Volvo V60 D4

41 kommenttia
«1

Volvon uusi diesel vaikuttaa lupaavalta. Tuulilasin kulutuslenkillä polttoainetta meni 4,6 litraa sadalla, jonka mainittiin olevan erittäin hyvä tulos, varsinkin huomioiden auton lähes 1700 kilon painon.

  • Kävin koeajamassa kyseistä autoa samalla D4 moottorilla ja 8-vaihteisella automaatilla, huomioni oli samansuuntaisia kun tuossa testissä eli kone on erittäin hyvä samoin kun uusi vaihteisto mutta noille tehoille ja väännöille pelkkä etuveto ei tahdo riittää eli toivottavasti saavat koneen pariksi pian myös nelivedon. Vertailun vuoksi samaisessa lehdessä oli koeajettu uusi Audi A3 Sportback 1,6 TDI Ultra jonka pitäisi olla oikea säästöihme ja se kulutti maantielenkillä enemmän kun Volvo (Volvo 4,6 ja Audi 4,8).

  • Volvon etuna on alhaisen kulutuksen lisäksi turvallisuus. Juuri jossain oli uutinen, että A4 ja C-sarja olivat epäonnistuneet törmäystesteissä. Ja kyllähän tuo Volvon muotoilukin alkaa olemaan kohdallaan, jos konseptiautojen linjat päätyvät edes osittain tuotantomalleihin. Muotoilu jopa hienompaa kuin Audilla, BMW:llä ja MB:llä. Lisäksi Volvon vakioetupenkit ovat markkinoiden parhaat. Edellämainittujen kilpailijoiden urheilupenkitkään eivät yllä samalle tasolle. Yksi asia on tosin Volvolla mennyt taaksepäin viime vuosina. Autojen alustat ovat koventuneet ja sitä kautta Volvon mukavuus ja äänettömyys ovat laskeneet. Eurooppaan pitäisi olla tarjolla ainakin lisämaksuttomana optiona Jenkki-version löysempi alusta. Näillä Suomen huonokuntoisilla teillä kaivattaisiin sitä.

  • Muotoilun onnistuneisuus riippuu käyttötarkoituksesta.

    Jos takapenkillä matkustaa aikuisia tai tavaratilaa lastataan vanhan sedan Volvon mitoituksella, oikeasta Kartano-Volvosta puhumattakaan, alkavat V60 muotoilupisteet pudota nopsaan.

    Mutta hyvän näköinen se on, jos tykkää tuommoisista.

    Kiva kuulla, että Volvokin on saanut taas kulun ja kulutuksen suhteen vedettyä nykypäivään. Tuossa taitaa olla suuri ansio uudella automaatilla?

    Mersusta en ottaisi mukavuusvertailuun vakioistuimia enkä AMG-sport packin jakkaroita, vaan kuljettajan muotoihin hyvin mukautuvat ns. ortopediset istuimet. Ymmärrän, etteivät nekään miellytä kaikkia kovuutensa vuoksi, mutta mielestäni tuo on mukavin vaihtoehto Mersun valikoimassa, eikä edes kallis. Suurempi ja ihmisjärjelle täysin käsittämätön hölmöys on Mercedeksen kalleimpaan varusteluversioon Avantgardeen edelleen tyrkytettävä hyvän näköinen, mutta epämukava ja kestävyydeltään onneton puolinahkaverhoilu, jonka toinen puoli on Artico tekonahkaa. Suosittelen välttämään, koska jo Classicin halvin peruskangasverhoilu on mukavampi ja kestävämpi.

  • jussi101:

    Volvon vakioetupenkit ovat markkinoiden parhaat.

    Kenelle?

    Edellämainittujen kilpailijoiden (Audi, BMW, M-B ) urheilupenkitkään eivät yllä samalle tasolle.

    Saako Volvossa säädettyä istuinosan pituutta ja selkänojan sivuttaistukia kuskin anatomian ja tarpeiden mukaan?

  • FARwd:

    jussi101:

    Niimpä ja uusissa bemareissa saa siirrettyä myös niskatuen etäisyyttä/kaltevuutta normaalin korkeussäädön lisäksi. Tämä koskee myös vakiopenkkejä. Volvoissahan on kiinteä niskatuki.

    Urheiluistuimissa bemarilla sitten kiristyy tai väljenee selkänojan sivutuet (paineilmalla) nappia painamalla, istuintyynyn kaltevuutta voi säätää ja istuintyynyn pituutta voi myös säätää manuaalisesti.

    Bemarissa ristiseläntuensäätö on aina lisävaruste, myös urheiluistuimiin. Se tosin toimii sitten aina sähköllä ja vaikuttaa hyvin laaja-alaisesti.

  • jussi101:

    Volvon etuna on alhaisen kulutuksen lisäksi turvallisuus. Juuri jossain oli uutinen, että A4 ja C-sarja olivat epäonnistuneet törmäystesteissä. Ja kyllähän tuo Volvon muotoilukin alkaa olemaan kohdallaan, jos konseptiautojen linjat päätyvät edes osittain tuotantomalleihin. Muotoilu jopa hienompaa kuin Audilla, BMW:llä ja MB:llä. Lisäksi Volvon vakioetupenkit ovat markkinoiden parhaat. Edellämainittujen kilpailijoiden urheilupenkitkään eivät yllä samalle tasolle. Yksi asia on tosin Volvolla mennyt taaksepäin viime vuosina. Autojen alustat ovat koventuneet ja sitä kautta Volvon mukavuus ja äänettömyys ovat laskeneet. Eurooppaan pitäisi olla tarjolla ainakin lisämaksuttomana optiona Jenkki-version löysempi alusta. Näillä Suomen huonokuntoisilla teillä kaivattaisiin sitä.

    BMW:n uusin 3-sarja on menestynyt erinomaisesti kaikissa törmäys- ja kolariteissä. Pähittänyt tosiaan mm. Audin A4:n ja C-sarjalaisen. Muistaakseni viiden tähden kolariturvallisuus on tässä uudessa 3-sarjassa eli F30/F31-sarjassa.

  • Paremmin pärjäsi 3-sarja kuin A4 ja C-sarjalainen IIHS:n osittaisessa keulakolarissa, mutta tulos ei ollut erinomainen vaan ainoastaan "marginal" eli ei ihan hyväksyttävä tulos. C-sarja ja A4 saivat arvosanan "heikko". Volvo sai hyväksyttävän arvosanan.

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288492414868.html

  • 740 GLE:

    Muotoilun onnistuneisuus riippuu käyttötarkoituksesta.

    Jos takapenkillä matkustaa aikuisia tai tavaratilaa lastataan vanhan sedan Volvon mitoituksella, oikeasta Kartano-Volvosta puhumattakaan, alkavat V60 muotoilupisteet pudota nopsaan.

    Mutta hyvän näköinen se on, jos tykkää tuommoisista.

    Onneksi automallin voi valita tarpeiden mukaisestai eli saman voimalinjan saa myös V70:een, jos tarvitsee tilaa.

  • A-utoilija:

    Paremmin pärjäsi 3-sarja kuin A4 ja C-sarjalainen IIHS:n osittaisessa keulalolarissa, mutta tulos ei ollut erinomainen vaan ainoastaan "marginal" eli ei ihan hyväksyttävä tulos. C-sarja ja A4 saivat arvosanan "heikko". Volvo sai hyväksyttävän arvosanan.

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288492414868.html

    No jossain toisessa testissä oli kokonaisarvosana kolariturvallisuudesta kuitenkin täydet viisi tähteä. En nyt muista mikä testi. Oisko vuodelta 2012 tai 2013.

  • sjvirt:

    740 GLE:
    Muotoilun onnistuneisuus riippuu käyttötarkoituksesta.

    Onneksi automallin voi valita tarpeiden mukaisestai eli saman voimalinjan saa myös V70:een, jos tarvitsee tilaa.

    Juuri näin. Särmikkäämpi V70 on myös pussihousuisen Volvoäijän silmään paremman näköinen :smile:

    Kauneus on...

  • jaakkon78:

    Urheiluistuimissa bemarilla sitten kiristyy tai väljenee selkänojan sivutuet (paineilmalla) nappia painamalla, istuintyynyn kaltevuutta voi säätää ja istuintyynyn pituutta voi myös säätää manuaalisesti.

    Bemarissa ristiseläntuensäätö on aina lisävaruste, myös urheiluistuimiin. Se tosin toimii sitten aina sähköllä ja vaikuttaa hyvin laaja-alaisesti.

    Tätä juuri tarkoitin aiemmin ortopedisillä istuimilla. Vaikka pojat autoani lainattuaan palauttaisivat istuimen etäisyys, kallistus ja korkeussäädöt minun asetuksiini, tunnistan 5 sekunnissa oliko edellinen istuja minua pitkäkoipisempi vai leveäharteisempi poika.

    Omatkin asetukset vaihtelevat tien mutkaisuuden mukaan. Suoralla päätiellä enemmän löysää. Ja pitkän matkan edetessä lisätään reisitukea ja ristiselän tuen ylempää osaa. Seuraavana aamuna molemmat tuntuvat luonnottoman jyrkiltä.

    Istuimen muoto sopeutuu paitsi kuljettajaan, myös kuljettajan mielentilaan ja selän jo kokemiin ajotunteihin.

  • jaakkon78:

    A-utoilija:
    Paremmin pärjäsi 3-sarja kuin A4 ja C-sarjalainen IIHS:n osittaisessa keulalolarissa, mutta tulos ei ollut erinomainen vaan ainoastaan "marginal" eli ei ihan hyväksyttävä tulos. C-sarja ja A4 saivat arvosanan "heikko". Volvo sai hyväksyttävän arvosanan.

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288492414868.html

    No jossain toisessa testissä oli kokonaisarvosana kolariturvallisuudesta kuitenkin täydet viisi tähteä. En nyt muista mikä testi. Oisko vuodelta 2012 tai 2013.

    Eiköhän nuo kaikki autot ole 5 tähden autoja EuroNcapissa. Jenkeissä testi on rajumpi ja siinä Volvo on pärjännyt erinomaisesti. Eurooppalaisen testin ongelma onkin jo pitkään ollut siinä, että lähes kaikki autot saavat 5 tähteä. Testi pitäisi tehdä rajummaksi ja monipuolisemmaksi siten, että nykyinen 5 tähden auto saisi noin kolme tähteä. Tällöin testi olisi taas mielenkiintoisempi.

  • Minä ainakin ilmoittaudun volvon penkeistä tykkääväksi! Se on ihan sama mihin suuntaan ne bemun tai mersun lisähintaiset sportpenkit säätyy niistä ei silti tule niin hyvät kuin jo v40 vakio jakkarat on.

  • Ryne:

    Minä ainakin ilmoittaudun volvon penkeistä tykkääväksi! Se on ihan sama mihin suuntaan ne bemun tai mersun lisähintaiset sportpenkit säätyy niistä ei silti tule niin hyvät kuin jo v40 vakio jakkarat on.

    Ootko myös testannut ne käytännössä...Myös kokeillut kaikkia säätöjä ja mitä niillä voi tehdä. Vaiko vaan ihan lämpimikseen puhut...

    Mulla vakiopenkit uudessa omassa 3-sarjan bemussa, mutta mun autossa ne toimivat kokonaan sähköllä ja niihin kuuluu myös sähkötoiminen etureunan kallistus. Lisäksi ruksin myös tuon sähköisen ristiseläntuensäädön. Hyvät penkit minulle.

  • Penkeistä: moni pitkää matkaa ajeleva on havainnut jo vuosia sitten Volvon penkit todella hyväksi kropalleen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kun kyseessä on auton penkit niin kyseessä on myös erittäin yksilöllinen asia, eli ei kannata kovin hirveästi vääntää asiasta. Volvon kunniaksi on ehkä todettava,että hyvät istuimet tulee ilman erillisiä maksuja.

    Turvallisuus: Volvo on suunnitellut autojensa turvallisuutta jo vuosia/ vuosikymmeniä todellisia kolaritilanteita tutkien ja autojansa niiden varalta suunnitellen. Eli suunnittelussa ei ole autoa optimoitu yhdessä tai kahdessa kolaritestissä pärjäämistä silmällä pitäen. Paljon parjattu painokin juontuu suurelta osin tästä asiasta. Moni automerkki on viime vuosina mainostanut kovasti suurlujuusterästen käyttöä uusissa autoissaan (paino pudonnut- auto optimoitu saavuttamaan 5 tähte&#228:wink:, mutta Volvon osalta näitä suurlujuus (ja nykyään myös ultralujia)teräksiä on käytetty jo reilun pari vuosikymmentä. Kiinnittäkää huomiota myös sellaisiin varusteisiin kuin takapenkkiläisten turvavyön esikiristimet, joita ei ainakaan vielä pari vuotta sitten ollut esim. E- mersussa ja 5-sarjan BMW:ssä. Asia oli taannoin luettavissa mm. TM:n vertailun varustetaulukoista. Toivottavsti tilanne on parantunut näiden varusteiden osalta myös muilla merkeillä ja myös "halvemmilla" malleilla.

  • Ajattelija2013:

    Eiköhän nuo kaikki autot ole 5 tähden autoja EuroNcapissa. Jenkeissä testi on rajumpi ja siinä Volvo on pärjännyt erinomaisesti. Eurooppalaisen testin ongelma onkin jo pitkään ollut siinä, että lähes kaikki autot saavat 5 tähteä. Testi pitäisi tehdä rajummaksi ja monipuolisemmaksi siten, että nykyinen 5 tähden auto saisi noin kolme tähteä. Tällöin testi olisi taas mielenkiintoisempi.

    Kaikki nuo ovat takuulla kolmen tähden autoja ja tuoreena mallina 3-sarjan kuuluukin saada enemmän pisteita kuin jo viimeisillään olevat A4 ja C-Klasse. Toivottavasti saadaan uusi C-Klasse pian testeihin Atlantin molemmin puolin, niin saadaan bemarin suoritukselle vähän tuoretta vertailupohjaa.

    Liian matalalla olevasta rimasta kärsii myös IIHS:n testi. Kovin moni saa TOP SAFETY PICK+ -arvosanan. Eroja tekee lähinnä tuo pienen ylityksen nokkakolari. Kun tuokin testi on huomioitu uusissa malleissa, pitäisi laittaa pari plussaa lisää asteikkoon ja koventaa kriteereitä.

  • jaakkon78:

    Niimpä ja uusissa bemareissa saa siirrettyä myös niskatuen etäisyyttä/kaltevuutta normaalin korkeussäädön lisäksi. Tämä koskee myös vakiopenkkejä. Volvoissahan on kiinteä niskatuki.

    Urheiluistuimissa bemarilla sitten kiristyy tai väljenee selkänojan sivutuet (paineilmalla) nappia painamalla, istuintyynyn kaltevuutta voi säätää ja istuintyynyn pituutta voi myös säätää manuaalisesti.

    Bemarissa ristiseläntuensäätö on aina lisävaruste, myös urheiluistuimiin. Se tosin toimii sitten aina sähköllä ja vaikuttaa hyvin laaja-alaisesti.

    Mitä hyötyä joka paikkaa tukevasta (ja samalla lihaksistoa passivoivasta) tuolista on?

    Ainakin toimistojen ym ergonomiassa suuntaus tukien ym. suhteen on täysin päinvastainen, istuimilla, pöydillä ym pyritään aktivoimaan istumatyötä tekeviä eikä päinvastoin.

  • AkiK:

    En minä ainakaan jaksa moottoripöydän ääressä seisaaltaan tai aktiivista istumista vaativalla "tattituolilla" koko päivää, vaan jossain vaiheessa joudun yleensä vaihtamaan paremmin tukevaan perinteiseen toimistotuoliin.

    Autossa näin ei käy, vaan yli 1000 km päivämatkoilla muutan säätöjä pikku hiljaa tarpeen mukaan. Näin myös Volvon istuimessa, jossa tuntuu mukavalta lisätä ristiselän tukea matkan aikana. Seuraavana aamuna sama asetus tuntuu taas levänneelle selälle kireältä.

    Sen lisäksi autossa sivutuki on kaarreajossa mukava, kun ei tarvi pitää mistään kiinni, vaan istuin ottaa "syliinsä" tiukasti silloin kun se on tarpeen.

    Selkäähän tuo ei vahvista, mutta mukava se on.

    Minusta Volvon etu tässä vertailussa on, että siihen saa mukavat etuistuimet ilman lisähintaa.

  • Ryne:

    Minä ainakin ilmoittaudun volvon penkeistä tykkääväksi! Se on ihan sama mihin suuntaan ne bemun tai mersun lisähintaiset sportpenkit säätyy niistä ei silti tule niin hyvät kuin jo v40 vakio jakkarat on.

    Kannattaa kokeilla sporttipenkkien sijaan mukavuuspenkkejä. Arvostan ne noiden sporttipenkkien ja kaikkien Volvon penkkien yläpuolelle.

  • NHB:

    Ryne:

    Jos tällä viitataan bemariin, niin harvassa on mallit joihin moiset mukavuuspenkit saa. Uusista ja uusimmista bemarin malleista 1-sarja, 2-sarja, 3-sarja, 3GT, 4 coupe, 4 Gran Coupe, X3 ja X1 on malleja joihin ei saa kuin tavalliset hinnat alkaen lättäpenkit, samat lättäpenkit sähkösäädöillä, tai urheiluistuimet käsisäädöillä tai urheiluistuimet sähkösäädöllä.

    5- ja 7-sarja taitaa olla nykyään meilkein ainoita bemareita joihin saa nuo mukavuuspenkit eli comfort-istuimet.Missään en ole päässyt niitä testaamaan. Kaikki esittely- ja halliautot on 5-sarjassakin aina peruspenkeillä tai sportistuimilla. Ihme ettei niitä ole juuri mahdollisuus testata, jos ovat niin mainiot.

    Ilmeisesti niiden hinta on niin suolainen ettei niitä ruksita edes esittelyautoihin?

    Bemarin esittelykiertuella edellisen korimallin 7-sarjalaisessa nuo mukavuuspenkit kerran olivat. Täällä himoverottajien toimipiirin ulkopuolella noilla pääsee istumaan useammin. Kai nuo mukavuuspenkit saa kaikkiin 3/4 sarjan yläpuolella oleviin malleihin. Tuntuisi hölmöltä tarjota niitä 520d:hen, mutta olla tarjoamatta esimerkiksi X6:een. Oikeastaan kalleimmissa malleissa soisi olevan vakiona parhaat penkit.

  • Pointtina tässä penkkikeskustelussa kai on (aina ollut) se, että Volvossa on vakiona erinomaiset penkit. Muissa premiumeissa peruspenkit ovat lähinnä huono vitsi. Lisähinnalla toki muihinkin saa hyviä penkkejä, joiden paremmuus on kai sitten enemmän makuasia.

  • Ajattelija2013:

    Pointtina tässä penkkikeskustelussa kai on (aina ollut) se, että Volvossa on vakiona erinomaiset penkit. Muissa premiumeissa peruspenkit ovat lähinnä huono vitsi. Lisähinnalla toki muihinkin saa hyviä penkkejä, joiden paremmuus on kai sitten enemmän makuasia.

    Bemari, Audi ja M-B ovat olleet aina sillä mielellä liikkeellä, että kalliimpi malli jne. ja kalliinpi hinta, niin aina parempi kate ja aina parempi saada myytyä niitä yläpään malleja enempi.

    Siksi automaattia ei saa esim. bemarilla ihan kaikkien moottorien yhteyteen tai kaikkien moottorien yhteyteen ei saa neliveto+automaatti-yhdistelmää tai nelivetoa ollenkaan. Tällä ohjataan ostamaan kalliimpia ja isompia moottorivaihtoehtoja, joissa on parempi kate.

    Peruspenkit on vaillinaisin säädöin, lyhyet istuinosaltaan ja puutteelliset reisitueltaan. Parempaa halutessa on avattava lompakkoa ja taas tehdas/valmistaja kiittää ja hyötyy enemmän.

    Vakiokaiuttimet on surkeimmat mahdolliset. Tuskin on kyse siitä ettei bemari tai Audi osaa tehdä ihan perustasolle hyvät soittimet, vaan siitä, että taas halutaan myydä niitä kalliita stereojärjestelmiä, joissa on kunnon katteet.

    Vakio infonäyttö ja/tai ajotietokone on pieni tai sen grafiikka on huono. Taas pitää panostaa kalliimpaan lisähintaiseen versioon ja autokauppa sekä tehdas kiittää.

    Varustelu on Business-malleina jotenkin siedettävä, mutta vähämkään hienompaa sisustaa, ulkonäköä, mukavuutta tai edistyksellisempää teknikkaa halajavan on ruksittava lisävarustelistoilta yhtä ja toista. Taas valmistaja hyötyy kun asiakas ostaa kovilla katteilla olevia ja melko korkeastikin hinnoiteltuja kalliita tehdaslisävarusteita.

    Volvo ei ilmeisesti ole näin ahne ja vakiovarustelu on parempi. Tosin Volvollahan on käytössä myös erillisiä varustetasoja. Audilla ja bemarilla ei ole oikeastaan ollenkaan mitään varsinaisia varustetasoja. Vain perusaihiot, joita varusteellaan oman mielen ja varallisuuden mukaan. Sitten on erilaisia paketteja, joissa tiettyjä varusteita on köntätty nippu jonkin nimikkeen tai nimen alle.

    Volvolla lisävarusteiden ja lisävarustepakettien hinta lienee Audia, M-B:tä ja BMW:tä alhaisempia.

    Business varustepaketeilla on hieman yritetty tasoittaa kilpailua ja varustepuutteita, mutta silti monella merkillä on tarjota edelleen parempi vakiovarustelu tai ainakin edullisempaan hintaan kuin BMW:llä tai Audilla. Myös lisävarusteiden hinnat ovat alhaisemmat.

  • Kyllähän Volvokin rahastaa osaa eli varusteita saa ostaa erikseen. Myöskin Volvon perusäänentoisto on surkea eli joku lisävarusteinen audiojärjestelmä pitää ostaa, jos vähänkin meinaa musiikin kuuntelusta nauttia.

    Volvon valmiit varustetasot on kuitenkin hyvä juttu monella tapaa ja niihin on koottu pykälittäin iso määrä lisävarusteita paljon halvemmalla mitä ne erikseen maksaisivat. Varustetasot huomioidaan myös käytettyjen hinnoittelussa eli arvo säilyy paremmin kuin jos ostaisi lisävarusteita vaan erikseen.

    Saksalaisilla premium-merkeillä on sentään business-mallit ja muutenhan touhu on pelkkää rahastusta. Vaan eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa eli ei kaikkea tarvitse autoonsa hankkia. Itselleni riittäisi saksalaisten business-mallit ja niihin sitten lisänä vain muutama täsmä-varuste esim. parempi audiojärjestelmä. Nahkapenkkejä en autooni tarvitse ja ei ne tuo mitään lisäarvoa.

  • jaakkon78:

    Volvo ei ilmeisesti ole näin ahne ja vakiovarustelu on parempi. Tosin Volvollahan on käytössä myös erillisiä varustetasoja. Audilla ja bemarilla ei ole oikeastaan ollenkaan mitään varsinaisia varustetasoja. Vain perusaihiot, joita varusteellaan oman mielen ja varallisuuden mukaan. Sitten on erilaisia paketteja, joissa tiettyjä varusteita on köntätty nippu jonkin nimikkeen tai nimen alle.

    Volvolla lisävarusteiden ja lisävarustepakettien hinta lienee Audia, M-B:tä ja BMW:tä alhaisempia.

    Eiköhän jokainen valmistaja yritä ottaa mahdollisimman paljon rahaa markkinoilta. Volvot menevät vain niin heikosti kaupaksi nykyiselläkin hinnoittelulla, ettei taida olla varaa hinnoitella varusteita kalliimmiksi.

    Business-paketit ovat vain suomalaisen autoveron kiertoon luotu Soviet-Finland -erikoisuuus. Maahantuojat valitsevat jonkin varustepaketin ja hinnoittelevat sen sopivasti. Tehtaan linjalla ei yksityis- ja yritysmalleja erotella.

  • NHB aloitti taas Volvon myynnin parjaamisen. Jos kokonaismyyntimäärä oli viime vuonna 427840 kpl, niin eiköhän siinä ole jo aikamoinen läjä autoja ja myynti on tuosta nousussa ja paljon uutta ja kiinnostavaa on tuloillaan. Volvo on pieni valmistaja, jolla on pieni mallivalikoima ja hyvä niin ja muutenkin miksi pitäisi olla kiinnostunut jonkun automerkin myynnistä.

    http://online.wsj.com/news/articles/SB10001424052702303848104579310102957284632

    Alla olevasta linkistä löytyy taulukko maanosakohtaisesta myynnistä ja vain USA:n myynti sakkaa, muualla myynti on nousussa. Kokonaismyynti on noussut jo 8 kk putkeen ja nousua on 4.6 % helmikuusta 2013 helmikuuhun 2014.

    https://www.media.volvocars.com/global/en-gb/media/pressreleases/140647/volvo-cars-announces-february-retail-sales-global-sales-up-46-per-cent-eight-consecutive-months-of-g

    Ja Suomessa vasta hyvin menee nyt. Myynnin kasvu vuodessa on 31,6 %.

    http://www.volvocars.com/fi/top/about/news-events/pages/default.aspx?itemid=157

  • NHB:

    jaakkon78:

    Volvo ei ilmeisesti ole näin ahne ja vakiovarustelu on parempi. Tosin Volvollahan on käytössä myös erillisiä varustetasoja. Audilla ja bemarilla ei ole oikeastaan ollenkaan mitään varsinaisia varustetasoja. Vain perusaihiot, joita varusteellaan oman mielen ja varallisuuden mukaan. Sitten on erilaisia paketteja, joissa tiettyjä varusteita on köntätty nippu jonkin nimikkeen tai nimen alle.

    Volvolla lisävarusteiden ja lisävarustepakettien hinta lienee Audia, M-B:tä ja BMW:tä alhaisempia.

    Eiköhän jokainen valmistaja yritä ottaa mahdollisimman paljon rahaa markkinoilta. Volvot menevät vain niin heikosti kaupaksi nykyiselläkin hinnoittelulla, ettei taida olla varaa hinnoitella varusteita kalliimmiksi.

    Mersuja meni helmikuussa 2014 kaupaksi vain 342 kappaletta. Vaikka mallisto on kaikilta osin uutta. Liekö syynä se että hinnat ovat niin korkeat ?

  • jaakkon78:

    Ajattelija2013:
    Pointtina tässä penkkikeskustelussa kai on (aina ollut) se, että Volvossa on vakiona erinomaiset penkit. Muissa premiumeissa peruspenkit ovat lähinnä huono vitsi. Lisähinnalla toki muihinkin saa hyviä penkkejä, joiden paremmuus on kai sitten enemmän makuasia.

    Bemari, Audi ja M-B ovat olleet aina sillä mielellä liikkeellä, että kalliimpi malli jne. ja kalliinpi hinta, niin aina parempi kate ja aina parempi saada myytyä niitä yläpään malleja enempi.

    Siksi automaattia ei saa esim. bemarilla ihan kaikkien moottorien yhteyteen tai kaikkien moottorien yhteyteen ei saa neliveto+automaatti-yhdistelmää tai nelivetoa ollenkaan. Tällä ohjataan ostamaan kalliimpia ja isompia moottorivaihtoehtoja, joissa on parempi kate.

    Peruspenkit on vaillinaisin säädöin, lyhyet istuinosaltaan ja puutteelliset reisitueltaan. Parempaa halutessa on avattava lompakkoa ja taas tehdas/valmistaja kiittää ja hyötyy enemmän.

    Vakiokaiuttimet on surkeimmat mahdolliset. Tuskin on kyse siitä ettei bemari tai Audi osaa tehdä ihan perustasolle hyvät soittimet, vaan siitä, että taas halutaan myydä niitä kalliita stereojärjestelmiä, joissa on kunnon katteet.

    Vakio infonäyttö ja/tai ajotietokone on pieni tai sen grafiikka on huono. Taas pitää panostaa kalliimpaan lisähintaiseen versioon ja autokauppa sekä tehdas kiittää.

    Varustelu on Business-malleina jotenkin siedettävä, mutta vähämkään hienompaa sisustaa, ulkonäköä, mukavuutta tai edistyksellisempää teknikkaa halajavan on ruksittava lisävarustelistoilta yhtä ja toista. Taas valmistaja hyötyy kun asiakas ostaa kovilla katteilla olevia ja melko korkeastikin hinnoiteltuja kalliita tehdaslisävarusteita.

    Volvo ei ilmeisesti ole näin ahne ja vakiovarustelu on parempi. Tosin Volvollahan on käytössä myös erillisiä varustetasoja. Audilla ja bemarilla ei ole oikeastaan ollenkaan mitään varsinaisia varustetasoja. Vain perusaihiot, joita varusteellaan oman mielen ja varallisuuden mukaan. Sitten on erilaisia paketteja, joissa tiettyjä varusteita on köntätty nippu jonkin nimikkeen tai nimen alle.

    Volvolla lisävarusteiden ja lisävarustepakettien hinta lienee Audia, M-B:tä ja BMW:tä alhaisempia.

    Business varustepaketeilla on hieman yritetty tasoittaa kilpailua ja varustepuutteita, mutta silti monella merkillä on tarjota edelleen parempi vakiovarustelu tai ainakin edullisempaan hintaan kuin BMW:llä tai Audilla. Myös lisävarusteiden hinnat ovat alhaisemmat.

    Kaikki vähänkää autoalaa seuraavat tämän tietävät. Audilla ja Bemarilla lisävarusteiden hinnat ovat korkeita, Mersun osalta homma alkaa jo mennä lähes vitsiksi. Suoraan sanottuna en usko, että kyseiset merkit edes tahkovat kauheasti voittoa noilla pooskettoman hintaisilla lisävarusteilla. Jos ne olisivat hieman halvempia, niin ihmiset varustelisivat autonsa paremmin ja jopa koko malliston myynti saattaisi hieman nousta.

    Ja ne perus penkit todella ovat lähinnä huono vitsi. Näyttävät siltä kuin ne olisi repäisty jostain -90 luvun Corollasta. Penkii on surkea ja kangas suorastaan järkyttävä. Ymmärrän toki rahastuksen, mutta pitäisi siinä sentään jotain rajaa olla.

    Nyt esimerkiksi vähänkään kalliimman Audin ja Bemarin lisävarusteisiin menee lähes väkisin yli 10.000 euroa, eikä niissä silloinkaan mitään ihmeellistä ole. Juuri siinä on Volvon vahvuus, että vaikka autojen lähtöhinnat ovat jokseenkin samalla tasolla, niin Volvoon saa kunnolliset varusteet huomattavasti halvemmalla. Ainakin näin joskus oli, tämän hetken tilanteesta en ole täysin perillä. Moni saattaa siis päätyä Volvoon juuri varustelun vuoksi.

    NHB, jos ja kun nyt Suomen hinnoista ja myynnistä puhutaan, niin Volvo myy näistä merkeistä eniten. Sinun teoriasi ei siis oikein toimi ainakaan Suomessa.

  • A-utoilija:

    NHB aloitti taas Volvon myynnin parjaamisen. Jos kokonaismyyntimäärä oli viime vuonna 427840 kpl, niin eiköhän siinä ole jo aikamoinen läjä autoja ja myynti on tuosta nousussa ja paljon uutta ja kiinnostavaa on tuloillaan. Volvo on pieni valmistaja, jolla on pieni mallivalikoima ja hyvä niin ja muutenkin miksi pitäisi olla kiinnostunut jonkun automerkin myynnistä.

    Tunnustan vain tosiasiat. Sinulle se näyttää olevan mahdotonta. Volvon myyntiennätykset ovat 90-luvulta. Mynti on polkenut paikalla siis jo hvin pitkää. Sillä välin premiuluokka on kasvattunut myntiään tuntuvasti. Kun vertaat vaikka myyntikäyriä saksanpremiumeihin, niin ei tuossa pitäisi olla mitään epäselvää. Alan yleistä kehitystä heikompi tilanne on vain tunnustettava ja yritettävä pyrkiä parempaan.

    Ala kiinnostaa minua. Siksi olen kiinostunut merkkien myyntiluvuista.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit