta ja sen saa tarvittaessa piiloon. No kosketusnäyttö ei tietenkään voi olla Audin asettamassa paikassa, mutta enpä minä kosketusnäyttöä autooni haluakaan.

    Olisiko tulevaisuuden ratkaisu sitten tuulilasiin heijastettava näyttö? Näin itse uskon.

    Volvossa oli kojelaudasta nouseva navigaattorin ym näyttö ja ajat ajat sitten. Olen samaa mieltä, että se on toimivin ratkaisu, sen saa näkyviin aina kun tarvitsee ja muulloin se ei ole tiellä. Kojelauta jää siistin ja pelkistetyn näköiseksi.

    HUD:in hyödyt jäävät minusta siviiliautossa olemattomiksi. Mitä sellaista informaatiota auton pitää näytölle tuottaa, että sitä koko ajan ajaessa tarvitsee? Enemmän se häiritsee ajamista kuin muuta. Autoissa on automaattivaihteet ja ajamista helpottava tekniikka sitä varten, että voi keskittyä ajamiseen.

  • Putput! Oletko niin helvetin tyhmä,ettet tajua,että sepustuksistasi näkee,että olet idiootti,tai fanaatikko,tai todennäköisesti molempia.

  • Nollakeulavolkkari:

    Teknistä etumatkaa

    Audin kohdalla olisi parempi puhua teknisestä takamatkasta joka tekniikasta riippuen on 5-10 vuotta Bemareita ja Mersuja jäljessä.

    Varmaan voit täsmentää, mitä tekniikkaa tarkoitat ja miten Audi on saksalaisia kilpailijoitaan jäljessä? Minä en hyvällä tahdollakaan löydä Bemarista ja Mersusta mitään mullistavaa uutta tekniikkaa jota ei löytyisi muista autoista. Enkä tarkoita nyt pelkästään Audia.

  • Mikko__:

    Putput:
    Mikko__:
    Putput:
    Audi on edelleenkin hyvin pitkälti SURKEIN esimerkki koko automaailmassa ergonomian ja käyttöliittymien suhteen.

    Ihmisten hyvinvointia tässäkin Audi ajattelee.

    https://www.youtube.com/watch?v=aELhcQ9Gogc

    Siinä taisi olla maailmanhistorian uskomattomin viesti. Ihan sanattomaksi vetää se rajaton typeryyden, määrä minkä tuossa osoitit noin upeasti yhdellä lauseella ja linkillä. Osin olen totaalisen kiusaantunut myötähäpeän kautta. Mutta toisaalta tuo oli niin täydellinen suoritus, ikävä kyllä negatiivisessa mielessä, että tekee mieli hurrata ja jakaa koko maailman kanssa.

    Putputin mamma on kyllä tiputtanut sen muksuna yhen tai muutaman kerran lattialle, pää edellä. Viha niin suuri täällä, että huvittaa. Putputilta niitä maailmanhistorian uskomattomia lauseita vasta tuleekin yksi toisensa jälkeen :lol:

    Etkö parempaan pysty kuin johonkin mielikuvituksettomaan "mamma tiputtanut"-juttuun??

    Edelleenkin tuo sinun edellinen viesti oli jotain USKOMATONTA! Sitä et voi enää jälkeenpäin muuttaa vaikka haukkusit minua kakkahousuksi tai jotain.

  • AkiK:

    Nollakeulavolkkari:

    Entä Volvosta?

    Putput, ihan miten vaa, oot kyllä mainio tapaus :lol:

    Ymmärrän että sinun täytyy pakolla vastata JOTAIN jotta saisit huomion pois siitä miten totaalisesti nolasit itsesi.

    Taitaa olla sulle kovinki tuttua noi nolostumiset tääl ja pakolla vastaamiset. Vähän niikuin muinoin välttelit vastaamista siihen, miks oot omistanut monta Audia, vaikka vihaatkin Audia yli kaiken. Mut sehän selvis sillon, johtuu varmaa toi sun suuri vihaskin, työsi ansiosta. Kannattais irtisanoo ittes, että et vahingoita jotakuta joku päivä. Alkaa olee varmasti hyvin lähellä, että putput pidätetään joku päivä raivomisesta.

  • Putput:

    Entä Volvosta?

    No kerro nyt jo ihmeessä mitä sellaista mullistavaa uutta teknologiaa Bemarilla on käytössään jota ei löytyisi muista autoista?

    Toivottavasti et kuitenkaan myy autoja, koska muiden vastaavien tuotteiden parjaaminen on varmin tapa menettää kaupat jos asiakkaalla on yhtään älliä päässä.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit