Meille hyödylliset kamerat

19 kommenttia

eli Kelikamerat. Syksyn liukkaita voi joskus ennakkoon tarkastella netistä kelikameran välityksellä reaaliajassa, varsinkin mikäli matka suuntautuu pohjoisemmaksi, jossa sää voi vaihdella nopeastikin.

www.tieh.fi/alk/frames/kelikamerat-frame.html

  
  • Minä poltan röökin ennen ajoon lähtöä, siis ulkona seisaaltaan, huomaa onko liukasta! :sunglasses: Jotenkin tuntuu että etelässä niitä kameroita tarvittas kilometrin välein, jostain kumman syystä, kyllä täällä pohjolassa pärjätään pelkällä maalaisjärjellä! :innocent:

      
  • Pelkkää hyötyähän niistä sääkameroista on , mutta kyllä niitä täällä meillä maajussit hävitti ja tarkkuutti niihin ampuma-aseitaan ym jo aikana jolloin liikennekameroita ei vielä oikein oltu keksittykään.Siksi melkein jokaisen kameran kohdalla onkin tiedoitusmerkki: "Kamera för väghålning" ,teksti vähän vaihtelee mutta sanoma kai on mennyt perille koska ne näyttää ehjänä pysyvän.
    Samoin on paljon kameroita liikenteenvalvontaan risteyspaikoilla ja pääteillä ainakin isompien kaupunkien ympäristössä.Niitä käytetään kaikkeen liikenteen ohjaukseen ja ainakin teoriassa niilläkin voidaan valvoa myös nopeuksiakin.Kameroiden kauko-ohjausmahdollisuudet on tosi monipuoliset;Zoomilla nähdään rekisterinumero helposti ja toisella zoomin ääripäällä näkee jonot tai liikennehäiriöt jopa kilometrien päästä.Sivusuunnassa kameraa voidaan kääntää yli 180 astetta ja on myös mahdollisuus korkeussuunnan säätöön.Muutamia olen asentanutkin.Mutta tuttuja vehkeitähän ne on teillekin.Niitten hyötykin on täysin kiistatonta!!
    JOXA:lle lopeta tupakointi, ajat pisemmälle!

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 30.09.2005 klo 08:12]
      
  • Hyödyllisyyttä ainakaan tienpidon kannalta ei voi kiistää. Mutta mikä on todellinen hyöty yksittäisen kansalaisen näkökulmasta? Moniko täällä kirjoittavista seuraa tietoja ennen matkaa ja ennenkaikkea muuttaa suunnitelmia tietojen perusteella?

    JOXA on periaatteessa oikeassa siinä, että liukkaus pitää itse todeta. Harmi vain, että autoliiton selvityksessä todettiin kuljettajien huono kyky siihen. Kitkataso arvioitiin yleensä liian hyväksi. Kelikameratkaan ei auta tähän ongelmaan, koska liukkautta esiintyy tieosuudella vaihtelevasti. Voidaan ajatella, että pahimmillaan kamerat jopa voivat johtaa harhaan, jos 1 km päässä kamerasta tie onkin jäässä. Klisee liukkaus yllätti autoilijan saakin ihan uutta uskottavuutta.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 30.09.2005 klo 09:14]
      
  • Mitähän hyötyä JOXA.lle on tietää sen tupakointipaikan liukkaus??Ei patiinin pohjien pito ainakaan minulla ole samanlainen kuin renkaissa.Samoin lähden ainakin aamuisin lämpimästä tallista enkä poltakkaan.Luotan kyllä paljon enemmän näkööni ja "perstuntumaan", ja jos epäilen teen pienen koejarrutuksen ja kiihdytyksen sopivalla paikalla.Parkkipaikkojen olosuhteetkin on usein erilaisen mitä on tiellä.Varovainen pitää olla tottakai.
    Kameroilla jotka osoittavat alas tietä kohti voidaan todeta tien liukkaus kameran kohdalla.Jos kameran kohdalla on jäätä ja/tai lunta tuskin sadan metrin päässä tai muuallakaan kesäkeli on.Muita kameroita voidaan hyödyntää esim liikennevalojen ajoituksen säätöön ja tietysti myös liikenneraportointiin mm ruuhka- ja kolarivaroitukset perustuu usein kameravalvontaan,vai kuunteletteko liikenneradiota?Myös sateet, sumut ,lumipyryt jne näkyy kameroilla.
    Että pelkkää hyötyä niistä on.

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 30.09.2005 klo 09:52]
      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 09:12 Herbert kirjoitti
    Hyödyllisyyttä ainakaan tienpidon kannalta ei voi kiistää. Mutta mikä on todellinen hyöty yksittäisen kansalaisen näkökulmasta? Moniko täällä kirjoittavista seuraa tietoja ennen matkaa ja ennenkaikkea muuttaa suunnitelmia tietojen perusteella?


    Ehkä jonnekin pidemmälle lähdettäessä tulee seurattua tiehallinnon palvelua. Hyödyllisempänä pitäisin kuitenkin tien sivussa sijaitsevia infotauluja, joihin voidaan joko automaattisesti antureiden perusteella muodostaa informaatiota tai sitten syöttää sitä "valvontakeskuksesta" esim. tienhuoltoon osallistuvien työntekijöiden välityksellä.

    Itselläni on tapana suorittaa aktiivista tienpinnan tunnustelua perinteisin menetelmin. Aika nopeasti selviää kytkenkö jatkuvan nelivedon pelkän takavedon sijaan vai heitänkö oikein pöperöisellä kelillä tasauspyörästön lukonkin peliin. Kertoo se toki myös miten tulee asentoitua liukkauteen muutenkin pelivaraa jättämällä.

      
  • Keliolosuhde on helppo todeta silmin ja parinsadan metrin ajossa jo on pääosin selvillä, se tarkentuu sitten ajossa.

    Vähän kummalliselta kyllä tuntuu, ettei autoilijat tutkimusten mukaan tunnistaisi keliä koska aika helppo se on todeta jo silmillä.

    Joskun on kyllä ihmetyttänyt työmatkalla samat auotoilijat jotka hyvällä kelillä ajavat 60-70 ja huonolla liukkaalla kelillä samat autot voivat ajaa 70-80km niin ei siinä mikään muu voi olla kyseessä kun se ettei heillä ole harmaata aavistusta olosuhteista. Jonkun pitäisi ehkä kouluttaa lukemaan keliä koska ilmeisesti ovat vaaraksi muille vaikka eivät ylinopeutta ajakaan.

      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 14:16 misar kirjoitti
    Joskun on kyllä ihmetyttänyt työmatkalla samat auotoilijat jotka hyvällä kelillä ajavat 60-70 ja huonolla liukkaalla kelillä samat autot voivat ajaa 70-80km niin ei siinä mikään muu voi olla kyseessä kun se ettei heillä ole harmaata aavistusta olosuhteista. Jonkun pitäisi ehkä kouluttaa lukemaan keliä koska ilmeisesti ovat vaaraksi muille vaikka eivät ylinopeutta ajakaan.


    Niin, nämä ovat niitä joille yhteiskunta on kertonut turvalliset nopeudet. Ei sitä nopeutta tarvitse itse ajatella. Näitä oli kymmeniä samassa sumassa viime talvena.

      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 14:35 Zilo kirjoitti

    Niin, nämä ovat niitä joille yhteiskunta on kertonut turvalliset nopeudet. Ei sitä nopeutta tarvitse itse ajatella. Näitä oli kymmeniä samassa sumassa viime talvena.


    Meinaatteko seuraavaksi näppärästi yleistää, että ne, jotka eivät aja ylinopeutta eivät osaa myöskään soveltaa tilannenopeutta huonoissa olosuhteissa.

    Pieniä merkkejä tällaisesta on jo havaittavissa, mutta minäpä ehdin ensin :sunglasses:

      
  • Eikös teillä sitten liikenneradiota olekkaan??
    Minä kuuntelen ensimmäiset uutiset ja liikennetiedotukset jo herätessäni.Jos luvataan huonoa keliä yritän lähteä aikaisemmin,että ehdin luistelijoita väistellä ja ehkä auttaakin.Usein katson katson myös ennen lähtöä ikkunoista miltä sää näyttää ja niinkai jokainen jolla vähän tolkkua on tekee.Vai asutteko luolissa?Yhden asian olen vuosien varrella huomannut myös;syyt kiireeseen työmatkalla jne on jokaisella korvien välissä.
    Millähän vedolla Zilo pysättää kun on nelivedolla saanut liikaa vauhtia?

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 30.09.2005 klo 14:44]
      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 14:42 salo-m kirjoitti
    Millähän vedolla Zilo pysättää kun on nelivedolla saanut liikaa vauhtia?


    Miksi sitä vauhtia pitäisi liikaa saada, sitähän saa säädettyä nelivetoisessakin? Pysäyttämistä varten on sitten jarrut, väistöä varten ohjaus ja luistoa varten vastaohjaus, kaasu ja kytkin. Suosittelen harjoittelemaan niiden käyttöä liukkaalla, tosin mieluusti muulta liikenteeltä suljetulla alueella.

    :tongue:

      
  • Kas kun en tullut ajatelleeksi,hyvä kun kerroit;mites on sen liikenneradion kanssa?Luulis että sun autossas jonkinkainen mölytoosakin on jos kerran kaikista nurkista vetääkin,vai mölyääkö vaan?

      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 14:16 misar kirjoitti
    Vähän kummalliselta kyllä tuntuu, ettei autoilijat tutkimusten mukaan tunnistaisi keliä koska aika helppo se on todeta jo silmillä.


    Niin kuitenkin sen selvityksen mukaan tapahtui. Samassa yhteydessä kävi ilmi, että kuljettajat luulevat autonsa renkaita parempikuntoisiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Valitettavasti en löytänyt linkkiä tuohon tutkimukseen. Ehkä joku toinen kaivaa sen esiin.

    Mutta silmillä keliä ei aina voi havaita ainakaan etelässä. Musta jää on yleinen olosuhde varsinkin aamuyöstä pimeässä liikkuville. Sen havaitsee parhaiten, jos on jotain tuntumaa autoon.

    Looginen jatke tuon tutkimuksen tuloksesta olisi näin nopeasti ajateltuna, että moniin muihinkin asioihin suhtaudutaan hieman kevyesti. Ainakaan varman päälle pelaaminen ei tunnu olevan vallitseva ajattelutapa. Siksi yllätyksiä tuleekin, vai kukapa ei olisi kuullut selitystä, ettei mitään ollut enää tehtävissä? Ei varmasti enää silloin ollutkaan, mutta virhe olikin jo tehty aikaisemmin.


      
  • Ei kelikameroista välttämättä hyötyä ole liikuttaessa konttorin ja kodin välillä, kuten kirjoituksista näen, että useimmat täällä tekevät. Syksyn myötä tilanne muuttuu monen osalta jotka ajavat paljon. Täältä Mikkeliiin, sitten Kajaniin, Ouluun, Vaasan ja T:reen kautta alas. Oli vain esimerkki. Näissä tapuaksissa voi hieman peilata ennakkoon keliä ajoreitin varrelle, ja vaikka varautua ottamaan talvikiekot matkaan. Loka-marraskuussa varsinkin. Silloin kelikameroista on suurempi hyöty, kuten säätiedotus, ajoneuvon ulkolämpömittari, terve järki jne. Mutta helppoahan se on tsekata vaikka illalla kelikamerat läpi, eipä siitä vaivaakaan ole jos tännekin jaksaa kirjoitella.

      
  • Liikennekameroista voi olla hyötyä keväällä ja syksyllä, jos matkaa etelästä-pohjoiseen tai päinvastoin, että näkee lumitilanteen, mutta muuten hyöty on aika olematon ainakin turvallisuuden kannalta.

    Kyllä pitäis kuskin päässä raksuttaa sen verran, että jos hengitys höyrysi näkyvästi autoon noustessa ja tienpinta on musta, niin se myös saattaa jossain kohdassa olla mustalla jäällä. Siihen ei auta kelikamerat, ei liikenneradio eikä tieninfo kyltit.

      
  • Teilläkö sitten ei aamuisin kelitiedotuksia tulekkaan radiosta?? Onpa huono juttu,meillä se homma on toiminut jo pisemmän aikaa ,ja jos ennusteet on joskus pahempia kuin todellisuus en valita.
    Kumma tuuri on käynyt useampanakin vuonna kun ensimmäinen lomareisu omalla autolla on tehty pääsiäisen aikoihin johonkin keskeisen Italian seuduille, niin viimeistään takaisin tullessa on sattunut paha lumimyrsky jonnekin Tanskan ja/tai eteläruotsin seuduille.Alla on olleet joskus uudet kesärenkaat tai vanhat talvikiekot ,joista ennen reisua on nypitty nastat pois.Paikallisiin verrattuna on pärjätty hyvin, kerran jopa tiesulku kierretty penkan läpi laivalle mennessä.Sanoisinko kohelin tuuria ,eihän ylinopeutta melkein säännöllisesti ajava voi mitään osata tai tietää.
    Liikennetiedotukset varsinkin Saksassa ja myös Tanskassa on jonkun kerran auttanut poistumaan moottoritieltä ja kiertämään onnettomuuspaikan,vaikka en kumpaakan kieltä oikeastaan osaakkaan.Ja en oikein usko että missään liikennetiedotukset enimmäkseen perustuu muuhun kuin kameratietoihin vaikka kyllä ihmiset aika herkästi häiriöistä soittaakin.

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 01.10.2005 klo 11:59]
      
  • Minä lähden pihalta talvella kun vaimo tykkää lähteä tallista. Todennan liukkauden kävelemällä sätkän kanssa tielle tunnustelemaan asfalttia, jos jäässä niin yleensä ymmärrän että voi olla seuraavakin tie jäässä! :innocent: Perstuntuma on niin kehittynyt että huomaan kyllä milloin on liukasta, sillä täällä on yleensä läpi talven, ainakin sivuteillä! :smile:
    Rööki ei ole estänyt ajamasta n. miljoonaa kilometriä tähän asti, poltan kyllä ulkona, en autossa tai sisätiloissa, ehkä pitäs lopettaa, siis autoilu ettei vaan tule kolaria joskus? :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    30.09.2005 klo 14:35 Zilo kirjoitti

    Niin, nämä ovat niitä joille yhteiskunta on kertonut turvalliset nopeudet. Ei sitä nopeutta tarvitse itse ajatella. Näitä oli kymmeniä samassa sumassa viime talvena.


    No jaa. Kun itse ajelen kesäkelissä n. 105 km/h ja talvella samalla pätkällä 70-85 km/h kelistä riippuen, niin lopputulos on kyllä ihan sama: aina riittää ohittajia.

    Viime talvena, tuona samaisena päivänä jonka onnettomuuksiin viittasit, oli meilläkin tiet peilijäässä ja päällä muutama sentti irtolunta. Ajelin satasen rajoituksella monen muun kanssa samaa vauhtia eli 70 - 80 km/h (minulla on kitkat) ja oli todella liukkaan oloista. Monen mielestä tuo keli ei kuitenkaan antanut aihetta vauhdin löysäilyyn. Ohi painettiin että humisi. Poliisit olivat samaisen tien varressa valvomassa, seuraavan päivän lehtitiedon mukaan parikymmentä autoilijaa sai ylinopeudesta ja pari törkeiden ohitusten ansiosta liikenteen vaarantamisesta sakot, siis satasen rajoitusalueella ja tuolla kelillä...kertoo todella paljon harkintakyvystä.

    Tämän perusteella voisi enemmänkin sanoa, että kun tapana on ajaa ylinopeutta, se pitää jo periaatteen vuoksi tehdä joka kelillä, eihän tiellä sovi mennä samaa vauhtia tai puhumattakaan nyt hitaammin kuin muut. :cry:

      
  • Minäkin olen "syyllistynyt" ajaan vain 80 vaikka rajoitus 100! :innocent:
    Keli vaan oli sellainen, mutta ei kait auta selitellä? :sunglasses:

      
  • Pari vuotta sitten ajoin Tukholmasta Sodankylään Uuttavuotta viettämään.Onneksi lähdimme aikaisin aamulla;yöllä oli satanut vettä alkumatkasta noin 200km:n osuudelle ja pakkasta oli noin 5-10 astetta.Liikennetiedotuksista kuulin ennakkoon mitä oli edessä.Kun käytännöllisiä reittivaihtoehtojakaan ei ollut,oli vain mentävä.
    Keli oli tosi liukas ja poliisi harkitsi moottoritien sulkemista Gävlen seuduilla.
    Autossani oli Makaroni (Maragon) nastarenkaat,joilla oli ajettu jo edellisenä talvena n.5000km.
    Tein matkalla kiinnostavan havainnon;jos ajoin varovaista hiljaista vauhtia liukasteli autoni pahasti, mutta pito parani huomattavasti ja tuntui melko normaalilta ,kun sain vauhdin hivutettua lähelle kesäkelin nopeuksia.Jarrutuspidon totesin kokeilemalla muutamaan kertaan.Moottoritieosuuksilla ei ollut muusta liikenteestä haittaa mutta vaijeritieosuuksilla ajo oli hankalaa kun joutui vauhtia hiljentämään edessäolijoiden tahtiin.Onneksi silloin oli ohituskaistalla enemmän pitoa ja muut eivät yrittäneetkään ohittaa.
    Jännää oli kuitenkin.Mitähän tuosta oppis?
    Liikennetiedotusten teho on mielestäni hyvä;nyt pysy kotona ne joilla ei ollut pakkoa lähteä liikkeelle aikaisin,ja jotka oli liikkeellä oli tosi varovaisia.Oli tienposkessa aika monta autoakin,mutta pahemmin ei kai ollut käynyt.
    Uusivuosi Lapissa oli kokemisen arvoinen revontulineen ja paukkupakkasineen,suosittelen.
    Vaikka seuraavalle reisulle harkitsen vakavasti mahdollisuutta lentää ja vuokrata auto perillä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit