Missä on vika?

6 kommenttia

Eilen ajelin Järvenpäässä Pohjoisväylää pitkin. Oli vähän liikennettä, keli hyvä eikä kiirettä ollut. Ajelin leppoisaa vauhtia. Maisemat vaihtuivat niin hitaasti, että tulin vilkaisseeksi nopeusmittaria, mitä en yleensä tee. Kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa, näytti osoitin. Vauhti oli niihin olosuhteisiin hidas.

Mutta mitä seisoikaan tolpassa tien vieressä? Siinä oli maksiminopeus 60 km/h! Missä vika? Oma ajonopeuteni ei ollut oikea tilannenopeus, vaan hieman sen alle. Kuitenkin lainsäätäjä vaatii ihmisiä luonnottomiin matelunopeuksiin. Kuka tällaisia kylttejä noudattaa? Pohjoisväylällä ei ainakaan suurin osa. Enkä ihmettele. Lainsäätäjä on tehnyt virheen.

Samainen Pohjoisväylä on huvittava esimerkki muutenkin suomalaisesta liikennesuunnittelusta. Joskus 80-luvulla, kun tiellä ei ollut lainkaan liikennevaloja eikä sitä seurannut kevyen liikenteen väylä, tiellä sai ajaa kahdeksaakymppiä. Myöhemmin, kun valot saatiin ja viereen rakennettiin kevyen liikenteen väylä, nopeus pudotettiinkin kuuteenkymppiin, missä se on vielä tänä päivänäkin.

Olisi luullut, että nopeutta olisi nostettu sataseen kun tiestä saatiin paljon turvallisempi. Mutta ei. Missä vika? Mikseivät nopeusrajoitukset ole realistisia? Olen havainnut, että ne ovat kautta linjan noin 20 km/h liian alhaiset, paikoin enemmänkin. Ei tuollaisia mielivaltaisia ja järjettömiä rajoituksia monikaan noudata. Seassa sitten ajaa aina joku pelokas, joka niitä noudattaa. Silloin näkee raivoisia ohituksia. Enkä ihmettele.

  
  • Samaa olen itsekin ihmetellyt. Kirkkonummella on aluerajoitus 40 km/h, ei siinä mitään, mutta se jatkuu 5 km keskustasta ajettaessa Inkoon päin. Sellainen tie jossa uskoisi vähintään 60, mahdollisesti 80 km/h olevan rajoitus. Moni menetti alussa korttinsa keskellä peltoa.

    Likkennemerkeistä päättää kunnan tekninen virasto.
    Millä kriteerein se tapahtuu ei ole selvillä. Yhtenäistä linjaa eri kunnilla Suomessa ei näytä olevan. Pelataanko kunnallispolitiikkaa?
    Asuuko joku tärkeä tappi sen tien varrella.

    Ehkä jo voin kertoakin tämän, tapahtui -70 luvulla Kauniaisissa.
    Poikamiehenä asuin siellä, ja eräässä pubissa istui aina naapurini papereita pöydällä. Hän oli Espoon kauupungin katusuunnitteluvirastossa töissä. Siinä huurteinen vieressä veti linjauksia, mihin "pannaan" katu menemään, "tohon" nousee sitten "tönöt", tätä rataa, eikä huurteiset pariin jäänyt.

    En väitä, että enää juuri näin tehdään, se on jo mahdotonta, mutta uskottavuuteni tähän järjestelmään menetin jo kauan sitten.

      
  • Järvenpään Pohjoisväylällä 60:n rajoitus on luultavasti monien risteyksien ja liikennevalojen takia. Valo-ohjatulla tiellähän saa maksimissaan olla 70:n rajoitus. Satasen vauhdista olisi turhan vaikea pysähtyä varsinkin liukkaalla, kun valot muuttuvat keltaisiksi.

      
  • Anders-Simo
    "Maisemat vaihtuivat niin hitaasti, että tulin vilkaisseeksi nopeusmittaria, mitä en yleensä tee."

    Sivuhuomautuksena totean, että kannattaisi tehdä. Muuten takana ajava voi kirota sinut syvimpään tien sivuojaan, jos nopeutesi vaihtelee. 10 km/h:n muutoksia ei aina näppituntumalla huomaa. Lisäksi yllättävät tilanteet vähenevät noudattamalla rajoitusta. Enää jalankulkijatkaan eivät poukkoile yllättäen suojatielle koska ehdit helpommin ennakoida tilanteet.

    "Kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa, näytti osoitin. Vauhti oli niihin olosuhteisiin hidas.

    Mutta mitä seisoikaan tolpassa tien vieressä? Siinä oli maksiminopeus 60 km/h! Missä vika? Oma ajonopeuteni ei ollut oikea tilannenopeus, vaan hieman sen alle. Kuitenkin lainsäätäjä vaatii ihmisiä luonnottomiin matelunopeuksiin. Kuka tällaisia kylttejä noudattaa? Pohjoisväylällä ei ainakaan suurin osa. Enkä ihmettele. Lainsäätäjä on tehnyt virheen.

    Samainen Pohjoisväylä on huvittava esimerkki muutenkin suomalaisesta liikennesuunnittelusta. Joskus 80-luvulla, kun tiellä ei ollut lainkaan liikennevaloja eikä sitä seurannut kevyen liikenteen väylä, tiellä sai ajaa kahdeksaakymppiä. Myöhemmin, kun valot saatiin ja viereen rakennettiin kevyen liikenteen väylä, nopeus pudotettiinkin kuuteenkymppiin, missä se on vielä tänä päivänäkin.

    Olisi luullut, että nopeutta olisi nostettu sataseen kun tiestä saatiin paljon turvallisempi. Mutta ei. Missä vika? Mikseivät nopeusrajoitukset ole realistisia? Olen havainnut, että ne ovat kautta linjan noin 20 km/h liian alhaiset, paikoin enemmänkin. Ei tuollaisia mielivaltaisia ja järjettömiä rajoituksia monikaan noudata. Seassa sitten ajaa aina joku pelokas, joka niitä noudattaa. Silloin näkee raivoisia ohituksia. Enkä ihmettele."



    En tunne kyseistä tapausta, joten en voi kommentoida sitä. Mutta yleisesti ottaen kannattaa muistaa, että nopeusrajoituksen määräytymiseen vaikuttaa muutkin asiat kuin mitä kuljettajan lasin takaa näkee. Vain mielikuvitus rajoittaa keksimästä syitä alhaiseen rajoitukseen. Tuossa toisaalla todettiin, että erään kadun varrella asuu kai joku tärkeä herra. Tämä voi olla totta, kadun liikenne vaikuttaa melutasoon, tärinään ja alueen turvallisuuteen. Ne ovat riittäviä perusteita alhaiselle rajoitukselle. Ajattelepa, jos sinun kotisi edustalla liikenne aiheuttaisi häiriötä. Etkö olisikin vaatimassa hitaampaa likennettä?

    Toisessa esimerkissäsi on ehkä asia ollut niin, että tieosuus on osoittautunut vaaralliseksi, jolloin turvallisuutta on parannettu liikennevaloin ja kevyenliikenteen väylin. Tai sitten liikennemäärät ovat lisääntyneet, joten muutokset ovat olleet perusteltuja. Tai olisiko kenties niin, että parannuksia on tehty poikkeuksellisesti ennen vakavan onnettomuuden tapahtumista. Ei tarvittu sitä 7-vuotiasta koulusta palaavaa tyttöä, joka kuoli auton ajettuaan tämän yli 80 km/h. Mutta jos 80 km/h ajonopeus tuntuu hitaalta, vaikka rajoitus on 60, ei tien suunnittelu ole mielestäni onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin tarvitaan elementtejä, jotka auttavat kuljettajaa ymmärtämään oikean nopeusrajoituksen.

    Muuten, liikennevaloja ja suojateitä voi olla vain, jos rajoitus on 70 km/h tai alhaisempi.

      
  • Ehkäpä vika onkin sinussa, herra Simo. Syntyikö yllä kuvailemasi tuntemus moottoritieajon jälkeen? Jos vastasit kyllä, olet ilmeisesti taipuvainen vauhtisokeuteen. Tiedäthän tapaukset, joissa moottoritieajon jälkeen kyydissäolija on noussut autosta normaalissa kaupunkinopeudessa luultuaan auton olevan lähes pysähdyksissä.

    Tiedoksesi tilannenopeudesta: oikea tilannenopeus ei ole se nopeus, jota omasta mielestään taitava ja rohkea vauhtisokea autoilija mielellään ajaisi. Oikea tilannenopeus on maksimissaan vallitsevan rajoituksen mukainen ja olosuhteiden niin vaatiessa alhaisempi.

    Järvenpään Pohjoisväylää tuntemattomille kerrottakoon, että ko. kaksikaistainen tie kulkee asutuksen keskellä ja siinä on valo-ohjattuja risteyksiä muutaman sadan metrin välein. Juuri sellainen, joilla useimmiten on 60 km/h rajoitus. Jos Järvenpään haluaa ohittaa nopeammin, kannattaa käyttää moottoritietä.

    Itsekin olen tullut ohitetuksi Pohjoisväylällä ainakin kerran. Ajelin pelokkaana kakka puntissa vähän reilua kuuttakymppiä, kun tämä rautarohkea Gerald Ryssimö pyyhkäisi ohitseni pakoputki- ja teippiviritetyllä Corolla FX:llään Kinnarinkadun ja Sipoontien välisellä oikealle kaartuvalla osuudella. Tuskin olin päässyt liittymästä motarille, kun samainen sankari tuli perä edellä vastaan ajaen ehkä nippa nappa sataa. Ilmeisesti pelokkuus iskee välillä miehekkäämpiinkin miehiin.

      
  • Anders-Simo muuten tunnustaa viestissään sekä olevansa kykenemätön arvioimaan ajonopeuttaan että välttävänsä nopeusmittarin seuraamista ja silti pitää itseään kykenevänä määrittämään sopivan ajonopeuden tienpitäjää paremmin. Rakenna siinä sitten parempaa yhteiskuntaa tällaisten kanssa.

      
  • Juu kyllä täällä Joensuussakin osattiin laittaa miljoonat eurot haisemaan ja rakennettiin upea 4-kaistainen moottoritie Kuopion suuntaan. On sillat ja rampit eli täyttää moottoritien vaatimukset. MUTTA mikä onkaan rajoitus??? Sama 100 kilometriä tunnissa kuin oli aikanaan 2-kaistaisella ja huonokuntoisella kantatiellä!!! Järki hoi! Vai onko päättäjien järki ollutkin siinä, että tehdään suora ja leveä tie jossa kukaan ei viitsi nönnöttää samaa tahtia kuin vanhalla huonokuntoisella tiellä ja kerää tiehen uponneet rahat ylinopeussakkoina kansalaisilta pois? :frowning:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit