Alkolukko

7 kommenttia

Alkolukkoa on ehdotettu vaihtoehdoksi ajokiellolle. Eli rattijuoppo välttäisi ajokiellon asennuttamalla autoonsa alkolukon. Millainen rangaistus on laite, jolla estetään lainrikkominen. Ja poistetaanko lukko rangaistuksen päätyttyä? "Oli se vaikeaa elää lukon kanssa, mutta huomenna poistetaan. Otetaas sille".

Tuntuu jotenkin nurinkuriselta.

  
  • Kännissä ajaminen on pitkälti yhteiskunnan aiheuttama ongelma. Paitsi että ihmiset syrjäytetään alkoholisteiksi, pitää myös taksien järjetön hintapolitiikka huolen siitä, että rattiin tartutaan hönöpäissään jatkossakin.

    Moni ihminen joutuu talvipakkasella ajamaan kotona pohjat juotuaan autolla kapakkaan ja paluu tapahtuu myös omalla autolla kun ei kellään ole varaa ajaa taksilla varsinkaan kun on ilta juotu ryöstöverotuksen vuoksi rikollisen kallista alkoholia.

      
  • Niin, eihän ihmistä voi pitää vastuullisena teoistaan. Sosiaalitantathan ovat jo lapsesta asti opettaneet meille, että kaikki on aina yhteiskunnan syytä. Mutta onhan se helpompaa syyttää olosuhteita kuin katsoa peiliin.

      
  • Osa kansalaisista on jo niin kieroutuneita, että niihin ei pure enää mikään kiinni joutumisen riski. Siitä kännissä ajosta tulee tapa, varsinkin viinan aktiivikäyttäjillä, kun sitä ollaan kännissä aina kun hereellä ollessaan. Itse olen viimeksi ollut puhallusratsiassa keväällä 2001 ei toi valvonta ainakaan tällä paikkakunnalla kummosta ole, ja tuleehan tuolla autolla joka päivä liikuttua.

    Poliisien pitää valvoa enemmän, ja se alkolukko pitää saada kuskiin ei autoon, rattijuopoille pumpattaisi sellaiset ropit, jos sitä viinaa ottaa niin se sitten viimeinen kerta, :open_mouth:

      
  • Naapuri paikkakuntalainen mies on jäänyt vähintään 15 kertaa kortitta ajossa ja välillä käsittääkseni ajetaan humalassa. Mutta jonkun toisen autolla naapurin tai vaimon autolla kai... Mitä tällaiselle juopolle tehdään joka ajaa tuttaviensa autoilla? Eihän niihin voi laittaa alkolukkoa?

      
  • Tottakai sosiologiaan perehtymättömät saarnaavat, ettei yhteiskunnalla ole mitään yksilön käyttäytymistä ohjaavia funktioita. Tosiasiain tuntijat ovatkin sitten perin toista mieltä.

      
  • Niin, taksein syytähän se rattijuoppous on...kuulut taas nähtävästi niihin, joiden tietämyksen mukaan taksien hinnat voisivat olla puolet nykyisestä ja silti se olisi kovin kannattavaa. Niin se olisikin, jos siitä mittarin näyttämästä summasta ei tarvitsisi kenellekään antaa mitään pois ja maksaisi vain siitä summasta verot, mutta kuin se on yrittämistä, jossa kulut ovat aika helevetin korkeat. Tervetuloa koettamaan. Ensin 10-15 vuotta renkinä kitupalkalla, sitten otat kunnon velan että saat alettua yrityksen.

    Vai vielä puoli-ilmaiseksi pitäisi kännikaloja kuskata....

      
  • Nähtävästi alkolukkoa ei ole tarkoitettukaan rangaistukseksi vaan estämään kännissä ajoa. Se on varmaan ihan hyvä keksintö niille, jotka sen ansiosta voivat jatkaa työtään ja näin ehkä välttyvät menettämästä elämänsä hallintaa. Siitä ei ole mitään hyötyä niille n. kolmannekselle kiinni jääneistä, joilla on sairaudeksi luokiteltu päihdeongelma.

    Näillä näkymin ei mikään poliisin toimenpide tai tekninen vimpain tule vastaisuudessakaan muuttamaan sitä, että suunnilleen joka 550:s vastaantulija on rattijuoppo ja joka 100:s on maistissa (=alle 0,5 promillea). Rattijuoppojen osuus on pysynyt suunnilleen samana ainakin –96 asti, mutta maistissa ajaneiden määrä on liki tuplaantunut.

    Ainoa apu mikä tulee mieleeni olisi kehittää valvontalaite, joka selvittää automaattisesti ohi ajavan auton kuskin kunnon samaan tapaan kuin esim. junien pyörien laakerien lämpötiloja mitataan tai kuten ajonopeuksia valvotaan.

    Ihmistyönä tehdyt puhallutukset ovat hyötyynsä nähden toivottoman hitaita ja syövät muutenkin liian pieniä ihmistyöresursseja aivan liikaa. Se on tehokkaan näköistä, mutta todellista vaikutusta ongelmaan saataisiin vasta, kun siihen olisi sidottu niin suuri osa poliisin resursseista, että muiden rikosten kiinnijäämisriski vähenisi entisestään.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit