Saksan autopiireissä kuhistaan nyt Audin ongelmista.

113 kommenttia
«134

Kolmen johtavan premium-merkin taistelu markkinoista on ajautunut erikoiseen tilanteeseen. BMW ja Mercedes vyöryttävät vauhdilla uusia malleja, mutta Audi junnaa paikallaan.

Audi joutuu siirtämään usean mallin esittelyä. viime kesänä Volkswagenilta tytäryhtiö Audin kehitysjohtajaksi siirtynyt Ulrich Hackenberg komensi valmiiksi suunnitellut uutuudet takaisin työpöydälle.

Alkujaan uuden Audi A4:n piti ilmestyä myyntiin ensi syksynä, sitten aikataulua muutettiin ensi vuoden alkuun ja nyt tähdätään vuoden 2015 kesään.

Uuden sukupolven luksusmaasturi Q7:n tuloa siirrettiin useilla kuukausilla vuoden 2015 alkupuolelle.

Syynä siirtoihin ovat pahimpien kilpailijoiden saavuttama tekninen etumatka.

http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/audin+pasmat+menivat+yllattaen+uusiksi/201402636817

  • No eipä yllättä kun Audi joutuu jakamaan tekniikan pitkälti Skodan kanssa. Sillon on veikea kilpailla Saksalaisten premiumien huipputekniikan kanssa!

    Audissa on semmoista mainosmiesten "teknistä etumatkaa" :lol: :lol:

    Toisaalta hyvä että Volkkarilta tullut kehitysjohtaja huomasi ettei Audin tekninen osaaminen ole tätä päivää. Eikä edes Audin tulevilla malleilla olisi voinut kilpailla Bemarin ja Mersun nykyisiä malleja vastaan ja otti aikalisän. Olen aikaisemminkin sanonut että Audi on 5-10 vuoteen jäljessä Bemaria ja Mersua. Ulrich Hackenberg on samoilla linjoilla näköjään kanssani. Tarkoitus on ilmeisesti yrittää kutistaa ero nyt aluksi noin 3 vuoteen. Siinäkin on haastetta varmasti ihan tarpeeksi. Toisaalta Audi säästä paljon kopiomalla jo toisen keksimää teknikkaa. Audin oikeat verrokit kuten quattroholic tapaa sanoa esitellään aina muutama vuosi ennen Audin vastaavia.

  • Syynä siirtoihin ovat pahimpien kilpailijoiden saavuttama tekninen etumatka.

    Todellinen syy on Audin jatkuvat luotettavuus ja tekniikkamurheet joten nyt ei ole enää varaa tuoda markkinoille keskeneräisiä tuotteita, maine on saanut jo nyt kovan kolauksen. Sinänsä sääli kun Audi on tähän asti ollut laadukkain Saksalaismerkki ja on sitä edelleen viimeistelyn osalta.

  • "Esimerkiksi täysin uusi Mercedes-Benz C-sarja on tekniikaltaan ja ulkoasultaan modernimpi kuin suunniteltu Audi A4. C-sarja näyttää dynaamiselta autolta, kun A4:n muotoilu seurasi vanhoja linjoja."

    Meinasivat taas tehdä lähinnä faceliftin A4:stä, kuten ovat jo viimeiset 10 vuotta tehneet. Tajusivat viime tipassa, että ei se enää käy, kun kilpailijat uusiutuu oikeasti. Auton ostajathan tuosta hyötyy, kun Audikin pakotetaan uudistamaan oikeasti mallinsa myös muotoilun suhteen. Oma mielenkiinto tulevaa A4:ää kohtaan ainakin vaan lisääntyy tämmöisistä uutisista.

  • A-utoilia:

    Samaa mieltä. Itse luin eilen uutisen ja olin tähän vain tyytyväinen. Olen nähnyt muutamia luonnoksia tulevasta A4/A5 Audista ja ne olivat niin tylsän näköisiä, että olin todella pettynyt. Toivottavasti Audi nyt Mersun menestyksen myötä ymmärtää tehdä sen, mitä olen toitottanut vuosia, eli muotoilla autoja taas rohkeasti. Samaa kyllä toivoisin Bemariltakin.

    Hieno ja rohkea veto Audilta, että myöhästyttävät hieman tulevia malleja, jotta voivat vastata Mersun kovaan haasteeseen. En oikein ymmärrä tätä "katastrofiuutista", jos pari mallia myöhästyy kuukausilla. Katastrofi olisi ollut, jos A4 olisi tullut ajoissa, mutta näyttänyt niin tylsältä, kuin se luonnoksissa on näyttänyt.

    Ritsa:
    Todellinen syy on Audin jatkuvat luotettavuus ja tekniikkamurheet joten nyt ei ole enää varaa tuoda markkinoille keskeneräisiä tuotteita, maine on saanut jo nyt kovan kolauksen. Sinänsä sääli kun Audi on tähän asti ollut laadukkain Saksalaismerkki ja on sitä edelleen viimeistelyn osalta.

    Mitkäs ne valtaisat Audin luotettavuusongelmat ovat? Golfiin pohjautuvassa A3 Audissa on ollut ongelmia, mutta suuremmissa Audeissa ei suurempia ongelmia ole juurikaan ollut. Ja suuremmista Audeistahan tässä nyt puhutaan.

  • Ajattelija2013:

    A-utoilia:

    Unkarin tehdas mokasi Audin moottorit.

    http://www.taloussanomat.fi/perusteollisuus/2006/11/06/unkarin-tehdas-mokasi-audin-moottorit/200619826/12

    Audi A4/A5 käytettävät 1.8-2.0 litran bensa sekä diesel moottorit ovat samoja kuin pienemmässä A3:ssa tai konsernin muissa sisar malleissa.

  • Posliinisauberi:

    No eipä yllättä kun Audi joutuu jakamaan tekniikan pitkälti Skodan kanssa. Sillon on veikea kilpailla Saksalaisten premiumien huipputekniikan kanssa!

    Audissa on semmoista mainosmiesten "teknistä etumatkaa" :lol: :lol:

    Toisaalta hyvä että Volkkarilta tullut kehitysjohtaja huomasi ettei Audin tekninen osaaminen ole tätä päivää. Eikä edes Audin tulevilla malleilla olisi voinut kilpailla Bemarin ja Mersun nykyisiä malleja vastaan ja otti aikalisän. Olen aikaisemminkin sanonut että Audi on 5-10 vuoteen jäljessä Bemaria ja Mersua. Ulrich Hackenberg on samoilla linjoilla näköjään kanssani. Tarkoitus on ilmeisesti yrittää kutistaa ero nyt aluksi noin 3 vuoteen. Siinäkin on haastetta varmasti ihan tarpeeksi. Toisaalta Audi säästä paljon kopiomalla jo toisen keksimää teknikkaa. Audin oikeat verrokit kuten quattroholic tapaa sanoa esitellään aina muutama vuosi ennen Audin vastaavia.

    Katos ongelmalapsi puhuu taas tääl. On se kumma jos miljoonat ihmiset tietää näistä "Audin ongelmista", nii silti Audia myytiin maailmanlaajuisesti eniten tammikuus. Mitä ihmettä ihmisiä oikein vaivaa. Onkohan Audin ostajat jotenki aivopesty, kun ne ei tiedä niiden "ongelmista" mitään. Mut ainakin BMW:n omistajat tai sitä fanittavat menettävät puhe/kirjoituskyvyn ajallaan. Tai alkaa muuten vaa ruttaa autoja huvikseen. Johtuu ehkä siit tyhmyydestä.

    http://www.iltalehti.fi/autot/2014021918052904_au.shtml

    No sä et tunnestusti kymmenies nikkies avulla ole ymmärtänyt tääl autojen verokeista vieläkään mitään, vuosien aikana. Tuskin tulet koskaa ymmärtää ees, kun vertailet autoja miten sattuu.

    Siis WAUUU, uudet Q7 ja A4 (vain kaks mallii, wouh, miksei muista malleista puhuta mitään, kun esitellään tän vuoden lopus) mallit tulevat vähän myöhemmin, koska BMW:ssä ja Mersus on parempaa teknologiaa, nii Audi haluaa ottaa varman päälle. Mitä pahaa siinä? Hyvä, että Hukke pelaa varman päälle. Ei ihmekkää, miks saksalaiset ovat paljon tyytyväisempiä Audiin kuin BMW:hen. Ja millä moni osa-aluilla. Saksan autopiireissä kuhistaan TODELLAKIN! BMW nii kehittynyt paremmin "teknologiallisesti", mutta silti Audi päihittää sen monien saksalaisten mielestä.

    http://autos.jdpower.com/content/press-release/1I3KG6H/2013-germany-vehicle-ownership-satisfaction-study-voss.htm

  • Ajattelija2013:

    Mitkäs ne valtaisat Audin luotettavuusongelmat ovat? Golfiin pohjautuvassa A3 Audissa on ollut ongelmia, mutta suuremmissa Audeissa ei suurempia ongelmia ole juurikaan ollut. Ja suuremmista Audeistahan tässä nyt puhutaan.

    Tsi-DSG ja ohjausmurheet koskevat lähes kaikkia Audi malleja.

    Se kenelle huono osa realisoituu kongreettisena vikana on vain ajan kysymys.

    http://www.audizine.com/forum/showthread.php/513862-Steering-Issues-2013/page3

    Tuolla sivustolla on muutamasta ateistista tullut uskovainen kun on mennyt tilanne omassa autossa "päälle" vaikka alkuun on kivenkovaan väittänyt kyseessä olevan pelkkä mustamaalauskampanja. Vielä kun Audi väittää että kyseessä on mukavuusongelma eikä virallisesti mitään jakoketju ongelmaakaan ole siitä huolimatta että sille on oma vika koodinsa alkaa homma haisemaan aika pahalta. Jokaisessa autossa on omat tyyppivikansa, Bemareissa bensapumppuongelmia , Toyotalla kaasupoljin ongelmia, Mazdassa taisi ratit irtoilla ym. Ei siinä mitään kunhan niistä puhutaan avoimesti , vahinkoja sattuu mutta ne pitää julkistaa ja korjata kuten esim. Toyota reilusti tekeekin. Se että VAG vähättelee ongelmia väistämättä syö uskottavuutta ja myyntiä koska viat eivät näytä korjaantuvan edes määräaikaishuollossa. Ja toisaalta jos joku osakomponentti on täysi susi on sitä hankala korjata vaihtamatta koko osaa. Eikä kokonaisen ohjausvarren vaihtaminenkaan näytä tuovan apua koska vika palaa uudelleen. Vaihdelaatikon vaihtamninen takuuseen satoihin tuhansiin autoihin taas tekisi sellaisen loven konsernin tilipussiin että siitä ei konkurssi varmasti ole kaukana. Huhun mukaan Vag on tilannut Japanilaiselta Aisinilta miljoona vaihdelaatikkoa, en tiedä pitääkö paikkaansa. Joka tapauksessa päätöksiä pitää alkaa tehdä ja oikeita sellaisia, nyt ei ole enää varaa virheisiin.

  • Ritsa, kuten sanoin, tsi ja dsg ongelmat koskevat vain A3/Q3 Audia ja sitä pienempiä Audeja. Suuremmissa Audeissa on eri vaihteisto ja eri moottorit.

    Ohjausongelma hävisi tuttuni Audista uusimman päivityksen myötä. Saa sitten nähdä tuleeko se takaisin. On muuten erikoinen vika, jos se välillä korjaantuu ja sitten tulee takaisin. Mutta ei Audi mielestäni tätä vikaa ole mitenkään kiistänyt. Omaan autooni on tehty kaksi päivitystä, vaikka siinä ei koko ongelmaa ole ollut.

  • Ajattelija2013:

    Ritsa, kuten sanoin, tsi ja dsg ongelmat koskevat vain A3/Q3 Audia ja sitä pienempiä Audeja. Suuremmissa Audeissa on eri vaihteisto ja eri moottorit.

    Ajattelija, kuten sanoin, A4/A5 käytettävät 1.8-2.0 litran bensa sekä diesel moottorit ovat samoja kuin pienemmässä A3:ssa tai konsernin muissa sisar malleissa.

  • Saksalaisilla foorumeilla on ollut juttua että yksi syy miksi uusi Audi A4 myöhästyy paljon on ollut mutteri ohjaus mitä ei ole saatu poistettua edes nykyisistä A4/A5 malleista.

  • Ei tainnut Ajattelija arvata avatessaan keskustelua Audin monista ongelmista. Minkä tunnekuohun se saa aikaan tunnetussa Audi trollissa joka suistui täydellisesti raiteilta.

  • Aihe on hyvä,mutta pahasti lähti keskustelu lapasesta kuten arvasinkin eilen, kun tämän uutisen näin.

    Parasta olisi TM:n poistaa koko keskustelu.

  • finman:

    Aihe on hyvä,mutta pahasti lähti keskustelu lapasesta kuten arvasinkin eilen, kun tämän uutisen näin.

    Parasta olisi TM:n poistaa koko keskustelu.

    Nyt ei olla Ukrainassa täällä saa kekskustella myös asiosta jotka eivät kaikkia faneja miellytä. Kuten Audin ongelmista

  • finwoman:

    finman:

    Lukutaito suomalainen hyve mainosti hesari aikoinaan ja aikalailla hukassa se sinulla tuntuu olevan.

    Kun vielä puhuttaisiin aiheesta, mutta tuollainen henkilökohtaisuuksiin meno on niin lapsellista.

    Ps. Tavaa 3 ensimmäistä sanaa aloitusviestistäni...

  • A-utoilija:

    "Esimerkiksi täysin uusi Mercedes-Benz C-sarja on tekniikaltaan ja ulkoasultaan modernimpi kuin suunniteltu Audi A4. C-sarja näyttää dynaamiselta autolta, kun A4:n muotoilu seurasi vanhoja linjoja."

    Meinasivat taas tehdä lähinnä faceliftin A4:stä, kuten ovat jo viimeiset 10 vuotta tehneet. Tajusivat viime tipassa, että ei se enää käy, kun kilpailijat uusiutuu oikeasti. Auton ostajathan tuosta hyötyy, kun Audikin pakotetaan uudistamaan oikeasti mallinsa myös muotoilun suhteen. Oma mielenkiinto tulevaa A4:ää kohtaan ainakin vaan lisääntyy tämmöisistä uutisista.

    Ei tässä uutisessa ole edes mitään ihmeellistä. Mutta hyvä että Ajattelija2014 näyttää aina näitä uutisia niin mielenkiinto lisääntyy vaa Audia kohtaan ja ihmiset ostaa niitä lisää.

  • Mikko__:

    A-utoilija:

    On siinä jotain normaalista poikeavaa kun Kauppalehtikin sen uutisoi. Varmasti myynti kasvaa kun ihmisille selviää että "tekinen etumatka" onkin vain mainosmieten luoma illuusio ja totuus on aivan toisinpäin kuten Audin kehitysjohtaja Ulrich Hackenberg tunnustaa. Omistan itsekkin Audi A5:sen ei minulla ole mitään Audia vastaan haluan vain keskustella sen ongelmista koska ne koskevat myös minua.

  • Ajattelija2013:

    Ohjausongelma hävisi tuttuni Audista uusimman päivityksen myötä. Saa sitten nähdä tuleeko se takaisin. On muuten erikoinen vika, jos se välillä korjaantuu ja sitten tulee takaisin. Mutta ei Audi mielestäni tätä vikaa ole mitenkään kiistänyt. Omaan autooni on tehty kaksi päivitystä, vaikka siinä ei koko ongelmaa ole ollut.

    Vika on todella mielenkiintoinen.

    "This issue is getting blown out of proportion. As far as I can tell there is nothing wrong with the rack design. You will always be able to find common issues on Enthusiast websites. I went for a 400km drive the other day specifically trying to notice the "notch" or floaty feeling. I honestly really like the steering, and haven't noticed a single issue mentioned in this thread even when specifically trying to notice it."

    "I have Dynamic Steering on my 2013 S4. I do not have any issues with steering. In fact, I love the steering in my car. It is the best steering feel I've ever had on a car (and I'm 58 so I've had a lot of cars :smile:). Better than my previous 2008 BMW 328xi. In dynamic mode, which it always is, the weighting is almost as good as the BMW but the sensitivity, road feel and accuracy far surpasses the BMW. A tad heavier and Audi would have nailed it."

    Kunnes:

    "Ok you guys officially suck. I just got in the car to drive home from work. Pulled out of the parking lot onto a 55mph road. Immediately I noticed (couldn't miss it) the "notchy" issue. It felt like there was a detent in the steering every inch. Bump, bump, bump as I turned the wheel left and right. With one of the detents directly at 12, you can not drive in a straight line.

    I pulled over and shut the car off then back on. Immediately back to normal. I drove 30 min home and all was fine. Its unusually warm this evening. 61 after a week of temps in the teens. So there goes the cold weather theory. It has to be an electrical issue.

    I'll be calling my dealer in the am."

    Ja pieni kuitti eräältä jolle on pariin kertaan vaihdettu kaikki mahdollinen ohjaukseen liittyvä:

    "It's funny how it goes. Didn't you just mention few posts ago that you "love the steering in my car" and no issues whatsoever :smile:"

    Se mitä olen itse palstaa lukenut vika koskee ainakin kaikkia 4 ja 5 sarjalaisia, myös Q5 mallia jossa on sähköinen tehostin, kenties kaikkia kyseisellä ohjauksella varustettuja autoja. Palstalle mistä kommentit lainasin kirjoitellaan ympäri maailmaa, myös euroopasta ja sieltä löytyy ainakin yksi suomalainen nimimerkki joten ongelma on globaali.

    Vika on siitä pirullinen että siitä on useita variaatiota, alkaen ärsyttävästä päätyen vaaralliseen. Audin mielestä kyseessä on vain mukavuusongelma. Mielenkiintoista on myös se että osa jälleenmyyjistä sanoo tietävänsä ongelman, osa ei.

    Audi on nyt vuoden yrittänyt korjata vikaa vaihtamalla milloin mitäkin osaa, joillekin pariin kertaan kaikki mahdollinen ja kaikki mahdolliset pävitykset mutta vika ei vaan poistu vaan tulee aina takaisin jossain vaiheessa. viimeiset kommentit näytti olevan tammikuun lopulta tätä vuotta.

    Sitten tälle eräälle joka kirjoittaa eri nimimerkeillä vain ärsyttääkseen voi sanoa että täällä on tarkoitus keskustella eikä mollata jotain automerkkiä, mikäli et siihen pysty niin ole hiljaa.

  • Se mitä olen itse palstaa lukenut vika koskee ainakin kaikkia 4 ja 5 sarjalaisia, myös Q5 mallia jossa on sähköinen tehostin, kenties kaikkia kyseisellä ohjauksella varustettuja autoja. Palstalle mistä kommentit lainasin kirjoitellaan ympäri maailmaa, myös euroopasta ja sieltä löytyy ainakin yksi suomalainen nimimerkki joten ongelma on globaali.

    Vika on siitä pirullinen että siitä on useita variaatiota, alkaen ärsyttävästä päätyen vaaralliseen. Audin mielestä kyseessä on vain mukavuusongelma. Mielenkiintoista on myös se että osa jälleenmyyjistä sanoo tietävänsä ongelman, osa ei.

    Audi on nyt vuoden erittänyt korjata vikaa vaihtamalla milloin mitäkin osaa, joillekin pariin kertaan kaikki mahdollinen ja kaikki mahdolliset pävitykset mutta vika ei vaan poistu vaan tulee aina takaisin jossain vaiheessa. viimeiset kommentit näytti olevan tammikuun lopulta tätä vuotta.

    Juuri tällainenhan vika on ollut. Koskee muuten myös A6 Audia. Tuttavallani oli A6:n ohjauksessa juuri sellainen vika, että välillä ohjauksen keskialueella oli "tunnoton" alue. Itsekin autoa kokeilin ja se oli selkeästi havaittava vika. Auto oli huollossa reilu kuukausi sitten ja siihen laitettiin uusin päivitys ohjaukseen liittyen. Tämän jälkeen vikaa ei ole kuulemma ilmentynyt. Saa sitten nähdä, tuleeko vika vielä takaisin.

    Osaatko muuten sanoa, onko aivan uusimmissa autoissa vikaa enää ollut. Ainakin itse luin jossain vaiheessa, että noin 2013 kesän jälkeen valmistetuissa autoissa vikaa ei enää olisi. Ja onhan esimerkiksi A3:ssa vastaavasti toteutettu ohjaus, mutta ei tietääkseni vikaa.

    Jos palataan alkuperäiseen viestiisi, niin en siis todellakaan usko, että laatuongelmien vuoksi Audi olisi siirtänyt A4 mallin esittelyä eteenpäin. Kuten jo mainitsin, TSI ja DSG ongelmat eivät ole koskeneet näitä suurempia Audeja. Nuo ongelmat koskevat VW Golfia ja siihen perustuvaa Audia.

    Kuten Kauppalehden uutisessakin mainittiin, A4/A5:en ongelmana oli lähinnä tylsä muotoilu. Itse olen Audin perusmallien (ja muidenkin saksalaisten premiumien) tylsästä muotoilusta vaahdonnut jo vuosia ja olen erittäin tyytyväinen, jos uusi C Mersu avasi Audin johtajien silmät. Näin mahdollisen asiakkaan kannalta on paljon parempi asia, että malli tulee puoli vuotta myöhässä, kuin että olisi tullut umpitylsä malli ajoissa.

    Osakkeen omistaja voi tietenkin olla pettynyt hieman myöhästyneeseen julkistamiseen. Mutta osakkeita en omista, joten siinä mielessä asia ei juurikaan kiinnosta.

    Sitten tälle eräälle joka kirjoittaa eri nimimerkeillä vain ärsyttääkseen voi sanoa että täällä on tarkoitus keskustella eikä mollata jotain automerkkiä, mikäli et siihen pysty niin ole hiljaa.

    Toivottavasti toimitus tämän sekopäisen ketjun jälkeen vetää nuo Jullen käyttämät nimimerkit (Ajattelija2014, Wesa (pilkku S:n pääll&#228:wink:, Posliinisauberi, VeeAaaGee, Olympiarinkula88kw, Nollakeulavolkkari...) käytöstä. Harmi vain, että samaa vauhtia hän tehtailee uusia. Taitaisi olla parempi, jos keskustelut rajoitettaisiin vain kestotilaajille. Monikohan aktiivisista keskustelijoista on kestotilaajia?

  • Ajattelija2013:

    Se mitä olen itse palstaa lukenut vika koskee ainakin kaikkia 4 ja 5 sarjalaisia, myös Q5 mallia jossa on sähköinen tehostin, kenties kaikkia kyseisellä ohjauksella varustettuja autoja. Palstalle mistä kommentit lainasin kirjoitellaan ympäri maailmaa, myös euroopasta ja sieltä löytyy ainakin yksi suomalainen nimimerkki joten ongelma on globaali.

    Vika on siitä pirullinen että siitä on useita variaatiota, alkaen ärsyttävästä päätyen vaaralliseen. Audin mielestä kyseessä on vain mukavuusongelma. Mielenkiintoista on myös se että osa jälleenmyyjistä sanoo tietävänsä ongelman, osa ei.

    Audi on nyt vuoden erittänyt korjata vikaa vaihtamalla milloin mitäkin osaa, joillekin pariin kertaan kaikki mahdollinen ja kaikki mahdolliset pävitykset mutta vika ei vaan poistu vaan tulee aina takaisin jossain vaiheessa. viimeiset kommentit näytti olevan tammikuun lopulta tätä vuotta.

    Juuri tällainenhan vika on ollut. Koskee muuten myös A6 Audia. Tuttavallani oli A6:n ohjauksessa juuri sellainen vika, että välillä ohjauksen keskialueella oli "tunnoton" alue. Itsekin autoa kokeilin ja se oli selkeästi havaittava vika. Auto oli huollossa reilu kuukausi sitten ja siihen laitettiin uusin päivitys ohjaukseen liittyen. Tämän jälkeen vikaa ei ole kuulemma ilmentynyt. Saa sitten nähdä, tuleeko vika vielä takaisin.

    Osaatko muuten sanoa, onko aivan uusimmissa autoissa vikaa enää ollut. Ainakin itse luin jossain vaiheessa, että noin 2013 kesän jälkeen valmistetuissa autoissa vikaa ei enää olisi. Ja onhan esimerkiksi A3:ssa vastaavasti toteutettu ohjaus, mutta ei tietääkseni vikaa.

    Jos palataan alkuperäiseen viestiisi, niin en siis todellakaan usko, että laatuongelmien vuoksi Audi olisi siirtänyt A4 mallin esittelyä eteenpäin. Kuten jo mainitsin, TSI ja DSG ongelmat eivät ole koskeneet näitä suurempia Audeja. Nuo ongelmat koskevat VW Golfia ja siihen perustuvaa Audia.

    Kuten Kauppalehden uutisessakin mainittiin, A4/A5:en ongelmana oli lähinnä tylsä muotoilu. Itse olen Audin perusmallien (ja muidenkin saksalaisten premiumien) tylsästä muotoilusta vaahdonnut jo vuosia ja olen erittäin tyytyväinen, jos uusi C Mersu avasi Audin johtajien silmät. Näin mahdollisen asiakkaan kannalta on paljon parempi asia, että malli tulee puoli vuotta myöhässä, kuin että olisi tullut umpitylsä malli ajoissa.

    Osakkeen omistaja voi tietenkin olla pettynyt hieman myöhästyneeseen julkistamiseen. Mutta osakkeita en omista, joten siinä mielessä asia ei juurikaan kiinnosta.

    Sitten tälle eräälle joka kirjoittaa eri nimimerkeillä vain ärsyttääkseen voi sanoa että täällä on tarkoitus keskustella eikä mollata jotain automerkkiä, mikäli et siihen pysty niin ole hiljaa.

    Toivottavasti toimitus tämän sekopäisen ketjun jälkeen vetää nuo Jullen käyttämät nimimerkit (Ajattelija2014, Wesa (pilkku S:n pääll&#228:wink:, Posliinisauberi, VeeAaaGee, Olympiarinkula88kw, Nollakeulavolkkari...) käytöstä. Harmi vain, että samaa vauhtia hän tehtailee uusia. Taitaisi olla parempi, jos keskustelut rajoitettaisiin vain kestotilaajille. Monikohan aktiivisista keskustelijoista on kestotilaajia?

    Mistä voit tietää että kaikki nämä ovat yksi ja sama henkilö koska itse en ole sitä ainakaan huomannut? sinä taasen olet myöntänyt olevasi quattroholic nimimerkin takana. eli kukahan on sekopää kun näitä sinun kirjoituksiasi lukee?

  • Ajattelija2013:

    Osaatko muuten sanoa, onko aivan uusimmissa autoissa vikaa enää ollut. Ainakin itse luin jossain vaiheessa, että noin 2013 kesän jälkeen valmistetuissa autoissa vikaa ei enää olisi. Ja onhan esimerkiksi A3:ssa vastaavasti toteutettu ohjaus, mutta ei tietääkseni vikaa.

    Tuossa laittamassani linkissä osalla on autoja jotka on valmistettu loppuvuodesta 2013, samasta linkistä selviää että osanumerot jotka löytyvät uusimmista malleista on vaihdettu vanhempiin malleihin huollossa eikä vika ole poistunut. Sinänsä tuo ei mikään ihme ole kun tarkastelee ohjauksen tekniikkaa, se on todella monimutkainen nopeuden mukaan säätyvä epäkeskojärjestelmä jossa toleranssit on todennäköisesti sadasosamillien luokkaa. Pienikin valmistusvirhe aiheuttaa varmasti ongelmia, pakkanen kuulemma on tuonut osalla omistajista vian päälle. Auton sammuttaminen saattaa poistaa vian hetkeksi mikä viittaa softa ongelmaan mekaanisen vian lisäksi. Jotkut eivät enää luota Audin sanaan vaan ovat itse hakkeroituneet tietokoneeseen ja poistaneet kuljettajan ajotyyliin sopeutuvan ohjelman käytöstä. Ainakin yhdellä tämä on palauttanut ohjauksen normaaliksi.

  • quattroholic:

    Weša:
    Anna palaa vaan seison kaiken sanomani takana. Toivottovasti myös sinä kun kohtaammme oikeudessa. Silloin et voi enää soittaa suutasi nimimerkin takaa.

    Nauraa, mitä näyttöä sulla olis mua vastaan, kun en päivittäin trollaa tääl eri nikeillä + haukkuen muiden käyttäjien vanhempia miten sattuu.

    Mikko__:
    Ei kannata. Ei noi kunnianloukkausasiat edes mene oikeuteen asti ja jos menee nii hyvin harvoin. Ja vain syyttäjä päättää että meneekö vai ei. Poliisilla saattaa kestää vuosia jopa edes tutkia koko asiaa ennen kun menee syyttäjälle. On poliiseilla parempaa tekemistä kun tutkia noita asioita. Kallista touhua. Mutta kannattaa ilmottaa TM ylläpidolle tosta tekstistä nii ne bannaa ton wesan.

    Niin mä vähän kattelinki tossa. Mutta laitan TM:lle kyl nyt palautetta, että loppuu ton ikuisen trollin trollaukset tääl lopullisesti. Sanat/teot puhuvat hänen puolestaan. Alkaa niin kyllästyttää hänen touhut täl palstal.

    En haukkunut vanhempiasi enkä myöskään Audia. Totuus joka ei sinua miellytä on haukkumista mielestäsi. En voi Audille enkä vahemmilesi mitään valitettavasti.

  • Weša:

    Selaappa tekstiä uudelleen, ja ota silmä kätees ja katso tarkemmin.

  • Vähän luulen, että TM kestotilaajia täällä ei montaa ole. Itse taisin viimeksi olla kestotilaaja 15 vuotta sitten. Irtonumeroilla mennään nyt ja jatkossa kaikkien lehtien suhteen, vaikka puhelinmyyjät kuinka tyrkyttäisi tilausetuja.

    Eli kestotilausperuste ei voi olla tämmöisten palstojen osallistumisperuste. Palstan moderointi on ainut järkevä keino ja sellainen onkin yleensä esim. merkkikohtaisilla palstoilla, joilla jaetaan määräaikaisia porttikieltoja ja poistetaan viestejä eli trollaus on vaikeaa. Joku vaan pitäisi saada moderaattoriksi tänne ja TM toimitusta moinen ei ole kiinnostanut.

  • quattroholic käyttää aina samaa taktiikkaa kun Audin ongelmista on kyse. eli yrittää viedä horinoillaan huomion muualle itse pääasiasta Audin ongelmista. Annan kokemuksesta Wesalle ja muille vinkin ei kannata lähteä sen trollauksiin mukaan. Toivon että nyt tässä uutisessa jatkossa käsitellään Audin eikä quattroholicin ongelmia.

  • VeeAaaGee:

    quattroholic käyttää aina samaa taktiikkaa kun Audin ongelmista on kyse. eli yrittää viedä horinoillaan huomion muualle itse pääasiasta Audin ongelmista. Annan kokemuksesta Wesalle ja muille vinkin ei kannata lähteä sen trollauksiin mukaan. Toivon että nyt tässä uutisessa jatkossa käsitellään Audin eikä quattroholicin ongelmia.

    Kuka otti mut mukaan keskusteluun, vaikka mua ei kiinnostanut pätkääkään koko aihe. Hei, sehän olet sinä Poslari +. Ja kyllä sinulla niitä ongelmia riittää, trollauksen champpari.

  • Ajattelija2013:

    Kuten Kauppalehden uutisessakin mainittiin, A4/A5:en ongelmana oli lähinnä tylsä muotoilu. Itse olen Audin perusmallien (ja muidenkin saksalaisten premiumien) tylsästä muotoilusta vaahdonnut jo vuosia ja olen erittäin tyytyväinen, jos uusi C Mersu avasi Audin johtajien silmät.

    Nämä on makuasioita, minusta Audi on aina ollut tyylikäs ja hyvin viimeistelty. Ainoastaan pikkumallien sisustan muotoilu ei miellytä silmää mutta ulkopuolelta mitä tahansa mallia kehtaa kyllä esitellä parkkipaikalla.

  • ritsa:

    Ajattelija2013:

    Makuasioita tavallaan kyllä, mutta kuten CLA:n loistava menestys ja innostuneisuus tulevasta C sarjasta osoittaa, haluavat ihmiset modernimpaa ja rohkeampaa muotoilua. Jos tuleva A4/A5 näyttää siltä kuin julki tulleissa luonnoksissa, tulee ainakin oma merkkini vaihtumaan luultavasti Bemariin, Mersuun tai Volvoon.

  • A-utoilija:

    Vähän luulen, että TM kestotilaajia täällä ei montaa ole. Itse taisin viimeksi olla kestotilaaja 15 vuotta sitten. Irtonumeroilla mennään nyt ja jatkossa kaikkien lehtien suhteen, vaikka puhelinmyyjät kuinka tyrkyttäisi tilausetuja.

    Eli kestotilausperuste ei voi olla tämmöisten palstojen osallistumisperuste. Palstan moderointi on ainut järkevä keino ja sellainen onkin yleensä esim. merkkikohtaisilla palstoilla, joilla jaetaan määräaikaisia porttikieltoja ja poistetaan viestejä eli trollaus on vaikeaa. Joku vaan pitäisi saada moderaattoriksi tänne ja TM toimitusta moinen ei ole kiinnostanut.

    Jos näin on, niin sitten se ei olisi toimiva ratkaisu. Mutta sitten pitäisi jotenkin toisella keinolla hoitaa se, että yhdellä kirjoittajalla on vain yksi nimimerkki. Muutenhan tuohon jatkuvaan trollaamiseen on vaikeaa puuttua.

  • En käsitä miten Audin ongelmat vaikka isoja ovatkin. Voivat saada yhden usempaa nimimerkkiä käyttävän trollin sekoamaan täysin.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit