Talviauto 2014

137 kommenttia
245
  • NHB:

    Bemarille selkeä voitto. Siinäpä pohdittavaa niille, jotka jaksavat tuomita 2010-luvun takavetojen talviominaisuudet 70-luvun autoista paräisin olevan perimätiedon perusteella.

    Juuri niin, takaveto on sitä parasta Saksalaisissa, ketteryys ja ajamisen ilo on aivan omaa luokkaansa, oli kesä tai talvi. Kannattaa kokeilla, eikä vaan uskoa tai luulla!

  • Experience:

    NHB:

    En tuomitse Bemaria tai takavetoa 70-, enkä edes 90-luvun alun ominaisuuksien perusteella. Kyseisen Bemarin ajettavuus, hallittavuus ja etenemiskyky ei silti ollut tässä testissä mitenkään muiden yläpuolella, vaikka muutamaa kohtaa lukuunottamatta hyvin pärjäsikin. Voitto ei siis tullut ajettavuuden ansiosta.

    Ajamisen ilo ja muutkin ajettavuuden piirteet ovat jossain määrin makuasioita, mutta muuten tiukasti kilpaillussa markkinatilanteessa saksalainen takaveto sinänsä tuskin on ajettavuudeltaan mitenkään omaa luokkaansa. Tämän testin tekijöiden kokeilun perusteella Mazda ja Skoda olivat ratakokeissa hallittavuudeltaan Bemaria parempia. Kellotettaessa Bemari oli testistä riippuen keskitasoa tai joukon häntäpäässä. Mutta uskon, että takavetoinen tarjoaa monille sellaista fiilistä, johon etuvetoinen ei pysty. Tilanne on ollut sama vaikka sitten 70-luvullakin. Siinä vaiheessa on ihan turha edes yrittää verrata autoa muihin.

  • Minua jäi mietityttämään se minkälainen merkitys sillä oli ettei ajovakaudenhallintaa saanut kytkettyä pois päältä - ja miksi sitä edes tulisi saada pois päältä. Turvallisuusvaruste vähensi ilmeisesti pisteitä jos se hidasti nopean ajon etenemistä ajoneuvon hallinnan rajamailla. (Selasin jutun nopeasti, eli täytyy lukea vielä tarkemmin. )

    Toisaalta 85 % autoilijoista ajaa nastarenkailla niiden ympäristöhaitoista huolimatta ("turvallisuus nro 1" ) , toisaalta ristiriitaisesti arvostetaan sitä (mielikuvamarkkinointia ) että autolla voi liikenteessä ajaa kovaa tilannenopeutta eli ottaa isompia riskejä.

  • E2800:

    Tuo on kiinnostava asia. Kuljettaja päättää tilannenopeudesta pitkälti sen perusteella, millaisia viestejä hän tilanteesta saa. Auto on tärkeä viestien antaja, joten ns. hyvä auto saattaa houkutella ulosmittaamaan tilannenopeuksia.

    Auton lisäksi nopeusvalintaan vaikuttaa moni muukin asia kuten muu liikenne ja vastaavassa tilanteessa hyvissä oloissa käytetty nopeus. Esim. liukkaalla moottoritiellä saatetaan ajaa liki kesäkelin nopeuksia, koska kelin mukainen nopeus tuntuisi köröttelyltä. Tällöin huonommalla autolla saatetaan ajaa muiden mukana, mutta todellisuudessa hallinnan menetys on paljon pienemmän marginaalin varassa kuin hyvällä autolla. Miten noista kokonaisuus muodostuu, siinä onkin monimutkainen yhtälö. Vaikka 80-luvun autoja ei mittatikkuna pidäkään käyttää, eräs kiinnostava tulos tuli vanhasta TM:n testistä. Verrattiin etu- ja takavetoisia. Enemmistö kuskeista piti takavetoisia miellyttävämpinä ajaa, mutta kirjanpidon mukaan hallinnan menetyksiä niillä sattui enemmän. Tätä ei siis pidä ymmärtää etu/takaveto-keskusteluna museoautojen kokemuksiin vedoten, vaan sen avulla voi yrittää pohtia sitä, miltä oikeasti hyvä auto tuntuu ja mitä se vaikuttaa ajotapaan.

  • Minulla oli vielä vajaa vuosi sitten V70, jonka vaihdoin keväällä BMW 520 da:han, jonka vaihdoin nykyiseen BMW 318 DA:han joulukuun alussa. 520 oli periaatteessa hieno auto (-11) ja BMW:n hinauspalvelu toimi moitteettomasti ( 520 jätti kahdesti tien päälle)ja kerran temppuili pelottavasti suoralla tiellä (joku häiriö ), niin vaihdoin Autokeskuksessa tarjous BMW:hen. Nykyisellä olen ajellut nyt 7 tkm pääasiassa talvisissa olosuhteissa. Autolla pärjää, mutta mikään kummoinen talviauto se ei ole V70 verrattuna. Petoksesta en ole ehtinyt vielä istumaan, autoja kylläkin vaihtanut järjellä ajatellen aivan liian usein. :wink:

  • Linnankundi:

    Minulla oli vielä vajaa vuosi sitten V70, jonka vaihdoin keväällä BMW 520 da:han, jonka vaihdoin nykyiseen BMW 318 DA:han joulukuun alussa. 520 oli periaatteessa hieno auto (-11) ja BMW:n hinauspalvelu toimi moitteettomasti ( 520 jätti kahdesti tien päälle)ja kerran temppuili pelottavasti suoralla tiellä (joku häiriö ), niin vaihdoin Autokeskuksessa tarjous BMW:hen. Nykyisellä olen ajellut nyt 7 tkm pääasiassa talvisissa olosuhteissa. Autolla pärjää, mutta mikään kummoinen talviauto se ei ole V70 verrattuna. Petoksesta en ole ehtinyt vielä istumaan, autoja kylläkin vaihtanut järjellä ajatellen aivan liian usein. :wink:

    Miksi ihmeessä vaihdoit taas Bemariin kun sinulla kerran noin valtavan huonot kokemukset siitä olisit varmaan saanut vaihdettu melkeen päikseen 5-sarjan Bemarisi uuteen ensiluokkaiseen Volvo v70:seen?

  • Sattui sillä hetkellä olemaan Autokeskuksella hyvät tarjoukset 300-sarjan bemareista ja kohtuullisen hyvän hyvityksen sain. Tuskin 520 olisin vaihtanut, jos se olisi ollut ongelmaton. Ja kuten olen sanonut ei Bemarit, varsinkaan 500-sarja huono ole, päin vastoin hyviä autoja, mutta talviominaisuudet ovat keskinkertaiset verrattuna Volvoon. Neliveto ja Webasto tekisi BMW:stä varmasti paremman talviauton, mitä V70 on (paitsi valot olisi edelleen huonommat). Ei Volvokaan täydellinen ollut, mutta talvella varsinkin huonossa kelissä paras, mitä minä olen ajanut. Minä en ole minkään automerkin uskovainen eli autot on vain kulkuvälineitä.

  • Ihan hyvä, että 3 GT voitti, koska tuo auto kiinnostaa. Tuota vähän toivoinkin, mutten uskonut. Osoittaa vaan, että tuo on enemmän 5-sarja kuin 3-sarja ominaisuuksien suhteen. 5-sarjahan tuli toiseksi silloin kun S60 voitti vuonna 2011 ja molemmat sai ainoina täydet 5 tähteä. Onko 3 GT eka Bemari ikinä, joka on voittanut TM talvitestin?

  • A-utoilija:

    Ihan hyvä, että 3 GT voitti, koska tuo auto kiinnostaa. Tuota vähän toivoinkin, mutten uskonut. Osoittaa vaan, että tuo on enemmän 5-sarja kuin 3-sarja ominaisuuksien suhteen. 5-sarjahan tuli toiseksi silloin kun S60 voitti vuonna 2011 ja molemmat sai ainoina täydet 5 tähteä. Onko 3 GT eka Bemari ikinä, joka on voittanut TM talvitestin?

    Audi ei ole tainnut koskaan voittaa kyseistä titteliä? Paras sijoitus jonka Audilta muistan oli vuodelta 2012 jolloin kolmannen sijan jakoivat Audi A6 Avant 2,0 TDI Multitronic ja BMW 116i.

  • Linnankundi:

    vaihdoin keväällä BMW 520 da:han, jonka vaihdoin nykyiseen BMW 318 DA:han joulukuun alussa. BMW:n hinauspalvelu toimi moitteettomasti ( 520 jätti kahdesti tien päälle)ja kerran temppuili pelottavasti suoralla tiellä (joku häiriö ), niin vaihdoin Autokeskuksessa tarjous BMW:hen.

    Linnankundi:

    Ja kuten olen sanonut ei Bemarit, varsinkaan 500-sarja huono ole, päin vastoin hyviä autoja.

    Ei pienintäkään ristiriitaa tämän 'Linnakundin' kommenttien välillä. :open_mouth:

    Ei tuossa mitään ristiriitaa ole. Auto jättänyt tielle jne. mutta pitää silti BMWeistä.

    Kerroppa sinä missä se ristiriita on?

    Kyllä moni pitää viinastakin vaikka aika on ikäviä krapuloita kokenut. :tongue:

  • Auto hyvä, takuu lyhyt, siksi vaihtoon. Nyt saa ajella kaksi vuotta ilman pelkoa kalliista korjauskuluista.

    Nämä talviautotestit ovat ehkä mielenkiintoisin osa Tekniikan Maailmaa. Pieni parannus olisi, jos edellisen vuoden voittaja olisi testattavissa mukana. Tällä tavalla saisi hieman perspektiivia aikaisempien talvitestien tuloksiin.

  • kello68:

    Experience:
    Linnankundi:
    vaihdoin keväällä BMW 520 da:han, jonka vaihdoin nykyiseen BMW 318 DA:han joulukuun alussa. BMW:n hinauspalvelu toimi moitteettomasti ( 520 jätti kahdesti tien päälle)ja kerran temppuili pelottavasti suoralla tiellä (joku häiriö ), niin vaihdoin Autokeskuksessa tarjous BMW:hen.

    Linnankundi:

    Ja kuten olen sanonut ei Bemarit, varsinkaan 500-sarja huono ole, päin vastoin hyviä autoja.

    Ei pienintäkään ristiriitaa tämän 'Linnakundin' kommenttien välillä. :open_mouth:

    Ei tuossa mitään ristiriitaa ole. Auto jättänyt tielle jne. mutta pitää silti BMWeistä.
    Kerroppa sinä missä se ristiriita on?

    Kyllä moni pitää viinastakin vaikka aika on ikäviä krapuloita kokenut. :tongue:

    Siinä sitten toinen mielikuvitus Bemarin omistaja puolustaa toista. Teillä molemilahan on yhden kirjan verran kerrottavaa miten huonoja Bemareita teillä on ollut. :lol: :lol: :lol: :lol:

  • Näissä tarinoissa on kyllä kieltämättä melkoisesti samankaltaisuutta ja suoranaista sekoilua. Nimittäin nimimerkeillä kello68, Autoilia ja Linnankundi.

    https://tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t6286,50#m144691

  • Linnankundi pyytää anteeksi, että on sanonut oman mielipiteensä oman BMW:n talviominaisuuksien keskinkertaisuudesta. Kuten tuolla maintsin, en ole minkään merkin autouskovainen, enkä arvannut pahoittavani joidenkin herkkää mieltä lausunnoilla. TM:n talvitestissä BMW:n malli voitti testin ja uskon sen olevan rehellisesti tehty. Itse en vaan ole ollut kovin ihastunut autoni talviominaisuuksiin. Sillä pärjää, mutta ei aiheuta riemunkiljahduksia. BMW:n nelivedon koeajoin viime talvena ja nelivetoisena ajo-ominaisuudet olivat erinomaiset.

    Tractestin viittaukseen minun ja muutaman muun nimimerkin tekstien samankaltaisuuteen ja jopa mahdollisesti saman henkilön kirjoittamiksi on lähes hauska.

    Tämä keskustelupalsta tuntuu olevan muutaman oikeauskoisen hiekkalaatikko, jossa oma pyhä lehmä on ainoa oikea. Näitä tuntuu löytyvän usean merkin kohdalla, pahimmat BMW, Audi ja Volvo ehkäpä vielä tässä järjestyksessä. Tiedä sitten, onko tässä kyse sukupolvien välisestä kuilusta, kun autot eivät itselläni suuria intohimoja synnytäkään, vaikka mielelläni käyn uudet mallit koeajamassa ja autot yleensä ottaen kiinnostaa. Mutta omalta osalta lopetan tämän off-topiciksi menneen keskustelun ja jatketaan keskustelua talviautotestin antamasta informaatiosta.

  • Kyllä tuon olikin tarkoitus vähän kirpaista. Täällä kun jotkut kirjoittelee paskaa ihan huvikseen. Samankaltaisuus on ihan ilmeistä. Totuuttahan en tosin tiedä, mutta jos väität olevasi irallaan tuosta trolli joukosta niin hyvä on.

  • Minä en kyllä luottais paljon linnankundin puheisiin.

  • Linnankundi:

    Itse en vaan ole ollut kovin ihastunut autoni talviominaisuuksiin. Sillä pärjää, mutta ei aiheuta riemunkiljahduksia. BMW:n nelivedon koeajoin viime talvena ja nelivetoisena ajo-ominaisuudet olivat erinomaiset.

    En väitä vastaan, enkä käännytä ketään mihinkään uskoon. Mutta kerrotko oman perusteesi sille, miksi sinusta BMW ei ole yhtä hyvä talviauto kuin (mikä? ) V70 malli?

    Arvaanko oikein, että kyse on ajettavuuteen liittyvistä asioista, kun kerran koet nelivetobemarin korjaavan vajaavetoisen virheet?

    Millaisin talvirenkain muuten ajat sitä Bemariasi?

  • Volvo oli vm.2012 V70 1.6Drive ei siis mikään tykki. Se vaan oli vakaa ajettava lumipöpperössä ja esim. ohitettaessa talvisella tiellä, kun tien keskelle oli kertynyt lumivallin tapainen. Lisäksi se lämpeni nopeasti vakiona olevan polttonestelämmittimen vuoksi. Myös valot olivat erinomaiset (kääntyvät ksenonit). BMW:n valot ovat myös hyvät, mutta kaukovalokantama ei ole Volvon veroinen. Noissa se suurin ero syntyy. Ja liikkeellelähtö lumessa ja liukkaalla parempaa. Nykyisessä autossani on Nokian 8. Olivat aluksi kyllä meluisat, mutta vaikuttaisi hiljentyvän kilometrien myötä. Kyllä tää Bemarikin lämpiää kohtuullisesti, mutta moottorin lämpiäminen on hidasta. Bemarikaan ei ole huono ajettava, ero on havaittavissa juuri hankalissa olosuhteissa. Kesäkelissä Bemari on mukava ajettava ja moottori ja automaatti pelaa hyvin, tosin jurnuttaa joillakin nopeuksilla turhan matalilla kierroksilla. Mutta on siinä se sportasento, joka korjaa tuon pienen puutteen. Ja edelleen BMW ei ole huono, mulle vaan sattui joku maanantaikappale ensimmäiseksi BMW:ksi. Sekin oli hieno ajettava kesäkeleillä (talviajokokemusta sillä ei juurikaan tullut)ja olisi varmaan edelleen minulla, jos ei olisi tullut noita ylimääräisiä ongelmia. Nykyinen 3-sarjalainen ei ehkä ole niin mukava kuin 5-sarjalainen, mutta on paljon ketterämpi pyöritellä.

  • Juuri niin, takaveto on sitä parasta Saksalaisissa, ketteryys ja ajamisen ilo on aivan omaa luokkaansa, oli kesä tai talvi. Kannattaa kokeilla, eikä vaan uskoa tai luulla!

    Jos nyt vaikka lukisit testin, niin ehkä tajuaisit, että ei BMW testiä ainakaan takavedon vuoksi voittanut. Oikeastaan päinvastoin. Takavedon aiheuttamat haitat olivat varmaankin suurin miinus niin Bemarissa, kuin Lexuksessakin. Molempien ajat esimerkiksi jää- ja lumiradalla olivat joukon häntäpäässä. Myös kiihdytyksessä lumella Lexus oli hitain ja BMW kolmanneksi hitain. Etenemiskyky on siis edelleen takavedon ongelma. Testissä annettiin kuitenkin enemmän arvoa turvalliselle ajettavuudelle, kuin rata- ja kiihdytys ajoille, mikä onkin tietenkin tärkeää ja tämä on takavetoisissakin kunnossa, kiitos hyvän alustasuunnittelun ja elektroniikan.

    Muutoin BMW oli toki erinomainen auto, mikä nyt olikin tiedossa jo etukäteen.

  • E2800:

    Toisaalta 85 % autoilijoista ajaa nastarenkailla niiden ympäristöhaitoista huolimatta ("turvallisuus nro 1" ) , toisaalta ristiriitaisesti arvostetaan sitä (mielikuvamarkkinointia ) että autolla voi liikenteessä ajaa kovaa tilannenopeutta eli ottaa isompia riskejä.

    Offtopikkina, että eräs naispuolinen ystävä joka normaalisti ajelee nastarenkailla melko rempseällä ajotyylillä niin että pelkääjän paikalla saattaa välillä pelottaa. Kerran sitten annoin hänen ajaa omaaa autoani sanoen että tässä on kitkat alla, niin jopas ajo muuttui ennakoivaksi ja varovaisemmaksi niin että kyydissä ollessa ei pelottanut.

  • Offtopikkina

    Ei tuo ollut ollenkaan asian sivusta, vaan hyvinkin mielenkiintoinen talviautoiluun liittyvä ilmiö. Takapuolituntuma jäi kakkoseksi verrattuna mielikuvaan.

    Talviautovertailussa kaikissa autoissa on Hakkapeliitta R2 kitkarenkaat. Silti syntyi isoja eroja samalla tavoin kuin varsinaisessa rengastestissä.

  • Ajattelija2013:

    Takavedon aiheuttamat haitat olivat varmaankin suurin miinus niin Bemarissa, kuin Lexuksessakin. Molempien ajat esimerkiksi jää- ja lumiradalla olivat joukon häntäpäässä. Myös kiihdytyksessä lumella Lexus oli hitain ja BMW kolmanneksi hitain.

    Ajonvakautus/luistonestojärjestelmä ovat tärkeitä varusteita suuremmalle osalle kuljettajista tottakai jo pelkästään turvallisuuden tähden liukkailla keleillä. On totuuden nimessä sanottava kuitenkin näin, että taitava kuljettaja vie ilman noita hillittimiä takavetoista autoa jää ja lumiradalla äärirajoilla aivan toiseen tahtiin se on täysin saletti asia. Siviililiikenteessä noilla ajoilla ei tosin ole mitään merkitystä, kilvanajo kuuluu suljetuille radoille ja sora pätkille. Liikenteen virtaan kuuluu maltillinen ajotapa jonka myötä turvallisuus paranee kaikkien kannalta aivan oleellisesti. :sunglasses:

  • tracktest:

    Ajattelija2013:

    Useissa kilpaluokissa eri alustoilla ajonhallintojen on havaittu nopeuttavan ajoa. Jo 90-luvun tekniikalla bitti voitti kuljettajan. Noista ajoista kuljettajan taidot tuskin ovat kehittyneet merkittävästi, mutta bitin kyvyt ovat kehittyneet senkin edestä. Perheautojen hallinnat on tosin säädetty turvallisuutta silmällä pitäen, joka ei tarkoita mahdollisimman nopeaa kierrosaikaa liukkaissa olosuhteissa, mutta jos ajonhallinta säädettäisiin kilvanajoa varten, niin nopeushyöty olisi selviö.

  • NHB:

    tracktest:

    Asiantunteva kommentti, näinhän asia toden totta on.

  • tracktest:

    Ajattelija2013:
    Takavedon aiheuttamat haitat olivat varmaankin suurin miinus niin Bemarissa, kuin Lexuksessakin. Molempien ajat esimerkiksi jää- ja lumiradalla olivat joukon häntäpäässä. Myös kiihdytyksessä lumella Lexus oli hitain ja BMW kolmanneksi hitain.

    Ajonvakautus/luistonestojärjestelmä ovat tärkeitä varusteita suuremmalle osalle kuljettajista tottakai jo pelkästään turvallisuuden tähden liukkailla keleillä. On totuuden nimessä sanottava kuitenkin näin, että taitava kuljettaja vie ilman noita hillittimiä takavetoista autoa jää ja lumiradalla äärirajoilla aivan toiseen tahtiin se on täysin saletti asia. Siviililiikenteessä noilla ajoilla ei tosin ole mitään merkitystä, kilvanajo kuuluu suljetuille radoille ja sora pätkille. Liikenteen virtaan kuuluu maltillinen ajotapa jonka myötä turvallisuus paranee kaikkien kannalta aivan oleellisesti. :sunglasses:

    Näin varmasti on, mutta takavedot olivat etuvetoisia hitaampia sekä elektroniikan avustamana, että ilman avustavaa elektroniikkaa. Eli toisin kuin jotkut täällä kirjoittivat, ei tämä testi mikään takavedon riemuvoitto ollut.

    Fiiliperäisiä juttujahan nämä etuveto/takaveto väännöt toki on. Itse en takavetoa vaihda mihinkään, ainoastaan nelivedon saatan hankkia ihan mielenkiinnosta. Pitääkö tuo autuaallisuus tuon suhteen täysin kutinsa se jäänee nähtäväksi jos nelivetoon joskus päädyn. Merkkiähän en vaihda se on sanomattakin selvä aina.

    Tuosta elektroniikan avusta kuljettajalle vielä se, kun F1:ssä oltiin tuon suhteen huipussaan kuljettajan merkitys väheni olellisesti taidot eivät merkinneetkään enää kovin paljon. Noista vuosista on taas lähennytty kilvanajon syvintä olemusta ja taas ajajantaidot ratkaisevat yhä enemmän miinuksena tosin se, että varikolta käsin voidaan auton tehoja pienentää tai lisätä. Tämän tekee mielenkiintoiseksi se kun Kimi ajaa Ferrarilla Alonson tallikaverina. Jos Santander haluaa oman kujettajansa (Alonso) voittavan kisan Kimin ollessa edellä voidaan ohitusta avittaa varikolta. Tuota ei tosin kukaan suomalainen halua ensi kaudella nähdä. On mielenkiintoista nähdä annetaanko paremman kuljettajan voittaa ajamalla jokaisessa kilpailussa vaiko ei, tuo jäänee nähtäväksi.

  • Ajattelija2013:

    Eli toisin kuin jotkut täällä kirjoittivat, ei tämä testi mikään takavedon riemuvoitto ollut.

    Koville ottaa, paksua tarinaa tavan mukaan Ajattelija2014. Taisi se nyt kuitenkin olla takavedon riemuvoitto kun voittaja on takavetoinen, kuten myös sija 4. Jos et huomannut sijat 5.- 16. kuuluvat etuvetoisille autoille.

    TM kirjoitti mm. BMW suhteen asiantuntevasti: Takavedosta johtuen veto EI VAIKUTA ohjaukseen kuten etuvetoisilla. Suuntavakavuus sai myös kiitosta. Liikkeellelähtökokeissa BMW on parhaimpien joukossa.

    Sen myönnän, että luistonesto voisi olla sallivampi, se toisi vielä lisää ajamisen iloa. Ehkä kuitenkin suunnittelu on tehty juuri oikein TURVALLISUUDEN kannalta.Lisäksi BMW:een 50/50 -painonjakauma edesauttaa huipputulokseen, eli 1-sijaan, kitkaerojarrutuksessa. Tämä on sitä turvallisuuden maksimointia.

    Kaiken kruunaa tietysti maininta, että BMW:n lämmityslaitteen teho on selvästi kaikkien aikojen paras dieseleissä testattu. Istuinlämmityksien lämpökamerakuvia verrattaessa näkyy huippulaatu, BMW on ainoa auto jossa myös istuimen ja selkänojan sivuosatkin lämpiävät. Toki tämä maksaa tehtaalle enemmän, mutta laadusta ei voi tinkiä ja hyvää ei saa halvalla.

    Jos Autoilija2014 edelleenkin vieroksuu takavetoa (eikä ole kiinnostunut Ajamisen Ilosta) , niin tämä VOITTAJA-BMW on mahdollisuus myös ostaa xDrive-versiona ja taitaapa siitä olla varsin erinomainen tarjouskin voimassa parhaillaan.

  • Experience:

    NHB:
    Bemarille selkeä voitto. Siinäpä pohdittavaa niille, jotka jaksavat tuomita 2010-luvun takavetojen talviominaisuudet 70-luvun autoista paräisin olevan perimätiedon perusteella.

    Juuri niin, takaveto on sitä parasta Saksalaisissa, ketteryys ja ajamisen ilo on aivan omaa luokkaansa, oli kesä tai talvi. Kannattaa kokeilla, eikä vaan uskoa tai luulla!

    Teillä kummallakin taitaa olla saksalainen homo-erotiikka erityisharrastuksena.

    Kohdasta 00.25 alkaen Hitler Rap.

    https://www.youtube.com/watch?v=yu2NqfISm9k&feature=youtube_gdata_player

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit