Kerro tutkasta vastaantulijalle

31 kommenttia
«1

Jos havaitset tutkan kyttäävän vastaantulijoitasi, vilkuta heille valoja merkiksi, että tietävät hidastaa. Muuten valoja ei saa liikenteessä vilkutella. Pidä myös autossasi aina naamaria mukana. Jos osut alueelle, jossa valtioksi kutsuttu rikollinen vahtaa kameroin nopeuksia, voit vetää naamarin päähäsi ja välttyä sakolta, vaikka jatkatkin normaalin tilannenopeuden ajamista.

  
  • Tällaisen laittoman tolpan kohdalla minulla on tapana heittäytyä pitkäkseni apumiehen puolelle. Mikäli joku istuu siinä, valahdan nopeasti polkimien sekaan. Ylös kömpiminen onkin vaativampi juttu, mutta toistaiseksi olen siinä onnistunut, tosin tulin väärään kaupunkiin kerran, koska en huomannut oikeaa risteystä josta piti kääntyä.
    Joku pöljä soitti minulle jopa torvea!
    Kaikenlaisia niitä onkin.

      
  • Lainaus:
    Anders-Simo:
    Jos havaitset tutkan kyttäävän vastaantulijoitasi, vilkuta heille valoja merkiksi, että tietävät hidastaa.


    Velipoika onkin toiminut näin. Kerran. Vastaantulija vilkutteli kiitokseksi valojaan takaisin, sellaisia maskin taakse sijoitettuja sinisiä pitkäänkin ja lähti vielä perään.

      
  • Minulla on kyltti "HIDASTA, TUTKA" takakontissa jonka käyn aina tutkan nähdessäni viemässä varoitukseksi tien viereen

    [Jorma muokkasi tätä viestiä 24.01.2005 klo 20:41]
      
  • Anders-Simo on alan miehiä. Vaikka vähän yli ampuukin olen samaa mieltä :smile:

    [ritsa muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 00:32]
      
  • Hyvät naurut sai tuosta Rattimiehen jutusta. Anders-Simo on oikealla asialla, kannatetaan.

      
  • Lainaus:
    24.01.2005 klo 18:19 Rattimies kirjoitti
    Velipoika onkin toiminut näin. Kerran. Vastaantulija vilkutteli kiitokseksi valojaan takaisin, sellaisia maskin taakse sijoitettuja sinisiä pitkäänkin ja lähti vielä perään.


    Johon velipoikasi todennäköisesti sitten vastasi, että vastaantulijan valot häikäisivät, ovatko heidän valojensa säädöt kunnossa? Se siitä sitten.

      
  • Kannatettava ajatus Simolta. Eihän se poliisin tutka ole, joka nopeutta pistää pudottamaan laillisiin lukemiin, vaan sakon pelko. Vähentäähän tyhjä kameratolppakin yhtä paljon onnettomuuksia kuin kameralla varustettu. Tätä ajatusta soveltaen kannattaa siis räpsiä valoja vastaantuleville, vaikkei, tai oikeastaan etenkin, kun tutkaa ei näy mailla halmeilla.

    Tässä on kaksi hyötyä; lyhyellä tähtäimellä rajoitusta noudatetaan paremmin, pitkällä tähtäimellä oikeasti kamerasta varoittavien merkit kokevat inflaation.

      
  • Olen kuullut että jossain on sellainen systeemi kuini "pitkä puhelinketju" jos jossain on tutka eli jokainen soittaa jollekin niin koko kunta tietää että jossain lähellä on tutka. Tutkaan siis jäävät jotkut harvat...

      
  • Tuomas:” Tutkaan siis jäävät jotkut harvat...”

    …mutta koko kunnan riskialtteimmat kuskit ajavat rajoituksen mukaan. Vaikka jotkut loogisen ajattelukykynsä menettäneet ovatkin sitä mieltä, että tutkat ovat olemassa, jotta valtio saisi rahaa, ne ovat tietenkin olemassa, jotta rajoituksia noudatettaisiin. Tolppakamerat suoltavat enemmän sakotettavaa kuin poliisi ehtii sakottaa, eli jos valtio rahaa haluaisi, se palkkaisi lisää sakottajia.

    Jos minä olisin poliisi, hakeutuisin jäseneksi tuollaisiin ketjuihin ja antaisin turhia hälytyksiä ympäri maata. Jos kerran tutkanpelko on ainoa, mikä tehoaa, niin annetaan mitä kansa haluaa. Mistä muuten tiedämme, ettei nuo ketjut ole poliisin perustamia?

      
  • Nuo ketjuihin kuuluvat kovimmat hurjastelijat joten ne tietävät että koska on tutka ja missä. Yksi korkeintaan ajaa tutkaan mutta hän jo ilmoittaa kaikille. Ne jotka jäävät tutkaan ovat tavallisia kuskeja jotka ajavat hieman ylinopeutta.

      
  • Tuomas: "Ne jotka jäävät tutkaan ovat tavallisia kuskeja jotka ajavat hieman ylinopeutta."

    Toisaalta, tavalliset kuskit aiheuttavat suurimman osan onnettomuuksistakin. He aiheuttavat niitä paljon vähemmän/kuski kuin ne raikulipojat, joita aina syytetään, mutta koska "tavallisia" on niin paljon enemmän, he ryhmänä aiheuttavat enemmän vahinkoa.

    En säälisi siis "tavallsia kuskeja" jos he saavat sakon, kyllä he tietävät että niitä voi tulla jos ajaa yli rajoituksen. Se, mitä he EIVÄT tiedä on, että miljoona kertaa pieni riski voi johtaa samaan kuin tuhat kertaa iso riski. Jos on olemassa riski ei enää ole kysymys siitä realisoituuko se vai ei. Kysymys on siitä, KOSKA se realisoituu. Siihen voi mennä sekunti tai 1.000.000 vuotta, mutta jos joku asia on mahdollinen, sen on joskus tapahduttava.

    Paras olisi tietysti, että hekin saisivat tiedon tutkasta esimerkiksi radion liikennetiedotuksen tapaisella, muun ohjelman keskeyttävällä viestillä.

      
  • Pikkukunnassa hurjastelijat hurjastelevat edelleen. Sakkoja saaneet turistit ja tavalliset kuskit ovat harvinaisen ärsyyntyneitä. No tavallisillekin kuskeille tiedotetaan tutkista joten loppujen lopuksi harva jää kiinni.

      
  • Poliisi voisi laittaa paikallislehteen ilmoituksen, että liikennettä valvotaan tutkalla seuraavissa paikoissa silloin ja silloin. Tai jakaa vaikka lehtisiä torin, nakkikioskin tms ympäristössä. Näin nämä raikulipoikahurjastelijat säästäisivät muutaman sentin puhelinlaskuissa, kun asiasta ei tarvitse tiedottaa kenellekään ja samalla he saisivat lisää rahaa pensiinin ostoon. Ja kyllä se karvanoppakorolla taas kulkee!

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 11:19]
      
  • Ei niitä sakkoja tule mistään pienestä ylinopeudesta. Poliisilla on maanteillä 10 prosentin toleranssi. Se lukee poliisin omalla sivullakin.

      
  • Itse ajan rauhallisesti. Mutta monet minun ikäiseni ajelevat jollain vanhemmilla M3:silla, Suprilla, VR6:illa ja 200sX:illä, jos he ajavat tutkaan kovaa, he ajavat usein myös karkuun ja pääsevätkin vielä. Sitten nuoret joilla on huonommat autot on tiedotus päällä jos jossain on tutkia. Joku keino pitäisi olla että tuollaiset saataisiin kiinni. Nuo edellä mainittujen autojen kuskit saataisiin kiinni todennäköisesti poliisimoottoripyörillä.

    [Tuomas muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 11:38]
      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 11:25 Torque kirjoitti
    Ei niitä sakkoja tule mistään pienestä ylinopeudesta. Poliisilla on maanteillä 10 prosentin toleranssi. Se lukee poliisin omalla sivullakin.

    Minun mielestäni joku kirjoitti tänne että olisi saanut siitä sakkoja kun ajoi 100-alueella 106km/h. Taitaa olla aika poliisikohtaista, miten niitä sakkoja annetaan...

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 11:25 Torque kirjoitti
    Ei niitä sakkoja tule mistään pienestä ylinopeudesta. Poliisilla on maanteillä 10 prosentin toleranssi. Se lukee poliisin omalla sivullakin.


    http://www2.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/B01F3EC9A9D95834C2256BC7002DC935?OpenDocument

    Samalla sivulla sanotaan myös, ettei nopeusrajoituksia periaatteessa saa ylittää lainkaan. Eli poliisi saa antaa sakot vaikka nopeus olisi vain 1 km/h yli sallitun, resurssipulan vuoksi näin ei käytännössä ole. Mielestäni tuollaisen 10% toleranssin mukaan ajaminen on naurettavaa. Siinä sitten ajellaan toleranssin mukaan ja ruvetaan räyhäämään 'hidastelijoille', jotka ajavat tasan suurinta sallittua.

    Muistan tarkasti, että tälle palstalle on joku joskus kirjoittanut, että ajaa aina sitä lain sallimaa 10 prosentin ylinopeutta, tai jotain..!!!??? Unohtui silloin pyytää näyttämään tuo pykälä.

    [Vito muokkasi tätä viestiä 27.01.2005 klo 11:22]
      
  • Usein näkee myös selitettävän rajoituksen mukaan ajaminen mahdottomaksi ja jopa vaaralliseksi, kun sitten ei mittarin vahtimiselta näkisi mitä tiellä tapahtuu, alenevan rajoituksen kohdalla pitäisi jarruttaa vaarallisesti täysillä jne.

    Olisi kiva kuulla, ovatko nämä todellisiin tapahtumiin perustuvia kokemuksia vai arvailuja, koska minulle kävi täsmälleen päinvastoin. Kiinnostaa myös tietää, miksi joku pystyy pitämään nopeutensa täsmälleen sakkorajan alapuolella mutta ei millään enintään suurimmassa sallitussa.

    No, tekosyitähän nuo tietysti ovat, eli en odotakaan kysymyksiini järkevää vastausta. Ovatkohan tekosyyt tarkoitettu meille muille vai selittäjälle itselleen? Yhteiskunta ei kuulemma pysyisi koossa ilman valehtelua, mutta jos joku on tyhmää, niin itselleen valehtelu.

      
  • [quote title="27.01.2005 klo 11:33 TeeCee kirjoitti"]
    Usein näkee myös selitettävän rajoituksen mukaan ajaminen mahdottomaksi ja jopa vaaralliseksi, kun sitten ei mittarin vahtimiselta näkisi mitä tiellä tapahtuu, alenevan rajoituksen kohdalla pitäisi jarruttaa vaarallisesti täysillä jne.

    Jos ei osaa ajaa suurin piirtein tasaista noin rajoitusten mukaista nopeutta niin on varmasti todella huono kuski. Nuo selitykset ovat aina yhtä hauskoja. :grin:

      
  • Tuomas:” Nuo selitykset ovat aina yhtä hauskoja.”

    Yhtä aikaa hauskoja ja karmeita. Jos ihan tarkkoja ollaan, tuollainen itselleen valehtelu maksaa valtavan määrän kärsimystä. Jos kyse olisi tietämättömyydestä, asiaa voisi korjata tiedon lisäämisellä. Jos kyse olisi tyhmyydestä, asiaa voisi korjata selittämällä.

    Mutta tiukalle asenteelle ei voi yhtään mitään. Siinä tilanteessa pitää vain rajoittaa vahingot minimiin esim. koneellisella automaattivalvonnalla ja keskittyä seuraavan sukupolven. Se on aina edellistä huonompi tai parempi. Kehitys ei pysähdy, sen suunta vain vaihtelee.

    Jos seuraava kuskisukupolvi saa kopioida mallinsa pelkästään nykyisestä liikenteestä, suunta pysyy samana eli saamme vastaisuudessa ihmetellä nuorten älyttömiä temppuja ja nykyistä paljon enemmän.

      
  • Kuka sitten opettaisi tulevalle sukupolvelle järkevää tapaa ajatella ellei vanhemmat? Harmi vain, ettei vanhemmistakaan suuri osa näe metsää puilta vaan pelkkiä puita, joten kehitystä ei tapahdu. Pitäisiköhän neuvolassa tarjota lapsen vanhemmille vähän normaalista poikkeavaakin informaatiota? Miten mahtaisi toimia, kasvatusopit varmasti uskotaan, liikenteestä vihjaaminenkin voisi nostaa ainakin isille karvat pystyyn. Tosin eihän tuo tapa ajatella rajoitu vain liikenteeseen vaan pätee jokaisella elämän alueella.

      
  • Herbert:” Tosin eihän tuo tapa ajatella rajoitu vain liikenteeseen vaan pätee jokaisella elämän alueella.”

    Tunnen tuosta asiasta kahdenlaisia esimerkkejä. Tuttavapiiriin kuuluu miehiä, jotka toimivat järjen ohjaamana kaikissa muissa asioissa, paitsi liikenteessä ja toisaalta miehiä, jotka antavat asenteiden viedä itseään kaikilla elämänaloilla. Kolmas ryhmä on miehet, jotka toimivat ajattelun ohjaamana mitä sitten sattuvatkin tekemään.

    Ainakin mutu sanoo, että ne, jotka toimivat liikenteessä harkiten, toimivat niin muuallakin. Nähtävästi liikenne on niin suuri haaste tälle historian perspektiivissä vasta eilen kävelemään oppineelle lajille, että jos selviää siitä, selviää muistakin elämän haasteista.

    Olen tavannut kouluttajia, jotka ovat paasanneet juuri kahden päivän kurssin siitä, kuinka ihmisen on opittava muuttumaan, muutos on ainoa varma asia maailmassa, pitää varautua muutokseen jo ennen kuin edes tietää, mikä se muutos tulee olemaan, pitää olla mieleltään avoin eikä vastustaa muutosta, itse voi muuttaa vain itseään jne jne.

    Ja kun he hyppäävät autonrattiin he ajavat kuin luolamies, mikään ei ole muuttunut sitten Gro Magnonin luolapiirustusten. Kaikkien muiden liikenteessä pitäisi muuttua.

      
  • Lainaus:
    27.01.2005 klo 17:58 Tuomas kirjoitti
    Jos ei osaa ajaa suurin piirtein tasaista noin rajoitusten mukaista nopeutta niin on varmasti todella huono kuski.


    Nopeuden havainnoinnin ja säätelyn välisessä takaisinkytkennässä on ilmeisesti suuria yksilöllisiä eroja. Joillekin tasaisen nopeuden ylläpito tuntuu olevan vaikeaa, vaikka he sitä parhaansa mukaan yrittäisivätkin.

    Kuulin kerran pizzeriassa syrjäkorvalla, kun naapuripöydän herrahenkilöt juttelivat miten helposti nopeus nousee huomaamatta sataanneljäänkymppiin kännykkään puhuessa.

    [nimim Erkki muokkasi tätä viestiä 28.01.2005 klo 11:39]
      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 11:02 TeeCee kirjoitti
    Kaikkien muiden liikenteessä pitäisi muuttua.


    Tottakai.

    MINUN autoni on MINUN oma Valtakuntani, jota MINÄ hallitsen ja jossa olen Vapaa. MINÄ määrään, minne se on matkalla, millä tavoin - ja millä vauhdilla. Siihen ei saa olla olla MVY:llä (Muiden Valtakuntien Yhdistys) mitään sanomista, vaikkakin sen Valvontajoukot yrittävät rajoittaa Vapauttani toimia. Ja Vapauden puolesta olen valmis taistelemaan, sillä myös jotkut RoistoValtakunnat uhkaavat Vapauttani Valtakuntani alueelle ulottuvalla terrorismilla. Olen myös valmis käymään tarvittaessa Vapauteni puolesta terrorismin vastaista sotaa Muiden Valtakuntien alueella.

    Jos joku toinen valtakunta tulee liian lähelle tai tekee Valtakuntien liikkumisalueella jotain mielestäni typerää tai elehtii aggressiivisesti, käynnistän välittömästi vastatoimet. Ensin pienimuotoisina varoitusvalosignaaleina ja jos se ei tehoa, otan järeän tykistön käyttöön. Ja Valtakuntani kaksoistykistöputkista löytyy Valtakuntainvälisesti vertailtuna tehoja sen verran, että pienemmät Valtakunnat menevät oitis polvilleen. Tosin jotkut yksiputkiset tykit kiusaavat yllättävän pitkään. Olen usein joutunut Valtakuntien väliseen taisteluun, koska Valtakuntani tekee aina oikein ja tuo toisen Valtakunnan johtaja ei sitä ymmärrä, eikä ymmärrä ajoissa perääntyä.

    Joskus olen astunut Valtakunnastani ulos ja kohdannut toisen Valtakunnan johtajan silmästä silmään. Hän on loppujen lopuksi ollut kanssani yllättävän samankaltainen ja voisin jopa kuvitella toimivani hänen kanssaan yhteistyössä, jos Valtakuntiemme rajat eivät olisi meitä rajoittamassa ja estäisi näkemästä häntä tarkemmin ja estäisi puhumasta hänelle. Itse asiassa voisin jopa ystävystyä hänen kanssaan, jos hän ei olisi Valtakunnan Merkin valinnassaan niin idiootti. Minun Valtakuntani Merkki on se ainoa oikea, älkööt he pitäkö muita Merkkejä.

      
  • Byrokraatti:” Minun Valtakuntani Merkki on se ainoa oikea, älkööt he pitäkö muita Merkkejä.”

    Amen.

    Pidin ennen liikenteessä näkemiäni ”vääräuskoisia” typerinä tai mielisairaina. Tämä ei ole nimittelyä, ihan oikeasti luulin heillä olevan päässä vikaa, en keksinyt muuta, joka olisi selittänyt heidän päättömät tekonsa. Jotenkin he aina onnistuivat ajamaan väärää nopeutta tai väärässä paikassa ja näyttivät suuttuvan naurettavista asioista. Tällaisille oli helppo suuttua, hehän olivat selvästi viallisia.

    En osannut ihmetellä, miksi niitä idiootteja pyöri pääasiassa vain liikenteessä, muualla ihmiset näyttivät olevan aika normaaleita (paitsi kuukautisten aikaan). Ajoin paljon, n. 70.000 km/vuosi, joten piti keksiä ajankulua ratin takana. Kokeeksi aloin ajatella, miltä oma ajoni vaikutti muiden silmin nähtynä.

    Se oli avartava kokemus, vähitellen huomasin tekeväni samoja temppuja, jotka muiden tekeminä saivat heidät näyttämään ääliöiltä. Nyt tiedän, että typeriä ja mielisairaita on liikkeellä hyvin vähän. Vika ei ollutkaan muissa vaan väliltämme puuttui yhteinen sävel. Sen etsintä onkin sitten visaisempi juttu, koska se pitäisi löytää monien kanssa muutaman sekunnin välein aina uudelleen, koska heille ei kelpaa Tieliikennelaki, se taas on ainoa minun edes jotenkin tuntemani nuottikirja.

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 11:39 nimim Erkki kirjoitti
    [
    Kuulin kerran pizzeriassa syrjäkorvalla, kun naapuripöydän herrahenkilöt juttelivat miten helposti nopeus nousee huomaamatta sataanneljäänkymppiin kännykkään puhuessa.

    Eräs tyyppi kertoi että oli uudella hienolla kalliilla autolla ajanut ajatuksissaan 150km/h, satasen alueella. Vaikka ilmeisesti oli tarkoitus vain ajaa pientä ylinopeutta. Hänen edellinen auto oli varmasti aika meluisa ja huono, kun meni noin kovaa huomaamattaan uudella autollaan.

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 08:48 TeeCee kirjoitti

    Jos seuraava kuskisukupolvi saa kopioida mallinsa pelkästään nykyisestä liikenteestä, suunta pysyy samana eli saamme vastaisuudessa ihmetellä nuorten älyttömiä temppuja ja nykyistä paljon enemmän.

    Jotkut kaverini jäljittelevät vanhempiensa ajotyyliä. Jos isä hurjastelee niin nekin ja ehkä vieläkin kovemmin. Vanhemmilla on vähän niitä omia sääntöjään eikä heillä ole yhtään itsekritiikkiä oman ajamisensa suhteen.

      
  • Tuomas:” Vanhemmilla on vähän niitä omia sääntöjään eikä heillä ole yhtään itsekritiikkiä oman ajamisensa suhteen.”

    Ihmisellä on tarve pyrkiä järjestelemään ympäristöään. Jos hän e i tiedä selitystä asioille, hän keksii sen, siitä juontavat meidän miljoonat uskontommekin. Itse keksitty sääntö on muutenkin kuin uskonto; sitä vastustavat ovat vääräuskoisia ja vihollisia.

    Aikuistuessa ihmisen henkinen kehitys jäykistyy, siihen mennessä opittuja/keksittyjä sääntöjä ei enää juuri muutella, harvoin uskontoakaan. Oikea uskonto on se, joka pienenä kotona ja koulussa opetettiin. Liikennesääntöjä ei lapsille ja nuorille juuri opeteta, joten ne voi kukin keksiä omin päin vielä aikuisella iällä, mutta vain kerran. Sitten nekin luutuvat paikoilleen.

    Uskovaiselle ei voi todistaa, että hänen uskontonsa jumalaa ei ole olemassa, samoin omien ”liikennejumaliensa” luoneelle ei järkisyihin ja tietoon vedoten pysty todistamaan hänen ”uskontonsa” vikoja. Uskonto ei ole ongelma, koska se on kunkin oma asia, mutta liikenneuskonto ei ole oma asia, koska sitä harjoitetaan yleisillä teillä.

      
  • Jep. Säännöt pohjautuvat myös MINÄ MINÄ-ajattelulla. Oletteko nähneet sen jonkun liikenneturvamainoksen missä miehet valittavat ja sanovat minä minä? Se kertoo kaiken.

      
  • Tuomas:” Säännöt pohjautuvat myös MINÄ MINÄ-ajattelulle”

    Pelkään pahoin ettei se kerro mitään niille, joille tämä tieto eniten olisi tarpeen. Ainakin jos teoriani ongelmasta pitää paikkansa, eli että koska vika liikenteen ongelmiin on muissa, ongelmakuskit eivät osaa sijoittaa itseään sinne moottoritielle hokemaan ”minä minä minä”.

    Kun tällainen kuski ajaa, se on aina joku muu, joka töpeksii. Joku ei osaa antaa tietä ohitettaessa, ei hän ajattele, että ehkä koko hidastelijaa ei olisi siinä hänen edessään, jos hän ei olisi saanut tätä kiinni ajamalla lujempaa kuin sillä tiellä saa ja niin edelleen. Ei, se edellä ajavahan on törkeästi sijoittanut takapuskurinsa vaarallisen lähelle tätä valiokuskia eikä tajua siirtyä bussin tai junan käyttäjäksi vaikka ajaa sattumalta ehkä saman verran ali rajoituksen kuin hän itse ajaa yli.

    Hän ei usko, että hänen omat tapansa voisivat olla muille mikään ongelma, koska hän ei osaa asettua toisen asemaan. Siksi hän tämän tietoiskunkin nähdessään korkeintaan ajattelee, että toivottavasti muut nyt tajuavat virheensä, kun iskun tarkoitus nähdäkseni on herättää ajattelemaan, toiminko juuri MINÄ kuten iskun miehet.

    Hyvä että käytetään laajalevikkistä mediaa hyödyksi ja iskuhan on ihan hyvin toteutettu, mutta haluaisin lisää valistusta myös vastaanottavaisemmalle yleisölle, lapsille ja nuorille.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit