Eläinten yli- ja alikulkusillat

2 kommenttia

Monet henkilöt kuolevat tai loukkaantuvat eläinten aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa. Uusia villieläinsiltoja ja alikulkuja suunnitellaan, jotta teistä tulisi turvallisempia.

Tieliikennelaitos on julkaissut kirjan jossa on vaihtoehtoisia ratkaisuja liikennesuunnittelulle. Se sisältää mm. ylikulkusiltoja, alikulkuja, maisemasiltoja, siltoja vesistöjen ylitse ja tunneleita pieneläimille. Kyse on ratkaisuista joita on keskieuroopassa käytetty jo pitkään.

Hirvionnettomuudet pienenivät viime vuonna neljänneksellä, verrattuna vuoteen 2001, mutta lisäystä oli silti merkittävästi, verrattuna viime vuosikymmeneen. Viime vuonna menehtyi 11 henkilöä hirvikolareissa ja 283 loukkaantui.

Tieto on YS-konsult Oy, tutkija Seija Väre.
Tieliikennelatokselta ilmoitetaan samaan hengenvetoon, että asennemuutos on tapahtunut, mutta hankkeiden kustannusten maksaja on vielä avoin.

  
  • No niin, perustelu aiemmin ehdottamaasi ratkaisumalliin tienrakennukseen löytyikin tältä alueelta. Onhan asia niin, ettei meidän pitäisi itsekkäästi ajatella vain omaa turvallisuutta vaan myös eläinkantojen hyvinvointia. Jos hirviaidoilla rajataan alueita, estetään eläinten vapaa liikkuminen, mistä voi olla ajan mittaan seurauksena kannan laadun heikentyminen.

    Uusi E18-tie Salosta Lohjanharjulle tulee olemaan tässäkin suhteessa Suomen mittakaavassa selkeä parannus aikaisempaan tilanteeseen verrattuna. Suuri määrä kalliotunneleita jättää laajat kulkureitit eläimille vapaaksi. Ei kuitenkaan pidä ajatella, että eläinkunnan olot paranisivat tien valmistumisen myötä, koska vanha tie esteineen jää paikoilleen ja uusikin luo enemmän esteitä kuin jättää kulkureittejä vapaaksi.

      
  • Herbert on varmasti lukenut saman projektin ja saanut oppaan käteen. Siinä nimittäin nimenomaan mainitaan tie E18, kaikki haitat hirvieläinten liikkumisesta laidun- ja lisääntymismailleen, sekä luonnonsuojelu alueiden sijaitseminen hajallaan. Myöskin riista-aidat vaikeuttavat hiriveläinten liikkumista.

    Kyllä rahastakin mainitaan.
    Kustannukset jotka eläimet aiheuttavat onnettomuuksilla maksavat yhteiskunnalle € 190 miljoona per vuosi.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit