GPS ruuhkamaksu

682 kommenttia
1356723
  • Autoliitto ei hyväksy veron kiristymistä. Autoliitolle käy kuitenkin kilometriperustainen verotus, jolla kompensoidaan hankinnan verottamista. Ainakin ennen on käynyt. Voihan olla, että silmät aukenivat vihdoin, kun alkoivat laskea veromuodon vaikutuksia.

  • Miten polttoaineen verotus pitäisi hoitaa ruuhkasuomessa ja muualla suomessa?
    Anna ehdotus.

    Miksi liikkumisen pitää olla eri hintaista riippuen siitä, missä liikutaan? Millä tuollainen keinotekoinen määrittely perustellaan oikeudenmukaiseksi?

  • Herbert:

    Missä se 80% osuus kansasta on, joka kyselyssä kannatti tällaista järjestelmää? Miksi autoliittokin tukee järjestelmää?

    Se, että liikenneministeriöstä toppuutellaan kansaa sanomalla, että järjestelmä tulee käyttöön aikaisintaan 2020, on vähintään huolestuttavaa. Ei ongelmat sillä poistu, että sitä ei oteta käyttöön heti. Ongelmat poistuu sillä, että ne tunnistetaan ja korjataan. Tällä hetkellä ei mitään halua siihen ole, koska ministeriö mytöten on ilmoitettu, että järjestelmä otetaan käyttöön.

    Keskustapuolueen edustajat ovat enimmäkseen suhtautunet systeemiin kriittisesti, joten parin vuoden päästä vaaleissa asiaa on syytä pitää esillä.

    Mikä 80 prosenttia?

    Mietihän uusiksi tilannetta. Jos joku syrjäinen pikkumaa alkaa rakentamaan noin kattavaa vakoilujärjestelmää, niin ei se aivan hetkessä onnistu. Ongelmia ei ratkaista toimimattomia järjestelmiä käyttämällä. Ne vain luovat tuhottomasti uusia ongelmia.

  • Penteles:

    Miten polttoaineen verotus pitäisi hoitaa ruuhkasuomessa ja muualla suomessa?
    Anna ehdotus.

    Jos ajat takaa verotuksen huojentamista harvimmin asutetuille alueille, niin ei kai tuo ole edes hankalaa. Polttoaineen verotusta kun voi säätää sopivasti porrastaen siten, että polttoainevero on edullisempi harvaan asutuilla alueilla. Toki ensin pitäisi linjata se, että onko tuollaiselle mitään tarvetta? Mutta jos tosiaan on järkevää porrastaa alueittain verotusta, niin siihen ei tarvita unelmoimaasi kansalaisten kyttäysjärjestelmää.

  • NHB:

    Mikä 80 prosenttia?

    Mietihän uusiksi tilannetta. Jos joku syrjäinen pikkumaa alkaa rakentamaan noin kattavaa vakoilujärjestelmää, niin ei se aivan hetkessä onnistu. Ongelmia ei ratkaista toimimattomia järjestelmiä käyttämällä. Ne vain luovat tuhottomasti uusia ongelmia.

    Se olikin 57%. 80 prosenttia on sitä mieltä, että hinnoittelun pitäisi olla alueellista.

    Ongelma ei ole siinä, että järjestelmä saadaan teknisesti toteuttua. Ongelma on siinä, että luodaan järjestelmä, joka ei perustu oikeudenmukaisuuteen.

  • NHB:

    Penteles:

    Miten polttoaineen verotus pitäisi hoitaa ruuhkasuomessa ja muualla suomessa?
    Anna ehdotus.

    Jos ajat takaa verotuksen huojentamista harvimmin asutetuille alueille, niin ei kai tuo ole edes hankalaa. Polttoaineen verotusta kun voi säätää sopivasti porrastaen siten, että polttoainevero on edullisempi harvaan asutuilla alueilla. Toki ensin pitäisi linjata se, että onko tuollaiselle mitään tarvetta?

    Tuo on täysin kuolleena syntynyt idea kaverilta, joka on huolissaan suomalaisen autoveron oikeudenmukaisuudesta. Miksi yrittäjä, joka myy bensaa rajan toisella puolella, joutuu tilittämään siitä korkeampaa veroa kuin kilpailija?

    Minun autollani yhdellä tankillisella ajaa n. 800 km. Polttoaineen verotus eri osissa maata eri tavoin ei siis ole millään tavalla ajateltuna perusteltua.

  • Ennen itäblokin maissa oli täydellinen autoliikenteen seuranta .. Ei GPSllä vaa kojuilla .. seurattiin autojen menemisiä hyvin tarkkaan .. sma saadaan nyt GPS:llä .

    Kuka menee ja minne ja millä nopeudella .. turha jeesustella etteikö kaikki GPS data taltioida .. ja tarvittaessa voida käyttää sinua vastaan ..

    Ihan kuin antais ensin pirulle pikkusormen , niin se vie lopulta kuitenkin kaiken .. Hallinnointia on hirveän helppo laajentaa. Tätä dataa käytetään aivan varmasti kaikkeen mitä salainen seuranta vain keksii..

    Hieno idea . mutta jos järjestelmän ylläpidossa on satoja henkilöitä , niin varmasti tietovuotoa ja väärinkäyttöä tulee

    En pidä tästä satelliitti seurannasta alkuunkaan .. ehdottomasti ei

  • Herbert:

    Miksi liikkumisen pitää olla eri hintaista riippuen siitä, missä liikutaan? Millä tuollainen keinotekoinen määrittely perustellaan oikeudenmukaiseksi?

    Mitä enemmän tiellä on liikennettä, sen enemmän kuluu rahaa tien kunnossapitoon. Lisäksi kaupunkien ympäristössä julkinen liikenne toimii yleensä paljon paremmin kuin haja-asutusalueilla eli kyllähän jonkinlainen porrastus tienkäyttömaksussa on aivan perusteltua. Työryhmän ehdotus maksuista oli vain niin posketon, että siinä ei ole mitään järkeä.

  • Itse asun Helsingissä ja minua jurppii tässä tiedottamisessa se että pyritään auton käyttäjiä ohjaamaan julkisen liikenteen käyttöön ... mutta kun on tuo maaseutukin ja pitää huomata , ettei kaupunki elä ilman maaseutua .. kaikki ruoka tulee sieltä.

    Ei maalla ole julkista liikennettä !!

  • Hakka pelittää:

    Mitä enemmän tiellä on liikennettä, sen enemmän kuluu rahaa tien kunnossapitoon. Lisäksi kaupunkien ympäristössä julkinen liikenne toimii yleensä paljon paremmin kuin haja-asutusalueilla eli kyllähän jonkinlainen porrastus tienkäyttömaksussa on aivan perusteltua. Työryhmän ehdotus maksuista oli vain niin posketon, että siinä ei ole mitään järkeä.

    Päinvastoin. Mitä enemmän liikennettä, sitä halvemmaksi tien rakentaminen ja ylläpito tulee.

    Julkisen liikenteen määrällä asian perustelu on väärin, koska vain osalle kansasta se on realistinen vaihtoehto isoimmissa kaupungeissakin. Lisäksi matkoja ei läheskään aina voi valita, mutta jokainen voi ostaa juuri sellaisen auton kuin haluaa eli maksaa juuri niin paljon veroa kuin katsoo tarpeelliseksi.

    Tässä on taas kyseessä samanlainen oman pesän sotkeminen kuin mitä vihreät Niinistön ja Hassin esimerkkien innoittamina ovat harrastaneet. Rakennetaan perusteettomia rajoituksia, joita perustellaan ympäristösyillä. Johan Ollilan kommentitkin olivat aivan ala-arvoisia. Polttoaineen verotus ei enää kelpaa käytön verottamiseen ja autojen kulutuksen alentuessa verotulot vähenevät.

  • Herbert:

    Tuo on täysin kuolleena syntynyt idea kaverilta, joka on huolissaan suomalaisen autoveron oikeudenmukaisuudesta. Miksi yrittäjä, joka myy bensaa rajan toisella puolella, joutuu tilittämään siitä korkeampaa veroa kuin kilpailija?

    Minun autollani yhdellä tankillisella ajaa n. 800 km. Polttoaineen verotus eri osissa maata eri tavoin ei siis ole millään tavalla ajateltuna perusteltua.

    Mietihän mille tuo on vaihtoehto. Jos ihmisiä aletaan laittamaan eriarvoiseen asemaan alueittain, niin oikeudenmukasuutta loukataan aina jostakin näkökulmasta.

    Kuten kirjoitin, tuon koko alennuksen järkevyys pitäisi ensin ratkaista. Itse en kannata porrastuksia. Tuo bensaveron porrastaminen ei ole yhtään sen enemmän tai vähemmän oikeudenmukaisempaa kuin se, että naapurikunnissa peritään eri kilometriveroa. Ja jos tuollainen porrastus olisi pakko saada, niin sen voi tehdä niin pienin pykälin, ettei ole taloudellisesti järkevää kilometriä ajaa montaa kilometriä pienemmän polttoaineveron perässä.

    Jos tuollainen muuttuva verotus halutaan, niin ainoa oikeutus sille on hyödyllinen ohjausvaikutus. Ruuhkien vähentäminen voisi olla tällainen.

  • Herbert:

    Päinvastoin. Mitä enemmän liikennettä, sitä halvemmaksi tien rakentaminen ja ylläpito tulee.

    Mielenkiintoinen kommentti. Tiehallinnon selvityksen mukaan vähäliikenteisten teiden hoidon, ylläpidon ja korvausinvestointien vuosittaiset kokonaiskustannukset ovat noin 2300 euroa/km, kun vastaava luku koko tieverkon kunnossapidon osalta on noin 5200 euroa/km.

    Sekoitat nyt varmaankin kokonaiskulut käyttäjäkohtaisiin kuluihin. Käyttäjää kohden tien kustannukset pienenevät sitä mukaa kun liikennemäärät kasvavat. Ja veroahan tässä mallissa peritään juurikin jokaiselta tien käyttäjältä.

  • Juuri noin. Autoilijoilta rahat tulee, joten kustannus/maksaja on kiinnostava. Ei kokonaispotti.

  • NHB:

    Herbert:

    Tuo on täysin kuolleena syntynyt idea kaverilta, joka on huolissaan suomalaisen autoveron oikeudenmukaisuudesta. Miksi yrittäjä, joka myy bensaa rajan toisella puolella, joutuu tilittämään siitä korkeampaa veroa kuin kilpailija?

    Minun autollani yhdellä tankillisella ajaa n. 800 km. Polttoaineen verotus eri osissa maata eri tavoin ei siis ole millään tavalla ajateltuna perusteltua.

    Mietihän mille tuo on vaihtoehto. Jos ihmisiä aletaan laittamaan eriarvoiseen asemaan alueittain, niin oikeudenmukasuutta loukataan aina jostakin näkökulmasta.

    Se on vaihtoehto uuden auton hinnassa perittävälle verolle sekä vuotuiselle, normikulutuksesta riippuvalle käyttömaksulle.

    Kuten kirjoitin, tuon koko alennuksen järkevyys pitäisi ensin ratkaista. Itse en kannata porrastuksia.

    Siksi ihmettelinkin, kun esitit alueellista polttoaineveroa vaihtoehdoksi.

  • NHB:

    Sekoitat nyt varmaankin kokonaiskulut käyttäjäkohtaisiin kuluihin.

    En sekoittanut, vastasin vain Herbertin kommenttiin "Mitä enemmän liikennettä, sitä halvemmaksi tien rakentaminen ja ylläpito tulee."

  • Herbert:

    Se on vaihtoehto uuden auton hinnassa perittävälle verolle sekä vuotuiselle, normikulutuksesta riippuvalle käyttömaksulle.

    Kannattaisiko sinun tarkastaa keskustelun aihe vaikka otsikosta?

    Siksi ihmettelinkin, kun esitit alueellista polttoaineveroa vaihtoehdoksi.

    Kyse oli siis siitä, ettei verotuksen porrastamiseen alueittain tarvita kansalaisten yksityisyyttä heikentävää ja kansalaisten rahoja tuhlaavaa järjestelmää. Se, tarvitaanko koko porrastusta, on täysin toinen kysymys.

  • Hakka pelittää:

    NHB:
    Sekoitat nyt varmaankin kokonaiskulut käyttäjäkohtaisiin kuluihin.

    En sekoittanut, vastasin vain Herbertin kommenttiin "Mitä enemmän liikennettä, sitä halvemmaksi tien rakentaminen ja ylläpito tulee."

    Niin, valtiohan kustannukset maksaa.

  • NHB:

    Kyse oli siis siitä, ettei verotuksen porrastamiseen alueittain tarvita kansalaisten yksityisyyttä heikentävää ja kansalaisten rahoja tuhlaavaa järjestelmää. Se, tarvitaanko koko porrastusta, on täysin toinen kysymys.

    Ollilan työryhmä on esittänyt gps-pohjaista porrastettua ja matkan pituuteen sidottua järjestelmää. En käsitä, miksi sinä suljet porrastuksen otsikon ulkopuolelle, kun keskustelua on käyty kolme sivua.

  • Herbert:

    Juuri noin. Autoilijoilta rahat tulee, joten kustannus/maksaja on kiinnostava. Ei kokonaispotti.

    Näin ne päättäjätkin valitettavasti ajettelevat. Tuloksena on se, että vähemmän liikennöidyt tiet on päästetty järkyttävään kuntoon, kun kaikki rahat menevät ruuhkateiden ylläpitoon. Kainuussa asuvaa Jormaa ei varmaankaan paljon lämmitä, että joutuu ajamaan töihin 80 km suuntaansa roudan raiskaamaa pikkutietä, vaikka maksaa veroja aivan kuten ruuhkasuomessa asuvatkin. Mutta hei, pistetään Jorma maksamaan polttoainemaksujen päälle vielä tienkäyttömaksu tuplana, niin ehkä se uusi asfaltti vielä ilmestyy tiehen ennen eläkkeelle siirtymistä.

  • NHB:

    Kyse oli siis siitä, ettei verotuksen porrastamiseen alueittain tarvita kansalaisten yksityisyyttä heikentävää ja kansalaisten rahoja tuhlaavaa järjestelmää.

    Tarkoitat, että tarvitaanko verottamiseen tuollaista järjestelmää.

  • Hakka pelittää:

    Herbert:
    Juuri noin. Autoilijoilta rahat tulee, joten kustannus/maksaja on kiinnostava. Ei kokonaispotti.

    Näin ne päättäjätkin valitettavasti ajettelevat. Tuloksena on se, että vähemmän liikennöidyt tiet on päästetty järkyttävään kuntoon, kun kaikki rahat menevät ruuhkateiden ylläpitoon. Kainuussa asuvaa Jormaa ei varmaankaan paljon lämmitä, että joutuu ajamaan töihin 80 km suuntaansa roudan raiskaamaa pikkutietä, vaikka maksaa veroja aivan kuten ruuhkasuomessa asuvatkin. Mutta hei, pistetään Jorma maksamaan polttoainemaksujen päälle vielä tienkäyttömaksu tuplana, niin ehkä se uusi asfaltti vielä ilmestyy tiehen ennen eläkkeelle siirtymistä.

    Tuo ei ole aluepolitiikkaa. Teiden kunto määräytyy teiden luokituksen perusteella. Täällä ruuhka-Suomessa asuu yhtä lailla asukkaita alemman luokituksen teiden varsilla kuin Kainuussa, joten ei roudan raiskaamilla teillä ajelu ole Jorman yksinoikeus.

  • Herbert:

    Ollilan työryhmä on esittänyt gps-pohjaista porrastettua ja matkan pituuteen sidottua järjestelmää. En käsitä, miksi sinä suljet porrastuksen otsikon ulkopuolelle, kun keskustelua on käyty kolme sivua.

    Tuollaistahan en ole koskaan tehnyt. Varmaan on vaikea pysyä juonessa mukana kun satuilet sekaan tuulesta temmattuja väitteitä.

  • Hakka pelittää:

    Näin ne päättäjätkin valitettavasti ajettelevat. Tuloksena on se, että vähemmän liikennöidyt tiet on päästetty järkyttävään kuntoon, kun kaikki rahat menevät ruuhkateiden ylläpitoon. Kainuussa asuvaa Jormaa ei varmaankaan paljon lämmitä, että joutuu ajamaan töihin 80 km suuntaansa roudan raiskaamaa pikkutietä, vaikka maksaa veroja aivan kuten ruuhkasuomessa asuvatkin. Mutta hei, pistetään Jorma maksamaan polttoainemaksujen päälle vielä tienkäyttömaksu tuplana, niin ehkä se uusi asfaltti vielä ilmestyy tiehen ennen eläkkeelle siirtymistä.

    Silti Jorma saa takaisin suuremman osan maksamistaan veroista käyttämiensä teiden ylläpitoon kuin Helsinkiläinen.

  • Herbert:

    Teiden kunto määräytyy teiden luokituksen perusteella.

    Aivan ja niin pitäisi määräytyä myös tienkäyttömaksujen. Jos käyttää korkeamman luokituksen tietä, pitäisi olla myös valmis maksamaan enemmän. Laatu maksaa.

  • Eli sinusta gps-pohjainen seurantajärjestelmä pitäisi ottaa käyttöön?

  • NHB:

    Herbert:

    Ollilan työryhmä on esittänyt gps-pohjaista porrastettua ja matkan pituuteen sidottua järjestelmää. En käsitä, miksi sinä suljet porrastuksen otsikon ulkopuolelle, kun keskustelua on käyty kolme sivua.

    Tuollaistahan en ole koskaan tehnyt. Varmaan on vaikea pysyä juonessa mukana kun satuilet sekaan tuulesta temmattuja väitteitä.

    Mitä sitten tarkoitit seuraavalla kommentillasi?

    Herbert: "Se on vaihtoehto uuden auton hinnassa perittävälle verolle sekä vuotuiselle, normikulutuksesta riippuvalle käyttömaksulle."

    NHB: "Kannattaisiko sinun tarkastaa keskustelun aihe vaikka otsikosta?"

    Minusta Ollilan työryhmän esittämä verotusmuoto, jossa matkan pituuden ja alueellisen perusteen mukaan määräytyvä vero korvaisi uuden auton myynnin yhteydessä perittävän autoveron ja vuotuiset käyttömaksut, ei ole tuulesta temmattu väite.

  • Kaksi asiaa. Ensinnäkin ruuhkamaksu on jo olemassa siinä mielessä, että kaupungissa ja etenkin ruuhkassa auto kuluttaa tuplasti sen mitä maantiellä. Jos siis polttoaineen verotusta edelleen kiristetään, niin siinähän on tavallaan ruuhkamaksua.

    Toinen asia, jota en vieläkään ymmärrä on se, että miksi kustannukset pitäisi porrastaa asuinpaikan/ajoreitin mukaan. Jos joku vapaaehtoisesti asuu jossain erämetsässä, niin miksi autoilun pitäisi olla tällaiselle henkilölle halvempaa? En tajua! Ihan samoin sitten helsinkiläinen voisi vaatia, että valtio maksaa asunnon hinnasta kaiken, joka menee yli 2000 euroa per neliö. Ja tämä olisi itse asiassa loogisempaa, sillä moni joutuu oikeasti muuttamaan työn puolesta Helsinkiin tai suureen kaupunkiin.

    Ja se on täyttä skeidaa, että kaupunkilainen pärjää joukkoliilenteellä. Yksin asuva opiskelija ehkä pärjää, mutta siihen se sitten jääkin. Koko tässä systeemissä on sellainen maku, että ihan kuin ihmiset huvikseen sillä autolla ajaisivat töihin, kauppaan ja lasten harrastuksiin. Joukkoliikenne on monelle täysi mahdottomuus ja jos ei mahdottomuus, niin ainakin vie tuplasti sen ajan kuin henkilöauto.

  • Kilometripohjainen vero, samoin kuin polttoaineen hinnassa oleva vero olisivat kuitenkin molemmat tasaveroja jotka kuitenkin mielestäni sopisivat huonosti suomalaisille.

    Progressiivisuuskin pitäisi saada jotenkin mukaan.

    Pienituloinen sattaa joutua ajamaan 15tkm/vuosi elantonsa eteen siinä missä joku muu ajaa sen huvikseen eikä tunnu missään!

    Matkakorvaus tai verovähennyksillä nämä eivät tule kompensoitumaan.

    Gps seurantaan perustuvan järjestelmän hinta tulee olemaan valtion tehokkuudella niin järjetön, ettei veronkanto olisi edes tarpeeksi tehokasta.

  • Ajattelija2013:

    Toinen asia, jota en vieläkään ymmärrä on se, että miksi kustannukset pitäisi porrastaa asuinpaikan/ajoreitin mukaan. Jos joku vapaaehtoisesti asuu jossain erämetsässä, niin miksi autoilun pitäisi olla tällaiselle henkilölle halvempaa? En tajua!

    Niin, se tuntuu olevan monelle etenkin pk-seudulla asuvalle vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa asua kehäkolmosen ulkopuolella, saati sitten Tampereen pohjoispuolella. Olen itse asunut pk-seudulla lähes koko ikäni ja kulkenut aina työmatkat julkisilla. Aikaa siinä kuluu yleensä enemmän kuin omalla autolla mutta elämä on täynnä valintoja. Kovin kauas ei tarvitse isoista kaupungeista mennä, kun valintoja ei enää tarvitse tehdä, vaan oma auto on ainoa vaihtoehto, näin myös tällä hetkellä omalla kohdallani.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit