Asennekysymys

4 kommenttia

Nuoret kolaroivat tuhoisin seurauksin.
Näin olemme saaneet uutisista ja lehdistä nähdä ja lukea.
Monet miettivät eri syitä, miksi näin?

Aikaisemmin on syytetty televisiota turhan väkivallan lietsomisesta.
Eri tutkimukset eivät kuitenkaan osoita, että näin olisi. Esim. Japanissa näytetään erittäin väkivaltaisia verisiä elokuvia, ja väkivalta taas on Japanissa maailman pienin.

Mielessä on käynyt, onko -80 luvulla yleistyneet Nintendo ja muut TV-pelit jotenkin muokanneet nuorisoa uskomaan, että sama kaahailu ja kilpailu mitä tehtiin pelikoneen ääressä pienenä, voidaan siirtää suoraan liikenteeseen oikeilla autoilla. Sama trendi näkyy kaikissa tietokonepeleissä.

Näissä peleissä valitaan tietoisesti eri ajoneuvot, varusteet, poljetaan sitä kaasua, itselle ei tapahdu mitään. Mutta tapahtuuko alitajuisesti?
Väkivaltapeleissä taas tietoisesti valitaan aseet, ohjukset ym. Joka kerta kun liipaisinta painetaan, tapahtuu se tietoisesti, itse suorittamalla ja valitsemalla toimenpide.

Tällä ajan takaa sitä ajatusta, että kun nämä eri muodoissa tehdyt tietoiset toimet ja valinnat tehdään nuoressa iässä, niin miten se muokkaa yksilön käyttäytymistä varttuneemmassa iässä. Esim. liikennekäyttäytymisessä. Siirtyykö se suoraan maantielle, ja näkyykö seuraukset piittaamattomuutena ja välinpitämättömyytenä iltapäivälehdissä.

  
  • Lainaus:
    23.05.2004 klo 21:13 SixPack kirjoitti
    Aikaisemmin on syytetty televisiota turhan väkivallan lietsomisesta.
    Eri tutkimukset eivät kuitenkaan osoita, että näin olisi.


    Otan taas ehkä turhaa pulttia tästä, mutta v***ttaa nämä ainaiset "eri tutkimukset sitä ja sitä..."
    Tällaiset heitot ovat mutua tai väärinkäsityksiä! Siis mutua tai väärinkäsityksiä!!
    Oikeasti on niin, että OIKEISSA TUTKIMUKSISSA tupakanpolton on todettu olleen syynä noin 5 prosenttiin keuhkosyöpätapauksissa. Sen on katsottu olevan riittävä alku/määrä siihen, että tupakka-askeihin tulee printata erilaisia varoituksia.
    Edelleen OIKEISSA TUTKIMUKSISSA on todettu television vaikutuksen väkivaltatapauksiin olevan noin 20 prosentin luokkaa.
    Eikö olekin outoa, että tästä ei ole seurannut mitään! Siis 5 kontra 20, eikä mitään!?
    Ja mikä pahinta: kun mitään ei ole seurannut, porukka tulkitsee tämän tyyliin "Eri tutkimukset eivät kuitenkaan osoita, että näin olisi."

    Tämä rasittaa ihan todella! Monestakin syystä. Ensinnäkin: ainoankaan tutkimuksen tuloksena ei voi olla "osoittamatta jotakin". Tutkimus osoittaa jotakin JA VAIN SEN. Se ei osoita mitään eitä! Tutkimusta ei saa tulkita niin, että se samanaikaisesti on osoittamatta, ettei homoja ole muualla kuin keskustassa ja ettei kuoleminen ole hengenvaarallista, koska tutkimusten mukaan pajupuskien kitkeminen on työlästä!

    Jos pikkaisen logiikkaa, pliis!

      
  • Luetun ymmärtäminen käy eri tavalla eri ihmisillä.
    Varsinainen asia tai kysymys tässä oli, vaikuttaako pelikoneiden ääressä ajetut rallit pikkupoikana varsinaista asennetta liikenteessä. Miten se mahdollisesti on muokannut käyttäytymistä aidoissa tilanteissa hieman varttuneemmassa iässä?
    Tämä on vain yleistä keskustelua siitä onko asia hyvä vaiko huono, tai ei merkitse mitään.

      
  • Okei, tsori. Myönnän että meni lapsi pesuveden mukana. Yleistäminen tutkimuksista puhuttaessa sopii vain niin kovin huonosti tieteentekemisen tarkasti rajattuun luonteeseen (myös sen tuloksia selvitettäessä). Mutta todellakin, olen pahoillani ja mennään asiaasi.

    Luulenpa (siis vain luulen) tässäkin toteutuvan sen, että huonoille virikkeille ovat alttiimpia sellaiset, joilla on jokin häiriö luonteessa tai jossakin kehitysvaiheessa. Esimerkiksi television väkivaltaohjelmat eivät näyttäisi aiheuttavan mallioppimista eikä vaikutuksia käyttäytymiseen terveillä yksilöillä.

      
  • Pelattuani tietokoneella NFS:ää, ajaen pelissä Ferrareilla ja muilla hienoilla autoilla. Niin ei enää huvita hurjastella Opelilla tai Audilla. :grin:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit