GPS ruuhkamaksu

682 kommenttia
11718192123
  • Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan vuonna 2010 uusimmat automallit olivat enimmillään 50% kymmenen vuotta vanhoja turvallisempia.

    Mitenhän mahtaa olla määritelty turvallisuus siten, että sitä voidaan yhdellä lukuarvolla mitata. Ilmeisesti tutkimuksessa on tarkasteltu liikenneonnettomuuksissa vammautuneiden ja kuolleiden lukumääriä automallin iän mukaan. Lieneekö tuossa huomioitu autosta riippumattomia tekijöitä, kuten nuorten miesten humalassa kaahailua.

    Joka tapauksessa autojen turvallisuus on parantunut menneinä vuosikymmeninä huimasti. Mielestäni oleellinen kysymys onkin, tuleeko kehitys jatkumaan tulevaisuudessakin yhtä nopeana. Usein kehityksen alkuvaiheessa otetaan suuria askelia, ja myöhemmin kehityksen vauhti hidastuu, koska helpoimmat konstit on jo käytetty. Ainakin passiivisen turvallisuuden osalta saattaa luonnon lait rajoittaa kehitystä merkittävästi. Kehityksen nopeus ratkaissee sen, kuinka paljon rahaa ja luonnonvaroja autokannan uusimiseen kannattaa käyttää.

    Toisaalta sellaistakin hassuttelua olen kuullut, että välineiden turvallisuuden parantaminen voisi johtaa hyödyn muualla ulosmittaamiseen. Ainakin turvavyön, pyöräilykypärän, heijastinliivin ja talvirenkaiden osata olen tälläistä kuullut.

  • Nasta:

    NHB:
    Kerrotko nasta oman näkemyksesi siitä, että miksi Suomessa ei rahat riitä, vaikka verotus on korkea? Millä keinoilla taseet saadaan kuntoon? Onko verojen korottaminen ainoa keino?

    On lopetettu ja saneerattu niin isoja ja pieniä virmoja, siitä johtuen veronmaksajista tulee verovarojen kuluttajia. Suomessa tuetaan niitäkin joilla ei mene aina niin hyvin kuin sinun verottomassa paratiisissa.
    Suomen autoilijat joutuu myös maksanaan näiden veroparatiisien velat EU tukena ettei ne mene konkurssiin.

    Kovan luokan taloustietäjäksi sinulla on yllättävän suuria vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Kehuin tuossa Sveitsiä siitä, että siellä palvelun käyttäjä maksaa suoraan ilman byrokratiaa ja sinä sekoilet jostain Kreikan veloista. Olen myös toistuvasti kritisoinut Suomen liian suureksi paisunutta julkistama sektoria. Yksi Kreikan ongelmistaan oli juurikin julkisten varojen hassaaminen. Otettiin lisää velkaa, jotta pystyttiin pitämään yllä helppoa elämää jakamalla yhteistä hyvää sinne tänne. Tietääkseni Sveitsissä ei ole ollut tarvetta Suomalaisten vähille rahoille, vaan ovat pärjänneet ihan hyvin omillaankin ilman autoveroa, kahdeksan pronsentIn alvilla ja noin puolella Suomen tuloverosta. Himonerottajille on siinä miettimistä. Miten joku kansa voi jättää rahat kansalaisten omaan käyttöön ja silti taseet ovat erinomaisessa kunnossa.

    Et kertonut ensimmäistäkään keinoa, miten Suomen talous voitaisiin saada kuntoon. Yritysten heikko tilanne on jo tIedossa. Kysymys oli siitä, että miksi yrittäminen on niin heikossa tilassa ja miten päästäisiin parempaan tilanteeseen? Kun kykenet nimettömänä huutelemaan lumiukosta, niin kai nyt pystyt edes vähän vastaamaan huutosi.

  • Avaruusvektori:

    Joka tapauksessa autojen turvallisuus on parantunut menneinä vuosikymmeninä huimasti. Mielestäni oleellinen kysymys onkin, tuleeko kehitys jatkumaan tulevaisuudessakin yhtä nopeana. Usein kehityksen alkuvaiheessa otetaan suuria askelia, ja myöhemmin kehityksen vauhti hidastuu, koska helpoimmat konstit on jo käytetty. Ainakin passiivisen turvallisuuden osalta saattaa luonnon lait rajoittaa kehitystä merkittävästi. Kehityksen nopeus ratkaissee sen, kuinka paljon rahaa ja luonnonvaroja autokannan uusimiseen kannattaa käyttää.

    Toisaalta sellaistakin hassuttelua olen kuullut, että välineiden turvallisuuden parantaminen voisi johtaa hyödyn muualla ulosmittaamiseen. Ainakin turvavyön, pyöräilykypärän, heijastinliivin ja talvirenkaiden osata olen tälläistä kuullut.

    Toisaalta autoja on kehitetty jo toista sataa vuotta ja vieläkin kehitys on tuntuvaa. Aktiiveja turvallisuus tulee takuulla kehittymään paljon ja tuntuupa tuossa passiivisessakin turvallisuudessa vieläkin löytyvän aina uutta. Älyä tulee autoihin paljon lisää ja se avaa uusia mahdollisuuksia. Myös tekniikan kuten lämpökamerojen halventaminen antaa mahdollisuuden asentaa lisää turvallisuutta parantavaa teknologiaa.

    Tuo ulosmittaaminen on tosiaan ollut aina muutoksen vastustajien suosikkiargumentti. Ajonhallintakin oli vielö muutama vuosi sitten monien mielestä aivan turha ja jopa vaarallinen. Monet pelottelevat sillä, että ajetaan liian lujaa luottaen ajohallinnan pitävän auto tiellä. Nykyisin nuo pelot ovat hälvenneet. Olisiko sitten tullut lisää kokemusta ajohallinnan toiminnasta tai onnettomuuteen väheneminen antanut uskoa tekniikkaan.

  • Saksalaiset tehtaat polkumyyvät autoja Kreikkaan autoveron pienentämiseksi.

    http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/saksalaisia+autotehtaita+epaillaan+polkumyynnista/201312593595?ref=

  • Nasta:

    Et kertonut ensimmäistäkään keinoa, miten Suomen talous voitaisiin saada kuntoon.

    1. keino Kun tässä on kysymys autoveron poistosta, niin ei sen poistaminen tässä tilanteessa ole mahdollista. Eikä Sveitsi ole EU:ssa, sinnehän kaikki veronkiertäjät luikkii rahoineen Sveitsi hyötyy niistä.

    Nyt alkaa näyttää pahasti silti, että lumiukko taitaakin löytyä sieltä. Lienee enää turha kysyä uudestaan, kun et näköjään vieläkään edes yrittänyt vastata.

    Tuo kirjoittamasi sisältää muuten aika mielenkiintoisen ristiriidan. Raha tosiaan menee sinne, missä verotus on kohtuullista. Yrität perustella tällä sitä, että Suomen täytyy pitää kiinni nykyisestä verotuksestaan. Huomaatko sinä mitään ristiriitaa tuossa?

    Vyön kiristäminen (verotus ja leikkaaminen) laskusuhdanteessa upottaa maan syvemmälle lamaan. Se tekee haastavana aikana toimeliasuudesta entistä haastavampaa ja sitäkautta vauhdittaa alamäkeä.

    Hoet toistuvasti sitä, ettei autoverosta voida luopua. Yität perustella sitä sillä, että Suomi ottaa lainaa ensi vuonna. Tuo ei sisällä mitään järjellistä sisältöä. Autoveron tuotto voidaan korvata ja vaikka ei korvattaisikaan, niin tuo lainan ottaminen vain todistaa sen, että Suomi saa lainaa eikä ole mitään estettä ottaa puolta miljardia lisää lainaa.

  • NHB:

    Sinä vain kysyt, muttet vastaa.

    Selasin 10 sivua taaksepäin ja ainoastaan kysymykseesi faktojen vähäisyydestä en ole antanut vastausta.

  • Nasta:

    Pudotkoon autonarvo mitä tykkää, minulle jäisi tilille nykyiseen autoveroon verrattuna maksamatonta autoveroa 28000€
    Mitä eikö siitä autoveron poistosta olekaan mitään säästöä auton ostajalle.
    Miksi sitä olet sitten vaatimassa?

    Luonnollisesti autoveron poistaminen tuo säästöjä. Kuitenkaan ensimmäisten kolmen vuoden aikana säästä ei ole koko autoveron summa, koska autoveroa on tauossa iässä vielä paljon jäljellä auton arvossa. Vai mitä sille sinun autosi hinnassa jäljellä olevalle autoverolle tapahtuu tuossa vaiheessa? Romutatko, vaihdatko vai myyköön autosi tuossa vaiheessa?

  • Nasta:

    Mistä sinne jää autoveroa jos auton hinnasta on autovero poistettu.

    Kyseessä onkin tietenkin nykytilanne, johon vertaat autoverottoman tilanteen kustannuksiani. Mihin siis päätyy nykytilanteessa autossasi kolmen vuoden iässä jäljellä oleva autovero?

  • Nasta:

    NHB:
    Nasta:

    Luultavasti kolme päivän sisällä valtion pussiin ja sinne se jää 30000€ vaikka pitäisin autoa kolmekymmentä vuotta.

    Siis lahjoitat omasta tahdostani valtiolle kolme vuotta vanhassa autossasi jäljellä olevan autoveron. Sinähän innokas veronmaksaja olet.

  • POLITIIKKA

    "Liikenneministerimme tuntuu lähes tykästyneen satelliittipaikannusmalliin"

    http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/heinonen_liikenne-13926

  • Sinä päivänä kun autovero poistuu, romahtavat käytettyjen autojen hinnat, jollei sitten toimita niin, että km-maksu koskee vain uusia autoja. Mikä vaikuttaa vähäsen epätodennäköiseltä.

  • Nasta:

    Nasta:
    Valtion omistaman liikenneverkon ylläpitoon esitetään 1061 miljoonaa eli reilua miljardia euroa

    Nykyinen auton myyntihinnassa oleva autoveron tuotto paljon pienempi.
    Taitaa jäädä alle 1000 miljoonaan.

    NHB mielestä siitä ei jää kuin minun maksama osuus, muille se palautetaan.

    Eikö kannattaisi olla vain hiljaa enemmin kuin vastailla omiin viesteihinsä kirjoittamalla valheita muiden nimissä? No eipähän ainakaan jää epäselväksi faktojen totaalinen loppuminen.

  • Ajattelija2013:

    POLITIIKKA
    "Liikenneministerimme tuntuu lähes tykästyneen satelliittipaikannusmalliin"

    http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/heinonen_liikenne-13926

    Suomessa on mielenkiintoinen "demokratia". Ministeri voi salaa ajaa läpi kansan vastustamia asioita, eikä hän ole velvollinen edes vastaamaan kyseistä suhmurointia koskeviin kysymyksiin "kansanedustajille". Tuo onnistuu, koska ei ole demokratiaa tai kansaa edustavia parlamentaarikkoja.

  • Nasta:

    NHB:
    Siis lahjoitat omasta tahdostani valtiolle kolme vuotta vanhassa autossasi jäljellä olevan autoveron. Sinähän innokas veronmaksaja olet.

    Jos valtio palauttaa sinulle autoveron, niin miksi sitten kitiset. Minulle ei ole koskaan valtio palauttanut autoverosta eikä auton käyttömaksusta senttiäkään. Autovero maksetaan autoa ostaessa autonhinta+autovero.

    Huorailet sekavia. Osa verosta jää käytetyn autosi ostajan maksettavaksi. Valtio ei sitä ei palauta, eikä sellaisesta kukaan ole lisäksesi kirjoittanutkaan.

  • Nasta:

    Käytetyn auton ostaja ei maksa valtiolle autoveroa, siinä on lvv

    Nythän ei ollut kysymys siitä, kuka hoitaa rahaliikenteen valtiolle, vaan siitä paljonko autovero maksaa sinulle. Uuden auton ostajana et euroakaan siirrä valtiolle, vaan sen tekee autoliike. Jos ostat käytetyn ulkomailta, niin silloin joudut monesti maksamaan autoveron itse valtiolle.

    Jankutat nyt aivan päivän selvää faktaa vastassa. Kuun myyt autosi eteenpäin, on autosi arvo autoveron vuoksi korkeampi kuin ilman autoveroa.

    Tee pieni ajatusleikki. Ostetaan uusi auto tammikuun alussa ja vaihdetaan se kuukauden päästä uuteen samanlaiseen. Taas seuraavassa kuun vaihteessa vaihdetaan uuteen samanlaiseen. Toistetaan tämä vuoden jokaisessa kuun vaihteessa. Laskuopillasi vuodessa autoveroon kuluisi esimerkkiautollasi 360 000 euroa. Todellisuudessa tuo ei maksaisi edes kokonaisuudessaan kuin murto-osa tuosta.

    Autoverossa on liikevaihtovero... Sinne se liikevaihtovero varmaan silloin 20 vuotta sitten katosi! Luetun ymmärtämisen lisäksi kirjoittaminenkaan ei kuulua olla vahvuuksiisi.

  • Taitaa Ollila ajaa GPS pohjaista verotusta koska maailma on kovaa vauhtia menossa sähkön suuntaan ja polttoainevero ei oikein pure siihen ja se taas johtaisi siihen että sähköä hyödyntävät autot (täyssähkö tai ladatavva hybridi) johtaisivat öljy-yhtiöiden pelkäämään kehityssuuntaan mikä Ollilan nykyisessä pääroolissa (Shell) olisi ongelma. Salaliitto :sunglasses: tai sitten ei.

  • NHB:

    Itse olen sitä mieltä, että kun jokainen maksaa kulunsa mahdollisimman suoraan palvelun tarjoajalle, niin silloin järjestelmä toimii parhaiten. Tällöin ei tarvita virkamiesarmeijaa tekemään päätöksiiä. Jos menet esimerkiksi Sveitsiin pyöräilemään, niin maksat teiden käyttöoikeudesta ja otat vakuutuksen, joka korvaa aiheuttamaksi vahingot syyttömälle osapuolelle. Homma toimii eikä koneiston tarvitse verottaa tuota maksua niiltä, jotka eivät pyöräile.

    Väitätkö ettei vakuutuksiin, teiden käyttöoikeuksiin ym. Sveitsissä liity joku koneisto? Ilmaiseksiko joku näitä hallinnoi?

    Mitä palvelua edustaa se, että rahastetaan pyöräilystä? Mitä kuluja Sveitsille pyöräilystä aiheutuu ja mihin se pyöräilijän maksama raha menee? Jos nimittäin ajan pyörällä Sveitsissä, niin en minä siinä ajaessani mitään kuluta enkä käytä mitään palvelua, mutta maksan silti, ilmeisesti niille muille jotka eivät pyöräile. Pyöräteitä siellä ei juurikaan ole, joten ei niistäkään siis makseta.

  • NHB: Kehuin tuossa Sveitsiä siitä, että siellä palvelun käyttäjä maksaa suoraan ilman byrokratiaa

    Kerropa mikä se byrokratian osuus sitten on, kun kerran tiedät että sellaisesta joutuu maksamaan. Se olisi mielenkiintoinen tieto, sitä kun ei löydy oikein mistään. Autoverovirkamiehistä tiedät myös kertoa, vaikka virallisten tietojen mukaan autovero on varsin tehokas vero kerätä, keräyskustannukset suhteessa tuottoon ovat erittäin vähäiset.

    Yleisestikin Suomessa verottaja on erittäin tehokas toiminnassaan ja verot saadaan kerättyä poikkeuksellisen hyvin verrattuna melkein mihin tahansa maahan. Tämä fakta poikkeaa varsin paljon siitä "tiedosta" jota sinä levität.

    Samoin olisi mielenkiintoista tietää, mitä Sveitsin moniportainen ja äänestysvaltainen hallinto maksaa. Sitä tietoa et ole kertonut. Ainakin meillä vaalit ja äänestykset ovat hyvin kalliita järjestää, tuskin ne Sveitsissäkään ilmaisia ovat?

    Minusta palvelun hinta ja laatu ratkaisevat, ei se kuka sen tuottaa. Voidaan hyvin vertailla vaikkapa suomalaista päivähoitojärjestelmää, koulua, yliopistoja, kirjastoja, uimahalleja jne. Kv. tutkimusten perusteella koulut, päiväkodit, terveydenhuolto ym. kestävät kyllä vertailun. Ei julkinen ole automaattisesti huono ja yksityinen hyvä tai päinvastoin. Jostain syystä kv. vertailuissa pohjoismaat ovat aina kärjessä hyvinvoinnin suhteen, vaikka systeemi on niissä kaikissa sama ja sinun mukaasi ei voi toimia.

    Suomessakin voi muuten vapaasti maksaa suoraan ilman byrokratiaa, mikään pakko ei ole käyttää julkisia palveluita jos ei halua.

    Olen myös toistuvasti kritisoinut Suomen liian suureksi paisunutta julkistama sektoria.

    Minustakin julkista sektoria voi tarkastella kriittisesti. Julkisen sektorin koko ei sinänsä ole mikään itseisarvo suuntaan eikä toiseen. Pohjoismaissa on kaikissa suuri julkinen sektori ja silti kaikki ne ovat pärjänneet hyvin.

    Yksi Kreikan ongelmistaan oli juurikin julkisten varojen hassaaminen. Otettiin lisää velkaa, jotta pystyttiin pitämään yllä helppoa elämää jakamalla yhteistä hyvää sinne tänne.

    Minun ymmärtääkseni Kreikan ongelmana ei ole ollut helpon elämän jakaminen kansalaisille, vaan korruptio ja huono hallinto. Rahat on pistetty omiin taskuihin, ei niitä kansalaisille ole jaettu. Velankaan suhteen ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa. Jos pikavippifirma jakaa juopoille pikavippejä, voi ihan itse vastata seurauksista. Samoin jos UBS, Deutsche Bank ja Credit Agricole antavat Kreikalle lainaa, niin vastatkoon itse seurauksista. Korkomarginaalissahan riskit pitäisi olla ja myös on huomioitu.

    Miten joku kansa voi jättää rahat kansalaisten omaan käyttöön ja silti taseet ovat erinomaisessa kunnossa.

    Venäjälläkin on taseet erittäin hyvin kunnossa, mutta ei siellä ole kansalaisten käyttöön annettu mitään. Teoriasi tasapainoisen talouden perusteista on siis hivenen puutteellinen, koska myös Venäjä täyttää vaatimuksesi taseiden erinomaisesta kunnosta. Ja on se Suomenkin luokitus edelleeen AAA ja velkaakin suhteessa paljon vähemmän kuin esim. Saksalla.

    Et kertonut ensimmäistäkään keinoa, miten Suomen talous voitaisiin saada kuntoon.

    No kerropa sinä miten Suomen talous saadaan kuntoon kun sen tiedät. Vai onko sinulla joku pikakonsti siihen, miten metsäteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden mentävä aukko työllisyydessä ja verotuloissa paikataan?

    Yritysten heikko tilanne on jo tIedossa.

    Mistä yrityksistä mahdat puhua? Ei suomalaiset firmat yleisesti mitenkään heikossa kunnossa ole.

  • AkiK:

    Suomessakin voi muuten vapaasti maksaa suoraan ilman byrokratiaa, mikään pakko ei ole käyttää julkisia palveluita jos ei halua.

    Ja tosissasi vielä kirjoitat tuollaista! :lol:

    Ei tosiaan ole pakko käyttää julkisia palveluita, mutta silti niistä on pakko maksaa!

  • AkiK:

    Kerropa mikä se byrokratian osuus sitten on, kun kerran tiedät että sellaisesta joutuu maksamaan. Se olisi mielenkiintoinen tieto, sitä kun ei löydy oikein mistään. Autoverovirkamiehistä tiedät myös kertoa, vaikka virallisten tietojen mukaan autovero on varsin tehokas vero kerätä, keräyskustannukset suhteessa tuottoon ovat erittäin vähäiset.

    Julkinen sektori on Suomessa kasvanut pitkän aikaa tasaisesti ja on noussut uljaasti Euroopan suurimmaksi. Se on noin 60 prosenttia BKT:stä.

    Linkitätkö nuo mainitsemasi viralliset tiedot?

    Yleisestikin Suomessa verottaja on erittäin tehokas toiminnassaan ja verot saadaan kerättyä poikkeuksellisen hyvin verrattuna melkein mihin tahansa maahan. Tämä fakta poikkeaa varsin paljon siitä "tiedosta" jota sinä levität.

    Mitä tietoa olen levittänyt verottajn yleisestä tehokkuudesta?

    Samoin olisi mielenkiintoista tietää, mitä Sveitsin moniportainen ja äänestysvaltainen hallinto maksaa. Sitä tietoa et ole kertonut. Ainakin meillä vaalit ja äänestykset ovat hyvin kalliita järjestää, tuskin ne Sveitsissäkään ilmaisia ovat?

    Se maksaa sen verran, että Sveitsi tulee toimeen noin puolella tuloverolla ja 8 prosentin alvilla. Noilla Sveitsi on kroonisen ylijäämäinen ja Suomi on pahasti alijäämäinen.

    Äänestys käpälää nostamalla ei hirveästi maksa ja se toimii vallan mainiosti. Samoin niiden valittujen parlamentaarikkojen loppuelämää ei tarvitse kustantaa vain siitä hyvästä, että he muistavat painaa äänestyksessä sitä nappia, jota puoluejohto käski painamaan. PArlamentaarikot nimittäin jatkavat Sveitsissä siviiliammateissaan ja kokoontuvat äänestämään harvoin.

    Ei julkinen ole automaattisesti huono ja yksityinen hyvä tai päinvastoin. Jostain syystä kv. vertailuissa pohjoismaat ovat aina kärjessä hyvinvoinnin suhteen, vaikka systeemi on niissä kaikissa sama ja sinun mukaasi ei voi toimia.

    Olipa Norjan systeemi mikä tahansa, niin raha ei siitä maasta lopu. Silti on uskomatonta, kuinka huonoilla autoilla noin rikkaaksi maaksi siellä ajetaan. Ruotsi on lähtenyt purkamaan säätelyä ja tulokset ovat olleet hyviä.

    Suomessakin voi muuten vapaasti maksaa suoraan ilman byrokratiaa, mikään pakko ei ole käyttää julkisia palveluita jos ei halua.

    Suomen surkealla ostovoimalla aika harvalla riittää vain rahaa maksaa toiseen kertaan palveluistaan.

    Minun ymmärtääkseni Kreikan ongelmana ei ole ollut helpon elämän jakaminen kansalaisille, vaan korruptio ja huono hallinto. Rahat on pistetty omiin taskuihin, ei niitä kansalaisille ole jaettu. Velankaan suhteen ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa. Jos pikavippifirma jakaa juopoille pikavippejä, voi ihan itse vastata seurauksista. Samoin jos UBS, Deutsche Bank ja Credit Agricole antavat Kreikalle lainaa, niin vastatkoon itse seurauksista. Korkomarginaalissahan riskit pitäisi olla ja myös on huomioitu.

    Selvähän se, että koneiston huipulla olevat ohjaavat rahavirtoja parhaansa mukaan omiin taskuihinsa, mutta kyylä Kreikassa myös koneiston pienemmät pyörät saivat omansa:

    http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2011/06/29/310-euroa-toihin-tulosta-nain-tienaavat-kreikan-virkamiehet/20119175/12

    Kreikassa vaalien alla lupailtiin kansalle yhtä sun toita järjetlntä mannaa. Kansa kiitti tuosta järjettömyydestä äänillään ja kierre oli valmis.

    Euron myötä rahoittajat tekivät virheen sekoittaessaan Kreikan eurooppalaiseen massan. Sama raha taisi sotkea. Yli varojensa eläminen on mielestäni tyhmää sai siihen lainaa tai ei. Kun nyt katoo Kreikan tilannetta, niin väitä, että on Kreikassa tyhmyyksiä tehty.

    Venäjälläkin on taseet erittäin hyvin kunnossa, mutta ei siellä ole kansalaisten käyttöön annettu mitään. Teoriasi tasapainoisen talouden perusteista on siis hivenen puutteellinen, koska myös Venäjä täyttää vaatimuksesi taseiden erinomaisesta kunnosta. Ja on se Suomenkin luokitus edelleeen AAA ja velkaakin suhteessa paljon vähemmän kuin esim. Saksalla.

    Ja taas horiset omiasi minun ajatuksina. Siihen nähden, kuinka paskalla mallilla Venäjä oli kommunismin jäljiltä vielä 90-luvun, niin ei siellä asiat nyt noin huonosti ole.

    Suomen AAA-luokitus häviää tällä menolla hyvin nopeasti. Yleensäkin on turha hehkuttaa sitä, että vaikka kaikki trendit osoittavat etelään, niin kyllä me vielä hetki voidaan hengittää. Nokiallakin kassaa riitti ja siellä pystyttiin esittämään ylpeää pitkän aikaa sen jälkeen, kun fiksuimmat tajusivat homman olevan menossa alas. Tämän päivän ratkaisut pitäisi tehdä huomisen vuoksi. Siksi pitää katsoa sinne minne ollaan menossa. Suomen trendit ovat tällä hetkellä rajusti alas, eikä eripurahallituksella oe mitään järkevää ajatusta siitä, miten homma saataisiin korjattua. Kaiken maailman kaupan kassat ja opettajat näpertelevät joidenkin triviialitason "oikeudenmukaisuusverojen" ja muun tyhjänpäiväisen kanssa ja laiva ajelehtii kohti haveria.

    No kerropa sinä miten Suomen talous saadaan kuntoon kun sen tiedät. Vai onko sinulla joku pikakonsti siihen, miten metsäteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden mentävä aukko työllisyydessä ja verotuloissa paikataan?

    Kerron kyllä oman näkemykseni jos vain sinä kerrot ensin omasi.

    Mistä yrityksistä mahdat puhua? Ei suomalaiset firmat yleisesti mitenkään heikossa kunnossa ole.

    Eikö? Jostain syystä työtä ei riitä ja väki firmoissa vähenee.

  • Opelixi:

    Ja tosissasi vielä kirjoitat tuollaista! :lol:

    Ei tosiaan ole pakko käyttää julkisia palveluita, mutta silti niistä on pakko maksaa!

    Kerrotko minulle maan, jossa ei tarvitse maksaa veroja? Tai jossa palveluita saa ilmaiseksi?

    Minusta on ihan hyvä kauppa, että verorahoilla saa varsin laadukkaita palveluita. Tiedän monta maata, joissa veroja maksetaan mutta rahoilla ei saa käytännössä mitään.

    Tosiaan ei ole pakko käyttää julkisia palveluita. Suosittelen sitä kaikille valittajille. Jos oikein ketuttaa, niin kannattaa lopettaa valitus ja järjestää ja maksaa sairaanhoitonsa, lasten päivähoidot, koulut, yliopistot, vanhustenhoidot ja muut ihan itse. Tulee varmasti hyvää ja halpaa.

  • NHB:

    Julkinen sektori on Suomessa kasvanut pitkän aikaa tasaisesti ja on noussut uljaasti Euroopan suurimmaksi. Se on noin 60 prosenttia BKT:stä.

    Kasvanut se kyllä on, mutta 60 % on ihan uusi luku.

    Linkitätkö nuo mainitsemasi viralliset tiedot?

    Ne löytyvät tästäkin keskustelusta. Autovero on varsin kevyt vero kerätä. Kulut on parin prosentin luokkaa tuotoista.

    Mitä tietoa olen levittänyt verottajn yleisestä tehokkuudesta?

    Et mitään tietoa. Ainoastaan väitteitä byrokratiasta ja mystisistä kustannuksista, joita et mitenkään perustele.

    Se maksaa sen verran, että Sveitsi tulee toimeen noin puolella tuloverolla ja 8 prosentin alvilla. Noilla Sveitsi on kroonisen ylijäämäinen ja Suomi on pahasti alijäämäinen.

    Lukuja kiitos. Voidaan sitten laskea, paljonko Suomalainen maksaa siitä byrokratiasta josta sinä jaksat koko ajan puhua. Sen tiedän että Suomessa maksetaan veroja, koska yhteiskunta tarjoaa laajasti palveluita.

    Sveitsi on huomattavan kallis maa. Osaatko kertoa mistä siellä maksetaan, kun elinkustannusindeksi on noin 162, Suomessa 120 ja EU keskiarvo 100.

    Äänestys käpälää nostamalla ei hirveästi maksa ja se toimii vallan mainiosti.

    Oletko äänestänyt kun tiedät?

    Ihmettelen myös että ollaanpa maailmalla sitten typeriä kun äänestäminen on niin halpaa.

    Hallinto on paljon muutakin. Suomalaisessa systeemissä säädetään tarkat lait ja vastaavasti oikeuslaitos on varsin kevyt. Esim USAssa on päinvastoin, ja se on ennakkotapauksineen ym huomattavan kallis systeemi. Ei Sveitsinkään systeemi rajoitu pelkkiin äänestyksiin joista sinä puhut.

    . Silti on uskomatonta, kuinka huonoilla autoilla noin rikkaaksi maaksi siellä ajetaan.

    Sinusta rikkaan maan rahat pitäisi siis tuhlata kulutukseen?

    Minusta on viisasta, että Norja on päättänyt säästää tuleville polville, niillä sitä öljyä ei enää ole.

    Suomen surkealla ostovoimalla aika harvalla riittää vain rahaa maksaa toiseen kertaan palveluistaan.

    Useimmissa maissa ongelma on se, ettei osalla väestöä ole varaa maksaa kertaakaan.

    Ja kerrotko mihin verrattuna ja kenen ostovoima on surkea?

    Kreikassa vaalien alla lupailtiin kansalle yhtä sun toita järjetlntä mannaa. Kansa kiitti tuosta järjettömyydestä äänillään ja kierre oli valmis.

    Ahaa, kierre olikin nyt jo kansanvallan vika. Mietipä, mitä ne kreikkalaiset äänestäisivät, jos ihan suoraan valitsisivat kun noin tyhmiä ovat.

    Ja taas horiset omiasi minun ajatuksina. Siihen nähden, kuinka paskalla mallilla Venäjä oli kommunismin jäljiltä vielä 90-luvun, niin ei siellä asiat nyt noin huonosti ole.

    Ei se kommunismi tähän liity.

    Sinä kerroit suoran kansanvallan saaneen aikaan Sveitsissä hyvän taseen. Venäjällä ei ole mitään suoraan kansanvaltaan viittaavaa, mutta tase on kunnossa vaikka byrokratiaakin riittää. Samoin on Kiinassa. Tuosta voi päätellä, että sinun selityksesi asialle on kovin puutteellinen.

    Suomen AAA-luokitus häviää tällä menolla hyvin nopeasti.

    Ihan yhtä hyvin se voi säilyä. Ollaan nyt kuitenkin yksi harvoista maista joilla se on.

    Suomen trendit ovat tällä hetkellä rajusti alas, eikä eripurahallituksella oe mitään järkevää ajatusta siitä, miten homma saataisiin korjattua.

    Hallituksesta olen samaa mieltä, mutta sorrut samaan mihin kaikki perusvalittajat. Vaikka hallitus olisi millainen, sillä ei ole suuriamahdollisuuksia vaikuttaa maailmantalouteen ja firmojen menestykseen. Ei myöskään korkoihin, valuuttaan eikä muihin järeisiin työkaluihin. Suomen menestys tai menestymättömyys on kiinni suomalaisista itsestään, ei jostain yhdestä hallituksesta. Jos asioita halutaan tehdä, ne tahdään. Jos odotellaan ja valitetaan että joku tekisi, niin ei synny mitään.

    Kerron kyllä oman näkemykseni jos vain sinä kerrot ensin omasi.

    Eli sinulla ei ole mitään ratkaisua. En kyllä sitä odottanutkaan.

    Minusta autovero on maan talouden kannalta paljon parempi vero kuin yritysverot ja palkkaverot.

    Eikö? Jostain syystä työtä ei riitä ja väki firmoissa vähenee.

    Ei firmat ole olemassa siksi että ne työllistäisivät, niillä on ihan muu tarkoitus.

  • AkiK:

    Opelixi:

    Ja tosissasi vielä kirjoitat tuollaista! :lol:

    Ei tosiaan ole pakko käyttää julkisia palveluita, mutta silti niistä on pakko maksaa!

    Kerrotko minulle maan, jossa ei tarvitse maksaa veroja? Tai jossa palveluita saa ilmaiseksi?

    Voin kyllä kertoa montakin maata missä ei tarvitse maksaa niin paljon veroja, kuin Suomessa. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse siitä. Kerroit, että ei ole pakko käyttää julkisia, vaan voi ostaa myös yksityisiä aivan, kuin se olisi vaihtoehto julkisille, mutta kun se ei ole sitä, niin kauan, kun pitää maksaa molemmista.

    AkiK:

    Minusta on ihan hyvä kauppa, että verorahoilla saa varsin laadukkaita palveluita. Tiedän monta maata, joissa veroja maksetaan mutta rahoilla ei saa käytännössä mitään.

    Kerrotko muutaman esimerkin kyseisistä maista, missä maksetaan saman verran veroja "saamatta käytännössä mitään"?

    AkiK:

    Tosiaan ei ole pakko käyttää julkisia palveluita. Suosittelen sitä kaikille valittajille. Jos oikein ketuttaa, niin kannattaa lopettaa valitus ja järjestää ja maksaa sairaanhoitonsa, lasten päivähoidot, koulut, yliopistot, vanhustenhoidot ja muut ihan itse. Tulee varmasti hyvää ja halpaa.

    Oletko oikeasti noin tyhmä vai miksi toistamiseen hoet tuota? Valitettavasti minulla ei riitä tulot maksamaan molemmista. Muuten voisin helposti luopua useammastakin julkisesta "palvelusta" ja kustantaa ne itse.

    Kyllä minulle verotus ja julkiset palvelut kelpaa, mutta yrittää väittää, että kaikki olisi Suomessa hoidettu tehokkaasti eikä parantamisen varaa ole. On olemassa myös "palveluita", mitä ei tarvitse rahoittaa julkisista varoista ja päinvastoin.

  • AkiK:

    Kasvanut se kyllä on, mutta 60 % on ihan uusi luku.

    56,6 on tilastokeskuksen luku toissavuodelle. Viime vuonna lienee tullut lisää jonkin verran eli 60 on ihan kohdillaan.

    https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkiset-menot/Julkisten-menojen-kehitys/

    Lukuja kiitos. Voidaan sitten laskea, paljonko Suomalainen maksaa siitä byrokratiasta josta sinä jaksat koko ajan puhua. Sen tiedän että Suomessa maksetaan veroja, koska yhteiskunta tarjoaa laajasti palveluita.

    Verot ja taseet saat kyllä tarkastettua itsekin, jos se vain sinua kiinnostaa.

    Sveitsi on huomattavan kallis maa. Osaatko kertoa mistä siellä maksetaan, kun elinkustannusindeksi on noin 162, Suomessa 120 ja EU keskiarvo 100.

    Rikkaassa maassa kukaan ei viitsi kovin halvalla tehdä työtä. Aika ymmärrettävää. Mutta tuosta huolimatta ostovoima on kunnossa:

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/02/10/koulutettu-ole-iloinen-huonosta-palkastasi/201222723/139

    Äänestys käpälää nostamalla ei hirveästi maksa ja se toimii vallan mainiosti.

    Oletko äänestänyt kun tiedät?

    Olen kyllä äänestänyt kättä nostamalla. Kertaakaan ei kukaan ole tarvinnut rahaa tuosta toimesta ja äänestystulos on saatu joka kerta selville.

    Ihmettelen myös että ollaanpa maailmalla sitten typeriä kun äänestäminen on niin halpaa.

    Eihän kyse mistään kustannuksista ole. Kyse on vain siitä, että valtaeliitti ei halua antaa valtaa kansalle. Esimerkiksi nettiäänestys olisi takuulla paljon halvempi kuin monitasoiset parlamentit kaiken maailman eduilla palkituilla ammattipoliitikoilla täytettynä.

    Hallinto on paljon muutakin. Suomalaisessa systeemissä säädetään tarkat lait ja vastaavasti oikeuslaitos on varsin kevyt. Esim USAssa on päinvastoin, ja se on ennakkotapauksineen ym huomattavan kallis systeemi. Ei Sveitsinkään systeemi rajoitu pelkkiin äänestyksiin joista sinä puhut.

    Oikeuslaitos on yksi niitä harvoja toimia, jotka itse säilyttäisin valtiolla.

    Sinusta rikkaan maan rahat pitäisi siis tuhlata kulutukseen?

    No ei. Minusta rikkaan maan ei kuuluisi himoverottaa kansalaisiaan.

    Useimmissa maissa ongelma on se, ettei osalla väestöä ole varaa maksaa kertaakaan.

    Ja kerrotko mihin verrattuna ja kenen ostovoima on surkea?

    Toiseen kertaan:

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/02/10/koulutettu-ole-iloinen-huonosta-palkastasi/201222723/139

    Ahaa, kierre olikin nyt jo kansanvallan vika. Mietipä, mitä ne kreikkalaiset äänestäisivät, jos ihan suoraan valitsisivat kun noin tyhmiä ovat.

    Tuo on edustuksellisen demokratian vika ei demokratian vika. Sveitsiläiset ovat kieltäytyneet esimerkiksi pidemmästä vuosilomasta, yritysjohtajien palkkojen leikkauksista ja valtion takaamasta työpaikasta. Kansa pystyy kyllä vastuulliseen politiikkaan, kunhan sillä on vain mahdollisuus.

    Sinä kerroit suoran kansanvallan saaneen aikaan Sveitsissä hyvän taseen. Venäjällä ei ole mitään suoraan kansanvaltaan viittaavaa, mutta tase on kunnossa vaikka byrokratiaakin riittää. Samoin on Kiinassa. Tuosta voi päätellä, että sinun selityksesi asialle on kovin puutteellinen.

    Haluat taas päätellä omiasi. Miksi teet sitä koko ajan? Venäjällä on luonnonrikkauksia, joita myymällä rahaa virtaa maahan. Sama koskee myös Norjaa. Kiinassa raha revitään kiinalaisten selkänahasta. Kyllä se Suomenkin taseet korjautuisivat sillä, jos meillä olisi merkittävästi öljyä tai kansalaisia orjuutettaisiin nälkäpalkalla. Ensimmäinen ei ole mahdollinen ja toinen ei ole toivottava. Sveitsin lähtökohdat ovat paljon paremmin Suomeen osuvat kuin noiden maiden. Suomella ei ole öljyä tai rajatonta märää lähes ilmaiseksi työskentelevää massaa.

    Ihan yhtä hyvin se voi säilyä. Ollaan nyt kuitenkin yksi harvoista maista joilla se on.

    Olen eri mieltä. En usko AAA-luokituksen mitenkään kestävän kroonista pitkäaikaista rajua alijäämää.

    Hallituksesta olen samaa mieltä, mutta sorrut samaan mihin kaikki perusvalittajat. Vaikka hallitus olisi millainen, sillä ei ole suuriamahdollisuuksia vaikuttaa maailmantalouteen ja firmojen menestykseen. Ei myöskään korkoihin, valuuttaan eikä muihin järeisiin työkaluihin. Suomen menestys tai menestymättömyys on kiinni suomalaisista itsestään, ei jostain yhdestä hallituksesta. Jos asioita halutaan tehdä, ne tahdään. Jos odotellaan ja valitetaan että joku tekisi, niin ei synny mitään.

    Ulkoisiin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta sisäisiin asioihin olisi täysi mahdollisuus vaikuttaa. Suomen valtakoneisto ei kuitenkaan tee mitään.

    Kerron kyllä oman näkemykseni jos vain sinä kerrot ensin omasi.

    Eli sinulla ei ole mitään ratkaisua. En kyllä sitä odottanutkaan.

    Miksi taas satuilet omiasi? Tuossahan aivan selvästi sanon kertovani ratkaisun heti sen jälkeen kun sinä kerrot omasi. Varmistan vain tuolla sen, ettei keskustelu etene sinun puolelta samanlaisena pakonomaisena hyökkäilynä minun ajatuksia vastaan, vaan sen sijaan päästäisiin vähän rakentavammalle tasolle. Monen muun kirjoittajan kanssa luottaisin heidän kirjoittavan oman ratkaisunsa sitä pyydettäessä, mutta sinun historia on vähän huono sen suhteen. Eikö ole ihan reilua, että molemmat kirjoittavat omat näkemyksensä?

    Ei firmat ole olemassa siksi että ne työllistäisivät, niillä on ihan muu tarkoitus.

    Tuo riippuu vain siitä, kenen kannalta asiaa katsotaan. Omistajat pärjäävät kyllä ilman työntekijöitäkin, jos vain raha virtaa. Jos taasen kantsotaan kansan näkökulmasta, niin kyllä sitä työtäkin tarvitaan.

  • Yksityidyyden suoja on mennyt jo ilman valtion avustustakin: Foortin yksi pomo paljasti että valmistajat tietävät nytkin, ketkä ajavat ylinopeutta, missä & milloin.

    Eipä ole omassa autossa onneksi moista kehittynyttä järjestelmää, mutta Noksulla tulee joskus navigoitua, enkä tiedä, meneekö kännykästä tiedot nyt Ameriikkaan asti vai mihin... Vaan onpahan niin huonosti toimiva, että hyvin harvoin viitsii enää räplätä.

  • http://www.tuulilasi.fi/uutiset/miten-kilometrivero-iskee-kaytettyihin-satelliittiverotouhussa-kysymys-tulonsiirrosta

    "Tapio Ketonen vastaa:

    "Päättäjien ymmärrystä ei voi tarpeeksi aliarvioida. Koko satelliittiverotouhussa on kysymys härskistä tulonsiirrosta köyhiltä autonkäyttäjiltä rikkaammalle väestönosalle.""

  • Eipä tunnu AkiK:ta kiinnostavan kaksisuuntainen keskustelu. Hirmu paljon tuntuu olevan valittamisen aihetta ja kritiikkiä, mutta ei lainkaan faktoja, vastauksia tai omia näkemyksiä.

  • Automyyjän näkemyksiä autokaupasta:

    Tom Terinkoski uskoo, että autoalan kurimus on suoraan verrannollinen yleiseen taloudelliseen tilanteeseen.

    Tämä on myös asenteesta ja peloista kiinni. Kukaan ei oikein uskalla ostaa mitään.

    - Autoala reagoi siihen hyvin voimakkaasti, kuten muukin kaupan ala. Tämä on myös asenteesta ja peloista kiinni. Kukaan ei oikein uskalla ostaa mitään.

    - Kun saataisiin positiivisia uutisia, niin eiköhän autoala lähtisi kasvuun.

    Verotus ohjaa siihen, että taloudellisten ja pienipäästöisten autojen kysyntä on hyvä. Meillä hybridiautojen osuus on merkittävässä kasvussa.

    http://yle.fi/uutiset/henkiloautojen_myynti_romahtanut_pohjamutiin/7051396?ref=leiki-uup

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit