GPS ruuhkamaksu

682 kommenttia
1131416181923
  • Jorma L:

    Viittasin kirjoituksessani niihin keskimääräisiin kilometreihin vuotuisesti ja kolmeen vuoroon jne. Tiedän, että bemareitakin on takseissa, mutta jostain syystä itse en ole yli 20 vuoden aikana kertaakaan sellaisen takapenkille istunut vaikka taksilla on suhailtu työn puolesta eli BMW ei ole ihan niin yleinen taksina kuin nuo muut mainitsemani autot. Audit on samassa tilanteessa, melkein taksitolpat on jaettu volvojen ja mersujen kesken. Kyllä bemari hieno auto on. Minun auton mittarissa on nyt 22.000km. Viime vuoden mallia. En ole muutaman kuukauden käytöllä profiloitunut bemarimieheksi, mutta katsellaan ny. Jarrut alkanu vinkua, muuten pelaa hienosti.




    Olin kartalla alusta lähtien ymmärsin viittauksesi "kolmeen vuoroon". Onhan niitä. Kerkeet vielä. Asia harvinaisen selvä.



    Jarrujen vinkumiseen voi olla useampi syy yksi on se, että on unohdettu rasvata jarrupalojen reunat ja liukupinnat kuparitahnalla. Jarrupalojen pinnat lasittuneet jos jarrut laahaa, reipas jarrutus sattaa poistaa ongelman. Suolaus on yksi vaiva talvella joka voi liittyä vinkumiseen. Ja yleisin syy on kuitenkin jarrupalojen loppuminen, kuluneisuuden ilmaisin kertoo tuon paloja vilkaisematta jos ei ole piuhat poikki tai kontakti-häiriö vaivaa. Tämä on vanhoissa autoissa hyvin yleinen. Joissain autoissa vikaa ei saada postettua millään. Heh silloin tuo todetaan auton ominaisuudeksi eikä viaksi vanhoissa volvoissahan oli tämä ominaisuus muistanet varmaan. Uudella autolla, kun ajat poikkea huollossa takuuseen menee. Kun poistavat vinkumisen konsteja löytyy ja vika selvinnee. Ei muuta kuin turvallisia kilometrejä uudella BMW:lläsi.

      
  • Kale_tm:

    Kyllä tämä GPS-kyttäys olisi keskimäärin tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille.


    Voi asian noinkin ajatella, vaikka kyseessä taitaisi olla ennemminkin nykyisen tulonsiirron keventäminen.



    Autoista maksetaan varmaan tulevaisuudessakin kiinteällä prosentilla auton hinnasta riippuvaa arvonlisäveroa, jota voi halutessaan pitää tulonsiirtona rikkailta köyhille.



      
  • Nasta:

    Kukaan ei ole vielä älynnyt protestoida sitä, että kun nykyään käytetyllä ajava ei maksa verottajalle senttiäkään autoveroa.

    No ei tietenkään koska autovero on maksettu jo kertaalleen uutena ostettaessa.




    Kun uudessa on veroa, myös käytetyn auton hinta on kovempi kuin ilman veroa. Siten autossa on koko sen elinkaaren ajan osa sen arvosta veroa. Sinä maksat veroa vain sen osuuden, mitä autoasi käytät, koska autosi ostaja lunastaa loput itselleen.



    Tämä on asia, jossa ei kannata takertua muodollisuuksiin eli siihen, että uuden auton ostajan tililtä rahat lähtee verottajalle ja käytetyn auton ostajalta verottajan sijaan myyjälle. Vai aletaako keskustella siitä, paljonko olet verottajalle maksanut? Et yhtään, kaikki on mennyt autokaupan tilille!



      
  • Kannattaa muistaa se fakta ettei valtiolla ole varaa menettää noita autoveron tuloja, joten tavalla tai toisella vähintään sama summa kerätään autoilijoilta.

      
  • finman:

    Kannattaa muistaa se fakta ettei valtiolla ole varaa menettää noita autoveron tuloja, joten tavalla tai toisella vähintään sama summa kerätään autoilijoilta.




    Miten perustelet faktasi? Velkaa Suomi ottaa joka tapauksessa kertaluokkaa enemmän kuin mikä on autoveron tuotto. Ja mikä se tuotto lopulta onkaan, kun autoverosta vähennetään automyynnin alv-menetykset, laittomien verojen palautukset, oikeudenkäyntikulut, jatkuvat lain päivitykset ja Kuitusen kaltaisten kansan oikeuksia heikentämään keskittyvien nilkkien palkat. Ihmishengille lasketaan myös toisinaan aika kalliitakin hintalappuja. Autovero tapaa joka vuosi suomalaisia.



      
  • NHB:

    Autovero tapaa joka vuosi suomalaisia.




    Meillä liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä vuoden 2012 tilaston mukaan on 10,9 vuotta. Autoverottomassa Ruotsissa se on 9,8 vuotta.



    Paljonko arvioit turvallisuuden paranevan, jos keski-ikä nuorentuu vuodella?



    Googlen haaviin osuneen Tuulilasin artikkelin mukaan vanhoista Eu-maista vain Suomessa, Portugalissa ja Kreikassa autokanta on vanhempi kuin Ruotsissa. Mielenkiintoista on se, että Portugalissa uusien autojen keskimääräinen päästötaso oli esittämälläsi listalla Eu:n parhaiden maiden joukossa. Portugalin verotuksesta en tiedä mitään, mutta Ruotsi ja Saksa ei myy yhtä taloudellista kalustoa. Portugalissa todennäköisesti ostovoima on heikompi, joten siellä tyydytään halpoihin pikkuautoihin, mikä näkyy uusien autojen päästöjen määrässä. Mikä mielestäsi estää meikäläistä kuluttajaa valitsemasta nykyistä halvempia ja taloudellisempia malleja ja siten parantamaan ostovoimaansa? Epätaloudelliset ja kalliit katumaasturit ovat täällä suosiossa, vaikka sinun mielestäsi autovero eli autojen korkea hankintahinta tappaa ihmisiä.



      
  • Herbert:


    Paljonko arvioit turvallisuuden paranevan, jos keski-ikä nuorentuu vuodella?




    Arvion turvallisuuden paranevan riittävästi. Montako ihmishenkeä mielestäsi on sopivaa uhrata autoveron vuoksi?



    Mikä mielestäsi estää meikäläistä kuluttajaa valitsemasta nykyistä halvempia ja taloudellisempia malleja ja siten parantamaan ostovoimaansa? Epätaloudelliset ja kalliit katumaasturit ovat täällä suosiossa, vaikka sinun mielestäsi autovero eli autojen korkea hankintahinta tappaa ihmisiä.




    Näkyypä tosiaan olevan hirveän suosittuja nuo "kalliit" katumaasturit. 1-11 2013 näkyy olevan oikein yksi sikakallis ökymaasturi nimelta Qashqai myydyimmän 20 listalla.

      
  • Herbert:


    ... Googlen haaviin osuneen Tuulilasin artikkelin mukaan vanhoista Eu-maista vain Suomessa, Portugalissa ja Kreikassa autokanta on vanhempi kuin Ruotsissa. Mielenkiintoista on se, että Portugalissa uusien autojen keskimääräinen päästötaso oli esittämälläsi listalla Eu:n parhaiden maiden joukossa. Portugalin verotuksesta en tiedä mitään, mutta Ruotsi ja Saksa ei myy yhtä taloudellista kalustoa.




    Ruotsissa on niin monella Volvot, jotka kestää isältä pojalle ettei tarvita uusia autoja



    PS. Bemarit on kans hyviä !

      
  • NHB:


    Miten perustelet faktasi? Velkaa Suomi ottaa joka tapauksessa kertaluokkaa enemmän kuin mikä on autoveron tuotto. Ja mikä se tuotto lopulta onkaan, kun autoverosta vähennetään automyynnin alv-menetykset, laittomien verojen palautukset, oikeudenkäyntikulut, jatkuvat lain päivitykset ja Kuitusen kaltaisten kansan oikeuksia heikentämään keskittyvien nilkkien palkat. Ihmishengille lasketaan myös toisinaan aika kalliitakin hintalappuja. Autovero tapaa joka vuosi suomalaisia.




    Kerrotko nyt aluksi kuinka monta suomalaista kuolee tuohon autoveroon ja yleensä autoiluun suunnaituihin veroihin saati muihuin veroihin?



    Kyllähän se on fakta ettei valtiolla ole varaa menettää noita veroja, mutta kuinka se sama summa palautuu takaisin on toinen juttu esimuusien myynti voi lisääntyä sen verran että jo ALV voi kerätä suuren osan takaisin.



    Jos tuo vero tulee tuollaisena, niin silloinhan nuo turhanpäiväiset oikeustaistelut+ym loppuvat tulevaisuudessa.



    Se mitä suomi ottaa velkaa on sellaista mihin en pysty mitenkään vaikuttamaan ja taas toisaalta ei paljoa kiinnosta kun verotettavat tulot suomeen on ollut jo vuosia 0euroa.



    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288634682303.html

    "Kilometrivero on Kyllösen mukaan vaikeaselkoinen asia, mutta se on "selvästi myös haluttu ymmärtää väärin"."

      
  • Nasta:

    Volvo
    Malli V60
    Mallitarkenne D2 Kinetic
    Käyttövoima Diesel
    Hinta 36970,66
    Autoveroton hinta 30700
    Autovero 6270,66

    Rutsissa 28 814€

    Saksa EUR lukien 19% ALV.30.500,00
    euroa ilman arvonlisäveroa 25.630,25




    Korjaus Saksan hintaan:



    autohaus24.de Preis



    27.327,- €

    statt 31.850,- € (Herstellerpreis)

    zzgl. Überführungskosten: 820,- €



    Eli saksassa alviton ja toimituskuluton hinta on 22 275€

      
  • "GPS-vero" on epäoikeudenmukainen siksi, että "vanhoista" autoista autovero on jo maksettu, ja uuden autoverotuksen hyödyt (uuden auton alempi hinta) koskettavat ainoastaan uuden auton ostajia.



    Ja varsinkin kun koko veromuutosta perustellaan vähenevillä verotuloilla, johon vanhojen autojen omistajat eivät varsinkaan ole "syyllisiä", sillä juuri ne uusimmat autothan sitä tuloa (bensaveroa) tuovat vähemmän valtiolle.



      
  • Avaruusvektori:

    Kale_tm:
    Kyllä tämä GPS-kyttäys olisi keskimäärin tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille.

    Voi asian noinkin ajatella, vaikka kyseessä taitaisi olla ennemminkin nykyisen tulonsiirron keventäminen.

    Autoista maksetaan varmaan tulevaisuudessakin kiinteällä prosentilla auton hinnasta riippuvaa arvonlisäveroa, jota voi halutessaan pitää tulonsiirtona rikkailta köyhille.




    Nykyisellä systeemillä pystyy valitsemaan minkä verran haluaa autoveroa maksaa valitsemalla halvan tai kalliin auton. GPS-kyttäyksessä vero on sama riippumatta onko auto kallis vai halpa. Kun, väkisinkin, köyhät ajavat halvoilla autoilla niin heidän verotaakkansa kasvaa huomattavasti. Tämä ei tunnu ketään huolettavan, ainoastaan muutaman maalaisen verotaakka huolettaa kepua.

      
  • Kyllönen itse haluaa ymmärtää väärin.



    Kansa suosii kaupunkimaastoautojen lisäksi korkeita autoja, kuten TM:ssäkin ihmeteltiin.



    Vuosia on trendinä ollut autojen koon kasvaminen. Lähes aina kun lukee uudesta mallista tai mallin uudistuksesta, niin kerrotaan kuinka kuinka monta senttiä uutuus on kasvanut.



    Yksi ainoa uutinen muistuu mieleen, missä uutuuden jokin ulkomitoista pieneni ja sitä jopa ihmetteli uutisen kirjoittaja kun on niin harvinainen.

      
  • NHB:

    Herbert:

    Paljonko arvioit turvallisuuden paranevan, jos keski-ikä nuorentuu vuodella?


    Arvion turvallisuuden paranevan riittävästi.




    Tuo onkin vakuuttava peruste väitteellesi autoveron tappavuudesta.



    Näkyypä tosiaan olevan hirveän suosittuja nuo "kalliit" katumaasturit. 1-11 2013 näkyy olevan oikein yksi sikakallis ökymaasturi nimelta Qashqai myydyimmän 20 listalla.




    Sinä olet moittinut minua siitä, että käytän tilastoa tarkoitushakuisesti.



    Avaa silmäsi.

      
  • Nasta:

    NHB:
    Nasta:
    Volvo
    Malli V60
    Mallitarkenne D2 Kinetic
    Käyttövoima Diesel
    Hinta 36970,66
    Autoveroton hinta 30700
    Autovero 6270,66

    Rutsissa 28 814€

    Saksa EUR lukien 19% ALV.30.500,00
    euroa ilman arvonlisäveroa 25.630,25


    Korjaus Saksan hintaan:

    autohaus24.de Preis

    27.327,- €
    statt 31.850,- € (Herstellerpreis)
    zzgl. Überführungskosten: 820,- €

    Eli saksassa alviton ja toimituskuluton hinta on 22 275€

    http://www.volvocars.com/de/all-cars/Documents/preislisten/MY14/Volvo_V60.pdf




    Saksassa autoja myydään tuntuvasti isommilla alennuksilla listahinnasta. Tässä erään kaupan julkisesti ilmoitetut minimialennukset:

    http://www.autohaus24.de/neuwagen-kaufen/volvo/v60/kombi/modelle#!s3;vid=10511181

      
  • Herbert:

    NHB:

    Tuo onkin vakuuttava peruste väitteellesi autoveron tappavuudesta.

    Autojen turvallisuuden paraneminen on todistettu jo aivan riittävän monissa tutkimuksissa. Jos et usko uudemman teknologian säästävän henkiä, niin puolestani saat elää uskossaksi. Autoveron intohimoisilla puolustajilla argumentit ovat muutenkin vailla mitään tolkkua.

    Monenko suomalaisen henki kannattaa mielestäsi kannattaa uhrata rakkaan autoverosi vuoksi?

    Näkyypä tosiaan olevan hirveän suosittuja nuo "kalliit" katumaasturit. 1-11 2013 näkyy olevan oikein yksi sikakallis ökymaasturi nimelta Qashqai myydyimmän 20 listalla.


    Sinä olet moittinut minua siitä, että käytän tilastoa tarkoitushakuisesti.

    Avaa silmäsi.


    Suuret pahoittelut. Katsoin viime vuoden lukuja. Tämän vuoden luvuissa tuo Datsun on kolmas ja Honda CR-V on viidestoista. Muuttaako tämä jotain?



    Kerro toki miten tuota tilastoa kuuluisi lukea, jos jollakin tavalla tulkitsin väärin. Marraskuun myydyinppien 30:n listalla ainoa kallis katumaasturi on mielestäni Volvo XC60, eikä sekään ole erityisen kallis tai erityisen maasturimainen. Tuskinpa sen kulutuskaan on erityisen suuri. Autontuojien listalla ei tuota enempää ole malleja. Missä meni vikaan ja mitä minulta jäi huomaamatta?



      
  • NHB:

    Missä meni vikaan ja mitä minulta jäi huomaamatta?




    Kuluttajat eivät tee taloudellisinta valintaa tilanteessa, jossa joutuvat maksamaan siitä autoveroa, polttoaineveroa ja ties mitä veroa.



    Monenko suomalaisen henki kannattaa mielestäsi kannattaa uhrata rakkaan autoverosi vuoksi?




    Autovero ei ole minun rakkaani, joten kun herkästi moitit muita valehtelusta, sanojen laittamisesta toisen suuhun ja monesta muusta vastaavasta asiasta, yleensä aiheetta, voisit jo vihdoin itse olla vaatimustesi veroinen.



    Jos vuoden nuorennus autokantaan antaa riittävän vaikutuksen, missä menee raja nollan ja yhden välissä? Paljonko puolen vuoden nuorennus vaikuttaisi turvallisuuteen? Olisiko sekin riittävä?

      
  • NHB:



    Sumutusjoukot rientävät apuun, kun joku julkeaa kertoa faktoja autoverottomista markkinoista. Olen jo monto kertaa linkittänyt linkin, josta voit hinnat tarkastaa. Myös kuruman linkki ajaa saman asian. Silti yrität väittää noita hatusta vedetyiksi. Nuo hinnat ovat siis Saksassa julkisesti ilmoitettuja hintoja kyseisen liikkeen minimialennuksilla.




    Toyota.de:n hinnastot ovat siis sinusta sumutusta?



    Lisäksi luit vielä Suomen hinnat tarkoitukselliseti väärin.





    Jääkäämme odottelemaan sitä hetkeä, kun joku Suomessa sopii kaupat Saksan hinnoilla.




    Saksan automarkkinat eivät siirry Suomeen, oli veroa tai ei.



    Ja mistä sinä tiedät millä hinnalla ihmiset autojaan ostavat? Ilman vaihtoautoa saa Suomestakin auton ihan eri hinnalla jos viitsii vähän kysellä. Verosta ei alennusta tule, mutta kaikesta muusta sitä on mahdollista saada.



    Lähes kaikilla kuitenkin on jo auto ja siksi suurin osa ostajista kuitenkin vaihtaa autonsa uuteen, joten ratkaisevaa on välirahan suuruus, ei uuden auton nimellishinta. Kun uusien hinnat tippuvat, tippuu myös käytetyn hinta. Väliraha ei pienene ollenkaan samassa suhteessa.

      
  • NHB:


    Tarkoittaako tämä sitä, että television, bensan, vaatteiden, ruuan ja alkoholin pitäisi saada joku oikeudenmukaisuuskerroin? Unohtaa ei sovi tietenkään tietenkään remonttimiestä ja ravintolapalveluja. Mitä isomman remontin teetätät tai mitä isomman pihvin tilaat, niin silloin sinua kuuluu rangaista kroisosverolla.






    Nykyisessä autoverotuksessa ei ole minkäänlaista kerrointa auton hinnan, koon, tehon tms suhteen. Kaikkia verotetaan ihan samalla tavalla normipäästöjen mukaan.



    Vai oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että Mersun ostajalla ei ole varaa maksaa samalla veroprosentilla veroa kuin samanpäästöisen Dacian ostajalla?

      
  • Avaruusvektori:



    Autoista maksetaan varmaan tulevaisuudessakin kiinteällä prosentilla auton hinnasta riippuvaa arvonlisäveroa, jota voi halutessaan pitää tulonsiirtona rikkailta köyhille.




    Tähän asti veroasiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että tasaverot kuten alv, kunnallisvero ym ovat nimenomaan varakkaampia suosivia, eivät päinvastoin.



      
  • finman:

    Kannattaa muistaa se fakta ettei valtiolla ole varaa menettää noita autoveron tuloja, joten tavalla tai toisella vähintään sama summa kerätään autoilijoilta.




    Enemmän kerätään väistämättä. Jos veron keräämisen kulut ovat vähintään puoli miljardia, liikenteen verotus kiristyy vähintään tuon verran. Ei valtio niitä keräyskuluja koskaan maksa, veronmaksaja ne maksaa.



    Ja jos ihmiset alkavat oikeasti ajaa vähemmän, seurauksena on tuntuvia lisäkorotuksia niille jotka edelleen ajavat.

      
  • NHB:



    Arvion turvallisuuden paranevan riittävästi. Montako ihmishenkeä mielestäsi on sopivaa uhrata autoveron vuoksi?




    Vuoden 2012 liikenne oli historiallisen turvallista ja sama kehitys on tietojen mukaan jatkumassa myös 2013. Nykyisilläkin autoilla ja onnettomuusluvuilla Suomi sijoittuu liikenneturvallisuudessa huippuluokkaan maailmassa vaikka meillä ei edes erotella itsemurhia tilastoista.



    Kun tiedät, että turvallisuus paranee "riittävästi", niin sinulla on varmaan jotain lukuja jolla todistat asiasi. Esim vertailu autoverottomista maista Suomeen verrattuna tai montako kuolemaa vähemmän olisi jos ei olisi autoveroa?



    Viime vuosien lukujen perusteella merkittävin yksittäinen parannus tapahtuisi niinkin antiikkisella keksinnöllä kuin turvavyö. uudestakaan autosta ei ole paljon apua ilman sitä.

      
  • AkiK:

    Avaruusvektori:


    Autoista maksetaan varmaan tulevaisuudessakin kiinteällä prosentilla auton hinnasta riippuvaa arvonlisäveroa, jota voi halutessaan pitää tulonsiirtona rikkailta köyhille.



    Tähän asti veroasiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että tasaverot kuten alv, kunnallisvero ym ovat nimenomaan varakkaampia suosivia, eivät päinvastoin.


    Minäpä en olekaan veroasiantuntija. Kuvitellaan tuloveroksi 10% tasavero. Henkilö A saa palkkaa kymmenen käpyä ja maksaa veroa yhden kävyn. Henkilön B palkka on 100 käpyä ja vero 10 käpyä. Jos verot käytetään tasapuolisesti molempien hyväksi, tulonsiirto henkilöltä B henkilölle A lienee selviö. On eri asia suosiiko malli jompaa kumpaa, siihen en ota kantaa.



      
  • Avaruusvektori:

    AkiK:
    Avaruusvektori:


    Autoista maksetaan varmaan tulevaisuudessakin kiinteällä prosentilla auton hinnasta riippuvaa arvonlisäveroa, jota voi halutessaan pitää tulonsiirtona rikkailta köyhille.



    Tähän asti veroasiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että tasaverot kuten alv, kunnallisvero ym ovat nimenomaan varakkaampia suosivia, eivät päinvastoin.


    Minäpä en olekaan veroasiantuntija. Kuvitellaan tuloveroksi 10% tasavero. Henkilö A saa palkkaa kymmenen käpyä ja maksaa veroa yhden kävyn. Henkilön B palkka on 100 käpyä ja vero 10 käpyä. Jos verot käytetään tasapuolisesti molempien hyväksi, tulonsiirto henkilöltä B henkilölle A lienee selviö. On eri asia suosiiko malli jompaa kumpaa, siihen en ota kantaa.




    Suomessa on verrattain pienet palkat koulutetuilla henkilöillä. Jos vertaa esim. lätäkön toiselle puolelle, puolen millin ansiotulot siellä ei ole mitään ihmeellistä. Suomessa pitää olla jo isohkon firman toimitusjohtaja noihin tuloihin.

    Tästä seuraa että veroprogression "jyrkkä" osa alkaa jo pienistä tuloista. Insinööri saa aika helposti 2500e/kk käteen, noin 4 tonnin bruttotuloilla. No tuolla summalla ei vielä perhettä elätä saati pidä yhteiskunnan pyöriä pyörimässä mitenkään isommin. Paljon pienemmillä bruttotuloilla saa vain muutaman satasen vähemmän käteen. Vähän reippaampaan kulutukseen, jolla ravintolat ja pienyrittäjät saisi lisää asiakkaita, voisi riittää viiden tonnin nettotulot, ainakin jos puolisokin käy töissä. Tällaisia palkansaajia alkaakin olla jo todellä vähän koska saadaksesi viisi tonnia käteen, bruttotulojen pitää olla yli 10 tonnia. Kymppitonnin kuukausituloihin Suomessa taas tarvitaan joko valtionvirka tai vähintään yksikönjohtajan paikka yksityisellä sektorilla joita ei ihan joka oksalla kasva. Yhtälö jossa ravintolan asiakkaana istuu säännöllisesti ravintolan tarjoilija tai vastaavilla tuloilla, ei taida toimia. Jotta kaikilla menisi hyvin, pitäisi nettotulojen eroa saada sen verran kasvamaan, että edes joillakin olisi varaa kuluttaa. En siis tarkoita mitään hollywood tyyppistä kerskakulutusta.

    Paljon puhutussa Saksan mallissa, itäisessä osassa Saksaa maksetaan vaikka parturille vain 2-3 euroa tunnilta. Kaikkien palveluiden pitää olla "halpoja" jotta pienipalkkaiset selviää hengissä. Voisitteko kuvitella että ruoka ja palvelut voisi olla selvästi halvempia esim. pohjois-karjalassa? Suurin osa palveluista tai ruoka on sellaisia, ettei niitä voi Helsingistä asti lähteä hakemaan, ja onhan viro lähempänä. GPS-vero saattaisi olla vähän halvempi jos mennään riittävän kauas. Pelkästään landella asuminen, keski-suomessa, keskellä ei mitään, ei ole vielä syy alennukseen, ainakaan aiemmin julkaistujen karttojen mukaan.

      
  • Kai siihen Liiffiinkin voi asentaa sähkömittarin...



    Alivaltiosihteerissä ehdotettiin kenkäveroa. Kilometriperusteista. Kengät (varsinkin nastalliset) kuluttavat teitä. Kun jalka nousee, niin verokin nousee.



    Näin saataisiin maamme kenkäkantaa ohjattua nuoremmaksi.

      
  • Suomeen ei kannata rakentaa sähköautojen latauspisteitä ollenkaan, koska sähköautot on niin kalliita eikä niitä kukaan osta. Tarvittaisiin se tuki minkä Norjan valtio myöntää vaikkapa Teslan ostajalle.



    Ensin pitäisi siivota liikenteestä pois noin 500.000 saastuttavaa 1990 - luvun katiskaa. Kilometriveron pitäisi olla niin korkea että jollakin Vectralla taikka Kadettilla ajava luopuisi kokonaan autoilusta. Ja siirtyisi vaikka sähköpyörään. Tähän saakka 1990 - luvun katiskalla ajava on voinut saastuttaa ilmaa melkein ilmaiseksi.



    Tän maan autoilun verotus on sössitty niin perusteellisesti, että autokannan uusiutuminen tulee kestämään kymmeniä vuosia. Virkamiesten pohjaton kateus on ylläpitänyt auton arvoon sisältyvää hankintaveroa. Auton hankintaveron takia meillä on liikenteessä puoli miljoonaa 1990 - luvun katiskaa. Toissapäivänä näin jopa Volvo 242 L:n.



    Kyllösen Merjalle suuri kiitos että vihdoinkin aloittaa kovalla kädellä autokannan uudistamisen. Joka olisi pitänyt aloittaa jo 1994. Tällöin vaikutus ei olisi niin raju kuin mitä se nyt on. Sitä saa mitä tilaa.

      
  • Nasta:

    BMW 3i
    Moot- tori on sama Kymcon valmistama kaksisylinterinen 647-kuutioinen, jota käytetään BMW C 600 –mak- siskootterissa. Se on sijoitettu säh- kömoottorin viereen. Apumootto- rin työnä on ainoastaan akkujen la- taaminen niiden varauksen laskies- sa alle 20 prosentin.

    On varmaa tosipieni kulutus?




    Tais tankin koko olla 9l ja sillä saa 100km lisää....

      
  • andertz:

    Ensin pitäisi siivota liikenteestä pois noin 500.000 saastuttavaa 1990 - luvun katiskaa.


    Miksi silkka ikä tekisi autosta erityisen saastuttavan? Oma katiskani on 90-luvun puolivälistä. Pienehköstä koostaan huolimatta siinä on katalysaattori, joten veikkaan pääosassa muitakin 90-lukulaisia olevan. Bensiiniä kuluu maantiellä alle 5,5l/100km, joten uuteen vaihtamalla ei kulutus juuri vähenisi kuin paperilla.



    Turvallisuudessa toki nykyautoille hävitään ilman lukkiutumattomia jarruja ja ajonvakautusjärjestelmää. Olkaa huoletta, tämänkin katiskan taitaa jo ennen kilometriveroja ruoste liikenteestä korjata.



      
  • Aika pieni motti. Onko turbo?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit