Kelikamerat ja turvaväli

8 kommenttia

Tiehallinon kelikamerat on mielenkiintoinen foorumi tarkastella ajotapoja, kuvista näkee että autot ajavat ryhmissä perä perää ja valillä pitkiä aukkoja.

Joku esitti että virkavallan on vaikeata tulkita turvavälejä. Vaikea uskoa nykytekniikan aikana.

Eikö riittäisi että tutkaan liitetään sensori joka laukeaa kun auto ohittaa ja sen perään tietokone joka laskee automaattisesti mikä turvavälin piti olla sillä nopeudella. Todennäköisesti hyvin helppo toteuttaa, ja samalla saisi kaksi sakkoa kirjoitettua kätevää heh heh!

  
  • Toisaalta, miksipä emme lähettäisi poliiseja tekemään vaihteeksi oikeitakin töitä?

      
  • "Käykää katsomassa Tiehallinnon kelikameroista suomalaisen autoilijan ajotapaa, ei varmaan ole vaikeata poliisinkaan turvavälejä tulkita jos siihen halua löytyisi, tekniikasta se ainakaan kiikasta. Ongelma vaan on kun kaikki juontaa pienistä ylinopeuksista kuten täällä parin liikenneasiantuntijan voimin on kovasti todisteltu."


    Minä olen esittänyt, että ylinopeudet lisäävät perässäroikkumista. Asiantuntijana en itseäni kuitenkaan pidä, ansiotyötänikin teen muun aihepiirin parissa. Perusteltuja mielipiteitä ajatusteni virheellisyydestä en ole lukenut, mutta odotan niitä kovasti, koska ilmeisesti eriäviä mielipiteitä esiintyy.

    Joskus palstalla esitettiin, etteivät ylinopeudet sinänsä ole vaarallisia. Voisin yhtä vakuuttavasti todeta, ettei perässäroikkuminen sinänsä ole vaarallista. Sehän onnistuu helposti suurissakin nopeuksissa. Ongelmia syntyy vasta kun joku käyttäytyy yllättävällä tavalla. Yllätyksiä vain on tapana syntyä enemmän, jos sooloillaan tai ajetaan muita lujempaa. Vai olenko täysin erehtynyt?

      
  • Onko näillä asioilla mitään tekemistä keskenään, ei ylinopeus pakota ketään liimautumaan toisen perään, menisivät sitten ohi jos kiire on eivätkä liimautuisi toisten perään.

    On myös surkean kuskin merkki että lähtee ohitukseen ilman vauhtia toisen perästä, tälläinen menettely luultavasti kaksinkertaistaa ohitusmatkan.

      
  • misar:” Onko näillä asioilla mitään tekemistä keskenään, ei ylinopeus pakota ketään liimautumaan toisen perään”

    Sinänsähän kiista siitä, onko lyhyt turvaväli vai ylinopeus se vaarallisempi asia, on turha. Ne tappavat kumpikin ihan riittävästi ansaitakseen huomiota.

    Ymmärrän Herbertin tarkoittaneen, että turvavälin lyhyys ja pieni ylinopeus ovat peräisin samasta asiasta, joka kuskin olisi hyvä saada sisällään kuriin. Kiisteleminen ongelman näkyvien merkkien tärkeysjärjestyksestä on kuin keskustelisimme siitä, onko huimaus vai päänsärky ikävämpi aivokasvaimen oire. Kumpaankin on lääke, mutta se ei auta varsinaiseen syyhyn, siihen kasvaimeen, joten on turha kinata kumpaa oiretta hoidetaan ensin.

    Kuski, joka rikkoo turvallisuusmääräyksiä ylipäätään rikkoo herkemmin myös turvaväliä koskevia määräyksiä. On vaikea kuvitella kuskia, joka ajaa muuten kuin hullu, mutta noudattaa aina nopeusrajoitusta tai jolla on tapana ajaa juovuksissa mutta aina huolehtii turvavälistä. Sen sijaan on aika todennäköistä, että jos kuski aina ajaa rajoituksen mukaan ja pitää riittävää turvaväliä, pitää kurissa myös halunsa ajaa välillä juovuksissa.

    Jos kukin alkaa omin päin ja ties millä perusteilla pistää tärkeysjärjestykseen sallittuja Tieliikennelain rikkomuksia ja niitä, joita ehdottomasti ei saa rikkoa, lopputulos on sama kuin jos liikennesääntöjä ei olisi ollenkaan. Siinä tapauksessa ei saataisi kuriin KENENKÄÄN tärkeäksi näkemää ongelmaa.

    Olet varmaan oikeassa lyhyen turvavälin haitoista. Et kuitenkaan ole kertonut, mihin perustat väitteesi, että se on tärkein liikenteen ongelmista. Liikennettä on tutkittu tieteellisin menetelmin kymmenissä maissa kymmeniä vuosia, eli materiaalia pitäisi löytyä. Koska et ole viitannut tähän materiaaliin päättelen, että et tunne sitä.

    Mielipiteesi siis saattaa perustua omiin havaintoihisi ja asian ärsyttävyyteen, joista kumpikaan ei ole riittävä peruste vakuuttamaan muita ihmisiä. Sehän tarkoittaisi, että minäkin saisin vaatia jonkin minua ärsyttävän
    asian nostamista tärkeimmäksi liikenteestä kitkettäväksi asiaksi. Samoin saisi tehdä kaikki muutkin. Ei vaikuta kovin rationaaliselta tavalta parantaa liikennettä.

    Vaihtoehtoinen tapa toimia on, että otetaan selville todellisista tapahtuneista onnettomuuksista riskitekijät, analysoidaan ne ja toimitaan sen analyysin mukaan, oli oma mielipide mikä tahansa. Tämän menetelmän haittana on sen vaivalloisuus, pitää tutkia satoja tuhansia onnettomuuksia. Hyvänä puolena taas on se, että tällä menetelmällä tehtyä päätöstä voidaan jälkikäteen perustella tai kyseenalaistaa vetoamalla olemassa oleviin tietoihin.

    Plussaa on myös se, että koska tietyt tiedot saavat aikaan tietyn reaktion, alkutietojen muuttuminen (=uusi tutkimustieto) johtaa lopputuloksen muutokseen. Jos esimerkiksi rattijuoppous näyttää lisääntyvän, se johtaa vastatoimenpiteisiin ärsytti se jotain tai ei. Uusi tieto saa aikaan uusia toimintatapoja, kun taas yhden ihmisen ärsyyntyneisyyden perusteella tehty päätös muuttuu sen mukaan, kenen ärsyyntyneisyydestä puhutaan ja muuttuuhan ihmisen mielikin, tänään voi ärsyttää yksi asia ja huomenna toinen.

    Sinun tapauksessasi ainakin voi olla varma siitä, että minun puheeni ärsyttävät sinua myös huomenna, mutta kaikki eivät ole toimissaan yhtä johdonmukaisia ja mistä me tiedämme, kenen ärsyyntyminen liikenneturvallisuustyötä johtaisi.


      
  • Joskus asioiden syy-seuraus-suhteita kannattaa miettiä hieman syvemmältä. En enää jaksa toistaa perusteita, miksi uskon asioiden olevan niinkuin olen esittänyt. Mutta vieläkään en saanut vastausta siihen, miksei teoriani voisi pitää paikkaansa.

    Oletetaanpa, että misarin lapsen hampaisiin tulee paljon reikiä ja poika lihoo kovasti. Käsketkö pesemään hampaita kolmesti päivässä ja kuntoilemaan vai lopettamaan ylettömän karkin syönnin?


    Niin, tämä oli siis kommentti misarin edelliseen kirjoitukseen, mutta TeeCee kiilasi väliin.



    [Herbert muokkasi tätä viestiä 31.01.2005 klo 13:15]
      
  • TeeCee ja Herbert: Olette siis sitä mieltä että perässä roikkuminen johtuu lievästä ylinopeudesta, perustelkaapa sitten miksi roikkujat ajavat kilometrikaupalla perässä laillista nopeutta tai miksi ylinopeus ei johda lopulta aina törmäykseen.

    TeeCee peräät muilta faktaa ja tutkimuksia, mutta et kumminkaan niitä itse esitä vaan kerrot omaa käsitystä asiasta, ei täytä tutkimuksen kriteerejä, vai tarkoitatko että omat mielipiteesi on faktaa ja muiden ovat vain mielipiteitä.

    TeeCee esitä nyt faktat ja tutkimistieto siitä että roikkuminen johtuu ylinopeudesta jos sinulta ei löydy linkkejä tutkimustietoon niin tulkitsen väitteesi mielipiteiksi.

    Perustan roikkumisen suurimmaksi ongelmaksi siksi että Suomessa ajetut kolarit 50%:sesti ovat peräänajoja, tämä on varmasti tilastotietoa ja on muistikuva luetusta, eli en minäkään kaikkea omasta päästä keksi.

    Montako henkilöä Suomessa kuolee turhaan kun ollaan kääntymässä vasemmalle ja roikkuja tuuppaa kääntyjän rekan alle, nyt tietenkin joku sanoo että oma vika kun pyörät ovat valmiiksi käännetyt, joka ei varmasti näin ole kaikissa tapauksissa, riittää kun törmääjä vaistää ja osuu oikeaan takakulmaan.

    Englannissa vakuutusyhtiöt maksavat eniten peräänajokolareista johtuvista niskavammoista, tämä luettua tietoa ei itse keksimääni.

    Väite: Suomen liikennevalvonta perustuu 90%:sesti nopeusvalvontaan ja loput puhalluttamiseen joka on OK sinulla TeeCee on varmasti tutkimustietoa tästä mutta esitä ne sitten linkkinä.

    TeeCee väitit että Poliisin on vaikea tulkita välimatkoja, mutta et kommentoinut sensorin/tietokoneen liittämistä tutkan yhteyteen, ei takuulla nykytekniikalla ole vaikea toteuttaa.

      
  • Lainaus:
    31.01.2005 klo 21:32 misar kirjoitti
    TeeCee ja Herbert: Olette siis sitä mieltä että perässä roikkuminen johtuu lievästä ylinopeudesta, perustelkaapa sitten miksi roikkujat ajavat kilometrikaupalla perässä laillista nopeutta tai miksi ylinopeus ei johda lopulta aina törmäykseen.



    Ei kai kukaan ole sanonut, että roikkumisen ainoa syy olisi ylinopeus. Olen ainoastaan esittänyt, että ylinopeus lisää roikkumista. Voitko aiemmat perusteluni aiheesta huomioiden kiistää tämän? Vai mitä itse luulet roikkujien motiiveiksi? Kiusanteon?

    Perässä roikutaan laillisella nopeudella, koska edellä ajava ajaa rajoitusten mukaan. Roikkuja on vain hetkeä aikaisemmin ajanut ylinopeudella ja saavuttanut toisen eli a) aiheuttanut jonon b) lisännyt ohitustarvetta c) kytätessään ohitusta usein roikkunut liian lähellä.

    En osaa sanoa, miksei roikkuja aina mene ohi tai jätä väliä. Ehkä syynä on usein sama, joka ilmeni tv-uutisten jutusta, jossa poliisi oli sakottanut kuljettajaa liian lyhyestä etäisyydestä. Toimittajan kysymykseen roikkumisen syystä kuski ei osannut vastata, ei ollut huomannut koko tilannetta. Oli siis vain ajanut ajatuksissaan keskittymättä liikenteeseen. Kun niin jyrkästi suhtaudut aiheeseen, kysynkin, koska itse olet viimeksi jättänyt turvavälin liian lyhyeksi? Et koskaan? Mistä tiedät? Itse muuten määrittelen riittävät välit huomattavasti määritelmiäsi pidemmiksi.

    Ei kai ylinopeuden aina tarvitse johtaa törmäykseen kuten ei roikkumisenkaan. Mutta jos onnettomuustilastoissa kolarin (eräänä)syynä on roikkuminen, voi poistamalla jonkun yhden riskitekijän poistua samalla muitakin. Eihän rattijuoppouden ongelmiakaan poisteta valistamalla juopuneita ajamaan entistä varovaisemmin.


      
  • misar:” Olette siis sitä mieltä että perässä roikkuminen johtuu lievästä ylinopeudesta”

    Minä en ole sitä mieltä enkä ymmärtänyt Herbertinkään sitä tarkoittaneen.

    misar:” TeeCee peräät muilta faktaa ja tutkimuksia, mutta et kumminkaan niitä itse esitä vaan kerrot omaa käsitystä asiasta”

    Ei nämä ole ennenkään mitään auttaneet, mutta kokeillaan nyt. Tämä on ainoa löytämäni turvavälejä koskeva:

    http://de.wikipedia.org/wiki/Verkehrsunfall Tämän mukaan Hampurissa tappoi eniten ylinopeus ja vähiten eli nolla kappaletta ajovälin lyhyys. Onnettomuuksia sen sijaan ajovälin riittämättömyys aiheutti lähes tuplaten ja loukkaantumisia yhtä paljon kuin ylinopeus. Listattuna on kahdeksan eniten vahinkoa aiheuttanutta onnettomuuden syytä, onnettomuuksien lukumäärät, loukkaantuneet ja kuolleet. Onnettomuuksista 41 % johtui tämän mukaan ajoväleistä, mikä on iso luku ja linjassa esittämäsi 50 %:n kanssa.

    misar:” TeeCee esitä nyt faktat ja tutkimistieto siitä että roikkuminen johtuu ylinopeudesta jos sinulta ei löydy linkkejä tutkimustietoon niin tulkitsen väitteesi mielipiteiksi.”

    Tuollaisesta faktasta minulla ei ole tietoa, siksi en ole noin sanonut ja siksi tulkintasi olisi väärä; tuo ei ole minun mielipiteeni. Mielipiteeni oli, että molemmat mainitsemasi ja moni muu liikenteen ongelma juontaa juurensa syvemmälle, on joku syy, joka saa kuskin sekä ajamaan ylinopeutta, olemaan käyttämättä vilkkua, unohtamaan ryhmittymisen, ajamaan liian lähellä, olemaan käyttämättä turvavöitä, ottamaan ylipäätään tahallaan ylimääräisiä riskejä.

    misar:” Perustan roikkumisen suurimmaksi ongelmaksi siksi että Suomessa ajetut kolarit 50%:sesti ovat peräänajoja, tämä on varmasti tilastotietoa ja on muistikuva luetusta, eli en minäkään kaikkea omasta päästä keksi.”

    Hyvä että esität lukuja, en epäile tuota 50 %:a vaikka en siihen uskokaan ennen kuin näen siitä muutakin varmennusta kuin että joku muistaa noin lukeneensa. Jos minun olisi pitänyt jotain arvata, olin veikannut tuota suuruusluokkaa itsekin. Onnettomuus on useimmiten useamman syyn summa, edes rattijuopumus on harvoin ainoa syyllinen. Känninenkin pysyy pitkään tiellä keneenkään osumatta, jos ajaa hiljaa ja kaukana muista.

    En väheksy turvavälin tärkeyttä, olen protestoinut yksioikoista lähestymistapaasi vastaan. Sanoit jotain siihen tyyliin, että turvaväli on tärkeä, muu liikennekäytös on sitten jokaisen omaa asiaa. Tästä ajattelutavasta mielestäni seuraa, että joku itseä ärsyttävä yksittäinen piirre liikenteessä nousee esiin ja muut jäävät taka-alalle. Jotain toista taas ärsyttää vain vilkun käyttämättömyys tai häntä lujempaa/hiljempaa ajavat, mutta turvaväli ja muut ovat hänen mielestään jokaisen oma asia. Eihän sellainen johda mihinkään.

    Lauot kommentteja muiden liikennesääntöjen vähemmästä tärkeydestä ilman tietoa niiden aiheuttamista seurauksista. Jos puolet kolareista on peräänajoja, se on paha asia. Moniko peräänajoissa kuolee? Entä jos turvaväli onkin riittävä nopeusrajoitukseen nähden, mutta ajetaan liian lujaa? Entä jos lähestyvästä kääntymisestä ja hiljentämisestä ilmoitettaisiin vilkulla aikaisemmin, silloinhan ei usein tarvittaisi niin pitkää turvaväliä? Eli eikö vilkun käyttämättömyyskin ole silloin yksi vaarallisimman kuskin merkeistä? Kuitenkin sanoit senkin olevan kunkin oma asia.

    En väitä, että näin olisi, sanon vain, että asiassa on monta puolta, joita et käsittele ollenkaan. Esim. suistumisonnettomuudet kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa ovat lisääntynee vuodessa 30 % kuolonuhrien määrän kaikkiaan pysyessä samana (AL 22.10.04), eikö tämäkin ole huolestuttavaa?

    misar:” TeeCee väitit että Poliisin on vaikea tulkita välimatkoja, mutta et kommentoinut sensorin/tietokoneen liittämistä tutkan yhteyteen, ei takuulla nykytekniikalla ole vaikea toteuttaa.”

    Voi olla helppo toteuttaa, en tunne alaa. Tiedän vain, että nopeusvalvonta on helppoa ja ylinopeus on kärkipäässä onnettomuuksien syynä ja eniten onnettomuuden vakavuuteen vaikuttava tekijä.

    Turha kinata liikenteen ongelmien tärkeydestä, sen asian näkee tilastoista suoraan. Ainoa yksittäinen tärkeä asia on halu parannukseen eli asenne, loput ovat vain sen seurausta. Se halu joko on tai ei ole. Jos on, kannattaa ottaa selville mitkä syyt tähän mennessä muilla kuskeilla on aiheuttaneet eniten vahinkoa, tietoa siitä kyllä löytyy jos vähänkin viitsii hakea avoimella mielellä ja uskoo, että vaikka kukin onkin hyvin spesiaali yksilö itselleen, niin oli jokainen tähänastisista muistakin liikenteen uhreista. Mikä oli vahingoksi heille on todennäköisesti vahingoksi minulle ja sinullekin.

    Siksi ei kannata alkaa luomaan omaa, pelkästään yhteen ongelmaan keskittyvää teoriaa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit