Kameravalvontakokemuksia Englannista

14 kommenttia

Helsingin Sanomien nettiversion juttu:

Liikennesakot silmämeikistä

Julkaistu: 8.3.2006 22:33:39

Britanniassa on naistenpäivän kunniaksi annettu liikennesakot meikkaamisesta.

22-vuotias walesilaisnainen piti ajaessaan toisessa kädessään peiliä ja toisessa rajauskynää. Oikeus katsoi, että ainakin toisella kädellä olisi voinut olla käyttöä ratissa, kun ajettiin sentään vilkkaalla A499-tiellä, jolla sattuu usein onnettomuuksia.

Autoaan ilman käsiä ajanut neitonen jäi kiinni, koska alueella oli kameroita. Normaalisti niiden ottamien kuvien avulla sakotetaan vain ylinopeudesta ja naiskuski ajoi alle sallittujen rajojen. Poliisin mielestä kuvanauha kuitenkin osoitti kiistatta, että kyseessä oli varomaton käytös.

Oikeus määräsi meikkaajan maksamaan 200 puntaa sakkoja liikenteen vaarantamisesta. Samalla sankarittarella on ennestään takanaan rattijuoppouden takia saatu ajokielto, joka astui voimaan vasta viime viikolla.

Näköjään kameravalvonnalla pystytäänkin puuttumaan rattijuoppojen ja holtittomien kuljettajien ajoon vaikka tällä palstalla koetetaan kovasti muuta väittää! :sunglasses:

  • Maukka: "Näköjään kameravalvonnalla pystytäänkin puuttumaan rattijuoppojen ja holtittomien kuljettajien ajoon vaikka tällä palstalla koetetaan kovasti muuta väittää!"

    Ironisena kommenttina tuo menisi vallan hyvin, mutta en ole niinkään varma kykenisitkä siihen. :p

    Eipä tuo valvontakamera estänyt naista jatkamaan ajamistaan jouduttuaan valvontakameran kuvaamaksi... olkoonkin, että hänen korttinsa oli jo entuudestaan hyllyllä rattijuoppoudesta. Eli se siitä tehokkuudesta.

    Lisäksi tässä on hyvä esimerkki miksi keskinopeusmittaukset (niin paljon kuin ne antavat anteeksi hetkittäisiä nopeuden ylityksiä, kuten ohituksia) sisältävät uhan yksityisyydelle: kun kaikki kuvataan tieosuudella (tai kun teletietoja kerätään kännykän liikkuvuudesta tukiasemalta toiselle, tai millä tavalla ikinä keskinopeutta mitattaisiin), on nopeusrajoitusta noudattavalla yhtälailla vaara menettää yksityisyytensä, kun valvontatietoja käytetään tavoilla, jotka eivät ole olleet ilmoitettu tavoiksi joilla tietoja voidaan käyttää.

    Kiitos, että toit tuon asian heidän tietoisuuteen keillä ei ole Hesarin tunnuksia.

  • Lainaus:
    12.03.2006 klo 11:58 whiic kirjoitti

    Mietiskelin tuossa, että mitä eroa yksityisyyden suhteen on siinä, että poliisi valvoo liikennettä tien varressa verrattuna siihen, että hän tekee sitä paljon tehokkaammin sisätiloissa katsomalla videonauhalta liikenteettömät pätkät pikakelauksella?

    Kuinka kontrolloit poliisihenkilön tietojen käyttöä? Hänhän voi jostakin syystä muistaa jotakin sellaista, jota voidaan käyttää todisteena oikeudessa. Eikä kukaan ole kertonut sinulle siitä etukäteen mitään.

    En muuten tiedä, mistä valvonnasta tuossa jutussa oli kyse, joten mistä sinä toit keskinopeusvalvonnan tähän mukaan?

    Pysäyttämiseen kameravalvonta ei välttämättä kykene, se lienee totta. Mutta eipä nykytekniikalla olisi varmaan ihan mahdotonta välittää törkeästä nopeudenrikkojasta tietoa partiolle.

  • Maukka: "Mietiskelin tuossa, että mitä eroa yksityisyyden suhteen on siinä, että poliisi valvoo liikennettä tien varressa verrattuna siihen, että hän tekee sitä paljon tehokkaammin sisätiloissa katsomalla videonauhalta liikenteettömät pätkät pikakelauksella?"

    Kun mitataan keskinopeutta, täytyy ottaa kuvat pisteissä A ja B riippumatta siitä onko ylinopeutta ajettu. Koska työvoima ei riitä siihen, että auton saapuessa B:hen, käytäisiin läpi kaikki A:t ja poistettaisiin täsmäävä pari, kun hänen nopeutensa on laskettu käytetystä ajasta ja välisestä etäisyydestä. Täytyy siis aina auton ylittäessä A:n kirjata tämä auto tietokantaan ja auton ylittäessä B:n laskea käytetty keskinopeus verraten sitä tietokantaan. Ylinopeusepäilyn tapauksessa varmistaa vielä uudelleen se, että molemmat kuvat ovat todella samasta autosta, sitten varmistaa kuljettajaa. (Entä, jos kuljettaja sanoo: hän lainasi autoa toiselle, joka ajoi ylinopeutta, muttä hän itse ajoi nopeusrajoituksen mukaisesti molemmissa kamerapisteissä?)

    Kuva A pitää säilyttää vähintään kunnes saadaan kuva B (ellei sitten kuvat tarvi arkistoida todistusaineistona), mutta lisäksi tieto A:sta tulee syöttää tietokantaan, jotta oikea kuva A voitaisiin löytää tuhansien muiden kuva A:n joukosta. Tietokanta on suurempi riski kuin kuvia katsova poliisi. Tietokanta sallii tiedon urkkimisen vääriin tarkoituksiin.

    Poliisin suorittama live-valvonta puolestaan kohdistuu lähinnä sääntöjen rikkojiin. Hieman suoritetaan myös puhalluttamista, mutta ei nollat puhaltaneita kirjata tietokantoihin...

    Maukka: "Kuinka kontrolloit poliisihenkilön tietojen käyttöä? Hänhän voi jostakin syystä muistaa jotakin sellaista, jota voidaan käyttää todisteena oikeudessa. Eikä kukaan ole kertonut sinulle siitä etukäteen mitään."

    Ei minua huoleta se, että tietoja käytettäisiin rikostapauksissa. Poliisin tehtävä on saada rikollisia kiinni, ja jos valvontakamerat saisi kiinni ylinopeutta ajavien lisäksi muitakin rikollisia, hyvä vain niin. Valvonta on jo nyt vääristyneesti painottunut pikkurikollisten kyyläämiseen, kun todelliset pahantekijät saavat riehua vapaasti.

    Enemmän huolettaa hypoteettiset tapaukset siitä, että poliisi voisi vaikka tietokannasta urkkia missä vaimo käy päivän aikana autollansa. Tai muuta rikostutkintaan liittymätöntä urkintaa. Tai suojelupoliisin suorittamaa tutkimusta terroristijahdissa... terroristijahti, kun perustuu ihmisarvoja kunnioittamattomaan toimintaan sekä epäluotettaviin ilmiantoihin ja vihjeisiin... sekä tietenkin epäsuoriin uhkauksiin joita jaellaan sananvapautta käyttäville webmastereille mm. tsetseenien websivujen hallinnoinnista.

    Tarvitaan pelisäännöt, joilla tietoja käytetään ja kenelle niitä voidaan luovuttaa (Privacy Policy). Kieltämättä tällaiset laaditaan, mutta minä haluaisin ainakin tietää jo nyt mitä siellä kaavaillaan.

    Maukka: "En muuten tiedä, mistä valvonnasta tuossa jutussa oli kyse, joten mistä sinä toit keskinopeusvalvonnan tähän mukaan?"

    HSweb: "Autoaan ilman käsiä ajanut neitonen jäi kiinni, koska alueella oli kameroita. Normaalisti niiden ottamien kuvien avulla sakotetaan vain ylinopeudesta ja naiskuski ajoi alle sallittujen rajojen."

    Naiskuski ajoi alle sallittujen rajojen. Miksi hänet olisi kuvattu, jos kyseessä ei olisi keskinopeuteen perustuva kameravalvonta? Mietipä nyt hetki.

    Maukka: "Pysäyttämiseen kameravalvonta ei välttämättä kykene, se lienee totta. Mutta eipä nykytekniikalla olisi varmaan ihan mahdotonta välittää törkeästä nopeudenrikkojasta tietoa partiolle."

    Mikä perversio meillä on juuri nopeudenrikkojia kohtaan? Me voisimme etsiä autovarkaitakin. Kun kerran poliisi joutuu syöttämään jokaisen pisteen A ohittavan auton (siis rekisterinumeron) tietokantaan, jotta pisteessä B voidaan löytää ongelmatta pari kuvalle, voitaisiin tietokantaa käyttää paljon hyödyllisemmin jo ennen kuin saadaan toista kuvaa pisteessä B. Jos pisteessä A on auto, jonka rekisterinumero on ilmoitettu varastetuksi, pistetään partio välittömästi onkimaan auto pois liikennevirrasta, vaikka hänen ajonopeuttansa ei tiedetä. Tämä olisi oikeasti hyvä asia. Eikä pitäisi tuottaa lisäongelmaa yksityisyyden kanssa ellemme varastele autoja. Ja heidän yksityisyydestään en voisi vähempää olla kiinnostunutkaan.

  • Lainaus:
    12.03.2006 klo 14:29 whiic kirjoitti
    Naiskuski ajoi alle sallittujen rajojen. Miksi hänet olisi kuvattu, jos kyseessä ei olisi keskinopeuteen perustuva kameravalvonta? Mietipä nyt hetki.

    Eipä taida miettimällä tämä asia selvetä. Tietoa puuttuu. Itseäni ihmetytti, että kärähtäminen oli tapahtunut videokuvan perusteella.

    Keskinopeuden mittaamiseen ei käsittääkseni tarvita välttämättä videokuvaa.

  • Lainaus:
    12.03.2006 klo 14:29 whiic kirjoitti
    Kun mitataan keskinopeutta, täytyy ottaa kuvat pisteissä A ja B riippumatta siitä onko ylinopeutta ajettu. Koska työvoima ei riitä siihen, että auton saapuessa B:hen, käytäisiin läpi kaikki A:t ja poistettaisiin täsmäävä pari, kun hänen nopeutensa on laskettu käytetystä ajasta ja välisestä etäisyydestä. Täytyy siis aina auton ylittäessä A:n kirjata tämä auto tietokantaan ja auton ylittäessä B:n laskea käytetty keskinopeus verraten sitä tietokantaan. Ylinopeusepäilyn tapauksessa varmistaa vielä uudelleen se, että molemmat kuvat ovat todella samasta autosta, sitten varmistaa kuljettajaa. (Entä, jos kuljettaja sanoo: hän lainasi autoa toiselle, joka ajoi ylinopeutta, muttä hän itse ajoi nopeusrajoituksen mukaisesti molemmissa kamerapisteissä?)

    Kuva A pitää säilyttää vähintään kunnes saadaan kuva B (ellei sitten kuvat tarvi arkistoida todistusaineistona), mutta lisäksi tieto A:sta tulee syöttää tietokantaan, jotta oikea kuva A voitaisiin löytää tuhansien muiden kuva A:n joukosta. Tietokanta on suurempi riski kuin kuvia katsova poliisi. Tietokanta sallii tiedon urkkimisen vääriin tarkoituksiin.

    Poliisin suorittama live-valvonta puolestaan kohdistuu lähinnä sääntöjen rikkojiin. Hieman suoritetaan myös puhalluttamista, mutta ei nollat puhaltaneita kirjata tietokantoihin...

    Käsittääkseni keskinopeusvalvonta perustuu automatiikkaan.

    Rekisterikilpi tulkitaan kuvantunnistusohjelmalla sekä pisteessä A että B ja talletetaan tietokantaan, ilmeisesti kuvan kera.

    Kuvia tuskin säilytetään sen kauemmin kuin on tarpeen, ihan levytilasyistä. Mitä nopeammin kohde ajaa, sitä nopeammin selviää, tarvitseeko kuvia säilyttää.

    Jos kuva B viipyy tietyn rajan yli, kuvia ei tarvitse säilyttää, sillä ylinopeutta ei ole ajettu.

    Tietokanta sinänsä ei ole riski vaan se, miten tietojen tallettamisesta on säädetty.

    Tuota auton toiselle lainaamista en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit?

    [Maukka muokkasi tätä viestiä 12.03.2006 klo 17:58]
      
  • Maukka: "Käsittääkseni keskinopeusvalvonta perustuu automatiikkaan.

    Rekisterikilpi tulkitaan kuvantunnistusohjelmalla sekä pisteessä A että B ja talletetaan tietokantaan, ilmeisesti kuvan kera."

    No juu. Hyödyllisempi se noin on. Mutta on ne kuvat pakko tallentaa, jos kyseessä on ylinopeus. Täytyy jonkun ihmisen päästä varmistamaan onko kuvantunnistusohjelma lukenut kilven oikein. Lisäksi, jos ylinopeus kiistetään, tarvitaan niitä kuvia oikeudessa.

    Maukka: "Tuota auton toiselle lainaamista en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit?"

    Kuvitellaan fiktiivinen tilanne: minä olen matkalla Hellsingistä Tampereelle. Minusta otetaan kuva Järvenpäässä ja toinen vähän ennen Tamperetta, ja kuvien välinen aikaväli on niin lyhyt, että ylinopeutta on harrastettu huomattavissa määrin tuolla välillä, mutta ei tiedetä missä, koska kamerat itse eivät mittaa nopeutta. Minun kasvot näkyy molemmissa kuvissa.

    Entäs, jos minä sanon, että minulla oli takapenkillä kaveri (ei näy kamerakuvissa), jonka kanssa vaihdoimme ajovuoroja, ja hän ajoi välin Riihimäeltä Valkeakoskelle yli 200km/h vauhdilla, kun taas minä ajoin omat osuuteni sallitulla 100km/h nopeudella.

    No, tämmöisen perustelun mielekkyys lähenee tietenkin nollaa, kun mittausväli lähestyy nollaa. Kuinka lähekkäin kameroiden pitää olla, että voimme olettaa, että tämä kuljettajanvaihdosteoria saadaan vesitettyä? Vai teemmekö vaan päätöksen, että jos auto etenee hyvin nopeasti kahden pisteen välillä ja kuljettaja on sama molemmissa, kuljettaja on tällöin syyllinen riippumatta siitä onko kuljettaja kenties vaihtunut (kahteen kertaan) tuolla mittausvälillä?

    Jos et vieläkään ymmärrä problematiikkaa, niin entä jos autossa oikeasti onkin kaksi ihmistä ja nämä oikeasti vaihtavat ajovuoroja. Onko oikein, että toinen kantaa vastuun siitä, että jompi kumpi (tai mahdollisesti molemmat) ovat ajaneet ylinopeutta? Entä eikö tämä valvonta olisi mahdollista kiertää taas uudella tavalla: vaihtaa kuljettajaa ennen seuraavaa kameraa, joten kumpaankaan ei voitaisi kohdistaa suurempaa epäilystä kuin toiseen.

    Tietenkin kaikki on pelkkää teoretisointia, jos kamerat ovat alle kilometrin välein kaikkialla, ja oletamme, että kuljettajan vaihdos kestää ainakin 10 sekuntia ja mietimme, että auton kiihdyttäminen takaisin sakkonopeuksiin kestää taas useamman sekunnin, jne. Tällöin vetoaminen kuljettajanvaihdokseen aiheuttaisi epäilyjä siitä, että hetkittäinen ylinopeus olisi ollut hyvin törkeä, jotta alle kilometrin matkalla pystyisi vaihtamaan sekä kuskin, että ajamaan keskinopeudella, joka on suurempi kuin suurin sallittu (hetkittäinen) ajonopeus. Tietenkin tämmöinen epäilys hyvin suuresta ylinopeudesta olisi raskauttava, jos kuljettajanvaihdosta voidaan käytetään perusteluna, mutta jos ei voida varmuudella sanoa kumpi on syyllinen äärimmäisen törkeään ylinopeuteen, ei kumpaakaan voida rankaista edes lievemmän asteikon mukaan. Tietenkin äärimmäisessä tapauksessa voidaan kuljettajanvaihdosaikoja ja kiihdytykseen kulutettuja aikoja laskeskella eliminoitaessa pois mahdollisuus, jossa kuljettaja väittää vaihtaneensa vuoroa (esim. 300 metrin matkalla väittää mielikuvituskaverinsa ajaneen suurimman osan matkasta ylinopeudella, hänen ollessa kuitenkin ratissa molempien kameroiden kohdalla).

    Ja mikä on lopputulos? Kovin pitkältä matkalta ei ainakaan voida keskinopeutta mitata. Moottoritiellä ei tietenkään saa pysähtyä vaihtamaan kuljettajaa, joten se helpottaa hieman, mutta täytyisi kameraa olla ainakin jokaisessa liittymässä. Jos kamera olisi esim. ennen jokaista liittymää, voisi moottoritiellä käydä turvallisesti pyrähtämässä ja poistua seuraavasta liittymästä, käyden vain yhdessä kamerassa kerrallaan.

    Usko pois, paatuneimmat kaaharit ovat melko kekseliäitä: peitä kilvet, peitä kasvot, koukkaa vastaantulijoiden kaistalta, tunne kameroiden paikat, käytä kiertoteitä... Kun kaahaaminen on itsetarkoitus, keinoja kyllä löytyy. Ainoa mikä hidastuu on keskivertoihmisen matkanteko, joka ei voi enää ajaa 10...20 km/h ylinopeudella. Mutta se, että halutaan promillerajaa laskea 0,5 -> 0,2 kertoo, että me emme etsi todellista ratkaisua ongelmaan.

    JOS kuitenkin aletaan mittaamaan keskinopeuksia, kannattaa ottaa huomioon myös kieroilijat. Kieroilijoihin tulisi reagoida. Varastetuiksi ilmoitetut autot, kilvettömät autot, ..., joku elävä poliisi, joka reagoi reaaliajassa anomalioihin. Ja kuvantunnistusohjelmat tulisi tietenkin myös tunnistaa punatekstiset siirtolupatarrat. Niitä Saksasta tuotuja Bemareita ja Mersuja on kadut aivan pullollaan. Ei olisi kovin hyvä valvontatekniikka, ellei pysty luotettavasti tunnistamaan siirtotarroja kiiltävän lasin läpi. Ratkaisun pitäisi olla kokonaisvaltainen, eikä sen tyyppinen, että valikoi kohderyhmänsä nykyistäkin suppeammin (esim. jättämällä siirtolupakuskit täysin valvonnan ulkopuolelle). Nykyisellä järjestelmällä on jo moottoripyörän valvonnan ulkopuolella ja sekin on jo liikaa.

  • Lainaus:
    12.03.2006 klo 17:56 Maukka kirjoitti

    Rekisterikilpi tulkitaan kuvantunnistusohjelmalla sekä pisteessä A että B ja talletetaan tietokantaan, ilmeisesti kuvan kera.

    Kuvia tuskin säilytetään sen kauemmin kuin on tarpeen, ihan levytilasyistä. Mitä nopeammin kohde ajaa, sitä nopeammin selviää, tarvitseeko kuvia säilyttää.

    Jos kuva B viipyy tietyn rajan yli, kuvia ei tarvitse säilyttää, sillä ylinopeutta ei ole ajettu.

    Tietokanta sinänsä ei ole riski vaan se, miten tietojen tallettamisesta on säädetty.

    Tietokannan luotettavuus riippuu paljon muustakin kuin sen säännöksistä. Valtio kilpailuttaisi toteutuksen ja ostaisi sen halvimmalla. Systeemin jatkvuaan päivitykseen ei myöskään varmasti ole riittävästi resursseja. Käytännössä järjestelmän olisi myös tiedonvaihdon takia toimittava verkossa, jolloin sen tietoturva on vähintään kyseenalainen. Mikään järjestelmä ei ole aukoton, ja turva on vain yhtä vahva kuin systeemin heikoin lenkki (yleensä ammattataidoton / välinpitämätön / ahne jne ihminen).

    Huolestuttavaa tässä on se, että kuvista ei ole mitään hyötyä, jollei niihin saada liitettyä tietoa. Järjestelmän on siis ajettava jostain ko. henkilön henkilötiedot. Samalla todennäköisesti tarkistetaan myös muut rekisterit, esim. rikosrekisteri. Tarkoittaa käytännössä, että kaikki henkilön tiedot pyörivät tässä systeemissä, jossa piti olla vain väliaikaisesti säilytettävä kuva.

    Vaikka henkilö ei ajaisikaan ylinopeutta, kuvat on pakko säilyttää jonkin aikaa oikeudellisista syistä. Voihan olla että on tapahtunut virhe ja joudutaan poimimaan jokin muu auto, tai tarvitaan silminnäkijää johonkin tilanteeseen. Myöskin voidaan katsoa kaikki kuvat läpi etsiessä jotain muuhun rikokseen liittyvää rikollista tms.

    Harvoin on järjestelmiä, joihin ei otettaisi jonkinlaista back-upia. Aina jää jälki johonkin.

  • Lainaus:
    13.03.2006 klo 10:37 AkiK kirjoitti

    Eipä tuohon taideta muuta tarvita kuin yhteys ajoneuvorekisteriin. Tuo utopiasi kaikista henkilön tiedoista on lähinnä huvittava.

    Tuskinpa valtiokaan alkaa rakentaa mökkiä josta sitten tuleekin epähuomiossa linna. Siitä pitää huolen melkeinpä pelkästään kehitystyön hinta.

  • Lainaus:
    13.03.2006 klo 15:48 Maukka kirjoitti

    Eipä tuohon taideta muuta tarvita kuin yhteys ajoneuvorekisteriin. Tuo utopiasi kaikista henkilön tiedoista on lähinnä huvittava.

    Tuskinpa valtiokaan alkaa rakentaa mökkiä josta sitten tuleekin epähuomiossa linna. Siitä pitää huolen melkeinpä pelkästään kehitystyön hinta.

    Ahaa, pidät siis utopiana kaikkien henkilön tietojen liikkumista järjestelmässä. Minä taas pidän sitä ainoana vaihtoehtona, kun ajattelen tällaisen järjestelmän jatkokehittelyä. Miten järjestelmä muuten voisi poimia poliisipartioiden välittömään tietoon esim vaaralliset taparikolliset kuin vertaamalla tietoja rikosrekistereihin ym? Aluksihan tämä toki tehtäisiin manuaalisesti poliisin toimesta, mutta muutaman vuoden päästä siirryttäisiin kuitenkin automaattisysteemiin, koska se on niin paljon tehokkaampi.

    Tämä tietojesi liikkuminen on totta jo nyt monissa julkisissa tietojärjestelmissä, kaikenlaista tietoa henkilöistä keräillään milloin mistäkin. Erillisten järjestelmien pitäminen on kuitenkin hyvin epätaloudellista, joten ne tullaan jossain vaiheessa yhdistämään yhdeksi "Big Brother" systeemiksi, joka on liitetty myös EU-tason järjestelmään.

    Väestörekisterikeskus myy jo nyt tietojasi joka päivä markkinoijille, ja ihan laillisesti tässä Suomen maassa. Luottamuksellisuus on vähän niin ja näin, katso vaikka kuinka usein poliisilta on lipsahdellut tietoa lehtiin näinä päivinä, käytännössä aina kun on ollut kiinnostavaa tietoa. Pienipalkkaisen valtion työntekijän kateus isopalkkaista kohtaan huolehtii kyllä myös hyvin pitkälti monesta vuodosta.

    Suomessa on keskusteltu erittäin vähän ihmisten yksityisyyden suojasta ja tietoturvasta, joka on käytännössä jo nyt melko heikko. Toki eihän kenenkään ole hyötyä kaivella mattimeikäläisen tietoja suurella vaivalla, mutta mikäli tarvetta tulee niin osaavalle kaverille niiden saaminen ei ole mikään ongelma.

    Tuohon viimeiseen tokaisuusi sanoisin, että tuskinpa valtio jättää tuota linnaa rakentamatta, jos vain siihen annetaan tilaisuus. Järjestelmällähän haetaan "säästöjä", säästöjen aikaansaamiseksi valtiolla on aina budjetoitu huomattavasti enemmän rahaa kuin toimenpiteillä on säästettävissä... Enemmänkin luotan järjestelmästä tulevan hyvinkin massiivisen ja monimutkaisen, meillähän kuuluu ikäänkuin perinteeseen koota kansalaisista mahdollisimman paljon tietoa. Monimutkaisuus ja säästösyistä käyttäjien heikko palkkaus + huono perehdytys tulevat huolehtimaan siitä, että systeemin kaikkia aukkoja ei tunne kukaan.

    Lisäksi viimeistään ensimmäisten liikennekokeilujen jälkeen kyllä huomataan, mihin kaikkeen kyttäämiseen tuota systeemiä voidaankaan käyttää ja kehittää...

  • Lainaus:
    14.03.2006 klo 09:05 AkiK kirjoitti
    Lisäksi viimeistään ensimmäisten liikennekokeilujen jälkeen kyllä huomataan, mihin kaikkeen kyttäämiseen tuota systeemiä voidaankaan käyttää ja kehittää...

    Stasi DDR:ssä keräsi tietoa kattavasti ja vähillä tietokoneresursseilla. Eli taidat haukkua väärää puuta.

    Tilaisuus tekee varkaan, mutta ei silti syytetä sorkkarautaa varkaudesta.

  • Eikös DDR:ssä puoli kansaa työllistetty urkkijoina, tosin kun lukee näitä kommentteja, niin saa käsityksen eräiden toivovan meidänkin päätyvän samaan tilanteeseen kuin DDR:ssä
    Tosin saatan olla väärässä, ehkä me jo lähennellään kyseistä tilannetta kun otetaan huomioon suomalaisten sairaaloisen kateuden.

  • Lainaus:
    14.03.2006 klo 09:09 Maukka kirjoitti

    Stasi DDR:ssä keräsi tietoa kattavasti ja vähillä tietokoneresursseilla. Eli taidat haukkua väärää puuta.

    Tilaisuus tekee varkaan, mutta ei silti syytetä sorkkarautaa varkaudesta.

    Niin, meillä voidaan vastaava tietomäärä pian kerätä ilman stasia. Itse asia ei siitä mihinkään muutu, kyttäys on kyttäystä, tehtiin se missä tarkoituksessa tahansa. Ja siinä vaiheessa, kun kyttäysjärjestelmä ja sen tuottama aineisto on jo olemassa, on sen käyttöä ja salassa pysymistä enää hyvin vaikea kontrolloida. Helpompaa on, ettei luo edes koko järjestelmää, varsinkin kun sen perustelut ovat hyvin ontuvat. En missään vaiheessa hyväksy, että 100% porukasta aletaan kuvata sen takia, että 1% tekee vakavia rikkeitä.

    Stasilla ja sen edustamalla järjestelmällä oli muuten aikanaan paljon kannattajia Suomen julkishallinnossa. Ovatkohan hävinneet mihinkään?

  • Lainaus:
    14.03.2006 klo 14:18 AkiK kirjoitti
    Stasilla ja sen edustamalla järjestelmällä oli muuten aikanaan paljon kannattajia Suomen julkishallinnossa. Ovatkohan hävinneet mihinkään?

    Nauttivat korkeista viroista ja osa on politiikan huipulla... :sunglasses:

    Asenteiden tervehtyminen vaatinee 10 - 20 vuotta ja seuraavan sukupolven.

  • Nykyään taitavat tosi urkkijat löytyä Ameriikan mantereelta :sunglasses:

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit